perjantai 1. joulukuuta 2017

Marraskuussa yritin elää pieniä muistoja päivä kerrallaan

Marraskuussa luin loppuun kaksi kirjaa ja 534 sivua:

L.M.Montgomery: Anna ystävämme (Anna #2)(261s)
Rosamond Lehmann: Tanssiinkutsu (273s)

Anna-sarjan toisesta osasta Anna ystävämme tykkäsin nyt ehkä vähän enemmän kuin Annan nuoruusvuosista, sillä tässä Anna oli saman ikäinen kuin minäkin ja ajatteli samanlaisia ajatuksia. Kuitenkin hän on nykyajan teinityttöjä hiukan kypsempi opettaessaan jo 16-vuotiaana koulussa, mutta kommelluksia hänelle sattui yhtälailla.
   Tanssiinkutsun löysin sattumalta äitini ystävän lahjoittamien vanhojen kirjojen joukosta, ja kiinnostuin sen aiheesta. Kirjan päähenkilö Olivia kuuluu 20-luvun yläluokkaan ja on juuri astumassa seuraelämään ensimmäisillä tanssiaisillaan. Kirjassa oli erilaisia vivahteikkaita henkilöitä, ja seurapiirikuvaus oli mielenkiintoista, mutten oikein päässyt kunnolla sisälle kirjan teemaan.

Marraskuussa luin ennätysvähän, mutta puolustukseksi täytyy sanoa, että aloitin muitakin kirjoja, joita en kuitenkaan ehtinyt loppuun. Koulussa minulla on kaksi kirjaa luettavana, valitettavasti juuri kesken pahimman kiireen.


Katsoin kuitenkin kolme elokuvaa. Kiss Me (2011) oli ensimmäinen naisparituselokuvani, josta minulle jäi vähän hämmentävä olo, enkä tiennyt pidinkö siitä vai en. Oli kuitenkin kiva katsoa elokuvaa ruotsiksi. Nancy Drewin (2007) näin viimeksi vuosia sitten, ja siinä ärsytti ja nauratti nyt varsinkin epärealistisuus ja Nancy Drewin ylipirteä henkilöhahmo. Siinä oli kuitenkin hauskoja kohtia, 90-luvun tunnelma ja yllättävän hyvä laulu lopputeksteissä. Ja Nancyn vaatteet olivat kivoja. :)

Näin myös elokuvan Zootropolis - Eläinten kaupunki (2016), jonka olin ajatellut vain olevan jokin lastenelokuva. Se yllätti kuitenkin positiivisesti esittelemällä erilaisia teemoja (itse tulkitsin ainakin sukupuolten välisen tasa-arvon ja ennakkoluulot tuntematonta kohtaan), juonenkäänteillään ja toteutuksellaan. Lempparini oli Nick, kettu josta ei ensin tiennyt millä puolella hän oli.

Taisin katsoa tässä kuussa myös Murdochin murhamysteerien 10.kauden viimeisen jakson, joka loppui järkyttävästi! Puolentoista vuoden tauon jälkeen tämä ohjelma ei kuitenkaan enää ollut sama kuin se minulle silloin oli, mutta Julia oli edelleen lempihenkilöitäni. :)



Marraskuussa ei näin jälkikäteen ajateltuna tapahtunut mitään suurta. Yhtäkkiä huomasin kuinka koulu alkoi kiristää otettaan vapaa-aikani ympärillä, ja tälläkään viikolla en juuri muuta tehnyt kuin harjoitella matikkaa. Olin kuitenkin tyytyväinen numeroihini ja kouluuni.

Otin myös aika vähän kuvia, minkä huomasin alkaessani koota tätä postausta!

Mieleeni jäivät aamut, jolloin heräsin lumisateeseen ja kävelin tuiskussa kouluun, ja illat jolloin luin kirjaa ennen nukkumaanmenoa. Kun kävin perheeni kanssa pitkästä aikaa laserhippapaikassa Megazonessa, vietin iltapäivän Studiamessuilla ja sain lisää ideoita tulevaisuuden varalle, leivoin veljen kanssa isänpäivälahjaksi mokkapaloja tai palasin hetkeksi vuosien takaisiin leikkeihin ystävien kanssa.

