sunnuntai 12. huhtikuuta 2020

Pääsiäisen lukumaraton - päivittyvä

Lähden sitten vielä yhdelle lukumaratonille - Laura Katarooma kutsuu Kirjaimia-blogissaan maratoonaamaan koko pääsiäisen yli! Joka tapauksessa voi pitää myös normaalin 24h lukumaratoninkin, johon sitten päätin liittyä. En kyllä ihan tosissani aio tätä(kään) lukumaratonia vetää, kun pääsiäispulla on uunissa ja illalla aiotaan katsoa perheen voimin elokuvaa. (Viulunsoittaja katolla!) 

Lukupinostani löytyy Mary Marckin Eeva-sarjaa (pohdin vielä, lukisinko Vähän enemmän Eevasta uudelleen vai Yhteiskoululaisia) sekä Jennifer E. Smithin The Geography of You and Me, Nancy Gardenin Annie on My Mind ja Sophie Kinsellan Shopaholic to the Stars, jotka ovat siis kaikki tällä hetkellä kesken. Taidan aloittaa kuitenkin Eevalla, kun se on niin kevyttä ja hauskaa lukemista.  

Aloitetaan nyt vaikka heti, klo 13 sunnuntaina!

18:50 No enpä olekaan niin ahkerasti lukenut: ensin vahdin kulitchaa (ortodoksista pääsiäispullaa, jonka päädyin tekemään täksi pääsiäiseksi, vaikken ollut siitä aiemmin kuullutkaan), sitten joimme kahvit ja söimme ähkyyn asti pashaa ja kulitchaa ja tämän jälkeen katselimme varmaan ensimmäistä kertaa koskaan vanhoja lomakuvia. Jossain välissä ehdin kyllä lukea 52 sivua Vähän enemmän Eevasta  ja nyt aion jatkaa sitä ennen päivällistä. Vaikka kirja on julkaistu Suomen sisällissodan aikoihin, ei sitä kuitenkaan melkein uskoisi, niin kevyttä ja hauskaa luettavaa tämä on. Tietysti Marck on kirjoittanut sen raikkaaksi kertomukseksi koululaisille, ja huokuuhan tarina moraalia ja kilttiä mallikelpoista oppikoululaisuutta, mutta joka tapauksessa suosittelen tätä nuorille nykyäänkin. Tykkään kirjan rivien välien ajankuvauksesta, viattomista tyttöjen ja poikien toveruuksista, koululaiselämästä, ja ennen kaikkea huvittavista dialogeista.

" - Et sinä sovi täysikasvuiseksi, Hertta, sanoi Rolle Eerola ja ravisti punakutrista päätään.
  - Miksikä en? kysyi Hertta loukkaantuneena.
  - En tiedä. Kun sinä lähenet kahdeksaakymmentä, niin sinä varmasti säikäyttelet koiranpommeilla sellaisia, jotka ovat yhdeksänkymmentä." -s.15

0:45 Viimeisten tuntien aikana olen ehtinyt syödä pääsiäisillallista, katsoa elokuvan Fiddler on the Roof ja lukea sivulle 89 asti. Nyt kun kirjassa siirrytään maalaismaisemiin, se muuttuu vähän "ikävämmäksi", siis tylsemmäksi, varsinkin kun muistan miten kaikki tulee päättymään. 

Elokuva puolestaan oli niin vaikuttava, välillä nauroin makeasti, välillä itkin dramaattisissa kohtalokkaissa kohtauksissa. Pidän siitä kuinka tarina kuvailee juutalaisuutta, sen uskoa, kokemaa kärsimystä ja ennen kaikkea rituaaleja ja muutoksia, uusia tuulia ja pientä kylää sen kaiken keskellä. Köyhää mutta hyväntahtoista maitomiestä, joka joutuu tasapainottelemaan perinteiden, tutun ja turvan sekä uuden, oudon ja pelottavan välillä. Kaikki on kuitenkin kuvattu pienellä keveydellä, joka pääsee elokuvassakin oikeuksiinsa, mutta ajattelen että kaikkein vaikuttavinta on kuitenkin pimeässä teatterisalissa, kun Tevye laulaa viimeisen hepreankielisen laulun...

11:15 Eilen yöllä luin sitten Eevan loppuun, eli nyt ollaan 127 sivun paikkeilla. Vaikka loppupuolella iloinen koululaistunnelma vähän lässähtikin, pidin tästä joka tapauksessa paljon. Nyt viimeiset tunnit aion jatkaa Becky Brandonin seikkailuja Hollywoodissa kirjassa Shopaholic to the Stars.

13:00 Stop!
Avasin sittenkin Eevan jatko-osan Yhteiskoululaisia lukeakseni vain ensimmäisen luvun ja uppouduin sitten siihen sivulle 75 asti. Tämä puolestaan kertoo Eevan ja ystäviensä abivuodesta, joka on ehkä enemmänkin minua läsnä, mutta muuten pidin kuitenkin vähän enemmän toisen Eevan alkupuolesta. Tässä osassa juonta kuljettaa luokassa tapahtuva varkaus ja lähestyvät ylioppilaskirjoitukset. Eeva myös pohtii edelleen täysikasvuisuutta ja hyviä tekoja, mikä oli samastuttavaa luettavaa.

Yhteensä luin lukumaratonissa 202 sivua, mutta olen ihan tyytyväinen tähänkin suoritukseeni. Oli mukava osallistua taas, kiitos Laura Kataroomalle! :)


Tässä eilinen kulitchani :)

torstai 9. huhtikuuta 2020

Mikä on muuttunut?

Kämppikset asuinmaa ja kirjastokortti
Kylmät talvet helteisiin kesiin 
Koulunpiha näköalaan jyhkeältä muurilta
Joskus sumussa, joskus auringonpaisteessa

Opettajat herroihin ja rouviin
Funktiot teorioihin ja määritelmiin
Ennen odotin viikonloppuja,
nyt en erota maanantaita lauantaista

Luetut romaanit voi laskea kahden käden sormilla
Päivänkirjan sivut kiertyvät koirankorville
Runosuoni kuivui jo viime kesänä
Runotyttö on siirtynyt tanssimaan bileisiin

Tunnistan ikävän hetken välähdyksistä mielessä
Vaikka lähikaupastakin löytyy Fazerin suklaata
Yhteiset ruokahetket, vitsit ja jatkuva meteli
Viime päivinä kaikki on kuitenkin palautumassa ennalleen



maanantai 6. huhtikuuta 2020

Palmusunnuntain lukumaraton - kooste

Palmusunnuntain lukumaraton veti puoleensa seitsemän osallistujaa, mistä olin tosi iloinen. 

Maratonissa luettiin seuraavanlaisia kirjoja:

Christie, Agatha: He saapuivat Bagdadiin / Oksan hyllyltä
Fitzpatrick, Becca: Langennut enkeli / Kirjoja ja kikatuksia
Gabler, Neal: Walt Disney - amerikkalaisuuden ikoni / Lasisipulissa
Hemmington, Nina: Minä olen sinun tyttöystäväsi nyt (sarjakuva) / Kirjan jos toisenkin
Hynynen, Susanna & Terentjeva, Dess: Neonkaupunki (äänikirja) / Lasisipulissa
Jewell, Lisa: Löysin sinut (äänikirja) / Kirjan jos toisenkin
Kinsella, Sophie: Himoshoppaajan salaiset unelmat / Iltatähden syttyessä
Kumara-Moisio, Satu & Leinonen, Anne & Roininen, Minna (toim.): Naamiot / Taikakirjaimet
Machado, Carmen Maria: Kahdeksan puraisua / Kirjoja ja kikatuksia
Noronen, Paula: Tarja Kulho: Räkkärimarketin kassa (äänikirja) / Kirjan jos toisenkin
Nupponen, Anni & Thorel, Christine (toim.): Kristallimeri / Taikakirjaimet 
Pasa ja Atpo: Vitutuspäiväkirja / Kirjoja ja kikatuksia
Riley, Lucinda: Helmen sisar / Kirjan jos toisenkin
Rowell, Rainbow: Wayward Son / Lasisipulissa
Slaughter, Karin: Viimeinen leski (äänikirja) / Kuunnellut äänikirjat
Tahvanainen, Kari (toim.): Sotilaiden lapsia / Kirjan jos toisenkin
Takami, Mariko & Jillian: Skim / Oksan hyllyltä
Thorel, Christine & Suntila, Shimo (toim.): Varjoisilta kujilta / Taikakirjaimet
Zeniter, Alice: Unohtamisen taito / Oksan hyllyltä

