Tammikuussa sanoin jäähyväiset ehkä ainiaaksi

Tammikuussa luin loppuun kolme kirjaa ja 1089 sivua:

1. Madeline Miller: Circe (416s)

2. Erica Jong: Sappho's Leap (348s)

3. Cecilia Vinesse: Seven days of you (325s)

Circe oli alkuvuonna lukemistani ensimmäinen ja paras teos. Haltioiduin niin runollisesta, etääntyneestä kielestä kuin päähenkilön henkisestä kehityksestä ja maailman ymmärryksestä. Tämä kirja antoi todella paljon.

Circen rinnalla luettu Sappho's Leap ei ihan päässyt loistamaan, vaikka tämäkin oli upea feministinen teos runoilija Sapfon elämänvaiheista. Hänkin oppi koko ajan uutta, ja kirja painotti myös monikulttuurisia kohtaamisia antiikin Kreikan aikaan. 

Seven days of you oli mukaansatempaava rakkaustarina päähenkilön viimeisellä viikolla Tokiossa. Japanilainen kulttuuri olisi voinut tulla enemmänkin esille kuin eksoottisena taustana, mutta kirja antoi minulle uusia ajatuksia viimeisistä päivistä, kuinka jokaisesta sekunnista täytyy pitää kiinni.

Liikkuvan linnan (2004) olin nähnyt vuosia sitten, mutten muistanut siitä muuta kuin joidenkin hahmojen ulkonäön ja yhden kohtauksen. Tarinassa ja hahmojen mielenliikkeissä oli vaikea pysyä perässä, mutta elokuva oli kuitenkin mukavaa katsottavaa. 

Annie (2014) on edelleen suosikki-Annieni, ehkä koska näin sen ensimmäisenä. Mieleeni muistuivat heti kaikkien kappaleiden sanat, ja tarina oli samalla hauska ja sympaattinen. Tällä kertaa pidin eniten fiksusta ja energisestä Anniesta, joka ei koskaan menetä asennettaan elämään. Hänen tuolloin 11-vuotias näyttelijänsä Quvenzhané Wallis on ihan uskomattoman valovoimainen.

Uusi Matilda The Musical (2022) poikkesi hieman kirjasta, ja olin jopa pitkään epävarma, olisiko Matildalla tässä yliluonnollisia kykyjä. Se oli kuitenkin todella hyvä, ja päähenkilö vaikutti aivan eräältä kaveriltani vielä pari vuotta sitten. Musikaalina elokuva ei kyllä ollut hääppöinen, paitsi kappale suureksi ja itseluottavaiseksi kasvamisesta oli koskettava.

Aloimme katsoa ystävien kanssa Cruellaa (2021)  reissussa hotellissa, emmekä pian saaneet silmiämme irti pienen tabletin ruudulta. Tarina piti lievästä trillerimäisyydestään huolimatta (tai juuri siksi) hyvin otteessaan ja yllätti useasti käänteillään. Cruella/Estella itse oli sympaattinen vaikkakin kohteli ystäviään huonosti. Tämä oli katsomisen arvoinen.

American Girl (2021) kertoi taiwanilais-amerikkalaislasten sopeutumisesta Taiwaniin ja äidin syövästä SARS-epidemian aikaan. Kolmetoistavuotiaan kokemukset paluumuutosta aikana ennen älypuhelimia oli hyvin kuvattu, ja oli raivostuttavaa miten häntä kohdeltiin koulussa. Jotenkin tuntui että perheenjäsenet kohtelivat sairasta äitiä aika ymmärtämättömästi.  

The Greatest Showman (2014) oli edelleen koskettava ja laulut veivät mukanaan. Lentokoneen ruudulta katsottuna se ei tosin ollut aivan niin vaikuttava kuin kerran valkokankaalla.

Last Christmas (2019) yllätti perinpohjaisesti useaan otteeseen. Olin nähnyt tästä pari vuotta sitten mainoksia ja luulin tämän olevan perinteinen jouluelokuva. En halua sanoa juonesta paljastamatta liikaa, eikä kannata lukea siitä etukäteen mitään. Aloin katsoessa pikkuhiljaa pohtia mysteereitä ja arvailla hahmojen taustoja, mutta  osuivat ihan metsään, tosin olisi niistäkin voinut syntyä mielenkiintoinen tarina. Oli kiva miten elokuva otti kantaa myös omiin juuriin ja ennakkoluuloihin, olihan päähenkilön perhe Jugoslaviasta ja elokuvassa autettiin kodittomia. (En kyllä tiedä mitä mieltä olen Emma Thompsonin feikki-slaavilaisesta aksentista.) Henry Goulding oli tietysti myös komea.

Tammikuu oli ihanan vapaa. Siihen kuului matkustelua Taiwanissa aina Alishan-vuorelta pieneen Chiayihin, vanhatsa pääkaupungista Tainanista satamakaupunkiin Kaohsiungiin. Alishanilta mieleeni jäivät satoja ja jopa tuhansia vuosia vanhat sypressit sammaleisessa metsässä, tähtien meri autotien laidalla, auringonnousu aikaisin aamulla hotellilta ja korkeat vuoret vehreän metsän keskellä. Chiayista löytyi halpoja kahviloita, ilmaisia sähköbusseja, Netflix-dokumentissa mainittu kalanpääkeittoravintola ja kaunis puisto. Tainanissa oli paljon historiallisia hollantilaisia rakennuksia 1600-luvulta, museoita ja japanilainen tavaratalo 1930-luvulta. Kaohsiungista en nähnyt kuin pienen kolkan mutta ihastuin sen satamamaisemaan ja kukoistaviin näkymiin kukkuloilta. 

Teeviljelmiä ja pilvimeri Alishanin lähellä Shizhuossa

Satoja vuosia vanhoja sypressejä

Tainan

Tavallinen kalasoppa, kun kalanpäät olivat loppu

Sun-shooting tower Chiayissa

Kaohsiung

Muuten Taipeissa elämään kuului yötoreilla käyntiä, vaeltamista, elokuvailtoja, kuumien lähteiden etsimistä ja lempiruokien syömistä. Tietysti mukaan mahtui myös turhautumista ja kulttuurieroja. Tuleva lähtö tuntui surulliselta mutta ei mahdottomalta. Kiinalaisen uuden vuoden aikaan kaikki paikat olivat kiinni ja taiwanilaiset perheidensä luona, joten vietin aaton kokkailemalla ystävän kanssa nuudeleita ja nousemalla yöllä Chiang Kai-shek Memorial Hallille ilotulituksia metsästämään. Muita kauniita muistoja oli esimerkiksi vanhassa teepaikassa käynti, kohtaaminen erään temppelin luona asuvan rouvan kanssa, viimeistä kertaa karaokessa, viimeisen auringonlaskun lämpö.

Jadenväriset rikkilähteet Beitoussa

Rikkilähteitä Beitoussa

Guava on tätänykyä lempihedelmäni

Dihua Street kiinalaisen uudenvuoden aikaan

Tammikuuhun mahtui useita jäähyväisiä, parhaan ystäväni kanssa jopa kolmesti. Onneksi viimeisellä kerralla tuntui kaikkein onnellisimmalta.

KK: Mitä te hyvästelitte tammikuussa?

"Jag tror att livet är ett underbart äventyr. Man ska utforska alla dess klingelikrokar"

(Sitaatti Tove (2020) -elokuvasta)

Taas on yksi vuosi takana ja aloitan pitemmittä puheitta vuosikoosteen kuukausittain lukemillani kirjoilla:

Tammikuu: 3 kirjaa, 915 sivua
Helmikuu: 4 kirjaa, 1141 sivua
Maaliskuu: 4 kirjaa, 1076 sivua
Huhtikuu: 1 kirja, 201 sivua
Toukokuu: 2 kirjaa, 554 sivua
Kesäkuu: 2 kirjaa, 440 sivua
Heinäkuu: 2 kirjaa, 594 sivua
Elokuu: 3 kirjaa, 763 sivua
Syyskuu: 1 kirja, 293 sivua
Lokakuu: 1 kirja, 217 sivua
Marraskuu: 4 kirjaa, 559 sivua
Joulukuu: -

= 27 kirjaa, 6753 sivua

Tänä vuonna luin alkuvuodesta enemmän kirjoja kuin loppuvuodesta. Alkuvuodesta luin kai paljon nopealukuisia nuortenkirjoja, ja loppuvuoden opiskelijavaihto Taiwanissa sekoitti elämänrytmiä ja tarjosi muuta melskettä, tosin marraskuussa luin kirjallisuudenkurssia varten paljon. Luin valitettavasti vähemmän kuin edellisvuonna, jolloin luin 35 kirjaa ja 9582 sivua.

En taaskaan lukenut montaakaan mieskirjailijan teosta. Parhaimmat kirjat viime vuonna olivat e. Lockhartin feministinen nuortenkirja The disreputable history of Frankie Landau-Banks, Holly Bournen nuortenkirja It only happens in the movies, Malinda Lon historiallinen nuortenkirja Last night at the Telegraph Club ja Willa Catherin historiallinen romaani My Ántonia. Nämä tarjosivat ainutlaatuisia lopetuksia, historian havinaa, syvällisiä ajatuksia ja tunnelmaa. Katie Heaneyn omaelämänkerta Would you rather? ja Jean Kwokin kasvuromaani Girl in Translation olivat myös ajatuksia herättäviä. Paras uudelleenluettu oli edelleen Sara Hyltonin Prinsessa Tuian amuletti.

Parhaita elokuvia olivat elämänkertadraama Tyttökuningas, intialainen LGBT+ -elokuva Badhaai Do ja draama The Hours. Nautin uudelleenkatsottuna edelleen Jos rakastat -musikaalista ja Aamiainen Tiffanylla -klassikosta. (En muuten tainnut katsoa montaakaan musikaalia viime vuonna!) Lempisarjoinani pysyivät Love, Victor ja Brooklyn 99, mutta löysin myös feministisen kiinalaisen sarjan Delicious Love!

Vuoteen 2022 mahtui myös paljon vaikuttavaa musiikkia. Vuoden alussa kuuntelin etenkin Carpenterseja, ja samastuin vahvasti heidän kauniisiin I need to be in love ja Goodbye to love -kappaleisiinsa. Laleh säilyi edelleen suosikkinani ja julkaisi jopa yllättäen uuden albumin, josta vaikutuin etenkin hiukan surumielisistä Hallå vänta ja Minnet av ett hav -lauluista. Tykkäsin myös edelleen rauhallisesta melodisesta metallista, ja Stratovariuksen If the story is over pakahdutti sydäntä. Kotipellon & Liimataisen kaihoisan ja vilpittömän kiihkeä Karjalan kunnailla taas saa itkemään. Loppuvuodesta tutustuin paremmin kiinankielisiin hitteihin, ja pidin eniten Sun Yanzin samastuttavasta laulusta 遇見 Yujian (Encounter) ja Hebe Tianin 小幸運 Xiaoxingyun. 

Koko vuosi 2022 tuntui kietoutuvan Taiwanin opiskelijavaihtoni ympärille. Ensin hain (uudestaan) tammikuun alussa, sitten helmikuussa sain vahvistuksen ja päätin todella lähteä. Seuraavina kuukausina jännitys kuitenkin tiheni, ehdittäisiinkö rajat avata ajoissa ulkomaalaisille - ja uskaltaisinko peloistani huolimatta lähteä. Vasta heinäkuun lopussa tuli tieto rajoitusten löysäämisestä, ja kuukautta myöhemmin istuinkin jo lentokoneessa! 

Viime vuoden alusta, jolloin korona oli vielä suurempi puheenaihe, tuntuu olevan ikuisuus... Saksassa rokotettuna pääsi bailaamaan, rokottamattomat eivät päässeet edes yliopistoon, mikä mielestäni ylitti rajan. Muistan tammikuun alussa Suomessa käydessäni, kuinka moni ei uskaltanut tavata koronan pelossa. Taiwanissa taas korona näkyi karanteenimääräyksissä ja maskipakossa, mutta muuten sai elää aivan huolettomasti.

Vuoden alkupuoliskolla mieleni oli aika sumuinen, pelkäsin yksin Aasiaan lähtöä ja kaoottista maailmaa. Onneksi psykoterapia auttoi jälleen kerran (ja olin onnekas saadessani paikan ja vieläpä ilmaiseksi), joten onnistuin kömpimään ylös mieleni sopukoista ja oppimaan ignooraamaan pelottavat ajatukset. Siitä vain täytyy muistuttaa jatkuvasti yhä uudestaan ja uudestaan.

Onneksi muistan keväältä ja kesältä etupäässä kauniita hetkiä. Perheeni kävi pitkästä aikaa Saksassa ja pääsimme taas matkustelemaan yhdessä linnanraunioissa. Kävin lisäksi kahdesti Suomessa tapaamassa tuttuja ja ehdin käydä taas mökilläkin. Järjestin ympäristöjärjestön kanssa tapahtumia, tunsin kuuluvani joukkoon ja itseluottamukseni kasvavan. Puhuin paikallisradiossa itsestäni ja varmaankin vain itselleni, mutta puhuin kuitenkin. Kävin Italiassa kahdesti, ja vaikka asiat eivät aina sujuneetkaan, muistan edelleen tuhansia vuosia vanhan tien, sypressit ja aamukahvit pikkukahviloissa. Helmikuulta mieleeni jäi ilta, jolloin tanssin ystävieni kanssa spontaanisti kadulla katumuusikon tahtiin. Kesällä puolestaan yövyin kerran ystäväni kanssa kukkulalla ensin auringonlaskua, sitten tähtiä ja lopulta auringonnousua katsellen.

On kauhistuttavaa ajatella, etten melkein meinannut lähteä Taiwaniin - niin paljon upeita kokemuksia nämä viisi kuukautta lopulta antoivat. Minua ei jouduttu lennättämään shokissa takaisin, päinvastoin minulla ei ollut kulttuurishokkia ollenkaan (johtuen ehkä Kiinassa ja Saksassa asumisesta, rakkaudesta aasialaiseen ruokaan sekä muutenkin henkisestä valmistautumisesta). Taiwanissa opiskelin kiinan kieltä mutta samalla opin lisää sen kulttuurista ja yhteiskunnasta, tutustuin paikallisiin ja ulkomaalaisiin, tein jopa tutkimusharjoituksen seksuaalivähemmistöjen asemasta. Yksin tai kaverien kanssa tutkin Taipeita, kävin patikoimassa melkein joka viikko, opin rukoilemaan temppeleissä, lauloin karaokessa, maistoin varmaan jokaista taiwanilaista ruokaa yötoreilla ja ruokapaikoissa sekä sain inspiraatiota Taiwanin ympäristönsuojelumenetelmistä. Sain ainakin yhden hyvin läheisen ystävän, jonka hyvästelin jopa kolmesti ja jonka kanssa vaihdoin ajatuksia kulttuureista ja tavoista. Upeimpiin kokemuksiin kuuluivat muun muassa kylpeminen kuumissa lähteissä keskellä vuoristoa, keskellä metsää sijaitsevalle vesiputoukselle vaeltaminen sekä monet muut muistorikkaat hetket. 

Välillä vaihto tuntui vain muistuttavan minua kaikesta missä voisin olla parempi. Ja kuitenkin se antoi minulle itseluottamusta ja rohkeutta, kun tajusin lähteneeni ahdistavista peloistani huolimatta ja selviytyneeni. Vaikka jokin asia tuntuisi jonakin hetkenä maailmanlopulta, siihen ei saa upota vaan uskoa että kaikki järjestyy vielä.

Pohdin viime vuonna muun muassa paljon maailman monimutkaisuutta. Mitkä ovat omat arvoni? Mitä kuuluu hyväksyä ja mitä vain yrittää ymmärtää? Haluanko vain harmoniaa vai yrittää muuttaa maailmaa? Kuuluuko aina joustaa? Valitettavasti en ehkä edelleenkään löytänyt selkeää vastausta paitsi että se löytyy jonkinlaisena tasapainona näiden ääripäiden väliltä. Jokaisella on omat rajansa ja niitä voi etsiä miten kauan haluaa.

Pohdin myös kuten jo vuosia epävarmuutta ja omaa identiteettiäni. En pidä esittämisestä tai pysty samaistumaan liialliseen itsevarmuuteen. Toivoisin ihmisten ja instituutioiden tunnustavan rehellisemmin virheensä ja epävarmuutensa, olemaan aidompia ja luotettavampia. Ehkä sitä on naiivia pyytää, mutta en suostu vielä turtumaan maailman epäreiluuteen ja juonitteluun. Madeline Millerin Circessä (jolle kuuluisi myöskin vuoden parhaiden romaanien titteli mutta jonka sain loppuun vasta tammikuussa) esikuvakseni nousikin Telemachus:

"Nor do I mean that he was foolish or guileless. I mean that he was made only of himself, without the dregs that clog the rest of us. He thought and felt and acted, and all these things made a straight line. No wonder his father had been so baffled by him. He would have always been looking for the hidden meaning, the knife in the dark. But Telemachus carried his blade in the open." 

Jos pitäisi mainita jotain viime vuonna hoksattua, niin opin olemaan luottamatta kaikkeen mitä pääkoppani minulle sanoo. Kävelemään kohti paksua seinää tai kovaa tuulenpuuskaa, joka yrittää saada kaikin voimin kääntymään takaisin, sillä usein ne paljastuvatkin vain illuusioksi... Kunpa tämän vain muistaisi tulevaisuudessakin.

Kirjoitin tammikuussa pitkän listan suunnitelmia ja tavoitteita tälle vuodelle, mutta en aio kerrata niitä tässä. Tajusin kuitenkin löytäneeni muutaman karkean langan, joita seurata elämässäni. Haluan kokea paljon, jos mahdollista löytää rakkauden, onnistua pitämään mielen tasapainossa, kehittää itseäni ja pystyä vaikuttamaan ja auttamaan muita.

Hieman konkreettisemmin sanottuna haluaisin tehdä tänä vuonna enemmän ympäristön ja yhdenvertaisen hyvinvoinnin eteen, oppia uusia taitoja kuten puhumaan sujuvammin, kehittää itseäni esimerkiksi olemaan itseluottavaisempi mutta samalla vilpitön, jatkaa kiinan opiskelua ja kokea pieniä seikkailuja.

                            

Mitä te opitte viime vuonna ja mitä toivotte tai odotatte tältä vuodelta?

Paljon unohtumattomia kokemuksia, mielenrauhaa ja uskoa itseenne <3

Joulukuussa odotin jo ensi joulua

Joulukuussa en saanut luettua yhtäkään keskeneräistä kirjaa loppuun, mutta katsoin useamman taiwanilaisen elokuvan. Eternal Summer (盛夏光年, 2006), tytön ja kahden pojan kolmiodraama, oli mielenkiintoisesti kuvattu ja lopetus avoin. Päähenkilöiden nimet olivat käännetty englanniksi, mutta alkuperäiset kiinankieliset nimet viittaavat aurinkoon, Maahan ja komeettaan: Aurinko paistaa ikuisesti, Maa kiertää aurinkoa pystymättä lähestymään sitä ja komeetta tuo yllätysmomentin, mutta kaikki ovat tärkeä osa aurinkokuntaa. Mietin onkohan leffan englanninkielinen nimi otettu Shakespearen sonetista nr. 18...

My best friend's breakfast (我吃了那男孩一整年的早餐 "Söin koko vuoden ajan tuon pojan aamiaisen", 2022) liittyy kirjaimellisesti aamiaisiin, ja olikin onni katsoa sitä Taipeissa ruokaa bongaillen, elokuva oikeastaan tutustutti minut riisipalloihin. Lisäksi elokuvassa isoäiti puhui taiwanin kieltä (hokkienia) ja valitti nuorten huonoa kielitaitoa. Tajusin vasta nyt miespääosan esittäjän olevan tunnettu taiwanilainen laulaja Eric Chou. Naispääosa oli mielenkiintoisesti luonteeltaan ujo mutta ystäviensä kanssa äänekäs ja uskalsi lähestyä ihastustaan. Elokuva painottikin sitä kuinka tärkeää on olla jäämättä vain odottamaan. Toisaalta loppu oli mielestäni hyvin perinteinen.

Blue Gate Crossing (藍色大門， 2002) on yksi ensimmäisistä taiwanilaisia LGBT+ -nuortenelokuvia. Tässäkin oli monimutkainen kolmiodraama puolestaan kahden tytön ja yhden pojan välillä. (Alan ymmärtää miten taiwanilainen ystäväni kuvaili tällaisten kolmiodraamojen kuvausten olevan hyvin tyypillisiä!) Elokuva päättyi kivan realistisesti ja harmonisesti kaikesta huolimatta.

Boo Bitch -minisarjasta jäi monta mielipidettä. Juoni ja sen käänteet olivat nokkelia, tosin ystäväni arvasi ne jo etukäteen, ja päähenkilön itsekeskeinen käytös ärsytti. Tuntui ettei hänen ystävänsä missään vaiheessa saanut arvostusta osakseen.

Tantanmen-ramen

魚香茄子 yuxiangqiezi
kalantuoksuinen munakoiso

Soup dumplings 小籠包 xiaolongbao

Joulukuussa lukukausi lähestyi päätöstään, ja lopputöihin sekä tutkimusharjoitukseen meni enemmän aikaa. Minun täytyi myös muuttaa pois asuntolasta heti joulun jälkeen. Viimeisiin viikkoihin kuului pari joulujuhlaa oppitunneilla, joista toinen oli varsin railakas (opettaja antoi opiskelijoiden juoda itsensä känniin yms...). Viimeinen viikko tuntui nostalgiselta, ja olisin oikeastaan halunnut vielä opiskella pitempään, sillä yliopistolla tapasi ihmisiä ja rytmi pysyi paremmin yllä.

蛋餅 danbing, tyypillinen aamiaislettu

Lämmin päivä kampuksella

Joulukuuhun kuului teen maistelua, hotpotia, Taipei 101:n ostoskeskuksen tutkimusta, itsenäisyyspäivän viettoa Ikeassa, ja saksalaiset joulumarkkinat miltei helteisenä päivänä. Heti sen jälkeen sää tosin viileni, ja Eurooppaan oli vaikea selittää kuinka jäätävältä 10-15 astetta tuntuu kosteuden vuoksi ja miten hytisin kahden peitonkin alla ilman sisälämmitystä. Onneksi en kuitenkaan joutunut nukkumaan kirjastossa kuten pelkäsin. :D Joulunalusviikko tuntui myös haikealta, että tämä oli ensimmäinen jouluni ilman perhettä eikä joulu täällä sitäpaitsi näykään muuten kuin joulukoristeissa, krääsässä ja yliopiston "joulujuhlissa". Onneksi jouluna ei kuitenkaan tarvinnut olla yksin ja odotan sitä suuremmalla syyllä ensi vuotta.

Opiskelijahintainen hotpot

Joulumarkkinat

Vuoden viimeisen viikon vietin matkustelemalla Taiwanin meren äärellä. Hyvän ystäväni kanssa seikkailimme muutamilla autioilla pikkupaikkakunnilla, vaeltamassa "elefanttiheinän" (silver grass) joukossa, japanilaisen tukikohdan raunioissa ja Taiwanin yhdellä suurimmista night marketeista Keelungissa. Oli hyvin tunnelmallista syödä iltapalaa hostellin terassilla myöhään illalla ohikiitävien junien viheltäessä.

Toisen ystävän kanssa kävimme Tarokon kansallispuistossa suuressa kanjonissa. Olin yllättynyt kuinka pitkälle rotkoon ja näköalapaikoille pääsi autolla ja bussilla - taiwanilaiset pitävät vaivattomasta matkustamisesta. Rotkon maisemat ja marmorikivet olivat henkeäsalpaavia, vuorilla ajelehti sumupilviä ja metsän värit muistuttivat alkusyksyä Euroopassa. Itse joki oli kyllä hyvin kuiva. Kävelimme myös ikuiselta tuntuvan ajan pilkkopimeän tunnelin läpi. Hualien oli puolestaan Taipeita hiljaisempi ja kadut leveät kuin mielikuvissani Amerikassa. Emme löytäneet hiekkarantaa, mutta mieleeni jäi siniharmaat pikkukivet ja turkoosi meri.

Kävimme myös syömässä Taiwanin alkuperäiskansojen ravintolassa, jossa varsinkin suolalla ja magao-pippurilla maustettu kala oli todella hyvää!

Viimeisen päivän vietin hotpotilla ja sen jälkeen neljä tuntia Taipei 101:lla vartomassa ilotulituksia. Jostain syystä taiwanilaisten sijaan paikka oli tupaten täynnä ulkomaalaisia, varsinkin kaakkoisaasialaisia. Itse raketit olivat kyllä kauniita, mutta mukavampaa oli olla piknikillä ystävien kanssa - toisin kuin joulun kanssa olin iloinen viettäessäni kerrankin uutta vuotta ilman perhettä :D Keskiyön jälkeen leveillä kaduilla valui ihmismassaa ja metroasemalle oli kymmenien metrien jono, niin että järjestyksenvalvojat viihdyttivät odottajia laulamalla!

KK: Mitä odotitte eniten vuoden alulta?

Cecilia Vinesse: Seven days of you

Kiinnostus heräsi: Instagram, joululahja 2021

Seven days of you

Cecilia Vinesse

2017

325 sivua

Little, Brown and Company

Sophia on asunut koko elämänsä vuorotellen Tokiossa, vuorotellen USA:ssa ja lomilla isänsä luona Pariisissa. Nyt 17-vuotiaana hänen täytyy taas sanoa jäähyväiset Tokiolle, jossa hän vihdoin tuntee itsensä kotoisaksi ystäviensä Mikan ja Davidin kanssa. Yhtäkkiä kuukaudet ja viikot ovat vierineet ohi ja jäljellä on enää viimeinen viikko. Yksi viikko aikaa syödä konbineissa, laulaa karaokea ja yrittää sopeutua lähtöön. Ja sitten saapuu Jamie, jonka Sophia tahtoisi vain unohtaa. Jamie jonka muutto Amerikkaan kolme vuotta sitten päättyi hillittömään riitaan. Mutta juuri Jamie näyttää Sophialle, että viimeisistäkin hetkistä voi pitää kiinni...

  "I really, really, really don't want this to end.

   The music stopped as I closed the curtains and lay down. In the quiet darkness, I thought about stars. The ones that aren't stars at all, but memories of ones that burned out millions of years ago. I thought about the stars that had already collapsed and turned into black holes, places where even light can't escape. Places where, from a distance, time seems to stop. [...]

   I lay awake for hours, wishing I could grab the seconds and hold them between my fingers - but only watching as they fell away, and disappeared forever." -s.54

Joillekin Seven days of you on varmasti tyypillinen yhteen viikkoon ahdettu epärealistinen nuorten rakkaustarina. Itse en ole kuitenkaan lukenut montaakaan samantyyppistä romaania, ja tarina piti otteessaan mainiosti. Viikkoon mahtui samalla Tokion paikkoja, draamaa ja käänteitä ystäväpiirissä ja perheessä. Sophia löysi useampaan otteeseen uusia puolia lähipiirissään ja itsestäänkin sekä pohti ajankulua ja kotipaikkaansa.

Vähän kyllä ihmettelin miten Sophia ja useampi hänen kavereistaan ei osannut paljon yhtään japania, vaikka he olivat asuneet maassa vuosikausia. Muutenkin tarinassa oli vahva expattileima: yksikään henkilöistä ei ollut japanilainen, Tokiota kuvattiin hyvin pinnallisesti, kaikilla oli rahaa jatkuvaan ulkona syömiseen ja hauskanpitoon, osa ystävistä asui hulppeissa asunnoissa ja ulkomaalaisina kaverukset saivat anteeksi humalassa toikkaroinnin. Toisaalta tämä on kyllä varsin lähellä esimerkiksi joidenkin Pekingin expattinuorten elämää. Kirjailija on muuten itsekin syntynyt Ranskassa ja muuttanut nuorena USA:n ja Japanin välillä. Muistin vasta nyt lukeneeni puolitoista vuotta sitten hänen kirjansa The Summer of Us! Sen tyyli ja hahmojen kansainväliset taustat olivat hyvin samankaltaisia.

Säästin tämän kirjan opiskelijavaihtoni loppuun, sillä uskoin sen antavan ajatuksia. Ja vaikka en olekaan jättämässä Tokiota vaan Taipein, niin kaupungeissa on paljon samaa: suuret ihmismassat, temppelit, karaoke ja "convenience stores", josta voi ostaa päivittäisiä tavaroita ja valmisruokaa. Tuntui että Sophia jäisi kaipaamaan ystäviään, Tokion tunnelmaa ja tiettyjä pieniä asioita, mutta ei syvällisemmin itse Japania. Itse jään kaipaamaan juurikin Taiwania, sen ruokaa, luontoa ja kulttuuria sekä mahdollisuutta puhua kiinaa, mutta myös kaikkia ihania muistoja. Ja jollain lailla myös laajalti itse tunnelmaa.

Aluksi tunsin tapahtumarikkaan kirjan antavan paineita viimeiselle viikolleni, sillä kukapa ei haluaisi kokea rakkaustarinaa ja juhlia ystäviensä kanssa koko viikkoa. Lopulta tajusin ettei se ollut kirjan sanoma vaan hetkessä eläminen. Pidä viimeisistä sekunneista tiukasti kiinni ja nauti jokaisesta.

"'I think you choose', he whispered. "I think you choose where you belong and those places will always be there to remind you of who you are.'" -s.174

Kirja sopii HelMet-lukuhaasteen kohtaan 42. "Kirjan nimessä on ainakin kolme sanaa" sekä Kirjahyllyn aarteita -haasteeseen.

Marraskuussa kohtasin yltäkylläistä vieraanvaraisuutta

Marraskuussa luin neljä kirjaa ja 559 sivua: 

1. William Lavender: Aftershocks (344s)
2. Albert Camus: The Stranger (77s)
3. C.S.Lewis: The Witch, The Lion and the Wardrobe (74s)
4. Antoine de Saint-Exypery: The Little Prince (64s)

Harvoin tulee luettua miesten kirjoittamia historiallisia nuortenromaaneja! Aftershocks avasi San Franciscon vuoden 1906 maanjäristyksen vaikutusta kiinalaisamerikkalaisten elämässä, kun Chinatownin annettiin palaa poroksi ja kodittomat majoitettiin pakolaisleireille. Muutenkin rasismi näkyi katukuvassa ennakkoluuloineen ja erillisine asuinalueineen. Toisaalta historiallisten nuortenkirjojen ongelma on, etteivät ne ihan tavoita kuvaillun ajan ilmapiiriä vaan henkilöt muistuttavat aikalailla nykyajan ihmisiä. Lisäksi rakkaustarina oli aika kömpelö ja lopun twisti epäuskottava. Mutta tämä romaani oli kokonaisuudessaan mieluisaa luettavaa, ja jopa ihastuin yhteen hahmoista!

Marraskuussa luin paljon lyhyitä romaaneja kirjallisuudenkurssiani varten. The Stranger haastoi paljon omia ajatuksiani ja ennakkoluulojani elämän merkityksestä tai merkityksettömyydestä sekä ihmisten luonteesta. Absurdismi ideologiana jäi mietityttämään. Minun on edelleen vaikea sympatisoida päähenkilöä, joten jotenkin ahdisti, kuinka muu luokka oli eri mieltä. 

Osan kurssin teoksista olin lukenut jo aiemmin. Esimerkiksi Narnia herätti nyt enemmän ajatuksia, kun viime lukukerran jälkeen sain selvää sen kristillisestä taustasta. Vaikka lastenkertomus vetää edelleen mutkat suoriksi, eikä kukaan muu kuin Edmund todella tuntunut kehittyvän tarinan aikana, niin tarinassa on paljon symboleita, ja teemoista päällimmäisiksi nousivat pettäminen sekä anteeksianto. 

Puolestaan Pikku prinssin uudelleenlukeminen ei antanut niin paljon uutta kuin olisi voinut odottaa. Tuntuu että kummallakin kerralla tajusin jotenkuten sen symbolit, mutta ne eivät täysin uponneet minut. Tuntui että muut lukivat tarinasta paljon enemmän kuin mitä itse tulin ajatelleeksi, esimerkiksi että ruusu olisi todellisuudessa ihastunut prinssiin ensin mutta ei olisi osannut näyttää sitä (itse ajattelin tämän ensin tarkoituksella esittäneen turhamaista ja sitten vasta myöntäneen tunteensa prinssille). Ehkä jotenkin vierastan monia symbolisia satuja, tai ehkä tarinan symbolit ovat minulle liian monimutkaisia tai ehkä olen lukenut saman sanoman liian monta kertaa (enkä edelleenkään tiedä elänkö ennemmin prinssin vai tarinan ihmisten elämää! Tuntuu ettei tosielämässä ole yhtä yksinkertaista jakoa pinnallisen ja syvällisen elämäntavan välillä.)  Joka tapauksessa tarina oli koukuttavaa luettavaa ja siinä oli hienoja ajatuksia. Pohdin itsekseni mitä kaikkea kirjailija olikaan mahtanut kokea sodassa ja aavikolla.

Always and forever, Lara Jean oli viimeinen osa Lara Jean -elokuvia, joita olen tässä vuosien aikana yksi kerrallaan katsonut ja vasta sen jälkeen katsonut kyseisen kirjan. Elokuva oli aika perinteinen tarina parisuhteen mutkista ennen yliopistoon lähtöä, eikä loppukaan tarjonnut mitään uutta. Kaipaan vähän ensimmäistä elokuvaa, mutta tätäkin oli mukava katsoa. Pikkusisko Kitty on aina mainio varsinkin ihastuksineen. 

Love Hard oli varsin tyypillinen jouluelokuva ja romanttinen komedia, mutta ainutlaatuista oli, ettei kukaan hahmoista kokenut suurta muodonmuutosta. Heidän persoonallisuutensa ja mielenkiinnon kohteensa hyväksyttiin sellaisena kuin ne olivat. Plussaa kohtauksesta, jossa päähenkilöt muuttivat Baby it's cold outside -joululaulun sanat vähemmän ahdisteleviksi!

Pidin ensin ranskalaisesta elokuvasta Friendzone ja sen päähenkilön oivalluksista etsiessään rakkautta ja itseään, mutta lopussa se menetti jotenkin mielenkiintoa. En kai täysin tykännyt päähenkilön muutoksesta ja rakkaustarinan lopusta.

Kiinalainen liangpi, kylmät nuudelit

Tässä kuuluisa kuplamaito

Marraskuussa aika kului tuttuun tapaan opiskeluun, Taipein tutkimiseen ja syömiseen. Toisaalta aloitin kuun alussa myös tutkimusharjoituksen, joka on ollut hyvin jännittävä ja antoisa. Tuntuu että näin tekemällä vasta tajuaa kunnolla erilaiset pienet haasteet kontaktien löytämisessä, haastattelukeinoissa ja omassa roolissa (enkä edes aloita kielimuurista). Samalla tunnen itseni ihan "oikeaksi" antropologiksi! 

Ei liity tutkimukseeni, mutta olen myös
havainnoinut Taiwanin kierrätystä!

Kuukauden aikana kävin myös tutkimassa Taipein temppeleitä, Raohen night marketilla ystäväni sukulaisten kanssa ja osallistuin yliopiston aktiviteetteihin LGBT+ -luennoista alkuperäiskansoista kertovaan työpajaan. Karaoke oli myös tunteikas kokemus: jaksoimme laulaa viisi tuntia putkeen ja koko lysti ruokineen maksoi vain 10€ per henkilö. Yllätin itsenikin laulamalla jotenkuten kiinalaisia kappaleita (merkkien pikaluku oli kyllä haastavaa ja hypin suurimman osan yli). Liikutuin myös kuullessani japanilaisen ystävänikin pitävän musikaaleista ja Phantom of the Operasta.

Longshan temppeli

Intian tapiirit näyttivät minusta avaruusolioilta

Kuja Taipeissa

Jouluvalmisteluja

Marraskuun alussa lähdin sateisena päivänä ystävän kanssa päiväksi ajelemaan Pingxi-rataa pitkin. Rata vie useamman pikkupaikkakunnan ohi, jossa voi esimerkiksi ihastella vesiputouksia ja tietysti syödä. Ensin pysähdyimme Houtong Cat Villagessa 猴硐貓村, jossa ei oikeastaan ollut muuta kuin ympäriinsä kuljeskelevia nälkäisiä kissoja. Sandiaolingissä 三貂嶺 vaelsimme viidakon halki vesiputoukselle, jossa vesi putosi korvia huumaavalla tavalla alas jokeen kuin hidastettuna videona. Putouksen yläpuolella olevalla parkkipaikalla puolestaan saimme kyydin seuraavalle paikkakunnalle. Pingxissä 平溪 kävimme luolassa ja katselimme vielä kauniiden lyhtyjen nousemista pimenevää taivasta vasten.

Maapähkinäjäätelörulla

Marraskuussa tein myös ensimmäisen viikonloppureissun Pohjois-Taiwanin ulkopuolelle matkustamalla Sun Moon Lakelle. Vuorien ja vehreiden metsien ympäröimä järvi muistutti Italiasta, ja vasta siellä tajusin kuinka sateinen Taipei oikeastaan on. Maisemaa hallitsi (savu-)sumu ja auringon laskiessa vesi hehkui kauniin punertavana. Puhuimme useiden paikallisten kanssa, näimme pimeässä metsässä tulikärpäsiä ja kuuntelimme myöhään illalla rannalla katusoittajaa. Näimme myös rannalla Thao-alkuperäiskansan pienimuotoisen musiikkiesityksen, tosin jälkeenpäin erään paikallisen kommentin vuoksi en ole varma, oliko se sitten kuitenkaan "autenttinen". 

Seuraavana päivänä vuokrasimme pyörät ja lähdimme paikallisten varoituksista huolimatta ajamaan kolmenkymmenen kilometrin pituista lenkkiä järveä ympäri, mutta ensimmäisen vartin jälkeen olin jo valmis kuolemaan siihen paikkaan. Onneksi muutkin olivat samassa pisteessä, joten kiidimme sitten hurjaa alamäkeä takaisin ja pyöräilimme järven toista puolta, joka olikin selvästi helpompi. Muut jäivät vielä järvelle mutta lähdin itse bussilla takaisin Taipeihin sankassa sumussa. Matka Sun Moon Lakelle oli mieleenpainuva!

Marraskuussa kävin myös ystäväni kanssa "leisure farmilla", eli tilalla joka tarjoaa aktiviteetteja ja oman tilan tuotteita ravintolassa. Luomuruoka oli aika kallista Taipein mittasuhteissa joten joimme vain teetä ja söimme haisevaa (fermentoitua) tofua, joka oli tässä paikassa aivan syötävää. Paikan omistaja oli kuitenkin todella vieraanvarainen ja puhelias, joten saimme yllättäen kutsun liittyä hillonkeittoon ja myöhemmin jopa illalliselle! Valitettavasti emme ymmärtäneet paljonkaan mitä hän kertoi, ja lisäksi hän yritti pyytää meitä tuomaan ystäviämme tai kiinanluokkamme kokkikurssille, joten tunsin jäävämme vastapalveluksen velkaa. 

Kuukauden lopussa sain flunssan, ja liikutuin ikihyviksi ystäväni tuodessa minulle kaksi mukillista vahvaa inkivääriteetä. Ne muuten taisivat todella auttaa, sillä tervehdyin aivan silmänräpäyksessä, eikä minulle jäänyt ollenkaan nuhaa tai yskää!

Joulukuusta onkin jo aikaa, mutta toivon silti kaikille tunnelmallista talvea!