maanantai 8. kesäkuuta 2015

Laura Ingalls Wilder: Pitkä talvi preerialla

Kiinnostus heräsi: aiempi lukukerta

Post-it-liuskat löysin kirjan välistä - ja
   päätin käyttää lainauksien merkitsemiseen

Kirja: Pitkä talvi preerialla
Kirjailija: Laura Ingalls Wilder
Sarja: Pieni talo preerialla #5
Julkaisuvuosi: 1990
Suomentaja: Esko Jämsén
Alkuperäisteos: The Long Winter (1940)
265 sivua
Gummerus

Ingallsin perhe on viimein asettumassa aloilleen, pienelle uudistilalle lähellä De Smetin pikkukaupunkia. Ensimmäinen talvi koettelee kuitenkin koko lähiseudun väkeä: lumimyrskyjä lumimyrskyn perään seitsemän kuukautta. Onneksi vanha intiaani oli varoittanut heitä, ja perhe muuttanut talveksi kaupunkiin. Vähitellen ruoka alkaa loppua, junat lopettavat kuljetuksensa ja toivo kevään koitosta alkaa hiipua...

Minun pitää kiittää Pieni talo preerialla -kirjoja ja Laura Ingalls Wilderiä. Jollen olisi alkanut lukea niitä viisi vuotta sitten, en ehkä olisi innostunut vanhasta ajasta kertovista kirjoista tai vanhasta ajasta ylipäätänsä. En olisi tutustunut uudisasukkaiden elämään 1800-luvulla enkä kirjoista tehtyyn tv-sarjaan, joka on edelleen toinen lempisarjoistani. Minulla ei roikkuisi preeriahattu päässä nykyäänkään. Enkä olisi alkanut kirjoittaa kymmenvuotiaana romaania entisajasta. Se on edelleen kesken, mutta tarinaa kertyi valehtelematta yli sata sivua.

Olen lukenut niistä nyt kuusi, mutta en osaa sanoa, mikä olisi paras. Ennen pidin eniten Lauran lapsuuden leikeistä, mutta nykyään on yhtä kivaa lukea hänen nuoruudestaankin. Pitkä talvi preerialla -kirjassa hän on melkein 14, auttaa entistä enemmän kotitöissä ja opiskelee, jotta pääsisi opettajaksi ja sisar Mary sokeainkouluun.

Kirjoissa on ihania, ihania kuvauksia 1800-luvun uudisasukkaiden elämästä (kuten että lumimyrskyn aikaan he söivät miltei pelkästään perunoita ja kahvimyllyllä jauhetusta vehnästä tehtyä leipää), preerioista jotka kutsuvat luokseen sekä muutenkin eri vuodenajoista:

Laura rakasti kaunista maailmaa. Hän tiesi, että ankara pakkanen oli tuhonnut heinän ja puutarhan. Kiertävät tomaatinvarret punaisine ja vihreine tomaatteineen ja kurpitsojen varret, joiden lehdet levisivät vihreitten, nuorten kurpitsojen yllä, kaikki ne olivat kimaltavan kirkkaita huurteesta. Maissin varret ja pitkät lehdet olivat valkeita. Pakkanen oli tuhonnut ne. Se tappaisi kaiken elävän ja vihreän. Mutta huurre oli ihanaa. -s.29

Tai lumimyrskyistä, joita vastaavia Laura perheineen ei ole koskaan kokenut. Ne eristävät muista kaupungin taloista, kestävät ikuisuuksia ja yrittävät lannistaa ihmiset.

Pieni kaupunki oli yksin laajalla preerialla. Kaupunki ja preeria olivat kadonneet rajuun myrskyyn mistä ei erottanut maata eikä taivasta, ei mitään muuta kuin raivoisan tuulen ja tyhjän valkoisuuden. - 
     Lamppu paistaa mustimman pimeyden läpi ja huuto kuuluu pitkän matkan päähän, mutta ei mikään valo eikä mikään huuto kantaisi myrskyn läpi, jolla oli omat villit äänensä ja omat luonnottomat valonsa. -s. 102

Huumoria sarjassa ei niinkään ole (mikä ei kyllä haittaakaan), paitsi perheen ystävän herra Edwardsin kertomuksessa verottajasta.

Kaveri tuli luokseni ja verotti minua viime kesänä. Käski minun panna yhteen kaiken mitä minulla oli. Niin laskin Tomin ja Jerryn, hevoseni, viisikymmentä dollaria kappaleelta ja härkävaljakon, Buckin ja Brightin, viisikymmentä dollaria ja lehmäni kolmekymmentäviisi dollaria.
-"Tässäkö kaikki mitä sinulla on?" hän sanoo. -No, minä sanoin hänelle että voin lisätä viisi lasta dollarista kappale.
-"Siinäkö kaikki?" hän sanoo. -"Entäs vaimosi?" hän sanoo.
-"Hitto" minä sanon hänelle. -"Hän sanoo etten minä omista häntä niin etten aio maksaa hänestä veroakaan", minä sanon. Enkä maksanut.
-s.94-95

Eräs juttu minua kyllä vähän häiritsee: se että henkilöiden nimet on suomalaistettu. Sehän oli ennen tapana, mutta koska Lauran perhe on oikeasti elänyt ja kirjat perustuvat heidän elämäänsä, tuntuu hyvin kummalliselta muuttaa heidän nimiään (varsinkin kun kaikki nimet eivät edes muistuta alkuperäisiä!). Laura on pysynyt Laurana, mutta esikoisesta Marysta on tullut Marja, Carriesta Leena sekä Gracesta Marketta. Isä Charles on Kaarle ja äiti Caroline Katriina.

