"Jag tror att livet är ett underbart äventyr. Man ska utforska alla dess klingelikrokar"

(Sitaatti Tove (2020) -elokuvasta)

Taas on yksi vuosi takana ja aloitan pitemmittä puheitta vuosikoosteen kuukausittain lukemillani kirjoilla:

Tammikuu: 3 kirjaa, 915 sivua
Helmikuu: 4 kirjaa, 1141 sivua
Maaliskuu: 4 kirjaa, 1076 sivua
Huhtikuu: 1 kirja, 201 sivua
Toukokuu: 2 kirjaa, 554 sivua
Kesäkuu: 2 kirjaa, 440 sivua
Heinäkuu: 2 kirjaa, 594 sivua
Elokuu: 3 kirjaa, 763 sivua
Syyskuu: 1 kirja, 293 sivua
Lokakuu: 1 kirja, 217 sivua
Marraskuu: 4 kirjaa, 559 sivua
Joulukuu: -

= 27 kirjaa, 6753 sivua

Tänä vuonna luin alkuvuodesta enemmän kirjoja kuin loppuvuodesta. Alkuvuodesta luin kai paljon nopealukuisia nuortenkirjoja, ja loppuvuoden opiskelijavaihto Taiwanissa sekoitti elämänrytmiä ja tarjosi muuta melskettä, tosin marraskuussa luin kirjallisuudenkurssia varten paljon. Luin valitettavasti vähemmän kuin edellisvuonna, jolloin luin 35 kirjaa ja 9582 sivua.

En taaskaan lukenut montaakaan mieskirjailijan teosta. Parhaimmat kirjat viime vuonna olivat e. Lockhartin feministinen nuortenkirja The disreputable history of Frankie Landau-Banks, Holly Bournen nuortenkirja It only happens in the movies, Malinda Lon historiallinen nuortenkirja Last night at the Telegraph Club ja Willa Catherin historiallinen romaani My Ántonia. Nämä tarjosivat ainutlaatuisia lopetuksia, historian havinaa, syvällisiä ajatuksia ja tunnelmaa. Katie Heaneyn omaelämänkerta Would you rather? ja Jean Kwokin kasvuromaani Girl in Translation olivat myös ajatuksia herättäviä. Paras uudelleenluettu oli edelleen Sara Hyltonin Prinsessa Tuian amuletti.

Parhaita elokuvia olivat elämänkertadraama Tyttökuningas, intialainen LGBT+ -elokuva Badhaai Do ja draama The Hours. Nautin uudelleenkatsottuna edelleen Jos rakastat -musikaalista ja Aamiainen Tiffanylla -klassikosta. (En muuten tainnut katsoa montaakaan musikaalia viime vuonna!) Lempisarjoinani pysyivät Love, Victor ja Brooklyn 99, mutta löysin myös feministisen kiinalaisen sarjan Delicious Love!

Vuoteen 2022 mahtui myös paljon vaikuttavaa musiikkia. Vuoden alussa kuuntelin etenkin Carpenterseja, ja samastuin vahvasti heidän kauniisiin I need to be in love ja Goodbye to love -kappaleisiinsa. Laleh säilyi edelleen suosikkinani ja julkaisi jopa yllättäen uuden albumin, josta vaikutuin etenkin hiukan surumielisistä Hallå vänta ja Minnet av ett hav -lauluista. Tykkäsin myös edelleen rauhallisesta melodisesta metallista, ja Stratovariuksen If the story is over pakahdutti sydäntä. Kotipellon & Liimataisen kaihoisan ja vilpittömän kiihkeä Karjalan kunnailla taas saa itkemään. Loppuvuodesta tutustuin paremmin kiinankielisiin hitteihin, ja pidin eniten Sun Yanzin samastuttavasta laulusta 遇見 Yujian (Encounter) ja Hebe Tianin 小幸運 Xiaoxingyun. 

Koko vuosi 2022 tuntui kietoutuvan Taiwanin opiskelijavaihtoni ympärille. Ensin hain (uudestaan) tammikuun alussa, sitten helmikuussa sain vahvistuksen ja päätin todella lähteä. Seuraavina kuukausina jännitys kuitenkin tiheni, ehdittäisiinkö rajat avata ajoissa ulkomaalaisille - ja uskaltaisinko peloistani huolimatta lähteä. Vasta heinäkuun lopussa tuli tieto rajoitusten löysäämisestä, ja kuukautta myöhemmin istuinkin jo lentokoneessa! 

Viime vuoden alusta, jolloin korona oli vielä suurempi puheenaihe, tuntuu olevan ikuisuus... Saksassa rokotettuna pääsi bailaamaan, rokottamattomat eivät päässeet edes yliopistoon, mikä mielestäni ylitti rajan. Muistan tammikuun alussa Suomessa käydessäni, kuinka moni ei uskaltanut tavata koronan pelossa. Taiwanissa taas korona näkyi karanteenimääräyksissä ja maskipakossa, mutta muuten sai elää aivan huolettomasti.

Vuoden alkupuoliskolla mieleni oli aika sumuinen, pelkäsin yksin Aasiaan lähtöä ja kaoottista maailmaa. Onneksi psykoterapia auttoi jälleen kerran (ja olin onnekas saadessani paikan ja vieläpä ilmaiseksi), joten onnistuin kömpimään ylös mieleni sopukoista ja oppimaan ignooraamaan pelottavat ajatukset. Siitä vain täytyy muistuttaa jatkuvasti yhä uudestaan ja uudestaan.

Onneksi muistan keväältä ja kesältä etupäässä kauniita hetkiä. Perheeni kävi pitkästä aikaa Saksassa ja pääsimme taas matkustelemaan yhdessä linnanraunioissa. Kävin lisäksi kahdesti Suomessa tapaamassa tuttuja ja ehdin käydä taas mökilläkin. Järjestin ympäristöjärjestön kanssa tapahtumia, tunsin kuuluvani joukkoon ja itseluottamukseni kasvavan. Puhuin paikallisradiossa itsestäni ja varmaankin vain itselleni, mutta puhuin kuitenkin. Kävin Italiassa kahdesti, ja vaikka asiat eivät aina sujuneetkaan, muistan edelleen tuhansia vuosia vanhan tien, sypressit ja aamukahvit pikkukahviloissa. Helmikuulta mieleeni jäi ilta, jolloin tanssin ystävieni kanssa spontaanisti kadulla katumuusikon tahtiin. Kesällä puolestaan yövyin kerran ystäväni kanssa kukkulalla ensin auringonlaskua, sitten tähtiä ja lopulta auringonnousua katsellen.

On kauhistuttavaa ajatella, etten melkein meinannut lähteä Taiwaniin - niin paljon upeita kokemuksia nämä viisi kuukautta lopulta antoivat. Minua ei jouduttu lennättämään shokissa takaisin, päinvastoin minulla ei ollut kulttuurishokkia ollenkaan (johtuen ehkä Kiinassa ja Saksassa asumisesta, rakkaudesta aasialaiseen ruokaan sekä muutenkin henkisestä valmistautumisesta). Taiwanissa opiskelin kiinan kieltä mutta samalla opin lisää sen kulttuurista ja yhteiskunnasta, tutustuin paikallisiin ja ulkomaalaisiin, tein jopa tutkimusharjoituksen seksuaalivähemmistöjen asemasta. Yksin tai kaverien kanssa tutkin Taipeita, kävin patikoimassa melkein joka viikko, opin rukoilemaan temppeleissä, lauloin karaokessa, maistoin varmaan jokaista taiwanilaista ruokaa yötoreilla ja ruokapaikoissa sekä sain inspiraatiota Taiwanin ympäristönsuojelumenetelmistä. Sain ainakin yhden hyvin läheisen ystävän, jonka hyvästelin jopa kolmesti ja jonka kanssa vaihdoin ajatuksia kulttuureista ja tavoista. Upeimpiin kokemuksiin kuuluivat muun muassa kylpeminen kuumissa lähteissä keskellä vuoristoa, keskellä metsää sijaitsevalle vesiputoukselle vaeltaminen sekä monet muut muistorikkaat hetket. 

Välillä vaihto tuntui vain muistuttavan minua kaikesta missä voisin olla parempi. Ja kuitenkin se antoi minulle itseluottamusta ja rohkeutta, kun tajusin lähteneeni ahdistavista peloistani huolimatta ja selviytyneeni. Vaikka jokin asia tuntuisi jonakin hetkenä maailmanlopulta, siihen ei saa upota vaan uskoa että kaikki järjestyy vielä.

Pohdin viime vuonna muun muassa paljon maailman monimutkaisuutta. Mitkä ovat omat arvoni? Mitä kuuluu hyväksyä ja mitä vain yrittää ymmärtää? Haluanko vain harmoniaa vai yrittää muuttaa maailmaa? Kuuluuko aina joustaa? Valitettavasti en ehkä edelleenkään löytänyt selkeää vastausta paitsi että se löytyy jonkinlaisena tasapainona näiden ääripäiden väliltä. Jokaisella on omat rajansa ja niitä voi etsiä miten kauan haluaa.

Pohdin myös kuten jo vuosia epävarmuutta ja omaa identiteettiäni. En pidä esittämisestä tai pysty samaistumaan liialliseen itsevarmuuteen. Toivoisin ihmisten ja instituutioiden tunnustavan rehellisemmin virheensä ja epävarmuutensa, olemaan aidompia ja luotettavampia. Ehkä sitä on naiivia pyytää, mutta en suostu vielä turtumaan maailman epäreiluuteen ja juonitteluun. Madeline Millerin Circessä (jolle kuuluisi myöskin vuoden parhaiden romaanien titteli mutta jonka sain loppuun vasta tammikuussa) esikuvakseni nousikin Telemachus:

"Nor do I mean that he was foolish or guileless. I mean that he was made only of himself, without the dregs that clog the rest of us. He thought and felt and acted, and all these things made a straight line. No wonder his father had been so baffled by him. He would have always been looking for the hidden meaning, the knife in the dark. But Telemachus carried his blade in the open." 

Jos pitäisi mainita jotain viime vuonna hoksattua, niin opin olemaan luottamatta kaikkeen mitä pääkoppani minulle sanoo. Kävelemään kohti paksua seinää tai kovaa tuulenpuuskaa, joka yrittää saada kaikin voimin kääntymään takaisin, sillä usein ne paljastuvatkin vain illuusioksi... Kunpa tämän vain muistaisi tulevaisuudessakin.

Kirjoitin tammikuussa pitkän listan suunnitelmia ja tavoitteita tälle vuodelle, mutta en aio kerrata niitä tässä. Tajusin kuitenkin löytäneeni muutaman karkean langan, joita seurata elämässäni. Haluan kokea paljon, jos mahdollista löytää rakkauden, onnistua pitämään mielen tasapainossa, kehittää itseäni ja pystyä vaikuttamaan ja auttamaan muita.

Hieman konkreettisemmin sanottuna haluaisin tehdä tänä vuonna enemmän ympäristön ja yhdenvertaisen hyvinvoinnin eteen, oppia uusia taitoja kuten puhumaan sujuvammin, kehittää itseäni esimerkiksi olemaan itseluottavaisempi mutta samalla vilpitön, jatkaa kiinan opiskelua ja kokea pieniä seikkailuja.

                            

Mitä te opitte viime vuonna ja mitä toivotte tai odotatte tältä vuodelta?

Paljon unohtumattomia kokemuksia, mielenrauhaa ja uskoa itseenne <3

"Nu kan vi säga att vi har varit på jorden" - muistoja vuodelta 2021

No niin, taas yksi vuosi on kulunut ja taas kirjoitan vuosipostausta myöhässä. 

Vuosi 2021 oli kirjojen perusteella tasainen: luin 35 kirjaa ja 9582 sivua. Blogini huippuvuosiin (79 kirjaa) en enää pääse, mutta vuosiin 2019 (19 kirjaa) ja 2020 (32 kirjaa) verrattuna edistystä on tapahtunut (tosin tuolloin luin nipinnapin enemmän sivuja). Jostain syystä luin selvästi eniten tammikuussa, helmikuussa ja syyskuussa, kun taas kesäkuussa luin vähiten (ironista kyllä olin juuri tuolloin ottanut tavoitteeksi lukea kesäkuukausina 1250 sivua kuukaudessa!). Kirjojen jakautumisesta huomaa taas hyvin, mitkä kuukaudet vietin Suomessa. Olen kuitenkin iloinen siitä kuinka luen nyt Saksassakin säännöllisemmin.

Tammikuu: 8 kirjaa, 1985 sivua
Helmikuu: 5 kirjaa, 933 sivua
Maaliskuu: 3 kirjaa, 1109 sivua
Huhtikuu: 3 kirjaa, 1081 sivua
Toukokuu: 1 kirja, 320 sivua
Kesäkuu: 1 kirja, 79 sivua
Heinäkuu: 2 kirjaa, 506 sivua
Elokuu: 1 kirja, 394 sivua
Syyskuu: 5 kirjaa, 1500 sivua
Lokakuu: 2 kirjaa, 776 sivua
Marraskuu: 3 kirjaa, 628 sivua
Joulukuu: 1 kirja, 271 sivua

Vuonna 2021 luin paljon hyviä kirjoja niin HelMet-kirjastosta, Saksan paikalliskirjastosta, omasta tai kaverin hyllystä kuin yliopiston kirjastostakin. Luin erityisen paljon LGBT+ -teemaista nuortenkirjallisuutta, ja lempiteokseni olivat Robin Talleyn Pulp, Alice Osemanin Loveless sekä Rosamond Lehmannin Dusty Answer. Kaikki näistä tarjosivat syvällistä pohdintaa ja vaihtoehtoisia loppuja. Kuitenkin luin myös paljon muitakin vaikuttavia kirjoja, kuten Kyllikki Villan Tyttö sodassa, Elena Ferranten Loistava ystäväni, Charlotte Brontën Villette, Sara Farizanin If you could be mine, Paula Havasteen Kaksi rakkautta, Khaled Hosseinin A thousand splendid suns ja Erik Erikssonin Den sista stormen. Näistä huomaakin minun lukeneeni LGBT+ -kirjojen lisäksi paljon naisten kirjoittamia (historiallisia) (nuorten-)romaaneja.

Elokuvia katsoin myös paljon, ja niistä parhaiksi valikoituivat lempimusikaalini, symboleita täynnä oleva Phantom of the opera, samaan aikaan tavallinen ja kuitenkin epätavallinen romanttinen komedia Love and other disasters sekä elämäkerrallinen Tove. Myös Aamiainen Tiffanylla -elokuvasta vaikutuin vuosien jälkeen. Sarjoja katsoin yllättävän paljon, ja pidin erityisesti Love, Simonin jatkosta Love, Victor, joka käsitteli syvällisemmin itsensä reflektointia sekä virkistävällä tavalla syrjintää kuvailevasta sarjasta Mismatched. 

Laleh säilyi edelleen ykkösenä ylitse muiden, mutta muuten pidin myös etenkin 1900-luvun loppupuolen musiikista. Tutustuin myös esimerkiksi Sonata Arctican mukana hiukan sinfoniseen metallimusiikkiin ja löysin paljon lempikappaleitani elokuvista ja sarjoista sekä ystäviltäni. Vuoden suosikkeja olivat Cat Stevensin How can I tell you (ykkösenä Spotify-listallani), Lalehin Vinterland ja Change (sekä uudelleen Ängeln i rummet ja En stund på jorden), Sufjan Stevensin Mystery of Love, Sonata Arctican Shy ja Last drop falls, Hu Xian Na xie nian sekä Tove Janssonin kirjoittama Höstvisa.

Vuoteen 2021 mahtui paljon tapahtumaa. Korona oli mukana läpi vuoden ja vaikutti siihen milloin enemmän, milloin vähemmän. Vähitellen muuten aiemmat pandemian vaiheet alkoivat tuntua nostalgisilta! Vuoden alussa olinkin juuri Suomessa ja päädyin huonon tautitilanteen vuoksi jäämään maaliskuun alkuun asti, jolloin sain itseni raahattua takaisin Saksaan. Kuukaudet (yhteensä yli vuosi!) pelkässä etäopetuksessa olivat hiukan rasittavia ja muutenkaan en muista tehneeni paljoa talven aikana. Näin kuitenkin joskus ystäviä, piipahdin Rukalla (etäopetuksessa on puolensa!), en saanut kyllikseni lumesta ja luin paljon kirjoja! Tein myös mielenkiintoisen etnografisen tutkimusharjoituksen erään minulle tärkeän luontopaikan merkityksestä lähiseudun asukkaille.

Keväällä olinkin sitten Saksassa, jossa koronatilanne ailahteli mutta lopulta kääntyi kesäksi parempaan suuntaan. Seuraavat puoli vuotta menivätkin milloin missäkin, enkä muista ikinä olleeni niin aktiivinen. Ystävien kanssa tein kaikenlaista hauskaa, oli se sitten auringonlaskun, auringonnousun tai tähtien katsomista.

Päivämatkoillakin kävin ympäri Saksaa ja juhannuksen vietin Bodenjärvellä. Sain ympärilleni niin ruotsin ryhmän kuin pieniä projekteja järjestävän ympäristökerhonkin - ensimmäistä kertaa tunsin todella voivani vaikuttaa!

Elokuussa koitti matkoista ehkä kohokohta lähtiessäni pienelle interrailille Itämeren ympäri kohti Etelä-Suomea. Tätä ennen en ollut koskaan ollut pidemmälle matkalla ystävän kanssa. Matkan aikana tulikin koettua erilaisia Itämeren kaupunkeja, unettomat yöt junissa, hiekkarantoja, kirkkoja, vaellus ja poroja Luostolla. Suomessa puolestaan nautin perhe-elämästä, sienimetsästä ja traktorilla ajamisesta. Huomasin kuitenkin, etten enää täysin tuntenut kuuluvani Suomeen, vaan että elämäni ja ystäväni ovat tällä hetkellä enemmän asuinkaupungissani Saksassa, niin että kutsun asuntoanikin kodiksi.

Syksy Saksassa meni yhtä aktiivisesti kuin kesäkin - minusta tuli yksi ympäristönkerhon vetäjistä, aloitin sivutyön ja sain oman ohjelman pienessä paikallisradiossa, jossa olin aiemmin työharjoittelussa! Siinä sivussa siirryttiin myös lähiopetukseen ja koronatilanteen kiristyttyäkään ei tarvinnut jäädä kotiin. Joulukuussa puolestaan matkustin jälleen Tukholman ja Turun kautta toisen ystäväni kanssa Suomeen joulua viettämään, ja nautimme paksusta lumipeitteestä.

Viime vuoden loppupuolella ahdistuneisuushäiriöni alkoi taas pitkästä aikaa ilmoittelemaan useammin olemastaolostaan, eikä vähiten pandemian laukaisemana. Joinakin hetkinä koko elämä vaikuttaa harmaalta ja pelottavalta, mitä on vaikea uskoa kun nyt näin onnellisena muistelen viime vuotta. Pandemiasta huolimatta pystyin saamaan uusia ystäviä ja lujittamaan suhteita vanhojen kanssa sekä kokemaan heidän kanssaan unohtumattomia hetkiä. Niin päivämatkat kuin interrailkin loistavat vuoden tapahtumien keskeltä. Mietinkin joskus, kuinka olen ehkä sittenkin muuttunut vuosien aikana, vaikkei aina siltä tunnu: muutama vuosi sitten Kiinassa asuessani olin hyvin ujo ja viihdyin päivät pitkät yksin, mutta nyt en melkein malta pysyä kotona. Kuten sanoin, huomasin viime vuoden aikana kotiutuneeni opiskelukaupunkiini täysin ja rakentaneeni sinne elämän. Radiossa puhuminen saa minut joka kerta onnelliseksi ja uskomaan itseeni, ja ympäristökerho antaa tunteen, että olen osana jotain suurempaa kokonaisuutta ja muutosta. Vaikka tunnen edelleen olevani hiukan eksynyt ja etsiväni itseäni sekä elämän tarkoitusta, tunnen samalla kuitenkin eläväni täysillä.

Vuodelta 2022 toivon kauniita muistoja, sielunrauhaa ja pystyväni vaikuttamaan. Toivon myös teidän toiveiden toteutuvan <3

"Now daylight won't make it right/ Close(d) hearts make close(d) minds"

Vuosi 2020 on nyt ohi: vuosi joka tulee niin hyvässä kuin pahassa varmasti säilymään ihmisten mielessä. Kirjoitetaankohan siitä joskus kirjojakin... Joka tapauksessa varoitan jo etukäteen, että tämä kooste tulee keskittymään aika lailla koronaan mutta myös muihin vuoden tapahtumiini.

Julkaisen tämän koosteen vähän myöhässä. En sentään niin myöhään kuin viime vuonna, jolloin kirjoitin koosteen vasta toukokuussa... Ennen kuin päästään itse vuoden tapahtumiin, käännetään katseet ensin vuonna 2020 lukemiini kirjoihin. Ne jakautuivat näin:

Tammikuu: 1 (604s)
Helmikuu: 1 (285s)

Maaliskuu: 2 (659s)

Huhtikuu: 5 (1370s)

Toukokuu: 4 (1502s)

Kesäkuu: 4 (1521s)

Heinäkuu: 4 (1343s)

Elokuu: 2 (708s)

Syyskuu: 2 (451s)

Lokakuu: 2 (350s)

Marraskuu: 3 (729s)

Joulukuu: 2 (868s)

Luin vuoden aikana 32 kirjaa ja 10 390 sivua. Eniten luin huhtikuussa ja kesäkuussa, vähiten tammi-helmikuussa ja syys-lokakuussa. Koronavuodesta ja lockdownista huolimatta en lukenut huippumääriä kuten moni muu, enkä läheskään ylettänyt blogini huippuvuosieni 79 kirjaan (2015), jonka jälkeen kirjamääräni on tasaisesti laskenut. Toisaalta motivaationi ja lukuintoni parani viime vuodesta (jolloin luin vaivaiset 19 kirjaa), mistä olen hyvin iloinen.

Miksi näin? Miksi en lukenut enempää kirjoja tai miksi luin enemmän kuin edellisenä vuonna? Luulen että pandemia oli osatekijä viimeksi mainittuun, mutta jotenkaan en valitettavasti kuitenkaan herännyt lukemaan, soittamaan pianoa, juoksemaan portaita tai suorittamaan mitään muutakaan projektia. Toisaalta luin enemmän kuin viime vuonna, sillä varsinkin aina Suomessa ollessani tartuin kirjaan paljon helpommin. (Kuukausista huomaakin hyvin, minkä ajan vietin Suomessa!) Saksassa varsinkin ennen koronaa lukeminen tuntui hukkuvan opiskelun, Netflixin, kokkaamisen ja kaverien tapaamisen alle. Syksyllä olin taas niin kiireinen työharjoittelun kanssa, etten oikein ehtinyt lukea. Löysin tänä vuonna kuitenkin lukurytmin uudelleen ja aion varjella sitä paremmin.

Vuoden aikana luin paljon hyviä romaaneja, erityisesti nuorille suunnattuja sateenkaarikirjoja. Nämä näkyvät myös vuoden lempparien parissa, niihin kuuluu Nancy Gardenin suloinen Annie on my Mind, Rita Mae Brownin inspiroiva ja boheemi The Rubyfruit Jungle, Ellen Wittlingerin erilainen Hard Love, Maja Hjertzellin samastuttava Henrietta är min hemlighet, Becky Albertallin ja Aisha Saeedin ajankohtainen Yes no maybe so sekä Sally Nichollsin historiallinen Things a bright girl can do. Pidin myös erityisesti ilmastonmuutosta käsittelevästä runokokoelmasta Poetry for Future, Margaret Trawickin etnografisesta tutkimuksesta Notes on Love in a Tamil family sekä Marjaneh Bakhtiarin maahanmuuttajastereotypiat päälaelleen kääntävästä romaanista Toista maata.

Elokuvia katsoin myös paljon, ja pidin eniten musikaaleista Rocketman ja Viulunsoittaja katolla, realistisesta Tietäisitpä vain, koskettavasta hindielokuvasta Ek Ladki Ko Dekha Toh Aisa Laga, Pikku naisien uudesta versiosta sekä Lappiin sijoittuvasta Mestari Chengistä. Tv-sarjoista seurasin esimerkiksi 70s showta ja Ritaa, joista ensimmäinen oli hauska, toinen ihanan realistinen.

Tänä vuonna tutustuin norjalaiseen AURORAan ja Elton Johnin musiikkiin sekä kiinnyin yhä enemmän vanhempaan musiikkiin. Vuoden parhaimpia kappaleita olivat ehkä Lalehin Stone Cold ja Safe (joka oli perheemme yhteisellä Spotify-tilillä vuoden kuunnelluin kappale!), Elton Johnin Taron Egertonin laulama Tiny Dancer, Dodien She ja Chicagon If you leave me now. Niistä tulee mieleen kesäillat ja syksyiset kukkulat.

Nostetaan heti kissa pöydälle: kuten sanottu, vuosi 2020 jää kyllä historiaan monilla tavoin, ja ehkä voin siitä myöhemmin kehitellä huimia tarinoita lapsenlapsilleni kerrottavaksi. Joka tapauksessa tunnustan jo etukäteen, että olen pandemian suhteen todella etuoikeutettu, eikä se ole pahasti vaikuttanut minuun: läheiseni ovat pysyneet terveinä, emme kuulu riskiryhmään, kukaan ei ole vaarassa menettää töitä ja jäädä tyhjän päälle, en ole edes vielä ahdistunut pahasti pandemian vuoksi ja erakoidun kotiini enemmän kuin mieluusti. Tämä tuntuukin välillä epäreilulta, kun muualla ihmiset jäävät työttömäksi tai voivat huonosti.

Joka tapauksessa korona vaikutti tietysti elämääni kuten kaikkien muidenkin. Vielä maaliskuussa en olisi ikinä uskonut, että tästä tulee vuoden tai vuosien mittainen poikkeustila. Pandemian vuoksi jouduin pystyin viettämään koko kevään ja kesän perheeni vuonna Suomessa etäopiskelun parissa. Toisaalta opiskelijaelämäni painui pohjamutiin, kun juhlat, kahvilat, kyläilyt, matkat, uudet tuttavuudet ja vanhojen ystävyyksien syventäminen jäivät pois. Tämä harmittikin kaikkein eniten omassa elämässäni, varsinkin kun osa ystävistäni päättää ensi kesän jälkeen opintonsa tai lähtee ehkä vaihtoon, emmekä ole ehtineet edes kunnolla tutustua saati sitten kokea asioita yhdessä. Yhteyden pitäminen kännykällä ei vain ole sama asia kuin kasvotusten tapaaminen.

Siirretään katse vielä yksinkohtaisemmin muihin asioihin vuodessani:

Ensimmäisen neljänneksen vuodesta vietin Saksassa, ensimmäinen lukukausi oli loppumaisillaan ja kaikki stressasivat kokeita ja ensimmäisiä lopputöitään. Kuitenkin muistan tältä ajalta myös juhlat, tutun teatteriesityksen, ihanan tyttöjen illan ja kotimaihinsa palaavien ystävieni hyvästelyn. Hyvän ystäväni kanssa tein helmikuussa päivämatkan Karlsruheen ja Baden-Badeniin. Karlsruhe muistutti arkkitehtuuriltaan Helsinkiä, ja B-B oli vanha ja "aistikas", täynnä kalliita kahviloita ja rakennuksia. Ihan sattumalta olimme valinneet päivän, joka oli aivan kesäisen lämmin - helmikuussa. Tämä oli ensimmäinen matkani koko opiskeluaikanani ja jäi kuukausiin ainoaksi.

Tyttöjen illasta

Lukukausilomalla työskentelin leipomossa

Näkymä Karlsruhen keskustaan,
 vuorten takana on Ranska!

Jäätelöä helmikuussa

Tunnistaisitteko mikä kaupunki?

Helmi-maaliskuun vaihteessa olin myös työskennellyt leipomossa ja parkkipaikalla. Työt saivat sitten jäädä, kun tulin Suomeen pikavauhtia 14. maaliskuuta kolme päivää etuajassa suunnitelmasta ja päädyin kahden viikon sijaan jäämään yli neljäksi kuukaudeksi. (Otin mukaan vain repun, johon ahdoin niin paljon tavaraa kuin mahtui, ja turvatarkastuksessa kysyttiin epäluuloisesti, miksi olin pukenut niin paljon päälleni...) Opiskelin koko toisen lukukauteni Suomesta käsin ja vietin pahimman lockdownin ja kesän perheeni luona. Opiskelun lisäksi leivoin usein, luin lähes yhtä paljon kirjoja kuin koko viime vuonna, näin muutamia harvoja ystäviä ulkona ja vietin aikaa perheen kanssa. Sitä riittikin, sillä kaikki olivat etäopetuksessa tai -töissä kotona lähes toukokuun loppuun asti ja valloittivat milloin minkäkin nurkan kotoa. Juuri viime päivinä muistelin kävelyitä pikkuveljeni kanssa metsässä hänen liikuntatuntiensa korvikkeeksi ja niitä harvoja kertoja, jolloin pidin maskia päällä. (Ennen Saksaan palaamista kesällä pidin maskia yhteensä ehkä neljä kertaa!) Muistan myös sen päivän, kun olin ensimmäistä kertaa shoppailemassa tai kahvilla lockdownin jälkeen. Se tuntui ihmeelliseltä.

Leivoin monia ruokia ensimmäistä kertaa,
kuten karjalanpiirakoita

Koska meillä jatkuu kesälukukausi loppukesään saakka, meni kesä lähinnä opiskelussa, ja kaveritkin tuntuivat olevan jossain Suomen matkoilla. Toisaalta teimme perheen kanssa päivämatkoja milloin Loviisaan, milloin Tammisaareen. Varsinkin Tammisaari oli kaunis, ja Raaseporin linnanrauniot muistuttivat Viisikoista. <3 Kävimme mummolassa pitkästä aikaa, ravintoloissa, ja vietin synttäreitäni pienimuotoisesti, mistä jäi hyvä mieli. Sukulaisiakin näin pitkästä aikaa. Olin myös mökillä huimat kaksi viikkoa, enkä olisi halunnut enää palata kaupunkiin. Oli niin kaunista kävellä maantiellä usvan keskellä, katsella auringonlaskun punertamaa ja myöhemmin tummuvaa järven pintaa ja lukea aamuisin kahvin ja ruisleivän ääressä viltti ympärillä.

Raaseporin linnanraunioissa

Kesän lopussa palasin Saksaan aikomuksenani vain tehdä koe ja palata kuukauden jälkeen takaisin - sitten sainkin työharjoittelupaikan ja päädyin jäämään koko syksyksi. Elokuussa oli vielä kokeiden ja kurssien lopputöiden ohella suhteellisen vapaata, ja käytin aikaa tavataen vanhoja ystäviä ja tutustuen uusiin ihmisiin: teimme sushia, kävimme ravintolassa ja istuimme illalla kahvilassa sulkemisaikaan asti. Välillä tosin vaikutti, että olin ainoana huolissani koronatilanteen pahenemisesta. Rakastin myös trooppisen lämpimiä iltoja, jolloin kaupungin kadut sorisivat puheesta. Muuten loma menikin sitten työharjoitteluun pienellä radioasemalla, joka osoittautui vuoden parhaimmaksi päätökseksi. Radion varjolla pääsin osallistumaan mielenkiintoisiin tapahtumiin, kirjoittamaan omasta näkökulmastani ja jopa puhumaan radiossa. Syksy oli hyvin kiireinen mutta samalla todella inspiroiva ja onnellinen.

Ystävän kanssa teimme päivämatkan Saksassa
 Hohenstaufenin linnanraunioille

Loppusyksystä kurssini alkoivat, juuri samalla viikolla kun suurin osa paikoista taas suljettiin ja yliopisto siirtyi sittenkin etäopetukseen. Loppuvuodesta lähinnä opiskelin, opiskelin ja opiskelin, luin ja katsoin Netflixiä, tein paljon kävelyitä syksyssä, vietin itsenäisyyspäivää ja päätin lentää jouluksi kotiin, mikä oli lopulta jälleen kerran hyvä idea. Siksi sain viettää joulua ihan omassa kotona perinteiseen tapaan.

congyoubing, kiinalaisia kevätsipulilettuja

Helsinki neljän aikaan iltapäivällä

Vuosi 2020 tuntui jotenkin passiiviselta, ja joskus tuntuu etten saanut juuri mitään aikaiseksi koko vuonna. Tuntui että muut keksivät erilaisia projekteja ja kehittivät taitojaan, mutta minä vain yritin pystyä keskittymään opiskeluun, enkä sitten tehnyt mitään muuta. Kotona kökkiessä oli myös aikaa ajatella, ja välillä tuntuu, että koko vuosi meni epämääräiseen odotteluun ja itsensä kanssa tuskailuun. Jos vuoden voisi tiivistää yhdeksi tunteeksi, se olisi kaipaus: kaipasin seikkailuja, kaipasin rakkautta, kaipasin läheisyyttä, kaipasin sitä kun aivot eivät olleet vielä sisäistäneet parin metriä välin pitämistä kaikkiin ohi kulkeviin ihmisiin.

Kuitenkin mukaan mahtui myös erikoisia käänteitä - no, kuten ylipäätänsä koko pandemiatilanne, joka edelleen välillä tuntuu uskomattomalta, vaikka siihen onkin jollain lailla tottunut. Ehkä suurin käänne itselläni oli työharjoittelu paikallisradiossa, jossa inspiroiduin valtavasti ja tunsin itseni ensimmäistä kertaa olevani töissä kuin kotonani ja todella riittäväni. Aion todella jatkaa journalismipolulla johonkin suuntaan ainakin harrastuksena.

Tänä vuonna sain myös pikkuhiljaa kipinän vaikuttamiseen niin luettujen kirjojen, pandemian kuin työharjoittelunkin kautta. Helmikuussa olin lukenut AJ Pearcen romaania nimeltä Dear Mrs. Bird, joka inspiroi vapaaehtoistyöhön. Näin myöhemmin ajateltuna siitä jäi jotain alitajuntaani kytemään, sillä heti maaliskuussa ilmoittaudun auttamaan jotakuta lähellä asuvaa kaupassa käynnissä - ja sain sen kautta hyvän ystävän, jonka kanssa olemme viettäneet monia kahvihetkiä ja keskusteluja aina Suomessa ollessani. Hänestä on melkein tullut minulle toinen mummu.

Muutenkin sain viime vuonna olosuhteiden puitteista huolimatta monta uutta ystävää, joiden kanssa on kokattu ruokaa jokaisen omasta kulttuurista tai istuttu kuppilassa illalla sulkemisaikaan. Lisäksi havahduin enemmän erilaisiin epäoikeudenmukaisuuksiin, kuten rakenteelliseen syrjintään ja etuoikeuksiin. Vaikka en ajanutkaan mitään elämää mullistavaa muutosta, niin ehkä tästä voi lähteä jatkamaan eteenpäin. 

Alkavalta vuodelta toivoin jotain lisää, jotain enemmän. Oikeastaan ihan mitä tahansa tilanteiden puitteissa onnistuvaa. Oli se sitten mitä tahansa uusia kokemuksia ja hetkiä ystävien kanssa, läpi yön valvomista tai auringonnousun katsomista. Interrailia Euroopassa, vaihtoa ulkomailla tai ihan vain Saksan ja Suomen lähikaupunkeihin tutustumista. Uusia seikkailuja, jotain vastapainoa monotonisuuteen. Haluaisin myös alkaa vaikuttaa minulle tärkeisiin asioihin.

Lisäksi toivon lähiopetusta. Olen nyt opiskellut vuoden täysin etäopetuksessa ja toivon vain, että tänä vuonna pääsisin vihdoin taas kävelemään vanhojen yliopistorakennusten luentosaleihin näkemään opettajia ja kurssikavereitani. (Minulla on professoreita, joita en ole vielä koskaan nähnyt livenä!)

Vuosi 2020 antoi kuitenkin ajateltavaa, että kaikki olekaan aina niin itsestäänselvää ja että kriisitilanteet eivät koske vain Euroopan ulkopuolisia maita. Siksi vaalin jokaista pientä tapahtumaa vuoden aikana, oli se sitten ystävien kanssa vietetyt hetket tai päivämatkat, lukuhetket tai kotona perheen kanssa asuminen. En kovinkaan paljon oppinut mitään ihmeellistä koronavuoden aikana, mutta opin olevani yllättävän sopeutuvainen ja pärjääväni hyvin vähilläkin kontakteilla. Tietysti kaikki on helppo sanoa näin etuoikeutetusta näkökulmasta - mutta joskus on ihan hyvä edes yrittää keskittyä hiljaiseen elämään ja pysähtyä nauttimaan pienistäkin iloista. Muistaa ettei elämää voi koskaan täysin hallita itse.

Mitä hyviä muistoja teillä on vuodelta 2020?

"Jag har väntat hela livet på nån, jag har väntat hela livet på nåt" - vuosi 2019

Tiedän, olen myöhässä. Tosi myöhässä. Joka tapauksessa päätin nyt yhtäkkiä haluta kirjoittaa koosteen vuodesta 2019, lähinnä siksi että voin rauhoittaa järjestelmällistä luonnettani, vertailla ja muistella elämäni vuosiani ja osoittaa näin nykyajan muistamisen kulttuurin ja muistibuumin syvät vaikutukset omassakin elämässäni rikkoa hiukan blogini liikkumatonta tyventä ja kertoa mitä minulle tapahtui viime vuonna ja ehkä selittää miksi en ole kirjoittanut tämän enempää. 

(Tuo yliviivattu on muuten oikeasti totta, minulla on kummallinen tapa lueskella postauksiani (ja päiväkirjojani) uudelleen ja muistella aiempia kokemuksiani, tunteitani ja arkeani ja miettiä mitä on muuttunut. Muistibuumia? Entä onko se huono asia? En vielä tiedä - muistamisen kulttuurin kurssini on vasta alkanut.)

Ensin kirjoihin. Koska en ole kirjoittanut kuukausikoosteita kesän jälkeen, ajattelin tallettaa muistiinmerkitsemäni luvut taulukoksi:

Tammikuu: 3 kirjaa (984s)
Helmikuu: 2 kirjaa (479s)
Maaliskuu: 1 kirja (459s)
Huhtikuu: 3 kirjaa (619s)
Toukokuu: 3 kirjaa (614s)
Kesäkuu: 1 kirja (280s)
Heinäkuu: -
Elokuu: 1 kirja (416s)
Syyskuu: 2 kirjaa (797s)
Lokakuu: 1 kirja (325 s)
Marras-joulukuu: 1 kirja (459s)
Joulukuu: 1 kirja (250s)

Vuosi 2019 oli huonoin kirjavuosi koskaan - tavoitteeni oli ollut lukea 60 kirjaa kuten usein aiemminkin, mutta lopullinen saavutukseni oli vain 19 kirjaa ja 5682 sivua. Eniten luin, outoa kyllä, kirjoittain tammikuussa ja syyskuussa (vähiten heinäkuussa) ja sivumäärittäin tammikuussa. Vuosi oli näet täynnä kiirettä sille hyvin epätavallisina ajankohtina, esimerkiksi keväällä en ehtinyt kirjoitusten vuoksi ja heinäkuussa kesätyön vuoksi lukea yhtään, mutta sitten taas loppukeväästä kirjoitusten jälkeen oli huiman vapaata. Syksyn lukemattomuutta en kuitenkaan voi perustella muulla kuin koko elämäntavan muutoksella: muutettuani opiskelemaan ulkomaille toisaalta halusin kyllä koko ajan lukea, mutta päädyin sitten kuitenkin katsomaan Netflixiä tai lähtemään ulos kavereiden kanssa.

Mieleeni parhaiksi ja vaikuttavimmiksi kirjoiksi on jäänyt Edith Södergranin Runoja-kokoelma (ei hänen ensimmäisensä vaan Uuno Kailaan kokoama), Emmi Itärannan Kudottujen kujien kaupunki, Rainbow Rowellin Fangirl ja Elena Gorokhovan Goodbye, Leningrad. Jos uudelleenluetut lasketaan mukaan, otan mukaan myös Montgomeryn Sinisen linnan ja Ursula K. LeGuinin Lavinian. Ai Min Under the Hawthorn Treehen en puolestaan niin kiintynyt, mutta se tarjosi uusia ajatuksia ja näkökulmia. Sitä vastoin ehkä oudoimmat kirjat koko vuonna oli Nic Stonen Triangel ja Bertolt Brechtin Der gute Mensch von Sezuan.

En millään muista kaikkia katsomiani elokuvia, mutta mieleenpainuvimmat (ja ehkä tämän hetken lempparini) olivat suurmusikaalit Aladdin ja Bohemian Rhapsody (tai ehkä tämä on enemmän musiikkielokuva?), draama Mona Lisa Smile ja kiinalainen nuorten unelmista kertova So Young. Kävin kuitenkin vain vähän elokuvissa, vuoden toisen puoliskon aikana ehkä vain kolme kertaa, ja ehkä kerran teatterissa. 

Musiikin puolella kaikkien aikojen suosikkini Laleh säilyi - yllätys yllätys - korkeimmalla huipulla. Kesällä kuuntelin lähinnä vain hänen Vänta-albumiaan ja talvella yllätyksenä julkaistun Postcards-albumin covereita. Toisaalta pysyin myös Lana Del Reyn uskollisena puolifanina ja tutustuin Queeniin ja saksalaiseen Jonas Monariin, mutta muuten musiikkimakuni ei kyllä oikeastaan laajentunut mihinkään suuntaan. Välillä oli aikoja, jolloin en oikeastaan kuunnellut paria laulua lukuunottamatta yhtään mitään musiikkia. 

Joka tapauksessa ehkä vuoden tärkein laulu oli Lalehin Vänta, joka on teksteiltään hirveän tärkeä ja muistuttaa melodialtaankin Lalehin entisestä tyylistä sekä teemaltaan odottamisesta ja keskeneräisyydestä. Tämänkaltaisia teemoja etsin aina lauluista, esimerkiksi Christina Perrin Sad song ja Ed Sheeranin I'm a Mess kuuluvat samaan kategoriaan. Tietysti myös useampi kappale Vänta-albumilta muistuttaa kesästä, mutta sen muita lemppareita on vaikeampi nimetä, tykkään melkein kaikista. Sitä vastoin muita vuodelta mieleen jääneitä kappaleita ovat kevään tuttavuudet Queenin Love of my Life ja Lana Del Reyn Change. Viimeksi mainittu liittyi pohdintoihini oikeista teoista, muiden tukemisesta ja tasapainoisuudesta. Tykkään Lanan surumielisistä, jopa musertavista, melodioista ja monitulkintaisista, hajanaisten ajatuksien tapaisista lyriikoista.

