Susanne Hornfeck: Torte mit Stäbchen

Kiinnostus heräsi: toinen maailmansota ja kiinalainen kulttuuri. Ehkä tällä postauksella voin kertoa, että asun tällä hetkellä Kiinassa.

Kirja: Torte mit Stäbchen - Eine Jugend in Schanghai

Kirjailija: Susanne Hornfeck

Sarja: Jatkoa kirjalle Ina aus China

Julkaisuvuosi: 2012

377 sivua

Deutscher Taschenbuch Verlag

Saksan "kristalliyön" 1938 jälkeen juutalaisilla ei ole muuta paikkaa paeta ilman viisumia kuin Shanghai. Tälle matkalle tuntemattomaan lähtevät myös Inge ja hänen vanhempansa. Vanhemmat eivät ole kovin innoissaan muutosta, mutta Inge ihastuu kiinan kieleen ja erilaiseen kulttuuriin yhä enemmän. Vuosien jälkeen hän tuntee kaupungin kuin omat taskunsa. Entä kun vanhemmat haluavat jatkaa matkaa?

Torte mit Stäbchen - Eine Jugend in Schanghai voisi kääntää suoraan Kakku syömäpuikoilla - Nuoruus Shanghaissa. Kirja oli minusta hyvin mielenkiintoinen kuvaus Shanghaista, kiinalaisesta kulttuurista ja eräästä nuoruudesta. Siinä oli paljon yksityiskohtia Shanghaista ja Kiinasta, jotka haluaisin oppia ulkoa; samoin kiinan sanoja, jotka aion kirjoittaa ylös. Tykkäsin lopusta löytyvistä Shanghain kartasta siihen aikaan, johon oli merkattu tärkeitä paikkoja kirjassa.

Shanghain historia olikin kiinnostavassa vaiheessa 1930-40-luvulla. Kaupunki oli jaettu erilaisiin alueisiin (settlement): kansainväliseen, ranskalaiseen, kiinalaiseen vanhaankaupunkiin ja  kiinalaisten ja pakolaisten asuttamaan Hongkou-kaupunginosaan, joka vuodesta 1932 alkaen kuului Japanille.  Japani miehitti koko Shanghain v. 1941, jonka vuoksi japanilaiset sotilaat alkoivat partioida katukuvassa ja liittoutuneiden valtioiden kansalaisia saatettiin viedä leireille. Vuonna 1943 juutalaiset pakotettiin asumaan ghettossa eli rajatulla alueella, kuin Saksassakin, mutta muuten Saksan juutalaisvainot eivät vaikuttaneet Shanghaihin. Vuonna 1945 kaupunki palautui taas entiselleen.

Kansainvälinen ja ranskalainen settlement
sekä vanhakaupunki

Hiukan epärealistista oli kuitenkin Ingen kielitaito. Jo tullessaan Kiinaan hän osaa hiukan kiinaa, sillä hänen Kiinasta Saksaan tullut ystävänsä on opettanut häntä. Muutama vuosi Shanghaissa, ja hän puhuu sitä lähes täydellisesti, ja kiinalaiset ihmettelevät tyttöä, joka syö katukojuista, tinkii torilla ja käyttää kiinankielisiä haukkumasanoja. Hyvä on, jos Inge ei olisi kiinnostunut kielestä ja kulttuurista, samanlaista kirjaa ei olisi voinut kirjoittaa. Mutta kuinka moni Shanghain pakolaisista todella oppi enemmän kuin muutaman sanan kiinaa?

Vertasin kirjaa monessa kohtaa joulun aikaan lukemaani Nanking Road, kirjoittanut Anne C. Voorhoeve. Molemmissa kirjoissa oli hämmästyttävän suuria yhtäläisyyksiä, joita vähän ihmettelin, ihan siitä lähtien, että ne on julkaistu peräkkäisinä vuosina. Ingen ja Ziskan perheet ovat kolmihenkisiä, kotoisin samasta suunnasta Saksaa ja matkustavat aivan samaan aikaan Shanghaihin, voisivat olla samassa laivassakin. Molempien isä on jotenkin samanluonteinen ja juuri vapautettu keskitysleirillä, eikä halua puhua tästä ajasta.

Toisaalta kertomuksissa on paljon erojakin. Ziskan tarinasta jäi mieleen vähän synkempi sävy, eikä tyttö tuntunut oppivan kiinaa juuri ollenkaan. Myöskään kiinalaisesta kulttuurista ei paljon kerrottu. Ingen tarina taas loistaa myönteisellä sävyllä Kiinaa kohtaan, ja on jotenkin paljon pirteämpi ja jännittävämpi.

Katsoin vähän muitakin kirjailijoiden kirjoja - Anne Voorhoeve on kirjoittanut muitakin Saksan historiaan liittyviä romaaneja, Susanne Hornfeck taas asunut viisi vuotta Taiwanissa ja kirjoittanut henkilöistä, jotka liittyvät sekä Saksaan että Kiinaan. Hän on myös kääntänyt kiinankielisiä kirjoja saksaksi.

Toivottavasti jaksoitte lukea tänne asti! :D

Kirja menee Helmet-lukuhaasteen kohtaan 4. "Maahanmuuttajasta, pakolaisesta tai turvapaikanhakijasta kertova kirja".