Muutin opiskelukaupunkiini vuonna 2019, hyvin introverttina, saksaa vahvalla aksentilla puhuvana. Tänä kesänä pakkasin tavarani ja annoin asuntoni avaimen pois - osittain eri ihmisenä, kokemusten muokkaamana. Olin asunut kaupungissa kahden korona-aallon ja lukukauden Taiwanissa mukaanlukien seitsemän vuotta.
 |
| Ensimmäisellä lukukaudella |
Tiedän nyt suuren osan kahviloista ja ravintoloista, olen samoillut lähes kaikkialla ympäröivässä luonnossa ja löytänyt kauneimmat näköalapaikat. Olen tehnyt päivämatkoja ympäriinsä ja reissannut myös ensi kertoja ulkomaille ystävien kanssa, niin Italiaan kuin Suomeenkin. Kun koronakuukausien aikana asuin puoleksi Suomessa, niiden jälkeen kutsuin opiskelukaupunkiani jo kodiksi.
Muistan ensimmäisen lukukauden jolloin kuuntelin Lalehin Winner -kappaletta hiljaisina talvipäivinä. Muistan korona-aallot, joiden aikana pähkäilimme rajoitusten, etäopetuksen ja sosiaalisten tapahtumien kanssa. Muistan kahvittelut ja tarinat vanhoista ajoista. Muistan lämpimät kesäillat, jolloin kaupungin kadut raikuivat puheensorinasta kuin Italiassa ja kävelin ympäriinsä kaipuuta täynnä. Muistan kaikki iloiset tapahtumat ystävien kanssa, luonnon ihailusta sekä kokkaus- ja elokuvailloista syvällisiin keskusteluihin, mutta myös yöt jolloin saavuin kotiin ja olin läikkyvän onnellinen. Muistan helposti ajanjaksoja kuunneltujen kappaleiden perusteella.
Opiskelukaupungissani rakastuin nuotiolla istumiseen ja ulkona makuupussissa nukkumiseen, mitä olin viimeksi tehnyt lapsena partiossa sekä rippileirillä. Maistoin makuja eri kulttuureista, ja kokeilin itse erilaisia reseptejä. Opin lisää eri elämäntavoista kuten henkisyydestä. Koin seikkailuja, koin hyvin monia asioita ensimmäistä kertaa - niin yliopistossa opiskelun, baarin tai aamupalan kahvilassa kuin ensimmäiset suhteet. Olin kaksikymppinen, ja pohdin paljon elämää ja maailmaa ja itseäni usein ympyrää kiertäen ja välillä ahdistuen. Minusta tuli entiseen verrattuna sosiaalisempi ja aktiivisempi. Järjestin syntymäpäivä- ja vappupiknikejä sekä pikkujoulukekkereitä ystäville. Tajusin mistä olen oikeasti kiinnostunut: yhteiskunnallisista aiheista ja kulttuur(e)ista. Autoin kansainvälisiä opiskelijoita niin töissä kuin vapaa-ajallakin ja kirjoitin opiskelijalehteen. Aloitin työharjoittelun itsenäisessä paikallisradiossa ja päädyin lopulta tekemään vapaaehtoisena radiolähetyksiä. Osallistuin ympäristökerhoon ja järjestin ympäristöprojekteja kuten vaatteidenvaihtopäivän ja kokkausiltoja hävikkiruoasta. Tunsin tuolloin oikeasti pystyväni vaikuttamaan edes kollektiivisesti.
Opiskelukaupungissani asuu erilaisia ihmisiä: vanhoja paikallisia jotka puhuivat murteella, saksalaisia opiskelijoita eri paikkakunnilta, ulkomaalaisia opiskelijoita ympäri maailmaa, työssäkäyviä eri aloilla... Tunsin olevani kaikkien näiden keskellä, saksaa puhuvana toimin joskus linkkinä ryhmitysten välillä. Tutustuin opiskelukaupungissani hyvin erilaisiin ihmisiin hyvin erilaisista taustoista jotka olivat eläneet kaupungissa toisesta maailmansodasta lähtien, käyneet läpi vaikean lapsuuden tai kasvaneet autoritaarisessa valtiossa. En haluaisi ikinä unohtaa näitä kohtaamisia.
Toivon aina muistavani miltä tuntuivat heittelevät tunteet yöllä, syvälliset keskustelut, hetket jolloin näin jotain kirkkaasti.
Tulen palaamaan vielä ensi kesäksi graduseminaarin ajaksi, mutta tiedän jo, ettei se tule olemaan sama, niin paljon on muuttunut. Ja myös minä olen muuttunut, olenko sitten hyvässä vai pahassa, ehkä ymmärtänyt jotain elämän moniulotteisuudesta.
Muistan ystäväni sanoneen että on paras ajankohta muuttaa pois kaiken ollessa vielä ennallaan. Olen samaa mieltä, mutta ajattelen myös että on kunnolla asunut jossain vasta kun siellä on kokenut laidasta laitaan. Tulen aina olemaan kiitollinen kaikesta mitä koin opiskelukaupungissani.
