Näytetään tekstit, joissa on tunniste sukupuolivähemmistöt. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste sukupuolivähemmistöt. Näytä kaikki tekstit

lauantai 27. marraskuuta 2021

Saundra Mitchell: All out! The no-longer secret stories of queer teens throughout the ages

Kiinnostus heräsi: netistä ja löytyi kirjastosta


All Out: The No-Longer-Secret Stories of Queer Teens Throughout the Ages 
Saundra Mitchell (toim.)
2018
342 sivua
Inkyard Press

All out! on novellikokoelma historian eri aikakausilta LGBT+ -nuorista, joista on tähän asti vaiettu. Mukaan mahtuu seitsemäntoista tarinaa keskiajalta 2000-luvun vaihteeseen: milloin seikkaillaan 1600-luvun Amsterdamin taiteilijakoulussa, milloin 1300-luvun linnassa kamarineitoina, milloin luistellaan 1900-luvun lopun jäähallissa. Mukana on erilaisia kokemuksia aina aseksuaalisuudesta tai transsukupuolisuudesta Amerikan kiinalaisuuteen.

Rakastan lukea historiallista fiktiota ja mikäs parempaa kuin lukea entisajan elämästä sateenkaarihöystöllä? Sitäkin enemmän kun LGBT+ -tarinoita ei ole historiasta turhan montaa säilynyt. Oli mielenkiintoista lukea eri aikakausista eri representaatioilla. Myös itse kirjailijoiden joukkoon mahtui eri taustoja. Ilahduttavaa kyllä olin lukenut Robin Talleyta jo aiemminkin ja luin samalla Sara Farizania

  ""Listen to me," I said. "Your life hasn't even begun yet. You've got time to do whatever you want."
   "But that's just it," Laura said. "I don't know what I want. How can I ever leave if I don't know what to chase after?"
   "You got time to figure that out," I told her. "Travel. Go to Paris or Rome. Or, gosh, just come visit me in the city. Just because you don't know what you want now doesn't mean you have to be stuck here forever. You're still a kid. You can go anywhere you want." -s.266, Walking after midnight

En melkein koskaan lue novelleja, mutta tykkäsin todella osasta novelleista. Ehkä parhaiten jäi mieleen Kody Keplingerin 50-luvun teininäyttelijästä ja yökävelystä kertova Walking after midnight ja Nilah Magrunderin 70-luvun high school -maailmaan sijoittuva aseksuaalisuudesta kertova And they don't kiss at the end. Malinda Lon New Year kertoi kiehtovasti 50-luvun Chinatownista ja transvestisuudesta ja näytti rakkaustarinan sijaan seksuaalisen suuntautumisen heräämisen. Robin Talleyn The Dresser and the Chambermaid oli kuvaus kahden tytön tutustumisesta 1700-luvun linnassa huomauttaen kuinka ennen muinoin poikkeavaan seksuaalisuuteen on voitu suhtautua ihan neutraalistikin. Natalie C. Parkerin naismerirosvoiksi aikovista tytöistä kertova The Sweet Trade ja Kate Scelsan spirituaalinen 20-luvusta kertova The Coven olivat myös mainioita. Lopuksi täytyy myös mainita Tessa Grattonin järisyttävä, mystinen luostarimaailmasta kertova Three Witches

   "Have mercy on me.
   "I can't stay away.
    
It is my duty to face this. I must face this temptation. Which is the true way? What is the temptation? To give my love to her or to abandon her? Which is your will? Which is the path of love?
I must love. Oh, Holy Mother, Regina, have mercy." -s.299, Three Witches

Osa puolestaan jäi pinnallisiksi tai etäisiksi. Esimerkiksi Tess Sharpen The Girl with the Blue Lantern tuntui olevan suunnattu esiteini-ikäisille lukijoille. En tiennyt mitään Kurt Cobainista saadakseni paljoa irti Dahlia Adlerin novellista Molly's Lips, ja se sekä Sara Farizanin The End of the World As We Know It olivat hyvin ennalta-arvattavia. Scott Traceyn Willows oli muistaakseni puolestaan sekava enkä tajunnut sitä kunnolla, vaikka se olikin kauniisti kirjoitettu. 

Osa novelleista oli realismia, osa liikkui todellisuuden rajamailla joko fantasian tai henkisyyden keinoin ja kuvaili runollisesti. Huomion kiinnitti että kaikissa homofobia jäi taustalle ja keskityttiin onnellisiin loppuihin. Osittain ehkä turhan optimistista, osittain toisaalta muinaiset ihmiset ovat olleet jopa suvaitsevaisempia kuin myöhempinä vuosisatoina. Onnellisesti päättyviä LGBT+ -tarinoitakaan ei ole koskaan liikaa. 

  "I am not a witch.
   She thinks of the fire in her hips, the beat of her heart how transported she'd been by only Inés's soft mouth. Better than prayer, better than wine. Better than wind in her hair when she rides on the back of Lucas's horse, or the thrill of ghostly danger when the rafters in their house moan. Ah, Inés! Ah, your palms and flick of your eyelashes against my skin. Was that witchcraft? The heat of the hearth their only light, their urgent breath a music more sacred than any monastic song. Joyous life, like those birds outside the tiny windows. Singing for each other." -s.290-291, Three Witches

P.S. Kansi on niin kaunis <3

Kirja sopii HelMet-lukuhaasteen kohtaan 3. "Historiallinen romaani" (vaikka onkin novellikokoelma).

maanantai 22. marraskuuta 2021

Sara Farizan: If you could be mine

Kiinnostus heräsi: LGBT+ -teemat ympäri maailmaa


If you could be mine
Sara Farizan
2013 
256 sivua
Algonquin Young Readers

Sahar on ollut jo vuosia yhdessä parhaan ystävänsä Nasrinin kanssa. Salaa tosin, sillä samansukupuoliset suhteet ovat rangaistavia Iranissa. Sitten taivaalta tipahtaa pommi - Nasrinin odotetaan naivan lääkäriksi opiskeleva poika. Sahar etsii epätoivoissaan tietä saadakseen olla yhdessä Nasrinin kanssa ja keksii ratkaisun: sukupuolenkorjaukset ovat Iranissa sallittuja. Miehenä hän voisi elää loppuelämänsä yhdessä Nasrinin kanssa. Mutta onko tämä mitä Nasrin haluaa?

Luin vuosi sitten toisen Iranin seksuaalivähemmistöistä kertovan kirjan, Deborah Ellisin Moon at nine, joka päättyi traagisesti ja jonka päähenkilöt olivat yksin tunteidensa kanssa. If you could be mine on toiveikkaampi ja kuvaa ulkopuolisuuden tunteen ohella myös verkostointia ja strategioita. Sahar ja Nasrin eivät ole yksin: myös Saharin serkku Ali on homo ja seksuaalisesti aktiivinen. Pimeällä marketilla myydään LGBT+ -elokuvia ja Teheranissa on ravintola, jossa seksuaalivähemmistöjen edustajat voivat tavata toisiaan. Sahar myös tutustuu transsukupuolisten vertaistukiryhmään, jossa hän kuulee näiden haasteista. Myös naiset kokeilevat rajojaan bilettämällä, riisumalla huivinsa yksityistilaisuuksissa ja pukeutumalla aavistuksen verran paljastaviin vaatteisiin, vaikka moraalipoliisin uhka leijuu ilmassa. Kirja antaa monipuolisen kuvan nykyajan Iranin tyttöjen tai vähemmistöön kuuluvien keinoista elää omaa elämäänsä.

Tässä kirjassa tuli ilmi kuinka transsukupuolisuuden status on Iranissa eri kuin homoseksuaalisuuden. Tunne väärään kehoon kuulumisesta nähdään sairautena, josta voi parantua - sukupuolen korjaamisen myötä, jonka valtio jopa osittain korvaa. Tietysti tilanne ei ole todellisuudessa noin täydellinen: tietoa omista oikeuksista on niukasti saatavilla, diagnoosiin johtava prosessi on todella vaativa, leikkaus epäonnistuu helposti sekä transsukupuoliset kohtaavat syrjintää arjessaan, oli sitten kyseessä työnhaku tai seurustelu. Lisäksi koko prosessi juontaa juurensa Iranin konservatiivisista sukupuolirooleista ja binäärisestä sukupuolimallista, eikä muita sukupuolia hyväksytä (lisää näkökulmia aiheeseen voi lukea täältä)Myös vertaistukiryhmässä käy ilmi kuinka monen elämä ei lähde luistamaan edes sukupuolen korjauksen myötä. Osa transsukupuolisista Iranissa näkee puolestaan homoseksuaalisuuden likaisena ja rikollisena. Oli mielenkiintoista lukea yhteiskunnasta jossa esiintyy enemmän homofobiaa kuin transfobiaa, kun länsimaissa ajatusmaailma on toisin päin: suhtautuminen eri sukupuoliin ja translait kaipaavat täällä pikemminkin korjaamista.

"Everyone has a story, but as I hear more I find it hard to relate. I lied when I said I was born in the wrong body. I don't always like my body or that I have love handles. I don't always like that as a woman I have fewer options than men, even men who aren't as smart as I am.
   But I never feel like my body is a trap.
   If anything, I feel like my love is a trap.
   I don't mind having to change, if that's what it takes to be with Nasrin, but I do mind watching her live a lie." -s.143

Pidin siitä kuinka kirja kuvasi Saharin reflektointia transsukupuolisuudesta. Hän tarkkailee uteliaana ja häpeää sitten itseään yritettyään löytää transsukupuolisista kahden sukupuolen piirteitä. Sahar myös kasvaa tarinan aikana henkisesti ja ymmärtää rajansa muttei suostu taipumaan yhteiskunnan paineen alla. Hänen elämäänsä vaikuttaa myös välittävä mutta masennusta sairastava isä. Sahar on lopultakin aktiivisempi osapuoli, kun taas hemmoteltu Nasrin rikkoo pieniä sääntöjä mutta empii kääntää selkäänsä entiselle elämälleen.

"It's difficult, hiding my feelings for her. Tehran isn't exactly safe for two girls in love with each other. I wonder if people can tell I love her when I look at her - in the park, at the bazaar shopping for bras, everywhere. How can I not stare? Even at age six, I wanted to marry her. I told my mother when I came home after playing with Nasrin, who lived a few houses down from our apartment. Maman smiled and said I couldn't marry Nasrin because it was haraam, a sin, but we could always be best friends. Maman told me not to talk again about wanting to marry Nasrin, but it was all I thought about." -s.2

Pidin erityisesti siitä ettei kirja käsitellyt teemoja stereotyyppisesti, varsinkaan rakkaustarinaa. Saharin ja Nasrinin suhde ei ole täydellinen vaan mielenkiintoisen epäsuhtainen: Saharilla on koko ajan takaraivossaan tunne, ettei heidän suhteensa merkitse Nasrinille täysin samaa kuin hänelle. Tämä onkin tarinan toinen suuri konflikti: mitä tytöt lopulta haluavat toisiltaan ja elämältään? Loppu ei ole lopultakaan lohduton vaan toiveikas, vaikkakin realistinen, ja esittelee useamman eri henkilön valitseman tien.

"I believe in Allah in the way I believe Nasrin loves me. Her love is steadfast but not always available." -s.207

Kirja sopii HelMet-lukuhaasteen kohtaan 39. "Kirjassa kuunnellaan musiikkia".

torstai 18. marraskuuta 2021

Becky Albertalli: Kate in Waiting

Kiinnostus heräsi: erään suosikkikirjailijoistani uusi julkaisu



Kate in Waiting
Becky Albertalli
2021
393 sivua
Balzer + Bray (HarperCollins Publishers)

16-vuotiaat Kate ja Anderson ovat parhaita ystäviä, jotka jakavat keskenään kaiken. Jopa ihastukset - on vain niin kätevää hehkuttaa yhdessä molempien ihailemia poikia. Kun kesäleiri-ihastus Matt vaihtaakin yllättäen heidän kouluunsa ja sattuu jopa mukaan samaan teatteriryhmään, on Katella ja Andylla vaikea paikka. Miten käy ystävyyden jos molemmat alkavat tavoitella samaa poikaa?

Vaikka yleensä harvoin luen uutuuskirjoja, tartuin Becky Albertallin huhtikuussa julkaistuun teokseen heti kun sen sain käsiini. Albertalli tunnetaan siis maailmalla Love, Simon / Minä, Simon, homo sapiens -kirjasta ja sen jatko-osista, jotka olen melkein kaikki lukenut. Kate in Waiting jakaa näiden kanssa monia samankaltaisuuksia - on rento teatteriyhteisö, tiivis, monimuotoinen kaveriporukka ja tietysti ihmissuhdehuolia. Kuvaillaan teatteriharkkoja, kyläilyjä ja yhteisiä koulumatkoja autolla, jaettuja salaisuuksia, ihastumisia ja itsensä pohtimista.

Anderson ja Kate ovat tiivis pääpari, jolle ei löydy verrokkia Albertallin aiemmista kirjoista - he ovat toisilleen kaikki kaikessa ja tuntevat toisensa läpikotaisin. Heidän ystävänsä Raina ja Brandie jäivät kiehtomaan minua, mutta valitettavasti he jäivät kuitenkin taka-alalle. Olisin lukenut heistä enemmänkin, sillä varsinkin Brandie vaikutti hyvin sympaattiselta. En tiedä miksi mutta minusta tämä kaveripiiri oli jollakin tavalla vähän naiivimpi kuim Simonin samanikäinen mutta kypsemmältä vaikuttava porukka. Heidän kohdallaan tapahtui tietysti myös kasvua Katen ja Andyn tajutessa että heidän täytyy elää välillä omaakin elämäänsä.

Varsinkin Kate oli kyllä sympaattinen päähenkilö, joka on helposti epävarma itsestään. Kate rakastaa näyttelemistä mutta häneen on jättänyt jäljet vuosia sitten tapahtunut some-kiusaaminen lauluesiintymisestä. Hänkin kerää tarinan aikana itseluottamusta, oli sitten kyseessä ajokortin hankkiminen, ihmissuhteiden läpi luoviminen tai yleisön edessä laulaminen. 

  ""But seriously, why do you think I do theater?"
   "Because you suck at sports?"
   "Shut up." I swat him, smiling. "Because I like having a script. I like being told where to stand and what to do with my hands. Like - I don't know. I would have run from those girls, too. Because it's this ambiguousness of it, right? No one gives you lines. No one even tells you what show you are in." I sigh. "Theater's so much better than real life."" -s.336-337

Kirjan yksi sivuteema onkin ennakkoluulot. Katen koulussa (kuten varmaan lähes jokaisessa) jakaudutaan joukon ulkopuolisiin ja sitten "cooleihin" tyyppeihin, joita Kate ystävineen kutsuu salaa "fuckboyksi" tai "fuckgirliksi". (Luin muuten fuckboy olevan sanana vain muutaman vuoden takaa!) F-boyt ja f-girlit ovat heidän mukaansa pinnallisia ja kiusaavat muita. Vaikka tämä pitää osittain paikkansa, huomaa Kate vähitellen, etteivät kaikki suosittujen porukoissa liikkuvat ole samanlaisia vaan että heitäkin on monia erilaisia. Ennakkoluuloteemaa olisi ehkä voinut vielä syventääkin. 

Kirjaan mahtui hyviä juonenkäänteitä, joista osan arvasi helposti mutta osa osasikin yllättää. Joitakin kehittelin itse pienten vihjeiden perusteella mutta ne eivät sitten valitettavasti toteutunutkaan. :D 

Leah on the Offbeat sekä Aisha Saeedin kanssa kirjoitettu Yes no maybe so ovat edelleen ehdottomat suosikkini Becky Albertallilta, mutta Kate in Waiting oli myöskin viihdyttävä kirja. Muihin hänen kirjoihinsa verrattuna tässä ei tosin ollut montaa muuta teemaa kuin Katen kasvutarina, välit Andyn kanssa sekä tietysti rakkaustarina, mutta se oli todella sujuvaa luettavaa ja hahmot olivat rakastettavia. Ehkä tästä jäi jotain puuttumaan mitä yllämainituissa lemppareistani löytyy. Lisäksi jotain Albertallin kirjoitustyylistä puuttuu - se on yksinkertaista, ja kuvailua tai pitempää pohdintaa on niukasti. Joka tapauksessa hänen kirjansa kuvaavat ajankohtaisia, realistisia ongelmia, erilaisia henkilöhahmoja ja pistävät keveydestään huolimatta ajattelemaan.

Kirja menee HelMet-lukuhaasteen kohtaan 35. "Kirja jonka ilmestymistä olet odottanut" sekä Amerikkaa tutkimassa -haasteeseeni osavaltiolla Georgia (yllätys?).

tiistai 21. syyskuuta 2021

Emery Lee: Meet Cute Diary

Kiinnostus heräsi: internetin syövereissä; kirjastosta lainattu

Meet Cute Diary
Emery Lee
2021
394 sivua
Quill Tree Books (Harper Collins)

16-vuotias Noah on saapunut viettämään kesää veljensä opiskelukaupunkiin Denveriin. Kesän lopussa odottaa muutto Kaliforniaan ja ero parhaasta ystävästä Beckasta. Noah ei kuitenkaan jää toivottomaksi - hän kuluttaa kesää sepittämällä Meet Cute Diary -nimiseen suosittuun blogiinsa transihmisten romanttisia ensikohtaamisia, meet cuteja. Sekä tietysti toivomalla että yksi sellainen sattuisi hänenkin kohdalleen. Hakiessaan kesätöitä Noah tapaakin Drewin, joka vaikuttaa täydelliseltä poikaystäväehdokkaalta. Kun tuntematon internetkäyttäjä syyttää Noahia blogin tarinoiden keksimisestä, lupaa Drew esittää hänen poikaystäväänsä, jotta Noah voi antaa kasvot blogilleen ja esittää tarinansa olevan totta. Voiko täydellisempää rakkaustarinan alkua olla?

Meet Cute Diary oli jotain perinteisen ja hiukan epätavallisemman nuortenkirjan välillä. Rakkaustarina, check; suhde sisarukseen, check; suhde ystävään, check; representaatio, check. Mutta representaatio oli syvemmällä kuin muissa kirjoissa: Noah esimerkiksi on useammasta etnisestä taustasta oleva pojista kiinnostuva transpoika. Becka oli puolestaan lesbo, mikä mainittiin mukavan ohimennen. Hienoin lisä oli Devin, joka kuului non-binaryn maastoon, vaihtoi useamman kerran pronomineja eikä vain yksinkertaisesti tiennyt kuka oli. En ollut ajatellut että tämä voisi käydä sukupuolenkin kanssa, ja keskeneräisyys tuntui kaiken kaikkiaan hyvin samastuttavalta, kun muuten hahmot tuntuvat aina löytävän ja määrittelevän itsensä ihan surutta.

""The truth is, if I had to describe it, I'd say I'm like two percent milk."
   I turn to em, eyebrows scrunched. "You're like what?"
   "You know, two percent milk? Like I'm two percent boy, but no one knows what the hell the other ninety-eight percent is."
   [...]
   "Oh well, the two percent boy thing still stands, though. Like, sometimes I do kind of feel like a boy, but I don't know if that's because I'm just light on dysphoria and everyone tells me that's what I'm supposed to be, or if I actually feel that way, you know?"" -s.223-224

Etninen tausta ei puolestaan tullut esiin muuta kuin ohimennen, mutta kirjassa käsiteltiin sekä paniikkihäiriötä että seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjä vaihteeksi virkistävällä tavalla. Noah oli kyllä juuri tullut ulos kaapista transpoikana, mutta oli sujut itsensä kanssa, kuten myös ulkomaailma. Kirjassa pistikin silmään, ettei siinä pahemmin ollut transfobiaa. Luinkin kirjailijan haastattelusta kuinka hän oli halunnut tehdä kirjaan "safe spacen", sillä niin moni transihmisistä kertova kirja huokuu itseinhoa, syrjintää ja traumoja. Mikä jäi pikkuasiana hiukan mietityttämään (mutta mikä mietityttää julkisessa keskustelussa ja cancel-kulttuurissa ylipäätänsäkin) oli ihmisten leimaaminen esimerkiksi TERF:eiksi (transvastaisiksi feministeiksi) yhden virheellisen sanan myötä ja oletus siitä, etteivät nämä voi myöhemmin muuttua. Esimerkiksi Becka mainitsi jutelleensa erääseen transvastaisen feministiryhmän kuuluvan tytön kanssa ja kertoi tämän kyllä hyväksyvän transihmiset, mutta Noahin reaktio oli kuitenkin epäuskoinen ja tyrmäävä. En myöskään ymmärtänyt, miksi Noah nautti saadessaan veljensä nolostumaan tämän etsiessä korrekteja sanoja (jotka tämä hallitsi todella hyvin), mutta ehkä tässä oli myös mukana veljesten tavallista naljailua keskenään? Lisäksi Noah myös itsekin oletti ihmisten olevan cis tai kummasteli ääneen, kuinka Devin ei ikinä ollut seurustellut, mutta tätä ei ikinä mitenkään kyseenalaistettu. 

"We lapse into silence as the movie starts. Then I turn my head and say, "Why'd you start by introducing your pronouns? Kids don't even know what that means."
   "Maybe not, but they're going to hear about that stuff somewhere, so why not start now? I can open them up to it here, or I can wait for someone else to teach them wrong."" -s.170-171

Noah oli muutenkin epätäydellinen nuori, joka ei viihtynyt luonnossa vaan roikkui puhelimellaan, kulutti vanhempiensa rahaa taksimatkoihin ja tarvitsi joka aamu vanilja lattensa. Goodreadsissa osa lukijoista on ärsyyntynyt Noahiin pahasti ja minustakin hän ei ihan kaikissa asioissa kehittynyt, mutta kyllä hänestä tuli tarinan myötä vastuullisempi. Tosin vähän harmitti ettei hän ikinä laittanut pois puhelintaan, ja olisin myös kaivannut kirjalta enemmän paikkojen ja erityisesti Denverin kuvailua. Myöhemmin mukaan tuleva Devin puolestaan oli niin sympaattinen kuin olla ja voi! Lisäksi Becka oli samastuttava, ja hänen ja Noahin ystävyyden haasteet oli hyvin kuvattu.

Pidin myös romaanin suhteiden kehityksestä. Esimerkiksi erään hahmon hiukan toksinen käytös paljastui pikkuhiljaa eikä ollut erityisen silmille pomppaava tai liioiteltu. Itse Noahin ja Drewin romanssin alku oli tosin vähän epäaito: miksi joku suostuisi noin vain esittämään poikaystävää blogia varten? Kehittelin tälle syyksi erilaisia plot-twistejä, jotka eivät sitten toteutuneetkaan. En myöskään ihan ymmärtänyt Noahin blogin suosiota, varsinkin kun sen tarinat eivät edes olleet mitenkään mielenkiintoisesti kirjoitettuja, mutta se oli kiva lisä tarinaan.

Meet Cute Diary oli ihan mukavan piristävä kirja. Vaikka olenkin viime aikoina ollut turhautunut rakkaustarinoihin (mutta lukenut niitä kuitenkin), oli tällä kirjalla selvä sanoma: kaikki rakkaustarinat eivät ala täydellisestä meet cutesta. Tämä olikin hieno piirre genressä, joka keskittyy aina täydellisisti alkaviin ja päättyviin rakkaustarinoihin.

"Well, that, and I'm not even sure I'm ready to be physical with a boy at all. I've only ever dated one person, and it was before I knew I was a boy, and it was super awkward, and I hated every second of it. And I know so many people who've already had several relationships, fallen in love, had sex - but I also know a good number who haven't. I just hate feeling like there's some timeline trying to tell me when I have to get to each new step. It feels like everyone's taking the elevator up to some secret penthouse party, and I'm not even allowed to take a peek.
   And if everyone goes up before I do, will they lock the doors?" -s.117-118

Kirja sopii HelMet-lukuhaasteen kohtaan 49: "Kirja on julkaistu vuonna 2021" sekä henkilökohtaiseen Kaupunki-haasteeseeni paikkakunnalla Denver. Saan myös ensimmäisen kirjan niinikään oman Amerikkaa tutkimassa -haasteeni osavaltioon Colorado!

lauantai 1. toukokuuta 2021

Alice Oseman: Loveless

Kiinnostus heräsi: internet, kirjastosta lainattu

Loveless
Alice Oseman 
2020
435 sivua
Harper Collins

Georgia ei ole koskaan suudellut ketään saati sitten ihastunut. Hän ei ole ikinä tuntenut perhosia vatsassaan tai kuvitellut harrastavansa seksiä jonkun kanssa. Ja kuitenkin hän rakastaa romanttisia elokuvia ja rakkaustarinoita ja kuvitteli koko kouluaikansa tykkäävänsä luokkansa pojasta. Muuttaessaan kotoa pois yliopistoon parhaiden ystäviensä Pipin ja Jasonin kanssa hän päättää kokea enemmän, ihastua ja saada ensisuudelmansa. Miksi se on kuitenkin niin vaikeaa saavuttaa?

"But it didn't bother me, because I knew my time would come. It did for everyone. You'll find someone eventually - that was what everyone said, and they were right. Teen romances only worked out in movies anyway.
   All I had to do was wait, and my big love story would come. I would find the one. We would fall in love. And I'd get my happily ever after." -s.9

Tiedättekö mitä ovat aseksuaalisuus tai aromanttisuus? Entä oletteko koskaan lukenut niistä kirjoissa tai nähneet elokuvissa? Itse tiesin termit, mutta aromanttisuudesta en ole koskaan edes lukenut enempää, enkä ollut vielä törmännyt edes queer-kirjallisuudessa näihin aiheisiin. Ja seksiä ja romantiikkaa nyt pursuaa joka tuutista.

Loveless on kuitenkin erilainen: se näyttää ihmisiä, jotka eivät tunne seksuaalisia tai romanttisia tunteita. Kirjoittaja, Alice Oseman, on itsekin ace-aro, ja etenkin tässä aiheessa own voice -näkökulma tuntuu tärkeältä, sillä aiheesta on kirjoitettu niin vähän. Ja kuitenkaan tämä ei puhuttele pelkästään aseksuaalisuuden / aromanttisuuden kirjoon kuuluvia vaan ihan kaikkia, jotka ovat ehkä väsyneet romantiikan ja seksin hehkutukseen. 

