Kiinnostus heräsi: sain lahjaksi tädiltäni
Becky Albertalli
2018
343 sivua
Penguin Random House
Leah käy ystäväporukkansa kanssa high schoolin viimeistä vuotta. Kaikkia heitä jännittää koulun jälkeinen elämä ja yliopiston valinta - sekä lähestyvä ero. Leah on saanut tietää pääsevänsä samaan yliopistoon Abbyn kanssa, johon hänellä ei edelleenkään ole läheiset välit.
Seniorivuonna ystävyysporukka ja suhteet alkavat yllättäen muotoutua uudelleen. Leahin ystävä Simon on jo seurustellut vuoden enemmän tai vähemmän avoimesti pojan kanssa, mutta Leah itse ei ole edelleenkään kertonut biseksuaalisuudestaan ystävilleen. Vuoden aikana hän huomaa pian tuntevansa jotain enemmän kahta eri ihmistä kohtaan...
Jos joku ei vielä hoksannut, Leah on the Offbeat kertoo Minä, Simon, Homo Sapiensin/ Minä, Simonin/ Love, Simonin (rakkaalla lapsella on monta nimeä!) ystäväporukan Leahista, josta saadaan tässä osassa tietää paljon enemmän kuin aiemmin. Seksuaalisuuden ja ihastuksien lisäksi Leahin kotielämää, ystävyyssuhteita ja ajatuksia avataan tarkemmin, sillä Simonissa hän ei paljoa pukahda niistä muille.
En osaa sanoa kummasta kirjasta pidin enemmän. Simonissa minua ehkä ärsytti vähemmän erilaiset asiat, mutta toisaalta Leahin ongelmat puhuttelivat minua enemmän. Molemmissa kirjoissa oli kuitenkin vähän samankaltainen, puoleensavetävä juoni, nuorille sopiva kirjoitustyyli ("I'm just." - onko tämä lause?) ja tietysti yhtenä teemana kaapista ulostulo.
Yllättävää kyllä, Leahin ja Simonin ystäväpiiriin kuuluukin useampi LGBT+ -henkilö, vaikka Simon luuleekin ensin olevansa ainoa. Tämän olen toisaalta todistanut omassa koulussanikin, jossa kuuden hengen kaveriporukassani ainakin kolme ei tällä hetkellä määrittele itseään heteroksi. Minun on nykyään vaikea kuvitella, ettei joku ikinä edes pohtisi suuntautumistaan. Onko LGBT+-ihmisiä kuuluvia todella alle 10% väestöstä? Mitä te ajattelette tästä?
Leah suhtautuu biseksuaalisuuteensa aivan normaalisti, asiaa kummemmin miettimättä, mutta jännittää kuitenkin asiasta kertomista. Oli silti hämmentävää, kuinka hän väittää ystävälleen, ettei ole olemassa määritelmää 'low-key bi': "You're either bi or you're not." Osittain tajuan tämän varsinkin Leahin omien tunteiden vuoksi, mutta onneksi kirjan loppua kohden annetaan ymmärtää, ettei itsensä määrittely ole niin vakavaa. Oli myös kiva, että joku kirjan hahmoista vasta pohti itseään eikä ollut vielä päässyt määritelmiin asti - tai ei ehkä edes halunnut.
""I mean, yeah, I'm not perfect." A tear rolls down her cheek. "Okay? I'm completely fucking this up. I'm not like you. I don't have it all figured it out. I have no clue what I'm doing, and I'm just really scared right now."" -s. 263
Romaanissa on seksuaalisen suuntautumisen lisäksi paljon muitakin aiheita. Itse samastuin eniten tunteiden pohtimiseen monen ihmisen välillä (yllätys?), mutta Leah tuskailee myös viimeisen kouluvuoden, kehopositiivisuuden, äitinsä poikaystävän ja ystävyysongelmiensa kanssa. Ystävyyssuhteita vähän ihmettelin - ensinnäkin Simon ja Nick vaikuttivat olevan paljon parempia ystäviä Leahille kuin Anna ja Morgan, toiseksi en ymmärrä, miten Leahin ystävän rasistisuus tuli ilmi vasta näin monen vuoden jälkeen.
Joka tapauksessa juuri nämä nuoren ongelmat tekivät kirjan realistiseksi. Joitakin niistä vain hipaistiin, ja toiset vaivasivat kuukausia Leahin mieltä. Lopussa kaikki niistä eivät selvinneet, mutta ehkä se tärkein kuitenkin.
Kirja sopii HelMet-lukuhaasteen kohtaan 49. "Vuonna 2018 julkaistu kirja" ja Amerikkaa tutkimassa -projektiini osavaltioon Georgia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti