Aino Kallaksen ja Heini Tolan Sudenmorsiamet

Kiinnostus heräsi: Sudenmorsian-teatteriesitys

Sudenmorsian. Hiidenmaalainen tarina
Aino Kallas
2007 (1.p 1928)
96 sivua
Otava

Eletään vuotta 1650 Hiidenmaalla, Virossa. Metsänvahti Priidik kohtaa eräänä päivänä lampaita pesemässä nuoren tytön. Vaikka tytöllä on punertavat hiukset ja luomi, varoittava merkki, rinnassaan, näkee Priidik, kuinka lempeästi tämä käsittelee lampaita. Aivan toisin kuin muut.
   Naimisiin mentyään ja lapsen saatuaan Priidik ja Aalo ovat taas keväällä yhdessä sudenajossa. Siellä Aalo kuulee ensimmäistä kertaa suden kutsun: "Aalo, piikaiseni Aalo, tuletkos kanssani suolle?" Juhannusyönä, miehensä ollessa poissa, hän ei voi enää vastustaa kaipausta ja lähtee suolle yhtyäkseen susien laumaan. Näin hän alkaa elää päivän ja yön elämää - ja saa kyläläisiltä kutsumanimen Sudenmorsian.

Sudenmorsian oli hyvin erilainen kirja alkaen ihan teoksen kielestä. Se oli nimittäin hyvin vanhaa ja koukeroista, sanoihin kuului näin esimerkkeinä P. Ehtoolliskalkki ja mahlakuu. Aloin jo pohtia, oliko kieli sata vuotta sitten tällaista, kunnes muistin Minna Canthin teokset 1800-luvulta. Niiden kieli oli paljon selkeämpää ja nykyaikaisempaa. Netistä sitten selvisi, että kirja on kirjoitettu tarkoituksella vanhahtavalla kielellä ja balladityylillä. Huomiota herättivät myös latinankieliset sanat ja sanonnat, kuten Homo homini lupus.

Yhtä paljon minua hämmensi kertojan suhtautuminen Aalon tekoihin. Vaikka ihmissutena juoksua kuvattiinkin tämän elämän parhaimmaksi kokemukseksi, puhuttiin myös koko ajan hänen noitamaisista piirteistään ja yleensäkin noituudesta hyvin kielteisesti. Toisaalta Aalo teki ihmissutena pahojakin tekoja, mutta ehkä koko sutena juoksu olikin symboli jollekin aivan muulle.

"Vaan ei vielä ikänä ihmisen hahmossa ollut hänen verissänsä kuplinut niin kultainen riemu ja vapauden autuus kuin nyt, koska hän ihmissutena suolla juoksi." -s.38

Syy Sudenmorsiamen lukemiselle oli siis siihen perustuva teatteriesitys, jota ennen sain kirjankin lopetettua. Teatteri Avoimet Ovet oli hiukan modernisoinut teosta: ihmissutena juostessaan Aalo tanssi ja spreijasi sanoja valkokankaalle. Muutenkin näytelmä oli täynnä symboleita: pariskunnan arkirutiinit kuvattiin yksinkertaisesti heidän taitellessa samanaikaisesti lautasliinansa ja toistaessa vuoron perään "Kiitos" ja "Hyvää yötä". Näytelmässä oli myös paljon musiikkia ja kappaleita, joita yksi näyttelijöistä esitti livenä. Hieno symboli suhteen muuttumiselle oli, kun Aalo käänsi vähitellen "hyvää yötä" sanottuaan katseensa sivuun eikä enää katsonut samaan suuntaan kuin Priidik...

Ymmärsin modernimman esitystyylin idean, mutta jotenkin olisin juuri romaanin lukeneena toivonut enemmän 'perinteistä' esitystapaa. Eniten pidin Priidikin ja Aalon ensimmäisestä kohtaamisesta, jota ei kirjassa ollut.

Priidik: Sinulla on kauniit hiukset.
Aalo: Katsonut kauan?
Priidik: En
Aalo: Siis olet.

Ystäväni, jolla ei ollut mitään ennakko-odotuksia, piti esityksestä, samoin kuin kaikki muutkin katsojat, jotka uskalsivat avata suunsa Tekijät tutuiksi -keskustelussa. Saimme kuulla esimerkiksi, että esityksen saksankieliset huudahdukset olivat saaneet inspiraatiota Aino Kallaksen ja Eino Leinon saksankielisistä kirjeistä. :)

Sudenmorsiamesta minulle jäi etenkin mieleen, kuinka ihminen voi olla niin erilainen, kuinka heissä "vaihtuu niinkuin vuorokaudessakin yö sekä päivä". Aalo oli vuoroin kuuliainen ja lempeä vaimo mutta vuoroin antautui intohimonsa valtaan. Minusta Priidikilläkin oli kaksi puolta: vaikka hän oli kostonhimoinen, katui hänkin lopussa tekojaan.

Ohjaaja ja dramaturgi: Heini Tola   Musiikki: Suvi Isotalo
Näyttelijät: Maija Andersson, Sauli Suonpää, Suvi Isotalo

Kirja sopii HelMet-lukuhaasteen kohtaan 43: "Suomalainen kirja, joka on käännetty jollekin toiselle kielelle".

Tulen morsian (2016)

Milloinkohan olen viimeksi kirjoittanut elokuvapostauksen - en enää muista...

"Tulen morsian" kertoo ahvenanmaalaisen suomen- ja ruotsinkielisen kylän elämästä vuonna 1666. Kylään on tullut tuomari valvomaan uuden lain noudatusta: kaikenlainen magian käyttäminen on kiellettyä. Kätilö ja parantaja Valpuri otetaan heti silmätikuksi, samoin hänen ottotyttärensä Anna. Kyläläisten keskuudessa syntyy kierre, kun vuoron perään viittä naista syytetään noituudesta.

Erästä tyttöä naitetaan sukulaiselleen; toinen löytää hetkeksi onnen ja menettää sen aivan yhtä nopeasti.

Samaan aikaan Anna itse on kasvamassa tytöstä naiseksi, alkaa kokea rakkautta ja himoa. Tietäen hyvin sen olevan muiden silmissä väärin hän uhmaa ajan normeja ja päättää saada naimisissa olevan miehen omakseen.

Tämä oli yksi näistä hiukan mieltä järisyttäneistä filmeistä, niistä jotka jäävät yhdeksi iltapäiväksi päähän, niin että alkaa miettiä omaa elämäänsä siihen verraten.

Alussa oli hiukan vaikeaa pysyä perässä tapahtumista ja niihin liittyvistä ihmisistä, sillä kohtaukset vilahtelivat pätkissä ja olivat kuvattu hämärässä. Tämä kuitenkin vain lisäsi salaperäisyyttä, ja vähitellen kaikki selkeni. En muuttaisi lopusta mitään.

Tiedättekö sen tunteen, kun vaikuttavan elokuvan jälkeen kaikki jää mieleen pyörimään, pohtii syvällisiä elokuvan tyyliin ja teemaan sopivasti? Mietteet saavat siitä vaikutteita ja alkaa ajatella omankin elämänsä tarinana.

Sillä filmi todellakin herätti ajatuksia. Se itketti, ja joitakin raa'impia kohtia en vain pystynyt katsomaan. Joka tapauksessa suosittelen "Tulen morsianta" herkillekin, ihmisille jotka haluavat hiukan pohdittavaa pahuudesta, ihmisten virheistä ja vääryydestä.

Millainen ihminen Anna oli? Tekikö hän todella väärin vietellessään naimisissa olevan miehen? Vai oliko se vain nuoren tytön ailahtelua, kaipuuta saada huomiota ja rakkautta?

 1600-luvun maailma oli rankka: vain harvat tytöt saivat omakseen elämänsä rakkauden. Kuinka moni saa sen nykyään?

Entä arvostettu mies, joka valehteli, esitti hurskasta -  ja raiskasi nuoren naisen. Se on hirveä teko, ja mies inhotti minua. Mutta elokuvaa katsoessa aloin miettiä, kuinka paha kiertää. Entä jos mies oli pakotettu ammattiinsa poikana, entä jos häntä oli kohdeltu kaltoin, käytetty hyväksi, ja opetettu tekemään pahaa? Entä jos hänet oli hirveyksillä muutettu kiltistä lapsesta sairaaksi mieheksi?

En tiedä, tarina ei kertonut. Ehkä hän vain oli paha.

Elokuva oli omistettu naisille, jotka olivat oikeasti tuomittu noituudesta kuolemaan Ahvenanmaalla noihin aikoihin. Mitä heille on käynyt, miten heidän tarinansa satoja vuosia sitten oikein meni? Tiedän, että he joutuivat kärsimään, pelkäämään, kuulemaan jonkun lausuvan hirveän tuomion ja nähdä muiden katseet. Kuolemaan syyttöminä jonkun ihmisen teon tai tekemättä jättämän vuoksi. Ehkä he olivat omistaneet elämänsä parantamaan perinteisillä vanhan kansan konsteillaan kuten Valpuri. Ehkä heille kävi juuri niin kuin filmin naisille, ehkä ei.

Katsoessa iski huojennus siitä, että noitavainot tapahtuivat satoja vuosia sitten. Ettei minulle voisi käydä kuten Ahvenanmaan naisille, ettei minua voida syyttää jostain mitä en ole tehnyt, ettei minua voida tuomita kuolemaan 16-vuotiaana. En joudu kuolemaan syytettynä noituudesta, hyljeksittynä, tietäen ainoana totuuden. Olen turvassa, eihän sellaista tapahdu enää.

Mutta tapahtui kerran.

Jossain päin maailmaa edelleen.


Ohjaaja: Saara Cantell      Käsikirjoittaja: Saara Cantell, Leena Virtanen  
Tuotantoyhtiö: Periferia Productions Oy
Anna: Tuulia Eloranta      Rakel: Elin Petersdottir
Valpuri: Kaija Pakarinen  Elias: Lauri Tanskanen
Nils Psilander: Magnus Krepper

P.S. En saanut puhelimella kursiivia, siitä lainausmerkit

Astrid Lindgren: Ronja, ryövärintytär

Kiinnostus heräsi: lempikirjojani muutama vuosi sitten

Kirja: Ronja, ryövärintytär

Kirjailija: Astrid Lindgren

Julkaisuvuosi: 1981

Suomentaja: Tuula Taanila

Alkuperäisteos: Ronja, Rövardotter (1981)

240 sivua

WSOY

Ronja asuu metsän keskellä linnassa isänsä Matiaksen, äitinsä Loviisan ja kahdentoista ryövärin kanssa. Ronja rakastaa metsiään, joissa hän vaeltelee joka päivä, katsellen tähtiä, pelkäämättä hämärän olentoja tai huolehtimatta mistä ryöväreiden tuomat tavarat ovat peräisin. Eräänä päivänä hän kuitenkin tapaa linnan katolla toisen ihmislapsen, Birkin.

Ronja, ryövärintytärtä rakastin eniten Astrid Lindgrenin kirjoista vuosia sitten. Taidan rakastaa nykyäänkin.

Tarina on jotenkin niin ihana, ja henkilöt. Pidän niin itsevarmasta, lempeästä Loviisasta kuin vuoroin hurjasta ryöväristä, vuoroin hieman naiivistakin Matiaksesta. Ronja oli ihailtavan rohkea ja vahva ja Birk niin hauska ja rento <3

Ronjan ja Birkin ystävystyminen on puolestaan ihana, tai ainakin otaksuisin sen olevan ystävyyttä. Tällä lukemisella se alkoi tuntua hiukan varovaiselta ihastumiselta, muun muassa Birkin tunnustuksessa "Tiedätkö mitä? Minusta sinä olet arvokkaampi kuin tuhat puukkoa." Mutta joskus ystävyyden ja rakkauden raja on niin pieni...

Mutta parasta tässä on myös keskiajan tunnelma ja Ronjan maailma. Sydäntä särkee, kun en pääse tuohon maailmaan itse... Nuotiolla istuminen, kalastaminen, kesyttämättömät villihevoset. Ryövääminen ja linnassa asuminen. Hämäränolennot, vaaralliset ajattarat ja männiäiset, hassut kakkiaiset. Sekä metsä, jota rakastan yhtä paljon kuin Ronja, metsän ikivanhat kiemurtelevat polut, vihreät sammaleet ja humisevat puut <3

"Mutta vasta nyt, nähdessään sen pimeänä ja ihmeellisenä, nähdessään kaikki suhisevat puut, Ronja tajusi mitä metsät ovat, ja hän nauroi hiljaa vain siksi että jokia ja metsiä oli olemassa. Sitä oli vaikea uskoa. Ajatella että oli olemassa isoja puita ja mahtavia metsiä, ihan oikeasti, eikö silloin pidä nauraa!" -s.22

Kirja menee Helmet -lukuhaasteen kohtaan 7. " Vihervuosi 2016 -sloganiin "Minun maisemani - maalla ja kaupungissa" soveltuva kirja" sekä Sheferijmin Kirjaherbarioon. Lind eli metsälehmus eli tilia cordata.

Maijaliisa Dieckmann: Luostarin Piritta

Kiinnostus heräsi: aloitin kesällä, nyt luin uudestaan

Kirja: Luostarin Piritta. Nuortenromaani vuoden 1462 Naantalista
Kirjailija: Maijaliisa Dieckmann
Julkaisuvuosi: 2003
205 sivua
Tammi

Piritta on kokelaana luostarissa isänsä tahdosta. Vaikka välillä abbedissa on ankara ja luostarin muurit tuntuvat jättävän muun maailman ulkopuolelle, Piritta on varma elämäntehtävästään. Hänestä tulee kirjoittamiseen erikoistunut nunna. Ei hän ole koskaan ajatellutkaan muuta elämää. Eräänä päivänä luostariin kokelaaksi saapuu ylhäisestä suvusta oleva Katriina. Tytöt ystävystyvät nopeasti, ovathan he samanikäisiä, mutta mikä salaisuus varjostaa Katriinan entistä elämää ja syytä piiloutua luostariin?

Tämä oli kyllä mielenkiintoinen kirja keskiajan elämästä luostareissa! Kirjassa kuvailtiin hyvin yksityiskohtaisesti luostareita ja miten munkit ja nunnat elivät päivästä toiseen. Kuinka harmi, etten ehtinyt kirjoittaa kaikkea ylös! Muurien sisältä ei saanut poistua sukulaisia tapaamaan (onneksi Piritta kuitenkin näki perheensä messuissa), koko ajan täytyi olla jossain työssä, kuten jäljentämässä kirjoja, siivoamassa tai kitkemässä kasvimaata. Myös rukoileminen oli hyvin tärkeä tehtävä:

"Heti herättyä mentiin kirkkoon ja rukoiltiin, päivällä vietettiin taas hetkirukousta, ja vielä viimeiseksi illalla oli käytävä kirkossa ja kuunneltava munkkiveljien rukouksia. Ennen jokaista puuhaa rukoiltiin työn onnistumiseksi. Ennen ruokailua siunattiin ruoka ja päätteeksi kiitettiin. Ennen puhepirtin keskusteluhetkeä rukoiltiin, samoin ennen nukahtamista ja heti herättyä." -s.63

Vaikka olen aina olettanut nunnien ja munkkien olevan hyvin hengellisiä, kirja antoi hyvän kuvan, kuinka heidänkin mielessään pyörivät maalliset ajatukset. Abbedissa oli huolestunut luostarin maineesta, nunnat taas saattoivat käyttää hengellisille keskusteluille tarkoitetun hetken tarinoiden kertomiseen tai vain teeskennellä tekevänsä työtä.

Nimitys nuortenromaani on ehkä vähän väärä kirjassa, sillä vaikka Katriinan tarina tosin poikkesi luostareista, se ei kovin jännittävä ollut, ja moni nuori ei kiinnostuisi siitä. Piritallakin oli menneisyys, mutta minusta se oli aika lyhyt eikä oikein vaikuttanut mihinkään, se oli harmi.

Pidin kuitenkin kirjasta paljon: tähän asti lukemistani Dieckmannin kirjoista se on paras.(Aiemmin olen lukenut Fredrika-rouvan koulu, Kaksoset-sarjaa ja Taivas sinivalkoinen.) Suosittelen Luostarin Pirittaa niille, jotka haluavat lukea luostareiden elämästä ja keskiajasta nuoren tytön näkökulmasta. :)

"Sisar Lucia nosti kätensä merkiksi, ja nunnien kuoro alkoi laulaa. Heidän äänensä olivat heleät ja kirkkaat. Tytöt katsoivat toisiinsa, ja kumpikin tunsi syvää iloa. Laulu yhdisti heidät, ja sävelten kauneus pyyhkäisi mielestä kaikki murheet. He keskittyivät siihen, että latinankieliset sanat menivät oikein ja että ääni kohosi juuri niin korkealle kuin sisar Lucia tahtoi. Munkit vastasivat omalta lehteriltään, ja heidän äänensä kohosi kumeana ja kuuluvana kohti holvien korkeuksia. -s.107

Kirja menee Kirjan vuoden lukuhaasteen numeroon 13.: "Kirja joka on voittanut jonkin merkittävän palkinnon, kuten Finlandia-palkinnon". No ei ihan Finlandiaa, mutta Topelius-palkinnon, en tiedä kuinka merkittävä se on.