Aino Vähäpesola: Onnenkissa

Kiinnostus heräsi: Edith Södergran on lempirunoilijani (<- postaukseni hänen kootuista runoistaan)

Onnenkissa
Aino Vähäpesola

2019

191 sivua

*Kosmos

"Kun olin tanssinut kymmenen tuntia, uskoin bileisiin. Elämäni oli kuuma harha, ja niin sen kuuluisikin olla. Mutta kumpi oli harha, yöelämä vai päiväelämä? Onko sellaisilla kysymyksillä väliä, jos onnistui hetkisen olemaan pitelemättömän onnellinen? Ei kai. Silloin hetkeksi aukeaa tie maahan jota ei ole." -s.125

Onnenkissan nimetön päähenkilö on nimettömässä pääkaupungissa asuva 24-vuotias kirjallisuudenopiskelija, joka työstää feminististä gradua Edith Södergranista. Yhtä feministisen suorasta ja kriittisestä näkökulmasta hän tarkastelee elämäänsä ja yhteiskuntaa, yliopiston rakenteita ja tieteen tekemistä, arkeaan, sukupuolta, ulkonäköpaineita ja parisuhteitaan.

En voi sanoa lukevani paljon runoutta, mutta Edith Södergran on tähän mennessä ainoa runoilija, joka on useammalla runollaan tehnyt minuun vaikutuksen. En aina ymmärrä hänenkään tekeleitään, mutta niiden leiskuva kieli ja monitulkintaiset, hiukan hämärän peittoon jäävät sanat saivat sydämeni värisemään. Luulin tämän kirjan alun perin olevan romaani, mutta se paljastuikin sekoitukseksi romaania, autofiktiota ja esseetä. Tämä yhdistelmä oli virkistävää vaihtelua. Teoksen kieli oli hyvin runollista ja humorististakin, mutta heti perään akateemista argumentointia, se vaati keskittymään ja ajattelemaan. Lauseet pyrähtelivät pohtimaan aikaa ja kuolemaa, vain lennähtääkseen tieteen tekemiseen tai seksuaalisuuteen. Luin kirjan vuosi sitten, ja muistan sen samalla vastanneeni oman pääkoppani ajatuksiin mutta myös sekoittaneen niitä ennestään.

Kirjassa oli siis vastatusten kaksikymmentäluvun modernistisia runoja kirjoittanut Edith Södergran ja nykyajan feministinen kirjallisuusopiskelija. Joka luvun alussa siteerataan yhtä Södergranin runoa ja myöhemmin samalla runoa analysoiden pohditaan muita aiheita. Samoja teemoja löytyi varsinkin feminiinisyyden ja rajojen rikkomisen puolelta. Södergranin tunnetuimpiin runoihin kuuluu vahvasti naisen emansipaatiota ja sukupuoliroolien rikkomista korostava Vierge Moderne. Hänen runonsa edustavat kompleksisia naisia, miehet ovat sivuhenkilöitä. Kirjan päähenkilö puolestaan on saanut vaikutteita feminismistä ja queer teoriasta, joka korostaa seksuaalisuuden muovautumista ja sukupuolen performanssia biologisuuden sijaan. Itseäni ei-feministinen torjuva asenne kirjallisuuden luennolla sai hämmentymään, sillä en ole tähän mennessä kohdannut yhtäkään samantapaista professoria, päinvastoin. Osa huomioista sai ajattelemaan enemmän, kuten naisen paikka heteroseksissä. Heteroseksuaalinen seksi rakentuu helposti miehen aktiivisen nautinnon ympärille. Naiset, vaikkapa varmaan miehetkin, suostuvat välillä haluttomina seksiin. He antavat luvan mutta eivät nauti. Tutkimuksissa laskeskellaan seksikertoja mutta ei niiden laatua. Tai mikä edes lasketaan seksiksi?

"Kun heteroseksin ytimessä on lopulta aina yhdyntä ja yhdynnässä nainen on väkisinkin passiivisempi osapuoli, ei ole aina helppoa tietää, nauttiiko hän seksistä. Aktiivisen osapuolen tuntemukset kyllä huomaa. Passiivisen nautinto voi näyttää aika lailla samalta kuin ei-nautinto, ja hänen tuntemuksensa täytyy selvittää erikseen. Sitä kaikki eivät jaksa vaivautua tekemään. Jos asiasta vaietaan, tähän tyyliin on mahdollista harrastaa hyvin keskinkertaista seksiä todella pitkään. [...]

   Minun näkökulmastani oli siis todella vaikeaa ymmärtää, miten kukaan voi haluta harrastaa seksiä jonkun kanssa, joka ei ilmaise halua vaan antaa luvan. Vastaus piilee varmaan siinä, että poikaystävä oli seksin suhteen itsenäinen toimija. Hänen seksuaalinen omanarvontuntonsa oli sen verran hyvä, että hän pystyi rohkeasti laukeamaan toisen ihmisen ollessa läsnä, vaikka toinen lähinnä katselisi kattoa liikkumattomana. Minun kiihottumiseni oli kuin rusakko, joka kuunteli koko ajan ympäristöä, tässä tapauksessa poikaystävää. Se luikki tiehensä jos ympäristö ei ollut lämmin ja yhtä lailla halukas." -s.66-68

Onneksi nykyään on enemmän tietoisuutta ja huomaavaisuutta. En ollut ihan samaa mieltä siitä, ettei äärifeminismiä olisi olemassa. Feminismissäkin on radikaaleja liikkeitä, jotka eivät anna tilaa kysymyksille ja pohdinnalle tai jotka ylläpitävät miesvihaa. 

Mietteitä tieteen tekemistä oli myös mielenkiintoista lukea. Kirjallisuustieteiden reflektiivinen lähestymistapa on hyvin samanlainen kuin kulttuurientutkimuksessa. Jokaisen tutkimuksen takana löytyy tutkija, jonka etninen/kulttuurinen tausta, sukupuoli, kasvuympäristö, yhteiskuntaluokka ja arvot vaikuttavat hänen tapaansa katsoa tutkittavaa aihetta. Tutkimus ja sen tulokset eivät ole vain neutraaleja ja objektiivisia. Jo aiheen valinta perustuu tutkijan omiin mielenkiintoihin. Miksi siis pitäisi leikkiä ettei tutkimusaiheella ole mitään yhteyttä omaan henkilökohtaiseen elämään?

Samoin itsereflektio oli päähenkilölle tärkeää, siihenhän koko kirja perustuukin. Itsereflektio on minusta yksi tärkeimmistä ominaisuuksista ja taidoista, ehkä jopa tärkein. Miten muuten pystymme näkemään virheemme ja ymmärtämään toisia?

"Poikaystävä sanoi, että pelkäsi pienenevänsä, jos ryhtyisi ajattelemaan heikkouksiaan. Minun silmissäni hän pieneni, koska pelkäsi sellaista." -s.55

Kirja keskittyi pääasiassa näihiin aiheisiin, muut aiheet olivat henkilökohtaisempia. Ne sivusivat ahdistusta elämästä, hetkeen tarttumista, pienen huojentavan ajatuksen löytämistä kaoottisen maailman keskellä.

"Kun hän joskus kuolee, aavistus hänestä jää elämään minussa, ehkä siitä on lohduksi. Sillä sitten kun äitiä ei enää ole, sen lähin korvike olen minä itse. Minä olen se henkilö, jota lähemmäs äitiä ei voi päästä." -s.103

Entä onko kirjailijan elämällä lopultakaan mitään tekemistä teoksiensa kanssa? Onko Aino Vähäpesola yhtä kuin tämän kirjailijan päähenkilö? Onko Edith Södergran yhtä runojensa kanssa? Kirja leikkii juuri tällä ikuisuuskysymyksellä vastausta antamatta. Ehkä vastaus ei ole joko tai vaan sekä että.

"Maneki nekon ilme on täydellisen tyytyväinen ja mairea, vilkutus on tasainen ja joka kerta tismalleen saman mittainen. Päässäni alkaa kihelmöidä, kun katselen sitä. Mitä muuta kuin hyvää voisi tuoda se, että niin vähäpätöiset asiat - esineet, joilla on hymyilevä naama ja yksinketainen liikemekanismi - saavat aikaan pienen mutta totaalisen onnentunteen, joka toimii pakopaikkana ja tekee minusta suorastaan omavaraisen. Kaikki voivat vaikka kuolla, talo voi palaa. Siltikin on aina olemassa mahdollisuus, että aivoissa alkaa kihelmöidä ja olo muuttuu hetkeksi hyväksi, jopa sattumalta tai kutsumatta. Näin voi käydä silloinkin, jos joskus kuulen nousevan veden kohinan, joka upottaa tämän rannikkokaupungin kotitalot ja yliopistot, lopulta jääkarhutkin. Vasta kun aivoni lopettavat toimintansa, loppuu pieni ja nopea, kultaisen tulen tikkaus silmieni takana pienessä luolassa, jossa se kimpoilee pitkin poikin kehoa kuin flipperipallo. Onnenkissa, onnenkissa, se minä olen itse." -s.74-75

Kirja meni vuoden 2022 HelMet-lukuhaasteen kohtaan 1. Kirjassa sekoitetaan faktaa ja fiktiota.

Mary Rubio & Elizabeth Waterson: Writing a life - L.M.Montgomery

Kiinnostus heräsi: kiinnostus L.M. Montgomeryyn, löytyi yliopiston kirjastosta

Writing a life: L.M. Montgomery. A biography of the author of Anne of Green Gables
Mary Rubio & Elizabeth Waterson

1995

133 sivua

ECW press

L.M. Montgomery on kanadalainen tyttökirjojen, runojen ja novellien kirjoittaja, jonka luontokuvaukset, aikanaan epätavalliset sankarittaret ja sadun hohtoa täynnä olevat kertomukset muistetaan edelleen. Kirjojen takaa paljastui kuitenkin myöhemmin nainen, joka kärsi yhteiskunnan vaatimusten kourissa. Maud jätettiin lapsuudessaan isovanhempiensa huomaan, hän joutui kamppailemaan vuosia päästäkseen opiskelemaan ja saadakseen kirjailijan uransa alulle sekä solmi sankarittariensa kohtaloita uhmaten järkiavioliiton. Molempien masennus, asema papinrouvana, menestyksen varjopuolet ja hyvien ystävien kuolemat loivat Maudin elämään tummuutta, jota hän ei päästänyt näkymään uurastuksestaan ja tiukasta hymystään.

Oli mukava palata taas pitkästä aikaa lempikirjailijani elämään ja teoksiin. Olen lukenut Maudin omaelämänkerran Alppipolun, Sisko Ylimartimon teoksen Anna ja muut ystävämme sekä kolme nidettä kootuista päiväkirjoista The Selected Journals of L.M. Montgomery, joten tunnen kirjailijan elämän melko tarkasti. Tiedän hänen rakkaudestaan Prinssi Edwardin saareen, elämän läpi jatkuneesta yksinäisyydestä ja muutosten pelostaan. Kuitenkin varsinkin Maudin viimeisten vuosien vastoinkäymisiä en tiennyt kunnolla, mutta tämä kirja tutustutti niihinkin. Kirja huomautti esimerkiksi siitä kuinka Maud antoi kirjoissaan sankarittarien löytää rakkaansa yllättävien käänteiden takaa mutta paheksui omien poikiensa rakkausseikkailuja ja odotti heiltä paljon. Toisaalta hänen kirjoissaan tapahtuu paljon mitä Maudille ei tosielämässä olisi tullut kysymykseenkään.

Maudin elämä ei ollut kaikkein helpoin, vaikka kirjailijan ura ja toimeentulo toivatkin tietysti menestystä. Vastoinkäymiset seurasivat toisiaan, ystäviä kuoli ja yhteiskunnan odotukset painoivat päälle. Itsemurhaa kuolinsyynä ei 90-luvulla tiedetty, mutta jo tämä teos viittaa epäsuorasti siihen. Ewanin ja Maudin mielenterveysongelmat ja masennus surettavat, sillä nykyään he olisivat varmasti saaneet paremmin hoitoa, ja stigmaa olisi ollut vähemmän. Maud ei tosiaan kertonut huolistaan tai masennuksestaan lähes kenellekään, edes lähipiirilleen. Hän joutui pitämään Ewanin masennuksen piilossa seurakunnalta ja hymyili itse aina niin säteilevästi, että joku serkku oli huomauttanut: "You always look so happy!" 

Teoksen kirjoitustyyli oli lisäksi kaunis, ja kirja analysoi myös mielenkiintoisella tavalla Maudin romaanien vivahteita hänen elämäänsä vasten, hiukan samoin tavoin kuin Anna ja muut ystävämme. Teokset käsittelevät paljon haaveita, nostalgiaa ja muutoksia. Lempikirjastani Sinisestä linnasta mielenkiintoinen huomio oli, että Barney oli Maudin kirjojen ensimmäinen "vakuuttava" romantiikan kohde, jolla oli luonnetta, sillä muut mieshenkilöt jäävät usein yksipuoleisiksi. Olen itse pohtinut, kuvastaako päähenkilön Valancyn irtiotto yhteiskunnan kahleista Montgomeryn omia toiveunia - ja miksi romaani päättyy miten se päättyy? 

Writing a life on lyhyt elämänkerta, Mary Rubio julkaisi sittemmin laajemman teoksen The Gift of Wings. Teos ammensi paljon päiväkirjoista (jotka ovat muuten myös Rubion ja Watersonin kokoamat) sekä kirjeistä. Nämä paljastavat Maudin sisimpiä ajatuksia, ärtymystä ja turhautumista sekä huolia. Samalla kuitenkin muistutetaan, että nämäkin ovat Maudin itsensä editoimia, jotka hän halusi jättää ne ravistelemaan jälkipolvia. Ne ovat yksi mutteivat koko totuus.

"When she turned from the funny eccentrics of her imagined world to the petty corruptions and small-minded malice of Cavendish, reality must have appeared most frustrating. She must have wished that life would conform to her imagination - even though she sometimes scoffed at the pink sugar fantasies she spun to please her publishers and fans. The tangy undertones of her novels could not armour her against the sourness of a life she tried so hard to control and dignify.

   In fact, both kinds of writing served their author as a "road to yesterday". She used her journals as a path to her own past, a past increasingly darkened by her selective recollections of deprivations, loneliness, enmity, defeat, bad luck, and disappointment. Her novels, on the other hand, provided her with a road to an equally real "yesterday" of brightness, fun, sweetness, and loyalty. The fascinating fact is that both paths begin with the same reality, the same experiences of life - a life not fully captured in either mode, but emerging for observers who study the two together." -s.119

Eikä Maudin elämä ollut pelkkää kurjuutta. Päällisin puolin hänellä oli hyvät olot toimeentulevassa perheessä, hän pääsi opiskelemaan eikä myöhemminkään ollut usein puutetta rahasta. Hänestä tuli maailmankuulu kirjailija, jolle sateli kirjeitä ja joka tapasi useita merkkihenkilöitä. Maudilla oli lopultakin rakkaita ystäviä, joille hän pystyi uskoutumaan. Hän sai viettää suuren osan elämästään rakkaalla Prinssi Edwardin saarella ja hänellä oli kyky kokea luonnon kauneus kaikkialla. Sekä taito kirjoittaa ja sinnikkyys nousta ylös kivikkoista Alppipolkua pitkin.

"Yet the evidence of the novels, as well as the testimony of those who knew Montgomery, suggests strongly that her life had been much happier than she ever confided to her journal. As long as she could write about Anne or Emily, or Jane or Pat, she could reenter a world of beauty, whimsy, wit, and idealism. Writing had always given her access to spiritual ebullience. Her joy had inhered in the act of writing, composing, and reworking material so that conversations could sparkle, people stride or bounce or fly, and landscapes glow in the surreal light of imagined starlight or sunshine. When unhappy, Montgomery would insert dark shadows in her novels, but most of that unhappiness flowed into her journals, leaving her novels to record the lives of women dreaming of blue castles and imagining warm inglesides, harbouring gables, and lanterns on the hills of their personal islands. True tragedy came into her life when she could no longer write - neither fiction not fixative journals." -s.116

Kirja sopii HelMet-lukuhaasteen kohtaan 5. "Kirjassa sairastutaan vakavasti" sekä Amerikkaa tutkimassa -haasteeseen Prinss Edwardin saarella sekä Ontariolla.

Two gay books

Suomennettu nimellä Pako pohjoiseen

Flucht in den Norden
Klaus Mann
2012 (1934)
288 sivua 
Rowohlt Taschenbuch Verlag

Johanna saapuu Suomeen paetessaan Hitlerin valtaanousua ja kommunistivainoja Saksasta. Entisen opiskelukaverinsa Karinin luona maaseudulla hän kohtaa tämän vanhoja aikoja haikailevan äidin, arvostetun suvun velkaantuvan maatilan - ja veljen Ragnarin, joka ei toimi perheensä vaan mielihalujensa mukaan. Johanna ja Ragnar rakastuvat kiihkeästi ja pohtivat, voisivatko he rikkoa perheen asettamia rajoja ja elää yhdessä. Samaan aikaan Johannaa kuitenkin raastaa tieto hänen ystävistään, jotka tarvitsevat häntä Pariisiin mukaan vastarintaliikkeeseen.

Yhteiskunta vai yksilön tunteet? Tästä teemasta olenkin viime aikoina lukenut jonkin verran. Johannan tilanteessa kysymys kuuluu, voiko hän uhrata oman henkilökohtaisen onnensa yhteiselle tulevaisuudelle, yhteiselle onnelle joka ei välttämättä edes tule toteutumaan. Onko taistelu vastarintaliikkeessä hyödyllistä, haluaako hän sitä elämältään? 

Minulle ei ollut varsinaisesti kehuttu tätä romaania, joten aloitin sen vähän skeptisesti. Jokin aiheessa kuitenkin veti puoleensa, tarkemmin sanottuna 1930-luvun Suomi saksalaisen silmin sekä - seksuaalivähemmistöt 30-luvulla. 

Romaanin alussa Johanna oli Helsingissä, mutta valitettavasti mitään paikannimiä ei mainittu koko tarinan aikana, ja oli vaikea päätellä mitään tarkkoja osoitteita. (Oikeastaan Suomeakaan ei mainita nimeltä, mutta kirjailijan tausta auttaa ymmärtämään erinäisiä asioita...) Loppupuolella henkilöt päätyivät Lappiin, pohjoisimman rautatieasemankin taakse. Oli vähän kummallista, kuinka syrjäisimmistäkin paikoista löytyi aina jonkinlainen hotelli ja vieläpä saksaapuhuvia ihmisiä. Suomalaisten silmiä kuvattiin vinoiksi, mikä tuntui myöskin hassulta, sillä en kuvitellut meidän eroavan ulkonäöltä mitenkään saksalaisista. Muutenkin suomalaiset tavat - aivan lähekkäin tanssiminen, puhumattomuus - ja loppumattomat metsät ja erämaa kuvastivat sitä vierautta, jonka Johanna koki Suomessa.

Klaus Mannilla itsellään oli suhde suomalaiseen mieheen, ja Johanna ja Ragnar on jopa nähty heidän esikuvinaan. Huomasinkin lukiessa, kuinka Johannaa kuvailtiin enemmän miesmäisellä tavalla "koulupojaksi" housuineen ja lyhyine hiuksineen, mutta enemmän minua kiinnosti kuitenkin Karinin ja Johannan suhde. Ennen Ragnarin tapaamista heillä on "herkkä hetki", joka ei kuitenkaan toistu seuraavina päivinä Johannan tutustuttua Ragnariin. Karinin kaipausta kuvaillaan kuitenkin myöhemmin hyvin. On kuitenkin selvää, että Karinilla on tunteita ystäväänsä kohtaan, kun taas Johannan kohdalla kyse oli ehkä ohikiitävästä intohimosta ja läheisyyden kaipuusta. Oli ilahduttavaa lukea 30-luvulla kirjoitettua tarinaa, joka kuvailee homoseksuaalisuutta normaalina ja ymmärtäväisesti. Mitähän aikalaiset ovat ajatelleet tästä?

Pidin myös kirjoitustavasta, joka välillä etääntyi hyvin runolliseksi ja kohtalokkaaksi: 

"Im selben Augenblick spürte sie mit einem Schrecken, der noch stärker war als ihr Glück: daß dies vorüberging, schon entfloh; daß sie nicht in die Macht hatte, diese Sekunde in die Ewigkeit zu verwandeln; daß dieses Glück nur dazu war, um in Schmerz verwandelt zu werden, in Schmerz, Schmerz, immer mehr Schmerz - um seiner Vergänglichkeit willen." -s.122-123

"Samalla hetkellä tunsi hän kauhulla, joka oli vielä voimakkaampi kuin hänen onnensa: että se oli menossa ohi, pakeni jo; ettei hänellä ollut valtaa muuttaa tätä sekuntia ikuisuudeksi; että tämä onni oli olemassa vain muuttuakseen kivuksi, kivuksi, kipua, yhä enemmän kipua - sekunnin katoavaisuuden vuoksi." (oma suomennos)

Ilahduttavana yksityiskohtana kirjassa mainittiin japanilainen Helsingissä työskennellyt diplomaatti. Valitettavasti hän ei kuitenkaan voinut olla julkaisuajankohdan takia oikeastikin Helsingissä 1937 työskennellyt Chiune Sugihara, joka pelasti myöhemmin jopa tuhat juutalaista Liettuassa myöntämällä heille matkustusluvan Venäjän halki Aasiaan. 

Kirja sopii HelMet-lukuhaasteen kohtaan 39. "Kirja on maahanmuuttajan kirjoittama". 

                                       ***

Kiinnostus heräsi: Helmet-hausta löysin

This Book Is Gay
James Dawson
2015 (2014)
264 sivua
Sourcebooks

"This book is dedicated to anyone who has ever wondered."

James Dawsonin kirjoittama opas on kirjoitettu niin homoille, lesboille, biseksuaaleille, transsukupuolisille, heteroille, itsensä määritteleville, itseään pohtiville kuin määrittelystä kieltäytyville. Ja varsinkin niille, jotka ovat kyllästyneet lukemaan sivukaupalla kuivaa teoreettista tekstiä seksuaali- ja sukupuolivähemmistöistä.

"So, you may have SEXTHOUGHTS about people of the same gender as you, OR you may have questions regarding your own gender. Loads of people - even people who end up identifying as straight and cis - have these thoughts and questions. I think it's far odder to have NEVER thought about it." -s.16 

Suosittelen tätä kaikille asiaa pohtiville. Kirjasta käy ilmi niin LGBT+ keskeisimmät käsitteet, tavallisimpia syitä homofobiaan, tukipalvelut USA:ssa kuin vaarallisimmat maat seksuaalivähemmistöille. Oli surullista huomata, kuinka monessa maassa homoseksuaalisuus on laitonta, ja siitä voi saada jopa kuolemanrangaistuksen.

Tärkeä tietokappale oli minusta kappale seksivalistuksesta. Terveydentiedon opettajani jätti muistaakseni kertomatta, että saman sukupuolen väliseen seksiinkin tarvitaan kondomia! 

"Be proud. You have kots of different hats. Wear them all with pride. This is such an exciting time to be LGBT* - things are constantly changing and evolving and I, for one, can't wait to see what happens next."-s.232

Pidin siitä, kuinka kirja oli tosiaankin suunnattu ihan kaikille seksuaalisuuttaan pohtiville ja heteroillekin. Kirjassa esiteltiin erilaisia haastateltujen näkemyksiä ja seksuaalisia suuntautumisia, mutta ehkä kuitenkin eniten keskityttiin juuri homo- ja biseksuaalisuuteen sekä transsukupuolisuuteen. Tässä olisi voinut olla enemmän vaihtelua, sillä esimerkiksi muita sukupuolia ei taidettu edes mainita nimeltä.  

Vähän ihmettelin curious-termiä seksuaalisuuttaan pohtivista, mutta ehkä olen vain tottunut enemmän questioning-määritelmään. Curious vähän kuitenkin kolahti omaan mielikuvaani pohtimisesta, uteliaisuus kuulostaa vähän, no, eri asialta. Mutta tämä on vain oma mielipiteeni.

"However you choose to identify, though, no one can ever say your feelings are a choice. I'll say it again: When it comes to who you fancy or who you are, IT IS HOW IT IS and you never, ever have to apologize for this. You were born this way." S.44

Minusta tärkeintä kirjassa oli juuri ajatus, ettei itseään tarvitse määritellä. Ole vain oma itsesi.

"As a final word on all these identities, gay-rights activist Peter Tatchell says he looks forward to a day when all the labels will be redundant and we can all just be human. I think I look forward to that day too." S.34

Suloinen kuva :3

Kirja sopii Helmet-haasteen kohtaan 45. "Palkittu tietokirja" ja Mental health -bingoon kohtaan "a non-fiction book".