Sivuja maratonista kertyi yhteensä 2143, kuunneltuja äänikirjoja puolestaan 16h 13 min, toivottavasti laskin oikein.
Keskimäärin siis noin 306 sivua ja 2h 19 min per osallistuja. :)

Nyt kun nopeasti vilkaisin, luettiin maratoniin paljon novelleja, naisten tai naisoletettujen kirjoittamia teoksia ja suomalaisia kirjoja. Myös äänikirjat olivat suosittuja ja olipa mukana ainakin yksi sarjakuvakin.


Virvoimme palmusunnuntaina kotona toisiamme

Ensi viikonloppuna LauraKatarooman Kirjaimia-blogissa järjestetään pääsiäisen lukumaraton, joten toivottavasti kaikilla vielä riittää lukuintoa :) 

Kiitos maratoniin osallistujille! Oli mukana maratoonata taas pitkästä aikaa!

lauantai 4. huhtikuuta 2020

Palmusunnuntain lukumaraton - oma seuranta

Päätinkin aika ex tempore järjestää ensimmäistä kertaa itse lukumaratonin - ja yllätyin kun niin moni liittyi mukaan. :) Edelleen saa käydä ilmoittautumassa mukaan tämän linkin kautta.

Olen maratoonannut jo useita kertoja, mutta viimeksi taisi olla puolitoista vuotta sitten Blogistanian kesän lukumaratonissa. Olen jo hyväksynyt, etten lopulta ikinä lue hirveän paljoa - ennätykseni taisi olla 444 sivua. Tykkään pitää paljon taukoja ja herkutella lukiessa sekä lukea ulkona vaikka ystävieni kanssa. Nytkin sain veljeni ja ystäväni (joilla ei ole blogia) "epävirallisesti" mukaan. Lisäksi aiomme tehdä perheen kanssa huomenna sushia ja jotenkin onnistua virpomaankin, joten en edes yritä lukea koko aikaa.

22:15 Aloitan nyt lauantai-iltana klo 22.15 Sophie Kinsellan kirjalla Himoshoppaajan salaiset unelmat. Oikeastaan minun oli tarkoitus lukea Harry Potteria, mutta melkein aloimme tapella siitä veljen kanssa, kunnes sitten huomasin Himoshoppaajan. Olen jo lukenut tämän kerran, vuosia sitten, joten tiedän tämän herättävän hyvät naurut. Samalla katsomme ehkä perheeni kanssa elokuvaa.

00:35 Jotenkin onnistuin multitaskaamaan eli katsomaan samalla elokuvaa ja lukemaan 78 sivua Himoshoppaajaa. Tämä on kyllä melkein yhtä hauska kuin muistikuvissani, vaikka tekeekin vähän mieli lyödä päätä seinään Beckyn tuhlaillessa luottoaan yli rajojen ja ostellessa vaatteita ja kosmetiikkatuotteita pieniinkin murheisiinsa. Samalla mietin, kuinka itselläni ei tosiaankaan olisi varaa ostaa joka päivä lounasta kahvilasta... Hmm, opiskelijan budjetti on kyllä aivan erilainen kuin talouslehden toimittajan.
Odotan myös Beckyn rakkaustarinaa!

