torstai 10. marraskuuta 2016

Naisten aakkoset: E

Naisten Aakkosissani onkin ollut taas taukoa. Haasteen on aloittanut Tarukirjan Margit, ja ideana on löytää kuuluisia naisia eri kategorioihin jokaisella aakkosella. Olen puolen vuoden varrella kirjoittanut jo A:sta, B:stä, C:stä ja D:stä.


I Kuka on suosikkikirjailijasi?

Katarina Eskola on koonnut yhdessä ystävänsä Satu Koskimiehen kanssa nuoruudenpäiväkirjoistaan ja kirjeistään kokoelmat 50-luvun tytöt, 50-luvun teinit ja 50-luvun tyttöjen ystävät. Lisäksi olen lukenut hänen julkaiseman oman äitinsä lapsuudenpäiväkirjan. Oli upeaa päästä vierailulle 50-luvun ja 10-luvun maailmaan ja tyttöjen ajatuksiin, joista löytyi samaistuttavia ongelmia, haaveita ja nuoruudenpäiviä. Voisi olla kiva tavata ja keskustella Katarina Eskolan kanssa.

II Muutakin kulttuuria on olemassa kuin kirjallisuutta. Kuka nainen joltakin muulta kulttuurin alalta on suosikkejasi?

-Elli Haloolla on upea ääni, itse kuvailisin sitä sanoilla vakava ja värisevä ja kuulostaa ehkä vähän hassulta mutta beigenvärinen. Haloo Helsinki! on ehdottomasti yksi lempibändejäni. Heillä on nopeatempoisia kappaleita, kuten Pulp Fiction ja koskettavampia(Carpe Diem), kaikissa lauluissa on niin kauniita ja viisaita lyriikkoja. Ja ne melodiat (Beibin säkeistöt) <3

3.Kaksi vaihtoehtoista kysymystä (voit tietysti vastata molempiin, jos haluat):

a) Kehen kulttuurin edustajaan haluaisit tutustua paremmin? 

-Viime vuonna musiikintunnilla kuuntelimme The Mamas and the Papas -bändin California Dreamin', jota kuuntelin sittemmin useasti kotonakin. Netistä luin yhden yhtyeen laulajan, Cass Elliotin elämästä. Cass oli (huom, luin tämän netistä) rakastunut toiseen bändin jäseneen, jolla oli salasuhde kolmannen kanssa, joka oli nainut neljännen... En ole oikein muita heidän laulujaan kuunnellut, mutta niin, Cassin koskettava tarina ja muutenkin persoona vaikuttivat minuun.

b) Kenet suursuosikkisi haluaisit nostaa esille? Tässä myös muut alueet kuin kulttuuri käyvät.

-Tämän paikan saa nyt jakaa kaksi henkilöä. Eowyn on yksi lemppareistani Taru Sormusten herroista -elokuvissa, ja hänen vuokseen mietin että ehkä minä jonakin päivänä tartun kirjaankin kunnolla... Eowyn kokee rakkaustarinan (se on nähtävästi yksi ehto fiktiivisien ihastuksien listaan pääseville), ja hän ottaa rohkeasti osaa taisteluun mieheksi pukeutuneena vaikka onkin nainen, ihan vain voittaakseen tärkeän vihollisen ja toteuttaakseen ennustuksen.

Toiseksi henkilöksi otan Emilia Byrd Starrin L.M.Montgomeryn Runotyttö-kirjoista. Emilia kuvittelee, kirjoittaa kauniita runoja ja on vähän vakavampi ja kunnianhimoisempi kuin Anna. Pienestä runotytöstä omistan ensimmäisen painoksen, rakastan vanhaa kirjaa ja sen kieltä. Runotytöt luin yli kaksi vuotta sitten ja muistikuvat alkavat hämärtyä... Luen ne joskus uudelleen.

***

Heipä hei. Kysyn ironisesti että ette ole varmaankaan kuulleet, kuka voitti USA:n presidentinvaalit? En ole asiasta liikoja lukenut, enkä vielä mitään kunnolla sisäistänyt, mutta toivottavasti maailma ei menisi huonompaan suuntaan ensi vuosina.

Postauksessani kirjasta Looking for Alaska mainitsin, kuinka välillä ajatukseni juoksevat labyrintissä eivätkä löydä tietä ulos. Eilen tuntui ensimmäisen kerran vähän selkeämmältä. Ihan vähän vain, ehkä ne säilyisivätkin.

Syksyn lehdet ja kaunis kirpeä ilma on ihanaa, kokeettomuus helpottaa vähän arkea. Juttukaverit, ystävälliset ihmiset ja teatteriopen usko vaikuttamiseen ilahduttavat. John Greenin Paper Towns on syvällinen ja niin myös monet laulut, otetaan esimerkiksi uusi tuttavuuteni Christina Perrin Arms. Yritetään uskoa iloa tuottaviin asioihin.

Vähän yli viisi viikkoa ja olen lomalla Suomessa.

Huomaatteko vaivihkaisen kuvanmuokkauksen?

8 kommenttia:

  1. Katarina Eskolan kirjat olet lukenut ja ostanut. Uuden Kuun Emilia! Emilia oli minun suosikkini ohi Annan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne ovatkin tosi hyviä. Minäkin pidin hiukan enemmän Runotytöstä ja Emiliasta - mutta niin. Pitäisi lukea ne uudestaan että voisin vahvistaa mielipiteeni. Hyviä sarjoja ja henkilöitä joka tapauksessa.

      Poista
    2. Minun piti tietysti kirjoittaa, että oleN lukenut ja ostanut Eskolan kirjat.

      Poista
  2. 50-luvun tytöt ja jatko-osat on kyllä kiinnostavia ajankuvia Suomalaisesta tyttökoulumaailmasta ja Emmiliat - ah. Niitä ei voi unohtaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa mieltä, 50-luvun maailma oli sekä samanlainen että erilainen kuin nykyajankin. Koulu erosi hiukan ja arkielämä, mutta samanlaisia iloja ja murheita nuorilla usein oli. Kirjeitä kirjoitettiin enemmän :)

      Poista
  3. Emilia ja Anna ovat molemmat ihania, on mahdotonta sanoa, kumpaa rakastan enemmän. Emiliassa iskee kirjoittamisen palo, mutta Annassa ihanan valoisa elämänasenne ja samaistuttava onnettomuusalttius. Cass Elliot oli kyllä kaunis ja pidän hänen äänestään, vaikken olekaan hirveästi häntä kuunnellutkaan. Make your own kind of music on kiva :3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. He ovatkin molemmat hyviä päähenkilöitä. :) Kiitos vinkistä, täytyy kuunnella!

      Poista