keskiviikko 6. heinäkuuta 2016

Kymmenen kuukauden jälkeen

Suomeen on outoa palata kymmenen kuukauden jälkeen. Jo etukäteen olimme muistelleet, kuinka outoa on tervehtiä suomalaisia lentoemäntiä. Lentokentällä kuulen yllättäen kuulutuksen suomeksi - tällaista se oli vuosi sittenkin!

On ihmeellistä ja hassua nähdä tutut paikat vuoden jälkeen. Kotini, ystäväni, metsät. Kraanavesi maistuu erilaiselta kuin ostettu vesi, ja ensimmäisenä aamuna pysähdyn katsomaan valkoista voita. Olin tottunut keltaiseen. Kävelyllä lähimetsässä vain ajattelen, miten en ole ikävöinyt tänne enemmän. Miten en ole voinut? Koska muistot haalistuvat siellä kaukana, kun on muuta ajateltavaa...

On kuitenkin ihanaa ihmetellä junan vihellystä, suomenkielisiä myyjiä ja tummia kuusia. Se saa ne tärkeiksi, enkä sen vuoksi oikeastaan haluakaan tottua niihin.


Ensimmäiset päivät olen vain ystävieni kanssa ulkona. Yhtenä päivänä seitsemänkin tuntia. Kävelemme metsässä samoja reittejä, pölisemme päällekkäin ja nauramme. Yritämme keksiä uutta leikkiä ja metsille nimiä. Päätämme tehdä kukkaseppeleet. Ystäväni saa aikaiseksi täydellisen, minä puolestaan...saan sidottua kauniin kukkakimpun. :) 

Tietysti minä olen ikävöinyt ystäviäni, ajattelen viime vuotta. Mutta kun paras ystäväni käy vain syömässä, tajuan millaista ikävä voi olla. Ehkä olen vuoden aikana lähinnä odottanut heitä... Joka tapauksessa nyt ikävöin, ja kun tämä lähtee mökille tuntemattomaksi ajaksi, en ymmärrä miten selviän sen ajan.


Mutta jotenkin minä selviän. Lähdimme kahdeksi yöksi mummulle ja papalle, metsän keskelle. Siellä ei paljoa ole asiat muuttuneet. On ihanaa paistaa perinteen mukaan lettuja, kävellä metsätietä hakemaan postia ja vain rauhoittua kodikkaassa mökissä. Kuunnella tarinoita vanhoista sukulaisista ja toivoa, että nämä asiat kirjoitettaisiin ylös. Tutut paikat, tuttu kuusi on siellä edelleen, ja ehkä minä vielä totun pari vuotta sitten kaadettuihin puihinkin.

Tekee hyvää juosta sateessa, huutaen olevansa metsässä tai sitten vain hiljaa ajatellen. Ajatuksia on paljon.


Kun jotain, mitä pelkää, yllättäen tapahtuu, silloin ei välttämättä joudu paniikkiin. Silloin vain seisoo hiljaa ja yrittää ymmärtää hetkeä. Hätistää paarmaa veljen hiuksista. Ihmettelee, onko tämä kuitenkaan totta, miten tämä voi tapahtua nyt, kun kaikki oli vielä äsken normaalisti. Aivot eivät ehdi tajuta ja pelätä.

Onneksi mitään pahempaa ei tapahtunut.

Välillä huomaan laskevani päiviä tulosta, päiviä lähtöön. Ulkomailla on kuitenkin mielenkiintoista asua, mutta en haluaisi lähteä sinne. En nyt. Älä ajattele sitä, vielä on viikkoja aikaa.

6 kommenttia:

  1. Ensimmäinen ja toinen kuva tunnistettu :D
    Ja se minun kukkaseppeleeni ei ollut täydellinen! Kukat harattivat ties mihinkin suuntiin.

    Ihanaa, että olet taas vihdoinkin Suomessa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :D Olipas, minulle se oli täydellinen!
      <3

      Poista
  2. Ihania hetkiä sinulle Pearl Clover <3 Ja tiedätkö, mitä jos itse kirjoittaisit niitä juttuja muistiin... Niistä voisi syntyä jotakin vaikka lähipiirin iloksi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Katja, niin sinullekin <3 Se kävi minulla mielessä, mutta olisi kyllä vähän tekemistä... Äitini kanssa yhdessä voisin joskus kokeillakin :)

      Poista
  3. Nautihan Suomessa olosta ja kerää luonnosta kivoja juttuja mukaan muistuttamaan Suomen ihanasta luonnosta, kun taas lähdette Kiinaan! :D <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on ihana idea <3 Kukkia hiukan keräilinkin prässättäväksi ja valokuvia tulee otettua. :3

      Poista