Naisten aakkoset aloittanut Tarukirjan Margit lopetti sen eilen naistenpäivänä kahden vuoden jälkeen. Itse olen edennyt hitaammin ja ehtinyt vasta aakkosten puoliväliin. Haasteessa etsitään kuuluisia naisia eri aakkosilla. Aiemmin olen kirjoittanut aakkosista
A, B, C, D, E, F, G, H, I, J, K, L, M, N.
I Kuka on suosikkikirjailijasi?
- O on todella vaikea kirjain Naisten aakkosissa. Huomasin sen alkaessani miettiä vastauksiani ja käydessäni blogini kirjapostaukset ja kuukauden koosteet läpi etsiessäni O-kirjaimella alkavaa kirjailijaa. Löysin vain kaksi, joista toinen (George Orwell) ei käy haasteeseen.
Siispä mainitsen tässä Lauren Oliverin, jolta luin elokuussa nuorten kirjan Kuin viimeistä päivää. Romaani oli surullinen ja teemaltaan omaperäinen, mutta myös täynnä huoletonta ärsyttävien nuorten bile-elämää. Lauren Oliver on myös kirjoittanut suositun Delirium-sarjan, joka on kiinnostanut minua hiukkasen, mutta jota en näillä näkymin tule lukemaan ainakaan heti.
II Muutakin kulttuuria on olemassa kuin kirjallisuutta. Kuka nainen joltakin muulta kulttuurin alalta on suosikkejasi?
- Tähänkin kohtaan etsin jonkin aikaa henkilöä, mutta vihdoinkin löysin. Miranda Otto on australialainen näyttelijä, joka on näytellyt lempihenkilöäni Eowynia Taru sormusten herrasta -trilogiassa. Eowyn huutaa Kuninkaan paluussa rohkeasti "I am no man!" ja tappaa Noitakuninkaan. Ja maailma on pieni: Miranda Otto on nähtävästi myös näytellyt yhdessä Neiti Fisherin etsivätoimiston jaksossakin. :)
III a) Kehen kulttuurin edustajaan haluaisit tutustua paremmin?
- Suomalaiseen L. Onervaan olen aikonut tutustua siitä lähtien, kun luin hänestä Katjan Kirjojen kamarissa. Olen tehnyt hänestä jopa kerran kirjailijaesittelyn, jossa kerroin hänen olleen Suomen varhaisimpia naiskirjailijoita ja -runoilijoita, joka kirjoitti naisten asemasta ajan tapojen vastaisesti. Minulla on kyllä tällä hetkellä lainassa hänen runokokoelmansa Etsin suurta tulta - ehkä ehtisin pian lukemaan sitä.
perjantai 9. maaliskuuta 2018
keskiviikko 7. maaliskuuta 2018
Helmikuun verta, hikeä ja kyyneliä
Helmikuussa luin loppuun seitsemän kirjaa ja 1437 sivua:
Tuija Lehtinen: Laura sua kaipaan (Laura #10) (207s)
Rakastaa, ei rakasta. Pohjoismaisia novelleja nuorille (247s)
August Strindberg: Neiti Julie (126s)
Kerstin Gier: Vala (Unien toinen kirja) (343s)
Tuula Kallioniemi: Salapoliisi Konsta (Konsta #8) (136s)
L.M.Montgomery: Anna omassa kodissaan (Anna #5)(223s)
Salla Simukka: Kun enkelit katsovat muualle (155s)
Laura, sua kaipaan oli mukava ja koukuttava päätösosa nuoren tytön nuoruusiästä kertovalle sarjalle, johon tulen varmasti palaamaan sen ärsyttävistäkin piirteistä huolimatta.
Rakastaa, ei rakasta koostui novelleista kaikista Pohjoismaista. Tämä antologia ei erityisesti vakuuttanut minua. Novellien juonet ja kerronnat olivat välillä aika kummallisia, enkä usko ainakaan kovin monen nuoren kiinnostuvan niistä. Plussana voin sanoa että novellit käsittelivät erilaisia, rankkojakin aiheita homoseksuaalisuudesta vainoavaan ihailijaan ja kertoivat jotain eri Pohjoismaista ja Saamenmaasta.
"Minä kävelin kotiin aivan yksin ja ajattelin, että niin voi tehdä vain, jos rakastaa oikein kovasti." Sari Peltoniemi: Arpi ja miekka
Neiti Julien luin, ehkä arvaattekin, koulua varten. Omasta mielestäni näytelmä ei ollut erityisen mielenkiintoinen, vaan juoni oli aika sekava. Törmäsin myös ensimmäistä kertaa avoimeen naisten halveksuntaan. Tarinaa tuli kuitenkin analysoitua, ja siinä oli joitakin hyviä ajatuksia köyhien ja rikkaiden samankaltaisuudesta.
Vala oli aluksi hupsu, lopuksi melkein karmiva jatko-osa Lupaukselle. Minusta kirjan parasta antia oli salaperäisen juorublogia pitävän Secrecyn mysteeri, mutta myös unimaailma oli mielenkiintoinen.
Salapoliisi Konstan luin hetken mielijohteesta. Pidin joskus paljon Konstista ja olihan se edelleen mukavaa luettavaa vaikkakin vähän turhan alakoululaisdraamaa. Pidän kirjassa siitä yksityiskohdasta, että Konsta haluaisi edelleen leikkiä tyttöjen kanssa - valitettavasti tämä on hänen ikäiselleen vaikeaa, jos ei halua tulla nauretuksi.
Anna omassa kodissaan sisälsi luonnonkuvausta, uusia hahmoja ja Annan iloja ja suruja ensimmäisinä aviovuosinaan. Ihan lempparini tämäkään osa ei enää ollut, mutta henkilöiden tarinoita oli mukava seurata.
Kuin enkelit katsovat muualle luin yhdessä päivässä koukuttavan tarinan vuoksi. Oli kiva lukea omanikäisten ja vieläpä samastuttavien tyttöjen rakkaustarina 2000-luvun alusta, jolloin tästä aiheesta ei vielä paljon kirjoitettu. Kirjoitustyyliltään kirja jäi kuitenkin aika tavalliseksi nopealukuiseksi nuortenkirjaksi, ja takakansi spoilaa juonta hiukan liikaa.
Helmikuussa katsoin viisi elokuvaa: The Greatest Showmanin laulut soivat edelleen joka päivä päässä ja tekisi mieli katsoa filmi uudelleen. Easy A -komedia ei puolestaan oikein vakuuttanut, mutta aloin pitää enemmän Emma Stonesta. The Dressmaker vaikutti hiukan erikoiselta elokuvalta, ja loppupuolella tapahtunut juonenkäänne oli yhtäaikaa yllättävä ja kummallinen. The Jane Austen Book Clubin hahmot olivat hauskoja ja tarinat liittyivät mielenkiintoisesti Jane Austenin romaaneihin - ehkä niiden lukeminen olisi avannut elokuvaa vielä vähän paremmin. Tämä elokuva ilahdutti kuitenkin positiivisesti. Lovesongissa kuvaustyyli oli hienolla tavalla erilainen - filmi ei ollenkaan vaikuttanut elokuvalta vaan oikealta elämältä. En kuitenkaan saanut irti tarinasta tai elokuvan tarkoituksesta, ja loppu oli kummallinen.
Helmikuussa jatkoin myös How I Met Your Motherin katsomista ja aloitin brittiläisen Land Girlsin. Nämä kaksi ovat toistensa vastakohtia: Land Girls on draamaa toisen maailmansodan aikaisella maaseudulla ihanien brittiaksenttien ja "Don't be daft" -lausahduksien höystämänä. Pari hahmokaartiin kuuluvaa tekisi mieli kuristaa joka jakso vähintään kahdesti, ja kaikkien muidenkaan tekoja en pysty aina sulattamaan. Lemppareihini kuuluvat kuitenkin nuori Bea, hänen sisarensa Annie ja kartanon Lord Hoxley, joista kukaan ei ole aivan täydellinen. Vaikka sarjassa on hitusen liikaa draamaa yhdellä maatilalla, kertoo se kuitenkin hyvin Women's Land Armysta ja sodan ajan tunnelmasta.
Helmikuun alkupuoliskolta muistan lähes yksinomaan wanhojen tanssit, joihin yläotsikkokin viittaa. Ja ennen kuin huolestutte, verta tuli ainoastaan pari tuntia ennen tansseja luokkakaverini nenästä, enkä itkenytkään kuin kerran. Hikeä puolestaan riitti, kun esitimme kaikki tanssit yhteensä kolme kertaa vuorokauden aikana, harjoitukset päälle. Parasta oli tanssia wanhoina ja viisaina koululle ja hakea pieniä oppilaita Kikapoohon. :) Perjantaina tanssien jälkeen oli vielä vuorossa ravintolaillallinen ja jatkot, joissa muut hoitivat juomisen ja minä kaverini kanssa todistimme tätä kaikkea spritelasiemme takaata.
Pari vinkkiä tulevaisuuden wanhoille:
- Älä havittele turhaa stressiä! Hanki mekko/puku valmiiksi jo ennen vuodenvaihdetta ja jätä tammikuulle enintään ompelijakäynnit. Terveisin nimimerkki Kokemusta on. Älä kuitenkaan osta pukua liian aikaisinkaan, jotta mahdut siihen vielä helmikuussakin.
- Yritä etsiä täydellistä mekkoa! Luultavasti et sitä kuitenkaan löydä, mutta myös toiseksi paras kelpaa kyllä wanhoissa. On tärkeää, että puvussa on hyvä tanssia.
- Muista myös kokeilla kenkiä harjoituksissa! Älä laita niitä ensimmäistä kertaa jalkaan tanssiaispäivänä.
- Älä huolestu, jos tanssit tuntuvat aluksi ylitsepääsemättömän vaikeilta. 80% oppilaista ovat todennäköisesti samaa mieltä. Aloitimme harjoittelun jo syyskuussa, mutta vasta tammikuun aikana opin yli puolet niistä kunnolla. Ihminen oppii, jos on pakko, sanoi opettajani ja oikeassa oli. Jos et osaa kaikkia tansseja kuitenkaan kunnolla, niin varmasti eivät kaikki muutkaan osaa.
- Tärkeintä wanhojen päivänä: juo paljon, hymyile ja nauti!
Hiihtoloma päättyi raivokkaaseen flunssaan, jonka vuoksi loma jatkuikin sitten muutaman ylipäivän. Kaiken kaikkiaan helmikuu oli monipuolinen, liikuntaan, kouluun ja lomaan painottuva kuukausi. Maaliskuusta puolestaan tulee hyvin kouluun painottuva, mutta yritän kamppailla aikatauluttamisen kanssa ja nähdä myös ystäviä sekä jatkaa kesätyönhakua.
Helmikuussa kirjoittamaani runoon sain inspiraatiota wanhojen jatkoista:
Kuukauden kysymys liittyy tällä kertaa blogiini: Tuntuvatko postaukseni, varsinkin kirjapostaukset, teistä usein liian pitkiltä? Ihan vain tätä koostetta katsoessani mietin, jaksaakohan kukaan lukea näitä loppuun asti. Kannattaisiko minun siis tiivistää paremmin vai jatkaa samaan malliin pitkillä postauksilla? Saa kertoa rehellisesti mielipiteensä, yritän ottaa ne huomioon!
Kauniita hetkiä lopputalveen ja rentoutumista arjen keskelle! <3
Tuija Lehtinen: Laura sua kaipaan (Laura #10) (207s)
Rakastaa, ei rakasta. Pohjoismaisia novelleja nuorille (247s)
August Strindberg: Neiti Julie (126s)
Kerstin Gier: Vala (Unien toinen kirja) (343s)
Tuula Kallioniemi: Salapoliisi Konsta (Konsta #8) (136s)
L.M.Montgomery: Anna omassa kodissaan (Anna #5)(223s)
Salla Simukka: Kun enkelit katsovat muualle (155s)
Laura, sua kaipaan oli mukava ja koukuttava päätösosa nuoren tytön nuoruusiästä kertovalle sarjalle, johon tulen varmasti palaamaan sen ärsyttävistäkin piirteistä huolimatta.
Rakastaa, ei rakasta koostui novelleista kaikista Pohjoismaista. Tämä antologia ei erityisesti vakuuttanut minua. Novellien juonet ja kerronnat olivat välillä aika kummallisia, enkä usko ainakaan kovin monen nuoren kiinnostuvan niistä. Plussana voin sanoa että novellit käsittelivät erilaisia, rankkojakin aiheita homoseksuaalisuudesta vainoavaan ihailijaan ja kertoivat jotain eri Pohjoismaista ja Saamenmaasta.
"Minä kävelin kotiin aivan yksin ja ajattelin, että niin voi tehdä vain, jos rakastaa oikein kovasti." Sari Peltoniemi: Arpi ja miekka
Neiti Julien luin, ehkä arvaattekin, koulua varten. Omasta mielestäni näytelmä ei ollut erityisen mielenkiintoinen, vaan juoni oli aika sekava. Törmäsin myös ensimmäistä kertaa avoimeen naisten halveksuntaan. Tarinaa tuli kuitenkin analysoitua, ja siinä oli joitakin hyviä ajatuksia köyhien ja rikkaiden samankaltaisuudesta.
Vala oli aluksi hupsu, lopuksi melkein karmiva jatko-osa Lupaukselle. Minusta kirjan parasta antia oli salaperäisen juorublogia pitävän Secrecyn mysteeri, mutta myös unimaailma oli mielenkiintoinen.
Salapoliisi Konstan luin hetken mielijohteesta. Pidin joskus paljon Konstista ja olihan se edelleen mukavaa luettavaa vaikkakin vähän turhan alakoululaisdraamaa. Pidän kirjassa siitä yksityiskohdasta, että Konsta haluaisi edelleen leikkiä tyttöjen kanssa - valitettavasti tämä on hänen ikäiselleen vaikeaa, jos ei halua tulla nauretuksi.
Anna omassa kodissaan sisälsi luonnonkuvausta, uusia hahmoja ja Annan iloja ja suruja ensimmäisinä aviovuosinaan. Ihan lempparini tämäkään osa ei enää ollut, mutta henkilöiden tarinoita oli mukava seurata.
Kuin enkelit katsovat muualle luin yhdessä päivässä koukuttavan tarinan vuoksi. Oli kiva lukea omanikäisten ja vieläpä samastuttavien tyttöjen rakkaustarina 2000-luvun alusta, jolloin tästä aiheesta ei vielä paljon kirjoitettu. Kirjoitustyyliltään kirja jäi kuitenkin aika tavalliseksi nopealukuiseksi nuortenkirjaksi, ja takakansi spoilaa juonta hiukan liikaa.
Helmikuussa katsoin viisi elokuvaa: The Greatest Showmanin laulut soivat edelleen joka päivä päässä ja tekisi mieli katsoa filmi uudelleen. Easy A -komedia ei puolestaan oikein vakuuttanut, mutta aloin pitää enemmän Emma Stonesta. The Dressmaker vaikutti hiukan erikoiselta elokuvalta, ja loppupuolella tapahtunut juonenkäänne oli yhtäaikaa yllättävä ja kummallinen. The Jane Austen Book Clubin hahmot olivat hauskoja ja tarinat liittyivät mielenkiintoisesti Jane Austenin romaaneihin - ehkä niiden lukeminen olisi avannut elokuvaa vielä vähän paremmin. Tämä elokuva ilahdutti kuitenkin positiivisesti. Lovesongissa kuvaustyyli oli hienolla tavalla erilainen - filmi ei ollenkaan vaikuttanut elokuvalta vaan oikealta elämältä. En kuitenkaan saanut irti tarinasta tai elokuvan tarkoituksesta, ja loppu oli kummallinen.
Helmikuussa jatkoin myös How I Met Your Motherin katsomista ja aloitin brittiläisen Land Girlsin. Nämä kaksi ovat toistensa vastakohtia: Land Girls on draamaa toisen maailmansodan aikaisella maaseudulla ihanien brittiaksenttien ja "Don't be daft" -lausahduksien höystämänä. Pari hahmokaartiin kuuluvaa tekisi mieli kuristaa joka jakso vähintään kahdesti, ja kaikkien muidenkaan tekoja en pysty aina sulattamaan. Lemppareihini kuuluvat kuitenkin nuori Bea, hänen sisarensa Annie ja kartanon Lord Hoxley, joista kukaan ei ole aivan täydellinen. Vaikka sarjassa on hitusen liikaa draamaa yhdellä maatilalla, kertoo se kuitenkin hyvin Women's Land Armysta ja sodan ajan tunnelmasta.
Pari vinkkiä tulevaisuuden wanhoille:
- Älä havittele turhaa stressiä! Hanki mekko/puku valmiiksi jo ennen vuodenvaihdetta ja jätä tammikuulle enintään ompelijakäynnit. Terveisin nimimerkki Kokemusta on. Älä kuitenkaan osta pukua liian aikaisinkaan, jotta mahdut siihen vielä helmikuussakin.
- Yritä etsiä täydellistä mekkoa! Luultavasti et sitä kuitenkaan löydä, mutta myös toiseksi paras kelpaa kyllä wanhoissa. On tärkeää, että puvussa on hyvä tanssia.
- Muista myös kokeilla kenkiä harjoituksissa! Älä laita niitä ensimmäistä kertaa jalkaan tanssiaispäivänä.
- Älä huolestu, jos tanssit tuntuvat aluksi ylitsepääsemättömän vaikeilta. 80% oppilaista ovat todennäköisesti samaa mieltä. Aloitimme harjoittelun jo syyskuussa, mutta vasta tammikuun aikana opin yli puolet niistä kunnolla. Ihminen oppii, jos on pakko, sanoi opettajani ja oikeassa oli. Jos et osaa kaikkia tansseja kuitenkaan kunnolla, niin varmasti eivät kaikki muutkaan osaa.
- Tärkeintä wanhojen päivänä: juo paljon, hymyile ja nauti!
Hiihtolomaksi puolestaan matkustimme pitkästä aikaa Rukalle laskettelemaan. Toiminnallinen loma sai aikaan sen, että vastoin tapojani nukahdin joka ilta heti laskettuani pään tyynyyn. Laskettelun ohella ehdin myös hiihtää, tehdä kävelyn Talvijärveltä Kesäjärvelle ja kokea iltaisen seikkailun ystäväni kanssa, kun kävelimme tienlaitaa autojen suhahdellessa ohi ja suunnistaessamme GoogleMapsin avulla. Tykkyluminen maisema oli myös eteläsuomalaiselle ihailtava näkymä, ja muutaman tähtikuvionkin bongasin tähtien merestä, mutta revontulia en valitettavasti nähnyt.
Hiihtoloma päättyi raivokkaaseen flunssaan, jonka vuoksi loma jatkuikin sitten muutaman ylipäivän. Kaiken kaikkiaan helmikuu oli monipuolinen, liikuntaan, kouluun ja lomaan painottuva kuukausi. Maaliskuusta puolestaan tulee hyvin kouluun painottuva, mutta yritän kamppailla aikatauluttamisen kanssa ja nähdä myös ystäviä sekä jatkaa kesätyönhakua.
Helmikuussa kirjoittamaani runoon sain inspiraatiota wanhojen jatkoista:
Tämä hetki, ja minä unohdan sinut
Sillä onhan täällä muitakin
Tämä musiikki, ja minä annan sen viedä
Sillä voin nojata teihin
ja unohtaa kaiken muun
Vain tämä lasi, ja minä antaudun
Sillä te kannattelette minua
ja näen hyväksynnän huulillanne
Sillä tämä tunnelma jatkuu ikuisesti
Ja kun te hymyilette minulle
Olen kerrankin olemassa
Ehkä minä unohtaisin sinut
Paitsi jos katsonkin taakseni.
Kuukauden kysymys liittyy tällä kertaa blogiini: Tuntuvatko postaukseni, varsinkin kirjapostaukset, teistä usein liian pitkiltä? Ihan vain tätä koostetta katsoessani mietin, jaksaakohan kukaan lukea näitä loppuun asti. Kannattaisiko minun siis tiivistää paremmin vai jatkaa samaan malliin pitkillä postauksilla? Saa kertoa rehellisesti mielipiteensä, yritän ottaa ne huomioon!
Kauniita hetkiä lopputalveen ja rentoutumista arjen keskelle! <3
lauantai 3. maaliskuuta 2018
Kerstin Gier: Vala. Unien toinen kirja
Sisältää juonipaljastuksia sarjan ensimmäisestä osasta Silber. Das erste Buch der Träume, joka on suomennettu nimellä Lupaus.
Vala
Kerstin Gier
Unien toinen kirja
2015
Heli Naski
Silber. Das zweite Buch der Träume (2014)
343 sivua
Liv on tiennyt jo jonkin aikaa pystyvänsä seikkailemaan unissaan salaperäisellä käytävällä, josta hän pääsee vierailemaan läheistensä unissa. Käytävä on myös hyvä paikka tavata hänen poikaystäväänsä Henryä, jos muuten aika ei riitä. Liv kuitenkin huomaa, etteivät unet ole maailman turvallisin paikka. Entä jos Anabel, mielisairaalaan siirretty Liviä uhannut tyttö, yrittää uutta iskua? Todellisessa maailmassa koulun juoruista salanimellä bloggaava Secrecy pilaa Livin maineen koulussa. Pahaksi onneksi Henrykin tuntuu salailevan tyttöystävältään paljon. Vähitellen tunnelma kiristyy, eikä Liv enää tiedä, onko hän turvassa unessa tai todellisuudessakaan.
Valan alkupuolta kuvaisin parhaiten sanalla höpsö. Liv on onnellisessa suhteessa Henryn kanssa ja kokeilee taitojaan unimaailmassa. Hänen velipuolensa Grayson yrittää varoittaa unimaailmasta, mutta huoleton Liv kokee mieluummin seikkailuja kuin olisi ylivarovainen.
Tämän jälkeen tunnelma kuitenkin tiivistyy. Jos ensimmäiset sivut olivat kevyttä luettavaa, muuttuu ympäristö nyt psykologisesti uhkaavammaksi ja uhkaavammaksi. En enää tiennyt ollenkaan kehen kirjassa luottaa, ja Livkin epäilee vuoroin eri henkilöitä. Loppupuolella minua jopa ahdisti pahishenkilön manipulointi ja Livin sisaren osuus tapahtumissa.
Minusta mielenkiintoisinta sarjassa on juurikin Secrecy. Tämä on varmasti joku Livin lähipiiristä (tämän taidon Kerstin Gier osaa!) ja epäilen jo varmuuden vuoksi jokaista hahmoa. En myöskään tiedä liittyykö Secrecy jotenkin unimaailmaan vai ei. Myös unimaailma on kuvattu hyvin, ja se on enemmänkin maagista realismia kuin suoraan fantasiaa. Lisäksi minua ilahduttivat kirjassa kaunis kansi sekä Suomi-viittaus.
Mikä minua vähän ärsyttää on Livin jatkuva huolettomuus ja joidenkin hahmojen inhottavuus. Miksei kukaan sano heille mitään? Kirjan alussa hämmensi myös eräs unimaailman hahmo, joka oli todella epärealistinen, eikä hänestä ottanut tolkkua, oliko hän uhkaava vai vain koominen. Epäselväksi jäi myös kirjan nimi Vala.
Vähän jännittää trilogian viimeinen osa: kuinka ahdistava se on? Miten sarja päättyy?
Kirja mahtuu HelMet-lukuhaasteen kohtaan 40. Kirjassa on lemmikkieläin.
Kerstin Gier
Unien toinen kirja
2015
Heli Naski
Silber. Das zweite Buch der Träume (2014)
343 sivua
Liv on tiennyt jo jonkin aikaa pystyvänsä seikkailemaan unissaan salaperäisellä käytävällä, josta hän pääsee vierailemaan läheistensä unissa. Käytävä on myös hyvä paikka tavata hänen poikaystäväänsä Henryä, jos muuten aika ei riitä. Liv kuitenkin huomaa, etteivät unet ole maailman turvallisin paikka. Entä jos Anabel, mielisairaalaan siirretty Liviä uhannut tyttö, yrittää uutta iskua? Todellisessa maailmassa koulun juoruista salanimellä bloggaava Secrecy pilaa Livin maineen koulussa. Pahaksi onneksi Henrykin tuntuu salailevan tyttöystävältään paljon. Vähitellen tunnelma kiristyy, eikä Liv enää tiedä, onko hän turvassa unessa tai todellisuudessakaan.
Valan alkupuolta kuvaisin parhaiten sanalla höpsö. Liv on onnellisessa suhteessa Henryn kanssa ja kokeilee taitojaan unimaailmassa. Hänen velipuolensa Grayson yrittää varoittaa unimaailmasta, mutta huoleton Liv kokee mieluummin seikkailuja kuin olisi ylivarovainen.
Tämän jälkeen tunnelma kuitenkin tiivistyy. Jos ensimmäiset sivut olivat kevyttä luettavaa, muuttuu ympäristö nyt psykologisesti uhkaavammaksi ja uhkaavammaksi. En enää tiennyt ollenkaan kehen kirjassa luottaa, ja Livkin epäilee vuoroin eri henkilöitä. Loppupuolella minua jopa ahdisti pahishenkilön manipulointi ja Livin sisaren osuus tapahtumissa.
Minusta mielenkiintoisinta sarjassa on juurikin Secrecy. Tämä on varmasti joku Livin lähipiiristä (tämän taidon Kerstin Gier osaa!) ja epäilen jo varmuuden vuoksi jokaista hahmoa. En myöskään tiedä liittyykö Secrecy jotenkin unimaailmaan vai ei. Myös unimaailma on kuvattu hyvin, ja se on enemmänkin maagista realismia kuin suoraan fantasiaa. Lisäksi minua ilahduttivat kirjassa kaunis kansi sekä Suomi-viittaus.
Mikä minua vähän ärsyttää on Livin jatkuva huolettomuus ja joidenkin hahmojen inhottavuus. Miksei kukaan sano heille mitään? Kirjan alussa hämmensi myös eräs unimaailman hahmo, joka oli todella epärealistinen, eikä hänestä ottanut tolkkua, oliko hän uhkaava vai vain koominen. Epäselväksi jäi myös kirjan nimi Vala.
Vähän jännittää trilogian viimeinen osa: kuinka ahdistava se on? Miten sarja päättyy?
Kirja mahtuu HelMet-lukuhaasteen kohtaan 40. Kirjassa on lemmikkieläin.
tiistai 27. helmikuuta 2018
Naisten aakkoset: N
Tarukirjan aloittamassa haasteessa etsitään naisia jokaisella aakkosella.
I Kuka on suosikkikirjailijasi?
I Kuka on suosikkikirjailijasi?
- N:llä alkavaa naiskirjailijaa oli vaikeaa keksiä, mutta päädyin lopulta Audrey Niffeneggeriin. Hänen kirjaansa Aikamatkustajan vaimo törmäsin samannimisen elokuvan luettua ja tykkäsin paljon. Kirjassa oli myös hiukan rankkoja kohtauksia (juuri yhtenä päivänä muistelin päähenkilön äidin kuoleman yksityiskohtia), mutta siinä viehätti kahden henkilön elämän lomittuminen ja kuinka he tapasivat toisensa eri hetkinä molempien lapsuudessa ja nuoruudessa.
Voisin tässä myös mainita Sinikka ja Tiina Nopolan, joiden hauskoja Risto Räppääjiä ja Heinähattu ja Vilttitossuja luin nuorempana mutta voisin huviksi lukea edelleenkin.
II Muutakin kulttuuria on olemassa kuin kirjallisuutta. Kuka nainen joltakin muulta kulttuurin alalta on suosikkejasi?
- Laulajista mieleeni tulee nopeasti Laura Närhi. Hän on yksi näistä laulajista, joilta tykkään muutamasta kappaleesta ja muita en sitten tunnekaan. Siskoni (feat Erin), Tuhlari, Supersankari ja upea versio Tehosekoittimen laulusta Hetken tie on kevyt, jonka osasin joskus pianonsoittoni kultaisina aikoina pimputellakin. Pidän myös erityisesti Lauran äänestä, jota osaan kuvailla vain sanalla vakava.
III b) Kenet suursuosikkisi haluaisit nostaa esille? Tässä myös muut alueet kuin kulttuuri käyvät.
- Hahmoista keksin nopeasti kolme vaihtoehtoa. Nan Blythe oli yksi lemppareitani Anna-sarjan loppupäästä, johon pääsen lähikuukausina sarjan uudelleenlukuprojektini ohella. Nellie Oleson oli Pieni talo preerialla -sarjassa ihanan kamalan raivostuttava kauppiaan tytär, joka kiusaa Lauraa ja saa tältä usein takaisinkin. Harry Potterista mieleeni tulee Nymfadora Tonks, jota ihailin pari vuotta sitten; se taisi johtua hänen ja en-spoilaa-kenen-henkilön rakkaustarinasta. ;)
keskiviikko 21. helmikuuta 2018
Tuija Lehtinen: Laura-sarja
Sisältää pieniä juonipaljastuksia!
Laura, sua kaipaan
Tuija Lehtinen
2006
207 sivua
Otava
Kirjoitin Laurasta ensimmäisen ja ainoan kerran täällä, kolmannen osan Laura menopäällä jälkeen. Tuon osan jälkeen oikeastaan aloin todella tykätä sarjasta, jonka pariin osuin yli kaksi vuotta sitten Kiinassa ystäväni Merimaarian suosituksesta. Nyt olen sitten päässyt sen loppuun, valitettavasti.
Laura-sarja kertoo siis Laura Koiviston teini-iästä jossain Suomen pikkukaupungissa. Laura asuu uusioperheessä, ja hänellä on isoveli Sakke ja kaksi pikkuveljeä Mikko ja Teemu, myöhemmin pikkusiskokin. Sarjan alussa hän on yläasteella parhaan ystävänsä naapurin Jennan kanssa, yrittää vältellä luokkalaisensa huomionosoituksia ja odottaa kuukautisten alkamista.
Lauran kasvaessa hänen elämänsä ja lähipiirinsä muuttuvat vähitellen. Ystävät ja koulu vaihtuvat, Laura aloittaa tanssin ja toimittajantyön nuortenradiossa, saa ensimmäisen poikaystävän ja käy jopa kielikurssilla Englannissa. Sarja päättyy Lauran viimeiseen vuoteen lukiossa ja pohdintoihin tulevaisuuden opinnoista.
Suurin syy, miksi jaksoin lukea tämän kymmenen kirjan sarjan, olivat sen koukuttavat tapahtumat ja kuvaus nuortenelämästä. Lauran elämässä sattuu ja tapahtuu kaikenlaista aina kielikurssimatkasta ostarilla pyöriviin jengiläisiin. Myös Lauran lähipiirin ihmisiä sivuutetaan: on jengiläinen Tauski, jonka kanssa Lauralla oli joskus pientä säpinää, kympinoppilas Eilaliina ja Jenna, jonka kanssa Laura valitettavasti etääntyy. Tämä kaikki on kerrottu hyvin realistisesti, ja huomaa, kuinka ostarin jengillä oli suuri vaikutus pikkukaupungin nuoriin. Tällaiset jengit eivät omaa elämääni kosketa millään lailla. Sarjassa onkin kiva seurata hiukan samanlaista ja kuitenkin erilaista suomalaistytön elämää.
Henkilöistä pidin ensin Jennasta, joka oli aluksi herkkä ja runollinen tyttö. Sarjan edetessä Jenna kuitenkin muuttuu aika lailla eikä enää juurikaan välitä Lauran kuulumisista ja tekemisistä. Myös muut henkilöt kehittyvät, ja toinen lempparini Niko (pidän jostain syystä aina Nico/Niko-nimisistä hahmoista, hmm!) paljastuu huppupäisestä jurottajasta huumorintajuiseksi ja mukavaksi pojaksi, josta tulee Lauran pari tanssiharrastukseen.
Ainoa henkilö, joka ei kylläkään muuttunut sarjan aikana, tuntui olevan Laura itse. Hän on koko ajan sama itsevarma, sosiaalinen tyttö, joka tutustuu kaikkiin ja johon jokainen poika ihastuu. Olisin toivonut Lauran olevan vähän enemmän samastuttava, mutta ehkä joku samastuu häneenkin. Vaikka Lauran ihailijoista olikin hauska lukea, laskin jossain vaiheessa häneen ihastuneen ainakin seitsemän poikaa! Laura vältteli myös inhottavasti ensi-ihailijaansa Viljamia eikä itse ihastunut juuri kehenkään.
En ole Laurasta samaa mieltä kuin tämän keskustelun kirjoittajat (tuota on muuten hauska lukea :D), mutta välillä sarja on ärsyttänyt minuakin. Loppujen lopuksi kallistuin kuitenkin paljon enemmän positiivisen puolelle. Laura kertoo yhden suomalaistytön nuoruudesta 2000-luvun vaihteesta, jolloin kännykät ja internet vasta alkavat yleistyä. Ehkä jälkipolvet lukevat näitä kirjoja muistoina omasta tai vanhempiensa lapsuudesta.
Kirja sopii Helmet-lukuhaasteen kohtaan 5: Kirja sijoittuu vuosikymmenelle, jolla synnyit.
tiistai 13. helmikuuta 2018
L.M.Montgomery: Anna opettajana
Kiinnostus heräsi: Anna-sarjan uudelleenlukemisprojekti (täältä löytyvät Anna ystävämme ja Annan unelmavuodet)
Anna opettajana
L.M.Montgomery
Anna #4
2002
Paula Herranen
Anne of Windy Poplars(1936)
277 sivua
WSOY
Korkeakoulun jälkeen tuore kandidaatti saa paikan Summersiden koulun rehtorina. Anna onnistuu löytämään ihanan täysihoitopaikan kahden lesken ja Rebecca Dewin luota (jota hän ei yksinkertaisesti pysty kutsumaan pelkällä etunimellä). Anna tutustuu moniin ihmisiin neljän vuoden aikana, saa oppilaistaan hyviä ystäviä ja yrittää piristää naapurin pikku Elizabethia, joka joutuu elämään kahden sukulaisensa vahdittavana ja komenneltavana. Vaikeuksiakin nuori opettaja kohtaa ensin kollegansa Katherine Brooken sekä Pringlen suvun kanssa, johon puolet kaupungista tuntuu kuuluvan. Anna kertoo arkensa pienistä ja suurista tapahtumista kirjeillä Gilbertille, jonka kanssa hän aikoo neljän vuoden jälkeen mennä naimisiin.
Anna opettajana on osittain kirjeromaani, ja se on yksi syy siihen, ettei kirja ole ollut kaikkein lemppareitani. Tuntui hassulta lukea vuorotellen Annasta hän-muodossa ja vuorotellen pitkien kirjeiden kirjoittajana. Lisäksi kirjeistä on "jätetty" ne sivut välistä, jotka kertovat rakkausasioista (joista jokainen Anna-sarjan lukija on varmaan palanut halusta lukea!).
Nyt kun olen listannut kirjan huonot puolet... Kyllä minä myös pidin kovasti tästä sarjan neljännestä osasta. Vaikka Anna esiintyikin vähän liian usein pelastavana enkelinä, pidin erityisesti siitä, kuinka hän toi valoa äitiään uskollisesti hoitavan Pauline Gibsonin elämään. (Tämän äiti oli muuten aivan hirveä.) Oli myös mukava tutustua pikku Elizabethin ajatuksiin - ja lohdutonta lukea pienen pojan kuolemasta, jonka Anna ja hänen oppilaansa olivat vähän aikaa sitten tavanneet.
Törmäsin myös kummallisiin sanoihin: mitä tarkoittavat antimakassi ja kanneluuri? Googlaamalla selvisi, että ensimmäinen tarkoittaa liinaa tuolin selkänojalla (vähän niin kuin bussissa tai lentokoneessa) ja jälkimmäinen pystyuurteita esimerkiksi antiikin doorilaisissa pylväissä.
Anna-sarjan neljännestä osasta löytyi myös tuttuun tapaan kauniita ajatuksia:
"Elizabeth uskoo, että jossain on varmasti Onnen saari, ja siellä ovat ankkurissa kaikki ne laivat, jotka lähtevät eivätkä koskaan palaa, ja hän löytää saaren kun Huominen koittaa." -s.39
Kirja sopii Helmet-lukuhaasteen kohtaan 23. Kirjassa on mukana meri sekä Amerikkaa tutkimassa Kanadan provinssiin Prinssi Edwardin saari (mihinpä muuhun).
L.M.Montgomery
Anna #4
2002
Paula Herranen
Anne of Windy Poplars(1936)
277 sivua
WSOY
Korkeakoulun jälkeen tuore kandidaatti saa paikan Summersiden koulun rehtorina. Anna onnistuu löytämään ihanan täysihoitopaikan kahden lesken ja Rebecca Dewin luota (jota hän ei yksinkertaisesti pysty kutsumaan pelkällä etunimellä). Anna tutustuu moniin ihmisiin neljän vuoden aikana, saa oppilaistaan hyviä ystäviä ja yrittää piristää naapurin pikku Elizabethia, joka joutuu elämään kahden sukulaisensa vahdittavana ja komenneltavana. Vaikeuksiakin nuori opettaja kohtaa ensin kollegansa Katherine Brooken sekä Pringlen suvun kanssa, johon puolet kaupungista tuntuu kuuluvan. Anna kertoo arkensa pienistä ja suurista tapahtumista kirjeillä Gilbertille, jonka kanssa hän aikoo neljän vuoden jälkeen mennä naimisiin.
"Tosin tästä ei nyt tule rakkauskirjettä. Minulla on kirskahteleva kynä, eikä kirskuvalla kynällä voi kirjoittaa rakkauskirjeitä... eikä liian terävällä... eikä liian lyhyellä kynällä. Saat siis sellaisen kirjeen vain silloin, kun minulla on täsmälleen oikeanlainen kynä." -s.10
Lisäksi kirjassa toistui se, kuinka Anna joka kerta onnistuu ystävystymään vihamiehiinsä tai muuttamaan jonkun luonteen ja elämän. Ainoastaan kerran tätä kuviota ei tapahdu, sillä Anna ei pysty muuttamaan naapurissa asuvia rouva Campbellia ja Naista. Anna opettajana on kirjoitettu kaksikymmentä vuotta muun Anna-sarjan jälkeen, ja se on varmasti vaikuttanut tähän asiaan. En ole ihan varma, mutta muistaakseni Montgomery ei olisi halunnut kirjoittaa enää sarjaan jatkoa, mutta kustantaja ehdotti kahden "raon" paikkailemista uusilla osilla.
" >>Minä kuuntelin>>, Elizabeth oli selittänyt.
" >>Minä kuuntelin>>, Elizabeth oli selittänyt.
>>Sinä kuuntelet aivan liikaa>>, Rebecca oli sanonut moittivasti.
Elizabeth oli hymyillyt vakavasti ja poissaolevasti. (Rebecca Dew ei käyttänyt näitä sanoja, mutta tiesin tarkalleen, miten Elizabeth oli hymyillyt.)
>>Hämmästyisit jos tietäisit, mitä kaikkea saatan toisinaan kuulla>>, Elizabeth oli sanonut ja saanut sanoillaan kylmät väreet kulkemaan pitkin Rebecca Dewin selkäpiitä..." -s.87
Nyt kun olen listannut kirjan huonot puolet... Kyllä minä myös pidin kovasti tästä sarjan neljännestä osasta. Vaikka Anna esiintyikin vähän liian usein pelastavana enkelinä, pidin erityisesti siitä, kuinka hän toi valoa äitiään uskollisesti hoitavan Pauline Gibsonin elämään. (Tämän äiti oli muuten aivan hirveä.) Oli myös mukava tutustua pikku Elizabethin ajatuksiin - ja lohdutonta lukea pienen pojan kuolemasta, jonka Anna ja hänen oppilaansa olivat vähän aikaa sitten tavanneet.
Törmäsin myös kummallisiin sanoihin: mitä tarkoittavat antimakassi ja kanneluuri? Googlaamalla selvisi, että ensimmäinen tarkoittaa liinaa tuolin selkänojalla (vähän niin kuin bussissa tai lentokoneessa) ja jälkimmäinen pystyuurteita esimerkiksi antiikin doorilaisissa pylväissä.
Anna-sarjan neljännestä osasta löytyi myös tuttuun tapaan kauniita ajatuksia:
"Elizabeth uskoo, että jossain on varmasti Onnen saari, ja siellä ovat ankkurissa kaikki ne laivat, jotka lähtevät eivätkä koskaan palaa, ja hän löytää saaren kun Huominen koittaa." -s.39
Kirja sopii Helmet-lukuhaasteen kohtaan 23. Kirjassa on mukana meri sekä Amerikkaa tutkimassa Kanadan provinssiin Prinssi Edwardin saari (mihinpä muuhun).
sunnuntai 11. helmikuuta 2018
Naisten aakkoset: M
Naisten aakkoseni jatkuvat taas M-kirjaimella. Haasteen on kehittänyt Tarukirjan Margit.
I Kuka on suosikkikirjailijasi?
- L.M.Montgomeryn käytin jo viime postauksessa, joten esittelenpä nyt Michelle Paverin. Hän on kirjoittanut nuorten fantasiasarjoja esihistoriallisista ajoista. Lempisarjojani oli varsinkin 12-14 -vuotiaana Muinainen pimeys, joka kertoo kivikaudesta, ei kuitenkaan perinteiseen "luolamies"-tyyliin. Pidin sarjassa eniten toisesta päähenkilöstä Rennistä, mytologiasta sekä kivikauden elämän kuvailusta aina suopayrtistä lumimyrskyssä selviämiseen. Tämä sarja pitäisi kyllä lukea uudelleen!
II Muutakin kulttuuria on olemassa kuin kirjallisuutta. Kuka nainen joltakin muulta kulttuurin alalta on suosikkejasi?
- Meryl Streepistä aloin tykkäämään kahdeksanvuotiaana nähtyäni Mamma Mia! -elokuvan. Tämä johtui toisaalta tämän näyttelemästä roolista vahvana Donnana, mutta ihailin häntä kuitenkin. Mamma Miasta! on tulossa jatko-osa samoilla näyttelijöillä, toivottavasti se on yhtä hyvä! Olen nähnyt Meryl Streepin myös Minun Afrikkani (1985) ja Into the Woods (2014) -filmeissä, mutta muuten en ole kylläkään katsonut hänen suorituksiaan. (Nyt muuten eksyin kuuntelemaan Into the Woodsin kappaleita pitkästä aikaa!)
III a) Kehen kulttuurin edustajaan haluaisit tutustua paremmin?
- Mary Marckilta minun on ollut tarkoitus lukea enemmän kirjoja, kuin vain Yhteiskoululaisia ja Eevan luokan. Viimeksi mainitusta pidin erityisesti sen ajankuvauksen ja huumorin vuoksi.
- L.M.Montgomeryn käytin jo viime postauksessa, joten esittelenpä nyt Michelle Paverin. Hän on kirjoittanut nuorten fantasiasarjoja esihistoriallisista ajoista. Lempisarjojani oli varsinkin 12-14 -vuotiaana Muinainen pimeys, joka kertoo kivikaudesta, ei kuitenkaan perinteiseen "luolamies"-tyyliin. Pidin sarjassa eniten toisesta päähenkilöstä Rennistä, mytologiasta sekä kivikauden elämän kuvailusta aina suopayrtistä lumimyrskyssä selviämiseen. Tämä sarja pitäisi kyllä lukea uudelleen!
II Muutakin kulttuuria on olemassa kuin kirjallisuutta. Kuka nainen joltakin muulta kulttuurin alalta on suosikkejasi?
- Meryl Streepistä aloin tykkäämään kahdeksanvuotiaana nähtyäni Mamma Mia! -elokuvan. Tämä johtui toisaalta tämän näyttelemästä roolista vahvana Donnana, mutta ihailin häntä kuitenkin. Mamma Miasta! on tulossa jatko-osa samoilla näyttelijöillä, toivottavasti se on yhtä hyvä! Olen nähnyt Meryl Streepin myös Minun Afrikkani (1985) ja Into the Woods (2014) -filmeissä, mutta muuten en ole kylläkään katsonut hänen suorituksiaan. (Nyt muuten eksyin kuuntelemaan Into the Woodsin kappaleita pitkästä aikaa!)
III a) Kehen kulttuurin edustajaan haluaisit tutustua paremmin?
- Mary Marckilta minun on ollut tarkoitus lukea enemmän kirjoja, kuin vain Yhteiskoululaisia ja Eevan luokan. Viimeksi mainitusta pidin erityisesti sen ajankuvauksen ja huumorin vuoksi.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)