torstai 7. toukokuuta 2015

Luontokuvia ja vähän asiaakin

Enää pari koulutyötä, yksi koe ja viikko, ja jo helpottaa :)
Nettikin on ollut katki, ja olisin muuten penkonut aikaa bloggaamiseen jo aiemmin. On niin monta asiaa, ja liian vähän aikaa!

Päätin nyt muuttaa blogin "kuvauksen" (katso Tietoja minusta sivussa) vapaa-aikablogiksi, koska mielestäni se sopii paremmin. Bloggaanhan niin elokuvista, kirjoista, ajatuksista (niistä ehkä entistä enemmän?) ja muusta sellaisesta. Mutta siis en aio tosiaankaan lopettaa kirjoista bloggaamista! Joten tämä tulee yhä olemana kirjablogikin. Olen myös miettinyt, jos laittaisin jonkun tarinan, sitten kun saan sellaisen kirjoitettua... Eli älkää valvoko sen vuoksi.

Olin ystäväni Lizaahin kanssa pari viikkoa sitten ulkona, ja otettiin hienoja kuvia luonnosta ja taivaasta! (Tiedän, nämä ovat vähän myöhässä, mutta kuvien tietokoneelle lataamisenkin kanssa oli ongelmia.)

Posliinihyasintti

Sinivuokko





Viikko sitten oli ihanan sumuista illalla. Rakastan sumua! Se on jotenkin niin mystistä. Välillä tuntuu, että kaikki inhoavat sadetta, mutta minusta sekin on niin mukavaa! (Korjatkaa yleistykseni, jos olen väärässä, mutta sellaisen mielikuvan olen saanut.) Saatan jäädä tuijottamaan kaatosadetta tai haluta nukahtaa pisaroiden ripotellessa kattoon. Mutta kyllä aurinkoinenkin sää on ihanaa ja saa kesäiselle tuulelle.

6 kommenttia:

  1. Jes vihdoin nää kuvat!! Ihania! :3 Itse en pidä niin paljoa sateesta, koska yleensä se jotenkin tekee minut apeaksi, mutta onhan se välillä mukavaakin kuunneltavaa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, niistä tuli aika hyviä, vaikka itse sanonkin :) Sadetta on ihana kuunnella! Mutta joskus toivoisi kyllä auringonkin paistavan.

      Poista
  2. Sade on ihanaa<3 Tietysti vain siinä tapauksessa, kun kello ei ole puoli kahdeksan etkä istu pyörän satulassa märkän kuin uitettu koira kumisaappaista huolimatta eikä sinulla ole vielä kolmea kilometriä koulumatkaa jäljellä. Nimim. Kokemusta on.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, joskus toivoisi ettei sataisi niin paljon ;) Mutta muuten <3

      Poista
  3. Oikeassa olet, sumussa on taikaa. Ja sade on suloista. Ehkä ihaninta on juuri se, että on erilaisia säätiloja :)

    Voimia sinulle loppurutistuksiin ennen lomaa! Ja onpa hauskaa, jos tuot tänne luettavaksi myös tarinan :)


    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, kaikki säätilat ovat kivoja :) Kaikissa on taikaa. Katsotaan sen tarinan kanssa, jos kirjoitan jonkun lyhyen joskus ;)

      Poista