Ja Lalehin vanhat kappaleet Hide Away ja November sekä Lady Gagan & Bradley Cooperin Shallow, jotka muistuttavat kesästä Saksassa. <3

***

Vuosi 2019 oli minulle muutosten vuosi. Pienet muutokset johtuivat kai suuremmista: luin vähemmän kirjoja, joskus päiväkirjani oli vaiti parisen viikkoa, runosuoneni ei pulpunnut sitten yhtään. Suuria muutoksia olikin sitten vaikka muille jakaa. Vuoden aikana ehdin ensin vilkutella rekan lavalla ympäri Esplanadia, selvitä kirjoituksista ja päästä ylioppilaaksi, lähteä ensimmäistä kertaa ulkomaille töihin ja lopulta tehdä suurin päätökseni ikinä ja muuttaa opiskelemaan samaan maahan. (En vieläkään tiedä, miten pystyin päättämään tästä, kun en edelleenkään ole päättänyt, olenko oikeassa paikassa vai en, mistä huomaakin päättämättömyyteni.) Onneksi kaikki muutokset taisivat olla kuitenkin enemmän positiivisia, vaikka kouluun onkin ollut välillä edelleen ikävä. 

Vuosi 2019 oli ehkä myös hyvästelyjen vuosi. Koulun, opettajien, koko entisen arkirytmin. Perheen, tuttujen ystävien ja maisemien. Onneksi kaikki hyvästelyt eivät olleet lopullisia. Eivät varsinkaan nyt korona-aikaan, kun olen jo toista kuukautta takaisin Suomessa odottelemassa tilanteen helpottavan. :) Joillekin kavereille sanoin mielessäni vihdoin hyvästit kokonaan, ja ehkä hyväkin niin, mutta toisille taas en: juuri tällä viikolla istuin hyvän naapurinystäväni kanssa puistossa juuri samanlaisena kevätiltana kuin joskus kauan sitten, ja ajattelin, että ehkä pysymme sittenkin vielä pitkään läheisinä välimatkoista huolimatta.

Vaikka pelkäsin ensin, mitä ulkomaille muutostani oikein tulee, on se kuitenkin kääntynyt hyvin rauhoittavaksi vaihtoehdoksi. 
Opiskelupaikassani olen viihtynyt ja sopeutunut siihen paremmin kuin ikinä uskalsin toivoa - ainoat syyt miksi sitä ylipäätänsä edelleen pohdin, on koti-ikävä, ajatus että pitäisi opiskella jotain 'järkevämpää' tai muuta minua kiinnostavaa tai muiden yliopistojen mielenkiintoisemmat painopisteet ja kurssit. Ehkä vain olen sellainen, etten pysty päättämään mitään kunnolla, vaan pohdin aina, olisiko jossain toisessa paikassa asiat sittenkin vieläkin paremmin.

Käännetään katseet kuitenkin vielä yksityiskohtaisemmin viime vuoteen, jolloin tapahtuikin vaikka mitä mieleenpainuvia asioita ja hetkiä. Keväällä tuskailin kirjoitusten kanssa, mutta en onneksi uuvuttanut itseäni loppuun, löysin tieni pariin ilmastomielenosoitukseen ja sijaisopettamaan ala-asteelle (minulla on edelleen ikävä ihanan rauhallisia kakkosluokkalaisia!) Muistan myös jokavuotisen laskettelureissun, oman pääsykoe-/lomamatkani Ouluun ja viikonlopun mummolassa. Ja tietysti lakkiaiset, jotka tuntuvat jo samaan aikaan kaukaisilta ja juuri vasta koetuilta...

Uspenskin katedraali vappuaattona

Lakkiaisissa ja sen jälkeen tapahtui ensimmäinen hyvästely, kun lähdin kesätöihin Saksan rannikolle. Vaikka työskentely kahvilassa oli välillä rankkaa ja työmatkoihin kului ihan liikaa aikaa, jäi koko kesästä kuitenkin pääasiassa hyvät muistot - oli kyseessä sitten pyöräily peltojen keskellä, luonnonpuistossa samoilu, vohvelin ja jäätelön syöminen kojusta tai kahvilassa, helmenharmaan meren äärellä istuskelu, parvekkeella istuskelu ja ylilentelevien hanhiparvien kaakatuksen kuuntelu ja kerran parvekkeella yöpyminenkin. Oli upeaa pyöräillä kerran aamuvarhaisella töihin ja jutella joskus jonkun paikallisen kanssa - pyörävuokraamossakin opittiin kai tuntemaan minut. Lisäksi rakastuin Stralsundin keskiaikaiseen hansakaupunkiin.

Kesän toinen kohokohta oli matka Ruotsiin - junalla Linköpingiin, jossa tapasin äitini, pari päivää Vadstenassa, toiset pienessä Grisslehamnin kylässä ja yksi Tukholmassa. Ihastuin Vadstenan luostarikaupunkiin, mutta suurin syy vierailuun oli Lalehin keikka, jota olin odottanut jo kuukausia. Keikkaakin parempaa oli nähdä hänet sitä ennen yllättäen kadulla! Grisslehamnista olen taas kiitollinen, että sain tavata ihka oikean kirjailijan ja saada yksityiskierroksen hänen kirjojensa tapahtumapaikoille.

Vadstenan upea jylhä linna

Grisslehamnin Skatuddenilta Ahvenanmaalle päin

Palatessani takaisin Suomeen olin jonkin aikaa sekaisin ja ahdistunut siitä, minne seuraavaksi suuntaisin. Joka tapauksessa päädyin sitten palaamaan Saksaan, eri kaupunkiin tosin, opiskelemaan. Loppuvuodelta muistankin ensimmäiset tunnit ja epämääräisen yliopiston rytmin löytämisen ja koko uuden elämän hahmottamisen, ihmisiin tutustumisen ja heidän kanssaan juhlissa ja joulumarkkinoilla käymisen. Oli myös ihanaa kun äitini tuli joulun alla käymään tai kun pidin suomalaiset pikkujoulut uusille ystävilleni. Ja kun kävelin pimeällä mukulakivikatuja ja kuulin vanhasta kirkosta kaikuvan laulun. <3

Suomessa minulla ei ollut paljoa tekemistä, joten kulutin aikaa
pyöräilemällä ja kiertelemällä second-hand-kauppoja

Näkymä instituutiltani

Paras ilta opiskelukaupungissani oli kuitenkin, kun keitimme kaakaota,
teimme omenahyvettä ja juttelimme yömyöhään

Vuosi 2019 oli täynnä epävarmuutta ja muutosta. Kuitenkin, vaikka en sitä viime vuonna aivan täysin tajunnut vaikka vähän aavistelinkin, oli se kuitenkin ahdistuksesta vapaa onnellinen vuosi, jolloin koin paljon uutta ja seikkailin ympäri maailmaa. Vaikka toivoinkin odottamisen olevan joskus ohi, täytyy minun kai yrittää hyväksyä, että odotan aina jotain lisää, jotain mullistavaa ja vapauttavaa - niinhän ihmiset tekevät.

Mitä te muistatte vielä vuodelta 2019?

