Sisko Latvus: Kaksi sateenkaarta

Päätin olla sittenkin kirjoittamatta Blogistanian lukumaratonin kirjoista koostetta vaan ensin kirjasta Kaksi sateenkaarta ja sitten Eevan luokasta ja Sarasta ja Sarrista yhteisen postauksen.

Kirja: Kaksi sateenkaarta

Kirjailija: Sisko Latvus

Julkaisuvuosi: 2014

264 sivua

WSOY

Inna on elänyt koko viisitoistavuotisen elämänsä Neuvostoliitossa ja kasvanut pioneerilaulujen ja Leninin ihailun keskellä. Hänellä on hyvä ystävä ja ihastus, johon hän on juuri tutustumassa paremmin.

Yhden syksyn aikana Innan maailma kuitenkin särkyy. Viro julistautuu itsenäiseksi hänen siellä käydessään. Neuvostoliitto ja sen propaganda hajoaa, koulussa opittu paljastuu valheeksi. Innan perhe päättää yllättäen muuttaa isovanhempien kotimaahan, Suomeen.

Kirja kertoi mielestäni selkeästi Neuvostoliiton hajoamisesta tavallisten ihmisten näkökulmasta. Innan lähipiiri on salaa kannattanut sitä ja Viron itsenäistymistä. Toimiessaan opettajana mummo on joutunut väittämään, että Viro olisi aina kuulunut Neuvostoliittoon. Innalle kuitenkin valtio edustaa huolettomia lapsuuden päiviä ja hänelle tulee säikähdyksenä tieto, ettei kaikkeen tietoon voi luottaa. Varmasti monesta neuvostoajan nuoresta tuntui tältä, eikä heille Neuvostoliitto tarkoittanut vain huonoja asioita, vaan myös muistoja pioneerileireiltä.

Kirjan lopussa oli selitetty useita käsitteitä ja tapahtumia aika selkeästi. Ehkä minulle pitäisi vielä selittää tarkasti, miten maan talous romahti ja miksi se johti järjestelmän kaatumiseen, mutta opin mitä perestroika (Neuvostoliiton uudistamispolitiikka 1980-90-luvuilla) tarkoittaa.

Syksyn tapahtumia kerrottiin takaumissa, kunnes ehkä puolivälissä kirjaa päästiin nykyhetkeen, eli Suomessa asumiseen. Kerrontatyyli toimi hyvin, mutta vähän häiritsi syksyn alun Inna. Hän ei tuntunut viisitoistavuotiaalta vaan enemmänkin seitsemänvuotiaalta kysymyksineen ja ihmettelyineen. Hänen ystävänsä puolestaan oli inhottava, mutta onneksi Inna tajusi sen itsekin.

"Vielä nukun tuolla sohvalla kaksi pitkää yötä, katselen sinua vielä monen monta tuntia, nuuhkin salaa vaatteitasi kun olet koulussa, kuuntelen soittoasi ja puhettasi ja tallennan ihoni muistiin pienimmän kosketuksesi. Syön kanssasi keittiön pöydän ääressä kerran toisensa jälkeen mustaa leipää ja kaalikeittoa, joka ei lopu. Vielä kuvittelen, ettemme koskaan eroa toisistamme." -s.217

Hänen ja Danielin rakkaustarinaan oli jotenkin vähän vaikea samaistua, ja se meni suuntaan "olet ensirakkauteni, mennään kihloihin". Lopussa se oli kuitenkin haikea eikä ihan kliseekään. Riipaiseva oli myös Innan vaarin kertomus Neuvostoliiton vainoista ja sukulaisesta, joka oli jo matkalla työleiriltä kotiin, kun joutui ammuttavaksi - vain siksi, etteivät teloitettavia kuljettavat kuorma-autot joutuisi ajamaan puolityhjinä.  

Kirja menee Helmet-lukuhaasteen kohtaan 42 "2000-luvulla sotaa käyneestä maasta kertova kirja" (Georgian sota 2008)