"Some asexuals still enjoy having sex, for a whole variety of reasons,' he continued. 'I think that's why a lot of people find it confusing. But some asexuals don't like sex at all, and some are just neutral about it. Some asexuals don't feel romantic attraction to people - wanting to be in relationships, or even kiss people, for example. But others don't want romantic relationships at all. It's a big, big spectrum with a whole range of different feelings and experiences. And there's really no way to tell how one specific person feels, even if they openly describe themselves as asexual.'"

Loveless on myös mukavan intersektionaalinen: mukana on panseksuaali, latinotaustainen lesbo, intialaistaustainen aseksuaali homoromanttinen non-binary ja afrikkalaistaustainen aromanttinen biseksuaali (vain yksi henkilöistä oli cis-hetero!). Esimerkiksi Georgian ystävä Pip kertoo kuinka hän ei pysty täysin samastumaan valkoisiin lesboihin, sillä heidän kokemuksensa ovat niin eri. Kirja oli tosin ainakin omaan makuuni hiukan liian täynnä määritelmiä, jotenkin olisi kiva lukea välillä ihmisistä, joiden ei tarvitse määritellä itseään.(Tässä välissä voin kätevästi suositella Nina LaCourin Välimatkoja, jossa käsitettä seksuaalivähemmistöt ei edes tuntunut olevan olemassa!) Joka tapauksessa hahmokaarti oli laaja ja avoin. 

"'I'm starting to feel how much it affected me to just... be around white people all the time. Like, being gay and Latina meant that I just... didn't know anyone like me. As good as it felt to finally have a few queer friends in sixth form, they were all white, so I just couldn't fully relate to them.' She chuckled suddenly. 'But I met this gay dude at LatAm Soc and we had a massive chat about being gay and Latinx, and I swear to God I'd never felt so understood in my life.'"

Myös ace-aron marginaalinen asema tuli hyvin esille: Georgian ystävät yrittivät ensin poikien sijaan ehdottaa tälle tyttöjä ja rohkaisivat, että kyllä hän vielä löytää jonkun. Jopa jotkut Pride Societynkin jäsenet syrjivät aseksuaaleja ja väittivät, ettei heidän identiteettiään ole olemassa. Georgian sukulaisen vanhemmat painostavat lastaan löytämään jonkun, vaikka tämäkään ei tuntenut romanttisia tunteita.

Myös Georgia itse kuvitteli pitkään vielä löytävänsä jonkun. Kirja kertookin hänen kasvutarinansa ja kamppailun identiteetinsä kanssa: miten hänen uudet ja vanhat ystävänsä yrittävät löytää hänelle jonkun, ehdottaa Tinderiä, deittailua ja tyttöystävääkin; miten hän lopulta kuulee aseksuaalisuudesta ja kamppailee hyväksyessään tämän puolen itsessään. Georgialle tämä oli todellakin vaikeaa, sillä koko hänen ympäristönsä toitotti romanttista parisuhdetta elämän suurimpana tavoitteena. Jollain lailla kirja purki stereotyyppejä aseksuaalisuudesta ja selitti sen käytännöllisesti. Esimerkiksi Georgia piti romantiikasta ajatuksena, mutta tajusi, että tosipaikan tullen asia vain ällötti häntä.

"In the end, that was the problem with romance. It was so easy to romanticise romance because it was everywhere. It was in music and on TV and in filtered Instagram photos. It was in the air, crisp and alive with fresh possibility. It was in falling leaves, crumbling wooden doorways, scuffed cobblestones and fields of dandelions. It was in the touch of hands, scrawled letters, crumpled sheets and the golden hour. A soft yawn, early morning laughter, shoes lined up together by the door. Eyes across a dance floor. 
   I could see it all, all the time, all around, but when I got closer, I found that nothing was there. 
   A mirage.
 
Samastuin Georgiaan todella paljon vaikka en itse olekaan aro enkä ainakaan täysin ace. (Aseksuaalisuutta voi kuvata janana, jonka toisessa päässä ovat alloseksuaalit ja toisessa päässä täysin aseksuaalit ihmiset.) Esimerkiksi Georgian kokemukset seksuaalisen mielenkiinnon tuntemisesta ja teinielokuvien seksipainotteisuudesta iskivät lujaa, sillä välillä hämmennyn itsekin miten luonnollisena osana elämää ihmiset ottavat seksin ja romanttiset kokemukset. Myös Georgian ystävät olivat tunteneet paineita saada ensisuudelmansa tai ensimmäisen seurustelukumppanin. Itse en ole onneksi tuntenut asian vuoksi niin hirveästi paineita tai tullut kiusatuksi, mutta huomaan itsekin pohtivani, mikä lasketaan seksuaalisiksi tunteiksi ja onko romantiikalla meidän kulttuurissamme liiankin suuri rooli. 

"She wasn't being sarcastic. That was pure, genuine shock. I don't know why I was surprised - people's reactions during truth and dare on prom night must have been how everyone felt. But it really got to me in that moment. The weird looks. The people who'd suddenly see me as a child, as immature. The movies where the main characters freaked out about being virgins at the age of sixteen."

Ja kuitenkin kirja on niin paljon muutakin. Se kuvaa Georgian ensimmäistä yliopistovuotta, välejä ystäviensä kanssa ja opiskelumaailmaan liittymistä. Pidin siitä ettei Georgia ollut niinkään bileihminen vaan viihtyi ennemmin kotona muutaman ystävän kanssa Moulin Rougea katsoen. Hänen huonekaverillaan Rooneylla puolestaan on ensin paljon seksikumppaneita, eikä sitäkään katsota pahalla. Tarinaan mahtuu Georgian itsetutkiskelun lisäksi myös ystävyysdraamaa, ystävien omia ongelmia, opiskelijaelämää ja ystävien rakkausdraamaa. Ja teatteria ja Shakespearea, sillä Rooney päättää järjestää Shakespeare-näytelmäryhmän, johon Georgia tempautuu mukaan. Välillä jouduin kyllä pyörittelemään silmiä kun Georgian ystävät eivät millään tuntuneet löytävän toisiaan, kun asia oli niin itsestäänselvä (tai miksei Georgia avittanut asiaa yhtään). Samoin Georgia myös tekee virheitä yrittäessään ihastua ihmisiin ja oppii niistä.

"'Obviously I'm not romantically in love with you. But I realised that whatever these feelings are for you, I...' She grinned wildly. 'I feel like I am in love. Me and you, this is a fucking love story! I feel like I've found something most people just don't get. I feel at home around you in a way I have never felt in my fucking life. And maybe most people would look at us and think that we're just friends, or whatever, but I know that it's just... so much MORE than that.'"

Ehkä henkilökohtaisesti hienointa oli minusta, että kirja ei päättynyt massiiviseen romanttiseen rakkaustarinaan. Se näytti ennemmin että rakkautta on monenlaista ja että itselle tärkeät ihmiset voivat olla keitä tahansa. Suosittelen tätä erityisesti kaikille aroille ja aceille, late bloomereille, ihmisille, jotka näkevät romanttisen rakkauden myös kriittisesti ja ihmisille jotka voivat samastua näihin sitaatteihin.

"'But... what if what I am is just... nothing?' I breathed out and blinked as the photographer took the first shot. 'What if I'm nothing?'
   'You're not nothing,' Sunil said. 'You have to believe that.'
   Maybe I could do that.
   Maybe I could believe."

Kirja sopii HelMet-lukuhaasteen kohtaan 13. "Kirja liittyy teatteriin, oopperaan tai balettiin", Vahvat naiset -lukuhaasteen kohtaan "Kirja feminismistä" (minusta kirjan arvot ovat hyvin intersektionaalisen feministisiä) ja Queer-lukuhaasteen kohtaan "#Own Voice -kirjailija" (Own Voice tarkoittaa marginaalisen ryhmän edustajan kirjoittamista omasta näkökulmastaan). 

sunnuntai 21. maaliskuuta 2021

Historiallisia LGBT+ -nuortenromaaneja

Tässä postauksessa esittelen kaksi sateenkaarevaa nuortenkirjaa, joiden molempien tapahtumat sijoittuvat ainakin osittain historiaan ja kuvaavat aikansa poliittisia ja yhteiskunnallisia muutoksia. Molemmissa kirjoissa kuvataan myös nuorten aktivismia!

***

Kiinnostus heräsi: löysin netistä ja HelMet-kirjastosta

Things a bright girl can do
Sally Nicholls
2017
419 sivua
Andersen

"'No,' she said. 'No, I don't. And even if it's a pipe dream... Teddy, I don't care. I can't know that something is possible, and sit back and not do anything to make it real.'" -s.63, Evelyn 

Eletään vuotta 1914. 

Evelyn on 17-vuotias yläluokkainen nuori nainen, jonka ajatukset ovat tulevassa. Hänen vanhempansa toivovat hänen menevän naimisiin lapsuudenystävän Teddyn kanssa, mutta Evelyn tahtoo päästä opiskelemaan Oxfordiin. Lukea sanomalehteä kuten pojat. Päättää omasta elämästään. Tutustuttuaan suffragetteihin Evelyn päättää taistella oikeuksiensa puolesta hinnalla millä hyvänsä - oli se sitten jakamalla lentolehtisiä tai osallistumalla mielenosoitukseen ja joutumalla vankilaan? Kuinka pitkälle Evelyn voi mennä?

   "Nell had always hated being different.
    But May revelled in it." -s.155, May

Keskiluokkainen 15-vuotias May puolestaan kuuluu äitinsä kanssa rauhanomaisempiin suffragisteihin, sillä kveekareina väkivalta ei kuulu heidän arvoihinsa. May on myös "sapfolainen" ja ylpeä siitä. Kun hän tapaa Nellin, May näkee heidän elämänsä erot mutta myös samankaltaisuudet. Mayn äiti varoittaa häntä satuttamasta Nelliä. Mutta ovatko Nell ja May kuitenkin liian erilaisia?

"Oh, how she loved this. There they were, all those people who spent their lives crushing her and her family: policemen, lawmakers, toffs, men. She swung the nightstick and roared. Perhaps they'd arrest her. She wouldn't care - not her! Nell had never been arrested, but she'd always secretly rather wanted to be." -s.93, Nell

Nell tulee köyhästä East Endistä, puhuu Cockneyn murretta ja on joutunut tottumaan sekä ruoan- ja tilanpuutteeseen että toisten ihmettelyihin ja pilkkaan, koska hän pukeutuu ja käyttäytyy kuin pojat. Suffragetteihin Nell on liittynyt, sillä nämä auttoivat hänen äitiään saamaan töitä ja koska hän janoaa toimintaa. Nell ei kuitenkaan ole kuullutkaan sapfolaisista ennen kuin hän tapaa Mayn.

Sitten syttyy ensimmäinen maailmansota: naiset saavat ryhtyä autonkuljettajiksi, mutta naisasialiike hajoaa sodan ja rauhan kannattajiin. Evelyn joutuu katsomaan kun Teddy lähtee rintamalle. May ryhtyy taistoon patrioottista sodanhimoa vastaan. Nellin perhe kamppailee olemattomien sotakorvauksien kanssa. Sodan raunioittamassa Englannissa tytöt joutuvat miettimään periaatteensa, arvonsa ja tulevaisuudenhaaveensa uudelleen. 

Things a bright girl can do käsittelee hyvin monipuolisia aiheita. Ensinnäkin eräitä 1900-luvun alun isoimpia poliittisia myllerryksiä, eli naisasialiikkeitä ja maailmansotaa, mutta myös naisen asemaa kolmessa eri yhteiskuntaluokassa sekä pasifismia. Evelyn kamppailee yliopistoon pääsemisen ja tasa-arvoisen aseman puolesta nälkälakkoon asti, mutta hänellä on muuten yltäkylläinen elämä. May kuuluu useaan yhteiskuntaliikkeeseen, kuten kveekareihin ja suffragisteihin, joten hänelle periaatteet ovat erityisen tärkeitä. Nell puolestaan kamppailee pohjimmaisten tarpeiden, hyväksytyksi tulemisen ja köyhyyden vähentämisen, puolesta. Hänelle tasa-arvo tarkoittaa ensisijaisesti täyttä vatsaa ja omaa huonetta, mutta myös samoja oikeuksia. Evelyn tarina oli ehkä muista hiukan erillään, mutta eri yhteiskuntaluokkien elämät ja periaatteet kuvattiin todella havainnollistavasti ja intersektionaalisesti.

"The bedroom had a large brass bedstead, in which Nell and Dot and Johnnie slept top and tail with their mother and father. There was a orange-crate cot by the bed for the baby. Bill and Bernie slept on the sofa in the kitchen. The kitchen had no range, but only a cheap gas stove. May knew from her mother's Fabian friends how expensive the gas stoves were, and how more often than not dinners made on them would be left half cooked rather than waste another penny on gas.
   She was invited to share the family tea, but refused politely, saying she'd already eaten. She knew there wouldn't be much food going spare. Tea was bread and dripping and hot, sweat tea for everyone except Bill, who also got a slab of fried ham." -s.106, May

Tärkeä teema on myös naisten asema 1900-luvun alun yhteiskunnassa. Kaikki päähenkilöt tuntevat elämänsä rajoitetuksi ja haluavat toimia jonkin paremman puolesta. Sattumalta olin juuri tänä talvena kirjallisuuskurssilla, jossa luettiin 1800-luvun naisasiasta: epätasa-arvo perusteltiin helposti sillä, että politiikka ja "julkinen" puoli kuului miehille, kun taas koti ja "yksityinen" puoli naisille, jossa he saisivat vaikuttaa miehiinsä. Naisten odotettiin olevan täydellisen moraalisia ja tämän he sisäistivät niin, että osa naisista ei ajanut muutosta. Kuitenkaan osa ei enää jaksanut yksipuolista rooliaan ja painolastia. Suuressa osassa kirjaa onkin naisten turhautuminen elämäänsä, turhautuminen pelkkään naimisiin menemiseen, vierestä seuraamiseen ja muiden ymmärtämättömyyteen. Vaikka Teddy osittain tukeekin Evelynia, ei hän kuitenkaan ymmärrä. Kun sodan jälkeen kaikki miehet ja yli 30-vuotiaat naiset saavat luvan äänestää, tuntee Evelyn edelleen olonsa turhautuneeksi.

Tarinaan on ihastuttavalla tavalla liitetty mukaan sateenkaariteemoja ja vieläpä ilman kaapista ulostuloja tai suoraa homofobiaa. May on omaksunut käsitteen sapfolainen ("Sapphist")kirjasta The Intermediate Sex, jossa homoseksuaalien ajateltiin olevan jotain naisten ja miesten välillä. Hänen äitinsä hyväksyy hänet ja jopa suffragetteihin kuuluu naispareja. Koulussakin on tavallista "harjoitella" romanttisia suhteita tyttöjen kanssa, vaikka niiden uskotaan päättyvän vanhempana. May ja Nell ovat tosin harvinaisen avoimia huomioon ottaen, että homoseksuaalisuus oli tuohon aikaan rikollista ja tabu. Heidän rakkaustarinansa on myös hienon realistisesti kuvattu. 

"It wasn't unusual for girls at May's school to develop feelings for older girls. May herself had had several very interesting encounters with Fifth Former Margaret Howard in the stationary cupboard. But so-called romantic friendships were not quite the same thing as Sapphism. It was understood that they were just something that happened when you were at school and didn't know any boys, and when you grew up and met your future husband, those feelings would be replaced by something 'real'. May knew perfectly well that what she felt for the girl in the flat cap was 'real', but she also knew without being told that this view of things would not be accepted at Brightview. She had never even tried to talk about Sapphism with Barbara and Winifred." s.65-66, May

Vielä kiinnostavampaa on Nellin identiteetti. Nell ei ole koskaan tuntenut itseään tytöksi vaan pukeutuu housuihin ja lakkiin, yrittää etsiä "miesten töitä" ja on jopa pienenä ajatellut itseään Arthurina. Mayn mukaan jopa eräs suffrageteista pukeutuu mieheksi ja häntä kutsutaan miehen nimellä. Tytöillä ei kuitenkaan ole sanoja sukupuolelle, heillä on vain The Intermediate Sex, eikä kukaan pohdi pronomineja saati sitten eri sukupuoli-identiteettejä. Nell taistelee kuitenkin voidakseen olla oma itsensä ja saa hyväksyntää joiltakuilta. Ainakin minusta Nellin kokemus vaikutti autenttiselta 1900-luvun alkuun sijoittuvaksi. Minun mielessäni hän jäi juurikin sapfolaiseksi, naisen ja miehen välimaastoon. Mitenköhän hän määrittelisi itsensä nykyään? 

