sunnuntai 8. huhtikuuta 2018

Puolen vuoden soittolista

Viimeisen puolen vuoden aikana olen kuunnellut niin paljon samoja kappaleita, etten ole pystynyt keräämään kunnon soittolistaa ennen kuin vasta nyt. Aiemmin olen kerännyt kesän 2016, syksyn 2016talven 2016alkukesän ja viime kesän soittolistan. 

Kaikki linkit johtavat YouTubeen, laulajien omille kanaville jos mahdollista.

Tiivistettynä syksyllä ja talvella kuuntelin lemppariani Lalehia ja muita yksittäisiä lauluja. Helmikuun tienoilla musiikinkuuntelussani tapahtui täysikäännös nähtyäni erään ihanan musikaalin. <3


Laleh: Better Life
       In the Comet
       What You Want
       Elephant
       Interlude + Samuel
       Who Started It

Kaikki seitsemän kappaletta ovat Sjung-albumilta (2012). Heti ensimmäisellä kuuntelukerralla ainoa tunteita herättänyt kappale oli Better Life. Tämä on surullinen ja totuudenmukainen laulu, joka ainakin oman tulkintani mukaan kertoo pakolaisuudesta ja pelastumisesta. Hiukan surumielinen ja mystisen kiehtova on myös In the Comet, jonka sanomaa en ole suoraan sanottuna aivan tajunnut, mutta jolle olen yrittänyt jopa keksiä tanssikoreografioita. Who Started It sai ajattelemaan, kun tajusin laulun kertovan sodasta. Pidän varsinkin kappaleen vaikuttavasta lopusta.

What You Want ja Elephant ovat puolestaan mielenpiristyskappaleita, jotka kehottavat etsimään itseään epävarmuuden keskellä. Varsinkin ensimmäinen oli minulle syksyllä hyvin tärkeä. Interlude - laulettu kertomus - johdattaa Samuel-kappaleeseen, joka kertoo Raamatun Samuelista, rakastamisesta ja välittämisestä. (Lalehilla on paljon uskonnollisia aiheita). Levyllä näiden kahden vaihdosta ei edes huomaa, ja jaksan aina intoilla tästä jollekulle huoneessa olevalle.

"What you want, babe
And why you want it?
What you want, babe
And now I'm gonna get me out of this
So every time I'm gonna ask myself"

                Ängeln i rummet (alunperin Eva Dahlgrenin)
+ Adam Lambert: Welcome to the show

Welcome to the Show on uusimmalta levyltä Kristaller (2016) ja todella puhuttelee minua sanoillaan. Oikeassa versiossa Adam Lambert on pääosassa, mutta Laleh laulaa levyllään kappaleen yksin. 
  Ängeln i Rummet on Lalehin Så Mycket Bättre -ohjelmassa esittämä kappale, joka oli minulle tänä talvena hyvin. Rytmi ja sävel on itkettävän kauniita ja sanat kehottavat rakastamaan ja osoittamaan rakkautensa. Alunperin kappaleesta jäi aina hyvä olo, nyt ehkä olen pilannut jo sen liittämällä laulun liikaa omaan elämääni.

"Det bor en ängel i mitt rum
 Hon har sitt bo ovanför mitt huvud
 Hon gör, hon gör mig lugn
 Och hon viskar till mig
 Allt det jag säger dig"


Grace VanderWaal: Escape My Mind
                  So Much More Than This
                                        Darkness Keeps Chasing Me

Escape My Mind on hyvä tunteidenpurkulaulu, jos jos joku ihminen joko ärsyttää tai herättää liikaa tunteita. So Much More Than This kannustaa unohtamaan välillä kännykän ja todella elämään. Darkness Keeps Chasing Me taas on synkempi kappale masennuksesta. Kaikkien melodiat ovat ihania. <3


Haloo Helsinki!: Tuntematon
  ft. Cantores   Joulun kanssas jaan

Tuntemattomasta aloin todella pitää kuultuani sen akustisena versiona Haloo Helsingin! konsertissa. Laulussa on todella vahvat sanat ja surullinen tunnelma (sekä latinankielinen lause "Homo homini lupus est"). Äitini alkoi kuitenkin itkeä kerran laulaessani tätä, ja sen jälkeen kappale on alkanut ahdistaa, varsinkin kuolemateeman vuoksi. 
   Joulun kanssas jaan on aika erilainen, surumielinen joululaulu, joka vähän samastutti. Tätäkään en ollut kuunnellut aikoihin, kunnes lauloimme tämän jostain syystä maaliskuussa ystävieni kanssa.

"Sun katse on kaukana täältä,
 ja tiedän
 Et pelon päältä on mahdotonta alas kavuta
 Jos et tunne täältä ketään"


Kim Wilde: Kids in America

Tämä 1980-luvun alun kappale on kyllä selvä outolintu listallani. :D Löysin tämän niin kummallisella tavalla kuin Nancy Drew -elokuvan lopputeksteistä. Jokin sen huolettomuudessa, nopeudessa ja ehkä myös sen yhteisöllisyydessä ("We're kids in America") ihastutti - eikä tämä laulu samastuta liikaa tai laita ajatuksia pyörimään päähän.


Carola: Himlen i min famn

Kuulin tämän jo joskus vuosia sitten radiosta, mutta tänä talvena sain sen kappaleeksi laulutunnilla. Kaiken kaikkiaan joululaulu on kaunis ja surumielinen (saatatte kysyä, kuuntelenko ollenkaan iloisia lauluja!). Myös loppu on vaikuttava. Tykkään vähän suomalaisestakin versiosta, varsinkin säkeestä: "Kuka solmi kruunun nyt minun hiuksilleni?" 


The Greatest Showman: Rewrite the Stars
                      Tightrope
                      A Million Dreams
                      This Is Me
                                                     Never Enough
                      The Other Side

Kerroinkin helmikuussa The Greatest Showman -elokuvakokemuksestani, johon kuului ehkä suurimpana osana ihanat musikaalikappaleet. Ensimmäisiä lemppareitani oli Rewrite the Stars, joka on Zac Efronin ja Zendayan duetto. Kappale puhuu rakkaudesta, joka uhmaa yhteiskunnan asettamia rajoja, ja on niin kaunis. <3 A Million Dreams on samalla tavalla maailmaa avartava kappale, ja minua koskettaa eniten kohta, jossa nuoren Ziv Zaifmanin ääni muuttuu vakaammaksi Hugh Jackmanin ääneksi. <3
   This Is Me on näitä vähän synkempi mutta kuitenkin voimaa antavaa kappale erilaisuuden puolesta. Never Enough on vaikuttava, upeasti laulettu ja kertoo jo ennakolta jotain elokuvan tapahtumista. Tightrope oli puolestaan kappaleista ainoa, joka todella tuli omaan elämääni ja esitteli saman nuorallatanssijasymbolin, jota olen itsekin pohtinut. Tämä laulu on taaskin surumielinen, katkerakin, mutta samalla säkeistöjen melodia kepeämpi.
   The Other Side on lemppareistani ainoa todella duurikappale, joka piristää ja naurattaakin kahden henkilön kinastellessa hupaisasti, elääkö muiden mielipiteiden mukaan vaiko omaa elämäänsä.

Lyhyesti sanottuna, nämä kappaleet saavat itkemään ja laulamaan sekä soittelemaan niitä uudelleen ja uudelleen pianolla.

"This is brave, this is bruised
 This is who I'm meant to be
 This is Me"

Löytyikö listalta tuttuja kappaleita? Mitkä laulut ovat viime aikoina vaikuttaneet teidän elämäänne?

4 kommenttia:

  1. Omalta soittolistalta on tänä keväänä löytynyt gospelia, gospelia ja vielä kerran gospelia! Lisäksi syvälle sieluun tiensä löysivät Paula Vesalan tulkinta kappaleesta Miten ja miksi sekä Sinuun minä jään. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tykkäsin varsinkin tästä ensimmäisen kappaleen sävelestä <3 Kiva kuulla, että muillakin on soinut omat lempparinsa tänä keväänä!

      Poista
  2. Pitäisi varmaankin katsoa joskus tuo Greatest showman, kun sitä noin kehutaan :) en vain saanut aikaiseksi mennä elokuviin silloin, kun se siellä pyöri.

    Itse olen kuunnellut Olavi Uusivirran uusinta biisiä Kesäyön uni enemmän kuin on ehkä terveellistä. Toinen paljon soinut on Kerkko Koskisen Hautausmaalla,

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katso katso katso! (Joo en ole puhunut tästä elokuvasta ollenkaan muutamassakin postauksessa, hups.) Ehkä vähän stereotyyppinen, mutta kuitenkin, ihana. <3

      Kesäyön uni kuulosti vähän tutulta, mutta ehkä yhdistin sen johonkin muuhun Olavi Uusivirran kappaleeseen. Kerkko Koskisen kappaletta en valitettavasti löytänyt YouTubesta.

      Poista