Helmikuun verta, hikeä ja kyyneliä

Helmikuussa luin loppuun seitsemän kirjaa ja 1437 sivua:

Tuija Lehtinen: Laura sua kaipaan (Laura #10) (207s)
Rakastaa, ei rakasta. Pohjoismaisia novelleja nuorille (247s)
August Strindberg: Neiti Julie (126s)
Kerstin Gier: Vala (Unien toinen kirja) (343s)
Tuula Kallioniemi: Salapoliisi Konsta (Konsta #8) (136s)
L.M.Montgomery: Anna omassa kodissaan (Anna #5)(223s)
Salla Simukka: Kun enkelit katsovat muualle (155s)

Laura, sua kaipaan oli mukava ja koukuttava päätösosa nuoren tytön nuoruusiästä kertovalle sarjalle, johon tulen varmasti palaamaan sen ärsyttävistäkin piirteistä huolimatta.
   Rakastaa, ei rakasta koostui novelleista kaikista Pohjoismaista. Tämä antologia ei erityisesti vakuuttanut minua. Novellien juonet ja kerronnat olivat välillä aika kummallisia, enkä usko ainakaan kovin monen nuoren kiinnostuvan niistä. Plussana voin sanoa että novellit käsittelivät erilaisia, rankkojakin aiheita homoseksuaalisuudesta vainoavaan ihailijaan ja kertoivat jotain eri Pohjoismaista ja Saamenmaasta.

"Minä kävelin kotiin aivan yksin ja ajattelin, että niin voi tehdä vain, jos rakastaa oikein kovasti." Sari Peltoniemi: Arpi ja miekka

   Neiti Julien luin, ehkä arvaattekin, koulua varten. Omasta mielestäni näytelmä ei ollut erityisen mielenkiintoinen, vaan juoni oli aika sekava. Törmäsin myös ensimmäistä kertaa avoimeen naisten halveksuntaan. Tarinaa tuli kuitenkin analysoitua, ja siinä oli joitakin hyviä ajatuksia köyhien ja rikkaiden samankaltaisuudesta.
   Vala oli aluksi hupsu, lopuksi melkein karmiva jatko-osa Lupaukselle. Minusta kirjan parasta antia oli salaperäisen juorublogia pitävän Secrecyn mysteeri, mutta myös unimaailma oli mielenkiintoinen.
   Salapoliisi Konstan luin hetken mielijohteesta. Pidin joskus paljon Konstista ja olihan se edelleen mukavaa luettavaa vaikkakin vähän turhan alakoululaisdraamaa. Pidän kirjassa siitä yksityiskohdasta, että Konsta haluaisi edelleen leikkiä tyttöjen kanssa - valitettavasti tämä on hänen ikäiselleen vaikeaa, jos ei halua tulla nauretuksi.
   Anna omassa kodissaan sisälsi luonnonkuvausta, uusia hahmoja ja Annan iloja ja suruja ensimmäisinä aviovuosinaan. Ihan lempparini tämäkään osa ei enää ollut, mutta henkilöiden tarinoita oli mukava seurata.
   Kuin enkelit katsovat muualle luin yhdessä päivässä koukuttavan tarinan vuoksi. Oli kiva lukea omanikäisten ja vieläpä samastuttavien tyttöjen rakkaustarina 2000-luvun alusta, jolloin tästä aiheesta ei vielä paljon kirjoitettu. Kirjoitustyyliltään kirja jäi kuitenkin aika tavalliseksi nopealukuiseksi nuortenkirjaksi, ja takakansi spoilaa juonta hiukan liikaa. 

Helmikuussa katsoin viisi elokuvaa: The Greatest Showmanin laulut soivat edelleen joka päivä päässä ja tekisi mieli katsoa filmi uudelleen. Easy A -komedia ei puolestaan oikein vakuuttanut, mutta aloin pitää enemmän Emma Stonesta. The Dressmaker vaikutti hiukan erikoiselta elokuvalta, ja loppupuolella tapahtunut juonenkäänne oli yhtäaikaa yllättävä ja kummallinen. The Jane Austen Book Clubin hahmot olivat hauskoja ja tarinat liittyivät mielenkiintoisesti Jane Austenin romaaneihin - ehkä niiden lukeminen olisi avannut elokuvaa vielä vähän paremmin. Tämä elokuva ilahdutti kuitenkin positiivisesti. Lovesongissa kuvaustyyli oli hienolla tavalla erilainen - filmi ei ollenkaan vaikuttanut elokuvalta vaan oikealta elämältä. En kuitenkaan saanut irti tarinasta tai elokuvan tarkoituksesta, ja loppu oli kummallinen.

Helmikuussa jatkoin myös How I Met Your Motherin katsomista ja aloitin brittiläisen Land Girlsin. Nämä kaksi ovat toistensa vastakohtia: Land Girls on draamaa toisen maailmansodan aikaisella maaseudulla ihanien brittiaksenttien ja "Don't be daft" -lausahduksien höystämänä. Pari hahmokaartiin kuuluvaa tekisi mieli kuristaa joka jakso vähintään kahdesti, ja kaikkien muidenkaan tekoja en pysty aina sulattamaan. Lemppareihini kuuluvat kuitenkin nuori Bea, hänen sisarensa Annie ja kartanon Lord Hoxley, joista kukaan ei ole aivan täydellinen. Vaikka sarjassa on hitusen liikaa draamaa yhdellä maatilalla, kertoo se kuitenkin hyvin Women's Land Armysta ja sodan ajan tunnelmasta. 

Helmikuun alkupuoliskolta muistan lähes yksinomaan wanhojen tanssit, joihin yläotsikkokin viittaa. Ja ennen kuin huolestutte, verta tuli ainoastaan pari tuntia ennen tansseja luokkakaverini nenästä, enkä itkenytkään kuin kerran. Hikeä puolestaan riitti, kun esitimme kaikki tanssit yhteensä kolme kertaa vuorokauden aikana, harjoitukset päälle. Parasta oli tanssia wanhoina ja viisaina koululle ja hakea pieniä oppilaita Kikapoohon. :) Perjantaina tanssien jälkeen oli vielä vuorossa ravintolaillallinen ja jatkot, joissa muut hoitivat juomisen ja minä kaverini kanssa todistimme tätä kaikkea spritelasiemme takaata.

Pari vinkkiä tulevaisuuden wanhoille:

- Älä havittele turhaa stressiä! Hanki mekko/puku valmiiksi jo ennen vuodenvaihdetta ja jätä tammikuulle enintään ompelijakäynnit. Terveisin nimimerkki Kokemusta on. Älä kuitenkaan osta pukua liian aikaisinkaan, jotta mahdut siihen vielä helmikuussakin.
- Yritä etsiä täydellistä mekkoa! Luultavasti et sitä kuitenkaan löydä, mutta myös toiseksi paras kelpaa kyllä wanhoissa. On tärkeää, että puvussa on hyvä tanssia.
- Muista myös kokeilla kenkiä harjoituksissa! Älä laita niitä ensimmäistä kertaa jalkaan tanssiaispäivänä. 
- Älä huolestu, jos tanssit tuntuvat aluksi ylitsepääsemättömän vaikeilta. 80% oppilaista ovat todennäköisesti samaa mieltä. Aloitimme harjoittelun jo syyskuussa, mutta vasta tammikuun aikana opin yli puolet niistä kunnolla. Ihminen oppii, jos on pakko, sanoi opettajani ja oikeassa oli. Jos et osaa kaikkia tansseja kuitenkaan kunnolla, niin varmasti eivät kaikki muutkaan osaa.
- Tärkeintä wanhojen päivänä: juo paljon, hymyile ja nauti!

Hiihtolomaksi puolestaan matkustimme pitkästä aikaa Rukalle laskettelemaan. Toiminnallinen loma sai aikaan sen, että vastoin tapojani nukahdin joka ilta heti laskettuani pään tyynyyn. Laskettelun ohella ehdin myös hiihtää, tehdä kävelyn Talvijärveltä Kesäjärvelle ja kokea iltaisen seikkailun ystäväni kanssa, kun kävelimme tienlaitaa autojen suhahdellessa ohi ja suunnistaessamme GoogleMapsin avulla. Tykkyluminen maisema oli myös eteläsuomalaiselle ihailtava näkymä, ja muutaman tähtikuvionkin bongasin tähtien merestä, mutta revontulia en valitettavasti nähnyt.

Hiihtoloma päättyi raivokkaaseen flunssaan, jonka vuoksi loma jatkuikin sitten muutaman ylipäivän. Kaiken kaikkiaan helmikuu oli monipuolinen, liikuntaan, kouluun ja lomaan painottuva kuukausi. Maaliskuusta puolestaan tulee hyvin kouluun painottuva, mutta yritän kamppailla aikatauluttamisen kanssa ja nähdä myös ystäviä sekä jatkaa kesätyönhakua.

Helmikuussa kirjoittamaani runoon sain inspiraatiota wanhojen jatkoista:

Tämä hetki, ja minä unohdan sinut

Sillä onhan täällä muitakin

Tämä musiikki, ja minä annan sen viedä

Sillä voin nojata teihin

ja unohtaa kaiken muun

Vain tämä lasi, ja minä antaudun

Sillä te kannattelette minua

ja näen hyväksynnän huulillanne

Sillä tämä tunnelma jatkuu ikuisesti

Ja kun te hymyilette minulle

Olen kerrankin olemassa

Ehkä minä unohtaisin sinut

Paitsi jos katsonkin taakseni.

Kuukauden kysymys liittyy tällä kertaa blogiini: Tuntuvatko postaukseni, varsinkin kirjapostaukset, teistä usein liian pitkiltä? Ihan vain tätä koostetta katsoessani mietin, jaksaakohan kukaan lukea näitä loppuun asti. Kannattaisiko minun siis tiivistää paremmin vai jatkaa samaan malliin pitkillä postauksilla? Saa kertoa rehellisesti mielipiteensä, yritän ottaa ne huomioon!

Kauniita hetkiä lopputalveen ja rentoutumista arjen keskelle! <3