Sateisena iltana

Suomessa on kylmä. Näin kuulen ollessani Saksassa, jossa oli pari viikkoa sitten miltei helle. Palattuani yritän aamuisin keksiä päällepantavaa ja sovitella villatakkeja ja takkejani yhteen. Huomaan etten ole vielä tottunut asumaan kotimaassani, jossa viilenee jo elokuun loppupuolella...

Ensimmäisenä päivänä

Tahdoin ihastua

Purkaa tunteeni johonkuhun edessä

Sinä satuit kai siihen väliin

Minulla on ikävä Saksaan: niitä keskusteluja myöhään illalla, heräteostosten tekemistä ruokakaupassa ja toimintaa. Paikasta toiseen liikkumista, hostellihuoneita, vitsailua ja sitä tunnetta, kun bussimatkalla päässä soi vain Lana Del Rayn Love.

Toisena päivänä 

Minä huomasin hymysi

Näytit silloin kauniilta

Ja se sai minutkin hiukan hymyilemään

Nyt koulun alettua minulla on ollut vähän ikävä Kiinaankin, sillä ei koulu tunnu täällä sen helpommalta... Muistan öiset kävelyni musiikin soidessa korvanjuuressani, sateen ja puhtaiden päivien odotuksen - molemmat olivat melkein yhtä harvinaisia - ja pitkät keskustelut parhaan ystäväni kanssa.

Kolmantena päivänä

Löysimme yhteisen salakielen
Minä etsin sinua kaikkialta
Silmiäsi väkijoukosta, tai 
vähän kauempaakin

Mutta nyt olen Suomessa, ja onko paljon mikään muuttunut? Puhun edelleen viesteillä ja istun yksin pimenevässä metsässä. Minun ei vain enää tarvitse odottaa sadetta tai puhdasta ilmaa.

Neljäntenä päivänä

Lausuin sinulle runon, josta pidit

Ja ajattelin vaikuttaneeni sinut

Mutta sitten huomasitkin toisen.

Minä kuljin hiljaa jäljessä

Mutta odotan syksyltä punaisia lehtiä ja kuulautta, aamuista sumua ja ensilunta (sitten loppusyksystä, mieluiten). Toivon rakkautta ja läheisempää ystävyyttä ja rohkeampia päiviä ja suun avaamista ja vaikka mitä mitä en jaksa luetella. Toivon jaksamista.

Viidentenä päivänä

Katsoin sinua vaivihkaa kauempaa

Katsoitkohan koskaan takaisin?

Ajattelin kaiken järjettömyyttä...

Vaikka luulin kerrankin olleeni järkevä

Yritän muistaa sen päivän, jolloin olin monta kertaa rohkea. Vastasin kyllä vanhojentanssipyyntöön, vaikka tiesin muiden nauravan. Puhuin sekä ystäväni että opettajani kanssa luottamuksellisesti ja yritin ottaa uutta oppilasta mukaan. Menin puhumaan asemalla tutunnäköiselle tytölle ja istuin jopa yksin kahvilla. Sovin tapaamisen, jota olen harkinnut jo ties kuinka pitkään.

Ehkä ensi keskiviikkonakin olisin taas rohkeampi ja avaisin suuni.

<3 teille jotka luette tätä

Elokuussa valvoin pitkään ja nauroin öisellä kadulla

Elokuussa luin loppuun vain kolme kirjaa ja 769 sivua:

Salla Simukka: Kipinä (T&M #1) (203 sivua)

Lauren Oliver: Kuin viimeistä päivää (412 s)

Tove Jansson: Muumipeigoi da händytiähti (154 s)

Kipinä kertoi protuleiristä ja Tapiosta, joka tuntui symppikseltä rauhallisuudessaan ja mietiskelyssään. Hänen ja Moonan ystävystyminen oli kiva vaihtoehto kirjojen rakkaustarinoille, vaikka niitä aina nuortenkirjoilta odottelenkin. Myös Tapion kahdesta äidistä koostuva perhe oli kuvattu ihan normaaliksi. Kirjasta löytyi kivasti pohdittavaa elämästä, ja harmi kun riparillani ei käsitelty samoja asioita.

Kuin viimeistä päivääkin antoi ajateltavaa nuorten elämästä, vääristä teoista ja miten viimeisen päivän voisi kuluttaa eri tavoin.

Muumipeigoi da händytiähti on siis (arvaatteko mikä) muumikirja karjalan kielellä, jonka vain satuin löytämään kirjaston hyllyltä. Itse tarina (anteeksi Tove-fanit) ei mielestäni ollut niin kummoinen, mutta lainasinkin tämän juuri kielen vuoksi. Karjalaksi oli todella mielenkiintoista lukea, varsinkin kuin lauseet saattoivat kuulostaa tältä: "- Hei, sanoi Nipsu. Minä olen löydänyh ihan oman tien." tai sitten tältä "Vaččuvoimattomusporošku on huruas bokkukormanis...". Aivan riittävästi siitä kuitenkin ymmärsin ja opin erilaisia karjalan sanoja tai esimerkiksi kysymään automatkalla: "Jogo terväh tulemmo perile?". Myös kuvitus oli mielenkiintoista. Suosittelen kokeilemaan. :) Kerrankin voi lukea kielellä, jota ei ole opiskellut tuntiakaan.

Elokuussa katsoin elokuvan La La Land ensimmäistä kertaa suomeksi ja tajusin, mitä kaikkea minulla on jäänyt tajuamatta! Varsinkin laulukohtaukset olivat ihanaa katsottavaa taas kerran, ja elokuvan jälkeen oli leijuva olo. Katsoin myös uudelleen elokuvan Hugo, jossa tykkäsin erityisesti historiallisuudesta ja vanhojen filmien pätkistä.

Elokuussa tuli vietettyä loman viimeiset päivät, yritettyä löytää onnellisia hetkiä ja jännitettyä koulun alkua. Koulu alkoikin niin monipuolisen positiivisesti ja stressaavasti: tavasin vanhoja tuttuja ja tutustuin uusiin ihmisiin, mutta työmäärä kuulosti vaikealta... Varsinkin koulun alettua mietin taas enemmän elämää Kiinassa ja joskus kaipasin takaisin.

Elokuussa tuli myös vietettyä kaksi yökyläilyä eri ystävän kanssa, seikkailtua metsässä auringonlaskun aikaan, halattua puita ja mentyä mökille yhdessä serkun ja hänen äitinsä kanssa. Oli hauskaa ♡

Kuun loppupuolella puolestaan koitti matka Saksaan, jossa koin hyvin monia asioita tunnelmallisista bussimatkoista pieneen vaellukseen Alppien kauniilla rinteillä <3 Sieltä jäi mieleen vihreät rinteet (muut muistelivat Heidia, minä puolestaan Sound of Musicin Mariaa laulamassa vuorilla), lehmänkellojen kilinä, kiemurtelevat polut ja sinertävät vuoret kauempana. Haluan sinne uudelleen!

Taubensteinin lähistöllä Baijerissa

Matkaan kuului myös vierailu Sachsenhausenin keskitysleirillä, jossa moni todella järkyttyy. Tuntuu väärältä tunnustaa, että minulle ei tuollaista järkytystä tapahtunut, mutta Sachsenhausenissa oli kuitenkin vaikuttava käydä. Yritin sulkea silmäni ja keskittyä ajattelemaan kuinka kaikki oppaan kertomat asiat olivat tapahtuneet noilla paikoilla... 

Muita muistorikkaita asioita matkalta olivat kikatuskohtaukset keskellä katua pimeässä ja ilta puistossa, vegaaniruoan kokeilut, keskustelut kivojen ihmisten kanssa ja etenkin viimeinen ilta, jolloin kävimme illallisella pilkkopimeässä. Tuo illallinen antoi ajateltavaa sokeiden elämästä, herätti naurunpyrskähdyksiä ja avautumisia, sai työntämään sormensa ruokaan varmistuakseen että oli jo syönyt kaiken... Vaikka minua alkoi aluksi pelottamaan pimeys ja tyhjyyden tunne, auttoi tajuaminen, että olimme edelleen aivan samassa huoneessa vain ilman valoa. Ilta oli monelle kokemus, ja kaikki taputtivat sokeille tarjoilijoille, jotka olivat auttaneet meitä tuon illallisen ajan.

Syyskuulta toivon stressittömiä päiviä, viisasta ajankäyttöä, tottumista kouluun, muistoja ystävien kanssa ja syksyn lehtiä. <3

Mitä teidän elokuuhunne kuului?

KK: Entä mitä te toivotte syyskuulta? 

Lauren Oliver: Kuin viimeistä päivää

Kiinnostus heräsi: katsoin trailerin elokuvasta ja löysin kirjan sattumalta kirjastosta

Kuin viimeistä päivää
Lauren Oliver
2010
Tero Valkonen
2010: Before I Fall
412 sivua
WSOY

Samantha on high schoolin viimeisellä luokalla Connecticutin pikkukaupungissa. Hän kuuluu koulun suosituimpaan neljän tytön ryhmään, joka puhuu pahaa epäsuosituista ja opettajista, ajaa humalassa autoa, rikkoo sääntöjä ja bilettää viikonloppuisin. Samantha vaikenee ystäviensä edessä pienestä epävarmuudestaan komean poikaystävänsä kanssa. Hän on mukana hyljeksimässä muita, vaikka tietää olleensa vielä muutama vuosi sitten "epäsuosittujen" joukossa.

Eräs perjantai, Cupidon päivä, muuttuu Samin viimeiseksi: hän kuolee yöllä autokolarissa bileiden jälkeen. Yllättäen hän kuitenkin herää seuraavana aamuna ja huomaa elävänsä viimeistä päiväänsä uudelleen ja uudelleen. Samilla on edessään uusia valintoja, miten toimia tuon päivän aikana. Pystyykö hän pelastamaan itsensä - tai jonkun toisen?

Vaikka tiedänkin samantapaisen elokuvan Päiväni murmelina (jonka satuin muuten katsomaan samoihin aikoihin kuin luin kirjaakin), oli kirjan idea mielestäni ainutlaatuinen. Tarinan aikana tapahtui hyvin erilaisia asioita, ja vähitellen ihmisistä tuli esille monenlaisia puolia. En tiedä kuinka monen mielestä loppu oli ennalta-arvattava, mutta itse en kyllä tuota ratkaisua ajatellut vaikka vähän tuohon suuntaan sen epäilinkin menevän.

En oikein osaa sanoa oliko kirja rankka. Tietyllä tavalla kyllä, sillä Samantha koki niin paljon viimeisenä päivänään, ja kuolema oli koko ajan läsnä. Kuitenkin nuoret elivät myös rentoa elämää, vitsailivat ja yksi suloinen rakkaustarinakin oli mukana.

Samantha tuntui porukasta ehkä samaistuttavimmalta pienessä epävarmuudessaan, mutta muuten tämän elämä tuntui hyvin kaukaiselta verrattuna omaani. Jollakin tavalla kuitenkin eläydyin häneen, ja luettuani kirjan alun putkeen aloin kuvitella millaista oma elämäni olisi, jos se olisi vähän samantapaista. Ehkä siksi, koska en ole itse varma millaista elämää haluaisin todella elää.  

Eräs ystäväni on pohtinut, että kaikki ihmiset ovat edes jollain lailla omanlaisiaan, eivätkä pelkkää massanuorisoa. Samantha ja ystävänsä olivat hyvin hyvin kärjistettyjä, ja aloin miettiä onko tällaisia ihmisiä oikeasti jossain, jotka eivät koskaan ajattele tekojaan ja niiden seurauksiaan. Luulisin että jokainen ihminen (kuten Samkin) ajattelee jonain hetkenä syvällisemmin elämää ja tekojaan. Varmasti aika moni nuori ajattelisi lukiessaan tätä: "En minä ole tuollainen."

Ehkäpä tämä kirja vaikuttaisi kuitenkin niihin, jotka elävät hiukan kuin Samin kaveriporukka, ja miksei muidenkin lukijoidensa mietteisiin elämästä.

Kirja sopii mielestäni HelMetin lukuhaasteen kohtaan 19: "Yhdenpäivänromaani" sekä Connecticutin osavaltioon Amerikkaa tutkimassa.

Naisten aakkoset: K

Naisten aakkosissa etsitään naisia, joiden etu- tai sukunimi alkaa  aakkosten kirjaimilla. Haasteen on esitellyt Tarukirjan Margit.

Aiemmin olen kirjoittanut aakkosista A, B, C, D, E, F, G, H, I, J. 

I Kuka on suosikkikirjailijasi?
Muutama vuosi sitten muistan lempisarjojani olleen Lene Kaberbølin Näkijä ja Katrionan tarina. Molemmat yhdistivät keskiaikaa ja fantasiaa ja olivat sopivan jännittäviä. Päähenkilöt olivat myös symppiksiä ja hehkutin samoja sarjoja lukevalle ystävälleni vähän liikaa erästä Nico-nimistä hahmoa... :D Ehkä pitäisi selvittää, pidänkö yhä näistä sarjoista.

II Muutakin kulttuuria on olemassa kuin kirjallisuutta. Kuka nainen joltakin muulta kulttuurin alalta on suosikkejasi?

Johanna Kurkelalla on ihana ääni. <3 Hänen laulunsa kertovat hyvin erilaisista aiheista masennuksesta rakkaustarinoihin.  Kuuntelin häntä enemmän noin vuosi sitten, mutta parhaiten häneltä on jäänyt mieleen  esimerkiksi Jos sä tarvitset mua, Muita enemmän, Kuolevainen ja Prinsessalle.

III a) Kehen kulttuurin edustajaan haluaisit tutustua paremmin? 

Kirsti Mannisen kirjoittamista kirjoista voisin tykätä hänen historiallisista romaaneistaan, jotka on kuitenkin kirjoitettu taiteilijanimellä Enni Mustonen.

Katarina Eskola & Satu Marttila (toim.): 50-luvun tytöt

Kiinnostus heräsi: uudelleen luettu

Aiemmin olen kirjoittanut jatko-osista 50-luvun teinit ja 50-luvun tyttöjen ystävät.

50-luvun tytöt. Päiväkirjat 1951-1956

Katarina Eskola ja Satu Marttila

1993

590 sivua

Kirjayhtymä

Kata aloittaa päiväkirjan pitämisen jo kymmenvuotiaana vuonna 1951. Satu sen sijaan päätyy siihen vasta kaksi vuotta myöhemmin 1953 melkein 12-vuotiaana. He molemmat ovat kulttuurikodeista, samalla luokalla Tyttönormaalilyseossa ja kuuluvat samaan ystäväporukkaan. Tytöt kirjoittavat päiväkirjoihinsa koulusta, lomatekemisistään, kirjoista ja elokuvista, huolistaan, ihastuksistaan ja ennen kaikkea 50-luvun elämästä. Vuosien aikana he myös ystävystyvät toistensa kanssa entistä paremmin.

Kirjaan kuuluu niin 60% tyttöjen nuoruuden päiväkirjamerkinnöistä, tekijöiden jälkisanat kuin henkilöhakemistokin. Tekstiä oli niin paljon, että jäin ihmettelemään mitä tästä on voitu jättää pois. Tekijöiden mukaan joidenkin esimerkiksi joitakin herkkiä tai loukkaavia asioita. Tyttöjen ystävyyssuhteissa on kuitenkin niin monia mutkia, että kirjassa oli kyllä myös joitakin vähän herkempiä kohtia...

Muistan kolme vuotta sitten innostuneeni tästä kirjasta kovasti, ja edelleen tunsin aivan samoin. En oikeastaan ole varma, millaiset merkinnät olivat kiinnostavimpia, mutta ainakin oli mukava lukea koulusta, ystävistä ja sen ajan elokuvista ja kirjoista. Muistan, kuinka inspiroiduin 50-luvun tytöistä kirjoittamaan enemmän päiväkirjaa ja myös nimeämään vihkoni, kuten Kata ja Satukin tekevät.

Ja itse 50-luvusta lukeminenkin on ihanaa. Monet asiat tuntuivat olleen ihmeellisen samalla tavalla silloinkin, mutta toisaalta Kata puhui kouluhipoista ja kotihipoista ja Satu käytti vanhaa muotoa inhoittava. (Alan melkein käyttää sitä itsekin.) Joitakin asioita, esimerkiksi liittyen 50-lukuun, olisi ehkä voinut selittää vaikkapa jälkisanoissa tarkemmin.

Nostan hattua Katarina Eskolalle ja Satu Marttilalle, jotka ovat tahtoneet ja jaksaneet editoida ja toimittaa päiväkirjansa. Ehkä (vain ehkä) teen joskus itse saman...

Suosittelen Katan ja Satun päiväkirjoja vanhemmille polville, jotka voivat muistella nuoruuttaan 50-luvulla, mutta myös nykyhetken nuorille, jotka varmasti löytävät jotain samaistuttavaa. :)

Itse samastuin seuraaviin:

"Olen lukenut, että murrosikäiset nuoret ovat ailahtelevaisia ja tuntevat itsensä usein alakuloisiksi ja epätoivoisiksi. Ehkä minäkin sitä varten olen tällainen." -Kata, 24.5.1955

"Tunteeni ovat niin sekavia... Rakkaus on sentään pulmallinen ja monimutkainen asia. Siinä on niin monta lankaa, ja ei tiedä mistä vetäisi. Minäkin olen niin ailahtelevainen, että en kohta itsekään tiedä, mitä ajattelen." -Satu, 9.7.1955

Kirja mahtuu Helmetin lukuhaasteen kohtaan 6. "Kirjassa on monta kertojaa".