12:45 Oho päivitin viimeksi tasan 12 tuntia sitten. Jatkoin vielä hetken lukemista ja tänä aamunakin, tosin tänään aikaa on myös mennyt nukkumiseen, aamupalaan ja perheenjäsenille virpomiseen. Nyt olen sivulla 136. Beckyn raha-asiat kiristyvät entisestään ja tekee mieli kiljua hänelle, ettei joka päivä voi ostaa uusia vaatteita ja juoda cappuccinoa kahvilassa... Ah tämä sarja on niin ihana mutta raivostuttava.

18:25 Lukemisen saldo on nyt 222 sivua, ja enää alle neljä tuntia jäljellä. Minulla ja veljelläni on epämääräisiä lieviä flunssaoireita, joten päätimme sitten olla tekemättä tänään sushia. Iltapäivän olen siis saanut viettää sohvan nurkassa suklaamunia mussutellen ja lukien, toisaalta jäin myös yhdessä vaiheessa selailemaan koneelta entisiä tarinoitani ja kaipailemaan fanfictionin kirjoittamista taas pitkästä aikaa. 

Olen yrittänyt pohtia, onko romaanin päähenkilö Becky sympaattinen. Tietyllä tavalla ei vähimmässäkään määrin, tuhlaileehan hän kaiken luottonsa vaatteisiin ja jouluostoksiin yhdeksän kuukautta etuajassa sekä valehtelee tiensä ulos tilanteista. Hänen elämänsäkään ei muistuta omaani, onhan hän jo työelämässä pienen talouslehden toimittajana ja haaveilee rikkaasta aviomiehestä. Toisaalta häntä ei kuitenkaan pysty vihaamaan, onhan hän sen verran aito ja hauska. Lisäksi luotto- tai lainakierteeseen joutuminen on ihan ymmärrettävää nykyajan kulutusmaailmassa, en minäkään pystyisi niin vain lopettamaan kahvilla käyntiä. Ja onhan Beckykin vain nuori, joka matkustaa käymään vanhempiensa luona, miettii mitä muut ajattelevat hänestä ja pohtii elämälleen suuntaa.

"Vasten tahtoani alan miettiä että Elly onkin ehkä oikeassa ja minä väärässä. Ehkä minunkin pitäisi puhella omistustikkaista ja kasvurahastoista. Voi luoja, ehkä minussa on jotain vikaa. Minulta puuttuu se geeni, joka panee ihmisen kasvamaan aikuiseksi ja ostamaan asunnon Streathamista ja käymään Homebase-myymälöissä joka viikonloppu. Kaikki muut etenevät ilman minua maailmaan jota en ymmärrä." -s.185

22:35 Lukeminen seis!
Oli pakko venyttää maratonia vielä vartti että sain luettua kirjan kokonaan loppuun. Varsinkin kirjan loppu oli ihana, muistin kyllä sen loppukohtauksen aivan väärin! Tämä oli minulle sopivan kevyttä maratonlukemista, koukutti valtavasti ja puolet ajasta hihitin tai ärsyynnyin Beckylle, toisen puolen ajasta luin uudelleen ja uudelleen kuvauksia Luken tummista silmistä <3 



Loppuillasta luin teemuki yhdessä ja veljen leipoma ylimakea teekeksi toisessa kädessä. Se sopi hyvin kirjan maisemiin, Englantiin, jossa Beckykin joi iltapäiväteetä vanhempiensa seurassa.

Luin siis yhteensä 335 sivua ja kokonaisen kirjan, ei ihan huono!

Julkaisen koosteen huomenna!

keskiviikko 1. huhtikuuta 2020

Palmusunnuntain lukumaraton 4.-5.4

Enpä olekaan lukumaratoonannut aikoihin. En ole edes lukenut viime aikoina niin paljon kuin ennen. Joka tapauksessa, ehkä joku ehtisi nyt palmusunnuntaina maratoonaamaan kanssani?

Säännöt ovat yksinkertaiset: ilmoittaudu kommentoimalla tähn postaukseen ja käytä ensi lauantaina tai sunnuntaina 24h ajan mahdollisimman paljon aikaa lukemiseen. Päivitä sivumäärät ja fiiliksiäsi blogiin, Instagramiin, Twitteriin tai miksei vaikka päiväkirjaan. Linkkaa sitten koostepostauksesi minulle tai kerro kommenttipalstalla lukemasi kirjat ja sivumäärä. Osallistua voi siis blogilla tai ilman!

Tärkeintä ei ole kuitenkaan lukea hiki hatussa niin paljon kuin ehtii vaan nauttia lukemastaan! Taukojen pitäminen on sallittua ja hyvin suotavaakin. Kirjan ääreen kannattaa varata jotain pientä naposteltavaa tai välillä vain 'laittaa aivot narikkaan' ja katsoa lempisarjaa tai käydä ulkona. Ja nukkua täytyy muistaa. Äänikirjat ja e-kirjat lasketaan tietysti kirjoiksi!

Lukemisen voi aloittaa jo perjantaina tai sitten lopettaa maanantaina, kunhan osa lukemisesta tapahtu lauantaina tai sunnuntaina. Itse aloitan luultavasti lauantaina, mutta en ole vielä täysin varma.

Osallistujat:

perjantai 4. lokakuuta 2019

Kesäni 2019

Onpa kesästä jo aikaa! Tänään satoi ensimmäistä kertaa lunta! (Tänä vuonna Suomeen muuttaneet varmaan luulevat tämän olevan jokavuotista, mutta tämä ei ole normaalia lokakuun alkupuolelle...) Ruska on liekehtinyt vaahteroissa jo ainakin viikon ja ilma on viilennyt niin, että pitäisi kaivaa jo talvitakki päälle. Joka tapauksessa ajattelen vielä kesää, sen lämpöä ja kokemuksia, iltahämärää ja merituulta...



Kesän 2019 vietin hiukan eri lailla kuin ennen, työskennellen kahvilassa Pohjois-Saksan rannalla pikkukylässä. Suurin osa ajasta meni töitä tehdessä tai bussissa istuessa, mutta mahtui kesään muutakin! Tässä vastaukseni kesän alun bucket listaan.

- Syö döneriä (haha, olen jo kokeillut ja kerron myöhemmin miten kävi): 
Elikkä miten kävi: marssin ensimmäiseen pikaruokapaikkaan, haukkasin palasen döneristä - joka on siis kebabsämpylä - ja heräsin seuraavana yönä hirveään vatsakipuun. Valvoin asunnon sohvalla kaksi tuntia yrittäen saada unen päästä kiinni ja kuunnellen rajua ukonilmaa. Kuulin sitten seuraavana päivänä töissä, että monissa paikoissa döneriin laitetaan vanhentunutta lihaa eikä välitetä hygieniasta...

Työnantajani neuvoivat minulle turvallisemman paikan, jossa kävin uusien turkkilaisten kaverieni kanssa. Mielikuvissani döner oli kuitenkin parempaa, ja kaverinikin olivat tottuneet turkkilaiseen döneriin, joka on kuulemma enemmänkin tortillan tyylinen.

- ja kreikkalaisessa ravintolassa: 
En sitten saanut tätä suoritettua, sillä en pahemmin ravintoloissa ehtinyt istua.

- Käy leipomossa
Kyllä ja useasti! Välillä jouduimme tulemaan töihin bussiaikataulujen vuoksi tuntia aikaisemmin, joten ostimme läheisestä leipomosta sämpylän tai "makean" sämpylän :)

- ... ja jäätelöbaarissa
Täälläkin kävin, mutta muistaakseni vain pari kertaa.

- Syö schnitzeliä ranskalaisten kanssa ja parsaa perunan ja hollandaisekastikkeen kanssa (saatan kyllä jättää tämän välistä koska en ole niin pihvin tai parsan ystävä. Mutta katsotaan!)
En käynyt, kts. vastaus ylempänä. Ravintoloihin en mennyt, mutta kahviloissa istuin aina vapaapäivinä. Saksassa vain kahvilassa tilataan ja maksetaan pöydässä, joten niissä ei oikein voi kiirehtiäkään...


