lauantai 9. huhtikuuta 2016

Naisten Aakkoset: A


Tarukirjan Margit aloitti naistenpäivänä haasteen etsiä naisia aakkosten perusteella. Lista siis etenee aakkosjärjestyksessä ja niin hitaasti kuin itse haluaa. Luultavasti kirjoittelen näitä yhden per kuukausi, mutta katsotaan miten ehdin, keksin ja innostun. :)

 1. Kuka on suosikkikirjailijasi?
- Sanotaan tähän vaikka Astrid Lindgren. Häneltä rakastan varsinkin Ronja Ryövärintyttären maisemia ja tarinaa. <3 Kuitenkin myös Pepin ja Marikin seikkailut ja Melukylän maalaiselämä on tosi kiinnostavaa.

2. Muutakin kulttuuria on olemassa kuin kirjallisuutta. Kuka nainen joltakin muulta kulttuurin alalta on suosikkejasi?
- Audrey Hepburn <3 Hän näyttelee ihanissa elokuvissa, kuten Loma Roomassa ja My Fair Lady. Kun muut naispääroolit elokuvissa olivat lähinnä "vamppeja", Audrey oli jo 50-luvulla esikuvana tytöille suloisuudellaan ja luonnollisuudellaan.

3. Kaksi vaihtoehtoista kysymystä (voit tietysti vastata molempiin, jos haluat): a) Kehen kulttuurin edustajaan haluaisit tutustua paremmin?
- Tähän keksisin oikeastaan kolme, mutta otetaan vaikka Anni Swan. Olen lukenut häneltä kirjan Pikkupappilassa, mutta haluaisin lukea sen jatko-osan Ulla ja Mark ja Sara ja Sarri. Anni Swan kirjoittaa suomalaisista lapsista 1800-1900-luvulla, ja hän oli mummuni tädin esikuva.

b) Kenet suursuosikkisi haluaisit nostaa esille? Tässä myös muut alueet kuin kulttuuri käyvät.
- Jätän nyt Montgomeryn kirjat syrjään (mutta palaan niihin vielä, lupaan!) ja nostan esille erään minua kiinnostavan henkilön. Amelia Earhart oli ensimmäisiä naislentäjiä ja ylitti ensimmäisenä ihmisenä Tyynen valtameren lentokoneella. Hän teki valtavasti töitä saavuttaakseen haaveensa. Pahaksi onneksi hänen maailmanympärilentonsa päättyi katoamiseen keskelle Tyynenmeren saaristoa vuonna 1937.

Audrey elokuvassa Funny Face <3

12 kommenttia:

  1. Mukava, että lähdit tähän haasteeseen. Audrey Hepburn on ihana! Olen katsonut elokuvan Loma Roomassa lukuisia kertoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haaste alkoi kiinnostamaan minua. :) Audrey ja Loma Roomassa ovat ihania!

      Poista
  2. Audrey on kyllä upea näyttelijä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa mieltä <3 Hiukan erilainen kuin osa sen ajan naistähdistä.

      Poista
  3. My Fair Lady on yksi elokuvasuosikkejani ja Audrey Hepburn on siinä niin hyvä. Ja Anni Swanin kirjat olivat lapsuuteni suosikkeja, eniten ehkä Iris rukka.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. My Fair Lady on minunkin lempielokuviani. :) Iris rukankin ajattelin lukea jossain vaiheessa.

      Poista
  4. Tämä on mielenkiintoinen haaste. Ehdin itse lähteä omaan eli käyn kirjaimittain kirjastoani läpi. Ja naiset aakkosissa sopisi minulle liian hyvin, kun yritän hieman parantaa miesten osalta tietämystäni erityisesti kotimaisissa. Näitä on tosi kiva lukea. Muussa kulttuurissa olen kehnompi. Meryl Streep on suosikkini.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minustakin tähän on mielenkiintoista keksiä eri henkilöitä ja kertoa heistä hiukan. Kiva että sinäkin olet mukana!
      Ja tiedätkö, Meryl Streep on toinen lempinäyttelijäni. :D

      Poista
  5. Anni Swanin Iris rukka on yksi suosikkikirjoistani. Audrey on ihana :3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivotaan siis että minäkin pitäisin siitä. :)
      Niin on <3

      Poista
  6. Onpa hauskaa, että sinäkin lähdit aakkostelemaan, tämä on tosi kivaa :) Ah Astrid ja Anni <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin tuntuu mukavalta. :) Kaikkiin kohtiin en kyllä varmaan tule saamaan mitään.
      Niin <3

      Poista