"Dark shadow pass/ You're standing in my view..."

Aioin kertoa tässä alussa ne kerrat, jolloin tumma varjo ei väistynyt. Mutta ehkä hyppään ne yli niihin kertoihin, jolloin se väistyi.

Se väistyi eräänä päivänä, kun luin puistossa ja katselin laskevan auringon valoa ja kuuntelin tuulen suhinaa läheisissä puissa.

Se väistyi eilen Frozenia katsoessa - ne laulut ja huumori <3

Se väistyy joskus Lalehia kuunnellessa (Dark Shadow antoi postaukselleni nimen), mutta jos haluatte häneltä piristävää musiikkia, kuunnelkaa Vårens Första Dag ja Colors. Ja ehkä Goliat.

Se väistyi metsässä, josta löysin rakkaan puun. Nojasin siihen ja mietin tavoitteita loppukesää ja syksyä varten. Että jos tutustuisin luokkalaisiini paremmin, näkisin taas koulurakennukseni ja puut syksyn lehdissä ja ehkä viihtyisin koulussa.

Se väistyi tänään veljen kanssa sulkapalloa pelatessa ja samalla kohtalosta ja elämästä jutellessa (sulkapallo jäi lopulta vähän sivuun).

Se väistyi jälleen samaisessa metsässä, jonne jäin lukemaan Lauren Oliverin Kuin viimeistä päivää ja syvennyin siihen kunnolla. Vaikka kirjassa on vähän synkkä aihe, ainakin sen alku sai ajatukset muualle.

Se väistyi tuntikausiksi, kun lähdin ystävien kanssa piknikille. Niin, tarkoituksemme oli mennä piknikille. Päädyimme kuitenkin suunnistamaan toisen hatarien muistikuvien perusteella, löytämään kauniin näkymän lintutornista, väistelemään mutaa ja ihmisiä, kävelemään neljä tuntia ja syömään lopulta eväät siinä samalla. 

Mutta meillä oli hauskaa. <3

Yritän käpertyä pieneen onnellisuuden kuplaan ja olla puhaltamatta sitä rikki.

Heinäkuussa rakastin metsiä mutta en ajan kulumista

Heinäkuussa luin 7 kirjaa ja 2013 sivua. (Luinpas aika paljon!)

Inka Nousiainen: Yökirja (32 sivua)
Kirsti Kuronen: Pönttö (86s)
Terhi Rannela: Goa, Ganesha ja minä (271s)(Kerttu & Mira #2)
Annemarie Selinko: Désirée (541s)
Kirsti Kuronen: Omenapuu laulaa (276s)
Terhi Rannela: Jäämeri, jäähyväiset ja minä (217s)(Kerttu & Mira #3)
Katarina Eskola & Satu Marttila (toim.): 50-luvun tytöt (590s)

Yökirja oli lastenkirja, jossa varsinkin tämä idea tytön ja pojan ystävyydestä, erilaisuudesta ja yökirjasta päiväkirjan sijaan oli ihana. Pönttö oli säeromaani aikuistumisesta ja epävarmuudesta, jonka runoista tykkäsin ja osa liikuttikin. Goa, Ganesha ja minä -nuortenkirja avasi Intiaa vähän paremmin, ja siinä oli hauskoja ja romanttisia kohtia. Jäämeri, jäähyväiset ja minä oli puolestaan vähän vakavampi jatko-osa, mutta nuorten roadtripiltä löytyi kuitenkin paljon hauskoja hetkiä ja romantiikkaa.

Désirée oli kuukauden Klassikko, joka opetti puolestaan Napoleonin aikakautta ja historian pyörteitä historiallisen henkilön näkökulmasta, joka syntyi silkkikauppiaan tyttärenä mutta joka kruunattiin lopulta Ruotsin kuningattareksi. Omenapuu laulaa oli hauska ja koukuttava kirja, mutta ei lopultakaan niin syvällinen kuin olisin odottanut. 50-luvun tytöt oli ihana taas lukea uudestaan. On mielenkiintoista tutustua 50-luvun päiväkirjoihin, joiden kirjoittajilla on hyvin samanlaisia ongelmia kuin nuorilla nykyäänkin.

