Sara Hylton: Prinsessa Tuian amuletti

Kiinnostus heräsi: yksi lempikirjoistani, ensimmäisen kerran luettu ehkä vuonna 2013 ja seuraavan kerran vuonna 2016

Prinsessa Tuian amuletti 

Sara Hylton

1985

The Talisman of Set (1984)

Minna Tarkka

264 sivua

Eletään 20-lukua. Kathryn muuttaa äitinsä kuoleman jälkeen arkeologi-isänsä luota Persian aroilta Englantiin ja varttuu nummilla kauniiksi nuoreksi naiseksi. Mutta samaan aikaan hän näkee todentuntuisia unia antiikin Egyptin prinsessa Tuiasta, joka rakastuu kiellettyyn mieheen ja joutuu valitsemaan pakkoavioliiton, papittaren roolin ja kuoleman välillä. Ja Kathryn huomaa kauhukseen että hänen elämänsä alkaa muistuttaa liikaa prinsessa Tuian kohtaloa. Voiko ratkaisu löytyä Egyptistä, Tuian kotimaasta?

"Lapsuuteni omituiset unet eivät olleet vuosiin häirinneet öitäni tai vaivanneet minua päivisin, ja oli ihme etten ollut unohtanut niitä. Vaikka minua pidettiin melkoisena kaunottarena, en itse ollut tyytyväinen ulkonäkööni. Minä olin kasvanut pitkäksi ja hoikaksi ja kiiltävät kiharat ulottuivat olkapäilleni. Silmistäni sanottiin, että ne olivat puutarhaorvokin siniset, ja ihoni oli sitä kuulaan vaaleaa lajia, jota punertavahiuksisilla näkee. Miksi ihmeessä minä aina vertasin kasvojani toisiin, jotka olivat posliininhienot ja maalatut, ja silmiäni noihin jadenvihreisiin silmiin? Kun iltaisin harjasin hiuksiani, kaipasin tuota korpinmustaa tukkaa, jota kietoi kultainen kobra nostaen häijyn päänsä puhdaslinjaisen otsan ylle." -s.54

Prinsessa Tuian amuletti on sekoitus mysteeriä, romantiikkaa ja historiallista romaania. Jotkut lokeroisivat tämän viihderomaaniksi, mutta minusta tässä on paljon muutakin. Suurin osa tarinasta tosin sijoittuu Englannin nummille ja muistuttaa paljon kevyttä viihderomaania. Tällä lukukerralla Kathrynin onneton rakkaustarina tuntuikin aika epärealistisen intohimoiselta ja pikaiselta. 

Kun lopulta päästään Egyptiin, on tarina kuitenkin täynnä filosofisia mietteitä uudelleensyntymisestä ja kuvauksia maan kauneudesta. Purppuraisia kukkuloita, kaupungin viliseviä katuja tai Kuolleiden kaupungin aavemaista hiljaisuutta. Hehkuvista kuvauksista ei voi saada kyllikseen.

" -Se johtuu valosta, minä sanoin. -Egyptiläinen valo on niin uskomattoman epätodellista. On vaikea kuvitella itämaisempaa, omalaatuisempaa näkyä kuin mamelukkien haudat ilta-auringon valossa. Se on ihmeellinen näky, kaamea ja ihastuttava samaan aikaan!

   Hän [Ahmed] hyväksyi tunnelmani nyökäten. -Niin, Kathryn, mutta siitä huolimatta tämä on Egypti! Kaunis vain ihmeellisen valon loisteessa, kaunis vain kun katsoo tarpeeksi kaukaa eikä näe epäjärjestystä." -s.169

Tietysti nykyaikana herää kysymys, onko tällainen romantisointi oikeutettua etenkin valkoisen kirjailijan näkökulmasta. Egyptiläisiä työmiehiä kuvaillaan epäluotettavina, taikauskoisina ja kohtaloonsa tyytyvinä. Arkeologi Ahmed Sadek edustaa ehkä "sivistyneitä", islaminuskoisia egyptiläisiä, jotka eivät kuitenkaan täysin lyttää taikauskoa. Erään hahmon mielestä vain brittiläiset ovat tuoneet maahan edistystä. Minusta kuitenkin kirja osoitti myös ymmärrystä eri uskomuksia kohtaan, ja juurikin Ahmed ymmärtää Kathrynin pohdintaa kohtalosta ja uudelleensyntymisestä. Egyptikin kuvataan kaaoksen ja kauneuden sekamelskaksi, ja historian havina on käsin kosketeltavaa.

"Pimeys oli läpitunkematon, mutta nyt huomasin uuden piirteen Afrikassa - hiljaisuus tuntui paljon uhkaavammalta kuin pimeys. Autiomaan hiljaisuus oli korvia huumaavaa, se melkein jyrisi. En ollut ikinä kuvitellut, että täysin kuolleen maailmankolkan hiljaisuus voisi olla niin painostavan täynnä ääntä. Vain autiomaassa saattoi kuvitella, minkälainen maailma oli ollut ennen kuin yhtäkään elollista olentoa oli luotu, ja minkälainen se olisi, kun kaikki elämä olisi kadonnut maan päältä." -s.212-213

Prinsessa Tuian amuletti on kirja, jota löytyy enää tuskin mistään ja joka ei ole erityisen tunnettu. Kukaan bloggaaja ei ole kirjoittanut siitä englanniksikaan, se on saanut Goodreadsissa vain muutaman arvioinnin, eikä kirjailijasta meinaa löytyä mitään tietoa. Onko hän itse käynyt Egyptissä? Vai onko hän tehnyt mikawaltarit?

Prinsessa Tuian amuletti sytytti minulla kaipuun Egyptin raunioille, samanlaisen kuin Pieni talo preerialla loputtomille tasangoille tai Lavinia aikaan ennen Rooman valtakuntaa. Sen kukkuloille, Kuninkaiden laakson jyrkkien kallioiden keskelle, äänettömään autiomaahan. Ja edelleen Karnakin temppeliin.

"Kävelimme museossa, jonka kattona oli taivas ja seininä Theban kukkulat. Tiesin että kantaisin ikuisesti mielessäni Karnakin kauneutta ja aurinkoisuutta, sen surullisuutta ja ikuista ylevyyttä. Mikään ei voisi hävittää mielestäni kukkuloiden ruusunpunaa, kultaista valoa ja sitä miten entinen uljaus oli valunut hiekkaan. Olin nähnyt unia Karnakista, ylpeästä ja kauniista Karnakista Theban tasangolla, ja toisesta elämästä joka oli ollut osa tuota ylevyyttä; nyt minusta tuntui, että tämän jälkeen näkisin unissani yhä uudelleen vain Karnakin rauniot ja hyväksyisin että menneisyys oli kuollut, raunioitunut Karnakin mukana." -s.249-250

Kirja sopii HelMet-lukuhaasteen kohtaan 33. Kirjan tapahtumat sijoittuvat Afrikkaan ja Kirjahyllyn aarteita -haasteeseen.

Sara Hylton: Prinsessa Tuian amuletti

Kiinnostus heräsi: uudelleen luettu

Kirja: Prinsessa Tuian amuletti
Kirjailija: Sara Hylton
Julkaisuvuosi: 1985
Suomentaja: Minna Tarkka
Alkuperäisteos: The Talisman of Set (1984)
264 sivua
Tammi

Kathryn muuttaa yhdeksänvuotiaana Persiasta takaisin kotimaahansa Englantiin, kasvaa kauniiksi nuoreksi neidoksi ja osallistuu herrasväen huveihin. Samaan aikaan hän näkee todentuntuisia unia antiikin Egyptistä ja prinsessa Tuiasta, joka joutuu valitsemaan pakkoavioliiton, naimattomuuden ja kuoleman väliltä. Avukseen hän yrittää käyttää pahamaineista Sethin amulettia, mutta suunnitelma epäonnistuu kammottavalla tavalla.

Samalla tavalla alkaa Kathrynin oma elämä muuttua kohtalokkaasti... Voisiko arvoituksen saada ratkaistuksi Egyptissä, Tuian kotimaassa?

Prinsessa Tuian amuletti on jännittävä sekoitus romantiikkaa, uudestisyntymisaatetta ja Egyptiä. Ja historiaa <3 Tartuin kirjaan ensimmäisen kerran melkein kolme vuotta sitten, kiinnostuneena, mutta jotenkin hiukan petyin. Nyt luin nähtävästi kirjan sopivalla hetkellä, sillä odotukseni ylittyivät kunnolla.

Yleensähän rakastan romantiikkaa kirjoissa, mutta tässä se ei niin suuressa osassa ollut, eikä myöskään se asia, miksi kirjasta niin paljon pidin. (Kyllä minä Kathrynin rakastetun hyväksyn, ei sillä.) Uudestisyntymisestä luin varmaan ensimmäisen kerran romaanissa, ja se pistääkin ajattelemaan. Olisi niin ihanaa olla elänyt joskus ennenkin, muinaisina aikoina joina haluaisin elää, ja vieläpä muistaa sen... Kathrynin tapauksessa se ei kuitenkaan ollut upea kokemus, sillä hän joutui maksamaan entisen elämänsä virheistään.

Mutta, eniten pidin tästä kirjasta historian ja runollisen kerronnan vuoksi. (Kirjailijasta en löytänyt mitään tietoa netistä; onko hän käynyt Egyptissä?) Itse en ehkä arkeologiksi haluaisi tulla, mutta jotenkin haluaisin tulevaisuuden työni liittyvän historiaan ja erilaisiin kulttuureihin. Muinaisesta Egyptistä ja sen valtakunnasta en ole kuitenkaan koskaan niin hirveästi ollut kiinnostunut, johtuen muumioista joita yhä hiukan pelkään.

"Ajattele tätä uljasta kulttuuria, joka oli vanha jo silloin kun Kreikkaa ei vielä ollut eikä Roomaa ollut rakennettu seitsemälle kukkulalle." -s.250

Prinsessa Tuian amuletti näytti minulle Englannin maaseudun elämää viime vuosisadan alussa, tuon ajan matkustamista ja arkeologisia kaivauksia. Mutta sen avulla sain sukeltaa menneisyyteen kunnolla ja nähdä Egyptin, muinaisen ja nykyisen. Pyramidien mahtavuuden, Kairon Kuolleiden kaupungin autiot kadut. Paikallisten ihmisten omanlaisen rytminsä ja elämänsä, joen jonka varrella päähenkilö rakastaa "verkkojaan kokevien kalastajien ikuista laulua". Tämän kirjan jälkeen janoan päästä näille paikoille itsekin. En haluaisi elää siellä Tuian aikana, mutta tehdä matkan sinne Kathrynin eläessä, ennen modernia nykyaikaa.

"Mikään ei voisi häiritä tai pysäyttää tämän maan ikuista, muuttumatonta rytmiä, mutta minusta tuntui että voisin katsella sitä kuolemaani asti kyllästymättä sen pysyvyyteen. Egyptin tosi lumous piili juuri alati vaihtelevassa pysyvyydessä, yksitoikkoisuudessa joka ei koskaan ollut kyllästyttävää; sillä ei ollut mitään tekemistä faaraoiden muinaisten hovien upeuden tai siitä jälkimaailmalle jääneiden muistomerkkien kanssa." -s.170-171 

Ja Karnakin temppelin rauniot kuunvalossa.

"Tuijotin obeliskien, porttitornien ja pylväiden heijastuksia vedessä, mutta en voinut ajatella muuta kuin että kaikki oli ohi ja lopussa. Karnakin kunnian päivät olivat vaipuneet manalan maille ja niiden mukana muinaisten rakkauden, kunnianhimon ja kiihkeän vihan tunteiden koko kirjo. Enää eivät nämä valtavat salit kaikuisi kansan riemuhuudoista voitokkaan armeijan palatessa, enää ei pappien laulu kaikuisi jumalten juhlamenoissa. Surullinen Karnak-parka odotti entisen suuruuden heräämistä henkiin, mutta aivan yhtä turhaan kuin faaraot palatsihaudoissaan." -s. 257

Kirja menee Helmet-lukuhaasteen kohtaan 19: Kirjan päähenkilö on sinun unelmatyössäsi, liittyyhän arkeologia historiaan.