Tiivistettynä: Pitkä talvi preerialla ja koko kirjasarja on ihanaa luettavaa 1800-luvun elämästä. Suosittelen lukemaan jos on vähääkin kiinnostunut aihepiiristä! 

Ajatelma:
Isä: "Nykyisin edistytään liian nopeasti. Kaikki on muuttunut niin äkkiä. Rautatiet ja sähkölennätin ja lamppuöljy ja hiililämmitys - ne ovat kaikki herkkiä joutumaan vaikeuksiin. Ihmiset tulevat niistä liian riippuvaisiksi. -s.155

Kirja menee Helmet-lukuhaasteen kohtaan "Kirja joka tapahtuu paikassa, jossa olet aina halunnut käydä" (preeriat, siitä lähtien kun aloin lukemaan näitä), Amerikkaa tutkimassa osavaltioon Etelä-Dakota ja Kirjakansibingon raksiin "Värikäs".

13 kommenttia:

  1. Oi tämä on ihana kirjasarja!! <3 Nuo kuvaukset ovat niin kauniita :D Pitää varmaan lukea nämäkin uudestaan... :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on, ja kuvaukset on kyllä ihania! Lue vain, itsekin ajattelin lukea (kun ehdin) alkupään kirjat uudelleen ja loppupään ensimmäistä kertaa.

      Poista
  2. Voi miten suloinen hattu!

    Käännettyjen nimien ajatuksena on ehkä ollut helpottaa suomalaislasten lukemista, mutta minuakin se häiritsi. Ihana sarja joka tapauksessa ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tosin minulla ei ole juuri tuo vaan vihreä. Niin, tuo kuulostaa ihan järkevältä syyltä, mutta vähän ärsyttävää joka tapauksessa. Niin on! :)

      Poista
  3. Voi ihanaa että luet näitä! Tiedätkö, se tv-sarja on minunkin ihania ensikosketuksia entisaikojen lumoon: katselin sitä kauan sitten pienenä ekaluokkalaisena ja kirjat luin hieman myöhemmin. Anna-kirjat sitten vielä vahvistivat entisaikarakkauden <3

    Olen samaa mieltä tuosta nimien suomentamisesta, se on ollut tarpeetonta mutta tosiaan se taisi olla tapana. Tuo viimeinen sitaatti on myös niin hieno - ajatella, että noin on ajateltu jo silloin. Voi että, pitäisiköhän minunkin nyt kesän kunniaksi lukea joku näistä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja oi, onko sinulla ihan oikeasti tuollainen hattukaunotar <3

      Poista
    2. Ihanaa, että sinulla oli sama juttu! Tv-sarja on kyllä tosi hyvä, vaikkei niin paikkansapitävä totuuden kanssa. Niinpä, isän lausuma on kyllä totta varsinkin nykyään, vaikka vähän eri asioissa :) Lue vain, minäkin ajattelin lukea lisää sarjasta, vaikka ne viimeiset osat, joihin en ole vielä kerennyt.

      Kyllä, tosin vihreä! Ostin sen muutama vuotta sitten netistä, ja olen alkanut taas käyttää sitä, tosin roikottaen selässä kuten Laurakin :D

      Poista
  4. Nämä ovat aivan ihania kirjoja! Tämä osa on jäänyt mieleeni erityisen synkkänä ja ahdistavana, etenkin kun ajattelee sen perustuvan tosielämään. Siellä sitä istuttiin pienessä pimeässä mökissä nälkäkuoleman partaalla...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä! Ja se on kyllä totta, että tämä osa on vähän synkempi ja kaikkien toivo vajoamassa, kun junia ei kuulu talven aikana... Hilkulla oli, etteivät he saaneet ruokaa loppukeväästä :(

      Poista
  5. Oi, tämä on niin ihana sarja! (Ja omistankin tämä kaikki, heh heh ;))

    Nimien suomentaminen ärsyttää muakin suunnattomasti :D Pahin on varmaan Luumujen poukama (ainakin mun oma painos), jossa oikeasti _kaikki_ nimet on suomennettu.

    "–Minun nimeni on Kirsti Kennilä ja tuo kamala poika on veljeni Santtu. [...] Nuo ovat minun sisariani. Isompi on Netta ja mustatukkainen on Kaija. Minulla on kaksi veljeä, Toivo ja Santtu. [...] Eeva Koskinen on opettajamme."

    Itkettää :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä omistan muuten kaikki, paitsi en tätä Pitkä talvi preerialla enkä Pieni kaupunki preerialla :( Ai niin, tuossa oli noin tarkasti suomennettu... Harmi kun ei tiedä kaikkien alkuperäisiä nimiään, mutta tv-sarjassa taidetaan mainita ainakin Christy ja Sandy... Sekä opettaja Eva Beadle :)

      Poista
  6. Oletteko koittaneet oikeaa uudisraivaajien elämää? Se on rankkaa. Keräily, viljely ja metsästys..koittakaa. Se onnistuu vieläkin Suomen pohjanmaalla, karjlassa ja lapissa. Itse olen puoliverinen intiaani ja koen Ingallsin perheen olleen vain yksi niistä jotka ajoivat heimoni pois mailtamme. 160 eekkeriä valkoisille intiaanien mailta, kunhan siellä pystyt jotenkin elämään. Me emme saaneet maitamme puolustaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin varmasti on, haluaisin kyllä asua maalla mutta se ei kyllä ole enää niin vaikeaa kuin silloin oli... Ymmärrän :( Uudisasukkaat kuitenkin olivat vapaita muuttamaan ja päättämään siitä, intiaanit häädettiin vastoin tahtoaan paikasta toiseen. Sen voi ajatella tuollakin tavalla että Ingallsit olivat mukana tässä häädössä pienenä osana...

      Poista