Toukokuussa söin taas guavaa ja join chaita ruoholla

Toukokuussa luin kaksi kirjaa ja 410 sivua:

1. Ann-Helén Laestadius: Inte längre min (282s)
2. Dess Terentjeva: Ihana (128s)

Inte längre min on jatkoa Kiirunan kaivoksesta ja ahdistuneisuushäiriöstä kertovalle kirjalle Tio över ett. Nyt Maja on joutunut sopeutumaan uuteen kotiinsa ja parhaan ystävänsä muuttoon Luulajaan. Tässä kirjassa oli enemmän meänkieltä (joka kuulostaa aivan suomelta) ja alueen saamelaisuuttakin sivutaan, esimerkiksi rasismia nimeämisessä ja revontulien symboliikkaa vaarallisen houkuttelevina. Majan elämä on täynnä muutosta ja epävakautta, ja hän tuntee kaikkien jättävän hänet, mutta oppii silti elämään sen kanssa.

Ihanan poimin lukulistaltani muistamatta sen olevan säeromaani, joten se tuli lukaistua päivässä. Petyin kyllä teokseen pahasti. Ehkä säeromaanit eivät muutenkaan ole juttuni, ja olen tainnut lukea ennestään vain Kirsti Kurosen Pöntön, mutta olin odottanut samanlaista runollisempaa otetta. Nyt teksti tuntui vain yksinkertaiselta proosalta joka oli lohkottu säemuotoon, ja kahlasin vain tarinan loppuun niin nopeasti kuin pystyin. En päässyt tarinaankaan tai hahmoihin yhtään sisälle koska se oli niin lyhyt. Panseksuaalisuuden ja muunsukupuolisuuden representaatio oli toki riemastuttavaa.

Toukokuussa aika meni opiskeluun, töihin ja kaikenlaiseen muuhun vapaaehtoiseen toimintaan. Onneksi välillä ehti vastapainoksi vain kökkiä kotona sarjaa katsomassa. Vietin myös vappupiknikiä, poimin kasveja syötäväksi ja olin mukana järjestämässä kokkausiltaa ylijääneistä ruokatarpeista. Eräänä päivänä löysin naapurikaupungista mala tang-keittoa ja guavaa, toisena katselin tähtiä aamukolmeen. Loppukuusta matkustin Suomeen veljen lakkiaisiin, mutta ennätin niitä ennen tapaamaan vanhoja koulukavereita ja viettämään aikaa perheen kanssa.

Paratiisi <3

Xiangguo-pata ja tsekkiläinen valkosipuli-kasviskeitto
olivat mahtavia!

KK: Mitä lomasuunnitelmia teillä on? Minulla lukukausi jatkuu elokuun alkuun asti, joten seurasin kateellisena Suomessa muiden lomahurmosta. Tein nyt kuitenkin pienen bucket listan kesälle: 

1. Istua nuotiolla

2. Nukkua ulkona

3. Kokea seikkailu

4. Oppia jotain 

5. Tehdä interrail tai roadtrip jos mahdollista

Huhtikuussa leikin selviytyjää

Huhtikuussa luin yhden kirjan ja 349 sivua:

1. Nicole Dennis-Benn: Here comes the sun (349s)

Here comes the sun kertoo jamaikalaisesta kylästä ja etenkin naisista, joista kukin yrittää tavoitella parempaa elämää. Valitettavasti vain jonkin toisen kustannuksella, oli sitten kyseessä epätoivoiset katujen tytöt tai oma lapsi. Lopulta lähes kaikkia kohtaan pystyi kokemaan jonkinlaista ymmärrystä, halusi tai ei. Kirja ei minusta ollut liian raskas, mutta näytti realistisesti arkielämän lähtökohdat, valinnanvaran vähyyden ja pyrkimyksen nousta ylös epätoivosta.

Luulin nähneeni Fucking Åmålin (1998) yläasteella ruotsintunnilla, ja minulla oli jopa mielessä eräs kohtaus. Sitä ei koskaan tullut, eli nähtävästi kyseessä oli jokin toinen nuortenelokuva. Fucking Åmål on ruotsalainen LGBT+ -kulttielokuva. Se kertoo syrjitystä Agneksesta, joka on salaa ihastunut luokan suosituimpaan tyttöön Eliniin. Tarinassa esiintyy tyypillistä holtitonta nuortendraamaa, mutta siihen ei kyllästy, niin realistisesti se on esitetty. Elokuvan kohtaukset perustuivat tavalliseen dialogiin. Agnes oli symppis, samoin eräs Eliniin ihastunut poika. Lopun kaapista ulostulo oli myöskin hienon symbolinen.

Huhtikuussa alkoi kesälukukausi, minulla noin neljän kuukauden loman jälkeen. Onnistuin taas haalimaan paljon hommaa että varsinkin kaksi viimeistä viikkoa meni lähinnä töissä, kursseilla ja muussa vapaaehtoisessa toiminnassa. Kuun alussa vietin pääsiäistä brunssilla ja kävin aamukirkossa, jossa pimeyden väistyminen valon edessä teki vaikutuksen. Toisaalta osallistuin myös nepalilaiseen shamanistiseen rituaaliin, joka oli myöskin kiehtova.

Huhtikuussa vietin paljon aikaa luonnossa ja nukuin jopa kahdesti ulkona. Ensimmäisellä kerralla teltassa pakkasyössä, jossa fleecehuopa ja sormikkaat todennäköisesti pelastivat henkeni (ja varpaani paleltumiselta!). Olen edelleen ihmeissäni että nukuin yhtään tuona yönä, pelkkä muisto saa selkäpiin värisemään. :D Toisen kerran oli huomattavasti lämpimämpää, kylmimmillään +8, ja pääsin ihastelemaan ystäväni erätaitoja. Teimme nuotion lyöden puukolla ja taulalla kipinää tuoheen, ja keitimme nuotiolla ruokaa kasviksista ja villiyrteistä. (Kasviskeitto ei ole koskaan maistunut yhtä hyvältä!) Inspiroiduin villiyrteistä niin että kävin myöhemminkin poimimassa nokkosia ja raakana valkosipulilta maistuvaa litulaukkaa (saksaksi Knoblauchsrauke). 

Bodensee

Rheinfall

Telttailun ohella matkustin ystäväni kanssa myös Freiburgiin ja Bodenjärven seudulle. Freiburg sykähdytti kauniilla keskustallaan ja raitiovaunullaan, ja Schwarzwaldin metsäalue muistutti tummine kuusineen Suomesta. Schaffhausen ja Reinin putoukset kuuluvat Sveitsiin, mutta ei poikennut Saksasta ollenkaan niin ettei kaverinikaan muistanut sen olevan eri maata. Konstanzissa löysin taas viime kertani lempisämpyläni, lohella täytetyn saksanpähkinäleivän, pikaruokaketju Nordseestä. Retki oli tosiaan onnistunut!

Schluchsee

KK: Mitä salaperäistä te olette kokeneet viime aikoina?

Aino Vähäpesola: Onnenkissa

Kiinnostus heräsi: Edith Södergran on lempirunoilijani (<- postaukseni hänen kootuista runoistaan)

Onnenkissa
Aino Vähäpesola

2019

191 sivua

*Kosmos

"Kun olin tanssinut kymmenen tuntia, uskoin bileisiin. Elämäni oli kuuma harha, ja niin sen kuuluisikin olla. Mutta kumpi oli harha, yöelämä vai päiväelämä? Onko sellaisilla kysymyksillä väliä, jos onnistui hetkisen olemaan pitelemättömän onnellinen? Ei kai. Silloin hetkeksi aukeaa tie maahan jota ei ole." -s.125

Onnenkissan nimetön päähenkilö on nimettömässä pääkaupungissa asuva 24-vuotias kirjallisuudenopiskelija, joka työstää feminististä gradua Edith Södergranista. Yhtä feministisen suorasta ja kriittisestä näkökulmasta hän tarkastelee elämäänsä ja yhteiskuntaa, yliopiston rakenteita ja tieteen tekemistä, arkeaan, sukupuolta, ulkonäköpaineita ja parisuhteitaan.

En voi sanoa lukevani paljon runoutta, mutta Edith Södergran on tähän mennessä ainoa runoilija, joka on useammalla runollaan tehnyt minuun vaikutuksen. En aina ymmärrä hänenkään tekeleitään, mutta niiden leiskuva kieli ja monitulkintaiset, hiukan hämärän peittoon jäävät sanat saivat sydämeni värisemään. Luulin tämän kirjan alun perin olevan romaani, mutta se paljastuikin sekoitukseksi romaania, autofiktiota ja esseetä. Tämä yhdistelmä oli virkistävää vaihtelua. Teoksen kieli oli hyvin runollista ja humorististakin, mutta heti perään akateemista argumentointia, se vaati keskittymään ja ajattelemaan. Lauseet pyrähtelivät pohtimaan aikaa ja kuolemaa, vain lennähtääkseen tieteen tekemiseen tai seksuaalisuuteen. Luin kirjan vuosi sitten, ja muistan sen samalla vastanneeni oman pääkoppani ajatuksiin mutta myös sekoittaneen niitä ennestään.

Kirjassa oli siis vastatusten kaksikymmentäluvun modernistisia runoja kirjoittanut Edith Södergran ja nykyajan feministinen kirjallisuusopiskelija. Joka luvun alussa siteerataan yhtä Södergranin runoa ja myöhemmin samalla runoa analysoiden pohditaan muita aiheita. Samoja teemoja löytyi varsinkin feminiinisyyden ja rajojen rikkomisen puolelta. Södergranin tunnetuimpiin runoihin kuuluu vahvasti naisen emansipaatiota ja sukupuoliroolien rikkomista korostava Vierge Moderne. Hänen runonsa edustavat kompleksisia naisia, miehet ovat sivuhenkilöitä. Kirjan päähenkilö puolestaan on saanut vaikutteita feminismistä ja queer teoriasta, joka korostaa seksuaalisuuden muovautumista ja sukupuolen performanssia biologisuuden sijaan. Itseäni ei-feministinen torjuva asenne kirjallisuuden luennolla sai hämmentymään, sillä en ole tähän mennessä kohdannut yhtäkään samantapaista professoria, päinvastoin. Osa huomioista sai ajattelemaan enemmän, kuten naisen paikka heteroseksissä. Heteroseksuaalinen seksi rakentuu helposti miehen aktiivisen nautinnon ympärille. Naiset, vaikkapa varmaan miehetkin, suostuvat välillä haluttomina seksiin. He antavat luvan mutta eivät nauti. Tutkimuksissa laskeskellaan seksikertoja mutta ei niiden laatua. Tai mikä edes lasketaan seksiksi?

"Kun heteroseksin ytimessä on lopulta aina yhdyntä ja yhdynnässä nainen on väkisinkin passiivisempi osapuoli, ei ole aina helppoa tietää, nauttiiko hän seksistä. Aktiivisen osapuolen tuntemukset kyllä huomaa. Passiivisen nautinto voi näyttää aika lailla samalta kuin ei-nautinto, ja hänen tuntemuksensa täytyy selvittää erikseen. Sitä kaikki eivät jaksa vaivautua tekemään. Jos asiasta vaietaan, tähän tyyliin on mahdollista harrastaa hyvin keskinkertaista seksiä todella pitkään. [...]

   Minun näkökulmastani oli siis todella vaikeaa ymmärtää, miten kukaan voi haluta harrastaa seksiä jonkun kanssa, joka ei ilmaise halua vaan antaa luvan. Vastaus piilee varmaan siinä, että poikaystävä oli seksin suhteen itsenäinen toimija. Hänen seksuaalinen omanarvontuntonsa oli sen verran hyvä, että hän pystyi rohkeasti laukeamaan toisen ihmisen ollessa läsnä, vaikka toinen lähinnä katselisi kattoa liikkumattomana. Minun kiihottumiseni oli kuin rusakko, joka kuunteli koko ajan ympäristöä, tässä tapauksessa poikaystävää. Se luikki tiehensä jos ympäristö ei ollut lämmin ja yhtä lailla halukas." -s.66-68

Onneksi nykyään on enemmän tietoisuutta ja huomaavaisuutta. En ollut ihan samaa mieltä siitä, ettei äärifeminismiä olisi olemassa. Feminismissäkin on radikaaleja liikkeitä, jotka eivät anna tilaa kysymyksille ja pohdinnalle tai jotka ylläpitävät miesvihaa. 

Mietteitä tieteen tekemistä oli myös mielenkiintoista lukea. Kirjallisuustieteiden reflektiivinen lähestymistapa on hyvin samanlainen kuin kulttuurientutkimuksessa. Jokaisen tutkimuksen takana löytyy tutkija, jonka etninen/kulttuurinen tausta, sukupuoli, kasvuympäristö, yhteiskuntaluokka ja arvot vaikuttavat hänen tapaansa katsoa tutkittavaa aihetta. Tutkimus ja sen tulokset eivät ole vain neutraaleja ja objektiivisia. Jo aiheen valinta perustuu tutkijan omiin mielenkiintoihin. Miksi siis pitäisi leikkiä ettei tutkimusaiheella ole mitään yhteyttä omaan henkilökohtaiseen elämään?

Samoin itsereflektio oli päähenkilölle tärkeää, siihenhän koko kirja perustuukin. Itsereflektio on minusta yksi tärkeimmistä ominaisuuksista ja taidoista, ehkä jopa tärkein. Miten muuten pystymme näkemään virheemme ja ymmärtämään toisia?

"Poikaystävä sanoi, että pelkäsi pienenevänsä, jos ryhtyisi ajattelemaan heikkouksiaan. Minun silmissäni hän pieneni, koska pelkäsi sellaista." -s.55

Kirja keskittyi pääasiassa näihiin aiheisiin, muut aiheet olivat henkilökohtaisempia. Ne sivusivat ahdistusta elämästä, hetkeen tarttumista, pienen huojentavan ajatuksen löytämistä kaoottisen maailman keskellä.

"Kun hän joskus kuolee, aavistus hänestä jää elämään minussa, ehkä siitä on lohduksi. Sillä sitten kun äitiä ei enää ole, sen lähin korvike olen minä itse. Minä olen se henkilö, jota lähemmäs äitiä ei voi päästä." -s.103

Entä onko kirjailijan elämällä lopultakaan mitään tekemistä teoksiensa kanssa? Onko Aino Vähäpesola yhtä kuin tämän kirjailijan päähenkilö? Onko Edith Södergran yhtä runojensa kanssa? Kirja leikkii juuri tällä ikuisuuskysymyksellä vastausta antamatta. Ehkä vastaus ei ole joko tai vaan sekä että.

"Maneki nekon ilme on täydellisen tyytyväinen ja mairea, vilkutus on tasainen ja joka kerta tismalleen saman mittainen. Päässäni alkaa kihelmöidä, kun katselen sitä. Mitä muuta kuin hyvää voisi tuoda se, että niin vähäpätöiset asiat - esineet, joilla on hymyilevä naama ja yksinketainen liikemekanismi - saavat aikaan pienen mutta totaalisen onnentunteen, joka toimii pakopaikkana ja tekee minusta suorastaan omavaraisen. Kaikki voivat vaikka kuolla, talo voi palaa. Siltikin on aina olemassa mahdollisuus, että aivoissa alkaa kihelmöidä ja olo muuttuu hetkeksi hyväksi, jopa sattumalta tai kutsumatta. Näin voi käydä silloinkin, jos joskus kuulen nousevan veden kohinan, joka upottaa tämän rannikkokaupungin kotitalot ja yliopistot, lopulta jääkarhutkin. Vasta kun aivoni lopettavat toimintansa, loppuu pieni ja nopea, kultaisen tulen tikkaus silmieni takana pienessä luolassa, jossa se kimpoilee pitkin poikin kehoa kuin flipperipallo. Onnenkissa, onnenkissa, se minä olen itse." -s.74-75

Kirja meni vuoden 2022 HelMet-lukuhaasteen kohtaan 1. Kirjassa sekoitetaan faktaa ja fiktiota.

Maaliskuussa palasin taas takaisin matkan lähtöpisteeseen

Maaliskuussa luin kaksi kirjaa ja 626 sivua: 

1. Wesley King: Sara auf der Suche nach Normal (270s)

2. Rainbow Rowell: Landline (356s)

Sara auf der Suche nach Normal oli ihan mukava kirja 12-vuotiaasta tytöstä joka on koko ikänsä painiskellut paniikkikohtauksien, masennuksen ja harhojen kanssa. (Kerrankin kuvailtiin psykoottisiakin ongelmia!) Kirja käsitteli normaaliutta ja onko sitä edes olemassa. Lopetus oli ehkä yllättävä lastenkirjaan. Seuraava oli kirjan ainoita runollisia kohtia: 

"Wenn du eine Blauwalin fragen würdest, woran sie denkt - vorausgesetzt natürlich, du singst Walisch - , wärst du wahrscheinlich überrascht. Die meisten würden vermuten, es ginge um Krill, diese garnelenartigen Krebstiere, oder um Meeresströmungen oder dass sie vielleicht Luft holen müsse. Aber es könnte genauso gut um ihren Sohn gehen, der vor zwei Jahren davongeschwemmt ist, und ob er eine Freundin gefunden hat. Oder dass Delfine albern sind. Oder vielleicht darum, dass heute Nacht die Sterne selbst unter Wasser schön aussehen. Weil wir sie nicht fragen können, gehen wir einfach davon aus, dass es um Krill geht.

   Tu mir einen Gefallen, selbst wenn es nur für diese Geschichte ist: Geh davon aus, dass sie an die Sterne denkt." -s.15

"Jos kysyisit sinivalaalta, mitä hän ajattelee - olettaen tietysti että laulat valasta - olisit todennäköisesti yllättynyt. Useimmat arvelisivat hänen laulavan krilleistä, noista katkarapumaisista äyriäisistä, tai merivirroista, tai että sen tarvitsisi vetää henkeä. Mutta yhtä helposti kyse voisi olla hänen pojastaan, joka oli pyyhkäisty pois kaksi vuotta sitten, ja siitä onko tämä löytänyt tyttöystävän. Tai siitä että delfiinit ovat typeriä. Tai ehkä siitä, että tänä iltana tähdet näyttävät kauniilta jopa veden alta. Koska emme voi kysyä heiltä, ​​oletamme vain laulun kertovan krilleistä.

   Tee minulle palvelus, vaikka se olisi vain tämän tarinan vuoksi: oleta, että hän ajattelee tähtiä."

Landline oli parisuhderomaani, joka ei yltänyt Rainbow Rowellin nuortenkirjojen tasolle. Kirja keskittyi pelkästään parisuhteeseen, eikä mihinkään muuhun teemaan, eikä kuitenkaan tarjonnut juuri uutta. Parisuhteessa ei riitä pelkästään rakkaus, mutta mitä on rakkaus, sitä ei ikinä selitetty tai kyseenalaistettu. Se oli kuitenkin mukavaa välipalakirja.

""It's like... you're tossing a ball between you, and you're just hoping you can keep it in the air. And it has nothing to do with whether you love each other or not. If you didn't love each other, you wouldn't ne playing this stupid game with the ball. You love each other - and you just hope you can keep the ball in play."" -s.243

So Youngin (2013) katsoin jo ainakin neljättä kertaa. Ensimmäisillä kerroilla olin haltioitunut elokuvan nuoruuden kuvauksesta, joka oli irrationalisuudessaan täysin aikuisuuden vastuullisuuden vastakohta. Nyt kuitenkin ilman kuulokkeita katsoessa elokuvan kohtaukset eivät ehkä kohauttanut samalla lailla, päähenkilön lapsellinen jahtaaminen tuntui rasittavalta ja lopetus hämmensi. Lisäksi olen ehkä nähnyt sen tarpeeksi monta kertaa tai käsitellyt samoja aiheita muilla tahoilla, niin ettei elokuvan antanut enää mitään uutta. Se pysyi kuitenkin edelleen lähellä sydäntäni. 

Kiinalainen sarja The Rational Life (2021) kuvaa ilahduttavan feministisesti kiinalaisen firman sisäistä seksismiä ja paineita. Päähenkilön tuleva ihastus vaikuttaa alusta asti sympaattiselta, toisin kuin muistissani olevien opiskelijasarjojen miespäähenkilöt jotka ovat alussa kiusaavia koviksia...

Maaliskuussa palasin taas Saksaan puolen vuoden jälkeen ja sopeuduin heti takaisin pikkukaupungin opiskelijaelämään. Ystävien kanssa kokkailimme välillä yhdessä, menimme katsomaan auringonnousua joka ei erottunut pilvien takaa, vietimme yhden yön opiskellen kirjastossa - tosin suurin osa ajasta meni syömiseen, höpöttelyyn ja salsan tanssimiseen. Kävin myös kolme kertaa karaokessa, jossa parasta oli laulaa Auroraa ja Elton Johnia ystävän kanssa. Yhtenä päivänä kävin Stuttgartissa päiväretkellä ja osuin sattumalta samaan kuninkaalliseen pariin sekä Rakkaus-näyttelyssä että hautakappelissa, jossa olen halunnut käydä siitä asti kun bongasin sen kukkulan päällä ohi ajaessa. Pistäydyimme tietysti myös kiinalaisessa ravintolassa ja Aasia-kaupassa täydentämässä varastoja. Muuten olin vilustunut, kirjoitin raporttia opiskelijavaihdostani ja äänestin kirjevaaleissa. Maaliskuu oli hyvän mielen kuukausi, vaikka joskus olikin ikävä Taiwaniin ja Suomeen sekä niissä hyvästelemiäni ihmisiä. Täällä päin kukkivat kirsikat ja krookukset, sekä puutkin alkoivat puhjeta vaaleanvihreisiin versoihin.

KK: Mikä oli kauneinta luonnossa maaliskuussa?

Willa Cather: Meine Ántonia

Kiinnostus heräsi: Sheferijm - ajatuksia kirjoista!

Meine Ántonia

Willa Cather

2009 (1928)

My Ántonia (1918)

Stefanie Kremer

319 sivua

btb

"Sie war jetzt eine vom Leben gezeichnete Frau, kein hübsches Mädchen mehr; doch sie besaß noch immer dieses Etwas, das die Vorstellungskraft in einem schürt, sie konnte einem noch immer für eine Sekunde den Atem rauben, mit einem Blick oder einer Geste, die enthüllten, welche Bedeutung in ganz gewöhnlichen Dingen steckte. [...]

   Sie war ein reicher Quell des Lebens, wie die Urmütter früherer Geschlechter."

"Hän oli nyt elämän merkitsemä nainen, ei enää kaunis tyttö; ja kuitenkin hänessä oli silti vielä se jokin, joka kiihdyttää mielikuvitusta, hän pystyi edelleen sekunniksi salpaamaan hengityksen, katseella tai eleellä, jotka paljastivat täysin arkisissa asioissa piilevän tarkoituksen.[...]

   Hän oli elämän rikas lähde, kuin aikaisempien sukupuolten kantaäidit."

Meine Ántonia (My Ántonia/ Antonia ystäväni) kertoo kymmenvuotiaasta Jimistä, joka matkustaa vanhempiensa kuoltua itärannikolta isovanhempiensa luo Nebraskan vielä harvaan asutulle maaseudulle. Preeriamaisemat lumoavat Jimin loppuiäkseen. Nebraskassa hän myös tutustuu Ántoniaan, jonka nimi lausutaan 'Antoniia (paino ekalla tavulla ja pitkä i). Tämän böömiläinen perhe on juuri muuttanut Amerikkaan ja elää lähes puilla paljailla maakuopassa. Yhdessä he kokevat lapsuuden leikit ja Ántonian perheen vaikeudet hänen isänsä kuoltua. Elämä kuitenkin vie heidät eri lähtökohtien vuoksi eri suuntiin - Jimin opiskelemaan ja kiertämään maailmaa, Ántonian eteen osuu useampikin haaste. Vuosia myöhemmin Jim muistelee sinnikästä ja määrätietoista ystäväänsä.

Willa Catherin kirjoitustapa ja kuvaukset preeriaelämästä saivat minut haltioitumaan samalla lailla kuin Laura Ingalls Wilderin Pieni talo preerialla. Kirja on tyyliltään vakava ja aikuismainen, vaikka tarinassa sivutaan myös nuorten flirttailuja ja suhteita. Kuten sitaatista huomaa, Ántonia näyttäytyy raskaan työn raatajana, johon sekoittuu myyttistä lumoa. Katse on aikuisen Jimin, jokaiseen hetkeen palataan kaukaa tulevaisuudesta, ja niihin kiertyy huumaavaa nostalgiaa. 

"Damals lagen die Maisfelder noch weit voneinander entfernt, getrennt durch viele Meilen wild wachsenden Weidelandes. Man brauchte auch schon den scharfen, umsichtigen Blick meines Großvaters, um vorauszuschauen, dass die Felder immer mehr und mehr größer werden würden, bis sie nicht mehr die Maisfelder der Shimerdas oder der Bushys sein würden, sondern die Maisfelder der ganzen Welt; dass ihr Ertrag, wie die Weizenernte Russlands, von enormer Bedeutung für die wirtschaftliche Lage der Welt sein würde, die alles menschliche Handeln, im Frieden wie im Krieg, bestimmte." -s.124

"Tuolloin levisivät maissipellot vielä kaukana toisistaan, ja niitä erotti useita maileja villinä kasvavat niityt. Vaati myös jo isoisäni terävän, valppaan katseen ennakoidakseen, että pellot kasvaisivat yhä suuremmiksi ja suuremmiksi, kunnes ne eivät enää olisi Shimerdojen tai Bushyjen maissipeltoja, vaan koko maailman maissipeltoja; että niiden tuotto, kuten Venäjän vehnäsato, olisi valtavan tärkeä maailman taloudelliselle tilanteelle, joka määräsi kaiken ihmisen toiminnan, niin rauhassa kuin sodassakin."

Ulkomaalaisia kirja kuvaa usein eri tavoin ajankohdalle tyypillisesti. Tarinaan sisältyi hiukan rasistinen kuvaus mustasta pianonsoittajasta ja halveksuva maininta saamelaisista; intiaaneista taas ei edes puhuta. Esiin pistikin miten muita ulkomaalaistaustaisia, etenkin skandinaavisia ja böömiläisiä tyttöjä sekä heidän panostaan, ylistetään maasta taivaisiin. Pohjoismaalaisia vilisikin tarinan lomassa, sillä lähellä sijaitsi norjalainen siirtokunta ja myös ruotsalaisista ja tanskalaisista tytöistä puhutaan. Norjalaiset tytöt ovatkin ahkeria ja menestyvät elämässään, vaikkakin moni heistä päätyy palvelijattariksi. Muut ihmiset kritisoivat norjalaisen Lena Lindardin moraalitonta elämää, mutta kirjailija näyttää tämän hyvässä valossa: Lenalla on oma ompelimo eikä hän aio ikinä naimisiin, mutta tykkää poikien seurasta. Seikkailunhaluinen Tiny lähtee Alaskaan rikastuakseen. Kuvaavaa on, kuinka amerikkalaisten tyttäret päästetään joko opettajiksi maaseudulle tai he jäävät kotiin.

Norjalaisten lisäksi kirjalla on paljon yhtenäisyyksiä Laura Ingalls Wilderin Pieni talo preerialla -sarjan kanssa. 1800-luvun kuvaus tuntuu heti tutulta, mutta päähenkilön elämä vaikuttaa paljon vaivattomalta kuin Pieni talo preerian uudisasukkaiden ongelmat. Toisaalta tarina vilisee hurjia elämäntarinoita eikä Ántonian nuoruus ole tosiaan helppoa, heidänkin perheensä asuu ensin maakuopassa. Kuitenkin tarinan kerronta ja henkilöiden toiminta olivat jollakin tavalla modernimpia, he eivät vaikuta kurkottavan aikakausien takaa kuten Laura Ingalls Wilderin kuvaamina.

Minua sykähdytti etenkin samanlainen kaunis preeriakuvaus, joka oli saksankielisenäkin henkeäsalpaava. Sama Pitkä talvi preerian rankka lumimyrskyinen talvi koettiin tässäkin kirjassa. Vuosia myöhemmin aava villi preeria on täyttynyt pelloista ja teistä, aidoista ja asukkaista. Vasta se oli ollut autiotakin autiompi, silminkantamattomiin huojuvaa punaista ruohoa.

"Es gab nichts außer der schwarzen Erde: Das war nicht einmal ein Land, das war nur der Stoff, aus dem Länder gemacht werden. Nein, es gab nichts außer der Erde - der Boden war leicht gewellt, das wusste ich, weil die Räder oft an der Bremse schleiften, wenn wir in eine kleine Senke fuhren und auf der anderen Seite mit einem Ruck wieder herausrumpelten. Mir war, als hätten wir die Welt hinter uns gelassen, als wären wir über den Rand der Welt hinausgefahren und befänden uns nun außerhalb der Gerichtsbarkeit der Menschen." -s.18

"Mustaa maata lukuunottamatta ei ollut mitään muuta: Se ei edes ollut maata, se oli vain ainetta, josta maat tehdään. Ei, ei ollut mitään muuta kuin maata - maaperä oli hiukan aaltoilevaa, sen tiesin, koska pyörät vetivät usein jarruun, kun ajoimme pieneen notkelmaan ja kömmimme nykäyksellä ylös toiselta puolelta. Minusta tuntui kuin olisimme jättäneet maailman taaksemme, kuin olisimme ajaneet maailman reunan yli ja olisimme nyt ihmisten tuomiovallan ulkopuolella."

Kirja meni 2022 HelMet-lukuhaasteen kohtaan 31. "Kirjassa on jotain sinulle tärkeää" (preeria) ja Amerikkaa tutkimassa -henkilökohtaiseen haasteeseeni osavaltiolla Nebraska.

Taiwanin ja Suomen soittolista

Taiwanissa löysin ensimmäistä kertaa kunnolla kiinankielisen popin, joten kuuden kuukauden soittolista elokuun lopusta helmikuun loppuun koostuu pääasiassa näistä kappaleista. Helmikuussa Suomeen palatessani en enää kuunnellutkaan muuta, joten laulut muistuttavat nyt sekä Taiwanista että kuukaudesta Suomessa. Laitan listaan vain mielikappaleeni. Monet kiinalaiset hitit ovat elokuvista, niin myös suurin osa näistäkin. 

Aiemmin olen koonnut kesän 2022, viidennen lukukauden 2021-22, neljännen lukukauden 2021, koronatalven 2020-21, koronakesän ja -syksyn 2020, ensimmäisen lukukauden 2019-2020, kesän 2019, puolen vuoden 2017-2018, kesän 2017, alkukesän 2017, talven 2016, syksyn 2016 ja kesän 2016 soittolistat. Linkit johtavat YouTubeen, mahdollisuuksien mukaan laulajien omille tileille. Linkkaan myös myös englanninkieliset käännökset kiinankielisiin kappaleisiin.

***

Britney Spears: Everytime (2004)

Oikeastaan löysin tämän takavuosien hitin lempilaulajani Lalehin podcastista, jossa hän puhui halustaan olla lauluntekijänä ja tuottajana riippumaton muista, etenkin miehistä, ja soitti heti perään tämän kappaleen. Tämä jäi mieleeni erityisen vahvana. En ole edelleenkään varma mikä Britney Spearsin tarkoitus laulun takana oli. Minusta siinä on tihenevä tunnelma, ja musiikkivideo (ei linkin takana) ahdistaa. Lalehin takia se vain muistuttaa minua siitä kuinka tärkeää on varoa toksisia ihmisiä eikä koskaan menettää täyttä itsenäisyyttä. 

Laleh & Darin: Vi är på riktigt (2022)

Olen ajatellut viime aikoina (=vuosina) paljon sitä mikä on rakkaus ja romanttiset suhteet, mitä odotuksia ihmisillä on niille ja millainen rooli medialla on ideaalien luomisessa. Vi är på riktigt julkaistiin juuri sen jälkeen kun olin taas kerran puhunut yhden ystäväni kanssa asiasta. Oikeastaan se vain vahvisti tunnettani että kirjat, elokuvat ja musiikki luovat kuvaa onnellisista kaikenvoittavista rakkaustarinoista. Tämäkin laulu kannustaa uskomaan tosirakkauteen. Kriittisestä katseesta huolimatta inspiroidun kuitenkin sanomasta, ja sävel on vetävä. Video laulajien pomppimisesta on myös aika suloinen. Pidän kuitenkin vielä enemmän akustisesta versiosta, joka on haikean heleä ja aidomman oloinen. Lisäksi Lalehin ja Darinin äänet sointuvat kauniisti toisiinsa kertosäkeessä.

"Men med dig vill jag bara prata från hjärtat"

Darin: En säng av rosor (2020)

Edellisen kappaleen kautta löysin Darinin ja tämän laulun. En säng av rosor on perinteinen kaihoisa popkappale rakastetun perään ja saa värisemään. 

Tsai Chin 蔡琴: Quēkǒu 缺口 (2000?)

Tsai Chin on yksi legendaarisista taiwanilaisesta laulajista. Tämän kappaleen nimi tarkoittaa aukkoa. Minut vaikutti kappaleen runolliset sanat, paikoittain vahva melodia ja Tsai Chinin rikas ääni. 

F.I.R. 飛兒樂團: Lydia (2004)

F.I.R. on 2000-luvun alun taiwanilaisia poprockbandeja, ja tämä heidän hittibiisinsä. Sanat ovat suunnattu Lydialle, joka on juuri tullut jätetyksi. Pidän etenkin vetävän rokahtavasta melodiasta ja kiihkeähköstä laulusta. Kappaleessa on mielenkiintoisia elementtejä kuten espanjankielinen aloitus. 

A-Mei 張惠妹: Tīng hǎi 聽海 Listen to the Sea (1997)

Tämäkin on perinteinen surumielinen poplaulu rakkauden menetyksestä, mutta ensimmäinen laulu jota kuunnellessa tajusin ymmärtäväni jotain ilman tekstityksiä! Nimittäin "聽海哭的聲音" eli "kuuntele meren itkun ääntä". Pienistä menestyksistä saa iloita ;)

Stephanie Sun 孫燕姿: Yùjiàn 遇見 Encounter (2003)

Tämä kappale todella jäi sydämeeni, sillä se kertoo rakkauden odottamisesta. (Annankin heti palttua kriittiselle katselleeni!) Encounter on elokuvasta Turn Left, Turn Right. Olin myös yllättynyt miten Tidalista löytämäni kappaleet olivat kaikki tosi tunnettuja ja kuulin niitä sitten ympäri Taiwania milloin missäkin. Tämäkin kappale soi kerran taksissa radiossa ja kerran tuttuni postasi sitaatin kappaleesta! Tässä on myös yksinkertaiset sanat, joten ymmärsin sanoman todella helposti.

"我看著路，夢的入口有點窄 / 我遇見你是最美麗的意外"

"I'm watching the road, the entrance to the dream is a bit narrow/ 

 Meeting you is the most beautiful accident"

Li Jian 李健: Bèi jiā'ěr hú pàn 貝加爾湖畔Baikal Lake (2011)

Tämä kappale kuulostaa aivan venäläiseltä kansansävelmältä. Melodia on hyvin kaihoisa haitareineen ja huuliharppuineen, välillä värisyttää selkäpiitä, ja sanat muistelevat muuttunutta rakkautta. Laulajan (samalla sanoittaja ja säveltäjä) ääni kuulostaa minusta samalla pohdiskelevalta ja lempeältä. Myös tämä live-versio salpaa hengityksen.

Sodagreen 蘇打綠: Xiǎo qínggē 小情歌 (2006)

Tämän laulun nimi tarkoittaa pientä rakkauslaulua. Laulajalla on ainutlaatuinen pehmeä ääni ja sanat ovat runolliset. Pyysin kerran katusoittajaa soittamaan tämän, ja hän oli hiukan pahoillaan, kun en vielä osannut laulaa mukana.

"逃不了 最後誰也都倉老 / 寫下我時間和琴聲交錯的城堡

"One cannot escape, finally everybody turns old / I write down my castle of intertwined time and music"

F.I.R. 飛兒樂團: Wǒmen de ài 我們的愛 Our Love (2004)

               Yuèyáwān 月牙灣 Crescent Bay (2007)

Näistä Our Love on kiihkeämpi ja mukaansatempaavampi. Se muistuttaa minua viimeisistä päivistäni Taiwanissa. Crescent Bay on leppoisampi. Fun fact, Taiwanista löytyy useampi kuunsirpin mukaan nimetty lahti. 

