Maaliskuussa jätin tärkeän paikan ja ajanjakson taakseni

Maaliskuussa luin 1 kirjan ja 459 sivua:

Rainbow Rowell: Fangirl (459 sivua)

Fangirlissa oli useampi ei-niin-perinteinen juonikuvio, jotka toivat tarinaan jotain aitoa. Eniten minuun vetosi Cathin sosiaalisten tilanteiden käsittely, vaikka välillä olisin toivonut hänen yrittävän vähän enemmän. Olisin myös toivonut hänen kokeilevan vähän fanficin kirjoittamisen ulkopuolelta, vaikka en ymmärräkään hänen opettajansa mielipidettä. Oli hauska lukea pitkästä aikaa fanficcejä, vieläpä Harry Potter -parodiaa, jonka poikaparitus oli söpö. :3 Kirja sai minut myös etsimään Harry x Draco -ficcejä netistä, heh! 

Oikeasti värimaailma oli sekoitus valkoista ja vaaleansinistä, mutta kamera vääristi..

Olen onnistunut unohtamaan lähes täysin katsomani elokuvat, mutta ainakin koulussa katsoimme englannintunnilla klassikon Kuin surmaisi satakielen. Pääosassa loistaa Loma Roomassa -elokuvasta tuttu Gregory Peck vähän vanhempana versiona, mutta edelleen hyvännäköisenä ;). Mielestäni elokuva seurasi hyvin romaania, vaikka joitakin tärkeitä kohtauksia oli jätetty pois. Tykkäsin erityisesti myös lapsihahmoista ja heidän hauskasta puhetavastaan. Kuuluisa tuomiokohtaus oli järisyttävä ja sai hiukan kyynelehtimään. 

Maaliskuun säästä pitää sanoa sen verran, että se oli hyvin vaihteleva. Kuun alussa lumi oli alkanut jo sulaa mutta kuun lopussa ei edelleenkään ollut kadonnut maasta. Mukaan mahtui myös tietysti raekuuroja ja määrittelemätöntä jäistä sadetta. Vaikka lyhyt talvi harmitti, olin samalla kuitenkin kiitollinen aurinkoisista, säteilevistä päivistä ja kevään tunnelmasta.

Maaliskuu oli onneksi viimeinen kuukausi, joka tuntui painottuvan pelkästään kouluun. Huomasin, etten edelleenkään ehtinyt nähdä ystäviä paria poikkeusta lukuunottamatta, ja myös ahdistus muistutti olemassaolostaan parina viikonloppuna, vaikkakin yllättävän harvoin. Tuntui, että stressi koski kuitenkin kipeämmin luokkalaisiini kuin minuun, enkä niin erityisesti jännittänyt tuloksia vaan enemmänkin tilannetta. Ylioppilaskokeet sujuivat yllättävän hyvin, ja tulokseni kuultua olin yhtä aikaa tyytyväinen ja hämmentynyt.

Jäätelöä viimeisellä saksantunnilla :)

Maaliskuussa moni asia tuntui muuttuvan äkisti. Yhtäkkiä arkirytmi päättyi, enkä enää saapunut koululle aamuisin oppitunnille. Oli jotenkin todella surullista tajuta istuvansa viimeistä kertaa jokaisen opettajan edessä ja tietää, ettei enää koskaan opiskelisi noita samoja aineita ja teemoja samassa luokkahuoneessa. En olisi myöskään halunnut jättää koulurakennusta: eräänä aamuna seisoessani yksin käytävällä päätin kävellä sen päästä päähän ja muistaa kaiken kenkieni matalien korkojen kopinasta aamunauringon loisteeseen ikkunoista.

Valitettavasti unohtaminen tapahtuu nopeasti... 

Kuun lopussa ja huhtikuun alussa kiireet olivatkin sitten siltä erää ohi. Huhtikuusta kerron kuitenkin lisää toivottavasti viikon päästä!

KK: Tuntuuko teistäkin maaliskuu tavallisesti yllättävän rankalta?

Helmikuussa horjuin rekan lavalla, junassa ja köysisillalla

Helmikuussa luin kaksi kirjaa ja 479 sivua:

Emmi Itäranta: Kudottujen kujien kaupunki (335 sivua)
Bertolt Brecht: Der gute Mensch von Sezuan (144 sivua)

Kudottujen kujien kaupunki. Pelkkä nimi kertoo jo jotain romaanin kielestä, joka oli jotain hyvin unenomaista ja kaunista. Teos, jonka voisi liittää ehkä dystopiaan tai fantasiaan, näytti maailman, jollaista on hankala kuvitella Suomeen mutta jonnekin päin kyllä. Eniten pidin viittauksista mytologiaan ja Saaren alkuperäisiin asukkaihin sekä Elianasta ja Valeriasta, jotka eivät pohtineet identiteettiään - he vaan sattuvat rakastumaan toisiinsa.
   Der gute Mensch von Sezuan - Setsuanin hyvä ihminen, ah että pidän näistä eurooppalaistetuista nimistä: paikan nimi on nimittäin kiinaksi Sichuan. Näytelmä kertoo hyvän ihmisen etsimisestä moniulotteisesti ja herätti kyllä ajatuksia siitä, voiko ihminen todella olla hyvä ja mihin pisteeseen asti. Se oli kuitenkin vähän vaikeaa luettavaa, eikä pääse lempikirjojeni joukkoon. Pidin kyllä kiinalaisista nimistä :)

Helmikuussa katseltuja filmejä ovat ainakin Brokeback Mountain (2005), Little Women (1994) ja Before I Fall (2017). Ensimmäinen on yksi homoelokuvien kultteja, ja lopulta surullinen. Wyomingin murretta oli kiinnostava kuunnella, ja metsäiset maisemat olivat aivan omaa luokkaansa.
   Little Women herätti kiinnostuksen syventyä jälleen Pikku naisia jatko-osineen romaaninkin muodossa. Tajusin vasta jossain vaiheessa, kuinka eräs henkilö tulisi menehtymään... Sisarusten elämää 1860-luvun Yhdysvalloissa ja rakkaustarinoita oli mukava seurata, vaikka loppupää keskittyikin ehkä hiukan liikaa niiden solmimiseen.
   Before I Fall kertoo suositusta tytöstä, Samanthasta, joka kuolee auto-onnettomuudessa palatessaan bileistä mutta joutuukin elämään viimeisen päivänsä uudelleen ja uudelleen. Se perustuu pari vuotta sitten lukemaani Lauren Oliverin romaanin Kuin viimeistä päivää, ja voin sanoa että filmiversio oli hyvin onnistunut. Tarina sisältää jännityksen ja psykologisen kauhun piirteitä muttei liikaa, niin että minäkin pystyin nauttimaan siitä. Samanthan lähipiiristä paljastuu pikkuhiljaa uusia puolia ja salaisuuksia, ja vasta lopulta hän tajuaa, miten korjata virheensä.

Helmikuussa abikiireet jatkuivat, mutta kuitenkin muistan kuukauden lähinnä kaikesta muusta. Kuun alkupuolen suurin tapahtuma oli penkkarit, joihin valmistautumiseen meni ihan liikaa aikaa. Ystäväni kanssa kyhäsin selkä hiessä kasaan videota ja opettajien näytelmää, jotka onneksi sujuivat hyvin - näkökulmasta riippuen. (Opettajat olivat päättäneet hiukan muokata esitystapaa mieleisekseen, mutta tämä saatiin sitten onneksi jälkeenpäin selvitettyä!) Edellisenä päivänä koulun koristelu oli hupaisaa, sillä eihän sitä joka päivä kiinnitä vessapaperia luokan seinästä seinään ja raapusta siihen "Abit tulevat, oletteko valmiita?".

Biologian luokan koristelua!

Luokkamme sisäisistä konflikteista johtuen penkkariaatto ja itse päivä ei ollut aivan sitä mitä ystäväni kanssa olimme toivoneet, mutta siitä jäi kuitenkin onneksi etupäässä hyvät hetken mieleen. Parasta oli ehkä tanssia ala-aulan penkkien päällä ja tasapainoilla rekan lavalla karkkia heittäen - kierros tuntui olevan ohi niin nopeasti! Oli ihana nähdä ihmisten vilkuttavan ja hymyilevän ja pikkulasten säntäilevän karkkien perässä, kuten minäkin vielä muutama vuosi sitten. Tykkäsin myös vaatteistani, joilla olin hakenut 20-luvun tunnelmaa, ja kerrankin vahvoista meikeistäni.

Pokekulho kikherneillä, avokadolla, paprikalla, kevätsipulilla, hummuksella ja kvinoalla!

Heti penkkareiden jälkeen perheeni suuntasi perinteiseen tapaan Rukalle laskettelemaan, mutta minä jäin muutamaksi päiväksi kotiin opiskelemaan ahkerasti. Käytin tilaisuutta hyväkseni ja tuhlasin joka päivä reilun tunnin ruoan laittoon. Lisäksi kävin ensimmäistä (ja viimeistä) kertaa tänä talvena pulkkailemassa ja vietin ystäviäni kanssa hauskaa yökyläilyä. Sen aikana pelasimme Kimbleä, avauduimme kukin enemmän tai vähemmän, ja menimme lopulta nukkumana kolmen aikaan kaverini mutistua jotain sen tapaista kuin "Mä olen kala!"

Japchae

Helmikuussa tein tähän asti pisimmän matkan yksin: ensin junalla Ouluun, sitten kahdella bussilla Rukalle. Juttelin jopa ravintolavaunussa tuntemattoman naisen kanssa, mikä ei yleensä kuulu epäsosiaaliseen luonteeseeni. 

Tästä lomasta ei tullut ihan laskettelulomaa, sillä aika ja motivaatio eivät sitten riittäneetkään, mutta parina päivänä ehdin olla muutaman tunnin mäessä. Laskettuani erään jyrkän punaisen mäen pääsin isäni "salapaikkaan" kaakaollekin. :) Viimeisenä päivänä laella puolestaan tuuli sen verran, että meinasin lähteä lentoon, ja hiihtohissikin pysähteli pelottavan usein.

Tunturilta oli ihanat näköalat, varsinkin auringon laskiessa <3

Iltaisin oli ihanaa rentoutua mökissä - söin laskiaispulliakin pari kappaletta. Rentoutumista vähän kyllä häiritsi stressaaminen kesätöistä ja ensi vuoden suunnitelmista...

Tein myös patikointiretken Valtavaaralle - se näytti olevan kaukana, "noin päivämatkan" päässä lähtöpaikasta, mutta niin vain olimme runsaan tunnin kuluttua huipulla. Matkalla oli ihana seurata maisemia, valkoisia, liikkumatonta tykkylumipuita ja varjojen sävyjä. Välillä helikopteri pörräsi yläpuolella, mutta muuten oli rauhallista. Nousukin oli juuri sopivan jyrkkä.

Ruka pilkottaa

Laella olikin sitten tuulista ja ihan jäätävän kylmä! Palellutin melkein sormeni ottaessani kuvia. Onneksi pystyimme pakenemaan pieneen lämpimään mökkiin ja syömään siellä rieskaa ja kaakaota. En muista, milloin eväät olisivat viimeksi maistuneet niin hyviltä.

Viimeisenä iltana kävin vielä ystäväni kanssa yökerhossa kuuntelemassa Sannia. Valitettavasti jouduimme odottelemaan tätä hyvin pitkään ja sietämään epämääräisiä alkoholin suurkäyttäjiä, mutta itse keikka oli hauska. En ole erityisemmin Sannin fani, mutta nyt oli kiva kuulla hänen radiosta tuttuja laulujaan ja hän vaikutti todella energiseltä. Vain elämää -versio Juha Tapion Kelpaat kelle vaan -kappaleesta oli iloinen yllätys! 

Aluksi join kyllä toisessa baarissa chai laten :)

Paluumatkalla yövyimme Kuopion hotellissa ja söimme muikkuja ja runsaan hotelliaamupalan. Kokonaisuudessaan helmikuu oli ihan mukava kuukausi :) 

Kiireinen maaliskuu menikin jo, mutta kirjoitan siitä piakkoin!

KK: Mikä oli teidän lempimaisemanne tänä talvena?