Jenny Han: To all the boys I've loved before + sekalaista kirjamessuista

Kiinnostus heräsi: Netflix-elokuva To all the boys I've loved before (2018)

To all the boys I've loved before
Jenny Han
2016 (2014)
355 sivua
Simon & Schuster

Lara Jean, Margot ja Kitty Song ovat erottamattomat. He ovat pitäneet toisistaan huolta kuusi vuotta äitinsä kuolemasta lähtien. Nyt kuitenkin Margot on lähdössä opiskelemaan Skotlantiin, ja 16-vuotias Lara Jean joutuu ottamaan enemmän vastuuta pikkusiskostaan Kittystä. 

Lara Jean ei ole kertonut kaikkea Margotille: aina ihastuttuaan johonkuhun poikaan hän on kirjoittanut tälle rakkauskirjeen ja säilönyt sen sitten äidiltään saamaansa hatturasiaan. Yksi näitä pojista on ollut myös Margotin poikaystävä Josh. Eräänä päivänä kirjeet tulevat kuitenkin salaperäisellä tavalla lähetetyksi entisille ihastuksille, ja Lara Jeanin elämä muuttuu kertaheitolla...  

To all the boys I've loved before -sanahirviö kirja oli koukuttava niin kuin vain hyvä kirja voi olla: luin sitä syyslomalla parhaimmillaan sata sivua päivässä. Kirjoittelin ylös lähinnä nuorisokielisiä uusia sanoja, luin joskus dialogeja ääneen, opin pikkuhiljaa lisää Lara Jeanin elämästä, samastuin...

"Margot would say she belongs to herself. Kitty would say she belongs to no one. And I guess I would say I belong to my sisters and my dad, but that won't always be true. To belong to someone - I didn't know it, but now that I think about, it seems like that's all I've ever wanted. To really be somebody's, and to have them be mine." -s.190

Vaikka kirjassa oli ehkä jopa hömppämäisiä piirteitä - tunteiden pähkäily monen pojan kanssa, päähenkilöiden sanailu ja äkkinäiset päätökset - löytyi siitä myös syvällisiä ajatuksia ja samastuttavuutta. Päähenkilö oli ehkä nuortenkirjallisuuden ainoita, joka pelkäsi autolla ajamista vaikka olikin suorittanut kortin. Eniten pidin Lara Jeanin kehityksestä itsevarmaksi tytöksi, joka uskalsi kertoa tunteistaan eikä piilottanut niitä hattulaatikon pohjalle.

" "I guess I said no because I was scared." I stare out the window and run my finger along the glass, making an M for Martinez.
  "Of Tommy?"
  "No. I like Tommy. It's not that. It's scary when it's real. When it's not just thinking about a person, but, like, having a real live person in front of you, with, like, expectations. And wants." […] "Even when I liked a boy so much, loved him even, I would always rather be with my sisters, because that's where I belong." " -s.192

Tutustuin siis tarinaan katsomalla ensin elokuvan. Se ei ollut niin humoristinen kuin olisin olettanut, mutta ilahduin sen sanomasta sekä korealaistaustaisista amerikkalaisista päähenkilöistä, joita viihteessä olen harvemmin tavannut. Nyt kirjaa lukiessa teki mieli katsoa tämä uudelleen - ja tarttua jatko-osiinkin. 

Kirjassa oli kuitenkin muitakin teemoja kuin ihastuminen - äidin kuolema, ystävyyssuhteet, aasialaisamerikkalaisuus ja ennen kaikkea sisaruus. Lara Jeanin ja hänen sisartensa suhde oli välillä jopa täydellisyyttä hipova - mutta samalla esimerkillinen. Välillä jäin miettimään, otanko itse yhtä paljon vastuuta sisaruksista ja toiminko heille esimerkkinä, niin kuin Margot ja Lara Jean yrittivät. Tämä korostui kirjassa todella paljon, enkä ollut itse aiemmin ajatellut asiaa. Välillä tästä kyllä koitui myös huonoja puolia, esimerkiksi Margotin reagoidessa hänen kuultuaan Lara Jeanin ihastuksesta Joshiin.

Sain tästä piirteestä sen verran vaikutteita, että päätin auttaa pikkuveljiäni viemällä kerran roskat heidän puolestaan ja toisen kerran korjaamalla heidän unohtamansa asiat pesukoneeseen. Niin pitkälle en kuitenkaan mennyt, että olisin imuroinut heidän huoneensakin. ;)

Kirja sopii Amerikkaa tutkimassa -projektini osavaltioon Virginia sekä Lue itsellesi mielenterveyttä -haasteen kohtaan "a book about emotions".

                            ***

Olen jo toista kertaa menossa Helsingin Kirjamessuille Bloggaajapassilla, kiitos siitä järjestäjille! Aikatauluista johtuen olen messuilla luultavasti lauantaina suurimman osan päivää ja sunnuntainakin aion ainakin piipahtaa (tai sitten jäädä sinne palloilemaan koko päiväksi). Messut siis järjestetään Helsingin Messukeskuksessa Pasilassa torstaista sunnuntaihin 25.-28.10.

Katselin jo ohjelmaa ja kirjoittelin sivun täyteen vähänkin mielenkiintoisia tärppejä, mutten aio listata niitä nyt tässä. Ensimmäinen syy siihen on, että niitä on aika paljon, ja toinen, etten luultavasti kuitenkaan käy edes suurimmassa osassa vaan etenen spontaanisti. Ajattelin myös käydä maistelemassa Viini & ruoka -messujen antimia (olisipa siellä samaa pitsaa kuin viime vuonnakin!) ja käydä kysymässä, löytyisikö tänä vuonna levymessuilta Lalehin levyä. Mitä luultavammin aion ainakin kuunnella lauantaina klo 12-13 Kallion lavan paneelia "Jos teiniangsti ei lopu". Muuten ajattelin painottaa Kiinasta ja ulkomailla asumisesta, hyvinvoinnista, kirjoittamisesta ja kasvisruoasta kertoviin ohjelmanumeroihin. Saa nähdä tarttuuko messuilta uusia kirjoja tai joululahjaostoksia mukaan. 

Tuntuu todella nostalgiselta ajatella viime vuoden messuja, jolloin jännitin muille bloggaajille puhumista ja jopa yksin lehdistön tiloihin menemistä. Toivottavasti tänä vuonna uskallan enemmän. :)Jos bongaatte valkoisen pöllölaukkuni ja minut nyt lyhyemmissä hiuksissa bloggaajapinssi rinnassa - tulkaa ihmeessä juttelemaan! Ilahtuisin todella paljon, eikä yhtään haittaa jos bloggaajanimeni on hankala lausua. :D

Aiotteko te osallistua messuille?     

Helsingin kirjamessuille 2017

Kolme vuotta sitten käväisin ystäväni kanssa pikaisesti kirjamessuilla. Silloin minulla ei ollut blogia, enkä tiennyt muidenkaan kirjablogien roolista messuilla. Kaksi vuotta sitten luin apeana postauksia bloggaajapassin saamisesta, ja toivoin vain olevani Suomessa...

Mutta nyt sain bloggaajapassin Helsingin kirjamessuille, ihanaa! Kiitos järjestäjille ja myöskin Celestinelle tässä avusta. :)

Helsingin kirjamessut järjestetään siis Helsingin Messukeskuksessa (Pasilassa) 26.-29.10. Torstaina ja perjantaina minulla on ihme kyllä koulua, mutta viikonloppuna aion tulla messuille. Ongelmana on seuranpuute, mutta suunnitelmissa on saada joku mukaan ja tulla messuille molempina päivinä.

En ole tehnyt kovinkaan tarkkoja suunnitelmia ohjelman suhteen, mutta selailin sitä jo kuitenkin täällä. Seuraavat ohjelmanumerot herättivät mielenkiintoni, ja luultavasti käyn niistä aika monessa.

Lauantai

Rohkeinta on rakastaa itseään, 12.00-13.00, Kirjakallio-lava

(Identiteetistä ja itsensä hyväksymisestä)

Ne - Kuukautiskirja, 13.30-14.00, Kirjakallio-lava

(Rosa Meriläisen ja Sanna Seiko Salon kirja kuukautisista)

Mitä sä rageet?#tunteita sikanolosta sairaan siistiin, 14.00-14.30, Kirjakallio-lava

(Anne-Mari Jääskisen ja Sanna Pelliccionin kirja nuorille tunnetaidosta)

Kielillä puhumisen taito, 14.30-15.00, Kirjakallio-lava

(Nelli Hietalan nuortenromaani identiteetistä, ystävyydestä ja rakkaudesta)

Vähemmän lihaa, enemmän hyvinvointia, 14.30-15.00, Katri Vala -lava

(lihansyönnin vähentämisestä)

Pönttö, 16.00-16.30, Kirjakallio-lava

(Kirsti Kurosen nuorten säeromaani, josta sattumoisin kirjoitin täällä)

Muistojenlukija, 16.30-17.00, Kirjakallio-lava

(Elina Rouhiaisen nuorten fantasiakirja)

Sunnuntai

Tsemppikirja, 12.00-12.30, Rauha

(Hidasta elämää - Tsemppikirja on Jutta Gustafsbergin ja Sanna Wikströmin hyvinvointikirja)

Unelmakarttakirja, 13.30-14.00, Rauha

(Sanna Wikströmin hyvinvointikirja unelmien tavoittelusta)

Kirjakallion & Kansallisteatterin "Neljän päivän näytelmä" -esitys, 16.00-16.30, Kirjakallio -lava

(nuorten Kirjamessujen aikana tekemän näytelmän esitys)

Kirjakallion runoklubi, 16.30-17.30

(omien tekstien lukemista)

Kuten näkyy, minua kiinnostavat erityisesti nuortenromaanit ja hyvinvointikirjat. Muita paikkoja, joihin saatan eksyä, ovat Haluatko kirjailijaksi? -neuvontapiste, Kirjavinkit bloggaajilta klo 14-18 (Boknäsin osasto 6b48), Levymessut ja Valokuvanäyttely suomalaisista maisemista (Aleksis Kivi -lavan tuntuma). 

Elikkä jos näet ihmisvilinässä lukioikäisen tytön, jolla on pitkät hiukset, valkoinen pöllöolkalaukku, eikä ollenkaan mustaa vaatekappaletta päällä, olet saattanut törmätä minuun. Saa tulla juttelemaan ja lausumaan nimeni väärin - Pearl Clover on minustakin hankalasti lausuttava bloginimi. Jännitän mitä luultavammin vähintään yhtä paljon kuin sinäkin. :)

Muistoista ja muutoksista

(Älkää luottako englantiini ja käyttäkö alla olevaa malliesimerkkinä kieliopista.)     

      Wherever you go
      Something you'll lose
      Tropical nights, or
      White days of snow
      Little streets in the dark
      Autumnal leaves like fire
      That's all what will disappear
      When you leave a place.

      The careless laughter
      The crazy jokes together
      Snowball fights, and
      Walks in the waking forests
      These memories will make you cry
      When you leave your friends.

      Sweet little caresses
      Smiling because of the Dearest
      All our own songs
      Beautiful, caring love
      That is already being forgotten
      'Cause you are leaving me.

Olen miettinyt viime aikoina paljon ajan kulumista, itkettäviä hyviä hetkiä, joita ei enää saa takaisin ja asioiden jättämistä, kuten runosta näkee. Koulun tai työn lopettaminen jättää varmasti aina jälkeensä edes joitakin muistoja, rutiineja ja hauskoja hetkiä, joita ei saa ehkä koskaan samanlaisina takaisin. Se tuntuu niin surulliselta. Niin muistot suunnistuksesta pilkkopimeässä metsässä partioleirillä kuin kirkonrotasta iltahämärässä lapsuudenkodissani saattavat saada lähestulkoon itkemään.

Samoin lomamatkalta kotiin palatessa sitä ajattelee, tuleeko käymään tuossa paikassa enää - näkeekö enää koskaan samoja ystävällisiä ihmisiä tai samaa kaunista näkymää samalla rannalla. Meillähän on vain yksi elämä, ainakin tänä ihmisenä. (Ottaen huomion mahdollisuuden uudestisyntymiseen.) Hetkistä tai tietyistä aikakausista, esimerkiksi viime kesästä, jää tietynlainen tunne mieleen, joka nousee mieleen esimerkiksi jotain sinä aikana erityisesti kuunneltua laulua hyräillessä. Käykö teille koskaan niin?

Perheemme päätti jäädä Kiinaan asumaan vielä kokonaiseksi vuodeksi alkuperäisen puolen vuoden suunnitelman mukaan. Kaverini täällä hurraa ilosta, ystäväni Suomessa taas huokaisevat pettymyksestä ja valmistautuvat toiseen vuoden odottamiseen. Entä minä itse? 

Minun on vaikea sanoa kummallekaan mitään. Muistan, miten en kaksi vuotta sitten muutosta kuultuani halunnut sitä tapahtuvan. (Postaukseni toissakeväältä.) Ja on totta, että viimeinen vuoteni täällä on ollut elämäni vaikein. On tullut stressaavia tilanteita aivan liikaa, ja on yhä tuleva. On ollut yksinäisyyttä ja kaikenlaisia muutoksia, jotka muuttoni aiheutti, olivatpa ne sitten koulussa tai vanhoissa ystävyyssuhteissa tai itsessäni. Joka päivä toivon kotiin tullessani löytäväni parhaan ystäväni meiltä tai saavani lentolipun Suomeen.

Mutta kuitenkin, kaikkien tapahtumien jälkeen on vaikea kuvitella, ettei koko ulkomaille muutto olisi koskaan tapahtunut. Mitä minun elämäni olisi ilman sitä? Minulla ei olisi monia asioita, olivat ne sitten läheistä ystävää, muistoja teatterikerhosta tai uutta lempikirjaa. En olisi välttämättä kokenut hauskoja ja rankkoja tilanteita, ja kai minä olen jotain oppinutkin. Ainakin vähän lisää kieliä.

Istun bussissa illalla teatterikerhon jälkeen. On pimeää, katulamput ja autojen lamput valaisevat moottoritietä, korkeita ja matalia rakennuksia sekä tienvierustalla kasvavia puita joita en osaa nimetä. Katselen ulos ikkunasta ja hymyilen ohikiitävissä valoissa kiilteleville vesilammikoille. Kohta alkaa puoli vuotta kestävä lähes sateeton aika. Suomessa sataisi aina... luntakin.

Samassa tunnistan tien, jolle käännymme, osaan jopa lukea sen kiinankielisestä kyltistä. Ylitämme joen hämärässä, jota monet (syystäkin) haukkuvat likaiseksi, mutta minusta se kuitenkin on omalla tavallaan kaunis varsinkin hyvänä päivänä jolloin vuoret siintävät kaukana. Samalla tavalla kauniita ovat katukojujen kauppiaat, sumuverho vaikka olikin epäterveellinen, ja lampaat ylittämässä tietä lähiöissä. Ne kuuluvat Kiinaan.

Kaipa minulla on kaksi elämää, joihin kumpaankin totun. Kaipa minä selviän erossa Suomesta - ja kun aika koittaa, Kiinan tuttujen paikkojen jättämisestä ehkä ainiaaksi.

Kesäloma etenee

Kesäloman toisen viikon lopussa... Todistuksenjaosta tuntuu kuluneen jo pitkän aikaa. Mutta jo nyt koulunalku tuntuu olevan lähellä. Se on tosin normaalia, jo loman ensi päivänä mietin, että kohta se on jo ohi...

Ensimmäiset lomapäivät vietin pääasiassa kotona ja näin kavereitani. Kävin elokuvissa (Me Rosvolat - aika hyvä!) ja esitin näytelmän naapurieni kanssa. Me jopa tienattiin siitä! :) Lisäksi kävin jokavuotuisella retkellä Puuhamaassa - oli hauskaa!

Kasvinprässäys operaationi kotona

Noin viikko sitten muutimme. (Nähtävästi sitten puhunkin tästä vaikka toukokuun postauksessa en aikonutkaan ainakaan hirveästi.) Voisin sanoa sen verran, että täällä on kuuma, sataa aika usein (jee!) eikä posti ole luotettavaa. Arvatkaa, onko hauskaa, kun olin viimeiset puoli vuotta suunnitellut kirjoittelevani ensi vuonna kavereilleni. Pitää nähtävästi miettiä uudelleen, jos puolet kirjeistä ei koskaan saavu perille... Yksinäistä on.

Kirjahylly piristää <3

Otin lähipäivinä käyttöön uuden puhelimeni jonka sain jouduin ostamaan toukokuussa. Se on kosketusnäyttöinen, siinä on WhatsApp mikä on aika kiva juttu... Viimeiset illat olen keskustellut siellä kavereiden kanssa. Mutta minulla on ikävä Renniä, aiempaa puhelinta, joka on samalla ensimmäinen puhelimeni. Kyllä, sillä on nimi ja kyllä, minulla on ikävä "kivikautista puhelinta". Mutta en halua jättää Renniä! En pidä muutoksista enkä moderneista laitteista.

Viime päiviä on piristänyt tuntuvasti viimeisin fiktiivinen ihastukseni. Tai oikeastaan se ei ole viimeisin, sillä olen pitänyt hänestä jo kun näin toisen Hobitti-elokuvan. Mutta toissapäivänä ihastuin sitten häneen kunnolla.

Ne jotka ovat huom. katsoneet viimeiset Hobitti-elokuvat, saavat toivottavasti piirroksestani hahmon selville: Tauriel, Mirkwoodin haltia. Hän on rohkea, suojeleva ja hyvä jousiampuja sekä taistelija. Ja sitten hänen traaginen rakkautensa Kiliin... (Joka on kääpiö, ja kääpiöt ja haltiat ovat vihanneet toisiaan aina.) Tauriel&Kili <3 Ilman heitä en pitäisi Hobiteista ollenkaan, ne ovat mielestäni tosi raakoja. Piirrustuksen kanssa kului toissapäivä, ihastukset piristävät jotenkin kummasti.

Toinen piristys: sain pianon! Ja opettelin heti uuden laulun, Scott Joplinin "The Entertainer" (vasen käsi aika heikosti mukana). Osaan nyt soittaa pianolla viisi laulua :D Jee!

Hauskaa lomanjatkoa!

Luontokuvia ja vähän asiaakin

Enää pari koulutyötä, yksi koe ja viikko, ja jo helpottaa :)
Nettikin on ollut katki, ja olisin muuten penkonut aikaa bloggaamiseen jo aiemmin. On niin monta asiaa, ja liian vähän aikaa!

Päätin nyt muuttaa blogin "kuvauksen" (katso Tietoja minusta sivussa) vapaa-aikablogiksi, koska mielestäni se sopii paremmin. Bloggaanhan niin elokuvista, kirjoista, ajatuksista (niistä ehkä entistä enemmän?) ja muusta sellaisesta. Mutta siis en aio tosiaankaan lopettaa kirjoista bloggaamista! Joten tämä tulee yhä olemana kirjablogikin. Olen myös miettinyt, jos laittaisin jonkun tarinan, sitten kun saan sellaisen kirjoitettua... Eli älkää valvoko sen vuoksi.

Olin ystäväni Lizaahin kanssa pari viikkoa sitten ulkona, ja otettiin hienoja kuvia luonnosta ja taivaasta! (Tiedän, nämä ovat vähän myöhässä, mutta kuvien tietokoneelle lataamisenkin kanssa oli ongelmia.)

Posliinihyasintti

Sinivuokko

Viikko sitten oli ihanan sumuista illalla. Rakastan sumua! Se on jotenkin niin mystistä. Välillä tuntuu, että kaikki inhoavat sadetta, mutta minusta sekin on niin mukavaa! (Korjatkaa yleistykseni, jos olen väärässä, mutta sellaisen mielikuvan olen saanut.) Saatan jäädä tuijottamaan kaatosadetta tai haluta nukahtaa pisaroiden ripotellessa kattoon. Mutta kyllä aurinkoinenkin sää on ihanaa ja saa kesäiselle tuulelle.

Kerrottavaa (=pää räjähtää)

"Tammikuu on pakkaskuu
Helmikuu on hiihtokuu..."

Ei näytä siltä. Tiet, puut, katot ovat täysin kuivia. Vain läheisessä puistossa on vielä lunta, mutta millaista? Osin mustaa, harmaata, loskaa. Sulamassa.
     Helmikuun pitäisi olla melkein keskitalvea! Kevään pitäisi tulla maaliskuussa! (Minun mielestäni.) Pidän paljon keväästäkin. Mutta sitä ennen pitäisi tulla kunnollinen pitkä talvi. Jolloin voi olls lumisotaa, käydä pulkkamäessä, ihastella kimmeltäviä tähtiä ja lunta, juoda kaakaota...

Jätetään tuo aihe. Hiihtoloman loppu surettaa vähän, mutta onneksi meillä ei vielä ole kamalasti koulutöitä. Tosin "Ylpeys ja ennakkoluulo", jonka lukemisen aloitin liian myöhään. Se on hyvä kirja, mutten oikein jaksaisi lukea sitä 50 sivua päivässä. Enkä ehtisikään.

Syy.

Isä muuttaa lähipäivinä ulkomaille. Kesällä, mekin muutamme sinne. Pariksi vuodeksi. Jätän nyt tämänkin aiheen, mielipiteeni tästä ei ole ihan lyöty lukkoon.

Seuraus.

Pitäisi keksiä koko perheen yhteistä tekemistä. Kaikilla on oma mielipide. Yhteisymmärrykseen (luulisin?) on päästy illan elokuvan kanssa... Mutta entäs muuta? Itse haluaisin elokuviin, suunnistamaan, luistelemaan.

Elokuva: liian pelottava/ tylsä muille.  Suunnistus: rakas harrastus, jota en ole ehtinyt vuosikausiin. Luistelu: muut eivät halua, varsinkaan jääkiekkoa. 
     Isälle kävisi varmaan kaikki. Muille ei mikään. Ei kyllä minullekaan muiden harvat ideat. Viimeiset hetket yhdessä... 

???!!!