lauantai 5. helmikuuta 2022

"Nu kan vi säga att vi har varit på jorden" - muistoja vuodelta 2021

No niin, taas yksi vuosi on kulunut ja taas kirjoitan vuosipostausta myöhässä. 

Vuosi 2021 oli kirjojen perusteella tasainen: luin 35 kirjaa ja 9582 sivua. Blogini huippuvuosiin (79 kirjaa) en enää pääse, mutta vuosiin 2019 (19 kirjaa) ja 2020 (32 kirjaa) verrattuna edistystä on tapahtunut (tosin tuolloin luin nipinnapin enemmän sivuja). Jostain syystä luin selvästi eniten tammikuussa, helmikuussa ja syyskuussa, kun taas kesäkuussa luin vähiten (ironista kyllä olin juuri tuolloin ottanut tavoitteeksi lukea kesäkuukausina 1250 sivua kuukaudessa!). Kirjojen jakautumisesta huomaa taas hyvin, mitkä kuukaudet vietin Suomessa. Olen kuitenkin iloinen siitä kuinka luen nyt Saksassakin säännöllisemmin.

Tammikuu: 8 kirjaa, 1985 sivua
Helmikuu: 5 kirjaa, 933 sivua
Maaliskuu: 3 kirjaa, 1109 sivua
Huhtikuu: 3 kirjaa, 1081 sivua
Toukokuu: 1 kirja, 320 sivua
Kesäkuu: 1 kirja, 79 sivua
Heinäkuu: 2 kirjaa, 506 sivua
Elokuu: 1 kirja, 394 sivua
Syyskuu: 5 kirjaa, 1500 sivua
Lokakuu: 2 kirjaa, 776 sivua
Marraskuu: 3 kirjaa, 628 sivua
Joulukuu: 1 kirja, 271 sivua

Vuonna 2021 luin paljon hyviä kirjoja niin HelMet-kirjastosta, Saksan paikalliskirjastosta, omasta tai kaverin hyllystä kuin yliopiston kirjastostakin. Luin erityisen paljon LGBT+ -teemaista nuortenkirjallisuutta, ja lempiteokseni olivat Robin Talleyn Pulp, Alice Osemanin Loveless sekä Rosamond Lehmannin Dusty Answer. Kaikki näistä tarjosivat syvällistä pohdintaa ja vaihtoehtoisia loppuja. Kuitenkin luin myös paljon muitakin vaikuttavia kirjoja, kuten Kyllikki Villan Tyttö sodassa, Elena Ferranten Loistava ystäväni, Charlotte Brontën Villette, Sara Farizanin If you could be mine, Paula Havasteen Kaksi rakkautta, Khaled Hosseinin A thousand splendid suns ja Erik Erikssonin Den sista stormen. Näistä huomaakin minun lukeneeni LGBT+ -kirjojen lisäksi paljon naisten kirjoittamia (historiallisia) (nuorten-)romaaneja.

Elokuvia katsoin myös paljon, ja niistä parhaiksi valikoituivat lempimusikaalini, symboleita täynnä oleva Phantom of the opera, samaan aikaan tavallinen ja kuitenkin epätavallinen romanttinen komedia Love and other disasters sekä elämäkerrallinen Tove. Myös Aamiainen Tiffanylla -elokuvasta vaikutuin vuosien jälkeen. Sarjoja katsoin yllättävän paljon, ja pidin erityisesti Love, Simonin jatkosta Love, Victor, joka käsitteli syvällisemmin itsensä reflektointia sekä virkistävällä tavalla syrjintää kuvailevasta sarjasta Mismatched. 

Laleh säilyi edelleen ykkösenä ylitse muiden, mutta muuten pidin myös etenkin 1900-luvun loppupuolen musiikista. Tutustuin myös esimerkiksi Sonata Arctican mukana hiukan sinfoniseen metallimusiikkiin ja löysin paljon lempikappaleitani elokuvista ja sarjoista sekä ystäviltäni. Vuoden suosikkeja olivat Cat Stevensin How can I tell you (ykkösenä Spotify-listallani), Lalehin Vinterland ja Change (sekä uudelleen Ängeln i rummet ja En stund på jorden), Sufjan Stevensin Mystery of Love, Sonata Arctican Shy ja Last drop falls, Hu Xian Na xie nian sekä Tove Janssonin kirjoittama Höstvisa.


