Madeline Miller: Circe

Kiinnostus heräsi: Instagram tai kirjablogit 

Circe

Madeline Miller

2018

416 sivua

Bloomsbury

Kirke tunnetaan Kreikan mytologiassa noitana, joka asustaa palvelijattariensa ja kissapetojensa kanssa Aiaia-saarta ja muuttaa pahaa-aavistamattomia miehiä sioiksi. Romaani Circe (Kirke) antaa hänen taruunsa kuitenkin uuden feministisen näkökulman. 

"“Let us consider," I said, "a boatload of sailors. Among them, some are undoubtedly worse than others. Some exult in rape and piracy, but others are newly come to it and scarcely have their beards. Some would never imagine robbery, except that their families are starving. Some feel shame after, some do it only because their captain commands it, and because they have the crowd of other men there, to hide among."

   "And so," he said, "which do you change, and which do you let go?"

   "I change them all," I said. "They have come to my house. Why should I care what is in their hearts?"

    He had smiled and lifted his cup to me. "Lady, you and I are in accord.”"

Nymfi nimeltä Kirke kasvaa isänsä auringonjumala Helioksen hovissa, jossa nymfien tehtävänä on lähinnä toimia somistuksena ja löytää puoliso. Jo nuorena Kirke kuitenkin huomaa piilevät magian kykynsä, mutta häntä uskotaan vasta hänen veljensä kertoessa omista kyvyistään. Rangaistukseksi rehellisyydestä pelonsekaiset jumalat telkeävät Kirken autiolle saarelle iankaikkisesti. Siellä hänellä ei ole puutetta mistään paitsi vapaudesta.

   Vuosisatojen aikana Kirke kehittää yksinäisyydessään taitojaan erilaisten taikajuomien muodossa. Pian jumalat keksivät lähettää kurittomia tyttäriään hänen luokseen, ja heistä tulee Kirken palvelijattaria. Myös merimiehiä eksyy saarelle myrskyjen mukana, joskus kohtalokkain seurauksin. Eräänä päivänä saapuu itse Odysseus. 

Circe nousi nopeasti yhdeksi tämän hetken lempikirjoistani runollisella kirjoitustyylillään ja symbolisilla teemoillaan. Päällimmäiseksi siitä jäi mieleen moniulotteiset hahmot, joilla on oma kehityksensä ja myös tummat puolensa. Kirke käy läpi hienon psykologisen kaaren hiukan naiivista tytöstä itsenäiseksi, sitkeäksi ja elämänviisautta täynnä olevaksi naiseksi, mutta hänkään ei ole puhtoinen. Tarujen sankarimainen Odysseus on kirjassa juonikas, ja tuo Kirkestä esiin uusia piirteitä. Jokainen Kirken rakastettu opettaa hänelle jotain elämästä. Minusta oli myös mielenkiintoista, kuinka jumalat ja titaanit kuvataan ahneina ja itsekeskeisinä. Jumalat aiheuttavat tarkoituksella ihmisille tuskaa, jotta nämä palvoisivat heitä. 

Tärkeä teema kirjassa on vastakohdat petos ja rehellisyys. Kirke tulee useasti petetyksi ja häntä rangaistaan rehellisyydestä, joten hän kyynistyy. Radikaaliin feministiseen tapaan hän alkaa kostaa miehille. Daedalos on elämänkokemuksensa muokkaama, Odysseuksen vaimo Penelope tarkkaavaisuudessaan viisas, ja Telemachus isänsä vastakohtana aito. Miten luovia ahnaassa ja juonittelevassa ympäristössä? Vähitellen Kirke löytää tasapainon.

“How do you bear it?" he said.
   My eyes gave off a faint light, and by it I could see his face, It was a surprise to realise that he was waiting for an answer. I believed I had one. I thought of another dim room, with another prisoner. He had been a craftsman also. On the foundation of his knowledge, civilisation had been built. Prometheus' words deep-running as roots, had waited in me all this time.
   "We bear it as best we can," I said.”

Kirja sopi vuoden 2023 HelMet-lukuhaasteen kohtaan 38. Kirjan tarina perustuu myyttiin, taruun tai legendaan.

Velma Wallis: Zwei alte Frauen/Kaksi vanhaa naista

Kiinnostus heräsi: löysin lomamatkan Airbnb:n kirjahyllystä ja lainasin myöhemmin kirjastosta. 

Zwei alte Frauen. Eine Legende von Verrat und Tapferkeit

Velma Wallis

2009 (1994)

Two old women (1993)

Christel Dormagen

119s

Piper Verlag

Zwei alte Frauen (Kaksi vanhaa naista, Two old women) pohjautuu vanhaan itäisen Alaskan Athabascoihin kuuluvan Gwich'in-intiaanikansan tarinaan, jonka Velma Wallis kuuli äitinsä kertomana. Kansalla oli tapana jättää nälkäkuoleman uhatessa heikoimmat jäsenensä oman onnensa nojaan. Näin tapahtuu myös eräänä kylmänä talvena heimon vanhimmille, nimeltään Ch'idzigyaak ja Sa', jotka eivät muuta kuin istu ja valita vaivoistaan. Kuitenkin nämä kaksi vanhaa naista uhmaavat pakotettua kohtaloaan ja päättävät olla antamatta periksi. He keräävät viimeiset voimansa ja selviävät taitojensa avulla koko pitkän talven yli matkaten samalla kesäasuinpaikoille joelle.

Tämä oli todella mielenkiintoinen kertomus! Kirja kuvasi hyvin athabascojen elintapoja naisten pyytäessä oravia ja jäniksiä sekä tehdessään itselleen yösijan lumiluolaan. Kesällä he keräävät suuren varaston marjoja, kalaa ja muita metsän antimia seuraavan talven varalle. Oli myös mielenkiintoista seurata henkilöiden tapoja ja ajatuksia, esimerkiksi naiset ystävystyvät toisiinsa paremmin mutta puhuvat keskenään läheisesti vain harvoin. He eivät myöskään ota hylkäämistä itsestäänselvänä vaan tuntevat itsensä petetyiksi ja katkeriksi. Heimon tapa jättää heikoimmat jälkeensä ei muutenkaan ole kyseenalaistamaton, sillä päällikkö empi päätöstään kaikkien ollessa kuolemassa nälkään. Naisten sukulaiset jättävät heille salaa pari työkalua tosin vain osoittaakseen henkisen tukensa. Lopulta naisten neuvokkuus pelastaakin koko heimon ja hylkäysperinne unohdetaan kokonaan.

Tarina painottaa sisua ja periksiantamattomuutta Sa'n ja Ch'idzigyaakin joutuessa valitsemaan joka päivä uudestaan jäädäkö lumihankeen makaamaan. Tarina käsittelee myös vanhentumista ja voimia. Molemmat naiset huomaavat aiemmin vain valittaneensa turhaan, sillä he ovatkin nuorempia ja vahvempia kuin uskoivatkaan. 

Velma Wallis on itsekin juuriltaan Gwich'in ja kasvoi pienessä kylässä Alaskassa lähellä Fort Yukonia. Valmistuttuaan koulusta hän päätti muuttaa yksin mökkiin kauas erämaahan, jossa hän opetteli itse selviytymään luonnon armoilla. Myöhemmin hän matkusti kaupunkiin kirjoittamaan romaaniaan kirjastossa. Alkusanoissa Wallis mainitsee sukunsa naisten työskennelleen aina uutterasti vanhoiksi asti. Hänen äitinsä piirtämä kartta on myös liitetty alkuun paikkojen athabascan- ja englanninkielisillä nimillä.

Mietin paljon sitä kuinka paljon tarinassa on aitoa ja kuinka paljon Wallis on keksinyt itse saadakseen legendan romaanimuotoon. Mutta ainahan tarinoihin lisätään jotain uutta ja omaa, sehän se niiden idea onkin. Tämän lisäksi Wallis tuntee kansansa perinteet ja ajatusmaailman paremmin kuin joku ulkopuolinen. Lopulta kukaan ei voi tietää mikä on "totta" ja mikä ei, mutta se ei ole pääasia. Tärkeintä on tarinan ydinajatus.

Kirja sopii HelMet-lukuhaasteeseen kohtaan 2. "Kirjassa lumi tai jää on tärkeässä roolissa" sekä henkilökohtaiseen Amerikkaa tutkimassa -projektiini osavaltiolla Alaska.