Lue mielenterveyttä -haaste

Viime syksynä osallistuin Sirrin aloittamaan mielenterveyteen keskittyvään lukuhaasteeseen. 

Aihe oli todella puhutteleva, mutta valitettavasti olen ehtinyt lukea ja blogata vain harvasta kirjasta puolen vuoden aikana, enkä sitten jaksanut enää liittää niitä haasteeseen. Vähän harmittaa, mutta sain haasteeseen kuitenkin pari kirjaa:

1. A book with emotions: Jenny Han: To All the Boys I've Loved Before

Tämä nuortenromaani kertoo tytöstä, joka ei kerro tunteistaan ihastuksilleen, kunnes hänen salaiset rakkauskirjeensä tulevatkin jostain kummasta syystä lähetetyksi heille... Romaani on hieno kehityskertomus ja hiukan hömppääkin on kyllä tarjolla! P.S. Se on myös suomennettu, ja elokuvakin löytyy!

2. A non-fiction book: James Dawson: This Book Is Gay

Tämä sopisi myös self-help-kirjan kategoriaan, ja suosittelisin todellakin suuntautumisesta riippumatta luettavaksi! Kirja on viihtyisää ja rentoa luettavaa, ja siitä löytyy osuvia ajatuksia.

Kiitos haasteesta Sirrille!

Ai Mi: Under the Hawthorn Tree

Kiinnostus heräsi: samanniminen elokuva, jonka näin pari vuotta sitten, sekä kulttuurivallankumous aiheena

Unohdin ottaa kuvan kirjasta ennen palauttamista kirjastoon, mutta sen löytää esimerkiksi täältä.

Under the Hawthorn Tree
Ai Mi
2011 
Anna Holmwood
Shanzhashu zhi lian (2007) 
352 sivua
Virago

Eletään 1970-luvun alkua, kulttuurivallankumouksen jälkipuoliskoa Kiinassa. Jingqiu ei ole vielä edes lopettanut koulua, kun hän saa työkseen matkustaa muutaman koulutoverinsa kanssa pieneen maalaiskylään keräämään tarinoita ja kokemuksia uutta oppikirjaa varten. Jingqiun perhe on köyhä, ja isä ja veli on lähetetty kulttuurivallankumouksen mukana maalle 'uudelleenkasvatettavaksi'. Äiti on huolissaan perheestä ja sen maineesta ja on pienestä pitäen varoittanut tytärtään miehistä. Kuinka ollakaan, Jinqqiu kohtaa kylässä komean kenraalin pojan...

"Jingqiu's mother had always said one slip leads to a road of hardship, but at first she had misunderstood even this simple sentence, thinking her mother had said 'one's lip leads down a road of hardship', and even after the real meaning became clear to her, that one small error could lead to untold misfortune, she still hadn't really understood the meaning of this word, 'slip'. In her opinion, letting a boy know you loved him was a 'slip', because he could boast about it to his friends and destroy your reputation. Jingqiu knew of many such stories, and not just stories, but real girls who had been treated this way. She was always careful not to make that kind of mistake, and the best method, she thought, was to not fall in love - that way you couldn't possibly lose your footing." -s.88

Tätä kirjaa lukiessa tajuaa hyvin seksuaalikasvatuksen merkityksen. Jingqiu, vaikkakin noin 16-20-vuotias tarinan aikana, ei tiennyt mistä vauvat tulevat tai mitä seksi on, sillä kukaan ei ollut vaivautunut kertomaan sitä hänelle. Välillä hänen naiivi pohdintansa ja asioiden analysointi hämmensi ja ärsytti minua, mutta eihän hän voinut tilanteelle mitään. 

Kirjan kerrontakin oli hiukan naiivia, mutta jotkut kohtaukset (esimerkiksi eräs seksikohtaus) yllättävän suorasti kuvattu, mikä taas ei ehkä sovi omaan lukumakuuni.

Kirja kuvasi hyvin tarkasti naisten huonomman aseman yhteiskunnassa. Esimerkiksi Jingqiun rakastettu käyttäytyi aluksi (minun mielestäni) lähentelevästi ja ahdistavasti, mutta toisaalta hän kehittyi pian paljon hyväksyttävämpään suuntaan. Enemmän kiinnitin huomiota Jingqiun kohteluun naisena työelämässä. Hän joutui tekemään raskasta ja hengenvaarallista työtä tienatakseen perheelle rahaa ja ahkeroi paljon enemmän kuin miehet, mutta silti hänelle naurettiin. Eräässä työpaikassa pomon lähenneltyä Jingqiuta hänen työtoverinsa neuvot antavat hyvän kuvan naisten asemasta seksuaalisen häirinnän tapahtuessa:

"Granny was dismissive. 'Oh, what's the big deal? What could he have possibly done up on that wall? Why get so worked up? You can't be so precious when you're trying to scrape a living through temp work.'
   Surprised and angry, Jingqiu replied, 'How can you say that? If he had done it to you would you have thought it was nothing?'
   'I'm an old woman, he wouldn't waste his energy trying to touch me. I'm afraid you're going to be the one to suffer most out of this. If you had broken your leg jumping off that wall what insurance would you have to fall back on? -" -s.221-222

Onneksi paljon on muuttunut, mutta täytyy muistaa, että samanlaista kohtelua tapahtuu yhä ympäri maailmaa...

Romaani näytti myös hyvin kulttuurivallankumouksen tai miksei muidenkin aikojen nuorten mahdollisuudet elämässä ja unelmien tavoittelussa. Jingqiuta uhkasi rankka 'uudelleenkasvatus' maalla, kuten kaikkia tuon ajan nuoria, mutta hän sai onneksi työpaikan kotikaupungistaan äitinsä koululta. Lisäksi hän teki kesäisin pätkätöitä (temp work) vaarallisilla työmailla. Vaikka kulttuurivallankumouksen aika oli jo väistymässä, heitti se yhä varjon perheen elämään.

"She told her sister to eat. Her sister was overjoyed; grabbing three pears she went to wash them so they could have one each. Jingqiu declined, saying she had already eaten some at the factory. 'That's the thing about pears, if you eat too many you get sick of them.'
   Jingqiu watched her sister read while nibbling at a pear. After half an hour she still hadn't finished. Jingqiu's heart ached, and quietly she made a promise to herself: when I earn some money I will buy a big basket of pears so my sister can eat as many as she pleases, so many that she will never want to eat another pear again." -s.141

Muutenkin tuon ajan yhteiskunta ja tavat erosivat paljon nykyajasta ja Suomesta, varsinkin seksuaalikasvatuksen puutteessa ja tiukassa kurissa. Ehkä erikoisimpia olivat nuorten poikien rakkauskirjeet, joita Jingqiu oli lupautunut korjailemaan ja joissa käytettiin paljon metaforia ja Maon Punaisen kirjan sitaatteja: "Wait until the mountain flowers bloom, and out from the thicket she will smile." Kuulemma vain pahansuovat pojat kysyivät suoraan tyttöä ulos. Jingqiun rakastettua kutsuttiin nimellä Old Third, vaikka hänen oikea nimensä oli Sun Jianxin, eikä hän mitenkään vanha ollut.

Muutenkin Jingqiun ajatusmaailma on hyvin erilainen kuin suurimman osan nuorista tänä päivänä: hän ei aiemmin ajatellutkaan rakastumista tai unelmien toteuttamista vaan tiesi paikkansa yhteiskunnassa ja perheen elättäjänä. Hänellä ei ollut valinnanvaraa. Ehkä tällainen ajatustapa kuuluu kommunismiin mutta myös ylipäätänsä köyhempien perheiden elämään. Joskus mietin, pystyisinkö itse samaan vastuunkantoon ja -tuntoon, jonka kanssa monet nuoret ympäri maailmaa elävät.

"Jingqiu had never before thought of marriage as a way of altering her future; she was going to be sent down and she would never come back, and that was that. Her family was poor, and she did want to change that, but she refused to rely on marriage as a means of improving her situation. She'd rather rob a bank. For her, everything - school, finding work, joining the Youth League and so on - was out of her control. Only her private feelings were her domain, the only area of her life she could govern through her own free will. It was a question of motivation; she could marry out of gratitude, to repay their kindness, and she could save someone out of sympathy, but she couldn't override her emotions in exchange for money or position." -s.90

Ja viimeisenä muttei vähäisempänä: osa teistä tuntee kappaleen Hawthorn Tree suomenkielisen version! Löysin sen tajuttuani elokuvan musiikin kuulostavan tutulta.

Kolmen pisteen vihje: surullinen rakkauslaulu. (Eivätkö kaikki suomalaiset ole?)

Kahden pisteen vihje: kertoo puulajista.

Yhden pisteen vihje: vanha venäläinen sävelmä, jonka Tapio Rautavaara on levyttänyt.

Voitte kuunnella sen täältä :)

Kirja sopii HelMet-lukuhaasteen kohtaan 33. "Olet nähnyt kirjasta tehdyn elokuvan".

Huhtikuussa minulla oli aikaa pitkästä aikaa

Huhtikuussa luin kolme kirjaa ja 619 sivua:

Usko Moilanen: Unohdettu kylä (124s)
Mary Marck: Vähän enemmän Eevasta (127s)
Ai Mi: Under the Hawthorn Tree (368 sivua)

Unohdettu kylä oli ihan mielenkiintoinen kertomus talvisodasta ja lähellä rintamaa sijainneesta pienestä kylästä, joka piiloutui vaarin neuvokkuuden takia ja säilyi näin pommituksilta, tuholta sekä evakolta. Mikään kovin erityinen tarina ei ollut, eivätkä esimerkiksi lasten ja nuorten luonteenpiirteet päässeet oikeuksiinsa kerronnassa. Alkoi myös ärsyttää, kuinka kirja toisteli koko ajan "vaari sitä ja vaari tätä". Tuntui ettei kukaan muu kyläläisistä, edes perheen miehet, osanneet tehdä mitään ilman vaaria. Ehkä liikuttavin yksityiskohta oli, ettei vihollisiakaan vihattu, vaan vaari kävi hautaamassa myös vastapuolen vainajankin. 

Vähän enemmän Eevasta oli myös mukava sadan vuoden takaisesta oppikouluelämästä kertova romaani. Tässä oli lisäksi samaa huumorintajua kuin Eevan luokassakin, joka ei mielestäni ole yhtään vanhentunutta. Luokan rekiretket, tanssit, opettajaihastukset, ihmissuhdekuviot ja -draama olivat mukavaa luettavaa, sen sijaan Eevan onnistuessa parittaa sukulaisensa ja tämän entinen rakkaus alkoi kuulostaa hiukan epäuskottavalta. Samoin - valitettavasti vasta kirjablogeja selatessani - tajusin, miten kurjasti kirja käsittelee lihavuutta. Jos tämän ohittaa, suosittelen tätä silti! Tuntuu kuin henkilöiden kiihkeydessä olisi ripaus ironiaa:

" - Muutaman vuoden perästä tanssitaan yhdessä Chicagossa, mitä Hertta? sanoi Harri.
  - Hyi ei, sanoi Hertta, - siellä on parempaa tekemistä. Siellä täytyy taistella leivän edestä. Ajattele, miten ihanaa!
  - Mutta sinä et ole niin köyhä, että sinun tarvitsisi taistella leivän edestä.
  - Se pitää järjestää jollakin tavalla. Toivotaan, että isä tekee konkurssin." -s.59

Under the Hawthorn Tree oli hyvin - kiinalainen kirja, näin stereotyyppisesti ajateltuna. Onneton rakkaustarina, naiivi päähenkilö, rikas komea rakastettu, joka aluksi vaikutti kohtalaisen sovinistiselta ja ääliöltä... Kuitenkin taustalla häämöttivät kulttuurivallankumouksen viimeisten vuosien vaikutukset, mutta salanimellä kirjoitettu, kuulemma tositarinaan pohjautuva romaani on silti suosittu Kiinassakin. Tämä herätti myös ajatuksia kiinalaisesta yhteiskunnalta ja seksuaalikasvatuksen tärkeydestä. 

Elokuvia tuli katsottua liian monta laskettavaksi, mutta yritän kuitenkin. Carol (2015) oli pitkä, mielenkiintoinen elokuva, mutta ajattelen, että se täytyy todella katsoa ajatuksella ja keskittyen, ei vain sivusilmällä.

Taisin myös katsoa uudelleen sekä Johnny English 1:n että Johnny English 3:n. Ykkönen naurattaa minua ihan kunnolla, mutta kolmosessa huomaan selvän eron. Minusta tekniikan uhka tuntui jopa pelottavalta. Boughin vaimon ammatti oli ilahduttava yllätys! Elokuvan pahis ei myöskään ollut stereotyyppinen, mutta en tykännyt hänestä ollenkaan, kun taas ykkösen pahis on ihme kyllä suosikkejani hahmoista. Tykkään jotenkin tämän huumorintajusta, ja shh, ehkä tämä on jollain lailla komeakin...

Katsoin myös Erich Kästnerin romaaniin Lisen ja Lotten salaisuus perustuvan Ansa vanhemmille (1998). (Nimen on varmaan keksinyt joku, joka ei ole katsonut edes traileria...) Ihan ensimmäiseksi ärsytti, kuinka paljon elokuvaa oli muuteltu, kuten siirretty nykyaikaan ja muutenkin poistettu romaanin sadun hohde. Tietysti elokuvassa piti myös olla perinteinen naispahis, outoja juonenkäänteitä sekä toikkaroivat sivuhahmot, joka rakastuivat toisiinsa. Kun tästä pääsi yli, pidin oikeastaan elokuvasta ja juonesta. Hahmoista varsinkin tyttöjen äiti sulatti sydämeni! Oli hiukan yllättävää, kuinka sama näyttelijä (nuori Lindsey Lohan) oli näytellyt molempia tyttöjä!

Huhtikuussa ei pitkästä aikaa ollut kiire minnekään. Tai ei olisi kuulunut olla - viisaana ihmisenä haalin itselleni paljon tekemistä ja tunnuin juoksevan hiukan joka paikassa. Kuun alussa olin esimerkiksi ensimmäistä kertaa Ilmastomarssilla. Hassua kuinka tapasin siellä saman tuttuni, jonka näin myös lokakuun marssilla! 

Toisena viikonloppuna olin sisarusteni kanssa pitkästä aikaa Lappeenrannassa sukulaisillani. Kävimme mielenkiintoisessa Etelä-Karjalan museon Siperian hanti-kansasta kertovassa näyttelyssä Pyhän koiran niemi, katsomassa vanhan Viipurin pienoismallia, jonka tekijän sukulaiseni tuntee, ja syömässä vetyjä ja atomeita. 

Atomi oli pieni pettymys, sillä muistelin kananmunan olevan paistettu...

Samana viikonloppuna olivat ensimmäiset vaalini! Oli todella vaikea päättää ketä uskoa ja äänestää, ja etsin vastausta vaalikoneesta, tutuilta ja hiukan vaaliteltoiltakin. Oli muuten jollain lailla tosi ahdistavaa seisoa äänestyskopissa! 

Pääsiäisenä olinkin juuri sopivasti kipeänä, mutta ainakin sain hyvän syyn levätä ja lykätä pääsykokeisiin lukemista. Jaksoin kuitenkin kokeilla soijapapuhummuksen ja omenakukon tekemistä, josta tuli muuten tosi hyvän makuista. Suklaamunia oli edelleen hauska saada, vaikka niitä jäi kyllä seuravaavaksi pääsiäiseksikin...

Vappuaattoa vietin kerrankin poissa kotoa - kävin ulkomaalaisen tuttavani kanssa syömässä, Mantan lakituksessa ja Kauppatorilla muikuilla. Vähän kismitti etten saanut vielä laittaa ylioppilaslakkia pähään, vaikka käytännössä olenkin jo sen ostanut ja ansainnut.

Nam!

Mitä muuta tein huhtikuussa? En enää edes muista. Yritin nähdä enemmän ystäviäni - valitettavasti monella heistä koulu vielä jatkuu, mutta joidenkin kanssa ennätimme eväsretkeillä tai jutella pari tuntia ravintolassa. Nukuin riittävästi ja seurasin kevään merkkejä. Iloitsin lämpimästä säästä, vaikka se vähän huolestuttikin ilmastonmuutoksen kannalta. Opettelin laittamaan ruokaa, kerran tein itse pinaattilettujakin.

Kävin sijaiskeikoilla eräällä ala-asteella. Oli todella omituista ja pelottavaa seisoa opettajanpöydän toisella puolella, olla vastuussa oppilaista ja hyssytellä vilkkaita luokkia. Kahtena päivänä olin kyllä sijaistamassa pieniä kakkosluokkalaisia, ja yllätyin siitä, miten hyvin he osasivat käyttäytyä! He tulivat myös ihanasti kyselemään minulta tuntemistaan tubettajista ja halusivat minun tunnistavan heidän vauvakuviaan, mikä olikin vähän työlästä. :D Heitä on kuitenkin ollut ikävä!

Huhtikuussa otin myös vastaan kesätyöpaikan ulkomailta, jonne lähdenkin sitten heti lakkiaisten jälkeen. Puolet ajasta odotan sitä ilolla ja positiivisella jännityksellä - pääsen valitsemaan itse päivälliseni ja tutkimaan ympäristöä - , mutta puolet ajasta pelottaa. Entä jos työ on todella rankkaa? Entä jos työnantajan tai työkaverien kanssa tulee erimielisyyksiä? Entä jos koen lomaromanssin? Entä jos en muutu ollenkaan? Entä jos ahdistun tai masennun tai vaikka sairastun?

Pitäisi yrittää mennä ennakkoluulottomalla asenteella ja ottaa kaikki kokemuksena - onhan se vain yksi kesäloma.

Kokonaisuudessaan kuukausi oli mukavan rento, melko huoleton ja kaunis.

KK: Mitä te odotatte kesässä? Minä odotan vapaahetkiä uudella paikkakunnalla sekä erästä keikkaa Ruotsissa...

Aurinkoisia toukokuun päiviä!

P.S. Postaus nro. 300!