Vuoteen 2021 mahtui paljon tapahtumaa. Korona oli mukana läpi vuoden ja vaikutti siihen milloin enemmän, milloin vähemmän. Vähitellen muuten aiemmat pandemian vaiheet alkoivat tuntua nostalgisilta! Vuoden alussa olinkin juuri Suomessa ja päädyin huonon tautitilanteen vuoksi jäämään maaliskuun alkuun asti, jolloin sain itseni raahattua takaisin Saksaan. Kuukaudet (yhteensä yli vuosi!) pelkässä etäopetuksessa olivat hiukan rasittavia ja muutenkaan en muista tehneeni paljoa talven aikana. Näin kuitenkin joskus ystäviä, piipahdin Rukalla (etäopetuksessa on puolensa!), en saanut kyllikseni lumesta ja luin paljon kirjoja! Tein myös mielenkiintoisen etnografisen tutkimusharjoituksen erään minulle tärkeän luontopaikan merkityksestä lähiseudun asukkaille.



Keväällä olinkin sitten Saksassa, jossa koronatilanne ailahteli mutta lopulta kääntyi kesäksi parempaan suuntaan. Seuraavat puoli vuotta menivätkin milloin missäkin, enkä muista ikinä olleeni niin aktiivinen. Ystävien kanssa tein kaikenlaista hauskaa, oli se sitten auringonlaskun, auringonnousun tai tähtien katsomista.
Päivämatkoillakin kävin ympäri Saksaa ja juhannuksen vietin Bodenjärvellä. Sain ympärilleni niin ruotsin ryhmän kuin pieniä projekteja järjestävän ympäristökerhonkin - ensimmäistä kertaa tunsin todella voivani vaikuttaa!




Elokuussa koitti matkoista ehkä kohokohta lähtiessäni pienelle interrailille Itämeren ympäri kohti Etelä-Suomea. Tätä ennen en ollut koskaan ollut pidemmälle matkalla ystävän kanssa. Matkan aikana tulikin koettua erilaisia Itämeren kaupunkeja, unettomat yöt junissa, hiekkarantoja, kirkkoja, vaellus ja poroja Luostolla. Suomessa puolestaan nautin perhe-elämästä, sienimetsästä ja traktorilla ajamisesta. Huomasin kuitenkin, etten enää täysin tuntenut kuuluvani Suomeen, vaan että elämäni ja ystäväni ovat tällä hetkellä enemmän asuinkaupungissani Saksassa, niin että kutsun asuntoanikin kodiksi.





Syksy Saksassa meni yhtä aktiivisesti kuin kesäkin - minusta tuli yksi ympäristönkerhon vetäjistä, aloitin sivutyön ja sain oman ohjelman pienessä paikallisradiossa, jossa olin aiemmin työharjoittelussa! Siinä sivussa siirryttiin myös lähiopetukseen ja koronatilanteen kiristyttyäkään ei tarvinnut jäädä kotiin. Joulukuussa puolestaan matkustin jälleen Tukholman ja Turun kautta toisen ystäväni kanssa Suomeen joulua viettämään, ja nautimme paksusta lumipeitteestä.

Viime vuoden loppupuolella ahdistuneisuushäiriöni alkoi taas pitkästä aikaa ilmoittelemaan useammin olemastaolostaan, eikä vähiten pandemian laukaisemana. Joinakin hetkinä koko elämä vaikuttaa harmaalta ja pelottavalta, mitä on vaikea uskoa kun nyt näin onnellisena muistelen viime vuotta. Pandemiasta huolimatta pystyin saamaan uusia ystäviä ja lujittamaan suhteita vanhojen kanssa sekä kokemaan heidän kanssaan unohtumattomia hetkiä. Niin päivämatkat kuin interrailkin loistavat vuoden tapahtumien keskeltä. Mietinkin joskus, kuinka olen ehkä sittenkin muuttunut vuosien aikana, vaikkei aina siltä tunnu: muutama vuosi sitten Kiinassa asuessani olin hyvin ujo ja viihdyin päivät pitkät yksin, mutta nyt en melkein malta pysyä kotona. Kuten sanoin, huomasin viime vuoden aikana kotiutuneeni opiskelukaupunkiini täysin ja rakentaneeni sinne elämän. Radiossa puhuminen saa minut joka kerta onnelliseksi ja uskomaan itseeni, ja ympäristökerho antaa tunteen, että olen osana jotain suurempaa kokonaisuutta ja muutosta. Vaikka tunnen edelleen olevani hiukan eksynyt ja etsiväni itseäni sekä elämän tarkoitusta, tunnen samalla kuitenkin eläväni täysillä.

Vuodelta 2022 toivon kauniita muistoja, sielunrauhaa ja pystyväni vaikuttamaan. Toivon myös teidän toiveiden toteutuvan <3

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti