perjantai 1. toukokuuta 2015

Huhtikuu -15

Huhtikuussa luin neljä kirjaa loppuun:

1. Tuula Kallioniemi: Lanka palaa (141 s)
2. Angie Sage: Peili (Septimus Heap #3)(364 s)
3. Mary Rubio & Elizabeth Waterson: The Selected Journals of L. M. Montgomery: Volume 1  (424 s)
4. Veronica Roth: Outolintu (Outolintu #1) (363 s)

Eli 1292 sivua, mutta koska aloitin Montgomeryn päiväkirjan jo aikoja sitten, määrä olisi vähemmän. Ei voi mitään :P

Lanka palaa oli mukava nuorista kertova kirja, mutta siinä juotiin paljon alkoholia, mikä välillä häiritsi.
    Peili oli kiinnostava ja tykkäsin paljon hahmoista, paitsi että he olivat välillä aika outoja.
     Maud Montgomeryn päiväkirja kertoi hänen nuoruusvuosistaan. Tämä kirja ei oikeastaan ollut se englanninkielinen, jonka lupasin lukea huhtikuussa, mutta luinpahan sentään jotain. :)
     Outolintu oli välillä tosi hurja, mutta samalla todella hieno ja koukuttava tarina!

Parasta noista on tosi vaikea sanoa, joten en sitten sano.
     Toukokuussa aion lukea kaksi "pakkokirjaa" sekä pari muutakin. Katsotaan montako ehdin. Tajusin muuten, että seuraavan koosteen teen kesälomalla! :O 

Huhtikuussa katsoin myös todella monta hyvää elokuvaa. Titanic oli vaikuttava, Laulavat sadepisarat hauska ja Gene Kelly ihana, Funny Facessa oli Audrey! The Sound of Music oli vain niin uupeeaa sekä Minun Afrikkani hieno tarina.
     Katsoimme myös koulussa kahta elokuvaa, ja onnistuimme lopettamaan molemmat eilen - samana päivänä kun katsoin kaksi elokuvaa kotonakin! Joten eilisestä tuli aikamoinen elokuvamaraton. Niistä lisää seuraavassa bloggauksessa.

Otin myös huhtikuussa jonkin verran kuvia luonnosta ja sain selville miltä näyttävät posliinihyasintti ja Idän sinililja. On niin kiva oppia lisää luonnosta! Koulussa oli myös aika kiireistä, mutta parin viikon päästä pitäisi helpottaa. :)

Hyvää vappua kaikille! Mitä kirjoja luitte huhtikuussa? Ja miten aiotte viettää vappua? Minä menen naapurien juhlaan.

4 kommenttia:

  1. Hahaa, sä muistit ton Idän sinililjan. :D Ja jep, mäkin oon ihan ihmeissäni siitä, että kesälomaan on 29 päivää O.o Kai siihen pitää vaan tottua... Itse en vietä vappua juuri mitenkään, olen vain rauhassa täällä kotona ja huhtikuussa minä aloitin esimerkiksi lukemaan sitä samaista kirjaa, jota minulle suosittelit. :3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin muistin, kiitos siitä :) Ja ihanaa, että aloitit sen kirjan!

      Poista
  2. Tosi mielenkiintosia kirjoja, vois itekkin lukea. :3 Ja idän sinililja, haha itsekin muistan sen keskustelun! :3
    Mä en vietä vappua mitenkään erityisesti, oon syöny munkkeja ja juonut siman sijasta limsaa täällä ihan vaan kotona. :3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep ;) Mekin syödään munkkeja ja simaa sekä limsaa.

      Poista