Mary Rubio & Elizabeth Waterson: Writing a life - L.M.Montgomery

Kiinnostus heräsi: kiinnostus L.M. Montgomeryyn, löytyi yliopiston kirjastosta

Writing a life: L.M. Montgomery. A biography of the author of Anne of Green Gables
Mary Rubio & Elizabeth Waterson

1995

133 sivua

ECW press

L.M. Montgomery on kanadalainen tyttökirjojen, runojen ja novellien kirjoittaja, jonka luontokuvaukset, aikanaan epätavalliset sankarittaret ja sadun hohtoa täynnä olevat kertomukset muistetaan edelleen. Kirjojen takaa paljastui kuitenkin myöhemmin nainen, joka kärsi yhteiskunnan vaatimusten kourissa. Maud jätettiin lapsuudessaan isovanhempiensa huomaan, hän joutui kamppailemaan vuosia päästäkseen opiskelemaan ja saadakseen kirjailijan uransa alulle sekä solmi sankarittariensa kohtaloita uhmaten järkiavioliiton. Molempien masennus, asema papinrouvana, menestyksen varjopuolet ja hyvien ystävien kuolemat loivat Maudin elämään tummuutta, jota hän ei päästänyt näkymään uurastuksestaan ja tiukasta hymystään.

Oli mukava palata taas pitkästä aikaa lempikirjailijani elämään ja teoksiin. Olen lukenut Maudin omaelämänkerran Alppipolun, Sisko Ylimartimon teoksen Anna ja muut ystävämme sekä kolme nidettä kootuista päiväkirjoista The Selected Journals of L.M. Montgomery, joten tunnen kirjailijan elämän melko tarkasti. Tiedän hänen rakkaudestaan Prinssi Edwardin saareen, elämän läpi jatkuneesta yksinäisyydestä ja muutosten pelostaan. Kuitenkin varsinkin Maudin viimeisten vuosien vastoinkäymisiä en tiennyt kunnolla, mutta tämä kirja tutustutti niihinkin. Kirja huomautti esimerkiksi siitä kuinka Maud antoi kirjoissaan sankarittarien löytää rakkaansa yllättävien käänteiden takaa mutta paheksui omien poikiensa rakkausseikkailuja ja odotti heiltä paljon. Toisaalta hänen kirjoissaan tapahtuu paljon mitä Maudille ei tosielämässä olisi tullut kysymykseenkään.

Maudin elämä ei ollut kaikkein helpoin, vaikka kirjailijan ura ja toimeentulo toivatkin tietysti menestystä. Vastoinkäymiset seurasivat toisiaan, ystäviä kuoli ja yhteiskunnan odotukset painoivat päälle. Itsemurhaa kuolinsyynä ei 90-luvulla tiedetty, mutta jo tämä teos viittaa epäsuorasti siihen. Ewanin ja Maudin mielenterveysongelmat ja masennus surettavat, sillä nykyään he olisivat varmasti saaneet paremmin hoitoa, ja stigmaa olisi ollut vähemmän. Maud ei tosiaan kertonut huolistaan tai masennuksestaan lähes kenellekään, edes lähipiirilleen. Hän joutui pitämään Ewanin masennuksen piilossa seurakunnalta ja hymyili itse aina niin säteilevästi, että joku serkku oli huomauttanut: "You always look so happy!" 

Teoksen kirjoitustyyli oli lisäksi kaunis, ja kirja analysoi myös mielenkiintoisella tavalla Maudin romaanien vivahteita hänen elämäänsä vasten, hiukan samoin tavoin kuin Anna ja muut ystävämme. Teokset käsittelevät paljon haaveita, nostalgiaa ja muutoksia. Lempikirjastani Sinisestä linnasta mielenkiintoinen huomio oli, että Barney oli Maudin kirjojen ensimmäinen "vakuuttava" romantiikan kohde, jolla oli luonnetta, sillä muut mieshenkilöt jäävät usein yksipuoleisiksi. Olen itse pohtinut, kuvastaako päähenkilön Valancyn irtiotto yhteiskunnan kahleista Montgomeryn omia toiveunia - ja miksi romaani päättyy miten se päättyy? 

Writing a life on lyhyt elämänkerta, Mary Rubio julkaisi sittemmin laajemman teoksen The Gift of Wings. Teos ammensi paljon päiväkirjoista (jotka ovat muuten myös Rubion ja Watersonin kokoamat) sekä kirjeistä. Nämä paljastavat Maudin sisimpiä ajatuksia, ärtymystä ja turhautumista sekä huolia. Samalla kuitenkin muistutetaan, että nämäkin ovat Maudin itsensä editoimia, jotka hän halusi jättää ne ravistelemaan jälkipolvia. Ne ovat yksi mutteivat koko totuus.

"When she turned from the funny eccentrics of her imagined world to the petty corruptions and small-minded malice of Cavendish, reality must have appeared most frustrating. She must have wished that life would conform to her imagination - even though she sometimes scoffed at the pink sugar fantasies she spun to please her publishers and fans. The tangy undertones of her novels could not armour her against the sourness of a life she tried so hard to control and dignify.

   In fact, both kinds of writing served their author as a "road to yesterday". She used her journals as a path to her own past, a past increasingly darkened by her selective recollections of deprivations, loneliness, enmity, defeat, bad luck, and disappointment. Her novels, on the other hand, provided her with a road to an equally real "yesterday" of brightness, fun, sweetness, and loyalty. The fascinating fact is that both paths begin with the same reality, the same experiences of life - a life not fully captured in either mode, but emerging for observers who study the two together." -s.119

Eikä Maudin elämä ollut pelkkää kurjuutta. Päällisin puolin hänellä oli hyvät olot toimeentulevassa perheessä, hän pääsi opiskelemaan eikä myöhemminkään ollut usein puutetta rahasta. Hänestä tuli maailmankuulu kirjailija, jolle sateli kirjeitä ja joka tapasi useita merkkihenkilöitä. Maudilla oli lopultakin rakkaita ystäviä, joille hän pystyi uskoutumaan. Hän sai viettää suuren osan elämästään rakkaalla Prinssi Edwardin saarella ja hänellä oli kyky kokea luonnon kauneus kaikkialla. Sekä taito kirjoittaa ja sinnikkyys nousta ylös kivikkoista Alppipolkua pitkin.

"Yet the evidence of the novels, as well as the testimony of those who knew Montgomery, suggests strongly that her life had been much happier than she ever confided to her journal. As long as she could write about Anne or Emily, or Jane or Pat, she could reenter a world of beauty, whimsy, wit, and idealism. Writing had always given her access to spiritual ebullience. Her joy had inhered in the act of writing, composing, and reworking material so that conversations could sparkle, people stride or bounce or fly, and landscapes glow in the surreal light of imagined starlight or sunshine. When unhappy, Montgomery would insert dark shadows in her novels, but most of that unhappiness flowed into her journals, leaving her novels to record the lives of women dreaming of blue castles and imagining warm inglesides, harbouring gables, and lanterns on the hills of their personal islands. True tragedy came into her life when she could no longer write - neither fiction not fixative journals." -s.116

Kirja sopii HelMet-lukuhaasteen kohtaan 5. "Kirjassa sairastutaan vakavasti" sekä Amerikkaa tutkimassa -haasteeseen Prinss Edwardin saarella sekä Ontariolla.

L.M.Montgomery: Sininen linna

Kiinnostus heräsi: lempikirjani

Sininen linna
L.M.Montgomery
2010 (1930)
I.K. Inha
The Blue Castle (1926)
280 sivua
Karisto

Valancy Stirling, 29-vuotias sukunsa määräilemä vanhapiika, joka ei saa edes itse päättää huoneensa järjestystä tai juhlapukujensa väriä. Hänellä ei ole koskaan ollut todellista onnen hetkeä, mutta mielikuvituksessaan Valancy on pitkään rakennellut Sinistä linnaansa ja kuvitellut itselleen ihailijan ja unelmamiehen. 

Eräänä päivänä Valancy saa kuulla sairastavansa parantumatonta sydäntautia ja omaavansa enää noin vuoden elinaikaa. Tuolloin hän päättää pitää asian salassa ja päättää sukunsa kauhuksi itse elämästään. Vuoden kuluessa Valancy kehittyy yhä itsenäisemmäksi nuoreksi naiseksi ja saapuu yhä lähemmäksi Sinistä linnaansa...

Sininen linna. Ensimmäisellä kerralla olin kuudesluokkalainen tyttö, joka oli juuri löytänyt Montgomeryn, toisella kerralla henkisesti melkein yhtä pieni kahdeksasluokkalainen. Viime lukukerralla olin juuri Kiinaan saapunut, peruskoulun viimeisellä luokalla. Jokaisen lukukerran jälkeen vakuutuin siitä, kuinka Sininen linna säilyy lempikirjojeni listalla.

Nyt melkein neljän vuoden jälkeen olin jo hiukan unohtamassa tarinan hohdokkuutta... Halusin ulkomaille mukaan jotain tuttua ja mieltä lämmittävää luettavaa, mutten todella ajatellut Sinisen linnan arvoa, millaisena sen nyt taas tajuan. 

Enkä enää edes tiedä, mistä kohdasta romaanissa eniten pidän. Ennen olisin sanonut sen kohdan, kun Valancy on juuri päättänyt oman polkunsa valitsemisesta ja ilkkuu kauhistuneille vanhanaikaisille sukulaisilleen hämmästyttävällä huumorintajullaan. Silloin kirjan loppupuoli tuntui ehkä liian romanttiselta. Nyt kuitenkin luin alkupuolen harmautta ja loppupuolen onnen hetkiä ihan yhtä mielelläni kuin Valancyn päähänpistoja. 

Ehkä ainoa romaanin puute onkin lopetus: se tuntuu hiukan lässähtävän ja arkipäiväistyvän. Myös Valancyn sukulaiset vetävät pidemmän korren, mikä ei minua miellyttänyt. Vai halusiko Montgomery vain näyttää toisaalta suvun tärkeyden sekä katkeran tosiasian, ettei täysin vapaana eläminen ole todella mahdollista? Joka tapauksessa lopussa minun täytyy huokaista haikeana. En olisi tyytynyt niin vähään.

Vähän myös nyt ihmetytti, kuinka nopeasti Valancy hyväksyy sairautensa ja päättää elää oman mielensä mukaan. Eikö häntä ollenkaan jännitä kohdata sukulaisensa? Eikö häntä ollenkaan pelota kuolema? Voiko ihminen tyytyä kohtaloonsa niin nopeasti?

Kuitenkin tajusin erityisesti tällä kerralla, miten uudenaikainen romaanin tarina onkaan ja miten esimerkillinen Valancy sankarittarena onkaan. Nykyhetkestä katsottuna sitä ei välttämättä ymmärrä, mutta Valancyn päätös elää omien arvojensa mukaan ei naiselle ollut 20-luvulla kovinkaan helppoa. Tämä kuvastuukin sukulaisten häpeässä ja kiihkossa, mutta hän itse ei tunne tekevänsä mitään väärin, eikä teekään. Myös Valancyn myöhempi rakastuminen ja ensimmäisen askeleen ottaminen tuntuu ihmeelliseltä: en voi muuta kuin ihailla hänen rohkeuttaan. En itse olisi uskaltanut ottaa ensimmäistä askelta...

Sininen linna on jotenkin kokonaisuudessaankin rohkea kirja ja tietyllä tavalla poikkeaa Montgomeryn tuotannosta muutenkin kuin tapahtumapaikan ja -ajan vaihdoksella. (20-luvun Ontarion Muskoka autoineen ja elokuvateattereineen PEI:n tilalta. Lisäksi tarina sijoittuu suurelta osin pikkukaupunkiin eikä maaseudulle.) Enkä osaa selittää, mutta minuun todella sattuu ajatella tätä kirjaa. Silmiini tulvahtavat kyyneleet bussissa, kun ajattelen sen tarinaa. En tahtoisi vielä lukea loppua.

Ja kuten Valancy John Fosterin kirjoista, minäkin huomasin muistavani tästä kirjasta pätkiä ulkoa.


   "Valancy katsoi - ja katsoi - ja katsoi vielä kerran. Järvellä oli läpinäkyvää, sinipunertavaa sumua, joka verhosi saaren. Sen läpi häämöttivät tummien tornien tavoin ne kaksi valtavan isoa mäntyä, jotka ikään kuin tarttuivat toisiinsa kiinni majan yläpuolella. Niiden takana oli taivas, joka oli vieläkin ruusunvärinen illan kajastuksessa, ja kalpea uusikuu.
   Valancy värisi kuin puu, jota tuuli äkkiä liikuttaa. Hänen sieluunsa näytti tulvehtivan jotakin.
   "Sininen linnani!" hän sanoi. "Voi, se on sininen linnani!"" -s.174

Kirja sopii HelMet-lukuhaasteen kohtaan 11. "Kirja käsittelee naisen asemaa yhteiskunnassa" ja lisäksi Hyllynlämmittäjä #2019, Mennään metsään - ja Montgomery-lukuhaasteeseen.

L.M.Montgomery: Kotikunnaan Rilla

Kiinnostus heräsi: Anna-sarjan uudelleenlukuprojektini. Aiemmin olen postannut ensimmäistä osaa lukuunottamatta kirjoista Anna ystävämme, Annan unelmavuodet, Anna opettajana, Anna omassa kodissaan & Annan perhe ja Sateenkaarinotko.  

Kotikunnaan Rilla
L.M.Montgomery
Anna #8
2008 (1962)
Kerttu Piskonen
Rilla of Ingleside (1921)
244 sivua
WSOY

  " - Maistamaan! Minä haluan ahmia sitä, sanoi Rilla nauraen. 
- Haluan kaiken - kaiken, mitä tyttö elämästä voi saada irti. Kuukauden päästä täytän viisitoista, eikä kukaan enää sen jälkeen voi pitää minua lapsena. Olen kerran kuullut jonkun sanovan, että paras aika tytön elämässä on viidestätoista yhdeksääntoista. Minä teen siitä oikean loistoajan, ahdan sen täyteen huvituksia." -s.20

Kotikunnaan kuopus Rilla Blythe odottaa seuraavilta vuosilta lähinnä ilonpitoa ja hauskuutta. Toisin kuin sisarensa, hän ei aio lähteä jatko-opistoon vaan tahtoo tansseja ja ihailijoita. Kun sitten sota syttyy, odottavat monet sen kestävän vain joitakin viikkoja. Vähitellen yhä useampi poika ilmoittautuu rintamalle, joko omasta tahdostaan tai toisten painostuksesta. Rilla joutuu aikuistumaan kertoheitolla ja ottaa huolehdittavakseen sekä Punaisen Ristin nuortenjärjestön että löytämänsä pienen sota-orvon. Kotikunnaan tunnelma on muuttunut, ja kaikki pelkäävät huonoja uutisia taistelutantereelta... Voivatko he kestää sodan loppuun asti?

  " - Vaihtaisitko ne tällä hetkellä kahteen hauskaan vuoteen?
    - En, sanoi Rilla hitaasti. - En vaihtaisi. Omituista, vai mitä? Nämä kaksi vuotta ovat olleet kauheita, mutta siitä huolimatta olen niistä kumman kiitollinen, aivan kuin ne kaiken tuskan ohella olisivat antaneet minulle jotain korvaamatonta. En haluaisi palata ajassa taaksepäin ja olla sama tyttö kuin kaksi vuotta sitten. -- En silti haluaisi kärsiä tämän enempää - Rilla naurahti anteeksipyytävästi - en, vaikka sieluni siitä kuinka kasvaisi." -s.166

Kotikunnaan Rilla on aivan erilainen kirja kuin aiemmat Anna-sarjat. Siinä on kommelluksia, luontokuvauksia ja ripaus romantiikkaakin, hyvä. Mutta jo Sateenkaarinotko on pohjustanut tämän osan synkkyyttä ja surua.

Rillasta ja tämän henkisestä kasvusta oli hauska lukea tässä enemmän kuin aiemmissa osissa, mutta oli jotenkin harmi, että varsinkin Kotikunnaan tytöt lähestulkoon vain mainittiin siellä täällä. Olisipa Montgomery kirjoittanut vielä lisäkirjan heidän mietteistään sodan aikana. Faith ainakin lähti Englantiin vapaaehtoisena ja Dikin olisi tahtonut... Oli myös mielenkiintoista seurata lasten välillä olevia rakkaus- ja ystävyyssuhteita. Kävi ilmi, ettei Rilla niinkään pitänyt Mary Vancesta, mutta oli ollut lapsena hyviä ystäviä pappilan Karlin kanssa. Ehkä surullisin oli Unan onneton rakkaustarina, josta maailma ei tiennyt mitään. 

Minulle tämä oli uudelleenluettuna ehkä sarjan parhaimpia osia Annan unelmavuosien ohella. Pidin historiallisten tapahtumien sivuamisesta - Flander, Verdun, naisten äänioikeus -, joita Montgomery ei yleensä mainitse. Myös sodan arkielämän kuvaus ja henkilöiden mietteet olivat mielenkiintoisia. Huomasin, että ainakin yhden kohdan Montgomery oli ottanut suoraan päiväkirjastaan!

"   "Sit down, child," said Aunt Annie - who never gets excited over anything and so has missed a tremendous amount of trouble and delight in her journey through life.
    "Oh, Aunty", I said, "I have walked this floor for hours in despair and anxiety during these past years. Now let me walk it in joy."" - The Selected Journals of L.M.Montgomery, Volume II, 6.10.1918

Tämä kohtaus oli lähes samoin sanoin Rillassa Saksan ja Itävaltan pyytäessä rauhaa. Montgomeryltä tuttuja olivat myös teknologiamietteet:   " - Tuskinpa lentokoneet tekevät ihmiskuntaa entistä onnellisemmaksi, sanoi neiti Oliver."

Aino on pohtinut blogissaan tarkemmin sitä, onko Rilla sotaa vastaan vai puolesta. Nyt uudelleenluvun jälkeen ehkä sanoisin, että kirja puhuu sodan syttymistä vastaan. Kuitenkin, sodan sitten sytyttyä Rilla ja muut ponnistelevat osansa kotirintaman puolesta ja pysyvät urheina kovimpien kamppailujen aikana. Minusta Blythet odottivat silti itseltään hiukan liikoja, sillä en itse odottaisi itseltäni sellaista luonteenlujuutta ja ahkeruutta. Mutta en olekaan elänyt sota-aikana - eivätkä Blythet tahdo esiintyä marttyyreinä.

Vaikka Kotikunnaan Rilla onkin Anna-kirja, kertoo se sodan vaikutuksesta kanadalaiseen perheeseen ja etenkin Rillaan, jolla on nuoruus edessään. Hiukan romantisoitunakin se näyttää sodan julmuuden, surun ja kuitenkin myös urheuden.

"  - Nauru on hävinnyt maailmasta, sanoi Faith Meredith tullessaan kertomaan Jerryn kirjeestä. - Muistan sanoneeni kerran vanhalle rouva Taylorille, että maailma on täynnä naurua. Mutta ei ole enää." -s.104

Kirja sopii Helmet-lukuhaasteen kohtaan 30. "Kirja liittyy ensimmäisen maailmansodan aikaan". 

P.S. Ben Stahlin kansi on kaunis ja kuvastaa kirjan tunnelmaa <3 

L.M.Montgomery: Sateenkaarinotko

Kiinnostus heräsi: Anna-sarjan uudelleenlukuprojektini, olen ensimmäistä osaa lukuunottamatta postannut kirjoista Anna ystävämme, Annan unelmavuodet, Anna opettajana ja Anna omassa kodissaan & Annan perhe.

Sateenkaarinotko
L.M.Montgomery
Anna #7
2008 (1925)
Alli Wiherheimo (uud.suom. 1965)
Rainbow Valley (1919)
233 sivua
WSOY

Kotikunnaan pienet lapset ovat tässä osassa jo nuoria tyttöjä ja poikia. 13-vuotias esikoinen Jem aikoo jatko-opistoon, Walter rakastaa Susanin kauhuksi runoja ja vihaa tappeluita, ja kaksoset Nan ja Di näyttävät edelleen aivan erinäköisiltä. Lasten lempipaikka on lähellä sijaitseva Sateenkaarinotko, jonne he kerääntyvät leikkimään, lukemaan ja paistamaan itsepyydystettyä kalaa.

Tuona vuotena Kotikunnaan väki saa ystäviä pappilaan muuttavista äidittömistä lapsista: Jerrystä, vilkkaasta Faithista, herkästä Unasta ja ötököistä kiinnostuneesta Karlista. Lasten isä, pastori Meredith, antaa hajamielisyydessään lastensa olla ulkona niin pitkään kuin he haluavat eikä kiinnitä huomiota heidän päähänpistoihinsa. Vielä pappilan lapsiakin vilkkaampi on kuitenkin orpo Mary Vance, jonka lapset löytävät eräänä päivänä ladosta...

Sateenkaarinotko on (Annan jäähyväisten lisäksi) ainoa osa, jossa pääpaino hyppää Blythen perheestä lähes kokonaan. Vielä romaanin alussa Kotikunnaan lapset ovat pääosassa, mutta loppuvaiheissa kerrotaan lähinnä Meredithien kommelluksista. Ei siinä mitään, heistä oli hauska lukea, mutta ehkä mieluummin jossain toisessa kirjassa. Muutenkin tuntui, ettei kaikista lapsista kerrottu oikein mitään (Shirley, Rilla) tai vähemmän kuin muista (Jerry, Nan, Di, Karl). Mielessäni Jem ja Jerry sekoittuivat yhdeksi pojaksi, enkä tiennyt, mitä eri luonteenpiirteitä heillä oli.

Oli kyllä mielenkiintoista seurata, kuinka Kotikunnaan lapsiin verrattuna pappilalaiset olivat ajattelemattomia ja vilkkaita, mutta Maryyn verratessa taas hyvinkin puhtoisia ja kilttejä. Vaikka Mary olikin aika ärsyttävä luonteeltaan, toi hän jotain uutta sarjaan, joka keskittyy lähinnä hyväosaisiin, keskituloisiin perheisiin.

Huomasin nyt, kuinka monissa tarinoissa toistui kyläyhteisön kritiikki ja sen aiheuttama paine. Varsinkin pappilan lapset saivat aina kuulla muilta käyttäytyneensä huonosti ja aiheuttavansa häpeää perheelleen. Oli hämmästyttävää, kuinka jopa ilman sukkia tuleminen kirkkoon saattoi käynnistää suuren juorumyllyn ja kauhisteluja. Annan hyvä ystävä Cornelia-neiti sortui myöskin tällaiseen juoruiluun. Minusta hiukan tuntui, että Montgomery tahtoi näpäyttää aikansa kylärouvia, joilla ei ollut muuta tekemistä kuin toisten tekemisten vahtiminen ja paremmin tietäminen.

Kirjan kaikki pienet tarinat olivat kuitenkin mukavaa luettavaa, ja pidin erityisesti eräästä rakkaustarinasta. Myös paikkana Sateenkaarinotko oli ihastuttava. Se yhdisti lapsia ja rakastavaisia ja toimi eräänlaisena symbolina lapsuuden huolettomuudelle.

"Nan ja Di aikoivat lähteä Eurooppaan. Walter haaveili Niilistä, joka huokaili Egyptin hietikoilla, ja halusi saada kerran katsella sfinksiä. Faith arveli hiukan synkästi, että hänen oli varmaan ruvettava lähetyssaarnaajaksi - kuten vanha rouva Taylor oli kehottanut - jotta hän näkisi Intian tai Kiinan, nuo salaperäiset itämaat. Karlin sydän paloi Afrikan viidakkoihin.
  Una ei sanonut mitään. Hänen mielestään oli hauska pysyä vain kotona. Täällä oli kauniimpaa kuin missään muualla. Olisi kauheata, jos he kaikki aikuisiksi tultuaan hajaantuisivat pitkin maailmaa. Pelkkä ajatuskin herätti jo Unassa yksinäisyyden ja koti-ikävän tunteen." -s.202

Sateenkaarinotko on julkaistu 1919, sodan jälkeen, ja kirjassa lapset elävät viimeisiä rauhan vuosia. Laskeskelin kyseessä olevan ehkä vuosi 1906, sillä Kotikunnaan Rillassa Jem on kahdenkymmenenyhden. Sodan varjo alkaa kuitenkin tuntuvasti häälyä heidän yllään Walterin ennustusten myötä.

Luin kirjan viimeiset sivut ääneen veljelleni ja aloin melkein itkeä niiden vuoksi. Loppu on vavahduttava - ja kertoo samalla niin paljon tuon ajan nuorista, jotka eivät olleet koskaan kokeneet sotaa. Seuraava katkelma on kuitenkin hiukan ennen loppua ja tiivistää hyvin Sateenkaarinotkon maailman.

"Niin, Jemistä tulikin kerran sotilas, ja hän näki taistelun, jollaista maailma ei ollut ennen kokenut, mutta se kaikki oli vielä etäisessä tulevaisuudessa. Ja äiti, jonka esikoinen hän oli, katseli usein poikiaan ja kiitti Jumalaa siitä, että entiset sankariajat, joita Jem ikävöi, olivat ainaiseksi takanapäin. Kanadan poikien ei koskaan tarvitsisi ratsastaa taisteluun puolustaakseen isiensä maata.
   Suuren kamppailun kylmä varjo ei ollut vielä laskeutunut kansojen ylle. Pojat, joiden oli kerran taisteltava ja kenties kaaduttava Ranskan ja Flanderin, Gallipolin ja Palestiinan kentillä, olivat vielä vallattomia koulupoikia, joita tuntui odottavan huoleton elämä; neidot, joiden sydäntä suru oli kouristava, olivat vielä pikku tyttöjä, joiden mielissä kimmelsivät toiveet ja unelmat." -s.232

Kirja sopii Helmet-lukuhaasteen kohtaan 4. "Kirjan nimessä on jokin paikka".

L.M.Montgomery: Anna omassa kodissaan & Annan perhe

Kiinnostus heräsi: Anna-sarjan uudelleenlukuprojektini. Olen jo postannut kirjoista Anna ystävämme, Annan unelmavuodet ja Anna opettajana. (sisältää juonipaljastuksia näistä osista!)

Anna omassa kodissaan          Annan perhe
L.M.Mongomery                  L.M.Montgomery
Anna #5                        Anna #6            
2000                           2008
Hilja Walldén                  Paula Herranen
Anne's House of Dreams (1917)  Anne of Ingleside (1939)
221 sivua                      301 sivua
WSOY                           WSOY

Anna omassa kodissaan kertoo nimensä mukaisesti Annan ensimmäisistä avioliittovuosista hänen uudessa kodissaan Glen St. Maryssa. Heti ensi alkuun Gilbert ja Anna saavat ystäviä miehiä halveksuvasta Cornelia-neidistä, vanhasta merikapteeni Jimistä ja Lesliestä, jonka luottamusta Annan on vaikea voittaa. Onnellinen aviopari todistaa muiden rakkaustarinoita ja elää kokien niin pieniä kuin suuria iloja ja suruja. Jo parin vuoden jälkeen Anna joutuu kuitenkin jättämään Haavemajansa.

Annan perhe puolestaan siirtyy muutaman vuoden eteenpäin Kotikunnaalle. Anna odottaa jo kuudetta lastaan ja rakastaa hellästi Jemiä, Walteria, kaksosia Nania ja Ditä, Shirleytä ja Rillaa. Tämä kirja keskittyy kuitenkin enemmän lasten kommelluksiin: Nan ja Di tulevat vuoronperään ystäviensä huiputtamaksi, Walter joutuu kamppailemaan herkkyytensä vuoksi, Rillan täytyy kuljettaa kakku kylän läpi... Pääosin Kotikunnaalla on kuitenkin rauhallista ja rakastava ilmapiiri - mutta miksi Annasta alkaa yllättäen tuntua, ettei Gilbert enää välitäkään hänestä?

Anna omassa kodissaan muistan lukeneeni joskus yli kolme vuotta sitten ennen blogiani, mutta Annan perheestä kirjoitin keväällä 2015 blogiinikin. Pystyn allekirjoittamaan monta ajatusta kolmen vuoden takaa: esimerkiksi viimeisten sivujen aviokriisi tulee hyvin pohjustamattomana ja loppuu yhtä nopeasti kuin alkaakin. Minulla on myös ristiriitaisia ajatuksia Annan siirtymisestä taka-alalle: on hauskaa taas lukea lasten pohdintoja ja ajatuksia, mutta kuitenkin toivoisin Annan olevan enemmän keskiössä, onhan tämä Anna-sarja.

En muista mitä ajattelin ensimmäisellä lukukerralla Anna omassa kodissaan -kirjasta, mutta vaikka se oli hyvä kirja, en pysty tietyllä tavalla samastumaan Annan elämäntilanteeseen. Mielenkiintoisinta kirjassa olikin kapteeni Jimin elämä (hänen tarinoitaan olisi ollut kiva kuulla tarkemmin!) ja Leslien kohtalo, joka katkeroittaa hänen mieltään.

Ristiriitaisin henkilö oli minusta Cornelia-neiti, joka päättää jokaisen mielipiteensä sanoihin: "Mutta sellaisiahan miehet ovat." Ensimmäinen tulkinta hänestä olisi aikansa feministinen hahmo, joka haluaa elää miehistä riippumattomana. Tässä minulle kuitenkin herää nykyaikaisempi kysymys: saisiko mies samalla tavalla kertoa avoimesti halveksuvansa naisia? Minä en ainakaan pitäisi sellaisesta hahmosta (tai ihmisestä). Saako nainen sitten helpommin halveksua miehiä? Vai ajattelenko vain näin, koska olen itse naispuolinen.

Toisella tavalla tulkittuna Cornelia-neiti on kuitenkin enemmän koominen hahmo, joka menettää loppuvaiheessa uskottavuuttaan luopumalla vapaudestaan. Enemmän minusta alkoi tuntua, että Montgomery on luonut hahmon hiukan nauraakseen naisille, jotka haluavat olla riippumattomampia miehistä. Miksiköhän?

Annan perheessä viitataan paljon aiempaan osaan Anna opettajana (1936), sillä Montgomery kirjoitti nuo kirjat vasta parikymmentä vuotta muiden Annojen jälkeen. Ehkä juuri tämän vuoksi Annan ja Gilbertin aviokriisi on häthätää kyhätty mukaan, jotta kirjasta tulisi hiukan dramaattisempi. Toisen maailmansodan kynnyksellä kirjoitettu Annan perhe viittaa muutaman kerran tulevaan suureen sotaan. On surullista lukea Annan kepeä huomautus: "Sodat ovat jo menneisyyttä."

Jos alan pohtia näiden Annojen teemoja, mieleen nousee läheisen ystävyyden ja rakkauden tärkeys sekä omana itsenään eläminen. Anna muistelee Dianan kanssa heidän pitkää, kaunista ystävyyttään, toivoo Leslien pystyvän puhumaan hänen kanssaan avoimesti ja tasapainottelee ajassa, jolloin mielikuvitusta usein väheksyttiin. Anna kuitenkin pystyy säilyttämään sisäisensä lapsensa, Susanin sanoin "pikku tohtorinna" on aina keväisin hitusen höpsähtänyt.

"Vielä vähemmän hän [Susan] välitti kahdesta rupikonnasta, jotka Walter oli tuonut kellariin. Hän heitti toisen niistä ulos eräänä iltana, mutta ei löytänyt toista, ja Walter makasi sängyssään valveilla ja huolissaan.
   "Entä jos ne ovat naimisissa?" Walter ajatteli. "Ehkä ne ovat nyt kauhean yksinäisiä ja surullisia ilman toisiaan. Susan pani ulos sen pienemmän, joka oli varmaankin vaimo. Entä jos se nyt pelkää kuollakseen isolla takapihalla, kun sillä ei ole ketään turvanaan... se on ihan kuin leski."" -s.139, AP

Annan perheessä esille tulee etenkin lasten kohtelu ja kasvatus. Kotikunnaalla lapsia ei lyödä, he saavat käyttää mielikuvitustaan ja Annalla on aina aikaa kuunnella lastensa pieniä huolia eikä naura niille kuin vasta jälkeenpäin Gilbertin kanssa. Osittain Kotikunnaasta saa hyvin kiiltokuvamaisen vaikutelman, sillä lapset eivät ole juuri koskaan tottelemattomia eikä Anna ikinä suutu tai huuda heille. Annan kasvatustapa on kuitenkin hyvin esimerkillinen aikana, jolloin lapsia lyötiin, käskettiin olemaan hiljaa tai heidän kysymyksilleen naurettiin.

 ""Äiti, miksi tuuli ei ole onnellinen?" Walter kysyi eräänä iltana.
  "Koska se muistaa kaikki maailman murheet ammoisista ajoista asti", Anna vastasi." -s.69, AP   

Kirjat sopivat HelMet-lukuhaasteen kohtiin 1. "Kirjassa muutetaan" ja 19. "Kirja käsittelee vanhemmuutta".

L.M.Montgomery: Anna opettajana

Kiinnostus heräsi: Anna-sarjan uudelleenlukemisprojekti (täältä löytyvät Anna ystävämme ja Annan unelmavuodet)

Anna opettajana
L.M.Montgomery
Anna #4
2002
Paula Herranen
Anne of Windy Poplars(1936)
277 sivua
WSOY

Korkeakoulun jälkeen tuore kandidaatti saa paikan Summersiden koulun rehtorina. Anna onnistuu löytämään ihanan täysihoitopaikan kahden lesken ja Rebecca Dewin luota (jota hän ei yksinkertaisesti pysty kutsumaan pelkällä etunimellä). Anna tutustuu moniin ihmisiin neljän vuoden aikana, saa oppilaistaan hyviä ystäviä ja yrittää piristää naapurin pikku Elizabethia, joka joutuu elämään kahden sukulaisensa vahdittavana ja komenneltavana. Vaikeuksiakin nuori opettaja kohtaa ensin kollegansa Katherine Brooken sekä Pringlen suvun kanssa, johon puolet kaupungista tuntuu kuuluvan. Anna kertoo arkensa pienistä ja suurista tapahtumista kirjeillä Gilbertille, jonka kanssa hän aikoo neljän vuoden jälkeen mennä naimisiin.

"Tosin tästä ei nyt tule rakkauskirjettä. Minulla on kirskahteleva kynä, eikä kirskuvalla kynällä voi kirjoittaa rakkauskirjeitä... eikä liian terävällä... eikä liian lyhyellä kynällä. Saat siis sellaisen kirjeen vain silloin, kun minulla on täsmälleen oikeanlainen kynä." -s.10

Anna opettajana on osittain kirjeromaani, ja se on yksi syy siihen, ettei kirja ole ollut kaikkein lemppareitani. Tuntui hassulta lukea vuorotellen Annasta hän-muodossa ja vuorotellen pitkien kirjeiden kirjoittajana. Lisäksi kirjeistä on "jätetty" ne sivut välistä, jotka kertovat rakkausasioista (joista jokainen Anna-sarjan lukija on varmaan palanut halusta lukea!).

Lisäksi kirjassa toistui se, kuinka Anna joka kerta onnistuu ystävystymään vihamiehiinsä tai muuttamaan jonkun luonteen ja elämän. Ainoastaan kerran tätä kuviota ei tapahdu, sillä Anna ei pysty muuttamaan naapurissa asuvia rouva Campbellia ja Naista. Anna opettajana on kirjoitettu kaksikymmentä vuotta muun Anna-sarjan jälkeen, ja se on varmasti vaikuttanut tähän asiaan. En ole ihan varma, mutta muistaakseni Montgomery ei olisi halunnut kirjoittaa enää sarjaan jatkoa, mutta kustantaja ehdotti kahden "raon" paikkailemista uusilla osilla.

" >>Minä kuuntelin>>, Elizabeth oli selittänyt.

  >>Sinä kuuntelet aivan liikaa>>, Rebecca oli sanonut moittivasti.

  Elizabeth oli hymyillyt vakavasti ja poissaolevasti. (Rebecca Dew ei käyttänyt näitä sanoja, mutta tiesin tarkalleen, miten Elizabeth oli hymyillyt.)

  >>Hämmästyisit jos tietäisit, mitä kaikkea saatan toisinaan kuulla>>, Elizabeth oli sanonut ja saanut sanoillaan kylmät väreet kulkemaan pitkin Rebecca Dewin selkäpiitä..." -s.87

Nyt kun olen listannut kirjan huonot puolet... Kyllä minä myös pidin kovasti tästä sarjan neljännestä osasta. Vaikka Anna esiintyikin vähän liian usein pelastavana enkelinä, pidin erityisesti siitä, kuinka hän toi valoa äitiään uskollisesti hoitavan Pauline Gibsonin elämään. (Tämän äiti oli muuten aivan hirveä.) Oli myös mukava tutustua pikku Elizabethin ajatuksiin - ja lohdutonta lukea pienen pojan kuolemasta, jonka Anna ja hänen oppilaansa olivat vähän aikaa sitten tavanneet.

Törmäsin myös kummallisiin sanoihin: mitä tarkoittavat antimakassi ja kanneluuri? Googlaamalla selvisi, että ensimmäinen tarkoittaa liinaa tuolin selkänojalla (vähän niin kuin bussissa tai lentokoneessa) ja jälkimmäinen pystyuurteita esimerkiksi antiikin doorilaisissa pylväissä.

Anna-sarjan neljännestä osasta löytyi myös tuttuun tapaan kauniita ajatuksia:

"Elizabeth uskoo, että jossain on varmasti Onnen saari, ja siellä ovat ankkurissa kaikki ne laivat, jotka lähtevät eivätkä koskaan palaa, ja hän löytää saaren kun Huominen koittaa." -s.39

Kirja sopii Helmet-lukuhaasteen kohtaan 23. Kirjassa on mukana meri sekä Amerikkaa tutkimassa Kanadan provinssiin Prinssi Edwardin saari (mihinpä muuhun).

L. M. Montgomery: Annan unelmavuodet

Kiinnostus heräsi: luen tämän kouluvuoden aikana Anna-sarjaa uudestaan. Viimeksi kirjoitin kirjasta Anna ystävämme.

Annan unelmavuodet

L.M.Montgomery

Anna #3

2000 (uudistettu suomennos)

Toini Kalima

Anne of the Island (1915)

228 sivua

WSOY

Annan unelma on toteutumassa: hän pääsee korkeakouluun yhdessä ystäviensä Priscillan, Stellan ja kotikylänsä Gilbertin kanssa. Mukaan tarttuu myös hiukan rikkaammasta perheestä kotoisin oleva huoleton Philippa, jonka avulla tytöt pääsevät opiskelijoiden seuraelämään. Tietysti Anna myös käy Vihervaarassa lomalla, opiskelee ahkerasti, kirjoittelee ja haaveilee rakkaudesta. Hän huomaa sen voivan kuitenkin aiheuttaa huoliakin, sillä Gilbert vaikuttaa haluavan heidän ystävyydeltään enemmän kuin Anna. Entä kun Anna tapaa sattumalta kävelyllään nuoren miehen, joka vastaa täydellisesti hänen haaveidensa kosijaa?

Nautin Annan unelmavuosista yhtä lailla kuin Anna ystävämme, ehkäpä vielä hiukan enemmän, sillä kirja käsitteli kouluelämää. Aloin muuten lukemisen aikana pohtia, oliko Annan opiskeluaika vähän liiankin huoletonta - elihän hän kuitenkin vasta 1800-luvun loppua. Lensey Namiokan kirjassa Ein Meer dazwischen, eine Welt entfernt vaikutti 1920-luvun naisen opiskelu Amerikassa paljon haastavammalta. Yanyania suositeltiin opiskelemaan taloudenhoitoa kuten kunnon tytöt; Anna puolestaan lukee matematiikkaa, latinaa ja kreikkaa poikien rinnalla, eikä sitä ihmetellä ollenkaan. Kaipa luotan kuitenkin aikalaiseen eli Montgomeryyn. 

Kirjan alussa tytöt tutustuvat Philippaan, johon minäkin puolestani ihastuin. Heti ensitapaamisella Philippa luettelee avoimesti hyveensä ja vikansa: "Minulla on se vika, etten voi koskaan päättää mitään, minä epäröin aina. Kun päätän tehdä jotain, olen heti tuntevinani, että toinen ratkaisu olisi ollut oikea. Se on kauhea onnettomuus, mutta minä olen syntynyt sellaiseksi, eikä minua kannata torua siitä, niin kuin muutamat tekevät." -s.30. Itselläni on liikaa kokemuksia epävarmuudesta, ja pystyin vain samastumaan Philippan ailahteluun ja päättämättömyyteen kahden kosijan, Alecin ja Alonzon, välillä. Muutenkin hän tuntui samaistuttavalta esimerkiksi kokemattomuudessaan ruoanlaitossa, mutta oli paljon sosiaalisempi kuin minä.

Piirsin Philippan ja Annan

kuvauksien perusteella

Annakin viehättyy uuteen ystäväänsä, mutta tuntuu kuitenkin välillä ärsyyntyvän tämän huolettomuuteen ja kiinnostukseen Gilbertistä. Seuraavaa lausahdusta hieman ihmettelin:

" - Kiitoksia vain, nauroi Anna. - Mutta Priscilla ja minä olemme itse vakuuttuneita siitä, että olemme hauskan näköisiä. Kenenkään ei tarvitse vahvistaa meitä siinä asiassa." -s.32 

Hienoa, että Annalla on itseluottamusta, mutta kyllähän toisen kehut piristävät jokaista ihmistä. Ailahtelun puolestaan ei pitänyt kuulua Annan luonteenpiirteisiin, mutta kuinkas sitten käykään...

" - Kuinka ihana auringonlasku! virkahti Diana. - Katso Anna, eikö tuo ole kuin jokin toinen maa?  Tuo purppuraisten pilvien äyräs voisi olla ranta ja valoisa taivas sen takana kultainen meri.
  - Kunpa voisimme purjehtia sinne kuuveneessä, siinä jota Paul kuvasi aineessaan, muistatko? sanoi Anna heräten mietteistään. - Uskotko: siellä olisivat varmaan kaikki eilispäivät, kaikki meidän entiset ihanat keväämme?" -s.77

Vaikka Anna onkin saavuttanut yhden unelmansa, opiskelun, hän näyttää kuitenkin kaipaavan takaisin entisiin päiviin, aivan kuin Montgomery itsekin, ja miettivän, miksei todellisuus vastaa täysin hänen haaveitaan. Diana sitä vastoin on tyytyväinen todellisuuteensa: hän on menossa naimisiin rakkaansa Fredin kanssa. Diana ei muutenkaan ole päässyt opiskelemaan eikä ehkä tähtää niin korkealle kuin kastanjanruskeatukkainen ystävänsä.

Olen huomannut, kuinka monessa kirjassa päähenkilöllä on yleensä vain pari ystävää tai yksi hyvä ystäväporukka. Anna kuitenkin kerää ystäviä joka puolelta: hänellä on vanhat ystävänsä Diana, Ruby, Jane ja Gilbert Avonleasta, herra Harrison naapurissa, Kaikurannassa Lavendel-neiti ja Paul, Priscilla ja Stella jatko-opiston ajoilta, Philippa korkeakoulusta, Dianan täti Josephine Barry kaupungissa... Myöhemmissä osissa heistä puhutaan entistä vähemmän, mutta aina Anna tutustuu uusiin ihmisiin muuttaessaan.

Annan neljän vuoden aikana ehtii siis tapahtua vaikka mitä rakkausasioista opiskelu- ja kirjoitusmenestykseen, ja kaikesta tästä oli ihanaa lukea. Millainenkohan uudelleenlukukokemus tulee olemaan Anna opettajana, joka perustuu osittain kirjeisiin ja kertoo Annan opettajanurasta?

"Eivätköhän kaikki vanhat huoneet olleet täynnä menneitä haaveita? Eiköhän ihmisen olemuksesta jäänyt aina jokin näkymätön häive - tuskin havaittava, mutta silti todellinen - huoneeseen, jossa hän oli tuntenut riemua ja tuskaa, nauranut ja itkenyt?

  - Minä taas uskon, sanoi Phil, että huone, jossa on haaveksinut ja iloinnut, sanalla sanoen elänyt, liittyy erottamattomasti ihmisen tiettyyn kehitysvaiheeseen. Kun viidenkymmenen vuoden päästä tulen tähän huoneeseen, se huutaa: >> Anna! Anna! >>" -s.205

Luin kirjan viime vuoden puolella, joten se mahtuu Helmet-haasteen kohtaan 4: "Kirja lisää hyvinvointiasi", sillä kirjan lukeminen piristi ja samaistutti. Lisäksi se kertoo Kanadan provinssista Nova Scotia.

L.M.Montgomery: Anna ystävämme

Kiinnostukseni heräsi: uudelleenluettu lempikirjailijaltani

Anna ystävämme

L.M.Montgomery

Anna #2

2000 (uudistettu suomennos)

Hilja Vesala

Anne of Avonlea (1909)

261 sivua

WSOY

Anna on 16-vuotias tyttö, joka asuu edelleen Vihervaarassa Prinssi Edwardin saarella kasvattivanhempansa Marillan kanssa. Anna on hyväksytty opettajaksi kotikylänsä kouluun, mutta hänen unelmissaan siintää päästä opiskelemaan korkeakoulussa. Mielikuvituksekas ja avoin Anna ennättää kahden vuoden aikana valloittaa oppilaidensa sydämet, saada uusia ystäviä ja joutua tietenkin erilaisiin kommelluksiin. Niiltä ei varsinkaan voi välttyä, kun Marilla ja Anna ottavat kaksi kuusivuotiasta lasta, Doran ja Davyn, luokseen asumaan.

"-- -Miksi ei Marilla mene naimisiin?

   Marillalle ei naimattomuus ollut koskaan ollut arka kohta, niin että hän vastasi aivan sävyisästi vaihdettuaan pari merkitsevää katsetta Annan kanssa:

   -Kukaan ei kaiketi huolinut minusta.

   -Jospa sinä et ole ikinä kosinut ketään, tuumi Davy.

   -Mutta Davy, nuhteli Dora niin kauhistuneena veljen tietämättömyydestä, että avasi suunsa omasta aloitteestaan. -Herrojenhan on kosittava...

   -En ymmärrä, miksi heidän täytyy aina tehdä sekin, napisi Davy. -Miksi miesten pitää nähdä kaikki vaiva? Saanko vähän lisää vanukasta, Marilla? -s.228

Olen lukenut tämänkin kirjan viimeksi yli viisi vuotta sitten, ja huomasinkin muistavani etukäteen suurin piirtein vain Annan opettajantoimen koulussa, erään ystävysten metsäretken keväällä ja Kaikurannan. On hassua kuinka ennen tykkäsin lukea kirjojen henkilöiden lapsuudesta mutta nyt pidin enemmän juuri tästä nuoruusajasta.

Nyt Anna on samassa iässä kuin minäkin, unelmoi opiskelusta ja rakkauden löytämisestä sekä yrittää nähdä kauneutta ympärillään. Nykyajan tyttöihin verrattuna hän on hyvin itsenäinen: hyvänen aika, hän opettaa kuusitoistavuotiaana koulussa ja toimittaa kananpoikien kynimisen. Vasta nyt samanikäisenä ajattelen tätäkin asiaa tarkemmin.

"Mutta sitä sinä et ymmärrä... ei kukaan seitsentoistavuotias ymmärrä. Seitsemäntoista ikäinen ihminen tyytyy unelmiin, sillä hän ajattelee, että kyllä todellisuus odottaa jossain edessäpäin. Kun minä olin seitsemäntoista, en olisi ikinä uskonut, että viidenviidettä ikäisenä olisin valkohapsinen vanha känttyrä, jolla ei ole elämässään muuta kuin kuvitelmia." -s.189

Muitakin mielenkiintoisia huomioita löytyi kirjasta, esimerkiksi Vihervaaran varallisuudesta. Vaikka korkeakoulu onkin vain unelma Annalle, ei heillä ole juurikaan pulaa ruoasta. Toisaalta tämä johtuu myös Marillan ja Annan ahkerasta työstä. Puhelimia kun 1800-luvulla ei vielä ollut, joutuvat ihmiset kirjoittamaan vierailulle saapumisestaan kirjeellä. Mutka tulee matkaan, jos vierailija sairastuukin yllättäen eikä pysty ilmoittamaan asiasta ajoissa.

Anna ja Diana ovat molemmat hyvää ajattelevia ja ahkeria tyttöjä, joilla on kuitenkin omat epätäydellisyytensä. Anna ei pidä kesakoistaan tai punaisesta tukastaan, Diana puolestaan toivoisi olevansa hoikempi. Molemmat ihailevat lempikirjailijansa, rouva Morganin, kuvankauniita tyttöhahmoja, jotka selviytyvät aina hätkähtämättä haasteista. Eräässä vaiheessa he yrittävät epätoivoisesti valmistautua kirjailijan vierailuun samaan tapaan kuin tämän kirjojen henkilöt, siinä kuitenkaan onnistumatta. Tässä kohtaa havaitsin pientä ironiaa Montgomeryltä tällaisia täydellisiä esikuvia kohtaan. Anna ja Diana ovat varmasti juuri tämän vuoksi hiukan epätäydellisiä ja sen vuoksi realistisempia, samastuttavampia hahmoja.

Anna-sarjan toinen osa oli kaunis ja herttainen kirja, josta löysin niin huumoria, luonnonkuvausta ja nuoren tytön elämää 1800-luvun lopulla kuin pieniä elämänviisauksiakin.

"Niin, olisi hauskaa jos pääsisit korkeakouluun, Anna, mutta ellet koskaan pääse sinne, niin älä sure. Ihminen rakentaa aina itse oman elämänsä missä hän lieneekin - korkeakoulu voi vain helpottaa tuota rakennustyötä. Elämä voi olla rikas ja täyteläinen täällä - tai missä tahansa - tai missä tahansa, jos vain osaa avata sydämensä sen rikkaudelle.

   -Luulen ymmärtäväni mitä tarkoitatte, sanoi Anna mietiskellen, ja minulla on hyvin paljon sellaista, mistä tunnen kiitollisuutta... Työni ja Paul Irving ja kaksoset ja kaikki ystäväni... Tiedättekö, rouva Allan, ystävyydestä olen hyvin kiitollinen. Se sulostuttaa elämää paljon." -s.123

P.S. Tykkään kuinka Anna-sarjan ensimmäisten kirjojen nimet (Anne of Green Gables, Anne of Avonlea, Anne of the Island) näyttävät kuinka Annan maailma ja elämänpiiri levittäytyvät hänen kasvaessaan. Suomeksi kirjojen nimet ovat hiukan yksitoikkoisia, mutta toisaalta ne myös kuvastavat sen ajan tyttökirjojen nimeämistä.

Mary Rubio & Elizabeth Waterson (toim.): The Selected Journals of L.M.Montgomery Volume 3

Kiinnostus heräsi: L.M.Montgomery on lempikirjailijani ja luin hänen päiväkirjansa ensimmäisen ja toisen osan vuosi sitten

Kiitos Mary Rubio sekä Elizabeth Waterson päiväkirjojen toimittamisesta <3 Mahtoi olla työtä...

Kirja: The Selected Journals of L.M.Montgomery Volume 3: 1921-1929
Toimittaneet: Mary Rubio & Elizabeth Waterson
Sarja: The Selected Journals of L.M.Montgomery
Julkaisuvuosi: 1992
472 sivua
Oxford University Press

"In the evenings I have been copying my old journal of the summer of Chester's birth. It hurt me. I was so happy then. Frede was here and I had my dear little chubby baby and Ewan was well. Those two years after Chester's birth were the happiest of my life. After that the war came and the loss of dear "little Hugh"; and when the war was over Frede died and life changed forever; and then Ewan's malady came upon him and all happiness left my life. I do not suppose it will ever return." -11.8.1921

Vuonna 1921 Maud Montgomery on jo maailmanlaajuisesti kuuluisa kirjailija, jolle satelee ihailijapostia. Samaan aikaan hän on kuitenkin 46-vuotias papinrouva pienessä Leaskdalen kylässä Ontariossa. Ei Prinssi Edwardin saarella, jolla hän kuitenkin käy kesäisin parin vuoden välein. Maudin päivät kuluvat kirjoittamiseen, taloudenhoitoon, kahden poikansa kasvatukseen, erilaisten järjestöjen ja tapahtumien pyörittämiseen, vierailuihin seurakunnan jäsenten luona - ja huoliin.

Kesällä 1921 Maud ja Ewan joutuvat auto-onnettomuuteen erään lähikylässä asuvan marsalkan kanssa. Kaikki selviävät säikähdyksellä - vielä. Puoli vuotta myöhemmin Ewan saa kirjeen marsalkalta. Tämän mukaan auto-onnettomuudesta johtuen hän joutui menemään leikkaukseen ja vaatii nyt MacDonaldeja maksamaan sairaslaskun. Maud ja Ewan kuulevat, että marsalkan oli ollut aikomus mennä leikkaukseen joka tapauksessa, mutta eivät saa todistettua sitä kunnolla. Asia etenee syytteeseen, oikeudenkäynteihin, ja soppa on selvä... Vielä vuosienkaan päästä asia ei ole ratkennut. Samaan aikaan Maudilla on vielä lakikiistat entisen kustantajansa kanssa...

Ewan, jolla havaittiin vuonna 1919 masennus, on välillä parempi, välillä huonompi. Maud seuraa tarkasti tämän vointia ja murehtii sen vuoksi. Ewanin sairausta kutsutaan nimellä malady tai religious melancholia: hän uskoo tehneensä suuren synnin eikä pääse taivaaseen. Tuohon aikaan ei ollut kunnollisia lääkkeitä masennukseen, eikä Ewania voi oikein parantaa. 

Maud kaipaa itselleen hyvää ystävää, jolle puhua huolistaan... Mikä sitten lohduttaa häntä edes hetkiseksi? Kirjojen lukeminen, varsinkin vanhojen suosikkien. Hänen poikansa, kissansa. Vierailut PEI:llä. Kesä Muskokassa - jonka luonto inspiroi häntä lempikirjaani Siniseen linnaan. Kirjoittaminen. Luonnon kauneus.

Päiväkirjassa löytyy paljon Maudin ajatuksia, kuten muuttuvasta maailmasta:     

"The papers nowadays are filled with radio. Dr. Shier has a set and he told me recently that last Sunday morning he heard a sermon preached in Pittsburg, Pa. in the morning and one in Chicago in the evening. It is all very wonderful- and I find it a little depressing. Is it because I'm getting on in life that all these wonderful inventions and discoveries, treading on each other's heels, give me a sense of weariness and a longing to go back to the slower years of old. Doubtless that has something to do with it. But I do really think we are rushing on rather fast. It keeps humanity on tiptoe. And all these things don't make the world or the people in it any happier. But I think this will go on for two or three hundred years - I mean the flood of great discoveries." -16.12.1922

Vuonna 1925 Ewan kutsutaan pastoriksi Norvalin kylään, Ontariossa sekin, ja seuraavana vuonna he muuttavatkin. Maud jättää Leaskdalen ristiriitaisissa tunnelmissa. Kuitenkin seuraavat vuodet Norvalissa tuntuvat helpoimmilta pitkään aikaan, eikä enää tarvitse murehtia lakikiistoistakaan.

"I spent this cloudy evening, fresh and sweet, setting out plants in the garden and enjoying life. I am well again. Ewan is well. We are free, just now at least, from any biting anxieties or worries."  -11.6.1927

En harmikseni ehtinyt lukea tätä päiväkirjan kolmatta osaa aivan loppuun, ennen kuin lähdimme taas ulkomaille. Varsinainen päiväkirja loppuu sivulla 401 ja ehdin sivulle 370. Lukeminen sujui edelleen hyvin, vaikka esimerkiksi lakiasioissa olisi niin lakitiedon kuin siihen liittyvien termien tietäminen saattanut olla tarpeen... Ihan hyvin kuitenkin tuli selväksi, että asia oli mutkikas ja stressaava.

Maailmalle Maud näytti hymyilevän ja puuhakkaan ulkokuoren, päiväkirjalleen hän uskoi oman itsensä ja kaikki huolensa. Hän on menettänyt parhaan ystävänsä, hänen aviomiehensä on masentunut, eikä hän voi puhua kenenkään kanssa... Olisiko hänen elämänsä voinut olla helpompaa ilman naimisiinmenoa tai - ilman kirjailijan uraa? En tiedä.

"I don't think I would ever be really tempted to commit suicide as long as I could get enough to eat and wear by any means short of begging. Life, with all its problems has always been an extremely interesting thing to me." -10.5.1922

Kaksikymmentä vuotta myöhemmin Maud löydettiin menehtyneenä lääkkeiden yliannostukseen, ilmeisesti tahalliseen... Mutta tämä on vasta edessä.

Kirja kertoo Kanadan provinssista Ontario.

L.M.Montgomery: Annan jäähyväiset

Kiinnostus heräsi: Anna-sarja <3 (sisältää juonipaljastuksia aiemmista osista!)

Kirja: Annan jäähyväiset

Kirjailija: L.M.Montgomery (toim. Benjamin Lefebvre)

Sarja: Anna #9

Julkaisuvuosi: 2010

Suomentaja: Marja Helanen-Ahtola

Alkuperäisteos: The Blythes Are Quoted (2009)

441 sivua

WSOY

Anna-sarjan viimeinen osa on odottanut kokonaista julkaisuaan melkein 70 vuotta, sillä se toimitettiin kustantajalle Montgomeryn kuolinpäivänä vuonna 1942. Aiemmin se on julkaistu nimellä Tie  eiliseen (1974), mutta tästä kokoelmasta oli poistettu niin runot, Blythen perheen dialogit kuin pisin novellikin. Annan jäähyväisistä on puhuttu niin sarjan kauan kadoksissa olleena jatkona kuin Montgomeryn omana kannanottona elämään ja hahmoihinsa.

Eniten pidin kirjan novelleista, jotka sijoittuvat kahteen aikakauteen: ennen ensimmäistä sotaa sekä molempien maailmansotien väliseen aikaan. Kertomuksissa oli sitä "aiempaa Maudia" (tiedän, sinuttelen häpeämättömästi): romantiikkaa, rakkauden löytämistä vuosien jälkeen, luonnon kuvaamista... Kuitenkin löysin myös aivan erilaisiakin vivahteita, kuten kuolemaa, onnettomuutta, aviorikosta... Molemmat suuret sodat häivähtävät tässäkin kirjassa, sekä myös Blythen perheen jäsenet, jotka oli tosin esitelty hyvin erilaisista näkökulmista. Esimerkiksi moni päähenkilö mainitsi Annan pitävän ihmisten naittamisesta, mikä ei minusta jotenkaan sovellu Annaan...

Novellit saattoivat olla aika erilaisia toisistaan. Eniten pidin niistä romanttisista (<3), kuten Haaveen pauloissa, johon tosin sekoittui karmivuuttakin... Aika jännittävä oli myös pisin novelli Hupsuutta ja hurskautta, joka oli varmaan Maudin ainoita dekkareita/kummitusmysteerejä. Monissa novelleissa asiat kääntyivät hyvin mielenkiintoisiin suuntiin, kuten tarinassa Yhdentekevä nainen. Sukulaiset halveksuivat kuolevaa vanhaapiikaa, mutta hänen elämänsä olikin ollut jännittävämpi kuin voisi uskoa...

Kirjan 41 runoa olivat Maudin kirjoittamia, mutta esitetty joko Annan tai Walterin nimellä. Huomasin, etten ihan jaksanut keskittyä niiden lukemiseen, vaan pikemminkin kahlasin ne nopeasti läpi, jotta pääsisin Annan perheen kommentteihin niistä. :D Kommentitkaan eivät tosin niin ihmeellisiä olleet, sillä niissä kerrattiin pääosin Annan ja Gilbertin yhteistä menneisyyttä, Walterin menetystä... Muutenkin niin keskusteluissa kuin novelleissa olisi ollut mukavaa syventyä tarkemmin Annan lapsien myöhempään elämään sekä mitä heistä tuli aikuisena. 

Jotkut runot olivat kuitenkin minustakin kauniita, kuten Merilaulu sekä jo Kotikunnaan Rillassa paljon puhuttu Huilunsoittaja.

                 Tuli laaksoon huilunsoittaja,

                 kovin kauan ja kauniisti soitti!

                 Lapset ovelta ovelle seurasi,

                 vaikka rakkaat miten rukoili.

                 Niin vietteli melodiansa

                 kuin metsän puro laulullansa.

                 Kerran saapuu soittaja uudestaan,

                 soittaa vesoille vaahterapuiden!

                 Mekin lähdemme häntä seuraamaan,

                 moni palaa ei matkalta milloinkaan.

                 Vaan väliäkö sen, jos vapaus yhä

                 on kotikunnaillemme pyhä?

Niin novellit kuin runot synnyttivät ajatuksia, ja kun lopetin Annan jäähyväisten lukemisen, tuli todella haikea olo. Nyt se Anna-sarja on kokonaan luettu, kuului tämä sitten siihen mukaan tai ei... Onneksi sen voi aina lukea uudelleen, ja sitä olenkin jo ensi vuodeksi suunnittelemassa!

Emme ehkä koskaan tule tietämään, mitä tarkoitit viimeisellä kirjallasi. Kiitos kuitenkin, Maud, että kirjoitit sen <3 

Kirja menee HelMet-lukuhaasteen kohtaan 36: "Runokirja" sekä Kanadan provinsseista yllätysyllätys Prinssi Edwardin saarelle.