Laitoin itse ruokaa :)

Loput ovat omia keksimiäni:

- Syö kalasämpylää (Fischbrötcheniä) tai leivitettyä kalaa (Backfisch)
Söin kalasämpylän! Henkilökohtaisesti en kuitenkaan pitänyt siitä...

- ja vohvelia ja paljon jäätelöä!
Ostin pari kertaa vohvelia rannan kojuista tai kävin kahvilassa.

- nähdä erästä ystävääni pitkästä aikaa (ehkä Lyypekissä?)
En valitettavasti...

- saada uusia ystäviä
Sain, ja yhden kanssa puhumme vielä päivittäin.

- jutella tuntemattomien kanssa (yhden päivässä? Uskallanko?)
No en kyllä läheskään yhden kanssa päivässä, mutta enemmän kuin Suomessa juttelisin. Välillä kahvilassa, joskus bussissa tai vaikka lomapäivänä rannalla. Polkupyörävuokraamoketju oppi varmasti minut "suomalaistyttönä, joka aina palautti pyörän viime tipassa".
Erikoisin näkökulma tuli eläkeläisnaiselta bussilla, joka kysyi onko Suomenkin hallituksessa "niitä vasemmistoradikaaleja". Niin siis keitä?

- matkustella paljon (kerron sitten loppukesästä)
Hiddensee-saari, Stralsund kahdesti, pyöräretket, Ruotsi, Vadstena, Grisslehamn, Tukholma... Voihan niinkin sanoa! Kaikki olivat upeita paikkoja, joihin ikävöin, mutta erityismaininnan saavat Stralsund ja Vadstena. Olin valmis muuttamaan kumpaan tahansa näistä vanhoista keskiaikaisista kaupungeista. Vadstenan linna oli ehkä jykevin koskaan näkemistäni ja Stralsund vain oli niin kaunis ja viehättävä.


Vadstenan linna
Stralsundissa

- nauttia täysin siemauksin Lalehin keikasta (aivoni eivät kestä sitä, että olen todella menossa sinne! Samalla kuitenkin pelkään odottavani liikoja: voihan olla, että seison liian takana tai hän soittaa kaikki väärät laulut...)
En tiedä mitä kirjoittaisin tähän. Sillä kyllä minä nautin, oli upeaa nähdä Laleh livenä, ja keikan yhteydessä sattui muutamia upeita yllätyksiä ja sattumia. Kuitenkin olin leiponut mieleeni kokemuksesta jotain ihmeellistä ja maailmani mullistavaa, joten keikan jälkeen... se tuntui menevän niin nopeasti ohi ja lisäksi tajusin, etten niin erityisemmin viihdy livekeikoilla. Joka tapauksessa päätin tulla uudestaan ensi vuonna, mikäli mahdollista.



- oppia uusia kieliä (työkavereinani on turkkilainen ja slovakialainen!)
Opin! Olen aika ylpeä itsestäni, sillä osaan nyt toivottaa hyvää yötä kummallakin kielellä sekä muun muassa pyytää turkiksi sytkäriä tai kertoa ikävästäni. Lisäksi opin lisää saksaa ja ruotsiakin - yhden päivän Grisslehamnissa puhuin pelkästään ruotsia... Englanti oli varmaan ainoa kieli, jota en pahemmin käyttänyt, paitsi puhuessani yhden ystävistäni kanssa.

