lauantai 28. helmikuuta 2015

Kerrottavaa (=pää räjähtää)


"Tammikuu on pakkaskuu
Helmikuu on hiihtokuu..."

Ei näytä siltä. Tiet, puut, katot ovat täysin kuivia. Vain läheisessä puistossa on vielä lunta, mutta millaista? Osin mustaa, harmaata, loskaa. Sulamassa.
     Helmikuun pitäisi olla melkein keskitalvea! Kevään pitäisi tulla maaliskuussa! (Minun mielestäni.) Pidän paljon keväästäkin. Mutta sitä ennen pitäisi tulla kunnollinen pitkä talvi. Jolloin voi olls lumisotaa, käydä pulkkamäessä, ihastella kimmeltäviä tähtiä ja lunta, juoda kaakaota...

Jätetään tuo aihe. Hiihtoloman loppu surettaa vähän, mutta onneksi meillä ei vielä ole kamalasti koulutöitä. Tosin "Ylpeys ja ennakkoluulo", jonka lukemisen aloitin liian myöhään. Se on hyvä kirja, mutten oikein jaksaisi lukea sitä 50 sivua päivässä. Enkä ehtisikään.

Syy.

Isä muuttaa lähipäivinä ulkomaille. Kesällä, mekin muutamme sinne. Pariksi vuodeksi. Jätän nyt tämänkin aiheen, mielipiteeni tästä ei ole ihan lyöty lukkoon.

Seuraus.

Pitäisi keksiä koko perheen yhteistä tekemistä. Kaikilla on oma mielipide. Yhteisymmärrykseen (luulisin?) on päästy illan elokuvan kanssa... Mutta entäs muuta? Itse haluaisin elokuviin, suunnistamaan, luistelemaan.

Elokuva: liian pelottava/ tylsä muille.  Suunnistus: rakas harrastus, jota en ole ehtinyt vuosikausiin. Luistelu: muut eivät halua, varsinkaan jääkiekkoa. 
     Isälle kävisi varmaan kaikki. Muille ei mikään. Ei kyllä minullekaan muiden harvat ideat. Viimeiset hetket yhdessä... 

???!!!

10 kommenttia:

  1. Voimia päänräjähtämisfiilikseen, Pearl. Ne on kauheita, mutta voin luvata, että ne menee ohi. Viimeistään joskus. ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, ja onneksi välillä on todella onnellisia hetkiä :) Keskiviikkona oli sellainen. Voimia sinullekin!

      Poista
  2. Oho, melkoisen isoja muutoksia luvassa. Tsemppiä! Toivottavasti keksitte jotain yhteistä tekemistä, joka sopii kaikille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Menin sitten isän kanssa luistelemaan kahdestaan, mutta illalla katsotaan kaikki yhdessä elokuva :)

      Poista
  3. Paljon tsemppiä tuleviin muutoksiin ja haasteisiin! ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! Yritän edelleen sopeutua tilanteeseen...

      Poista
  4. Voimia ja rohkeutta muutoksiin! Varmasti tulet keräämään monta hienoa kokemusta.

    VastaaPoista