Into the Woods (2014)

Punahilkka toivoo pääsevänsä isoäitinsä luo ja takaisin ennen pimeän tuloa. Jaakko toivoo, ettei hänen rakasta lehmäänsä  Maidonvalkoista tarvitsisi myydä ja Tuhkimo, että pääsisi linnan tanssiaisiin. Leipuri ja hänen vaimonsa toivovat lasta, ja yllättäen heille tarjoutuu siihen tilaisuus. Naapurin noita lupaa antaa heille lapsen, jos pariskunta tuo hänelle tarvittavat ainekset menetettyyn kauneuteen, nimittäin lehmän maidonvalkoisen, viitan verenpunaisen, tukan maissinkeltaisen, kengän puhtaankultaisen. Ja aikaa on vain kolme yötä siniseen kuuhun, jolloin taika täytyy suorittaa...

Into the Woodsissa sadut lomittuivat jännästi yhteen. Niin kuin ehkä jo aineksista huomaa, leipuripariskunta tarvitsi niin Punahilkan viittaa, Tuhkimon kenkää kuin Jaakon (siis siitä pavunvarsisadusta) lehmää. Myös Tähkäpää ja hänen hiuksensa liittyivät tarinaan, tosin pienemmässä roolissa, sama noita oli näet varastanut hänet lapsena torniin.

Henkilöt olivat moniulotteisempia kuin saduissa. Heistä paljastui paljon uusia puolia, kuten Tuhkimosta, joka pohti haluaako hän kuitenkaan palatsielämää. He olivat siis paljon realistisempia kuin satujen mustavalkoiset henkilöt. Jotkut heistä tekivät vääriäkin valintoja, mutta olivat kuitenkin "hyviksiä". Noidasta (eli Meryl Streepistä <3) oli lopulta vähän vaikea sanoa, kumpaan hän kuului, mutta ainakaan hän ei olisi halunnut olla noita, "johon kukaan ei kuitenkaan usko".

Laulut olivat musikaalin parhaimpia kohtia. Koko leffateatterisali raikui naurusta prinssien yhteisessä duetossa Tuskaa, se ja koko elokuva oli niin hauska! Parhaiten kuitenkin mieleen jäi säe
Don't you know what's out there in the woods? jota hyräilin sitten monta päivää jälkeen.

Niin, metsä, jossa pääosa tapahtumista tapahtui. Itseäni metsä rauhoittaa ja saa näkemään hienoja luonnonpaikkoja joka puolella. Elokuvassa metsä kuitenkin muutti ihmisiä, ja heidän päätöksiään, ja tuntui hyvin taianomaiselta paikalta (ja sehän onkin). Juuri tuo yläpuolelle kirjoittamani säe kuvastaa tätä varsin hyvin.

Into the Woods oli siis vaikuttava ja ihana elokuva, jonka tosiaan aion katsoa uudelleen!

Ohjaaja: Bob Marshall
Käsikirjoittaja: James Lapine, Stephen Sondheim
Noita: Meryl Streep           Leipuri: James Corden      
Leipurin vaimo: Emily Blunt   Tuhkimo: Anna Kendrick
Jaakko: Daniel Huttlestone    Punahilkka: Lilla Crawford

Vapun aaton elokuvat

Minulla oli vapun aattona oikea elokuvamaraton. Katsoin neljä elokuvaa, joista kaksi kokonaan ja kaksi vain loppuun! Näistä tulee nyt vähän lyhyemmät kuin tavallisesti. (Ja juu, tiedetään, että vähän myöhässä ollaan...)

            Kopps (2003)
Kiinnostus heräsi: ruotsintunnilla katsottu

Ruotsalaisessa elokuvassa on pikkukaupunki, jonka poliisiasema aiotaan lakkauttaa, koska siellä on liian vähän rikollisuutta. Poliisit lähtevät tekemään itse sabotaasia ja pientä rikollisuutta, jotta asema säilyisi. Yllättäen homma karkaa vähän käsistä.

Äänestin tätä elokuvaa katsottavaksi (tai muistaakseni äänestin), koska siitä tuli mieleen kaikki katsomani rikossarjat, ja koska se oli hauska. Rikossarjoihin sitä on vähän vaikea verrata, mutta hauska se oli! Nauroimme monta kertaa yrityksille, joita poliisit yrittivät tehdä pelastaakseen asemansa, aina roskiksen kaatamisesta "kidnappaukseen".

Ohjaaja: Josef Fares
Käsikirjoittaja: Josef Fares, Mikael Håfström, Vasa
Jacob: Fares Fares
Benny: Torkel Petersson
Lasse: Göran Ragnerstam
Agneta: Sissela Kyle
Jessica: Eva Röse


           Forrest Gump (1994)

Kiinnostus heräsi: koulussa katsottu

Bussia odotteleva mies, Forrest Gump, alkaa kertoa kuuntelijoille elämäntarinaansa. Hän syntyi poikana, jonka jalat eivät liikkuneet kunnolla ja joka ei ollut kaikkein fiksuimmasta päästä. Hän sai mitalin Vietnamin sodassa pelastettuaan ryhmänsä sotilaita - juoksemalla. Hän pelasi pingpongia kansainvälisesti, juoksi Amerikan mantereen monesti, koska hänestä tuntui siltä - ja osti ravustuslaivan. Kaiken aikaa hänellä on kuitenkin mielessään lapsuudenystävä ja rakastettu Jenny, jonka vuoksi hän asioita tekee.

Tämäkin elokuva oli hauska, Forrestin vuoksi, joka vaikutti suuriin asioihin sitä itse ymmärtämättä. Se oli kuitenkin myös surullinen, lähinnä Jennyn takia. Tämä oli kokenut lapsuudessaan kovia, ja oli siksi epävarma Forrestin suhteen, joten heilui vähän kaikkien miesten kanssa. Myös Forrestin päällikkö sodassa, luutnantti Dan, oli ymmärrettävä hahmo: hän kadehti ensin Forrestia sankariudesta, ja toivoi olevansa kuollut, jotta hänetkin muistettaisiin. Kaiken kaikkian elokuva oli upea ja vaikuttava.

Ohjaaja: Robert Zemeckis
Käsikirjoittaja: Eric Roth
Forrest: Tom Hanks
Jenny: Robin Wright Penn
Luutnantti Dan: Gary Sinise

  
    Risto Räppääjä ja liukas Lennart (2014)

Kiinnostus heräsi: mielenkiintoinen juoni, muut perheestä halusivat katsoa

Risto ja Nelli viettävät juuri ihanaa kesälomaa, kun Risto saa huonoja uutisia. Rauha-täti ja Elvi ovat hankkimassa hänelle isäehdokasta, jotta hänellä olisi edes joku miesesikuva. Risto ei halua sellaista vaan karkottaa Nellin avulla ehdokkaat tiehensä. Toisaalla taas naapuri Lennart Lindberg on ihastunut Rauhaan ja yrittää naamioitua päästäkseen isähahmoksi.

Kolmas hauska elokuva, yhtä hauska kuin Kopps. Varsinkin Lennartin "isäehdokkaille" (jotka paisuivat ainakin kolmeen, jolloin hän joutui vaihtamaan persoonaansa koko ajan) naurattivat aivan hillittömästi. Myös sympatiani olivat Lennartin puolella, ja hämmästelin Rauhan typeryyttä olla tajuamatta tämän sopivuutta. Lennart oli fiksu keksiessään naamioitumisen, tosin teki homman vähän liian vaikeaksi kolmella persoonalla. Mutta hän olikin rakastunut Rauhaan <3
 
Yksi juttu häiritsi: nimitys isähahmo!

Ohjaaja: Timo Koivusalo
Käsikirjoittajat: Sinikka & Tiina Nopola, Timo Koivusalo
Risto: Samuel Shipway
Nelli: Sanni Paatso
Rauha-täti: Minttu Mustakallio
Lennart: Vesa Vierikko
Elvi-täti: Riitta Havukainen


  Herrat pitävät vaaleaveriköistä (1953)

Kiinnostus heräsi: Minnesota-esitelmäni (Jane Russell kotoisin sieltä)

Kahdella naisella, Loreleilla ja Dorothylla, on sama tavoite: saada mies. Lorelei vain tahtoo rikkaan, Dorothy rakkaan. Loreleilla on jo varakas kihlattu, mutta miten käykään laivamatkalla Pariisiin (jossa heitä niin ihaillaan kuin vakoillaankin)?

En nyt oikein osaa juonesta enempää kertoa, ja ei ehkä tarvitsekaan. Elokuva oli aika hauska, ei minusta mitenkään erikoinen. Laulut olivat kivoja, kuten tunnettu Diamonds are a Girl's Best Friend. Elokuvan nimi jäi kuitenkin minulle vähän epäselväksi. Lorelei oli ahne ja aika ärsyttävä keimailija. Dorothy oli minusta kivempi, koska hän oli järkevä(mpi) ja heitteli hauskoja kommentteja asioista.

Alkuperänimi: Gentlemen Prefer Blondes
Ohjaaja: Howard Hanks
Käsikirjoittaja: Charles Lederer
Dorothy: Jane Russell
Lorelei: Marilyn Monroe

Luontokuvia ja vähän asiaakin

Enää pari koulutyötä, yksi koe ja viikko, ja jo helpottaa :)
Nettikin on ollut katki, ja olisin muuten penkonut aikaa bloggaamiseen jo aiemmin. On niin monta asiaa, ja liian vähän aikaa!

Päätin nyt muuttaa blogin "kuvauksen" (katso Tietoja minusta sivussa) vapaa-aikablogiksi, koska mielestäni se sopii paremmin. Bloggaanhan niin elokuvista, kirjoista, ajatuksista (niistä ehkä entistä enemmän?) ja muusta sellaisesta. Mutta siis en aio tosiaankaan lopettaa kirjoista bloggaamista! Joten tämä tulee yhä olemana kirjablogikin. Olen myös miettinyt, jos laittaisin jonkun tarinan, sitten kun saan sellaisen kirjoitettua... Eli älkää valvoko sen vuoksi.

Olin ystäväni Lizaahin kanssa pari viikkoa sitten ulkona, ja otettiin hienoja kuvia luonnosta ja taivaasta! (Tiedän, nämä ovat vähän myöhässä, mutta kuvien tietokoneelle lataamisenkin kanssa oli ongelmia.)

Posliinihyasintti

Sinivuokko

Viikko sitten oli ihanan sumuista illalla. Rakastan sumua! Se on jotenkin niin mystistä. Välillä tuntuu, että kaikki inhoavat sadetta, mutta minusta sekin on niin mukavaa! (Korjatkaa yleistykseni, jos olen väärässä, mutta sellaisen mielikuvan olen saanut.) Saatan jäädä tuijottamaan kaatosadetta tai haluta nukahtaa pisaroiden ripotellessa kattoon. Mutta kyllä aurinkoinenkin sää on ihanaa ja saa kesäiselle tuulelle.

Huhtikuu -15

Huhtikuussa luin neljä kirjaa loppuun:

1. Tuula Kallioniemi: Lanka palaa (141 s)
2. Angie Sage: Peili (Septimus Heap #3)(364 s)
3. Mary Rubio & Elizabeth Waterson: The Selected Journals of L. M. Montgomery: Volume 1  (424 s)
4. Veronica Roth: Outolintu (Outolintu #1) (363 s)

Eli 1292 sivua, mutta koska aloitin Montgomeryn päiväkirjan jo aikoja sitten, määrä olisi vähemmän. Ei voi mitään :P

Lanka palaa oli mukava nuorista kertova kirja, mutta siinä juotiin paljon alkoholia, mikä välillä häiritsi.
    Peili oli kiinnostava ja tykkäsin paljon hahmoista, paitsi että he olivat välillä aika outoja.
     Maud Montgomeryn päiväkirja kertoi hänen nuoruusvuosistaan. Tämä kirja ei oikeastaan ollut se englanninkielinen, jonka lupasin lukea huhtikuussa, mutta luinpahan sentään jotain. :)
     Outolintu oli välillä tosi hurja, mutta samalla todella hieno ja koukuttava tarina!

Parasta noista on tosi vaikea sanoa, joten en sitten sano.
     Toukokuussa aion lukea kaksi "pakkokirjaa" sekä pari muutakin. Katsotaan montako ehdin. Tajusin muuten, että seuraavan koosteen teen kesälomalla! :O 

Huhtikuussa katsoin myös todella monta hyvää elokuvaa. Titanic oli vaikuttava, Laulavat sadepisarat hauska ja Gene Kelly ihana, Funny Facessa oli Audrey! The Sound of Music oli vain niin uupeeaa sekä Minun Afrikkani hieno tarina.
     Katsoimme myös koulussa kahta elokuvaa, ja onnistuimme lopettamaan molemmat eilen - samana päivänä kun katsoin kaksi elokuvaa kotonakin! Joten eilisestä tuli aikamoinen elokuvamaraton. Niistä lisää seuraavassa bloggauksessa.

Otin myös huhtikuussa jonkin verran kuvia luonnosta ja sain selville miltä näyttävät posliinihyasintti ja Idän sinililja. On niin kiva oppia lisää luonnosta! Koulussa oli myös aika kiireistä, mutta parin viikon päästä pitäisi helpottaa. :)

Hyvää vappua kaikille! Mitä kirjoja luitte huhtikuussa? Ja miten aiotte viettää vappua? Minä menen naapurien juhlaan.

Veronica Roth: Outolintu

Kiinnostus heräsi: Gracen ja joidenkin muiden suosittelema

Kirja: Outolintu

Kirjailija: Veronica Roth

Sarja: Divergent #1

Julkaisuvuosi: 2014

Suomentaja: Outi Järvinen

Alkuperäisteos: Divergent (2011)

363 sivua

Otava

Sotien ja muiden katastrofien takia ihmiset ovat päättäneet jakautua viiteen osastoon: Terävään, Sopuisaan, Rehtiin, Vaatimattomaan ja Uskaliaaseen. Ihmiset valitsevat omansa 16-vuotiaana tehtyään eräänlaisen testin, mihin he sopeutuisivat parhaiten. Jokainen osasto pitää yllä omaa luonteenpiirrettään, eikä pahuutta enää ole. Tai ei enää pitäisi olla.

Trisillä on edessä elämää koskeva päätös: minkä osaston valita? Hänen testituloksensa on epämääräinen, hän ei oikein kuulu mihinkään vaan on divergentti. Asia, mitä Tris ei itsekään ymmärrä, mutta joka hänen täytyy pitää salassa urkkijoilta. Mutta kehen hän voi luottaa? Ja miksi divergenttejä vainotaan?

Ensin en ihan tiennyt, tulisinko pitämään tarinasta, koska sci-fi ja tulevaisuudenkuvat eivät kauheasti miellytä. (Tosin en ole lukenut yhtäkään, olenpas ennakkoluuloinen.) Tämän luettuani voin kyllä sanoa, että pidin kovasti, ja aion lukea lopunkin trilogian! Kirja oli todella koukuttava ja mielenkiintoinen. En tiennyt siitä aluksi oikein mitään, en edes mihin osastoon Tris päätyisi. Jotenkin tiedän yleensä romaaneista hirveästi ennen lukemista...

Tris oli aika kiva päähenkilö, tosin jotkin hänen valintansa saivat minut melkein lyömään käden otsaan. Miksi, miksi...? (Saatte tietää kun luette kirjan :D) Samaten tämän rakkauden kohdekin oli välillä kummallinen. Ja kaikki muut... Hyvät sympaattisia, pahat kamalia. Kirjassa oli paljon hurjia asioita, mutta myös hienoja kuvailuja Trisin ajatuksista, esimerkiksi silloin kun hän on vähällä kuolla.

Aloin myös lukiessa miettiä itsekin, mihin osastoon kuuluisin luonteeni perusteella. Netin testin mukaan olisin Rehti, toisen mukaan Outolintu, mutta itse laittaisin itseni ehkä Sopuisaan... Uskaliaskin voisi olla kiva, mutta samalla hyvin rankka. Divergentti ei olisi kiva olla, mutta siihenkin sopisin tämän testin mukaan.

Kirja menee HelMetin lukuhaasteen kohtaan "Tulevaisuuteen sijoittuva kirja" sekä Amerikkaa tutkimassa New Yorkin osavaltio (kirjailijan syntymäpaikka).

Mary Rubio & Elizabeth Waterson: The Selected Journals of L.M.Montgomery: Volume 1

Kiinnostus heräsi: lempikirjailija, päiväkirjat

Kirja: The Selected Journals of L.M. Montgomery Volume 1: 1889-1910
Toimittaneet ja editoineet: Mary Rubio ja Elizabeth Waterson

Sarja: The Selected Journals of L.M.Montgomery

Julkaisuvuosi: 2000?

1.painos: 1985

424 sivua

Oxford University Press

Olen ollut jo jonkin aikaa kiinnostunut niin Lucy Maud Montgomeryn kirjoista kuin kirjailijan omasta elämästä. Elämäkertoja ei ole suomennettu/kirjoitettu suomeksi, paitsi Sisko Ylimartimon Anna ja muut ystävämme, jonka luin viime vuonna ja josta sain paljon kiinnostavaa tietoa. Niitä ei taida löytyä englanniksi kirjastoistammekaan, joten omaelämäkerran The Alpine Path sain Kanadasta. Kun huomasin päiväkirjojen löytyvän täältäkin, iloitsin kovasti. Ne on julkaistu lyhennettyinä viitenä niteenä, joten luettavaa riittää...

Aloitin tämän oikeastaan jo viime heinäkuussa ja luin pikkuhiljaa eteenpäin "välikirjana". Asiaa vaikeutti myös se, että luen englanniksi kolme kertaa hitaammin kuin suomeksi (edelleen, koska jumitan aina) ja minulla on päähänpinttymä lukea lähes kaikki ääneen ja "maistella" hienoja sanoja :D Kaikkia kohtia en todellakaan ymmärtänyt, mutta opin uusia sanoja, ja kirja oli mielenkiintoinen. Jotkut merkinnät olivat kyllä niin pitkiä, että meinasin tylsistyä niissä.

Maud (päädyn nyt sinuttelemaan) asuu lapsuutensa pienessä Cavendishin kylässä rakkaalla Saarellaan tiukkojen isovanhempiensa luona. Hänen äitinsä on kuollut jo vuosia sitten ja isä asuu lännessä. Vuoden 16-vuotias tyttö asuu isänsä ja tämän uuden vaimon luona mantereella, mutta viihtyy äitipuolensa kanssa huonosti.

     Maud on päiväkirjaa aloittaessaan täyttämässä 15, mutta jo aiemmin hän on kirjoittanut omasta mielestään lapsellisia päiväkirjoja, jotka hän poltti. Maud rakastaa kirjoja ja ainekirjoitusta, sekä luontoa ja tapahtumia. Ystäviä hänellä on monta, mutta vain harva suhde säilyy vuosikymmeniä.

19-vuotiaana Maud lähtee Prince of Wales Collegeen ja myöhemmin Halifaxin yliopistoon opiskelemaan, jälkimmäisessä Englannin kirjallisuutta. Välissä hän opettaa kolmessa koulussa, mutta pitää työstään vain silloin tällöin. Kun hänen isoisänsä kuolee 1898, Maud muuttaa takaisin Cavendishiin. Vuodeksi hän tosin menee töihin sanomalehteen, mutta palaa isoäitinsä luo. Siitä alkaa masentumisen ja palautumisen kausi...

Ensimmäisen runonsa nuori kirjailija saa julkaistuksi Daily Patriot -lehdessä asuessaan isänsä kanssa, ja kuinka tämä onkaan ylpeä! Myöhemmin Maud alkaa lähetellä yhä enemmän runoja ja kertomuksia lehtiin, ja saa kerran maksunkin, jonka hän käyttää runokokoelmiin. (Päiväkirjoissa on paljon hienoja runositaatteja!)Vähitellen hän alkaa tienata kirjoittamisellaan, joka tietysti saa kirjoittamisen halveksijat vaikenemaan, sillä Maud mainitaan kerran lehdessä kuuluisana kirjailijana Prinssi Edwardin saarella.

Idean ensimmäiseen kirjaansa Anne of Green Gables hän saa lehtileikkeestä, jossa vanhalle pariskunnalle lähetetään erehdyksessä tyttö adoptoitavaksi. Neljä ensimmäistä kustantajaa hylkäävät kirjan, ja kirjailija viskaa sen hattulaatikkoon. Kun L.C.Page & Co. julkaisee sen lopulta 1908, esikoisteos kerää suuret lukumäärät ja, siitä otetaan muutamassa kuukaudessa jo viides painos! Maud on samalla onnellinen ja hämmästynyt menestyksestä, mutta myös hiukan surullinen:

"On the desication page was the inscription 'To the Memory of my father and mother'. Oh, if they were but living to be glad and proud. When I think of how father's eyes would have shone!" -20.6.1908

    Toinen kirja menettää jo vähän hohtoa Maudin mielessä:

"When my first book came to me I was much excited and half intoxicated with joy. But the next book only interested me mildly. I likd its "get-up" and glanced over it with calm approval - and then went for a walk in the woods and thought no more about it." -1.9.1909

Ihailijoita Maudilta löytyy. Ensimmäiset ovat luultavasti koulutoverit Nate Lockhart ja Will Pritchard sekä opettaja herra Mustard Maudin asuessa isänsä luona. Mustard jopa kosi 16-vuotiasta tyttöä. Myöhempiä kosijoita löytyy niin sukulaisista ja ystävistä. Hän kihlautuu ensin Edwin Simpsonin kanssa. Maud kuitenkin rakastuu itse palavasti Hermann Leardiin opettaessaan, mutta tuntee avioliiton olevan mahdoton. Lopulta hän purkaa kihlauksensa Edin kanssa, koska katuu sitä eikä rakasta kihlattuaan. Viimein hän päätyy kihloihin pastori Ewan McDonaldin kanssa, jonka kanssa menee myöhemmin naimisiin. Maud ei rakasta tätä, mutta tuntee syvää kiintymystä, ja hänestä on parempi turvata tulevaisuutensa.

Loppuvuodet päiväkirjasta Maud joutuu asumaan isoäitinsä luona, joka kohtelee häntä edelleen kuin lasta. Maud ei uskalla kutsua ystäviään kylään isoäidin pisteliäisyyden johdosta, ja häntä varjostavat monet muutkin huolet. Minun psykologiani perusteella hän kärsii masennuksesta, mikä vain pahenee elämän loppupuoliskolla. Tuntuu myös jotenkin jännältä, että hän ei nainutkaan suurinta rakkauttaan, vaikka kirjoissaan siitä kirjoitti. Kirjoista ei saa myöskään saa ollenkaan selvää hänen omasta elämästään, tai sen ajan lehtiartikkeleista. Maud piti ajatuksensa sisällään.

"One of the reviews says 'the book radiates happiness and optimism'. When I think of the conditions of worry and gloom and care under it was written I wonder at this. Thank God, I can keep the shadows of my life out of my work. I would not wish to darken any other life - I want instead to be a Messenger of optimism and sunshine." -15.10.1908

Tulikin kirjoitettua paljon enemmän kuin piti, toivottavasti jaksoitte loppuun! :) Toivottavasti vielä tämän vuoden puolella saatte kuulla yhtä pitkän tekstin toisesta niteestä!

Kuva kirjasta

Kirja menee Helmet-lukuhaasteen kohtaan: "Muistelmateos tai elämäkerta", Maalaismaisema-haasteeseen sekä Amerikkaa tutkimassa: Prinssi Edwardin saari, Nova Scotia (Halifax) sekä Saskatchewan (isän asuinpaikka). 

Rakastunut Pariisissa (1957)

Kiinnostus heräsi: Ellenin ja Celestinen kehuma, Audrey Hepburn!

Muotilehden päätoimittaja Maggie Prescott haluaa lehteensä uusia kasvoja malleiksi. Hän ja valokuvaaja Dick Avery löytävät kirjakaupan apulaisen, Jo Stocktonin, kuvatessaan samaisessa kirjakaupassa. Jo on ensin vastahankaan koko asiaan, mutta sitten hän kuulee, että kuvaus suuntautuu Pariisiin. Empatikalismista kiinnostunut Jo on aina halunnut tutustua asiasta luennoivaan ranskalaiseen Emile Fostresiin, joten hän suostuu. Ja matka voi alkaa...

Tämä on näitä Audreyn (lempinäyttelijäni) elokuvia, jotka omistan, mutta en ole vielä katsonut. Nyt sitten äidillä oli aikaa, ja kiinnostukseni oli herätetty By some blogmates... :) Joten löysinkin itseni illalla tv:n äärestä.

Tässäkin elokuvassa oli kivasti huumoria sekä romantiikkaa. Oli aika helppo arvata, keistä tuli pari :) Audrey oli ihana tässäkin, ja hänen "moderni tanssinsa" mielenkiintoinen. Yritin improvisoida sitä jälkeenpäin, osaksi elokuvan, osaksi kipeän selän vuoksi. Ja tässä musikaalissa hän lauloi itse!

Niin, minusta elokuva oli oikein hyvä, mutta vähän samalla tavalla kuin Sabrina, ei Audreyn parhaita. (Jotka siis ovat tähän asti katsotuista My Fair Lady <3 ja Loma Roomassa). Jotkut kohtaukset olivat vähän pitkäkestoisia. Aion kyllä katsoa uudelleen joskus, ainakin katsomattomien jälkeen.

Audrey <3

Ohjaaja: Stanley Donan (sama kuin Laulavissa sadepisaroissa! :O)
Käsikirjoittaja: Leonard Gershe
Alkuperäinen nimi: Funny Face
Jo: Audrey Hepburn                                          
Dick: Fred Astaire
Maggie: Kay Thompson
Emile: Michel Auclair