maanantai 22. marraskuuta 2021

Sara Farizan: If you could be mine

Kiinnostus heräsi: LGBT+ -teemat ympäri maailmaa


If you could be mine
Sara Farizan
2013 
256 sivua
Algonquin Young Readers

Sahar on ollut jo vuosia yhdessä parhaan ystävänsä Nasrinin kanssa. Salaa tosin, sillä samansukupuoliset suhteet ovat rangaistavia Iranissa. Sitten taivaalta tipahtaa pommi - Nasrinin odotetaan naivan lääkäriksi opiskeleva poika. Sahar etsii epätoivoissaan tietä saadakseen olla yhdessä Nasrinin kanssa ja keksii ratkaisun: sukupuolenkorjaukset ovat Iranissa sallittuja. Miehenä hän voisi elää loppuelämänsä yhdessä Nasrinin kanssa. Mutta onko tämä mitä Nasrin haluaa?

Luin vuosi sitten toisen Iranin seksuaalivähemmistöistä kertovan kirjan, Deborah Ellisin Moon at nine, joka päättyi traagisesti ja jonka päähenkilöt olivat yksin tunteidensa kanssa. If you could be mine on toiveikkaampi ja kuvaa ulkopuolisuuden tunteen ohella myös verkostointia ja strategioita. Sahar ja Nasrin eivät ole yksin: myös Saharin serkku Ali on homo ja seksuaalisesti aktiivinen. Pimeällä marketilla myydään LGBT+ -elokuvia ja Teheranissa on ravintola, jossa seksuaalivähemmistöjen edustajat voivat tavata toisiaan. Sahar myös tutustuu transsukupuolisten vertaistukiryhmään, jossa hän kuulee näiden haasteista. Myös naiset kokeilevat rajojaan bilettämällä, riisumalla huivinsa yksityistilaisuuksissa ja pukeutumalla aavistuksen verran paljastaviin vaatteisiin, vaikka moraalipoliisin uhka leijuu ilmassa. Kirja antaa monipuolisen kuvan nykyajan Iranin tyttöjen tai vähemmistöön kuuluvien keinoista elää omaa elämäänsä.

Tässä kirjassa tuli ilmi kuinka transsukupuolisuuden status on Iranissa eri kuin homoseksuaalisuuden. Tunne väärään kehoon kuulumisesta nähdään sairautena, josta voi parantua - sukupuolen korjaamisen myötä, jonka valtio jopa osittain korvaa. Tietysti tilanne ei ole todellisuudessa noin täydellinen: tietoa omista oikeuksista on niukasti saatavilla, diagnoosiin johtava prosessi on todella vaativa, leikkaus epäonnistuu helposti sekä transsukupuoliset kohtaavat syrjintää arjessaan, oli sitten kyseessä työnhaku tai seurustelu. Lisäksi koko prosessi juontaa juurensa Iranin konservatiivisista sukupuolirooleista ja binäärisestä sukupuolimallista, eikä muita sukupuolia hyväksytä (lisää näkökulmia aiheeseen voi lukea täältä)Myös vertaistukiryhmässä käy ilmi kuinka monen elämä ei lähde luistamaan edes sukupuolen korjauksen myötä. Osa transsukupuolisista Iranissa näkee puolestaan homoseksuaalisuuden likaisena ja rikollisena. Oli mielenkiintoista lukea yhteiskunnasta jossa esiintyy enemmän homofobiaa kuin transfobiaa, kun länsimaissa ajatusmaailma on toisin päin: suhtautuminen eri sukupuoliin ja translait kaipaavat täällä pikemminkin korjaamista.

"Everyone has a story, but as I hear more I find it hard to relate. I lied when I said I was born in the wrong body. I don't always like my body or that I have love handles. I don't always like that as a woman I have fewer options than men, even men who aren't as smart as I am.
   But I never feel like my body is a trap.
   If anything, I feel like my love is a trap.
   I don't mind having to change, if that's what it takes to be with Nasrin, but I do mind watching her live a lie." -s.143

Pidin siitä kuinka kirja kuvasi Saharin reflektointia transsukupuolisuudesta. Hän tarkkailee uteliaana ja häpeää sitten itseään yritettyään löytää transsukupuolisista kahden sukupuolen piirteitä. Sahar myös kasvaa tarinan aikana henkisesti ja ymmärtää rajansa muttei suostu taipumaan yhteiskunnan paineen alla. Hänen elämäänsä vaikuttaa myös välittävä mutta masennusta sairastava isä. Sahar on lopultakin aktiivisempi osapuoli, kun taas hemmoteltu Nasrin rikkoo pieniä sääntöjä mutta empii kääntää selkäänsä entiselle elämälleen.

"It's difficult, hiding my feelings for her. Tehran isn't exactly safe for two girls in love with each other. I wonder if people can tell I love her when I look at her - in the park, at the bazaar shopping for bras, everywhere. How can I not stare? Even at age six, I wanted to marry her. I told my mother when I came home after playing with Nasrin, who lived a few houses down from our apartment. Maman smiled and said I couldn't marry Nasrin because it was haraam, a sin, but we could always be best friends. Maman told me not to talk again about wanting to marry Nasrin, but it was all I thought about." -s.2

Pidin erityisesti siitä ettei kirja käsitellyt teemoja stereotyyppisesti, varsinkaan rakkaustarinaa. Saharin ja Nasrinin suhde ei ole täydellinen vaan mielenkiintoisen epäsuhtainen: Saharilla on koko ajan takaraivossaan tunne, ettei heidän suhteensa merkitse Nasrinille täysin samaa kuin hänelle. Tämä onkin tarinan toinen suuri konflikti: mitä tytöt lopulta haluavat toisiltaan ja elämältään? Loppu ei ole lopultakaan lohduton vaan toiveikas, vaikkakin realistinen, ja esittelee useamman eri henkilön valitseman tien.

"I believe in Allah in the way I believe Nasrin loves me. Her love is steadfast but not always available." -s.207

Kirja sopii HelMet-lukuhaasteen kohtaan 39. "Kirjassa kuunnellaan musiikkia".

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti