Angie Sage: Kivi

Kiinnostus heräsi: Septimus Heap -sarjaa (sisältää juonipaljastuksia aiemmista osista!)

Kirja: Kivi
Kirjailija: Angie Sage
Sarja: Septimus Heap #4
Julkaisuvuosi: 2008
Suomentaja: Kaisa Kattelus
Alkuperäisteos: Queste (2008)
390 sivua
WSOY

On kulunut jo puoli vuotta siitä, kun Snorri ja Nicko katosivat ajassa taaksepäin, ja varsinkin prinsessa Jenna haluaa epätoivoisesti päästä etsimään heitä. Hän, Septimus ja heidän ystävänsä Beetle lähtevät vaaralliselle etsintäretkelle kohti salaperäistä Foryxien taloa, jossa aikojen väitetään kohtaavan. Liian myöhään Septimus kuitenkin huomaa päätyneensä Vaellukselle, jolta kukaan parhaanvelhon oppilas ei ole palannut...

Kun tartuin sarjan ensimmäiseen osaan Magiaan, en ajatellut sen olevan mitenkään hirveän erikoinen. Nyt kun olen päässyt sarjan neljänteen osaan (yhteensä niitä on kai seitsemän) voin sanoa, että on todella hyvä sarja. Tietyt asiat kyllä ärsyttävät, mutta heti kun olin lukenut viimeiseen lauseen Kivestä, toivoin jo voivani lukea Saaren samaa kyytiä.

En ole vielä ihan ymmärtänyt onko sarjalla yhtenäistä juonta. Tuntuu ettei olisi. Kivi oli periaatteessa jatkoa Peilille aikamatkustuksen vuoksi, mutta esimerkiksi pahikset näissä kirjoissa ovat aivan eri. Sarjassa tuntuu olevan aika monta pahista, jotka esiintyvät silloin tällöin...

Henkilöt olivat muuten tässä osassa realistisempia kuin aiemmin, tosin ihmetytti erään yhtäkkinen vaihdos pimeän magian kannattajasta hyvikseksi. Jokin karmea asia oli tässäkin kirjassa: olio, joka pystyi valtaamaan jonkun henkilön ja tätä oli melko vaikea tunnistaa... Rakastuin yhä enemmän lempihenkilöihini, varsinkin Marciaan <3 Snorri esiintyi kirjassa aika vähän, mutta Jenna on onneksi toinen päähenkilö. Bongailin myös kaikkia pieniäkin mainintoja jonkun ihastumisesta johonkuhun toiseen... :P

Kirja menee Helmet-haasteen kohtaan 5: "Kirja jonka henkilöistä kaikki eivät ole ihmisiä" sekä Kirjankansibingon kohtaan "Punainen".

Oi, Suomi, synnyinmaa

Sataa, sataa, sataa... On niin kaunista <3 Ja olen Suomessa koko loppuloman! Meidät tunnisti lentokentällä siitä että lauloimme kovaan ääneen suomalaisia lauluja ja hämmästelimme suomenkielisiä kuulutuksia :D Oli tosi outoa tulla kotiin, kuin olisi mennyt mökille vuoden poissaolon jälkeen, mutta nyt olen taas jo tottunut.

Kasvitkin olivat prässäytyneet hyvin

Mikä ei ole kivaa, on että tulin kipeäksi... Eilen ääni oli poissa, mikä osittain häiritsi (en voinut puhua kavereiden kanssa!) mutta myös oli aika mielenkiintoista, kun täytyi viittoa mitä halusi sanoa, ja usein kaikki arvasivat ihan väärin! Ehdin keksiä jo useampaan tarinaani mykän hahmon, ja miettiä hänen elämäänsä. Tänään ääni on (käheänä) taas osa minua ja kivaa olisi, jos olisin muutenkin terve...

Ehdin katsoa toissapäivänä elokuvan ja lukea eilen kokonaisen kirjan, mutta en keksi niistä niin paljon sanottavaa että kirjoittaisin kokonaisen postauksen. Mila Teräksen Tyttö tulevaisuudesta oli hieno kirja aikamatkustuksesta, ja 1800-luvun loppua kuvailtiin yksityiskohtaisesti. Miten Aada pääsi menneisyyteen jäi kyllä epäselväksi ja lisäksi nuorisobileet häiritsivät. Eikö yksikään nykyajan nuori sitten osaa olla ottamatta osaa sellaisiin?

 Raksin Kirjankansibingosta "Mustavalkoisen"
 - ja huudan BINGO!

Elokuva, Cinderella, ei minusta ollut mitenkään erikoinen. Asiaan tosin saattoi vaikuttaa se, että katsoin sen englanniksi ilman tekstityksiä enkä tajunnut paljoakaan. Se sitten englannintaidostani. Filmi kuitenkin tuntui aika kertaukselta satuun, vaikka menikin vähän syvemmälle. Saduthan kertovat vain pääpiirteet: "Äitipuoli oli ilkeä ja Tuhkimo kiltti ja hyvä." Cate Blanchettin tunnistin koska tiesin hänen näyttelevän siinä, mutta Stellan Skarsgårdia (Mamma Miasta) ja Helena Bonham Carteria (Harry Pottereista) en! Tosin haltiakummi näytti oudon tutulta...

Rakastan uutta kännykänkoteloani, vaikka vanhaa puhelinta onkin väliajoin ikävä... Onneksi sitä voi käyttää Suomessa! 

 

Kerstin Gier: Smaragdinvihreä

Kiinnostus heräsi: trilogian viimeinen osa (saattaa sisältää paljastuksia edellisistä osista)

 Takana näette silmäyksen uuden kodin kukoistavia
  kuihtuneita kasveja.

Kirja: Smaragdinvihreä
Kirjailija: Kerstin Gier
Sarja: Rakkaus ei katso aikaa #3
Julkaisuvuosi: 2014
Suomentaja: Ilona Nykyri
Alkuperäisteos: Smaragdgrün (2010)
485 sivua

Gummerus

Gwendolyn on vain pari viikkoa tiennyt olevansa kahdestoista aikamatkaaja, ja hänen elämänsä on muuttunut täysin. Hänen ja Gideonin täytyy kerätä kronografiin kaikkien menneiden aikamatkaajien verta, jotta verikehä sulkeutuisi ja... Niin, mitä sitten? Gwenny ei tiedä mitä tulee tapahtumaan ja kehen pitäisi luottaa. Asiaa ei helpota yhtään, että kreivi on paljastanut Gideonin vain teeskennelleen rakastavansa häntä.

Smaragdinvihreä on siis trilogian viimeinen osa, ja siinä tapahtumat vyöryvät aika nopeaa tahtia. Kun aiemmissa osissa on pudoteltu yhä enemmän kysymyksiä, tässä niihin aletaan pikkuhiljaa saada vastauksia ja asioita paljastua.

Eniten pidin tässä jännittävästä tunnelmasta, sekä aikamatkustuksesta. Gwenny ja Gideon saisivat minun puolestani tehdä enemmänkin matkoja 1700-luvun tanssiaisiin ja 1900-luvun kaduille. Lisäksi niitä matkoja saisi myös kuvailla enemmän. Kadehdin aikamatkaajia, jotka ensiksi saavat matkustaa ajassa (vaikka yleensäkin vain 50-luvun kellariin elapsoitumaan) sekä ihania pukuja, joita he saavat Madame Rossinin pukuvarastosta hakea. Haluaisin itsekin pukeutua historiallisiin pukuihin! (Ehkä joskus pukeudunkin!)

En oikein osaa selittää, mikä tässä joskus ärsyttää. Ehkä tämä Gwendolynin typeryys, kun hän ei ennen tätä kirjaa alkanut hahmottaa, mistä kaikesta oli kyse. Tai sitten hänen ja Gideonin suhde. Seurailin mieluummin Gwennyn parhaan ystävän Leslien ja Gideonin pikkuveljen Raphaelin ihastumista toisiinsa, molemmat olivat niin hauskoja hahmoja.

Lopusta minulla on vähän ristiriitaisia tunteita. Pääjuonen aloin tajuta jo kirjan puolivälissä, mutta se johtui ehkä siitä, että typerä minä oli mennyt jo ensimmäisen kirjan lopetettuaan lukemaan vahingossa tärkeän juonipaljastuksen. :/ Loppu oli jännittävä, ja jotenkin se kuka kreivi todella oli, tuntui minusta karmivalta! Lopetus kuitenkin tapahtui parissa kymmenessä sivussa, eikä sen jälkeen kerrottu paljoakaan myöhemmistä tapahtumista... Niistä olisin juuri halunnut lukea! Lisää L&R-suhteesta, mitä hahmoille tapahtui, jatkoiko järjestö toimintaansa, ...?

Olen kuitenkin hyvin iloinen, että luin sarjan ja suosittelen sitä kaikille historiasta, seikkailuista ja romantiikasta pitäville!

Kirja menee Kirjan vuoden lukuhaasteen kohtaan "Kirja jonka nimessä on väri" ja Kirjankansibingoon "Pariskunta"

Angie Sage: Peili

Kiinnostus heräsi: kahden kaverin suosittelema, sarjaa (juonipaljastukset aiemmista osista mahdollisia!)

Kirja: Peili

Kirjailija: Angie Sage

Sarja: Septimus Heap #3

Julkaisuvuosi: 2008

Suomentaja: Kaisa Kattelus

Alkuperäisteos: Physik (2007)

364 sivua

WSOY

Silas Heap ei tiedä mitä tekee avatessaan sinetöidyn huoneen oven - vain pelikokoelmaansa varten. Huoneesta vapautuu entisen kuningattaren Etheldredda Hirveän henki, joka on valmis tekemään mitä vain saadakseen hallita Linnaa ikuisesti. Esimerkiksi lähettämään parhaanvelhon oppilaan Septimus Heapin 500 vuotta ajassa taaksepäin oman poikansa, alkemisti Marcellus Pyen oppilaaksi. Marcellus nimittäin valmistelee elämän eliksiiriä, jota Etheldredda himoitsee - ja prosessiin tarvitaan seitsemännen pojan seitsemättä poikaa.

Septimuksen adoptiosisar prinsessa Jenna, Nicko Heap, uusi tuttavuus Snorri ja tämän kissa Ullr lähtevät pelastamaan Septimusta takaisin nykyaikaan. Mutta Etheldreddalla on vielä toinenkin suunnitelma: murhata prinsessa Jenna.

Kuten yllä mainitsin, kaksi kaveriani ovat lukeneet ja suositelleet tätä sarjaa jo pitkään, joten viime syksynä aloitin ensimmäisillä osilla (Magiaa ja Varjo). Kuten huomaa, en koskaan lue kirjasarjaa putkeen vaan voin pitää parinkin vuoden taukoja kirjojen välissä. :D (En tiedä, mitä mieltä nämä kaverini siitä ovat...)

Olen iloinen, että tätä suositeltiin minulle. Jännitystä on tarpeeksi (tosin myös pari minusta aika kamalaa yksityiskohtaa)ja Angie Sagen kirjoitustyyli on hiukan erikoinen, mutta mielenkiintoinen.
     Lempisarjaani en kuitenkaan usko tästä tulevan. Minua nimittäin häiritsi varsinkin aiemmissa osissa ja tämän kirjan alussa, kun henkilöt tuntuivat välillä aika epärealistisilta. Esimerkiksi pahikset (Etheldredda ja aiempien DomDaniel) ovat oikeasti pahoja, mutta välillä hyvin outoja... Vähän vaikea selittää. He saattavat tehdä jotain, mitä realistisesti tilanteessa ei tehtäisi. Se saa kirjan tuntumaan jotenkin lapsille suunnatulta, vaikka onkin oikeasti ehkä varhaisteineille.

Tuo piirre siis jotenkin ärsyttää, mutta muuten tykkään hahmoista aika paljon. Sanoisin lemppareikseni Jennan, Snorrin, joka on kotoisin Pohjolasta (Ruotsista? Vaikea sanoa, koska kirja kertoo fantasiamaailmasta, mutta jostain sieltäpäin :)) sekä parasvelho Marcian, joka on komentelevainen mutta hyväsydäminen. Kirja jäi jännittävään kohtaan varsinkin Snorrin kohdalta, odotan seuraavan osan lukemista! (Jollen sitä ennen onnistu lukemaan vahingossa suuria paljastuksia netistä :O)

Kirja menee Helmet-haasteen kohtaan: Kirja jossa on taikuutta

   Kaikki lainassa olevat kirjaston kirjat.
  Päällimmäiset (lukuunottamatta Tähtityttöä)
 olivat kesken kuvan ottohetkellä.

Kerstin Gier: Safiirinsini

Kiinnostus heräsi: aikamatkustus, sarjan 1. osa Rubiininpuna (siksi spoilausvaara tässäkin)

Kirja: Safiirinsini

Kirjailija: Kerstin Gier

Sarja: Rakkaus ei katso aikaa #2

Julkaisuvuosi: 2013

Suomentaja: Riitta Virkkunen

Alkuperäisteos: Saphirblau (2010)

360 sivua

Gummerus

 Gwendolyn on tiennyt vain viikon olevansa 12. eli viimeinen aikamatkaaja suvussaan. Kuusitoista vuotta sen luultiin olevan ärsyttävä Charlotte-serkku, joten nyt Gwendolynin täytyy opetella samat tiedot ja taidot historiasta kuin tämäkin. Lisäksi kukaan Vartijoiden salaseurasta ei tunnu luottavan häneen tai selventävän asioita. Gwendolyn päättää hankkia niistä itse selvää ystävänsä Leslien ja demoni Xemeriuksen avulla.
     Gwendolynin ja lähes samanikäisen aikamatkaaja Gideonin täytyy kerätä vielä neljän henkilön veri aikamatkoja kontrolloivaan kronografiin, jotta kahdentoista kehä sulkeutuu ja mystinen salaisuus raukeaa. Vuosia aiemmin tehtävä oli jo melkein täytetty, kun aikamatkaajat Lucy ja Paul katosivat menneisyyteen ottaen edellisen kronografin mukaansa. Miksi he eivät halunneet salaisuuden tulevan julki? Gwendolynilla on myös henkilökohtaisia huolia, hän on täysin rakastunut Gideoniin...

Suosittelen kirjaa kaikille, jotka tykkäävät historiasta ja aikamatkustuksesta. Gwen ja Gideon vierailevat pääosin 1700- ja 1900-luvulla, ja oli hauska bongata käynniltä 50-luvulla esimerkiksi Grace Kellyn uusin elokuva... Minusta yksityiskohtia - ja aikamatkoja - saisi olla vieläkin enemmän! Myös ajan käyttäytyminen on mielenkiintoinen: Gwen saattaa tulevaisuudessa tehdä jotain, mikä on vaikuttanut tämänhetkiseen tilanteeseen, kuten lähettää jollekulle kirjelapun tapaamisesta 50-luvulla tiettynä aikamatkanaan, ilman että hän nykyhetkessä on selvillä myöhemmistä valinnoistaan... Vähän sekavasti selitetty.

Kun ajattelen tarkemmin, minustakin (kuten Ellenistä), on vähän hassua, että Gwen rakastuu Gideoniin palavasti viikon sisällä. Varsinkin kun Gideon ei aina suhtaudu samalla tavalla Gweniin vaan vuoroin suutelee, vuoroin kohtelee välinpitämättömästi. Gideon on vähän epäilyttävä, mutta luultavasti siihen tulee selitys Smaragdinvihreässä. Myös Gwenin kohtelu häiritsee, eikö kukaan oikeasti käsitä, ettei tietämättömyys ole hänen vikansa? En kyllä myöskään ymmärrä, miksei Gwen osaa yhdistellä kokonaan kaikkia johtolankoja ja ala tajuta epäilyttäviä asioita, vaikkapa salaisuutta.

Nyt tuo kuulostaa hirveältä valitukselta. Safiirinsini on todella hyvä kirja. Siinä on pieniä ärsyttäviä puolia, mutta odotan mielenkiinnolla viimeistä osaa, joka toivottavasti paikkaa kaikki ensimmäisten osien kysymykset!

Kirja menee Helmet-lukuhaasteen kohtaan: Kirja josta on tehty elokuva (olisikin kiva nähdä Saphirblau)