Laura Ingalls Wilder: Pitkä talvi preerialla

Kiinnostus heräsi: aiempi lukukerta

Post-it-liuskat löysin kirjan välistä - ja
   päätin käyttää lainauksien merkitsemiseen

Kirja: Pitkä talvi preerialla
Kirjailija: Laura Ingalls Wilder
Sarja: Pieni talo preerialla #5
Julkaisuvuosi: 1990
Suomentaja: Esko Jämsén
Alkuperäisteos: The Long Winter (1940)
265 sivua
Gummerus

Ingallsin perhe on viimein asettumassa aloilleen, pienelle uudistilalle lähellä De Smetin pikkukaupunkia. Ensimmäinen talvi koettelee kuitenkin koko lähiseudun väkeä: lumimyrskyjä lumimyrskyn perään seitsemän kuukautta. Onneksi vanha intiaani oli varoittanut heitä, ja perhe muuttanut talveksi kaupunkiin. Vähitellen ruoka alkaa loppua, junat lopettavat kuljetuksensa ja toivo kevään koitosta alkaa hiipua...

Minun pitää kiittää Pieni talo preerialla -kirjoja ja Laura Ingalls Wilderiä. Jollen olisi alkanut lukea niitä viisi vuotta sitten, en ehkä olisi innostunut vanhasta ajasta kertovista kirjoista tai vanhasta ajasta ylipäätänsä. En olisi tutustunut uudisasukkaiden elämään 1800-luvulla enkä kirjoista tehtyyn tv-sarjaan, joka on edelleen toinen lempisarjoistani. Minulla ei roikkuisi preeriahattu päässä nykyäänkään. Enkä olisi alkanut kirjoittaa kymmenvuotiaana romaania entisajasta. Se on edelleen kesken, mutta tarinaa kertyi valehtelematta yli sata sivua.

Olen lukenut niistä nyt kuusi, mutta en osaa sanoa, mikä olisi paras. Ennen pidin eniten Lauran lapsuuden leikeistä, mutta nykyään on yhtä kivaa lukea hänen nuoruudestaankin. Pitkä talvi preerialla -kirjassa hän on melkein 14, auttaa entistä enemmän kotitöissä ja opiskelee, jotta pääsisi opettajaksi ja sisar Mary sokeainkouluun.

Kirjoissa on ihania, ihania kuvauksia 1800-luvun uudisasukkaiden elämästä (kuten että lumimyrskyn aikaan he söivät miltei pelkästään perunoita ja kahvimyllyllä jauhetusta vehnästä tehtyä leipää), preerioista jotka kutsuvat luokseen sekä muutenkin eri vuodenajoista:

Laura rakasti kaunista maailmaa. Hän tiesi, että ankara pakkanen oli tuhonnut heinän ja puutarhan. Kiertävät tomaatinvarret punaisine ja vihreine tomaatteineen ja kurpitsojen varret, joiden lehdet levisivät vihreitten, nuorten kurpitsojen yllä, kaikki ne olivat kimaltavan kirkkaita huurteesta. Maissin varret ja pitkät lehdet olivat valkeita. Pakkanen oli tuhonnut ne. Se tappaisi kaiken elävän ja vihreän. Mutta huurre oli ihanaa. -s.29

Tai lumimyrskyistä, joita vastaavia Laura perheineen ei ole koskaan kokenut. Ne eristävät muista kaupungin taloista, kestävät ikuisuuksia ja yrittävät lannistaa ihmiset.

Pieni kaupunki oli yksin laajalla preerialla. Kaupunki ja preeria olivat kadonneet rajuun myrskyyn mistä ei erottanut maata eikä taivasta, ei mitään muuta kuin raivoisan tuulen ja tyhjän valkoisuuden. - 
     Lamppu paistaa mustimman pimeyden läpi ja huuto kuuluu pitkän matkan päähän, mutta ei mikään valo eikä mikään huuto kantaisi myrskyn läpi, jolla oli omat villit äänensä ja omat luonnottomat valonsa. -s. 102

Huumoria sarjassa ei niinkään ole (mikä ei kyllä haittaakaan), paitsi perheen ystävän herra Edwardsin kertomuksessa verottajasta.

Kaveri tuli luokseni ja verotti minua viime kesänä. Käski minun panna yhteen kaiken mitä minulla oli. Niin laskin Tomin ja Jerryn, hevoseni, viisikymmentä dollaria kappaleelta ja härkävaljakon, Buckin ja Brightin, viisikymmentä dollaria ja lehmäni kolmekymmentäviisi dollaria.
-"Tässäkö kaikki mitä sinulla on?" hän sanoo. -No, minä sanoin hänelle että voin lisätä viisi lasta dollarista kappale.
-"Siinäkö kaikki?" hän sanoo. -"Entäs vaimosi?" hän sanoo.
-"Hitto" minä sanon hänelle. -"Hän sanoo etten minä omista häntä niin etten aio maksaa hänestä veroakaan", minä sanon. Enkä maksanut.
-s.94-95

Eräs juttu minua kyllä vähän häiritsee: se että henkilöiden nimet on suomalaistettu. Sehän oli ennen tapana, mutta koska Lauran perhe on oikeasti elänyt ja kirjat perustuvat heidän elämäänsä, tuntuu hyvin kummalliselta muuttaa heidän nimiään (varsinkin kun kaikki nimet eivät edes muistuta alkuperäisiä!). Laura on pysynyt Laurana, mutta esikoisesta Marysta on tullut Marja, Carriesta Leena sekä Gracesta Marketta. Isä Charles on Kaarle ja äiti Caroline Katriina.

Tiivistettynä: Pitkä talvi preerialla ja koko kirjasarja on ihanaa luettavaa 1800-luvun elämästä. Suosittelen lukemaan jos on vähääkin kiinnostunut aihepiiristä! 

Ajatelma:
Isä: "Nykyisin edistytään liian nopeasti. Kaikki on muuttunut niin äkkiä. Rautatiet ja sähkölennätin ja lamppuöljy ja hiililämmitys - ne ovat kaikki herkkiä joutumaan vaikeuksiin. Ihmiset tulevat niistä liian riippuvaisiksi. -s.155

Kirja menee Helmet-lukuhaasteen kohtaan "Kirja joka tapahtuu paikassa, jossa olet aina halunnut käydä" (preeriat, siitä lähtien kun aloin lukemaan näitä), Amerikkaa tutkimassa osavaltioon Etelä-Dakota ja Kirjakansibingon raksiin "Värikäs".