Parhaita päiviä oli ilta marraskuun alussa, jolloin näin ensin pitkästä aikaa kaveriporukkaani, ja sen jälkeen perheeni lähti käymään mummun haudalla. Silloin oli juuri satanut lunta, hanki kimmelsi ja kynttilät loistivat ympäri hautuumaata hämärässä. <3 Hauskaa oli myös syödä huoltoaseman Subwayssa kymmeneltä illalla.


Ensimmäistä kertaa koin joulutunnelmaa laulaessani Sylvian joululaulua, jota lauloin viime vuonnakin Kiinassa siihen samastuen... Tänään, joulukuun ensimmäisenä päivänä koin erityisesti joulun ja talven tunnelmaa askarrellessamme lumihiutaleita tunnilla joululaulujen säestyksellä ja katsoessani koko päivän jatkunutta lumihiutaleiden leijailemista. Iltaan mennessä sitä oli kertynyt jo pieni hanki. Kotiintulomatkalla tein pienen kiertolenkin ihaillen maisemaa ja tuttuja paikkoja ja miettien, mikä entinen talvi minulla tulee mieleen tästä hetkestä...

KK: Milloin te olette jo tunteneet jouluntunnelmaa?

Hyvää joulun odotusta ja loppuvuotta 2017 <3

6 kommenttia:

  1. Tunsin joulutunnelmaa eilen, kun kuuntelin Haloo Helsingin uuden joulukappaleen ja joskus viikko sitten, kun istuin koristelemassa vuoden ensimmäisiä pipareita ❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, kuulostaa kivalta <3 Minäkin haluaisin kuulla sen kappaleen, ja toivottavasti pääsen tänä vuonna pipareita leipomaankin.

      Poista
  2. Hei mäkin katsoin Zootropoliksen ja kävin Studia-messuilla! Zootropoliksessa oli kyllä hyvä sanoma, huomasin paljon yhtäläisyyksiä nykymaailman tilanteeseen. Kaikista parasta oli kuitenkin kaikki pikkueläimet, esimerkiksi se mafiapomo tai pukuun pukeutuneet sopulit. Nauroin niille usein ääneen :) Muuttuiko tulevaisuus selkeäksi Studiassa?

    Joulutunnelmaa, hmm. Oon ollut kuluneet viikot niin kiireinen, etten ole hirveästi ehtinyt tunnelmoida, mutta lumen sataminen on aina sellainen asia, joka tuo sitä vähän lisää. Harmi vain, että sen on uhattu sulavan sunnuntaina :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva yhteensattuma! Harmi kun ei nähty messuilla. Oli muuten hassua olla taas Messukeskuksessa heti perään Kirjamessujen jälkeen. :D Tulevaisuus ei muuttunut aivan radikaalisti, mutta sain vähän lisää tietoa ja ideoita ulkomaille lähtemiseen (esim. opiskeluun tai vapaaehtoistyöhön), ja kulttuuriantropologian opiskeleminen alkoi kiinnostaa. Sain myös hirveästi esitteitä mukaan. Saitkos sinä uusia ideoita messujen myötä?

      Zootropoliksessa oli kyllä hauskoja pieniä yksityiskohtia, ja sanoma oli tärkeä :)

      Paljon joulutunnelmaa näiden kolmen viikon varalle <3 Kumpa lumi ei sulaisi...ilman sitä ei ole kunnon talvea.


      Poista
    2. Juu, mullakin on tuossa pöydän kulmalla läjä hakijan oppaita ja Kiss my Turku -kangaskassi :D tiedän jo, mitä haluan opiskella ja myös vaihtoehtoiset yliopistot, mutta hakujärjestys on vielä erittäin auki. Myös plan b on olemassa, mutta ongelmana on vain se, että se on hirveän kallis :/ Joo, oli kyllä tosi ammattilaisolo siellä Messukeskuksessa :D ja tuntui, että olin vanha ja kokenut, kun ohjeistin kavereita ratikalla keskustaan ja tekstiviestilipun ostoon ;)

      Poista
    3. :D No mutta toivottavasti toinen niistä suunnitelmistasi toteutuisi! Hih, minäkin pääsin hiukan neuvomaan kaveria ja selittämään mitkä asiat Kirjamessuilla olivat erilailla. :)

      Poista