"只是永遠我都放不開 / 最後的溫暖"

"I will never be able to let go/

 Of the last warmth"

Hebe Tian 田馥甄: Xiǎo Xìngyùn 小幸運  A Little Happiness (2015)

Tämä on yksi minulle tärkeimmistä kappaleista, jonka sävel saa aina haltioitumaan. Elokuvasta Our times hitiksi noussut laulu kertoo juurikin menetetystä rakkaudesta. Tämän kuulin muuten kerran kadulla katusoittajan soittamana. 

"遇見你的注定 她會有多幸運"

"The destiny who is going to encounter you, she will have more luck"

JJ Lin 林俊傑: Kěxī méi rúguǒ 可惜沒如果 If only

Tämä laulu kertoo jossittelusta! Sävel on aika tummanpuhuva ja katuva, mutta ei masentava.  

Stephanie Sun 孫燕姿: Tiān hēihēi 天黑黑 Cloudy Day/The Sky is Dark/The Dark Day (2000/2015)

Tämä laulu on rauhallinen mutta aina paikoittain näyttää piilevän voimansa. Se kertoo lapsuuden yksinkertaisuudesta ja aikuiseksi kasvamisesta. Sain googlaamalla selville kappaleessa mainitun isoäidin laulaman laulun (samalla kappaleen nimi) olevan taiwanin/hokkienin kielinen lastenlaulu! Musiikkivideo on kuvattu Taipein läheisessä Yangmingshanin kansallispuistossa.

"我走在每天必須面對的分岔路 / 我懷念過去單純美好的小幸福"

"I walk the diverging roads I have to face every day /
 And I miss those small long-gone simple and beautiful things of happiness"

Jarkko Ahola: Taivas korkealla (2022)

Viime vuosina olen joka joulu aina löytänyt uuden lempikappaleen. Jarkko Aholan ollessa metallilaulaja löytyy Taivas korkealla -kappaleesta painokasta vahvuutta ja murhellisuutta. 

WeiBird 韋禮安: Rúguǒ kěyǐ 如果可以 Red Scarf (2022)

Tämä on elokuvasta Till we meet again ja kertoo toiveesta päästä taas menneisiin päiviin ja rakkauteen. Sävelessä on jotain elokuvallisen mukaansatempaavuutta. Laulu muistuttaa minua viimeisistä päivistä Taiwanissa.

"如果可以我想和你回到那天相遇 讓時間停止那一場雨"

"If I could, I would return with you to that day's encounter/ 

 Let time stop at that rain"

Rene Liu 劉若英: Hòulái 後來 Later (2012)

Tämä on rauhallisen kaunis kappale myöskin vuosien takaisesta rakkaudesta. Rene Liun versio taitaa olla cover Hins Cheungin alkuperäisestä laulusta. Kertosäkeen simppeliin säveleen pääsee hyvin mukaan. 

"後來我縂算學會了 如何去愛 / 可惜你早一點去 消失在人海"

"Later I finally learned how to love / 

Unfortunately you were long gone, disappeared into the crowd"

Faye Wong 王菲: Rú yuàn 如願 As Wished (2022)

Ihan aluksi sanottakoon että tämä kappale on Kiinan valtion rahoittamasta kansallispäivänä julkaistusta elokuvasta. Luulin ensin laulun kertovan romanttisesta suhteesta, kunnes tajusin sanojen viittaavan edellisen sukupolven jäljessä kulkemiseen. Ne ovat runolliset ja kauniit, vaikkakin hyvin, sanotaanko, lojaalit. En enää ihmettele miten kansallismielinen elokuva on saanut mukaansa näin taidokkaan laulajan ja teemakappaleekseen näin upean teoksen. Se on sääli, sillä tämä laulu on saanut minut pauloihinsa. Faye Wong laulaa kauniisti ja painokkaasti. Sävelessä on jännite, joka pikkuhiljaa roihahtaa kiihkoon. Tässä aistii ajan virran ja väkevän intohimon.

"我也將見你未見的世界 / 寫你未寫的詩篇 / 天邊的月 心中的年 / 你永在我身邊"

"I will also meet the future you were not able to meet/

 Write the poems you were not able to write/

 The moon on the horizon, the thought in my mind/

 You will always stay by my side"

Karin Mok 莫文蔚: Mànmàn xǐhuàn nǐ 慢慢喜歡你 Growing Fond of You (2018)

Tämä laulu on vähän "juustoinen" ja antaa jotenkin konservatiivisen vaikutelman parisuhteesta, mutta yksinkertaisuudessaan jotenkin rauhoittava. Ja on mukava saada representaatiota myös hitaasti etenevistä rakkaustarinoista.

Faye Wong 王菲: Cōngcōng nànián 匆匆那年 Fleet of Time (2015)

Tämä on samannimisestä elokuvasta. Mainitsinko jo että Faye Wong on yksi suosikkini kiinalaisista laulajista? Tällä laululla on hyvin surumielinen ja kaihoisa sävel. Myös sanat ovat kauniit.

Wen Yin Liang 梁文音: Nà nǚhái duì wǒ shuō 那女孩對我說 That girl said to me (2005)

Mietinkin laulaako tässä todella nainen naisesta, mutta tämä versio paljastui sitten coveriksi Yida Huangin alkuperäiskappaleesta. Toinen kansainvälinen opiskelija suositteli tätä kohtalaisten helppojen sanoitusten vuoksi, ja tykkäsin niin mukaansatempaavasta sävelestä kuin teemasta.

Fish Leong 梁靜茹: Rúguǒ yǒu yītiān 如果有一天 If someday (2000)

Malesialaisen laulajan Fish Leongin kappaleet ovat mielestäni usein aika simppeleitä. Tämä kappale pääsi listalleni sen takia että se sattui pyörimään päässä oikeaan aikaan. 

***

Mitä te olette kuunnelleet viime aikoina? Kuunteletteko englanninkielisen musiikin lisäksi ikinä muita vieraskielisiä lauluja? Tai käytättekö musiikkia kielen oppimiseen?

Helmikuussa ei aina tarvinnut olla menossa jonnekin

Helmikuussa luin viisi kirjaa ja 1527 sivua:

1. Samanta Olofsdotter: Rakkauden merellä (192s)

2. Tittamari Marttinen: Sarjarakastuja (224s)

3. Essi Ihonen: Ainoa taivas (239s)

4. Robin Talley: Lies we tell ourselves (368s)

5. Juuli Niemi: Mahdottomia oletuksia (384s)

Luin helmikuussa ihan älyttömästi! Toisaalta en kuun aikana kauhean paljon muuta tehnytkään :D

Rakkauden merellä ei ollut sen kummoisempi historiallisena romaanina mutta sen parempi eroottisena tarinana. Ja kyllä siitä sai hiukan ajatuksia myös naisten paineista astua avioliittoon sekä vaikeuksista jakaa ja saada tietoa muiden kokemuksista homoseksuaalisuuden ollessa tabu. Minusta parhaiten kuvattu oli päähenkilön ystävyys toisten naisten kanssa, jotka eivät aivan täysin ymmärtäneen hänen itsenäisyyden haavettaan mutteivat silti halveksineet häntä.

Sarjarakastuja tarjosi keveää kuvausta nuoren naisen deittailusta milloin kenenkin ehdokkaan kanssa. Ajattelin ensin vain päähenkilön ihastuvan nopeasti, mutta pikkuhiljaa huomasin hänen treffikumppaniensa muistuttavan häntä eikä ainoastaan tässä piirteessä. En kyllä aina käsittänyt miksei hän voinut laittaa peliä poikki ärsyttävimpien deittien kanssa tai miksi heistä annettiin niin yksipuoleinen kuva. Välillä tuntui ettei kirjassa ollut mitään selkeää juonenkaarta mutta se antoi kuitenkin realistisesti kuvan rakkauden ja kipinöiden etsinnästä nyky-yhteiskunnassa.

Ainoa taivas kertoi Ainon kasvusta esikoislestadiolaisessa perheessä, jossa Raamattua kutsutaan Kirjaksi, jota vain isä osaa tulkita, ja jossa hänet halutaan naittaa tuttavaperheen Armolle. Kirjailija on itsekin kasvanut saman suuntauksen perheessä ja halusi kuvata realistisesti myös yhteisön hyviä puolia, kuten yhteisöllisyyttä. Joka tapauksessa uskonnon tulkinnan ja patriarkaalisen järjestelmän negatiiviset puolet korostuvat, ja Aino kamppailee pitkään yhteisönsä arvojen ja oman päätösvaltansa välillä.

Lies we tell ourselves kertoi 50-luvun taistelusta segregaation ja inkluusion välillä ja ensimmäisistä tummaihoisista oppilaista valkoisten kouluissa. Päähenkilöiden kokema syrjintä ja suora väkivalta olivat kammottavaa, ja kirja esittää tarkasti eri näkökulmat segregaatiosta ja inkluusiosta - molempien argumentit pystyi ymmärtämään. Kirjailija on itse valkoihoinen mistä voi olla montaa mieltä mutta itse vakuutuin kyllä tarinasta. Lopussa juoni eteni ja ratkesi aika nopeasti.

Mahdottomia oletuksia oli aito kuvaus hitaasti etenevästä suhteesta, epävarmuudesta, läheisyydestä ja kommunikaation tärkeydestä. Rakastin tätä ehkä syvemmin kuin mitään muuta kirjaa.

Lumikki ja seitsemän jätkää (1953) on vanha suomalainen elokuva, jonka tarina ei ollut heppoinen (liikaa keimailua ja hullunkurista käytöstä eikä tukkiuittoa näytetty sitten ollenkaan) mutta se antoi oikeissa kohdissa hyvät naurut!

Harry Potter ja puoliverinen prinssi (2009) oli tapansa mukaan vauhdikas ja vaihteeksi täynnä romantiikkaa. Hämmensi kyllä kuinka elokuvan Dumbledore kommentoi Harryn treffikumppaneita. Loppu oli tunteikas, tosin sitä ennen olimme hurjimmassa kohdassa piilotelleet pikkuveljeni kanssa peiton alla. :D

Mismatched 2 jatkoi sympaattista ja realistista kuvausta nuorten kesäkurssista ja toisiinsa lomittuvasta syrjinnästä. Monien henkilöiden tarina syveni ja sai uusia käänteitä. Harsh pehmeni sympaattisella tavalla, opettaja Siddistä lähti hiukan särmää, Celinan käytöstä oli välillä vaikea ymmärtää. Uusia hahmoja tuli myös lisää, pari kertaa hiukan puun takaa, ja Rishi ja Dimple riitelivät aika tavalla koko ajan. Kaiken kaikkiaan henkilöt säilyivät kyllä hyvin uskottavina ja tarina aitona. Tämä on tosiaan yksi lempisarjoistani.

Katsoin paljon Arrested Developmentia veljeni kanssa, sillä se poistuu maaliskuussa Netflixistä. Michaelin itsekeskeinen ja ahne perhe saa monta kertaa repimään hiuksia, enkä voi ymmärtää miten hän ei ole jo jättänyt heitä. Michael on melkeinpä ainoa sympaattinen hahmo poikansa George Michaelin ja tämän serkun Maebyn lisäksi. Sarja on kuitenkin todella hauska ja jopa makaaberi, tosin siinä ei ole samanlaista syvyyttä tai kehitystä kuten HIMYM:ssä tai Brooklyn 99:ssa. 

Kiinalaista ruokaa ehti tulla jo ikävä

Helmikuun vietin pitkästä aikaa Suomessa perheeni luona ja kerrankin kokonaisen kuukauden ajan. Olin ajatellut ahdistuvani paluusta, mutta sopeuduin Suomeen hyvin vaivattomasti. Kuukausi oli myöskin yllättävän vapaa, välillä tuntui että pitäisi olla ahkerampi, mutta silloin tällöin tekee ihan hyvää lepuuttaa aivojaan. Helmikuuhun kuului paljon lukemista, sukulaisten ja ystävien tapaamista, kävelyitä lumisateisessa illassa Helsingin keskustassa, yhdet bileet ja syviä yhteyksiä.

Helmikuussa opin lisää itsestäni ja elämästä. Kun kuukauden alussa tunsin itseni yhä epävarmaksi, lopussa huomasin saaneeni lisää itseluottamusta ja ehkä vihdoin todella hyväksyneeni sen, että elämässä ollaan aina matkalla eikä koskaan päästä täysin perille. Mutta aina ei tarvitse olla menossa jonnekin, joskus voi vain kulkea. 

KK: Mikä on tuonut teille viime aikoina itseluottamusta?

Nauttikaa lopputalvesta <3