Terhi Rannela
Kerttu & Mira #3
2010
217 sivua
Otava
17-vuotias Ilari on Goa, Ganesha ja minä -kirjan päähenkilöiden Miran ja Kertun ystävä, joka on päättänyt tehdä kesällä roadtripin Lappiin ja Pohjois-Norjaan. Mukaan hän pyytää juurikin tyttöparin sekä kuskiksi isoveljensä Valtterin. Seurue kirjoittaa matkan aikana päiväkirjaa, johon kerätään niin matkalaisten ajatuksia kuin matkan tavoitteitakin ja joka aiotaan haudata maahan tulevaisuuden ihmisten löydettäväksi.
Ilari istuu pyörätuolissa liikenneonnettomuuden seurauksena, eikä aina jaksaisi kokea ihmisten suhtautumista pyörätuoliinsa. Hän ei ole kertonut asiasta netti-ihastukselleen Hetalle, jonka kanssa hän on jutellut jo kuukausia. Heta aiotaan poimia mukaan roadtripille Kilpisjärveltä...
Vähän harmitti kun Kerttu ja Mira eivät enää olleet kirjan pääpari, mutta heidän kirjoittamia merkintöjä löytyi ihanan matkapäiväkirjankin sivuilta. Huumoria ja romantiikkaa löytyi onneksi Ilarinkin kerrontatyylistä - mutta myös ainakin toisesta kirjasta poikkeavaa synkkyyttäkin. Ilari kirjoittaa juuri pyörätuolissa istuvan haasteista ja muiden ennakkoluuloista, sekä myös liikenteen vaaroista. Tämä sai hiukan ajattelemaan, varsinkin kun kirjan mukaan 300 ihmistä kuolee Suomessa liikenteessä joka vuosi.
Tässä kirjassa on myös värikäs hahmokaarti: kaksi lesboa (vai olikohan toinen bi?), yksi ujohko nettiaddikti, toinen itsevarmempi liikuntavammainen ja yksi... No, ehkä jätän spoilaamatta.
Jokaisen kanssa taisi kuitenkin löytyä jokin yhteinen asia. Saatan olla yhtä äkkipikainen kuin Kerttu, ujo rakkausasioissa niin kuin Valtteri, ja pidän värikkäistä vaatteista ja päiväkirjoista kuten Hetakin. He ovat minusta esimerkillisiä, sillä eivät joudu humalaan tai pahemmin sekoile matkallaan. Kaiken kaikkiaan heidän väliset dialogit olivat hauskaa luettavaa.
" - Mä en pelaa enää kenenkään kanssa! aina niin hyvänä häviäjänä tunnettu Kerttu melskaa ja heittää setelinipun pöydälle. - Tyhmä peli!
- Pientä rajaa, Mira kuiskaa tyttöystävälleen.
- Pelataan vaan, sanon. - Täällä sisällä on tunnelmaa. Eihän meillä ole kiire minnekään.
- Mä taidan keittää kahvit. Ottaako joku muukin? Valtteri kysyy.
- Mä olen pelissä mukana sillä ehdolla, että pinkki pelinappula on mun, Kerttu kiristää. - Ilari pölli sen edellisellä kierroksella, vaikka mä olisin halunnut sen.
- Voi hyvää päivää! taivastelen. - Olkoon pinkki sitten sun." -s.102
Oli muuten mukavaa, kuinka lopussa kerrottiin henkilöiden tulevaisuudesta. Siinä mainittiin esimerkiksi Kertun äidin Kaarinan kirjoittaneen ystävysten seikkailuista romaaneja. Onko Kaarina ehkä Terhi Rannelan alter ego?
Minua jäi kuitenkin ihmetyttämään tuo kirjan nimen ja takakannen mainitsema jäähyväiset, sillä en ainakaan itse huomannut kirjassa oikein mitään siihen liittyvää.
Roadtripin aikana ystävät näkevät monia asioita, kuten näkymän Saanan huipulta, huomaavat että porojen houkutteleminen sanoilla "porporpor" ei onnistu, räpsivät kuvia kameralla kännykän sijaan ja kokevat yhden vaarallisenkin tilanteen. Tuli kuitenkin into lähteä itse roadtripille - tai ehkä mieluummin vaikka junalla ja linja-autolla matkaamaan ympäri Suomea.
Mummuni on tehnyt tällaisen matkan 60-luvulla, myöskin pohjoisen suunnalla, joten seuraava kuva onkin hänen lähettämästään postikortista, jonka satuin löytämään mökiltä. Onkohan tuosta reissusta valokuviakaan jäljellä...
Kirja sopii HelMetin lukuhaasteen kohtaan 17: Kirjan kannessa on sinistä ja valkoista. Onkohan muuten sattumaa että tämä kohta on nro. 17...?