- kokeilla jotain uutta
Matkustin yksin - muun muassa junalla Saksasta Ruotsiin ja takaisin... Näiltä matkoilla koin seikkailuja, jotka voisi kertoa omassa postauksessaan... Yöjunassa Hampurista Kööpenhaminaan en nukkunut silmäystäkään, sillä valot loistivat kirkkaina, jokainen asema kuulutettiin ja keskellä yötä Tanskan rajavartijat nousivat junaan tarkistamaan jokaisen passin. Emme meinanneet saada koko paluumatkan lippua, sillä jostain syystä sitä ei voinut tilata Deutsche Bahnilta netistä eikä soittamalla, eikä Ruotsista löytynyt yhtäkään matkatoimistoa. Lopulta tilasimme liput soittamalla Tågbokningeniin - se ehti onneksi ajoissa postitoimistoon, sillä sähköpostilla lähettäminen ei kuulemma käynyt. Palumatkalla puolestaan kaikki junat olivat myöhässä tai niissä oli tekninen vika, ja läheltä piti, etten myöhästynyt viimeisestä vaihdostani, joka olisi ollut illan viimeinen juna.

Pyöräilin yksin. Ennen tätä kesää en ole ikinä pyöräillyt useammin kuin ehkä kerran vuodessa, enkä edes uskaltanut pyöräillä kaupungissa. Kuukauden kokemuksen jälkeen vuokrasimme äitini kanssa Ruotsissakin pyörät, ja nyt Suomessa olen pyöräillyt keskustassakin. Olen ylpeä tästä!




Kävin ystävien kanssa baarissa. 



Nukuin yön parvekkeella tähtien valossa. (Tai yritin nukkua, sillä parveketuoleilla oli hiukan liian kylmää ja epämukavaa.)

- oppia jotain uutta
Opin hiukan laittamaan ruokaa. Opin pyöräilemään paremmin ja myös uskaltamaan pyöräillä. Opin tekemään erikoiskahveja ja avaamaan lasipullon korkin. CV:ssäni voisi myös lukea taitona aprikoosien pilkkominen tai vaatteiden viikkaaminen... Opin ihmisten avuliaisuudesta, junamatkojen hankaluudesta ja ainakin hetken tunsin sittenkin olevani vahva ja perikseantamaton.

Opin myös odottamaan. 

- vähän pelottaa sanoa mutta: ihastua
Niin, olisinpa...



Kesältä jäi paljon erilaisia muistoja, mutta muutama nousee ylitse muiden. Toivon muistavani aina pyöräretkeni pitkin rannikkoa, iltahämärässä tai aamun valossa, tai kuinka sain uusia, ehkä satuttaviakin ajatuksia St.Marien kirkon Intiasta kertovasta valokuvanäyttelystä. Tai kun Laleh käveli ohitseni kadulla ja vilkutti lavalta. Kävellessäni ympäri Stralsundia, istuessani löytämässäni puussa tai valvoessani parvekkeella tähtiä katsellen...


maanantai 30. syyskuuta 2019

Elämäni kirjojen kertomana

Margot Tarukirjasta postasi haasteesta, jonka Mai Kirjasähkökäyrästä oli päivittänyt nykyiseen muotoonsa. Ideana on siis kertoa elämästään blogattujen kirjojen nimillä. Joustin sen verran, etten ole välttämättä blogannut kirjasta erikseen, mutta ne on kuitenkin aina mainittu täällä. :)

Lapsena olin - Outolintu

Nyt olen - Runotyttö etsii tähteään

Haluaisin olla - 50-luvun teinit

Ominaisuuteni, josta en luovu - Kipinä

Taito, jota haluan kehittää - Speak

Kotini - Täällä Pohjantähden alla

Elämäni - Etsin suurta tulta

Ohje, jota pyrin noudattamaan elämässäni - Et kävele yksin

Asia, jota ilman en voisi elää - Huhtikuu

Asia, jota en haluaisi kokea - Det brinnande havet

Työni - Ein Meer dazwischen, eine Welt entfernt (meri välissä, kokonaisen maailman päässä)

Työpöydälläni - A Semi-Definitive List of Worst Nightmares

Yöpöydälläni - Runoja

Antavat voimaa - Kaksi sateenkaarta

Vievät voimia - Välimatkoja

Haaveilen - Sininen linna

Viestini ystävälle - Looking for Alaska

Minua mietityttää usein - Of Love and Shadows

Minua pelottaa joskus - Yksinäisyyden kaivo

Tulevaisuudensuunnitelmani - West from Home