Kerrottavaa (=pää räjähtää)

"Tammikuu on pakkaskuu
Helmikuu on hiihtokuu..."

Ei näytä siltä. Tiet, puut, katot ovat täysin kuivia. Vain läheisessä puistossa on vielä lunta, mutta millaista? Osin mustaa, harmaata, loskaa. Sulamassa.
     Helmikuun pitäisi olla melkein keskitalvea! Kevään pitäisi tulla maaliskuussa! (Minun mielestäni.) Pidän paljon keväästäkin. Mutta sitä ennen pitäisi tulla kunnollinen pitkä talvi. Jolloin voi olls lumisotaa, käydä pulkkamäessä, ihastella kimmeltäviä tähtiä ja lunta, juoda kaakaota...

Jätetään tuo aihe. Hiihtoloman loppu surettaa vähän, mutta onneksi meillä ei vielä ole kamalasti koulutöitä. Tosin "Ylpeys ja ennakkoluulo", jonka lukemisen aloitin liian myöhään. Se on hyvä kirja, mutten oikein jaksaisi lukea sitä 50 sivua päivässä. Enkä ehtisikään.

Syy.

Isä muuttaa lähipäivinä ulkomaille. Kesällä, mekin muutamme sinne. Pariksi vuodeksi. Jätän nyt tämänkin aiheen, mielipiteeni tästä ei ole ihan lyöty lukkoon.

Seuraus.

Pitäisi keksiä koko perheen yhteistä tekemistä. Kaikilla on oma mielipide. Yhteisymmärrykseen (luulisin?) on päästy illan elokuvan kanssa... Mutta entäs muuta? Itse haluaisin elokuviin, suunnistamaan, luistelemaan.

Elokuva: liian pelottava/ tylsä muille.  Suunnistus: rakas harrastus, jota en ole ehtinyt vuosikausiin. Luistelu: muut eivät halua, varsinkaan jääkiekkoa. 
     Isälle kävisi varmaan kaikki. Muille ei mikään. Ei kyllä minullekaan muiden harvat ideat. Viimeiset hetket yhdessä... 

???!!!

Lukumaratonissa luetut

Lukumaratonin aikana lukemiani kirjoja (jälkimmäistä en ehtinyt kokonaan):

Kiinnostuksen herätti: 90-luvun Viisikko-tv-sarja

Kirja: Viisikko karkuteillä

Kirjailija: Enid Blyton

Julkaisuvuosi: 1967 (1.painos 1957)

Suomentaja: Lea Karvonen

Alkuperäisteos: Five Run Away Together (1944)

160 sivua

Tammi

Pauli odottaa serkkujaan Leota, Dickiä ja Annea Kirrin Bayhin, jossa he voisivat viettää kesäloman lopun yhdessä uiden ja viettäen viikon Kirrin-saaressa. Unelma kuitenkin särkyy, kun Paulin äiti joutuu sairaalaan ja isä lähtee tämän mukaan. Viisikko joutuu uuden ilkeän keittäjän rouva Stickin huomaan. Paikalle ilmestyvä herra Stick ja perheen inhottava Rollo-poika eivät auta asiaa lainkaan. Viisikko päättää lopulta karata tuttuun paikkaan, mutta joutuvat sieltä uuteen seikkailuun...

Olen lukenut noin 7-10-vuotiaana melkein kaikki Viisikot, sekä muutakin Enid Blytonin tuotantoa, mutta pitkään aikaan en ole palannut niiden pariin. Viikonloppuna katselin kavereideni kanssa pari omistamani Viisikko-sarjan DVD- jaksoa ja päätin lukea jonkun Viisikon uudelleen. Tämä osa on muistakseni ollut yksi lempiviisikoistani, ehkä juuri Stickien takia.

Sama tunnelma kirjassa oli edelleenkin, seikkailumeininki. Soutelu, yhdessäolo, jännittävä linnasaari ja vankiluolat... Ruoat kuulostivat ihanan herkullisilta! (Kuulin esimerkiksi Blytonin Salaisuus-sarjassa ensimmäisen kerran nekuista. En tiennyt mitä ne olivat, joten kuvittelin irtokarkkihyllyn Paistettu kananmuna -karkkeja nekuiksi :D) Ihmettelin kuitenkin, kun Viisikolle ei kelvannut marmeladileivät ja tee iltapalaksi vaan he halusivat kakkuja. Ehkä he olivat vain tottuneet parempaan.

Henkilöillä on jokaisella oma persoonansa, pikkutyttö Anne, johtaja-Leo, hauska Dick ja poikatyttö Pauli. Pauli onkin lempihahmoni juuri itsepäisyytensä ja poikamaisuutensa vuoksi. Viisikko tekee hyvää ja on ystävällinen ystävällisille ihmisille. Häiritsi kuitenkin, mitä he lopussa tekivät Rollolle. Poika oli inhottava itsekin, mutta siihen olivat syynä hänen inhottavat vanhempansa. Samaten jotkut mukavat henkilöt pääsevät mukaan Viisikon seikkailuihin, jotkut eivät. Epäreiluutta? Vaiko Viisikon ajattelemattomuutta?

Kirja menee Helmet-lukuhaasteen kohtaan: Kirja jonka muistat lapsuudestasi

                               ***

Kiinnostuksen herätti: Suketuksen suosittelema, Anne Frank

Kirja: Amsterdam, Anne F. ja minä

Kirjailija: Terhi Rannela

Julkaisuvuosi: 2008

199 sivua

Otava

15-vuotias Kerttu lähtee kirjailijaäitinsä kanssa luksuslomalle Amsterdamiin. Ensin teini hangoittelee periaatteen vuoksi, mutta kaupungin nähtävyydet ovatkin ihan jänniä. Kerttu tutustuu kivaan Robbeen ja tämän tyttöystävään, ja viihtyy äitinsä kanssa mukavasti. 

   Rentoutumista Kerttu tarvitseekin, sillä kotona odottavat ihmissuhdeongelmat. Hän on seurustellut Miran kanssa kuukausia, mutta alkaakin tuntea epävarmuutta suhteesta ja identiteetistään. Netissä tyttö on tutustunut Jimiin ja tuntee ihastuneensa tähän. Mitä tehdä? Kerttu on varma, ettei Anne Frank ja tämän ikivanha päiväkirja auta asiaan lainkaan, mutta kuinka ollakaan...

Mistäs aloittaisin. Oli mukavaa lukea Amsterdamista, koska Hollanti kiinnostaa jonkin verran (esimerkiksi juuri Anne Frankin ja Audrey Hepburnin kotimaana). Sen molemmat puolet kävivät ilmi: viihtyisä kanaalikaupunki ja öiset "huumekujat" sekä Punaisten lyhtyjen alue. Kirjan mukaan kaupunki on kuitenkin turvallinen, eivätkä Kerttu ja äiti aivan kamaliin seikkailuihin joutuneet.

     Minusta oli hyvä, että kirjassa puhuttiin myös homoseksuaalisuhteista, seurustelihan Kerttu koulukaverinsa Miran kanssa. En ole aiemmin niistä lukenut ja useimmissa kirjoissahan tytöt rakastuvat poikiin, joten hyvä lukea näinkin päin, vaikka se tuntuikin erilaiselta.

     Kirja on minämuodossa Kertun näkökulmassa, joten siellä putkahtelee teinisanastoa. Ne eivät paljoa häirinneet, paitsi lyhyet lauseet: "Omg." Enkä oikein samaistunut Kertun ja äidin suhteeseen. Kerttu "nykynuorien" lailla tietenkin vain sietää äitiään ja pitää tätä välillä nolona. Vaikka olenkin murrosiässä, on äidilläni ja minulla hyvät välit, välillä tosin riidellään :). No, kaikista asioista ei voi olla samaa mieltä vanhempien kanssa. Eivätkä kaikki teinit vihaa vanhempiaan.

     Joka tapauksessa mukava kirja Anne Frankeineen, jatko-osan "Goa, Ganesha ja minä" voisi lukea joskus...

Kirja menee lukuhaasteen kohtaan: Kirja, joka kertoo seksuaalivähemmistöön kuuluvasta henkilöstä/henkilöistä

1. Lukumaratoni! (silloin tällöin päivittyvä)

Ihana hiihtoloma! Aikaa kokeilla ensimmäistä kertaa kiinnostavaa ajanvietettä kuten lukumaratonia! Näihin aikoihin on blogeissa kiertänyt Lukutoukan ruokalista -blogin ystävänpäiväkirjalukumaratoni, mutta minun on aivan itsenäinen sellainen (sitä paitsi ystävänpäivä menikin jo). Tosin inspiraatiota sain sieltä.

Ajattelin aloittaa kello yhden aikaan (eli noin tunnin päästä) ja jatkaa huomiseen samaan kellonaikaan asti. Koko aikaa en aio lukea, kyllästyisin siihen kuitenkin. Enkä tiedä, montako kirjaa ehdin selättää, mutta ainakin pari kappaletta olisi kiva saada loppuun. Lukusuunnitelmia on, mutten niitä ihan vielä paljasta...

Lisäilen tähän postaukseen raporttia aina välillä, mutta en vielä tiedä, aionko kirjoittaa esim. parin tunnin välein tilanteesta vai aina silloin kun kirja on luettu. Luultavasti vähän molempia.

Nyt menenkin siivoamaan, ehkä se kuluisi nopeammin kuin on jännittävää odotettavaa!

   Lähtekää tekin lukumaratoniin! Tai onko olemassa puolimaratonia? 12h? :)

13.07: Let's read! Aion ensiksi lukea loppuun Enid Blytonin "Viisikko karkuteillä", jonka aloitin viikonloppuna (luin vain sivulle 32). Taas pitkästä aikaa Viisikkojen pariin!

16.15: Viisikossa vasta sivulla 53, koska juoksentelin ensimmäisen tunnin katsomassa mahdollisia kommentteja, sitten lähdin kirjastoon. Tulikin haalittua vähän lisää kirjoja maratonia varten :)

19.28: Kirjassa s.130. Suurin osa ajasta luettu, tosin välillä käväisty netissä. Juotu hyvänmakuista teetä sekä syöty lukuisia karkkeja. Pian lähdetään hampurilaiselle: auto oiva lukupaikka?

 

23.05:"Viisikko karkuteillä" (160s) luettu, Terhi Rannelan "Amsterdam, Anne F. ja minä" (199s) aloitettu. En vielä tiedä, kumpi on parempi, molemmat ovat niin erilaisia. Aamulla yritän herätä aikaisin jatkamaan, että ehtisin kirjan loppuun. Teen niistä sitten bloggaukset. Kohta nukkumaan...

9.30: Kirjassa sivulla 40. Herättyäni katsoin tv-ohjelman, nyt lukeminen jatkuu vielä 3,5 tuntia. Ehtiikö saada kirjan loppuun...?

13.27: Nenästä alkoi tulla verta varttia ennen maratonin loppumista, joten otin vähän yliaikaa. "Amsterdam, Anne F. ja minä":stä jäi 30 sivua puuttumaan, pääsin sivulle 170. Luen sen pian loppuun ja kirjoitan bloggaukset. 

Luin 24h aikana 298 sivua. Olin toivonut vähän enemmän, mutta täytyy ottaa huomioon, etten yleensä pysty lukemaan edes sataa sivua päivän aikana, joten siihen verrattuna luin ruhtinaallisesti. Ensi kerralla aion kokeilla nostaa tämän ensimmäisen maratonin saavutusta :)

Kumpikaan kirja ei sillä tavalla koukuttanut, mutteivat myöskään olleet tylsiä (onneksi) vaan aivan hyviä. Viisikossa oli tietynlainen seikkailutunnelmansa, Terhi Rannelan kirja oli mielenkiintoinen varsinkin Anne Frankin kohdalta. 

Nautin kokemuksesta ja aion kokeilla lukumaratonia uudestaan! Ehkä ensi kerralla olisi enemmän aikaa lukemiselle, ei hampurilais-/ kirjastokäyntejä. Hyviä maratoneja teillekin!

17.45: Maratonin aikana luetut täällä!

Terhi Rannela: Läpi yön (+ Muuta)

Kiinnostuksen herätti: Polgaran suosittelema

Kirja: Läpi yön
Kirjailija: Terhi Rannela
Julkaisuvuosi: 2014
284 sivua
Otava

9.luokalla olevan Marian kotona ei ole asiat hyvin. Liikaa riitelyä. Isä juopottelee ja uhkailee itsemurhalla. Nämä asiat saavat Marian lopulta tarttumaan siihen viimeiseen vaihtoehtoon. 

Apu ehtii ajoissa paikalle. Isän huudot: "Taistele, Maria, taistele!" saavat tytön kamppailemaan elämästään - ja selviytymään. Alkaa vaihe, jolloin hänen täytyy saada asiansa järjestykseen. 

Maria kirjoittaa päiväkirjaansa vuoroin elämäniloisesti, vuoroin masentuneesti. Isä pysyy alkoholistina, joka kuitenkin joskus osoittaa hellyyttäkin. Lähimmäisten kuolema. Poikaystävä, joka jättää. Marian omat alkoholikokeilut ja riehakkaat illat baareissa.
     Yksi elämän läpi johtavista langoista on kirjoittaminen, Maria lähtee opiskelemaankin kirjallisuutta. Hän haaveilee kirjan julkaisusta - ja eräänä päivänä unelmasta tulee totta.

Kirja oli kirjoitettu päiväkirjamuodossa, ehkä se tekikin siitä niin koukuttavan. Luin samaan aikaan toista kirjaa, mutta lopetin "Läpi yön" aiemmin. Päiväkirjaa kirjoitettiin hyvin todenmukaisesti, ei esimerkiksi selitetty liikaa joistain asioista, minua häiritsee, jos päiväkirjaromaaneissa on vaikkapa paljon kuvailuan niin kuin romaaneissa yleensä.
     Maria elää 1990-luvulla ja esimerkiksi Titanic- ja Evita-elokuvat mainittiin sekä sen ajan (ja nykyajankin) kuuluisia bändejä. Päähenkilö luki lisäksi hyvin erilaisia kirjoja Harry Potterista Laura Palmerin salaiseen päiväkirjaan. Tuttuja kirjoja oli hauska bongailla.

Marian baari-iltoja ja muita typeryyksiä ei ollut niin mukava lukea, toivoin vain että hän lopettaisi juomisen (niin kuin hän joskus vannoi lopettavansa). Olen lukenut aiemmin Terhi Rannelalta "Taivaan tuuliin" ja tiettyjä samanlaisuuksia oli tässäkin, psykologilla käynneistä Ulrike Meinhofin ihailuun. Kirjoittamista oli kiva seurata, Maria tuntui pommittavan kustantajia kirjoillaan. Itsekin haluaisin kirjailijaksi, mutta aiheeni tyssäävät aina jossain kohtaa. Ehkä sitten joskus...

Kirja menee Helmet-lukuhaasteen kohtaan "Nuorille tai nuorille aikuisille suunnattu kirja" (luulisin niin)

                         ***
Myöhästynyttä hyvää ystävänpäivää kaikille! Sain kaveriltani lahjan sekä eräällä nettisivulla 6 korttia! Kiitokset kaikille!
    Nautin paraikaa hiihtolomasta, koulutyöt eivät kiinnosta ollenkaan. Tekisi mieli vain lukea, kirjoittaa, surffailla netissä, käydä ulkona (ennen kuin lumi sulaa, nyyh :( ) Mietin sitä lukumaratonia, jonka jotkut blogit ovat tehneet, ehkä senkin voisi kokea tällä viikolla...
     

Käthe Recheis: Lena - Unser Dorf und der Krieg

Kiinnostuksen herätti: 2. lukukerta

Kirja: Lena - Unser Dorf und der Krieg
Kirjailija: Käthe Recheis
Julkaisuvuosi: 5.painos 1997 (1.painos 1987)
312 sivua 
Kerle - Freiburg,Wien,Basel

Meidän piti viime vuonna koulussa lukea vieraskielinen kirja. Lena - Unser Dorf und der Krieg. Lena - Meidän kylämme ja sota. Kirja vaikutti mielenkiintoiselta, joten otin sen. Se oli myös jostain syystä paksuin kirja, jonka joku luokaltamme otti...