"Sometimes, as she washed herself in the Public Bathhouse, she'd sneak sideway glances at the other girls as they undressed, then down at her own body, short and squat and awkward. Other girls felt like different species to Nell. She'd decided as a child that she wasn't one of them, and as an adult the feeling had only grown. What are you? strangers said to Nell in the street, and sometimes What is it? which was worse. Nell never knew what to say.
   How could she? She didn't know the answer to their question herself. 
   She just knew that whatever it was, it was a desperately lonely thing to be.
   Until May came along." -s.145-146, Nell

Kirja kuvaa myös havainnollistavasti sodan aikaa ja miten se vaikutti eri yhteiskuntaluokkiin. Suffragetit yrittävät parhaansa mukaan järjestää köyhemmälle väestölle ruokaa ja töitä. Samalla nousee esiin myös harvinaisemmat teemat sodan ajasta puhuttaessa, kuten sodanvastaisuus ja pasifismi. Koko kansa velloo yhtäkkiä sodanhimossa ja isänmaallisuudessa, mikä tuntuu Maysta luotaantyöntävältä. Evelyniä ärsyttää, miksi suffragettien kamppailu nähtiin arvottomana ja torjuttiin, mutta maan puolesta kuoleminen on yhtäkkiä arvokasta. Mayn äiti vastustaa verojen maksamista ja järjestää muiden sodanvastaisten naisasianaisten kanssa rauhanneuvottelua, jonka ei lopulta anneta toteutua. Samalla Nell ja May alkavat liukua kauemmas toisistaan arvojensa takia. Koskettavinta olivat pohdinnat siitä, ketkä muistetaan vielä sadan vuoden päästä. Ketä halutaan muistaa ja ylistää? May on niin vuorenvarma siitä että rauhanneuvottelijat muistetaan.

"'It'll be us they'll remember anyway,' she said. 'In a hundred years. They won't teach the schoolchildren about the munitionettes and the women who threw stones. It'll be the peacemakers who'll be celebrated.
   'Peacemakers!' said Nell, scornfully. 'Ha! It's people like that Emily Wilding Davison and them soldiers what sacrifice themselves to save their founded comrades what get remembered. Except they won't remember Miss Wilding Davison either, I bet. Women fighting men ain't heroes, is they? Fighting for freedom for the government, that's heroic. Fighting for freedom against it - not bloody likely!' She spat on the pavement to show exactly what she thought of those future historians. 'They won't teach about us at all,', she said. 'History ain't folk like us. It's kings and queens and Mr Lloyd George and swells like that.'" -s.418-419

Pidin etenkin siitä, ettei kenenkään päähenkilön tarina päättynyt täysin ruusunpunaisesti. Mukaan mahtuu uupumusta ja sitkeyttä, haaveiden toteutumista ja uusien löytymistä, mutta myös avioliiton realiteetteja, irtipäästämisen vaikeutta ja periaatteiden muuttumista. May samaistutti minua ehkä kaikkein eniten erilaisuuden tavoittelullaan ja pohdinnoillaan, mikä on lopultakin oikea tapa vaikuttaa. Mistä kannattaa päästää irti?

"The older she got, the more May was wondering what sort of difference she wanted to make. A couple of years ago, making a difference meant shouting in the street, telling everyone around you as noisily as you could exactly what was wrong with whatever it was they were wrong about. Now... she wasn't so sure. Deeds not words, Mrs Pankhurst and her Suffragettes had said. May was wondering if there might be something in it. Not ripping up paintings and blowing up houses, obviously. But... May was beginning to wonder if it wasn't better to build a house than shout about how awful it was that people didn't have one." -s.373-4, May

Kirja sopii omaan Kaupunki-haasteeseeni, sillä tapahtumapaikkana on 1900-luvun alun Lontoo.

*** 

Kiinnostus heräsi: netissä, löysin HelMet-kirjastosta


Pulp
Robin Talley
2018
406 sivua
Harper Collins Publishers

Abby on high schoolin viimeisellä luokalla. Hän on juuri eronnut tyttöystävästään Linhistä, joka on samalla hänen parhaita ystäviään, hänen vanhempansa eivät enää puhu toisilleen ja pikkuveli alkaa oireilla. Yllättäen Abby löytää netistä 50-luvun pulp fiction -kirjoja naisparituksella ja uppoutuu niihin senioriprojektiaan varten. Erityisesti häntä kiehtoo aikoinaan huippusuositun Marian Loven viihdekirja "Women of the Twilight Realm" ja itse kirjailija, joka on kadonnut jälkiä jättämättä. Abby ei pian pysty ajattelemaan muuta kuin Marian Lovea. Onko mahdollista selvittää kuka tämä oli? Voiko Abby paeta menneisyyteen omaa elämäänsä? 

Vuoden 1955 Washington DC:ssa Janet työskentelee pikaruokaravintolassa kesällä ennen lähtöä uskonnolliseen yliopistoon. Hänen perheensä on vannoutuneita konservatiiveja, ja huhuja leviää potkut saaneista homoseksuaaleista, joita epäillään kommunisteiksi. Löydettyään kioskilta viihdekirjan naisten välisestä rakkaudesta Janet ymmärtää vähitellen, ettei hän tunne parasta ystäväänsä Marieta kohtaan pelkkää ystävyyttä. Janet alkaa kirjoittaa salaa perheeltään omaa naisten rakkaustarinaansa, jonka aikoo lähettää kustantajalle. Mutta Marie on juuri saanut työpaikan hallitukselta ja yksikin virhe voi koitua hänen kohtalokseen.

Pulp etenee kahdella aikakaudella ja kertoo kaksi tarinaa, jotka lomittuvat toisiinsa, ja lisäksi usean eri (fiktiivisen) viihdekirjan tarinan. Joskus oli vaikea pysyä kärryillä, mistä kirjasta nyt puhuttiin, mutta rakastin erityisesti juonenkäänteitä, jotka liittyivät lomittuviin aikakausiin. 

Kirja näyttää hyvin sateenkaarihistorian ja kehityksen. Nykyajan Washingtonissa Abby on maininnut ohimennen ruokapöydässä pitävänsä tytöistä ja hänen kaveriporukkaansa kuuluu esimerkiksi bi, questioning ja muunsukupuolinen, joka ei määrittelee itseään. (Itseäni lokeroiden suora listaus hiukan ärsytti, mutta oli kiva todeta, että mukaan mahtui useita eri suuntautumisia sekä etnisiä taustoja.) Abby käy mielenosoituksissa kaveriorukkansa kanssa, joka jää muuten hiukan varjoon. Syvennyttyään pulp fictioniin ja Marian Loveen Abby tajuaa kunnolla vasta nyt, kuinka paljon hänen ympäristönsä on muuttunut kuuden-seitsemänkymmenen vuoden aikana. Pystyin samastumaan Abbyn tilanteeseen niin niin hyvin, vaikka on pakko tiedostaakin, ettei monella ole edelleen näin hyvin asiat. Joka tapauksessa oli kiva lukea välillä muustakin kuin homofobiasta tai kaapista ulostulosta (vaikka nekin ovat yhtä lailla tärkeitä teemoja).

Elämä 50-luvun Washingtonissa oli aivan toisenlaista. Kirjassa eletään 50-luvun Lavender Scare -vainojen aikakautta, jolloin homoseksuaaleja vainottiin kommunismin pelon varjolla. Heidän pelättiin joutuvan helpommin kommunistien kiristämäksi. Potkut töistä saaminen saattoi merkitä leimautumista, niin ettei työnhaku enää ollut mahdollista. Työntekijöiden jokaista askelta seurattiin kuin pahimmassa totalitaristisessa valtiossa. Lisäksi koko yhteiskunta piti homoseksuaalisuutta poikkeavana ja pelkäsi sitä. Kun Abby ystävineen määrittelee itsensä mitä kirjavimmin sanoin, ei Janet edes tiennyt että tyttöön ihastuminen on mahdollista, saati että sille olisi sana. Jopa Janetin muuten liberaali isoäiti ei ole joka asiassa suvaitsevainen. Vaikka pidin molemmista kertojista, oli minun vaikeampi samastua Janetiin, ehkä koska hän ei ollut tietoinen asioista. Janet tajuaa vähitellen, että hänen ja Marien täytyy olla hyvin varovaisia, eikä sekään riitä. New York kuitenkin edustaa Janetille huhuttuja lesbobaareja, joissa saa olla oma itsensä ja tavata vertaisiaan.

""Times were different then." Carol lifted her chin. Janet tightened her hold on Marie's hand, remembering the column about Senator Hunt's son. "Well, you should know it's been going on for years. We thought it might stop when they censured McCarthy, but if anything it's gotten worse. They're out to prove they're serious about this business. They have their lists, and the lists are always growing. If the administration gets the slightest whiff that someone working at the department might be a homosexual, or even might know a homosexual, they bring them in for questioning, and from the stories I've heard our interrogators could give the Germans a run for their money. Before they bring you in, they'll talk to everyone you've ever met, every school you've ever gone to, every place you've ever worked. They ask them if anyone ever thought you might be just a little odd. They ask if you ever wore pants, or cut your hair short, or if you ever had a girlfriend who seemed a bit too close. If anyone says yes, if anyone even says maybe, that's the end of it for you."" -s.205

Jokin pelastaa kuitenkin sekä Abbyn että Janetin: viihdekirjat naispareilla. Lesbian pulp fiction, kioskikirjallisuus, kukoisti Amerikassa 1950-60-luvuilla ja oli ainoita teoksia, joissa homoseksuaalisuus edes mainittiin. Tietysti kirjat sensuroitiin niin että lopussa toisen päähenkilön piti kuolla tai tajuta olevansa sittenkin "normaali". Lisäksi kioskikirjallisuus oli paheellista: kannet ja nimet viittasivat vaarallisiin intohimoihin ja varjoihin. Sitä eivät lukeneet kuin ehkä miehet - ja itse seksuaalivähemmistöihin kuuluvat, joille kirjat saattoivat olla henkireikä. Muutamat kirjailijat olivat itsekin kaappilesboja. Kirjat lohduttavat Abbya ja Janetia ja toimivat heille pakopaikkoina oikealta elämältä. Ne auttavat heitä ymmärtämään itseään ja inspiroivat heitä alkamaan itse kirjoittamaan. Senioriprojektinaan Abby päättää kirjoittaa lesbian pulp fiction -kirjan, jolla on onnellinen loppu.

Vaikka en ihan ymmärtänyt kioskikirjojen vaikutusta varsinkaan Abbyn elämään (luulisi että häntä olisi samastuttanut enemmän nykyaikaiset sateenkaarikirjat?), alkoi minua kuitenkin kiehtoa tämä genre enemmän. Olikohan näitä Suomessakin?

"Because, I mean, kissing is fun. Flirting is fun. Going out on dates is fun. Sex is fun. Holding someone is the best thing ever.
   Except - what if there's this one person you've always loved doing all that stuff with, and then all of a sudden it doesn't feel the same as it used to? Does this mean you don't love the person the same way you did?
   And, well, if it does mean that - if love can change - then how can you be sure it was really love to begin with? Because isn't the whole idea that love lasts forever? Isn't love supposed to be the whole reason all of us are even on this planet in the first place?" -s.177

Eniten ihastuin kuitenkin kirjassa sen realistiseen kerrontaan, joka tiivistyy vähitellen. Etenkin Abby vältteli oman elämänsä vaikeuksia syventymällä Marian Loven kohtaloon, niin että välillä pohdin, eikö hän ollenkaan tajunnut jonkin olevan vialla. Tarinan juonenkäänteet ja lopetus olivat yllättäviä ja niin ilahduttavan ainutlaatuisia, että olen jo jonkin aikaa toivonut löytäväni juuri tällaisia lopetuksia. Abby toivoo vimmatusti onnellisia loppuja ja asioiden paluuta normaaliin, mutta saa huomata, ettei ikuinen rakkaus ole kaikki elämässä. Joskus täytyy aloittaa uusi luku elämässään ja hylätä kaikki vanha. 

"Her future was stretched out ahead of her, with a thousand unknowns waiting to be discovered. 
   Abby wasn't Marian Love. Her story would keep going long past seventeen.
   She didn't have to have everything figured out yet. She could keep searching, for years if she needed to. Maybe forever." -s.349

Kirja sopii HelMet-lukuhaasteen kohtaan 6. "Kirja kertoo rakkaudesta", Vahvat naiset -lukuhaasteen kohtaan "Nainen joka ei saa kirjan lopussa miestä" ja Amerikkaa tutkimassa -haasteeni osavaltioon Washington DC (District of Columbia). 

perjantai 30. marraskuuta 2018

Two gay books

Suomennettu nimellä Pako pohjoiseen


Flucht in den Norden
Klaus Mann
2012 (1934)
288 sivua 
Rowohlt Taschenbuch Verlag

Johanna saapuu Suomeen paetessaan Hitlerin valtaanousua ja kommunistivainoja Saksasta. Entisen opiskelukaverinsa Karinin luona maaseudulla hän kohtaa tämän vanhoja aikoja haikailevan äidin, arvostetun suvun velkaantuvan maatilan - ja veljen Ragnarin, joka ei toimi perheensä vaan mielihalujensa mukaan. Johanna ja Ragnar rakastuvat kiihkeästi ja pohtivat, voisivatko he rikkoa perheen asettamia rajoja ja elää yhdessä. Samaan aikaan Johannaa kuitenkin raastaa tieto hänen ystävistään, jotka tarvitsevat häntä Pariisiin mukaan vastarintaliikkeeseen.

Yhteiskunta vai yksilön tunteet? Tästä teemasta olenkin viime aikoina lukenut jonkin verran. Johannan tilanteessa kysymys kuuluu, voiko hän uhrata oman henkilökohtaisen onnensa yhteiselle tulevaisuudelle, yhteiselle onnelle joka ei välttämättä edes tule toteutumaan. Onko taistelu vastarintaliikkeessä hyödyllistä, haluaako hän sitä elämältään? 

Minulle ei ollut varsinaisesti kehuttu tätä romaania, joten aloitin sen vähän skeptisesti. Jokin aiheessa kuitenkin veti puoleensa, tarkemmin sanottuna 1930-luvun Suomi saksalaisen silmin sekä - seksuaalivähemmistöt 30-luvulla

Romaanin alussa Johanna oli Helsingissä, mutta valitettavasti mitään paikannimiä ei mainittu koko tarinan aikana, ja oli vaikea päätellä mitään tarkkoja osoitteita. (Oikeastaan Suomeakaan ei mainita nimeltä, mutta kirjailijan tausta auttaa ymmärtämään erinäisiä asioita...) Loppupuolella henkilöt päätyivät Lappiin, pohjoisimman rautatieasemankin taakse. Oli vähän kummallista, kuinka syrjäisimmistäkin paikoista löytyi aina jonkinlainen hotelli ja vieläpä saksaapuhuvia ihmisiä. Suomalaisten silmiä kuvattiin vinoiksi, mikä tuntui myöskin hassulta, sillä en kuvitellut meidän eroavan ulkonäöltä mitenkään saksalaisista. Muutenkin suomalaiset tavat - aivan lähekkäin tanssiminen, puhumattomuus - ja loppumattomat metsät ja erämaa kuvastivat sitä vierautta, jonka Johanna koki Suomessa.

Klaus Mannilla itsellään oli suhde suomalaiseen mieheen, ja Johanna ja Ragnar on jopa nähty heidän esikuvinaan. Huomasinkin lukiessa, kuinka Johannaa kuvailtiin enemmän miesmäisellä tavalla "koulupojaksi" housuineen ja lyhyine hiuksineen, mutta enemmän minua kiinnosti kuitenkin Karinin ja Johannan suhde. Ennen Ragnarin tapaamista heillä on "herkkä hetki", joka ei kuitenkaan toistu seuraavina päivinä Johannan tutustuttua Ragnariin. Karinin kaipausta kuvaillaan kuitenkin myöhemmin hyvin. On kuitenkin selvää, että Karinilla on tunteita ystäväänsä kohtaan, kun taas Johannan kohdalla kyse oli ehkä ohikiitävästä intohimosta ja läheisyyden kaipuusta. Oli ilahduttavaa lukea 30-luvulla kirjoitettua tarinaa, joka kuvailee homoseksuaalisuutta normaalina ja ymmärtäväisesti. Mitähän aikalaiset ovat ajatelleet tästä?

Pidin myös kirjoitustavasta, joka välillä etääntyi hyvin runolliseksi ja kohtalokkaaksi: 

"Im selben Augenblick spürte sie mit einem Schrecken, der noch stärker war als ihr Glück: daß dies vorüberging, schon entfloh; daß sie nicht in die Macht hatte, diese Sekunde in die Ewigkeit zu verwandeln; daß dieses Glück nur dazu war, um in Schmerz verwandelt zu werden, in Schmerz, Schmerz, immer mehr Schmerz - um seiner Vergänglichkeit willen." -s.122-123

"Samalla hetkellä tunsi hän kauhulla, joka oli vielä voimakkaampi kuin hänen onnensa: että se oli menossa ohi, pakeni jo; ettei hänellä ollut valtaa muuttaa tätä sekuntia ikuisuudeksi; että tämä onni oli olemassa vain muuttuakseen kivuksi, kivuksi, kipua, yhä enemmän kipua - sekunnin katoavaisuuden vuoksi." (oma suomennos)

Ilahduttavana yksityiskohtana kirjassa mainittiin japanilainen Helsingissä työskennellyt diplomaatti. Valitettavasti hän ei kuitenkaan voinut olla julkaisuajankohdan takia oikeastikin Helsingissä 1937 työskennellyt Chiune Sugihara, joka pelasti myöhemmin jopa tuhat juutalaista Liettuassa myöntämällä heille matkustusluvan Venäjän halki Aasiaan. 

Kirja sopii HelMet-lukuhaasteen kohtaan 39. "Kirja on maahanmuuttajan kirjoittama". 

                                       ***

Kiinnostus heräsi: Helmet-hausta löysin


This Book Is Gay
James Dawson
2015 (2014)
264 sivua
Sourcebooks

"This book is dedicated to anyone who has ever wondered."

James Dawsonin kirjoittama opas on kirjoitettu niin homoille, lesboille, biseksuaaleille, transsukupuolisille, heteroille, itsensä määritteleville, itseään pohtiville kuin määrittelystä kieltäytyville. Ja varsinkin niille, jotka ovat kyllästyneet lukemaan sivukaupalla kuivaa teoreettista tekstiä seksuaali- ja sukupuolivähemmistöistä.

"So, you may have SEXTHOUGHTS about people of the same gender as you, OR you may have questions regarding your own gender. Loads of people - even people who end up identifying as straight and cis - have these thoughts and questions. I think it's far odder to have NEVER thought about it." -s.16 

Suosittelen tätä kaikille asiaa pohtiville. Kirjasta käy ilmi niin LGBT+ keskeisimmät käsitteet, tavallisimpia syitä homofobiaan, tukipalvelut USA:ssa kuin vaarallisimmat maat seksuaalivähemmistöille. Oli surullista huomata, kuinka monessa maassa homoseksuaalisuus on laitonta, ja siitä voi saada jopa kuolemanrangaistuksen.

Tärkeä tietokappale oli minusta kappale seksivalistuksesta. Terveydentiedon opettajani jätti muistaakseni kertomatta, että saman sukupuolen väliseen seksiinkin tarvitaan kondomia! 

"Be proud. You have kots of different hats. Wear them all with pride. This is such an exciting time to be LGBT* - things are constantly changing and evolving and I, for one, can't wait to see what happens next."-s.232

Pidin siitä, kuinka kirja oli tosiaankin suunnattu ihan kaikille seksuaalisuuttaan pohtiville ja heteroillekin. Kirjassa esiteltiin erilaisia haastateltujen näkemyksiä ja seksuaalisia suuntautumisia, mutta ehkä kuitenkin eniten keskityttiin juuri homo- ja biseksuaalisuuteen sekä transsukupuolisuuteen. Tässä olisi voinut olla enemmän vaihtelua, sillä esimerkiksi muita sukupuolia ei taidettu edes mainita nimeltä.  

Vähän ihmettelin curious-termiä seksuaalisuuttaan pohtivista, mutta ehkä olen vain tottunut enemmän questioning-määritelmään. Curious vähän kuitenkin kolahti omaan mielikuvaani pohtimisesta, uteliaisuus kuulostaa vähän, no, eri asialta. Mutta tämä on vain oma mielipiteeni.

"However you choose to identify, though, no one can ever say your feelings are a choice. I'll say it again: When it comes to who you fancy or who you are, IT IS HOW IT IS and you never, ever have to apologize for this. You were born this way." S.44

Minusta tärkeintä kirjassa oli juuri ajatus, ettei itseään tarvitse määritellä. Ole vain oma itsesi.

"As a final word on all these identities, gay-rights activist Peter Tatchell says he looks forward to a day when all the labels will be redundant and we can all just be human. I think I look forward to that day too." S.34


Suloinen kuva :3

Kirja sopii Helmet-haasteen kohtaan 45. "Palkittu tietokirja" ja Mental health -bingoon kohtaan "a non-fiction book".

perjantai 29. kesäkuuta 2018

Pride-viikko: Radclyffe Hall: Yksinäisyyden kaivo

Kiinnostus heräsi: törmäsin netissä ja lisäsin TBR-listalle



Yksinäisyyden kaivo
Radclyffe Hall
2010
Milla Karvonen
The Well of Loneliness (1928)
440 sivua
Basam Books

Vuonna 1928 Iso-Britanniassa siveettömyysoikeudenkäynnin aiheuttanut Yksinäisyyden kaivo kertoo Mortonin kartanon Stephen Gordonista. Tytöstä, joka on aina ollut erilainen, halunnut pukeutua amiraali Nelsoniksi ja ratsastaa hajareisin hevosella. Tytöstä joka ei sovi tytön muottiin ja jumaloi jo varhain talon sisäkköä. Hänen isänsä ymmärtää nopeasti mistä on kyse ja rohkaisee Stepheniä, muttei pysty paljastamaan vaimolleen asian todellista luonnetta.

Aikuistuessaan Stephen huomaa entistä selvemmin, ettei kuulu muiden joukkoon. Hän pukeutuu miesmäisesti, vieroksuu tyttöjen seuraa ja saa pettyä ystävyydessään miesten kanssa. Lopulta suomut putoavat hänen äitinsäkin silmiltä, kun Stephen rakastuu toiseen naiseen.

Yksinäisyyden kaivoa on kehuttu lesbokirjallisuuden klassikkona, toisaalta kritisoitu päähenkilön vaikeuksien ja itseinhon vuoksi. Ymmärrän vähän molempia näkökulmia, mutta haluaisin enemmän paneutua Stephenin identiteettiin lesbona. Jo lapsuudesta asti hänen poikamaisuuttaan ja myöhemmin miehisyyttään pohjustettiin ja korostettiin paljon enemmän kuin naismaisuutta. Vaikka hänestä puhuttiinkin naisena, käytettiin koko ajan Stephen-nimeä, enkä pystynyt oikein ajattelemaan häntä naisena. Minusta hän ei tämän kaiken pohjustamisen perusteella kuulostanut lesbolta vaan transmieheltä.

Ehkä nykyaikana Stephen olisikin määritellyt itsensä transmieheksi. 1900-luvun alussa vallitsi kuitenkin jonkinlainen teoria "inverteistä" (tästä voi lukea englanniksi lisää täältä). Teorian mukaan esimerkiksi lesbonaiset tunsivat sisäisesti itsensä mieheksi, ja tämän vuoksi rakastuivat siis nykyajan heteroseksuaalisuuden mukaisesti naisiin. Teoriaa kannattavaa romaania onkin siksi vähän vaikea lukea tänä päivänä.

Ehkä suurin ristiriita olikin juuri kirjassa homoseksuaalisuuden kuvauksessa. Kirja antoi esimerkiksi olettaa lesbojen olevan miesmäisiä ja muista poikkeavia. En sitten oikein ymmärtänyt, miksi Stephenin myöhempi rakastettu olikin sitten kirjan "normaaliksi" kutsuma. Hänhän rakasti Stepheniä, miksei hän sitten ollut lesbo? Kirja erotteli mielestäni aivan liikaa homoseksuaalisuutta ja "normaaliutta", mutta ehkä sen ymmärtää tuon ajan suvaitsemattomuuden vuoksi. Kirjan sanomana olikin, että homoseksuaalisuus on synnynnäistä eikä sitä voi tuosta noin muuttaa.

Ehkä kaiken tämän kritiikin jälkeen - pidin kirjasta paljon. Se eteni hyvin hitaasti, mutta välillä jäin kuitenkin koukkuun. (Ensimmäisenä iltana olin ajatellut lukea pari tiheärivistä sivua ennen nukkumaanmenoa, mutta luinkin sitten pari lukua.) Stephenin elämässä tapahtui paljon, ja hän tutustuu kaltaisiinsa ihmisiin, joista kuitenkin jokaisella on oma tarinansa ja identiteettinsä. Tämä oli hyvä lisä Stephenin elämään keskittyvään kirjaan, samoin 1900-luvun alun Euroopan ja Pariisin kuvaukset.

Välillä oli onnellisia hetkiä, mutta heti sain jo pelätä, mistä alkaa seuraava pudotus. Ja jokainen pudotus juontui siitä seikasta, ettei maailma hyväksynyt Stepheniä tai tämän kaltaisia.

"Sinä et ole luonnoton, etkä kammottava, etkä hullu, olet yhtä lailla osa sitä, mitä kutsutaan luonnoksi, kuten kaikki muutkin; sinua vain ei ole vielä määritelty - sinulla ei ole omaa paikkaasi luomakunnassa. Mutta jonakin päivänä se tulee, ja sillä aikaa et saa kavahtaa itseäsi, vaan sinun on kohdattava itsesi rauhallisesti ja rohkeasti. Ole rohkea; tee parhaasi taakastasi huolimatta. Mutta ennen kaikkea ole kunniallinen. Pidä kunniastasi kiinni niiden toisten takia, jotka myös kantavat samaa taakkaa. Näytä heidän tähden maailmalle, että sinun ja heidän kaltaiset ihmiset voivat olla aivan yhtä epäitsekkäitä ja hienoja kuin loputkin ihmiskunnasta. Omista elämästäsi sen todistamiselle - siinäpä vasta hieno elämäntyö, Stephen." " -s.155

Tuntuu väärältä ajatella, että tämän kirjan kirjoittaja joutui tuollaiseen oikeudenkäyntiin.

Kaunis vertaus: " - ja hänen äitinsä syvät silmät, siniset kuin kaukaiset vuoret" -s. 163 


Kirja sopii Yöpöydän kirjat -blogin Pride-viikon lukuhaasteeseen sekä mielestäni Helmet-lukuhaasteeseen kohtaan 20. Taiteilijaelämäkerta. Vaikkakin fiktiohenkilönä, Stephenistä tulee aikuisena kirjailija.