maanantai 21. joulukuuta 2020

Koronakesän ja -syksyn soittolista

Kesällä ja syksyllä olin taas ahkera löytämään uusia laulajia ja kappaleita. Kokosin tähän soittolistaan kuuntelemiani lauluja kesäkuusta joulukuun alkuun. Varsinkin syksyllä löysin paljon yksittäisiä kappaleita, jotka saivat liikuttumaan, inspiroitumaan tai nostalgisoimaan. Käännyin myös entistä enemmän vanhemman musiikin puoleen. Kaikki linkit johtavat YouTubeen, laulajien omille kanaville jos mahdollista.


***

AURORA: Exist for love

        Daydreamer

Tutustuin muistaakseni AURORAAN aivan touko-kesäkuun vaihteessa ihan vain etsimällä Wikipediasta LGBT+-laulajia ja kiinnittämällä huomiota hänen nimeensä. Harvoin etsin musiikkia tällä tapaa, let alone alan todella kuunnella lauluja! Joka tapauksessa aloin heti kokeilla eri lauluja jokaiselta kolmelta levyltä ja pidin lähes kaikista!

AURORAN musiikki on inspiroivaa, jotain niin erilaista. Hänen sävelmänsä ovat samaan aikaan pehmeitä ja vahvoja, mutta hänen tyylinsä kokeileva, jopa elektronisia soundeja yhdistelevä. AURORAn sanoitukset ovat erikoisia, soljuvan kauniita ja filosofisen monitulkintaisia. Hän laulaa ihmisyydestä ja rakkaudesta, luonnosta, ja lukuisista muista aiheista, jopa myrkyllisistä suhteista ja verhotun kielikuvin pahoinpitelystä. Hänen persoonansa on puolestaan omalaatuinen ja erittäin hippimäinen: osittain todella ihailen hänen omaperäisyyttään, luonnonläheisyyttään ja avoimuuttaan, osittain mietin onko osa hänen tyyliään vain imagoa ja mitä mieltä olen kaikista hänen lausahduksistaan. 

Exist for Love (2020) oli varmaan ensimmäinen kuuntelemani laulu häneltä. Se on erityisen pehmeä ja romanttisuudessaan hekumoiva, ja AURORAN laulutyyli muistuttaa 40-luvun romanttisten elokuvien kappaleita! Laulun voisi kyynisesti sanoa ylistävän heterorakkautta, tosin AURORA on itse myös kallellaan naisiin päin, joten sanotaan tämän ylistävän naisen ja miehen välistä rakkautta tai ihan vain romantiikkaa ylipäätänsä. 

"I can't imagine how it is
 To be forbidden from loving"

Tämä säe saa aina ajattelemaan.

Daydreamer-laulussa pidän nopeammasta temposta ja kauniista melodiasta sekä sitäkin enemmän sen sanomasta. Se kannustaa tekemään jotain, vaikka kuinka olisi vain pieni ihminen: unelmoimaan suuria, puhumaan syvällisiä ja vaikuttamaan.

"I know I'm just a girl, but can I change lives?
 If I am nothing, if I am trying, I think I can"

Infections of a Different Kind -kappaleeseen tutustuin vasta elokuussa mutta rakastuin siihen heti. Siinä on kevyt ja herkkä sävel, mietiskelevä tyyli - mutta sanat. Ne ovat niin viisaat ja paljonpuhuvat. Laulu muistuttaa inhimillisyydestä ja rakkauden tärkeydestä. Ajattelen tämän laulun kohdalla erityisesti ilmastonmuutosta ja taistelua hyvyyden puolesta. Tämä laulu on samannimisen levyn viimeisenä kappaleena.

"If I am the world the why would I hurt
 all that is living?
 And if there is a God, would he then believe in us?
 And if there is a God, I think he can't hear all of us"

Muita hyviä lauluja AURORA:lta ovat The River, Dance on the Moon, Forgotten Love, It happened Quiet...


Laleh: Ett Slag

Lalehilta ilmestyi tänä kesänä kolmen kappaleen muodostama single-julkaisu Vatten. Pidin myös nimikkokappaleen innokkuudesta ja sanoista, mutta Ett Slag oli minusta rauhallisuudessaan jotenkin vaikuttavampi. Sanoista löytyy hiukan liikaa toistoa, mutta ne ovat määrätietoiset ja inspiroivat uskaltamaan tehdä edes jotain pientä hyvää. Samoin sävel orkesterisoittimineen on ihanan matala ja voimakas ja antaa sanoille painoa.

"Och ingen kommer va perfekt, men
 Man kan väl ändå göra nånting rätt -
 Ett slag, jag slår ett slag i luften, när ingen tittar på
 Låt gå, jag tror jag ändå känner, jag känner lite hopp"


Yun Fei: Zai na yaoyuan de difang (在那遥远的地方)

Tämän kiinalaisen folkklassikon "In that Faraway Place" löysin Mestari Cheng -elokuvasta Chu Pak Hongin esittämänä. Yun Fein versio on myöskin kaunis ja rauhallinen, se muistuttaa oman isäni kitaransoitosta. Pidän sävelestä ja sanoista, jotka ovat viattomat mutta niitä voi tulkita hyvin mielenkiintoisella tavalla. :D Alkuperäinen Wang Luobinin kappale on kirjoitettu 1930-luvulla Länsi-Kiinassa ja sen sävel on peräisin kazakkilaisesta kansanlaulusta. 


Dodie: She

Tietysti Shen tunsivat ennestään kaikki muut paitsi minä. She on kappale, joka pitkästä aikaa samastutti todella todella paljon. Vielä enemmän sen vuoksi, että kappale kertoo ihastumisesta tyttöön. Ja yksipuoleisesta rakkaudesta, oli syy mikä hyvänsä. Laulussa on ihanan rauhallinen melodia ja kitaran näppäily, se on yksinkertaisuudessaan hyvin kaunis. 

"And she tastes like birthday cakes and story time and fall
 But to her I taste of nothing at all"


Pauline & Aleksi: Another World (löytyy Spotifysta)

Another World on jotain popin, folkin ja jazzin väliltä, niin kaunis, kaihoisa ja rauhallinen. Tätä oli mukava kuunnella ennen nukkumaanmenoa. Jotenkin olen alkusyksystä tykästynyt alitajuntaisesti kitaran näppäilyyn, sillä sitä löytyy tästäkin kappaleesta.



Olin kuullut tämän klassikon aiemminkin, mutta eräänä syksyisenä iltana se tuli radiosta ja sopi täsmälleen mielialaani. Tämä on toinen tähän syksyyn liittämäni kappale. Rakastan sanoja, jotka aivan tihkuvat tunnetta ja turhautumista, ja ylipäätänsä räiskyvää tyyliä.

"I dont know what to do and I'm always in the dark
 We're living in a powder keg and giving off sparks
 I really need you tonight
 Forever's gonna start tonight
 Forever's gonna start tonight"
 

Tegan and Sara: Divided

Divided-laulua rakasti Nina LaCourin ja David Levithanin kirjan You know me well kirjan toinen päähenkilö. Pidän tosin juurikin tästä akustisesta versiosta. Sanat ovat mielenkiintoisia, en osaa oikein tulkita niitä, ja sävelessä on samaan aikaan rentoutta ja hiukan jännitettä.

"I don't want to live my life like a movie
 Always thinking I could have been something"



Tämä on ehkä kappale numero yksi loppusyksyltäni. Löysin tämän (ja kaksi seuraavaa kappaletta) Tietäisitpä vain -nuortenelokuvasta, jonka kohtausta ajattelen tätä laulua kuunnellessani. Sanoitukset eivät liity mitenkään elämääni, mutta rakastan taustamusiikin melodioita, kitaraa (!) ja ylipäätänsä koko tyyliä, joka saa nostalgisoimaan. Tässä on syksyn tunnelmaa, ja se saa muistamaan harmaanruskean kuolleen metsän, kaukaiset sinertävät vuoret ja kaupungin valot pimeässä syysillassa.


John Denver: Annie's Song

Annie's Song on rauhallinen, kaunis laulu. Sen sävel on niin puhdas, sanat kielikuvalliset ja koko laulun tunnelma on yksinkertaisuudessaan samaan aikaan herkkä ja vakaa.

"You fill up my senses
 Like a night in a forest
 Like the mountains in springtime
 Like a walk in the rain"


Gordon Lightfood: If you could read my mind

Tässä kappaleessa on myös kaunis, surumielinen ja nostalginen sävel sekä sanat. Kuten ylläolevat, se vie jonnekin vuosikymmenien taakse, aikaan jota en ikinä elänyt.


Googosh: Behesht

Behesht on herkkä kappale kielletystä rakkaudesta, pidän sen surumielisyydestä ja hillitystä tunteikkuudesta. Behesht tarkoittaa farsiksi paratiisia. Musiikkivideo on samaan aikaan ihanan suloinen, hauska ja koskettava - tekee mieli itkeä ja nauraa. Sen tarkoitus paljastuu oivaltavasti vasta lopussa. 


Faye Wong (Wang Fei): Zhi Qingchun (致青春)

Zhi Qingchun on yhden lempielokuvani So Youngin tunnuskappale, mutta kiinnitin siihen vasta nyt huomiota. Se on niin herkkä ja ammentaa nostalgisuutta. Elokuvan So Young -kohtauksista koostettu musiikkivideo on myöskin upea ja saa itkemään muistaessani filmin. Sekä elokuva että laulu ovat melkein nuoruuden katoavaisuuden ruumiillistumia.



Sinuun minä jään on vavahduttava, en tiedä miten löysin tämän vasta nyt. Vesala laulaa niin yksinkertaisen herkästi ja tahallisen rikkinäisesti. Kappaleen tyyli on kaunis, mutta samalla siinä on jonkinlainen painostava jännite taustalla. Tuntuu kuin laulu pidättäisi koko ajan henkeään odottaessaan jotain tapahtuvan.

Pidin ensin sanoja perinteisinä viattomina rakkauslaulun lyriikkoina, enkä ymmärtänyt sävelen jännitettä. Vasta sitten kuuntelin sanat uudelleen kunnolla ja tajusin niiden kielikuvien tarkoituksen. Yhtäkkiä minulle valkeni koko laulun piilevä sanoma, joka muistuttaa Eino Leinon runoista ja suomalaisesta mielenmaisemasta. Se on jotenkin pakahduttava ja värisyttävä, ja aivan upeasti tehty.

"Nään taivaalla kun putoo tähti pimeään"


Mitä lauluja te kuuntelitte viime aikoina? Onko teille tärkeämpää sanat vai sävel?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti