torstai 6. joulukuuta 2018

Naisten aakkoset: XYZ - entäpä Miesten aakkoset?

Aiemmin olen kirjoittanut aakkosista ABCDEFGHIJ,
 KLM, NOPQ, RSTU, V ja W.

I Kuka on suosikkikirjailijasi?
- Sisko Ylimartimolta olen lukenut L.M.Montgomerysta kertovan Anna ja muut ystävämme, joka on lempitietokirjani (joita en sattuneesta syystä hirveästi lue). Tämä on sopivan pohtiva ja todella kiinnostava, sillä Montgomeryn elämää verrataan hänen kirjojensa sankarittariin. Yhtä paljon arvostan sitä, kuinka Ylimartimo on kääntänyt suomeksi loputkin Montgomeryn romaanit. Muuten en ehkä koskaan olisi tutustunut Saraan, Patiin ja Marigoldiin.

II Muutakin kulttuuria on olemassa kuin kirjallisuutta. Kuka nainen joltakin muulta kulttuurin alalta on suosikkejasi?
- Ieva Zasimauskaitė esiintyi vuoden 2017 Euroviisuissa laulullaan When We're Old, joka sai minut uskaltautumaan esiintymään sillä koulun edessä. Hän laulaa kauniisti ja pehmeästi, ja aikomukseni oli tutustua hänen musiikkiinsa paremminkin. Se kuitenkin vähän jäi, varsinkin, koska hän laulaa paljon liettuan kielellä.

III a) Kehen kulttuurin edustajaan haluaisit tutustua paremmin?
- Yuqi Zhang näyttelee vahvaa naispääosaa elokuvassa The Golden Monk, josta en kyllä muuten tykännyt. Olisi kiva nähdä hänet jossain toisessakin elokuvassa.  

Nämä aakkosten loppupään kirjaimet oli pakko tiivistää, ja siltikin oli vaikeuksia keksiä sopivia henkilöitä. Å:ta, Ä:tä ja Ö:tä en tämän vuoksi halua yrittääkään, sillä en saisi niihin varmaan ketään. 

Saan siis lopultakin Naisten aakkoset -haasteen päätökseen, jonka aloitin jo 2,5 vuotta sitten keväällä 2016. Ehkä tästä huomaakin, etteivät kovin pitkät haasteet sovi minulle, sillä motivaatio tuntui jatkuvasti lopahtavan. Haaste oli kuitenkin mielenkiintoinen ja sai esittelemään omia lemppareita sekä miettimään naisten paikkaa julkisuudessa.

Itse tajusin, että vaikka aika monen on luultavasti vaikeampi keksiä tunnettuja naisia (siksi kai tämä haastekin), on minulla tilanne juuri päinvastainen. Ihailen enemmän naisnäyttelijöistä ja naishahmoja ja luen lähes pelkästään naisten kirjoittamia kirjoja. Suurin osa poikkeuksista on koulua varten lukemiani kirjoja, joista varsinkin klassikot ovat lähes poikkeuksetta miesten kirjoittamia.

Tämän voi perustella sillä, että miehet kirjoittavat hyvin vähän lempigenrejäni, kuten romanttisia nuortenkirjoja ja tyttökirjoja tai historiallisia naisista ja tytöistä kertovia romaaneja. (On kyllä pakko mainita pari poikkeusta: Rick Riordanin Percy Jacksonit, Markus Zusakin Kirjavaras ja Erik Erikssonin Kärlek och krig -sarja kuuluvat juurikin tähän kategoriaan ja ovat loistavia.) Tietysti minun kannattaisi lukea enemmän muitakin genrejä, esimerkiksi pojille suunnattuja kirjoja... Ne ovat kuitenkin välillä liiankin vauhdikkaasti kirjoitettuja, kuten Antti Halmeen Mafiakesä.

Jos kuitenkin haasteena olisi ollut Miesten aakkoset, olisin ollut hiukan hukassa monessa kohtaa. Ehkäpä joku samalla tavoin tunteva jaksaa aloittaa Miesten aakkosetkin?

Kiitos haasteesta Margitille

P.S. Hyvää tasa-arvoista itsenäisyyspäivää! Vastahan täytimme sata vuotta...! 

2 kommenttia:

  1. Hienosti jaksoit aakkoset loppuun asti! Nuo viimeiset kirjaimet olivat minullekin vaikeita. Miesten aakkoset -haaste ei tuottaisi minulle vaikeuksia ainakaan kirjallisuuden osalta, koska luen paljon klassikoita ja vanhempaa kirjallisuutta ja siellä miehet ovat yliedustettuja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen iloinen, että jaksoin loppuun. :) Å, Ä ja Ö jäivät kyllä saavuttamatta, mutta ne olisivat olleet liian haastavia. Totta, monelle Miesten aakkoset olisivat helpompi haaste, mutta minulla taitaa olla toisella lailla yksipuolinen kirjamaku. :D

      Poista