sunnuntai 25. syyskuuta 2016

Pienen elämän hippusia #2

Ärsyttää kun muut neuvovat asiassa, jota en osaa mutta jossa en välttämättä tarvitsisi apua.

Ärsyttää kun muut nauravat minulle, ja kuinka minun pitäisi tietää etteivät he naura ilkeästi, mutta loukkaannun silti.

Ja siinä saa ärsyttämään yhä enemmän, kun sanotaan ettei pitäisi loukkaantua, mutta kun olen liian herkkä, enkä vielä voi sille mitään. 

Koska vaikka sanotaan että ihmisen pitäisi osata nauraa myös itselleen, niin ehkä en vain vielä ole siinä vaiheessa itsetuntoni kanssa.

Ärsyttää oma ärsyyntyminen.

Ärsyttää myös ihan vain, kun tietokoneen äänet eivät toimi.


Minua ilahduttaa tuntemattoman kehu. Kehukaa muita <3 

Ilahduttaa äitini ystävien kanssa keskusteleminen, sillä aikuisten kanssa on välillä helpompi jutella.

Mutta minua ilahduttaa myös syvälliset keskustelut, ja kuinka voin puhua hyvin monesta asiasta parhaan ystäväni kanssa. <3

On ihanaa saada vapaa-aikaa koulusta, sillä menemme luokkaretkelle ensi viikolla ja sen jälkeen alkaa loma. (Sen jälkeen kyllä alkavat kokeet...yritetään unohtaa ne.)

Ilahduttavaa on myös leipominen ja motivaatio pakkaamiseen. Ja ohikiitävät hetket myös opiskeluun.

Ihania ovat helpottavat hetket, kauniit laulut ja ajatteleminen keinuessa pimeässä tähtien loisteessa.


Mikä teitä ärsyttää ja  mikä ilahduttaa?

4 kommenttia:

  1. Hyvä, että löydät myös ilahdutuksen aiheita. <3 Minua ilahduttaa tällä hetkellä laiska sunnuntai-iltapäivä, kun ei tarvitse juurikaan tehdä mitään.. Ja ärsyttää deadlinet ja kiireiset työpäivät.. Ärsyttää sekin, kun olen ihminen, joka jättää asiat aina viimetippaan, ja luo sillä turhaa kiirettä.. Onneksi nyt on tämä hetki.
    En jaksa uskoa, että kenenkään itsetunto olisi niin hyvä, etteikö siinä olisi pieniä säröjä. Annetaan ne meille anteeksi. Ajatellaan niitä hellyydellä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiire ja deadlinet ovat kyllä häiritseviä myöskin. :( Niin, se pitää muistaa, ja että ne joiden itsetunto tuntuu olevan hyvä eivät välttämättä kerro kaikkea. Kommenttisi ilahdutti, kiitos <3

      Poista
  2. Ilahduttaa sunnuntain pyhän tuntu. Ja isoset joiden kanssa on niin helppoa olla. Ja että tietty henkilö jota ikävöin aina vaan on kotona tän viikon. <3 Ja tietyllä tavalla ilahduttaa opiskelu vaikka se on aivan sairaan rankkaa ja univelkaa vaan kerääntyy, mutta opiskelu antaa kumminki sisällön elämälle. <3 ja ilahduttaa sun blogi koska tätä on niin ihana lukea! Olet ihana! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa, että sinua ilahduttaa niin moni asia, ja pitäisi välillä muistaa tuo opiskelusta mainitsemasi hyöty. :) Jaksamista, yritä nukkua hyvin! (Minulla on sama ongelma...) Kiitos, Mmeriaaa, niin sinäkin <3

      Poista