keskiviikko 25. lokakuuta 2017

Helsingin kirjamessuille 2017

Kolme vuotta sitten käväisin ystäväni kanssa pikaisesti kirjamessuilla. Silloin minulla ei ollut blogia, enkä tiennyt muidenkaan kirjablogien roolista messuilla. Kaksi vuotta sitten luin apeana postauksia bloggaajapassin saamisesta, ja toivoin vain olevani Suomessa...

Mutta nyt sain bloggaajapassin Helsingin kirjamessuille, ihanaa! Kiitos järjestäjille ja myöskin Celestinelle tässä avusta. :)

Helsingin kirjamessut järjestetään siis Helsingin Messukeskuksessa (Pasilassa) 26.-29.10. Torstaina ja perjantaina minulla on ihme kyllä koulua, mutta viikonloppuna aion tulla messuille. Ongelmana on seuranpuute, mutta suunnitelmissa on saada joku mukaan ja tulla messuille molempina päivinä.

En ole tehnyt kovinkaan tarkkoja suunnitelmia ohjelman suhteen, mutta selailin sitä jo kuitenkin täällä. Seuraavat ohjelmanumerot herättivät mielenkiintoni, ja luultavasti käyn niistä aika monessa.

Lauantai

Rohkeinta on rakastaa itseään, 12.00-13.00, Kirjakallio-lava
(Identiteetistä ja itsensä hyväksymisestä)

Ne - Kuukautiskirja, 13.30-14.00, Kirjakallio-lava
(Rosa Meriläisen ja Sanna Seiko Salon kirja kuukautisista)

Mitä sä rageet?#tunteita sikanolosta sairaan siistiin, 14.00-14.30, Kirjakallio-lava
(Anne-Mari Jääskisen ja Sanna Pelliccionin kirja nuorille tunnetaidosta)

Kielillä puhumisen taito, 14.30-15.00, Kirjakallio-lava
(Nelli Hietalan nuortenromaani identiteetistä, ystävyydestä ja rakkaudesta)

Vähemmän lihaa, enemmän hyvinvointia, 14.30-15.00, Katri Vala -lava
(lihansyönnin vähentämisestä)

Pönttö, 16.00-16.30, Kirjakallio-lava
(Kirsti Kurosen nuorten säeromaani, josta sattumoisin kirjoitin täällä)

Muistojenlukija, 16.30-17.00, Kirjakallio-lava
(Elina Rouhiaisen nuorten fantasiakirja)

Sunnuntai

Tsemppikirja, 12.00-12.30, Rauha
(Hidasta elämää - Tsemppikirja on Jutta Gustafsbergin ja Sanna Wikströmin hyvinvointikirja)

Unelmakarttakirja, 13.30-14.00, Rauha
(Sanna Wikströmin hyvinvointikirja unelmien tavoittelusta)

Kirjakallion & Kansallisteatterin "Neljän päivän näytelmä" -esitys, 16.00-16.30, Kirjakallio -lava
(nuorten Kirjamessujen aikana tekemän näytelmän esitys)

Kirjakallion runoklubi, 16.30-17.30
(omien tekstien lukemista)

Kuten näkyy, minua kiinnostavat erityisesti nuortenromaanit ja hyvinvointikirjat. Muita paikkoja, joihin saatan eksyä, ovat Haluatko kirjailijaksi? -neuvontapiste, Kirjavinkit bloggaajilta klo 14-18 (Boknäsin osasto 6b48), Levymessut ja Valokuvanäyttely suomalaisista maisemista (Aleksis Kivi -lavan tuntuma). 


Elikkä jos näet ihmisvilinässä lukioikäisen tytön, jolla on pitkät hiukset, valkoinen pöllöolkalaukku, eikä ollenkaan mustaa vaatekappaletta päällä, olet saattanut törmätä minuun. Saa tulla juttelemaan ja lausumaan nimeni väärin - Pearl Clover on minustakin hankalasti lausuttava bloginimi. Jännitän mitä luultavammin vähintään yhtä paljon kuin sinäkin. :)

sunnuntai 8. lokakuuta 2017

Suomalaisten nuorten rakkaudesta ja epävarmuudesta

Syyskuussa luin kaksi suomalaista parin vuoden takaista nuortenkirjaa, joissa oli hyvin erilaiset tarinat. Molemmissa kuitenkin korostui hyvin samanlaiset teemat: rakkaus, nuoruus ja ennen kaikkea epävarmuus.

Kiinnostus heräsi: joululahja

Et kävele yksin
Juuli Niemi
2016
362 sivua
WSOY

Ada on viisitoistavuotias taiteilijaäitinsä kasvattama tyttö, joka on hengaillut samojen ystävien kanssa koko yläasteen. Ezgonin perhe on kotoisin Kosovosta, mutta hän ei ole koskaan käynyt kotimaassaan. Hänen isoveljensä on lähtenyt, pikkuveli pyörii nuorisotalolla ja äiti kaipaa takaisin kotiin. Eräänä marraskuun päivänä Ada avaa suunsa ja paljastaa Egzonille, ettei hänelläkään ole isää. Seuraavaksi Egzon maalaa graffitin tytöstä, joka on juuri lähtemässä lentoon, ja yhteinen tarina voi alkaa.

Selailin kirjaa jo viime jouluna saatuani sen lahjaksi, mutta jotenkaan se ei kiinnostanut siinä vaiheessa ollenkaan. Onneksi annoin sille kuitenkin nyt uuden mahdollisuuden.

"Ehkä on niin, että kun 15-vuotiaat rakastuvat, on toinen joutsen ja toinen sorsa. Harvoin rooleista löytyy kuitenkaan yhteisymmärrystä, koska yleensä kumpikin kuvittelee olevansa sorsa. Usein kumpikin on oikeasti joutsen. Ja jään rikkomia raajoja sekä putoavia sulkia, niitä on kaikkialla." -s.118-119

Kirjassa vähän väliä vihjattiin, mitä tulee lopulta käymään. Ja oli hyvä, ettei tämä ollut mikään perinteinen loppuelämän kestävä rakkaustarina. Tämä tarina, Adan ja Egzonin epävarmuus ja viimeisen maahanmuuttajataustaisuus, tuntuu hyvin ajankohtaiselta ja myös realistiselta. (Vaikkakin eräs kohta, jossa Ada matki Aamiainen Tiffanylla -filmin Holly Golightlya, oli vähän kummallinen.) Välillä henkilöt kävivät melkein pohjalla asti, mutta tarinalla oli upea lopetus, toinen loppu.

"Sohvalla äänettä itkiessään Egzon kuulee taas päässään surullisen miehen surullisen laulun. Pidän siitä mistä kerroit, ihmisestä joka halusi muistoksi talon. Egzon miettii, että äiti on sellainen ihminen. Hän on sellainen ihminen. Kaikki jotka ovat ilman kotia, ovat sellaisia ihmisiä." -s.310

Teoksessa on kaunis kirjoitustyyli ja paljon symboliikkaa: puhuttiin niin yksinkävelemisestä kuin mainituista joutsenista, ja oli hienoa tajuta, miten asiat lomittuivat yhteen. Välillä kuitenkin kieli meni vähän liiankin koukeroiseksi ja runomaiseksi, eikä kuitenkaan aivan seljennyt lopussa. Monien maahanmuuttajien, rakastuneiden ja epävarmojen nuorten on varmasti helppo samastua hahmoihin, mutta minä samastuin ehkä vain siihen epävarmuuteen.

Et kävele yksin on kuitenkin kaunis kirja kauniin nimen takana. Se on tarina erilaisista ihmisistä ja taustoista, ja siitä mitä tapahtuu näiden erilaisten ihmisten kohdatessa. Se on kahden vasta aikuisuuden kynnyksellä horjahtelevan nuoren rakkaustarina.

"Ja se ettei kävelisi yksin, no, se on ajatuksista kaikkein suurin ja kaunein." -s.355

Kirja sopii täsmälleen HelMetin lukuhaasteen kohtaan 1. Kirjan nimi on todellakin kaunis, mutta kansi voi mielestäni olla harkitumpi. Teos mahtuu myös Muuttoliikkeessä-haasteeseen alaotsikkoon Maahanmuutto Suomeen.

                                                   ***

Kiinnostus heräsi: löysin kirjastosta

Saranapuolelta
Henrik Wilenius
2009
120 sivua
WSOY

Jesse on juuri täyttämässä kahdeksantoista ja lähtemässä kaveriporukkansa kanssa interreilaamaan. Ennen tätä hänen on aikomus kuitenkin paljastaa parhaalle ystävälleen Aleksille asia, jonka kanssa hän on jo paininut kauan aikaa: hän ei ole kiinnostunut tytöistä vaan pojista. Illan bileissä kuitenkin asia tulee ilmi vähän väärällä tavalla, ja Jessen ja Aleksin välit menevät poikki.

Pystyin heti kirjaa selailtuani luokittelemaan sen samantyyliseen kirjallisuuteen kuin Antti Halmeen Mafiakesä ja Sari Peltoniemen Kuulen kutsun metsänpeittoon. Näissä on samanlainen kirjoitustapa, joka etenee vauhdilla eikä varsinkaan viimeksi mainitussa pysähdy kunnolla mihinkään. Samoin Saranapuolelta -kirjan tapahtumat mahtuvat yhden vuorokauden sisään - ja silloin todella tapahtuu paljon.

Sen aikana esimerkiksi moni henkilö muuttaa hyvin nopeasti ajatuksiaan ja arvomaailmaansa. Välillä puolestaan tuntui, että juoneen oli ahdettu mukaan teinien epämääräistä jutustelua tilaa täyttämään. Tietynlaista epärealistisuutta siinä siis oli, ja minun puolestani tarinan olisi voinut venyttää vaikka muutaman päivän ajalle.

Jesse puolestaan ei ollut kaikkein kilteimpiä nuoria polttaessaan tupakkaa, bilettäessään ja jopa kokeillessaan huumeita. Kuitenkin hänessä oli myös herkkyyttä, ja hänen ahdistukseensa on varmasti helppo samastua. Varsinkin jos kaverit heittävät samanlaisia vitsejä homoista kuten Aleksikin. Epärealistisuudestaan huolimatta Saranapuolelta oli kuitenkin ihan mukava kirja, jolla oli tärkeä aihe.

lauantai 7. lokakuuta 2017

Syyskuussa etsin auringonlaskuja ja vaahteroiden hehkuvia lehtiä

Syyskuussa luin kuusi kirjaa ja 1252 sivua:

Anni Polva: Me tytöt (153 sivua)
Friedrich Schiller: Die Räuber (176s)
Tove Jansson: Kuuntelija (154s)
L.M.Montgomery: Annan nuoruusvuodet (Anna #1) (287s)
Henrik Wilenius: Saranapuolelta (120s) 
Juuli Niemi: Et kävele yksin (362s) 

Olisin halunnut kirjoittaa postauksen Me tytöt -kirjasta, mutta se sai nyt jäädä kiireen vuoksi. Joka tapauksessa pidin sen kuvaamasta opiskelijaelämästä ja opin myös jotain. Varsinkin koulukiireisiin tuli samastuttua. Henkilöiden väliset sutkautukset olivat hauskoja, mutta vähän ärsytti Pekka ja hänen lähentely-yrityksensä Maijaa kohtaan. Sen vuoksi kirjan lopetus tuntui vähän laimealta.
     Die Räuber (Rosvot) oli paikoittain todella vaikeaa luettavaa, mutta sain onneksi siitäkin jotain irti. Parhaiten jäi mieleen Amalian vahva, feministinen hahmo, jonka suusta keräsin monta sitaattia: "Minä olen nainen, mutta raivoisa nainen" ("Ich bin ein Weib, aber ein rasendes Weib-".
     Laitoin Kuuntelijan pari vuotta sitten muistiini lukiessani yhden novelleista - äidinkielen kokeessani. Novellikokoelma oli todella erilainen verrattuna Tove Janssonin muumikirjoihin (tai ainakin Muumipeikko ja pyrstötähteen), mutta yhteistä niillä oli samankaltainen fantasiamaailma/maaginen realismi. Novellit olivat hyvin symbolisia ja välillä vaikea ymmärtää, mutta niissä oli todella vaikuttavia teemoja ja ajatuksia. Suosittelen tätä novellikokoelmaa.

