Tammikuussa luin loppuun kolme kirjaa ja 1089 sivua:
1. Madeline Miller: Circe (416s)
2. Erica Jong: Sappho's Leap (348s)
3. Cecilia Vinesse: Seven days of you (325s)
Circe oli alkuvuonna lukemistani ensimmäinen ja paras teos. Haltioiduin niin runollisesta, etääntyneestä kielestä kuin päähenkilön henkisestä kehityksestä ja maailman ymmärryksestä. Tämä kirja antoi todella paljon.
Circen rinnalla luettu Sappho's Leap ei ihan päässyt loistamaan, vaikka tämäkin oli upea feministinen teos runoilija Sapfon elämänvaiheista. Hänkin oppi koko ajan uutta, ja kirja painotti myös monikulttuurisia kohtaamisia antiikin Kreikan aikaan.
Seven days of you oli mukaansatempaava rakkaustarina päähenkilön viimeisellä viikolla Tokiossa. Japanilainen kulttuuri olisi voinut tulla enemmänkin esille kuin eksoottisena taustana, mutta kirja antoi minulle uusia ajatuksia viimeisistä päivistä, kuinka jokaisesta sekunnista täytyy pitää kiinni.
Liikkuvan linnan (2004) olin nähnyt vuosia sitten, mutten muistanut siitä muuta kuin joidenkin hahmojen ulkonäön ja yhden kohtauksen. Tarinassa ja hahmojen mielenliikkeissä oli vaikea pysyä perässä, mutta elokuva oli kuitenkin mukavaa katsottavaa.
Annie (2014) on edelleen suosikki-Annieni, ehkä koska näin sen ensimmäisenä. Mieleeni muistuivat heti kaikkien kappaleiden sanat, ja tarina oli samalla hauska ja sympaattinen. Tällä kertaa pidin eniten fiksusta ja energisestä Anniesta, joka ei koskaan menetä asennettaan elämään. Hänen tuolloin 11-vuotias näyttelijänsä Quvenzhané Wallis on ihan uskomattoman valovoimainen.
Uusi Matilda The Musical (2022) poikkesi hieman kirjasta, ja olin jopa pitkään epävarma, olisiko Matildalla tässä yliluonnollisia kykyjä. Se oli kuitenkin todella hyvä, ja päähenkilö vaikutti aivan eräältä kaveriltani vielä pari vuotta sitten. Musikaalina elokuva ei kyllä ollut hääppöinen, paitsi kappale suureksi ja itseluottavaiseksi kasvamisesta oli koskettava.
Aloimme katsoa ystävien kanssa Cruellaa (2021) reissussa hotellissa, emmekä pian saaneet silmiämme irti pienen tabletin ruudulta. Tarina piti lievästä trillerimäisyydestään huolimatta (tai juuri siksi) hyvin otteessaan ja yllätti useasti käänteillään. Cruella/Estella itse oli sympaattinen vaikkakin kohteli ystäviään huonosti. Tämä oli katsomisen arvoinen.
American Girl (2021) kertoi taiwanilais-amerikkalaislasten sopeutumisesta Taiwaniin ja äidin syövästä SARS-epidemian aikaan. Kolmetoistavuotiaan kokemukset paluumuutosta aikana ennen älypuhelimia oli hyvin kuvattu, ja oli raivostuttavaa miten häntä kohdeltiin koulussa. Jotenkin tuntui että perheenjäsenet kohtelivat sairasta äitiä aika ymmärtämättömästi.
The Greatest Showman (2014) oli edelleen koskettava ja laulut veivät mukanaan. Lentokoneen ruudulta katsottuna se ei tosin ollut aivan niin vaikuttava kuin kerran valkokankaalla.
Last Christmas (2019) yllätti perinpohjaisesti useaan otteeseen. Olin nähnyt tästä pari vuotta sitten mainoksia ja luulin tämän olevan perinteinen jouluelokuva. En halua sanoa juonesta paljastamatta liikaa, eikä kannata lukea siitä etukäteen mitään. Aloin katsoessa pikkuhiljaa pohtia mysteereitä ja arvailla hahmojen taustoja, mutta osuivat ihan metsään, tosin olisi niistäkin voinut syntyä mielenkiintoinen tarina. Oli kiva miten elokuva otti kantaa myös omiin juuriin ja ennakkoluuloihin, olihan päähenkilön perhe Jugoslaviasta ja elokuvassa autettiin kodittomia. (En kyllä tiedä mitä mieltä olen Emma Thompsonin feikki-slaavilaisesta aksentista.) Henry Goulding oli tietysti myös komea.
Tammikuu oli ihanan vapaa. Siihen kuului matkustelua Taiwanissa aina Alishan-vuorelta pieneen Chiayihin, vanhatsa pääkaupungista Tainanista satamakaupunkiin Kaohsiungiin. Alishanilta mieleeni jäivät satoja ja jopa tuhansia vuosia vanhat sypressit sammaleisessa metsässä, tähtien meri autotien laidalla, auringonnousu aikaisin aamulla hotellilta ja korkeat vuoret vehreän metsän keskellä. Chiayista löytyi halpoja kahviloita, ilmaisia sähköbusseja, Netflix-dokumentissa mainittu kalanpääkeittoravintola ja kaunis puisto. Tainanissa oli paljon historiallisia hollantilaisia rakennuksia 1600-luvulta, museoita ja japanilainen tavaratalo 1930-luvulta. Kaohsiungista en nähnyt kuin pienen kolkan mutta ihastuin sen satamamaisemaan ja kukoistaviin näkymiin kukkuloilta.
 |
| Teeviljelmiä ja pilvimeri Alishanin lähellä Shizhuossa |
 |
| Satoja vuosia vanhoja sypressejä |
 |
| Tainan |
 |
| Tavallinen kalasoppa, kun kalanpäät olivat loppu |
 |
| Sun-shooting tower Chiayissa |
 |
| Kaohsiung |
Muuten Taipeissa elämään kuului yötoreilla käyntiä, vaeltamista, elokuvailtoja, kuumien lähteiden etsimistä ja lempiruokien syömistä. Tietysti mukaan mahtui myös turhautumista ja kulttuurieroja. Tuleva lähtö tuntui surulliselta mutta ei mahdottomalta. Kiinalaisen uuden vuoden aikaan kaikki paikat olivat kiinni ja taiwanilaiset perheidensä luona, joten vietin aaton kokkailemalla ystävän kanssa nuudeleita ja nousemalla yöllä Chiang Kai-shek Memorial Hallille ilotulituksia metsästämään. Muita kauniita muistoja oli esimerkiksi vanhassa teepaikassa käynti, kohtaaminen erään temppelin luona asuvan rouvan kanssa, viimeistä kertaa karaokessa, viimeisen auringonlaskun lämpö.
 |
| Jadenväriset rikkilähteet Beitoussa |
 |
| Rikkilähteitä Beitoussa |
 |
| Guava on tätänykyä lempihedelmäni |
 |
| Dihua Street kiinalaisen uudenvuoden aikaan |
Tammikuuhun mahtui useita jäähyväisiä, parhaan ystäväni kanssa jopa kolmesti. Onneksi viimeisellä kerralla tuntui kaikkein onnellisimmalta.
KK: Mitä te hyvästelitte tammikuussa?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti