sunnuntai 11. helmikuuta 2018

Naisten aakkoset: M

Naisten aakkoseni jatkuvat taas M-kirjaimella. Haasteen on kehittänyt Tarukirjan Margit.

Aiemmin olen kirjoittanut kirjaimista A, B, C, D, E, F, GHIJ, K & L.

I Kuka on suosikkikirjailijasi?

- L.M.Montgomeryn käytin jo viime postauksessa, joten esittelenpä nyt Michelle Paverin. Hän on kirjoittanut nuorten fantasiasarjoja esihistoriallisista ajoista. Lempisarjojani oli varsinkin 12-14 -vuotiaana Muinainen pimeys, joka kertoo kivikaudesta, ei kuitenkaan perinteiseen "luolamies"-tyyliin. Pidin sarjassa eniten toisesta päähenkilöstä Rennistä, mytologiasta sekä kivikauden elämän kuvailusta aina suopayrtistä lumimyrskyssä selviämiseen. Tämä sarja pitäisi kyllä lukea uudelleen!

II Muutakin kulttuuria on olemassa kuin kirjallisuutta. Kuka nainen joltakin muulta kulttuurin alalta on suosikkejasi?

- Meryl Streepistä aloin tykkäämään kahdeksanvuotiaana nähtyäni Mamma Mia! -elokuvan. Tämä johtui toisaalta tämän näyttelemästä roolista vahvana Donnana, mutta ihailin häntä kuitenkin. Mamma Miasta! on tulossa jatko-osa samoilla näyttelijöillä, toivottavasti se on yhtä hyvä! Olen nähnyt Meryl Streepin myös Minun Afrikkani (1985) ja Into the Woods (2014) -filmeissä, mutta muuten en ole kylläkään katsonut hänen suorituksiaan. (Nyt muuten eksyin kuuntelemaan Into the Woodsin kappaleita pitkästä aikaa!)

III a) Kehen kulttuurin edustajaan haluaisit tutustua paremmin?

- Mary Marckilta minun on ollut tarkoitus lukea enemmän kirjoja, kuin vain Yhteiskoululaisia ja Eevan luokan. Viimeksi mainitusta pidin erityisesti sen ajankuvauksen ja huumorin vuoksi.

2 kommenttia:

  1. Meryl Streep on hieno muuntautumiskykyinen näyttelijä. Mary Marckia luin lapsena paljonkin, mutta Michelle Paveria en tunne.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meryl Streepillä on hyvin erilaisia rooleja, mutta usein hän taitaa esittää jotain vahvaa henkilöä, kuten Into the Woodsin noitaa ja Mamma Mian! Donnaa. :) Michelle Paveriin kannattaa tutustua, jos on kiinnostunut vähän vanhemmasta historian ajanjaksosta ja sen mytologiasta.

      Poista