Ilari istuu pyörätuolissa liikenneonnettomuuden seurauksena, eikä aina jaksaisi kokea ihmisten suhtautumista pyörätuoliinsa. Hän ei ole kertonut asiasta netti-ihastukselleen Hetalle, jonka kanssa hän on jutellut jo kuukausia. Heta aiotaan poimia mukaan roadtripille Kilpisjärveltä...
Vähän harmitti kun Kerttu ja Mira eivät enää olleet kirjan pääpari, mutta heidän kirjoittamia merkintöjä löytyi ihanan matkapäiväkirjankin sivuilta. Huumoria ja romantiikkaa löytyi onneksi Ilarinkin kerrontatyylistä - mutta myös ainakin toisesta kirjasta poikkeavaa synkkyyttäkin. Ilari kirjoittaa juuri pyörätuolissa istuvan haasteista ja muiden ennakkoluuloista, sekä myös liikenteen vaaroista. Tämä sai hiukan ajattelemaan, varsinkin kun kirjan mukaan 300 ihmistä kuolee Suomessa liikenteessä joka vuosi.
Tässä kirjassa on myös värikäs hahmokaarti: kaksi lesboa (vai olikohan toinen bi?), yksi ujohko nettiaddikti, toinen itsevarmempi liikuntavammainen ja yksi... No, ehkä jätän spoilaamatta.
Jokaisen kanssa taisi kuitenkin löytyä jokin yhteinen asia. Saatan olla yhtä äkkipikainen kuin Kerttu, ujo rakkausasioissa niin kuin Valtteri, ja pidän värikkäistä vaatteista ja päiväkirjoista kuten Hetakin. He ovat minusta esimerkillisiä, sillä eivät joudu humalaan tai pahemmin sekoile matkallaan. Kaiken kaikkiaan heidän väliset dialogit olivat hauskaa luettavaa.
" - Mä en pelaa enää kenenkään kanssa! aina niin hyvänä häviäjänä tunnettu Kerttu melskaa ja heittää setelinipun pöydälle. - Tyhmä peli!
- Pientä rajaa, Mira kuiskaa tyttöystävälleen.
- Pelataan vaan, sanon. - Täällä sisällä on tunnelmaa. Eihän meillä ole kiire minnekään.
- Mä taidan keittää kahvit. Ottaako joku muukin? Valtteri kysyy.
- Mä olen pelissä mukana sillä ehdolla, että pinkki pelinappula on mun, Kerttu kiristää. - Ilari pölli sen edellisellä kierroksella, vaikka mä olisin halunnut sen.
- Voi hyvää päivää! taivastelen. - Olkoon pinkki sitten sun." -s.102
Oli muuten mukavaa, kuinka lopussa kerrottiin henkilöiden tulevaisuudesta. Siinä mainittiin esimerkiksi Kertun äidin Kaarinan kirjoittaneen ystävysten seikkailuista romaaneja. Onko Kaarina ehkä Terhi Rannelan alter ego?
Minua jäi kuitenkin ihmetyttämään tuo kirjan nimen ja takakannen mainitsema jäähyväiset, sillä en ainakaan itse huomannut kirjassa oikein mitään siihen liittyvää.
Roadtripin aikana ystävät näkevät monia asioita, kuten näkymän Saanan huipulta, huomaavat että porojen houkutteleminen sanoilla "porporpor" ei onnistu, räpsivät kuvia kameralla kännykän sijaan ja kokevat yhden vaarallisenkin tilanteen. Tuli kuitenkin into lähteä itse roadtripille - tai ehkä mieluummin vaikka junalla ja linja-autolla matkaamaan ympäri Suomea.
Mummuni on tehnyt tällaisen matkan 60-luvulla, myöskin pohjoisen suunnalla, joten seuraava kuva onkin hänen lähettämästään postikortista, jonka satuin löytämään mökiltä. Onkohan tuosta reissusta valokuviakaan jäljellä...
Kirja sopii HelMetin lukuhaasteen kohtaan 17: Kirjan kannessa on sinistä ja valkoista. Onkohan muuten sattumaa että tämä kohta on nro. 17...?
Muistan hämmennyksen, kun yhden hahmon salaisuus selvisi :D pitipä lukea uudestaan, että varmasti luin oikein. Se oli kyllä hienosti kirjoitettu!
VastaaPoistaMulla on vähän ristiriitainen suhtautuminen siihen Mitä sitten tapahtui -osioon. Oli kiva kuulla, mitä hahmoille tapahtui myöhemmin, mutta samalla toivoin, että se olisi jäänyt lukijan pääteltäväksi.
Joo, se oli vähän hämmentävä kohta. :D Ja itse olin odottanut jotain muuta.
PoistaNo sekin on totta, että lukijat usein tykkäävät itse päätellä henkilöiden tulevaisuuden, mutta minusta oli myös mukavaa lukea siitä. :)