"Lena - Unser Dorf und der Krieg" kertoo 1930-40-luvun Itävallasta, Hitlerin valtakaudesta. Päähenkilö on alussa 10-vuotias Lena, joka asuu pienessä kylässä lähellä Linziä. Hänen perheeseensä kuuluu lääkäri-isä, äiti, isoveli Christoph, Steffi-täti sekä isoisä. Maaliskuussa 1938 Saksa valloittaa hänen kotimaansa ja kansalaiset joutuvat äänestämään, haluavatko he Itävallan liittyvän Saksaan (Anschluss). Melkein kukaan ei uskalla äänestää vastaan, koston pelossa.

Tavallinen elämä muuttuu paljon uuden kotimaan myötä. Itävallasta tulee "Ostmark". Täytyy varoa, mitä sanoo ääneen ja kehen voi luottaa. Sodan syttyessä nuorten miesten täytyy lähteä rintamalle, ja heidän kaatumistaan pidetään uhrautumisena Johtajalle ja Saksalle. Täytyy varoa propagandaa, jonka mukaan saksalaiset ovat herrakansaa ja muut kansat täytyy liittää Saksaan tai tuhota. Myös heikkomielisiä, sairaita tai erilaisia ihmisiä tapetaan salaa. Niin käy myös Lenan ystävän Bernin isälle, jolla on kulkuriluonne.

Lenakin uskoo aluksi propagandaa ja ystäväänsä Rosaa, joka pitää Hitlerin sanoja pyhinä. Hän iloitsee Saksan voitoista ja pitää niistä päiväkirjaa. Hänen vanhempansa ovat kuitenkin Hitleriä vastaan, ja Lenakin herää kuultuaan keskitysleireistä ja niiden kauheuksista. Yhdessä perheensä kanssa hän alkaa odottamaan aikaa, jolloin sota olisi loppu, ja liittoutuneet vapauttaisivat Itävallan.

Minusta kirja oli nyt vain yksinkertaisesti TODELLA hyvä. Välillä iloinen, välillä surullinen ja hyvin monipuolinen tapahtumissa. Välillä mainittiin sodankulusta, mutta yleensä kerrottiin sodan ajan arjesta ja erikoisista tapahtumista. Lauseet saattoivat olla hyvin "tunnelmallisia", kirjoitin niitä ylöskin. Esimerkiksi Stauffenbergin yrityksestä murhata Johtaja:

"Häneltä ei ollut onnistunut Hitlerin tappaminen eikä sodan lopettaminen - mutta hän oli edes yrittänyt. Me emme koskaan unohtaisi hänen nimeään." (Oma suomennos)

Koska luin kirjan toista kertaa ja monen vuoden saksanopiskelun jälkeen, ymmärsin siitä paljon. Tietenkin oli sanoja ja kohtia, jotka jäivät epämääräisiksi, mutta myös opin vähän harvinaisempaakin sanastoa sekä fraaseja. Kielitaito karttuu lukemalla :)

Joissain kohdissa melkein itketti, varsinkin kun kuuntelin samalla kaihoisaa kappaletta "Old and Wise" (kuunnelkaa se!). Tällä lukukerralla tajusin ehkä paremmin, millaista elämä niihin aikoihin oli. Miltä tuntui mennä sotaan. Miten ihmiset eivät uskaltaneet nousta yksin natseja vastaan ja vaarantaa oman ja muidenkin hengen. Monikaan ihminen ei sitä uskaltanut, mutta joistakin tuli sankareita ja marttyyreitä. Tässä kirjassa sankari oli lopulta ihminen, joka änkytti, puhui vähän eikä päällepäin näyttänyt ollenkaan sankarilta.

Lainatakseni kirjailijan loppusanoja (kirja perustui hänen lapsuudenkokemuksiinsa):

"Mitä me voisimme tehdä pitääksemme vuonna 1945 annetun lupauksemme: 'Ei enää koskaan!'" ... "Meidän pitäisi tietää, että jokainen suvaitsemattomuus erilaisia ihmisiä kohtaan kantaa jo sisässään tulevan vääryyden juuret." (Oma suomennos)

Kirja menee Helmetin lukuhaasteen kohtaan "Tositapahtumiin pohjautuva kirja"

Uudelleenrakastuminen The Sound of Musiciin

Orion on pieni elokuvateatteri, joka näyttää niin vanhoja kuin uusiakin elokuvia KAVI:n esittämänä. Viime viikonloppuna siellä meni The Sound of Music, musikaaleista musikaalein. En ollut nähnyt tätä pitkään aikaan (enkä paljoa muistanutkaan), joten oli pakko mennä katsomaan. Muistelin, ettei tämä ihan Audrey Hepburnin parhaille elokuville vertoja vedä, mutta nyt sanoisin, että kyllä vetää!

The Sound of Music (1965) kertoo Mariasta, joka on Salzburgin luostarissa noviisina, mutta karkailee kuitenkin vuorille laulamaan. Luostarin johtaja, abbedissa, päättää lähettää Marian kotiopettajattareksi seitsemänlapsiseen äidittömään perheeseen. Perheen isä, kapteeni, on hyvin tiukka, eikä pidä musiikista, melusta tai lasten huomioimisesta. Maria kuitenkin antaa näiden leikkiä ja laulaa, mistä kapteeni suuttuu, kunnes huomaa lastensa laulavan hyvin ja ilahduttavan tulevaa äitipuoltaan paronitar Elsa Schröderiä, jonka kanssa kapteeni on kihloissa. Maria on tuonut musiikin jälleen taloon, voiko hän tuoda sinne rakkaudenkin?

Elokuvan elämäniloinen puoli: Marian avoin luonne, Julie Andrews sopii todellakin rooliinsa! Lapset (Liesl, Friedrich, Louisa, Kurt, Brigitta, Marta, Gretl), joiden iloa oli ihana seurata. Kapteenista (Chrostopher Plummer) en oikein pitänyt, hän oli hirveän ylimielinen. Laulut olivat ihastuttavia, ja koska näytös oli sing-along, sai laulaa mukana! Pari niistä onkin jäänyt soimaan päähän.

Surullinen puoli: Tarina sijoittuu 1930-luvun lopun Itävaltaan, aikaan jolloin natsi-Saksa valloitti maan. Kun perhe elokuvan loppupuolella lauloi isänmaallisen "Edelweiss"-kappaleen rohkaistakseen Itävaltaa, työntyivät kyynelet silmiini.

Nyt tekisi niin mieli katsoa lisää vanhoja elokuvia...

Tammikuu 2015

Minäkin teen sitten tällaisen koosteen, kun niitä on niin hauska lukea! :) Katsotaan tuleeko tästä perinne vai pelkästään silloin tällöin -postaus...

Luin tammikuussa 2 kirjaa loppuun:
1. Jacqueline Wilson: Kuin kaksi marjaa (192s)
2. Jane Austen: Emma (615s)

En paljoa lukenut, koska sen verran meni Emmassa aikaa. Molemmat kirjat olivat hauskoja ja hilpeitä, mutta kyllä Emma oli vähän parempi ja hyvä avaus Jane Austenin lukemiselle :) Joitakin kirjoja ehdin aloittaa ja jatkan niitä nyt helmikuussa :) Onneksi on hiihtoloma!

Muuta tammikuussa kokemaani... Stressiä aika monesta syystä, mutta myös iloa ja kavereita. Kaksi teatteriesitystä (Mamma Mia! ja Pikkukaupungin noidat) sekä muutama elokuva. Tunne, kun lumi vuoroin sataa, vuoroin sulaa pois :( Onneksi meillä nyt pyryttää! Taas talvi!

Uusia kirjoja, joita sain: Kerstin Gierin Safiirinsini kirjaston poistohyllyltä, sekä:

The Jane Austen Handbook, jonka äiti toi ulkomailta! Kertoo muun muassa, kuinka olla morsian 1800-luvun alussa tai kuinka vältellä ei-haluttua tanssiparia. :) Interesting!

Hyvää ja kirjaisaa helmikuuta teillekin!