lauantai 27. kesäkuuta 2015

Kesän lukumaratonissa 2015 luetut

Kesän lukumaratonin aikana luettuja kirjoja, luin yhteensä 444 sivua.

Kiinnostuksen herätti: sarjan aiempi osa, Outolintu (eli juonipaljastukset ensimmäisestä ovat hyvin mahdollisia!)


Kirja: Kapinallinen
Kirjailija: Veronica Roth
Sarja: Outolintu #2
Julkaisuvuosi: 2014
Suomentaja: Outi Järvinen
Alkuperäisteos: Insurgent (2013)
383 sivua
Otava

Tris on päässyt pakenemaan hyökkäyksestä, mutta maksanut siitä suuren hinnan. Hänen täytyy löytää turvapaikka mutta kehen luottaa? Sodan uhka eri osastojen välillä nousee koko ajan, ja Tris yrittää saada selville, mitä viholliset oikein haluavat. Mitä tietoa he havittelevat? Mikä divergenteissä (joita osoittautuukin olevan aika paljon) on niin erilaista? Ja mitä odottaa aitojen toisella puolella?

Kysymyksiä kysymyksien perään. Kapinallinen paljasti joihinkin vastauksen, mutta osa on edelleen auki. Kuten Outolintu, tämäkin osa oli koukuttava enkä yhtään tiennyt mitä seuraavaksi tapahtuisi. Kuitenkin pidin enemmän ensimmäisestä osasta. Tämä oli jotenkin koko ajan epäselvä, enkä aina ymmärtänyt mitä sillä hetkellä kirjassa tapahtui. Joskus kohta piti lukea uudestaan tai jatkaa vähän pidemmälle. En tiedä, johtuiko selkeyden puute lukumaratonista, siitä että vain luin ja luin ja luin... Lisäksi kirja jäi kummalliseen kohtaan, minusta sarjan olisi voinut lopettaa tähänkin osaan, melkein.

En oikein tiedä paljonko pidän Trisistä, sillä hänen luonteensa tuntuu vähän vaihtelevalta. Hän on fiksu, uhkarohkea, vahva ja heikko. Ja sitten ne hänen valintansa... Muutenkin, minua suretti kaikkien ihanien ihmisten kuoleminen ja heidän ystäviensä suru :'( Juuri kun olin yhdestäkin henkilöstä alkanut pitää, hän vain kuoli...

Kapinallinen oli aika hyvä, muttei niin selkeä. Toivottavasti Uskollinen päättää sarjan hienolla tavalla, pystyn tekemään vain pieniä arvailuja, mitä siinä tulee tapahtumaan...

Kirja menee Amerikkaa tutkimassa osavaltioon Illinois (kirjan kaupungin sanotaan muistuttavan Chicagoa), ja Kirjankansibingosta raksitan Kaupungin.

                                           ***

Lisäksi luin lukumaratonissa noin 60 sivua Hilja Valtosen Nuoren opettajattaren varaventtiilistä, josta teen kunnollisen postauksen luettuani sen loppuun. Juonesta kerron sen verran, että päähenkilönä on nuori Liisa Harju, joka matkustaa toiselle puolelle Suomea opettajaksi maalaiskylään.

Näin aloituksen lukeneena on vaikea sanoa paljoa, mutta en aio jättää kirjaa kesken. Liisan kommelluksista opettajana on hyvin hauska lukea! Varsinkin vuoropuhelut ja Liisan omat ajatukset (joita on paljon, sillä kirja on päiväkirjaromaani) ovat hilpeitä. En ole Hilja Valtosen myöhempiä kirjoja lukenut (tämä on hänen esikoisromaaninsa) mutta jossain vaiheessa täytyy kokeilla niitäkin. Ja katsoa hänen käsikirjoittamansa elokuvat, kuten Vaimoke (1936)!

6 kommenttia:

  1. Ihana kansi Valtosen kirjassa! :D Se on muuten ihan totta mitä tuossa päivittyvässä postauksessa sanoit siitä, että kaikilla on erilainen lukutahti. Huomaan heti, jos yritän lukea liian nopeasti, koska silloin tavallaan unohdan mitä olen juuri lukenut ja pitää mennä pari lausetta taaksepäin. Maratonin aikana ei onneksi lukunopeus ole aiheuttanut ahdistusta, mutta tenttiin lukiessa sitäkin enemmän, kun jossain vaiheessa tuntuu aina loppuvan aika kesken :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On kyllä aika hieno, minä tykkään myös jotenkin noista hinnoista sekä muutenkin tästä vanhasta painoksesta. :) Itse taas seuraan pakostakin koko ajan paljonko olen lukenut ja missä tahdissa, mutta se on kyllä typerää eri lukutahtien vuoksi.

      Poista
  2. Kirjoissa on myös eroja, jotkut kirjat ei kertakaikkiaan edes sovi maratoonaamiseen (vaativat hidasta lukemista...) ja joitain hölkkää läpi kovaakin tahtia.
    Valtos-kansi on tosiaan hieno :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, valitsin Kapinallisen koska edellinen osa oli ollut koukuttava, ja kyllä tämäkin oli, mutta ehkä siihen vain meni maku, kun luki sitä koko ajan...
      Jep :)

      Poista
    2. Kivoja kirjoja luit tuon maratonin aikana! :)

      Poista