Heinäkuun alussa katsoin elokuvat The Edge of Seventeen (2016) ja The Notebook - Rakkauden sivut (2004). Ensimmäinen samastutti joskus, oli surullinenkin, mutta ei ehkä kaikkein parhaita elokuvia ollut. Toinen oli rakkaustarina, jonka lopun käänteistä olin montaa mieltä. Pääpari (Rachel McAdams & Ryan Gosling) oli kaunis/komea ja elokuva oli todella hyvä, liian surullinen vain.

Katsoin myös elokuvan Yksin kotona 2 (1992), josta olin muistanut tykkääväni. Tällä kertaa se kuitenkin ahdisti, ärsytti epärealistisuudellaan ja itketti aika tavalla. Parasta olivat haikeammat kohdat, kun Kevin tutustui lintutätiin ja tapasi äitinsä lopussa, osittain huumori ja Kevinin äiti (luulin koko ajan häntä esittävän Rachel McAdams, mutta roolin vetikin kunnialla Catherine O'Hara). Heti perään näin televisiosta Himoshoppaajan salaiset unelmat (2009), joka oli hauska mutta vähän erilainen kuin alkuperäinen kirja. Plussana suomea puhuva hahmo ja viittaukset Suomeen!

Viidentenä elokuvana menin (yksin) katsomaan kehutun japanilaisen animaation your name. (2016). Elokuva alkoi rauhallisesti, kunnes yhtäkkiä tarinassa tapahtui niin suuria käänteitä, että järkytyin tästä K7-elokuvasta. Luontopiirrokset, kuten komeetan isku, olivat kauniita ja tunnelma oli hyvin tehostettu. Osa asioista minulla kyllä meni vähän ohi, sillä juoni oli monimutkainen, ja keksin filmille paremman otsikon: What is your name?. Suosittelen siis tätä elokuvaa, mutta se voi kuitenkin olla vähän järkyttävä.

Heinäkuun aikana pari suunnitelmaa ei toteutunut, emmekä päässeet Viipurin risteilylle, mummolle ja vaarille tai pitkäksi aikaa mökillekään. Välillä tuntui, etten ehtisi tehdä kunnolla mitään koko kesänä...

Heinäkuun alussa palasin kuitenkin Kiinasta ja totuttelin kaveripiiriin kotona. Huomasin, että ajattelen koko ajan vähemmän ja vähemmän Kiinan elämää... Vaikka kerronkin siitä koko ajan kaikille kuunteleville.

Ennen Runokävelyä Kauppatorilla

Pieniä tapahtumia löytyi kuitenkin hautajaisista ja lukumaratonista Runokävelyyn ja Porvoossa käyntiin. Papalla pistäydyimme (ja näin häntä muutenkin paljon) sekä mökillä yövyimme valitettavasti vain pari yötä. Ehdin kuitenkin nähdä siellä kauniin auringonlaskun hehkun ja yöusvaa. <3

Kuun loppupuolella puolestaan tapasin ulkomaalaisen nettituttuni ensimmäistä kertaa ja esittelin hänen perheelleen hiukan lähiympäristöä. Huomasin myös, että olen jo aika monta ehtinyt suorittaa kesän suunnitelmistanikin.

Kuun aikana oli vaikeita, toivottomia hetkiä ja unettomia öitä, mutta oli myös oikeasti paljon hyviäkin hetkiä. On ihanaa rentoutua edes tähän (lyhyimmän ikinä) kesälomani ja viettää aikaa parhaan ystäväni kanssa metsässä taas pitkästä aikaa. Jutella yökylässä toisen ystäväni kanssa, lukea nurmella, hassutella ja kuunnella musiikkia.

Elokuussa yritän päättää kesän kunnialla ja tehdä vielä ihania asioita, muun muassa käydä ehkä uudelleen mökillä. Toivon koulun alun sujuvan hyvin... Mutta kuun lopussa koittaa eräs matka, jolla on toivottavasti hauskaa. :)

KK: Keksikää jotain positiivista koulun/työn alusta!

(Itse toivon tutustuvani vähän luokkalaisiini, näkeväni taas vanhan kouluni ja huomaavani koulun olevan ihan mukavaa.)

Rentouttavaa elokuuta ja loppukesää <3