Tomorrow always brings changes with it, but the changes of yesterday are already gone

Viimeinen kerta jolloin avaan suuren oven ja pujahdan varjoisaan käytävään. Tällä kertaa kuitenkin vaaleanvihreä silkkimekko päälläni ja ilman tiiliskiven kaltaista koulureppua. Pukuhuoneenamme toimii entinen kerhotilani, mikä tuntuu hiukan nostalgiselta. Ympyrä sulkeutuu. Rehtorin puheesta muistan vain, kuinka hän ainoan kerran katsoi meitä suoraan silmiin ja kertoi meidän olevan kuin lehdet puussa, kaikki yhtä tärkeitä. Viimeinen kerta portaita juostessa ja Suvivirttä hoilatessa...

Taas on yksi lukuvuosi vierähtänyt, erityisen nopeasti... Onkohan tämä viimeinen kouluvuoden koostepostaukseni koskaan... Ehkä kirjoitan sitten opiskeluvuosina jälleen. :)

Tämä oli erityinen ja erilainen lukuvuosi monella tapaa. Ensinnäkin sitä seurasivat pitkin vuotta ylioppilaskokeet, niin syksyllä kuin keväälläkin, Hassua että marraskuussa olin jotenkin poikki, mutta keväällä jaksoin yllättävän hyvin. Saattoi johtua juurikin loppuvuodesta aloitetusta terapiasta, joka tuntuu todella vähentäneen ahdistusta. Toivottavasti se ei ole vain väliaikaista.

Joka tapauksessa kevät sujui hyvin, vaikkakin kirjoitin olleeni alkuvuodesta kiireisempi kuin koskaan. Ehdin kyllä harrastaa ja nukkua tarpeeksi ja lukea kirjaa ennen nukkumaanmenoa, mutta muuten vapaa-aika oli todella tiukilla. Nyt se tuntuu niin kaukaiselta, kun sai pari kuukautta päättää itse menoistaan ja heittää motivaation hetkeksi romukoppaan (Kyllä, sitä ei ihan riittänyt. enää pääsykokeisiin lukemiseen. Toisaalta en kyllä hakenutkaan niin vakavasti.)

Toiseksi, tämä oli viimeinen vuoteni koulussa. Viimeinen vuoteni omassa koulussani. Varsinkin keväällä laskin oppitunteja, varsinkin lempiaineissani, koska joutuisin jättämään ne ja koko rakennuksen. En kyllä sitten jättänyt sitä, sillä loppukeväästä vierailin siellä usein ja törmäsin erääseen opettajaan niin monta kertaa, että hän vitsaili minun jo asuvan koululla.

Ylioppilaskokeiden lisäksi  varsinkin keväällä oli monia tärkeitä abivuoden tapahtumia - penkkarit, luokan illalliset, ylioppilasjuhla... En voi sanoa kaikkien menneen täydellisesti tai jättäneen hyviä muistoja. Mutta tulen toivottavasti aina muistamaan miltä tuntui tasapainoilla keikkuvan rekan lavalla ja heitellä karkkia vilkuttaville ihmisille.

Toisaalta tänä vuonna tajusin myös sen, ettei rakas kouluni ja minulle tärkeät opettajat olekaan välttämättä niin täydellisiä kuin aina kuvittelin. Ehkä ahdistavimmalta tuntuu se, ettei varmasti tiedä, onko jotain vikana vai ei. Enkä olisi halunnut tajuta sitä juuri nyt.  

Ihmissuhteet eivät myöskään onnistuneet niin hyvin kuin olisi toivonut, mutta ainakaan ei katkennut välit kenenkään kanssa, vaikka jäinkin välillä hyvin hämmentyneeksi, kehen voi luottaa ja kuka nyt teki oikein ja kuka väärin...

Joka tapauksessa tämä oli monella tapaa ikimuistoinen vuosi, vaikka vähän jäikin harmittamasn pieni tosiasia, etten todella saanut aikaiseksi saavuttaa unelmiani ja muokata elämääni mieleisekseni.

Kesästä... en ole tainnut vielä kertoa? Vietän kokonaiset kaksi ja puoli kuukautta Saksassa kesätöissä. Voitte uskoa ettei päätös ollut helppo, vaikka olenkin jo asunut ulkomailla ja osaan saksaa - olin viimeiset kaksi kuukautta hiukan paniikissa ja pelkäsin kesästä tulevan kamala ja ahdistava. Nyt kaksi viikkoa täällä oltuani voin sanoa viihtyneeni paremmin kuin olisin ikinä kuvitellut.

Työpaikkani on kahvila pikkukylässä, jossa ei toisen kahvilan, leipomon ja loma-asuntojen ohella hirveästi muuta ole. Asun kuitenkin läheisessä (pikku-)kaupungissa, mutta pääkaupunkiseutuun verrattuna olot ovat hiukan erilaiset, minkä huomaa esimerkiksi joukkoliikenteen vuoroissa... En ole päässyt vielä elokuviin, koska elokuvateatteri on naapuripaikkakunnalla, ja viimeinen bussi lähtee ennen näytöksen loppumista. :D

Ehkä kerron kuitenkin lisää kesäkuun koosteessa :)

Yksi lomaviikko tulee minulla joka tapauksessa olemaan (tai no, elokuun loppua ei nyt lasketa): menen äitini kanssa viikoksi Ruotsii heinäkuussa. Viimeisin äiti-tytär -matkamme suuntautui kuusi vuotta sitten Lontooseen, josta jäi todella ihania muistoja, joten uskallan toivoa nyt yhtä hyviä. Aiomme käydä eräässä saaristolaiskylässä, johon liittyviä kirjoja olen lukenut, tietysti Tukholmassa, eräässä linnakaupungissa ja, en pysty sanomaan tätä normaalisti: pääsen Lalehin keikalle!!! Olen toivonut sitä hiukan jo kahden vuoden ajan, mutta nyt viimeisten kuukausien aikana varattuamme liput jo joulukuussa, en ole oikeastaan odottanut mitään muuta samalla innolla pitkään aikaan. 

En tiedä uskallanko tehdä pitävää bucket listaa rajatun ajan ja mahdollisuuksien vuoksi, mutta yritetään. Ystäväni teki minulle to do -listan Saksaa varten, joten tässä tulee:

- Syö döneriä (haha, olen jo kokeillut ja kerron myöhemmin miten kävi)

- ja kreikkalaisessa ravintolassa

- Käy leipomossa

- ... ja jäätelöbaarissa

- Syö schnitzeliä ranskalaisten kanssa ja parsaa perunan ja hollandaisekastikkeen kanssa (saatan kyllä jättää tämän välistä koska en ole niin pihvin tai parsan ystävä. Mutta katsotaan!)

Loput ovat omia keksimiäni:

- Syö kalasämpylää (Fischbrötcheniä) tai leivitettyä kalaa (Backfisch)

- ja vohvelia ja paljon jäätelöä!

- nähdä erästä ystävääni pitkästä aikaa (ehkä Lyypekissä?)

- saada uusia ystäviä

- jutella tuntemattomien kanssa (yhden päivässä? Uskallanko?)

- matkustella paljon (kerron sitten loppukesästä)

- nauttia täysin siemauksin Lalehin keikasta (aivoni eivät kestä sitä, että olen todella menossa sinne! Samalla kuitenkin pelkään odottavani liikoja: voihan olla, että seison liian takana tai hän soittaa kaikki väärät laulut...)

- oppia uusia kieliä (työkavereinani on turkkilainen ja slovakialainen!)

- kokeilla jotain uutta

- oppia jotain uutta

- vähän pelottaa sanoa mutta: ihastua

Katsotaan syksyllä miten kävi :)