"Joskus häntä pohditutti, missä kaikki rauhalliset ja onnelliset ihmiset mahtoivat olla ja oliko heitä yleensä, ja uskaltaisiko antautua heidän lumoihinsa jos heitä tapaisi." -s.13

Annan nuoruusvuodet luin ensimmäistä kertaa uudelleen sitten syksyn viisi vuotta sitten. Kirja tuntui edelleen hyvältä, mutta ehkei enää aivan hätkähdyttävältä. En kyllä enää muista, miltä se tuntui silloin ensimmäiselläkään lukukerralla. Tällä kertaa en ihan kaikkia yksityiskohtia muistanut ja pelkäsin lukea kirjan loppua, koska - no, enpä spoilaa sitä.    
     Saranapuolelta oli vähän liian nopealukuinen ja epärealistinen, mutta oli hyvä lukea myös kirja homoseksuaalisuudestakin.
     Et kävele yksin oli kauniisti kirjoitettu kahden nuoren rakkaustarina, jossa oli vaikuttavia mutta myös vähän vaikeitakin symboleita tarinan lomassa. 
     Kirjoitan kahdesta viimeisestä kirjasta vielä yhteisen postauksen.


Syyskuussa katsoin perhe-elokuvat Lasse Kreikassa (2012) ja Lasse autolomalla (2013), joista heräsi heti monenlaisia mielipiteitä. Osittain pidin todella elokuvien huumorista, mutta osittain se ärsytti. Onko esimerkiksi hauskaa nähdä päähenkilöiden toilailujen aiheuttavan aina onnettomuuden ja loukkaantumisen samalle hahmolle? Samoin Lassen ihastukset ja tyttöystävän etsiminen oli aika naurettavaa ja antaa varmasti ala-asteikäisille ajatuksen, ettei vastakkaisen sukupuolen kanssa voi olla pelkkiä kavereita.

Tietyllä tavalla kuitenkin nämä hahmojen rakkausongelmat ja -suhteet olivat myös kiinnostaviakin. Jälkimmäisessä filmissä oli ihana seurata perheen matkaa Saksassa, jossa vasta itsekin kävin, ja kohtausta, joka oli matkittu tarkoituksella Sound of Musicista. Ensimmäisessä elokuvassa Lassen isosisko puolestaan tuntui vain roikkuvan mukana ilman mitään tarkoitusta, mutta onneksi toisessa hänellä oli juonessa vähän suurempi rooli.

Samoin aloin seuraamaan How I Met Your Motheria järjestelmällisesti ensimmäisestä kaudesta lähtien ja väittelemään ystävieni kanssa, löytyykö tästä ohjelmasta viisautta ja elämän syvällisyyttä vai ei... Minusta sarjassa on tietysti myös "huonoakin" huumoria mutta samalla sitä elämän pohdintaakin henkilöiden suhdekiemuroissa. Mitä te muut ohjelmaa seuranneet sanoisitte? 


Muistan syyskuulta erityisesti veljelleni kerrotut iltasadut Isoisän olkihattu -kappaleen inspiroimana, auringonlaskut ja ystävyyssotkut. Kiireen ja huilimisen, englannintuntien odottamisen, mielessä pyörivät ajatukset ja harrastusten aloittamisen. Kasvisruokakeskustelut eri ystävien kanssa, "rohkeat päivät" ja kotikaupungin tutkimisen omin päin. Muistan myös vuoroin kotimaan rakastamisen, vuoroin Kiinan muistelun, kirjan lukemisen illalla lampun valossa ja pimeässä hohtavan kynsilakan. 

Ja Laleh ja Lana Del Rey, teidän kappaleenne ovat upeita.



Lokakuussa suunnitelmissa on viettää syyslomaa ja ehkä unohtaa koulun sen ajaksi, kokea ensimmäistä kertaa suuren keikan tunnelma (Haloo Helsinki!, vähän jännittää jo!) ja käydä Helsingin Kirjamessuilla.

Nyt lähipäivinä täytyisi päättää, haenko sinne bloggaajapassia vai en... Olen ajatellut tätä jo kaksi vuotta, mutta nyt en ole varma, mitä sen saajalta odotetaan. Tarvitseeko esimerkiksi käydä monena päivänä messuilla ja olla siellä koko päivän? Entä tarvitseeko olla jossain tietyssä paikassa tiettyyn aikaan?

Osaisiko joku teistä auttaa? :)


"On ihanaa elää maailmassa, jossa on lokakuu!" Yhdyn tähän Anna Shirleyn lausuntaan katsoessani ihanan punaisia vaahteroita ja hehkuvan oransseja haavanlehtiä. Kaunista loppusyksyä! <3