keskiviikko 18. helmikuuta 2015

1. Lukumaratoni! (silloin tällöin päivittyvä)

Ihana hiihtoloma! Aikaa kokeilla ensimmäistä kertaa kiinnostavaa ajanvietettä kuten lukumaratonia! Näihin aikoihin on blogeissa kiertänyt Lukutoukan ruokalista -blogin ystävänpäiväkirjalukumaratoni, mutta minun on aivan itsenäinen sellainen (sitä paitsi ystävänpäivä menikin jo). Tosin inspiraatiota sain sieltä.

Ajattelin aloittaa kello yhden aikaan (eli noin tunnin päästä) ja jatkaa huomiseen samaan kellonaikaan asti. Koko aikaa en aio lukea, kyllästyisin siihen kuitenkin. Enkä tiedä, montako kirjaa ehdin selättää, mutta ainakin pari kappaletta olisi kiva saada loppuun. Lukusuunnitelmia on, mutten niitä ihan vielä paljasta...

Lisäilen tähän postaukseen raporttia aina välillä, mutta en vielä tiedä, aionko kirjoittaa esim. parin tunnin välein tilanteesta vai aina silloin kun kirja on luettu. Luultavasti vähän molempia.

Nyt menenkin siivoamaan, ehkä se kuluisi nopeammin kuin on jännittävää odotettavaa!
   Lähtekää tekin lukumaratoniin! Tai onko olemassa puolimaratonia? 12h? :)

13.07: Let's read! Aion ensiksi lukea loppuun Enid Blytonin "Viisikko karkuteillä", jonka aloitin viikonloppuna (luin vain sivulle 32). Taas pitkästä aikaa Viisikkojen pariin!

16.15: Viisikossa vasta sivulla 53, koska juoksentelin ensimmäisen tunnin katsomassa mahdollisia kommentteja, sitten lähdin kirjastoon. Tulikin haalittua vähän lisää kirjoja maratonia varten :)

19.28: Kirjassa s.130. Suurin osa ajasta luettu, tosin välillä käväisty netissä. Juotu hyvänmakuista teetä sekä syöty lukuisia karkkeja. Pian lähdetään hampurilaiselle: auto oiva lukupaikka?




23.05:"Viisikko karkuteillä" (160s) luettu, Terhi Rannelan "Amsterdam, Anne F. ja minä" (199s) aloitettu. En vielä tiedä, kumpi on parempi, molemmat ovat niin erilaisia. Aamulla yritän herätä aikaisin jatkamaan, että ehtisin kirjan loppuun. Teen niistä sitten bloggaukset. Kohta nukkumaan...

9.30: Kirjassa sivulla 40. Herättyäni katsoin tv-ohjelman, nyt lukeminen jatkuu vielä 3,5 tuntia. Ehtiikö saada kirjan loppuun...?

13.27: Nenästä alkoi tulla verta varttia ennen maratonin loppumista, joten otin vähän yliaikaa. "Amsterdam, Anne F. ja minä":stä jäi 30 sivua puuttumaan, pääsin sivulle 170. Luen sen pian loppuun ja kirjoitan bloggaukset. 

Luin 24h aikana 298 sivua. Olin toivonut vähän enemmän, mutta täytyy ottaa huomioon, etten yleensä pysty lukemaan edes sataa sivua päivän aikana, joten siihen verrattuna luin ruhtinaallisesti. Ensi kerralla aion kokeilla nostaa tämän ensimmäisen maratonin saavutusta :)

Kumpikaan kirja ei sillä tavalla koukuttanut, mutteivat myöskään olleet tylsiä (onneksi) vaan aivan hyviä. Viisikossa oli tietynlainen seikkailutunnelmansa, Terhi Rannelan kirja oli mielenkiintoinen varsinkin Anne Frankin kohdalta. 

Nautin kokemuksesta ja aion kokeilla lukumaratonia uudestaan! Ehkä ensi kerralla olisi enemmän aikaa lukemiselle, ei hampurilais-/ kirjastokäyntejä. Hyviä maratoneja teillekin!

17.45: Maratonin aikana luetut täällä!


12 kommenttia:

  1. Antoisaa lukumaratonia! Olen maratoonannut niin 24 h kuin 12 h lukumaratoneja. Kummassakin puolensa. 12 tunnin maratonilla olin "tehokkaimmillani". :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! Täytyy kokeilla 12h lukumaratoniakin joskus, silloin ei ainakaan tarvitse nukkua :)

      Poista
  2. Kivaa maratonia! Minä en jotenkin saa aikaiseksi, pitäisi kyllä joskus tälläinen laittaa itsekin pystyyn.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kokeile vain! On totta, että täytyy olla sillä hetkellä innostunut, eikä saa olla Liikaa muuta tehtävää...

      Poista
  3. Hauskaa maratonia! Se voi olla melkoisen antoisaa, mutta myös väsyttävää. Toisaalta on kyllä mahtavaa heittäytyä kunnolla lukemisen vietäväksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Niinpä, varsinkin jos lukee koko ajan, minä en sitä kuitenkaan ole ehtinyt... Aamulla tsemppaan!

      Poista
  4. Kivaa maratonia! Tampereella hiihtoloma on vasta ensi viikolla, ehkäpä voisin itsekin maratoonailla silloin, kun noita keskeneräisiä kirjoja on tosiaan päässyt kertymään. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, ja hyvää lomaa sinne sitten kun teilläkin alkaa! Maratoonaa vaikka loman kunniaksi :)

      Poista
  5. Voi kun tekisi mieli päästä itsekin taas lukumaratoonaamaan kun on muiden juttuja lueskellut! :) Ihan lähitulevaisuudessa ei taida olla käytännössä mahdollista mutta joskus taas...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No kokeile sitten vähän myöhemmin, kun on aikaa :) Sitä tarvitsee.

      Poista
  6. Ajattelin itsekin lähteä lukumaratonille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva juttu, toivottavasti ehdit lukea paljon! :) Hyvää maratonia!

      Poista