Naisten aakkosissa etsitään tuttuun tapaan kuuluisia naisia jokaiselle aakkoselle. Haasteen on kehittänyt Tarukirjan Margit.
Olen ehtinyt kirjoittaa aakkosista
A, B, C, D, E, F, G, H, I, J, K, L, M, N, O, P ja Q.
Kun Q-kirjaimeen löysin juuri ja juuri sopivat ehdokkaat, R-kirjaimeen tuli oikein tungosta. Näin aakkosten loppupäässä tekee vain mieli esitellä jokaisen alkupäässä unohtunut, vähänkin lempparijulkkis tai -henkilö. Saatte siis muutaman lyhyen esittelyn per kysymys.
I Kuka on suosikkikirjailijasi?
- Rainbow Rowell on kirjoittanut suloisen, mutta myös riipaisevan rakkaustarinan Eleanor & Park, ja tajusin juuri luvanneeni lukea Fangirlinkin jo pari vuotta sitten... Celia Reeseltä on suomennettu historialliset nuortenromaanit Noitalapsi, Näkijä ja Merirosvoja!, vaikka hän on kirjoittanut paljon enemmänkin. Muistaakseni pidin eniten ensiksi ja viimeiseksi mainituista, vaikka ne olivatkin vähän hurjia. Käthe Recheisin Lena - Unser Dorf und der Krieg puolestaan opetti minulle paljon toisen maailmansodan tapahtumista Itävallan näkökulmasta. Sattumalta näiden kaikkien lukemisesta on kulunut jo pari vuotta.
II Muutakin kulttuuria on olemassa kuin kirjallisuutta. Kuka nainen joltakin muulta kulttuurin alalta on suosikkejasi?
- Rachel McAdams näyttelee naispääosia Aikamatkustajan vaimossa ja The Notebookissa. :) Toiseksi ehdokkaaksi haluan nostaa Rose Byrnen, jonka roolihenkilöä Gracea ihailin musikaalissa Annie (2014).
III a) Kehen kulttuurin edustajaan haluaisit tutustua paremmin?
- Haluaisin tutustua Regina Linnanheimon elokuviin paremmin. Olen tainnut nähdä vain yhden vuosia sitten.
b) Kenet suursuosikkisi haluaisit nostaa esille? Tässä myös muut alueet kuin kulttuuri käyvät.
- Ensinnäkin on pakko mainita kirjallinen lempparini Renn, joka on toinen päähenkilö Michelle Paverin Muinainen pimeys -sarjassa. Renn on rohkea ja päättäväinen, mutta kipuilee myös tietäjän voimiensa kanssa. (Eli täyttää lähes kaikki varman ihastukseni tunnuspiirteet. Lisäksi hänellä on punainen tukka <3)
Robin Scherbatsky on lempihenkilöni How I Met Your Mother -tv-sarjassa. Pidän siitä, kuinka Robin pitää ehkä tyypillisistä miesten harrastuksista mutta on kuitenkin muuten naisellisempi. Tedin ja hänen suhde oli suloinen, mutta...
Lopuksi pitää vielä mainita Ronja Ryövärintytär Astrid Lindgrenin kirjasta. Ronja on rohkea, ja hiukan toivoin voivani elää samassa metsässä vuorien, kosken ja luolien ympäröimänä.
maanantai 30. huhtikuuta 2018
lauantai 28. huhtikuuta 2018
Ensimmäisenä keväänä
Kevät. Se alkaa iltoina, jolloin tuntuu oudolta mennä nukkumaan valoisan taivaan alla. Vähitellen katoavat lumikasat, tilalle tulevat aurinkoiset päivät ja vihreämmät männyt.
Tämä kaikki ennen kuin muistan kukkienkin kuuluvan kevään merkkeihin. Ensin pienet, nuokkuvat lumikellot ja idänsinililjat, sitten violetit ja keltaiset krookukset. Ja ne valkoiset pienet tertut, joiden nimeä en enää muista.
Kiinassa olisi nyt jo Suomen lämmin kesä. Sitä en kuitenkaan kaipaa. Olen tyytyväinen hitaasti esille hiipivään kevääseen. Mutta muuten ikävöin kyllä joskus Kiinaan.
Tai ehkä minä kaipaan vain sitä tunnetta, kun asuu suomalaisena ulkomailla. Kun voi kiittää ruokakaupassa kiinaksi, kun voi syyttää kaikesta saasteista ilmaa, kun voi kertoa kaikille asuvansa juuri Aasian jättivaltiossa. Siinä on jotain hienompaa ja erilaisempaa kuin pelkästään "Suomessa" asumisessa. Ehkä tämä tunne on minulle vähän liiankin tärkeä.
Kuitenkin Kiina on minulle kuin toinen koti. Ei samanarvoinen kuin Suomi, ei ollenkaan yhtä tuttu, ei niin lähellä sydäntä. Kuitenkin se tuntuu enemmän tutulta kuin joku toinen maa Suomen lisäksi. Kiinassa ollessa ikävöin Suomeen, Suomessa taas aina jollakin lailla Kiinaan.
Mutta nyt olen asunut kotimaassani jo melkein vuoden, ja koen sen kevään ensimmäistä kertaa kolmeen vuoteen. Kevätsateen kesken pesäpallopelin. Valkoisen kevätillan joka muistuttaa jostain vuosien takaisesta. Pienet purot kalliolla, joiden vuoksi kierrän aina sitä kautta kuuntelemaan niiden solinaa.
Metsä antaa minulle voimaa, metsä rauhoittaa silloin kun tuntuu vaikealta. Vaikka sen tuttuihin paikkoihin liittyy liikaa muistoja. Mutta uusia muistoja tulee koko ajan lisää. Uusia kävelyitä yksin tai ystävien kanssa, uusien paikkojen löytämistä.
Eräänä iltapäivänä tarkenen pitkästä aikaa lukea ulkona auringonpaisteessa. Niin kuin viime kesänä tai monta vuotta sitten. Mutta nyt myös tänäkin keväänä.
Tämä kaikki ennen kuin muistan kukkienkin kuuluvan kevään merkkeihin. Ensin pienet, nuokkuvat lumikellot ja idänsinililjat, sitten violetit ja keltaiset krookukset. Ja ne valkoiset pienet tertut, joiden nimeä en enää muista.
Kiinassa olisi nyt jo Suomen lämmin kesä. Sitä en kuitenkaan kaipaa. Olen tyytyväinen hitaasti esille hiipivään kevääseen. Mutta muuten ikävöin kyllä joskus Kiinaan.
Tai ehkä minä kaipaan vain sitä tunnetta, kun asuu suomalaisena ulkomailla. Kun voi kiittää ruokakaupassa kiinaksi, kun voi syyttää kaikesta saasteista ilmaa, kun voi kertoa kaikille asuvansa juuri Aasian jättivaltiossa. Siinä on jotain hienompaa ja erilaisempaa kuin pelkästään "Suomessa" asumisessa. Ehkä tämä tunne on minulle vähän liiankin tärkeä.
Kuitenkin Kiina on minulle kuin toinen koti. Ei samanarvoinen kuin Suomi, ei ollenkaan yhtä tuttu, ei niin lähellä sydäntä. Kuitenkin se tuntuu enemmän tutulta kuin joku toinen maa Suomen lisäksi. Kiinassa ollessa ikävöin Suomeen, Suomessa taas aina jollakin lailla Kiinaan.
Mutta nyt olen asunut kotimaassani jo melkein vuoden, ja koen sen kevään ensimmäistä kertaa kolmeen vuoteen. Kevätsateen kesken pesäpallopelin. Valkoisen kevätillan joka muistuttaa jostain vuosien takaisesta. Pienet purot kalliolla, joiden vuoksi kierrän aina sitä kautta kuuntelemaan niiden solinaa.
Metsä antaa minulle voimaa, metsä rauhoittaa silloin kun tuntuu vaikealta. Vaikka sen tuttuihin paikkoihin liittyy liikaa muistoja. Mutta uusia muistoja tulee koko ajan lisää. Uusia kävelyitä yksin tai ystävien kanssa, uusien paikkojen löytämistä.
Eräänä iltapäivänä tarkenen pitkästä aikaa lukea ulkona auringonpaisteessa. Niin kuin viime kesänä tai monta vuotta sitten. Mutta nyt myös tänäkin keväänä.
perjantai 27. huhtikuuta 2018
Aino Kallaksen ja Heini Tolan Sudenmorsiamet
Kiinnostus heräsi: Sudenmorsian-teatteriesitys
Sudenmorsian. Hiidenmaalainen tarina
Aino Kallas
2007 (1.p 1928)
96 sivua
Otava
Eletään vuotta 1650 Hiidenmaalla, Virossa. Metsänvahti Priidik kohtaa eräänä päivänä lampaita pesemässä nuoren tytön. Vaikka tytöllä on punertavat hiukset ja luomi, varoittava merkki, rinnassaan, näkee Priidik, kuinka lempeästi tämä käsittelee lampaita. Aivan toisin kuin muut.
Naimisiin mentyään ja lapsen saatuaan Priidik ja Aalo ovat taas keväällä yhdessä sudenajossa. Siellä Aalo kuulee ensimmäistä kertaa suden kutsun: "Aalo, piikaiseni Aalo, tuletkos kanssani suolle?" Juhannusyönä, miehensä ollessa poissa, hän ei voi enää vastustaa kaipausta ja lähtee suolle yhtyäkseen susien laumaan. Näin hän alkaa elää päivän ja yön elämää - ja saa kyläläisiltä kutsumanimen Sudenmorsian.
Sudenmorsian oli hyvin erilainen kirja alkaen ihan teoksen kielestä. Se oli nimittäin hyvin vanhaa ja koukeroista, sanoihin kuului näin esimerkkeinä P. Ehtoolliskalkki ja mahlakuu. Aloin jo pohtia, oliko kieli sata vuotta sitten tällaista, kunnes muistin Minna Canthin teokset 1800-luvulta. Niiden kieli oli paljon selkeämpää ja nykyaikaisempaa. Netistä sitten selvisi, että kirja on kirjoitettu tarkoituksella vanhahtavalla kielellä ja balladityylillä. Huomiota herättivät myös latinankieliset sanat ja sanonnat, kuten Homo homini lupus.
Yhtä paljon minua hämmensi kertojan suhtautuminen Aalon tekoihin. Vaikka ihmissutena juoksua kuvattiinkin tämän elämän parhaimmaksi kokemukseksi, puhuttiin myös koko ajan hänen noitamaisista piirteistään ja yleensäkin noituudesta hyvin kielteisesti. Toisaalta Aalo teki ihmissutena pahojakin tekoja, mutta ehkä koko sutena juoksu olikin symboli jollekin aivan muulle.
"Vaan ei vielä ikänä ihmisen hahmossa ollut hänen verissänsä kuplinut niin kultainen riemu ja vapauden autuus kuin nyt, koska hän ihmissutena suolla juoksi." -s.38
Syy Sudenmorsiamen lukemiselle oli siis siihen perustuva teatteriesitys, jota ennen sain kirjankin lopetettua. Teatteri Avoimet Ovet oli hiukan modernisoinut teosta: ihmissutena juostessaan Aalo tanssi ja spreijasi sanoja valkokankaalle. Muutenkin näytelmä oli täynnä symboleita: pariskunnan arkirutiinit kuvattiin yksinkertaisesti heidän taitellessa samanaikaisesti lautasliinansa ja toistaessa vuoron perään "Kiitos" ja "Hyvää yötä". Näytelmässä oli myös paljon musiikkia ja kappaleita, joita yksi näyttelijöistä esitti livenä. Hieno symboli suhteen muuttumiselle oli, kun Aalo käänsi vähitellen "hyvää yötä" sanottuaan katseensa sivuun eikä enää katsonut samaan suuntaan kuin Priidik...
Ymmärsin modernimman esitystyylin idean, mutta jotenkin olisin juuri romaanin lukeneena toivonut enemmän 'perinteistä' esitystapaa. Eniten pidin Priidikin ja Aalon ensimmäisestä kohtaamisesta, jota ei kirjassa ollut.
Priidik: Sinulla on kauniit hiukset.
Aalo: Katsonut kauan?
Priidik: En
Aalo: Siis olet.
Ystäväni, jolla ei ollut mitään ennakko-odotuksia, piti esityksestä, samoin kuin kaikki muutkin katsojat, jotka uskalsivat avata suunsa Tekijät tutuiksi -keskustelussa. Saimme kuulla esimerkiksi, että esityksen saksankieliset huudahdukset olivat saaneet inspiraatiota Aino Kallaksen ja Eino Leinon saksankielisistä kirjeistä. :)
Sudenmorsiamesta minulle jäi etenkin mieleen, kuinka ihminen voi olla niin erilainen, kuinka heissä "vaihtuu niinkuin vuorokaudessakin yö sekä päivä". Aalo oli vuoroin kuuliainen ja lempeä vaimo mutta vuoroin antautui intohimonsa valtaan. Minusta Priidikilläkin oli kaksi puolta: vaikka hän oli kostonhimoinen, katui hänkin lopussa tekojaan.
Ohjaaja ja dramaturgi: Heini Tola Musiikki: Suvi Isotalo
Näyttelijät: Maija Andersson, Sauli Suonpää, Suvi Isotalo
Kirja sopii HelMet-lukuhaasteen kohtaan 43: "Suomalainen kirja, joka on käännetty jollekin toiselle kielelle".
Sudenmorsian. Hiidenmaalainen tarina
Aino Kallas
2007 (1.p 1928)
96 sivua
Otava
Eletään vuotta 1650 Hiidenmaalla, Virossa. Metsänvahti Priidik kohtaa eräänä päivänä lampaita pesemässä nuoren tytön. Vaikka tytöllä on punertavat hiukset ja luomi, varoittava merkki, rinnassaan, näkee Priidik, kuinka lempeästi tämä käsittelee lampaita. Aivan toisin kuin muut.
Naimisiin mentyään ja lapsen saatuaan Priidik ja Aalo ovat taas keväällä yhdessä sudenajossa. Siellä Aalo kuulee ensimmäistä kertaa suden kutsun: "Aalo, piikaiseni Aalo, tuletkos kanssani suolle?" Juhannusyönä, miehensä ollessa poissa, hän ei voi enää vastustaa kaipausta ja lähtee suolle yhtyäkseen susien laumaan. Näin hän alkaa elää päivän ja yön elämää - ja saa kyläläisiltä kutsumanimen Sudenmorsian.
Sudenmorsian oli hyvin erilainen kirja alkaen ihan teoksen kielestä. Se oli nimittäin hyvin vanhaa ja koukeroista, sanoihin kuului näin esimerkkeinä P. Ehtoolliskalkki ja mahlakuu. Aloin jo pohtia, oliko kieli sata vuotta sitten tällaista, kunnes muistin Minna Canthin teokset 1800-luvulta. Niiden kieli oli paljon selkeämpää ja nykyaikaisempaa. Netistä sitten selvisi, että kirja on kirjoitettu tarkoituksella vanhahtavalla kielellä ja balladityylillä. Huomiota herättivät myös latinankieliset sanat ja sanonnat, kuten Homo homini lupus.
Yhtä paljon minua hämmensi kertojan suhtautuminen Aalon tekoihin. Vaikka ihmissutena juoksua kuvattiinkin tämän elämän parhaimmaksi kokemukseksi, puhuttiin myös koko ajan hänen noitamaisista piirteistään ja yleensäkin noituudesta hyvin kielteisesti. Toisaalta Aalo teki ihmissutena pahojakin tekoja, mutta ehkä koko sutena juoksu olikin symboli jollekin aivan muulle.
"Vaan ei vielä ikänä ihmisen hahmossa ollut hänen verissänsä kuplinut niin kultainen riemu ja vapauden autuus kuin nyt, koska hän ihmissutena suolla juoksi." -s.38
Syy Sudenmorsiamen lukemiselle oli siis siihen perustuva teatteriesitys, jota ennen sain kirjankin lopetettua. Teatteri Avoimet Ovet oli hiukan modernisoinut teosta: ihmissutena juostessaan Aalo tanssi ja spreijasi sanoja valkokankaalle. Muutenkin näytelmä oli täynnä symboleita: pariskunnan arkirutiinit kuvattiin yksinkertaisesti heidän taitellessa samanaikaisesti lautasliinansa ja toistaessa vuoron perään "Kiitos" ja "Hyvää yötä". Näytelmässä oli myös paljon musiikkia ja kappaleita, joita yksi näyttelijöistä esitti livenä. Hieno symboli suhteen muuttumiselle oli, kun Aalo käänsi vähitellen "hyvää yötä" sanottuaan katseensa sivuun eikä enää katsonut samaan suuntaan kuin Priidik...
Ymmärsin modernimman esitystyylin idean, mutta jotenkin olisin juuri romaanin lukeneena toivonut enemmän 'perinteistä' esitystapaa. Eniten pidin Priidikin ja Aalon ensimmäisestä kohtaamisesta, jota ei kirjassa ollut.
Priidik: Sinulla on kauniit hiukset.
Aalo: Katsonut kauan?
Priidik: En
Aalo: Siis olet.
Ystäväni, jolla ei ollut mitään ennakko-odotuksia, piti esityksestä, samoin kuin kaikki muutkin katsojat, jotka uskalsivat avata suunsa Tekijät tutuiksi -keskustelussa. Saimme kuulla esimerkiksi, että esityksen saksankieliset huudahdukset olivat saaneet inspiraatiota Aino Kallaksen ja Eino Leinon saksankielisistä kirjeistä. :)
Sudenmorsiamesta minulle jäi etenkin mieleen, kuinka ihminen voi olla niin erilainen, kuinka heissä "vaihtuu niinkuin vuorokaudessakin yö sekä päivä". Aalo oli vuoroin kuuliainen ja lempeä vaimo mutta vuoroin antautui intohimonsa valtaan. Minusta Priidikilläkin oli kaksi puolta: vaikka hän oli kostonhimoinen, katui hänkin lopussa tekojaan.
Näyttelijät: Maija Andersson, Sauli Suonpää, Suvi Isotalo
Kirja sopii HelMet-lukuhaasteen kohtaan 43: "Suomalainen kirja, joka on käännetty jollekin toiselle kielelle".
sunnuntai 22. huhtikuuta 2018
Salla Simukka: Virhemarginaali & Takatalvi
Kiinnostus heräsi: ensimmäinen osa Kipinä, josta luin ensimmäisen kerran blogista Lukutoukan kulttuuriblogi
Sisältää joitakin juonipaljastuksia Virhemarginaalista!
Virhemarginaali
Salla Simukka
Tapio & Moona #2
2007
191 sivua
WSOY
Takatalvi
Salla Simukka
Tapio & Moona #3
2008
199 sivua
WSOY
Virhemarginaali kertoo Tapion yhdeksännen luokan syksystä. Hänellä on nyt uusi ystävä Moona kesän Prometheus-leiriltä. Miksi Moona kuitenkin alkaa käyttäytyä kummallisesti hänen seurassaan? Voiko ystävyys vain hiipua näin? Tapion luottamus muihin ihmisiin on koetuksella, kun hänen enonsa väitöskirjasta löytyy tarkoituksella tehtyjä vääriä laskelmia. Voiko maailma olla näin epärehellinen?
Lukion toisella olevalla Moonallakin on pohdittavaa,kun hänen ystäväporukkansa alkaa pikkuhiljaa hajaantua ja äiti tahtoo uuden miehen, Harrin, mukaan perheeseen. Kaiken kukkuraksi Moona alkaa tuntea Tapiota kohtaan jotain enemmän kuin vain kaverillisia tunteita... Miten hän voisi kertoa tästä ystävälleen?
Takatalvessa on jo seuraava kevät ja Moonan vanhojentanssit. Hänen ja hänen ystäviensä välit kiristyvät edelleen kirjallisuuskurssin opettajan takia, joka käyttäytyy joitakin oppilaita kohtaan väärin ja talloo heidän mielipiteitään. Moona myös tutustuu koulun hurmuriin Leoon, joka pyytää häntä auttamaan valokuvausesseen kanssa. Moona alkaa tahtomattaan toivoa mahdottomia, vaikka tietääkin Leon seurustelevan. Tapio puolestaan huomaa äitiensä välien yllättäen kiristyvän. Pitäisikö hänen tehdä jotain - saattavatko äidit erota?
Ensinnäkin tykkäsin molempien osien koukuttavuudesta, ja jo Virhemarginaalin jälkeen teki mieli lukea Takatalvi mahdollisimman pian. Nämä ovat myös hyvin nopealukuisia, mutta kuitenkin ensimmäistä kertaa pitkään aikaan en melkein halunnut saada niitä loppuun. Enää kaksi osaa sarjaa jäljellä, apua.
Toinen asia, josta tykkään sarjassa, ovat Moonan ja Tapion realistiset ongelmat. Molemmilla on kerrallaan parikin asiaa mielensä päällä, aina ystävistä ja ihastuksista vanhempiensa suhteisiin asti. On tosi tuttua joutua pohtimaan onko ihastuksen kohde vapaa vai varattu - ja joskus käy niinkin, että ihastuu ystäväänsä. Tapio suhtautuu tähän vähän liiankin fiksusti - joku toinen, esimerkiksi minä itse, ei olisi osannut toimia samalla tavalla.
Kumpikin päähenkilöistä on myöskin ihailtavan kunnollinen nuori - vain pari pientä alkoholisekoilua mahtuvat tarinaan mukaan. Moona muistuttaa myös, että voi olla aikuistuva ja intohimoakin tunteva nuori mutta kuitenkin välillä sortua hullutteluun, pulkalla laskemiseen ja vesi-ilmapallosotaan.
"Moonan kädet liukuivat kaulalta alas, alemmas, yhä alemmas.
Leo, Leo, Leo.
Voisi olla vaikeaa katsoa enää Leoa silmiin näiden ajatusten jälkeen.
Mutta enää Moona ei voinut lopettaa. Ei nyt, kun hän oli niin lähellä." - T, s. 131
Huomaan, että Moona ihastuu paljon helpommin kuin Tapio. Muutenkin Tapio tuntui jäävän vähän syrjään. Ensimmäisessä osassa, Kipinässä, hän oli aktiivisempi, mutta nyt hän vaikuttaa vain hiljaiselta ja mietiskelevältä matematiikasta pitävältä pojalta. Itselläni matikka on inhokkiaine koulussa, enkä muutenkaan oikein pysty samastumaan Tapioon muuten kuin hänen pohdintoihinsa ja rauhallisuuteensa.
Moonaan pystyn samastumaan paljon herkemmin, onhan tämä kaiken lisäksi tyttö ja samanikäinen. (Hän tanssi samat tanssitkin wanhoissa <3) Hänen ihastuksensa Leoon pystyin tajuamaan, mutta Tapio-ihastusta en vain yksinkertaisesti ymmärtänyt. Se johtui varmaankin siitä, että Tapio on toinen päähenkilö, eikä häntä missään vaiheessa olla kuvailtu romanttiseen tapaan. Moonakaan ei oikeastaan missään vaiheessa selittänyt, mikä Tapiossa oikein viehätti häntä. Tämä valinta on varmasti tehty sillä ajatuksella, että Tapio jäisi mieleen ihan normaalina poikana eikä minään hurmaavana komistuksena.
Jäin myös pohtimaan kirjojen nimiä. Takatalven tajusin, mutta mistä nimi Virhemarginaali? Ennen kirjan lukemista en ollut ikinä kuullutkaan koko sanaa, ja ihmettelin, kun kaverini käytti sitä ihan normaalisti.
Eniten pidän Tapio & Moona -sarjan pohdinnasta ja realistisista ratkaisuista. Ystävään tai koulun hurmaavimpaan poikaan voi ihastua, mutta tämä ei välttämättä pääty elokuvien elämää suurempaan suudelmaan. On myös ihailtavaa, kuinka kirjassa tyttö ja poika pysyvät koko ajan vain ystävinä.
"Asioista ei pitänyt tehdä suurempia kuin ne olivat. Lukio pysyisi pystyssä ilman Leeaa. Moona pääsisi eroon ihastuksestaan Leoon, kuten hän oli päässyt aiemmin eroon ihastuksestaan Tapioon. Kaikki etenisi, takatalvi hellittäisi, tulisi kevät ja kesä ja syksy ja taas talvi. Tulisi seuraavia vuosia ja niiden jälkeen taas lisää vuosia, uusia kouluja, työpaikkoja, ihmisiä. Moonan pitäisi vain uskaltaa mennä mukana."
- T, s. 192
Virhemarginaali sopii HelMet-lukuhaasteen kohtaan 27. "Kirjassa on sateenkaariperhe tai samaa sukupuolta oleva pariskunta". Takatalven laitan kohtaan 22. "Kirjassa on viittauksia populaarikulttuuriin".
Sisältää joitakin juonipaljastuksia Virhemarginaalista!
 |
| Väri <3 |
Virhemarginaali Salla Simukka
Tapio & Moona #2
2007
191 sivua
WSOY
Takatalvi
Salla Simukka
Tapio & Moona #3
2008
199 sivua
WSOY
Virhemarginaali kertoo Tapion yhdeksännen luokan syksystä. Hänellä on nyt uusi ystävä Moona kesän Prometheus-leiriltä. Miksi Moona kuitenkin alkaa käyttäytyä kummallisesti hänen seurassaan? Voiko ystävyys vain hiipua näin? Tapion luottamus muihin ihmisiin on koetuksella, kun hänen enonsa väitöskirjasta löytyy tarkoituksella tehtyjä vääriä laskelmia. Voiko maailma olla näin epärehellinen?
Lukion toisella olevalla Moonallakin on pohdittavaa,kun hänen ystäväporukkansa alkaa pikkuhiljaa hajaantua ja äiti tahtoo uuden miehen, Harrin, mukaan perheeseen. Kaiken kukkuraksi Moona alkaa tuntea Tapiota kohtaan jotain enemmän kuin vain kaverillisia tunteita... Miten hän voisi kertoa tästä ystävälleen?
Takatalvessa on jo seuraava kevät ja Moonan vanhojentanssit. Hänen ja hänen ystäviensä välit kiristyvät edelleen kirjallisuuskurssin opettajan takia, joka käyttäytyy joitakin oppilaita kohtaan väärin ja talloo heidän mielipiteitään. Moona myös tutustuu koulun hurmuriin Leoon, joka pyytää häntä auttamaan valokuvausesseen kanssa. Moona alkaa tahtomattaan toivoa mahdottomia, vaikka tietääkin Leon seurustelevan. Tapio puolestaan huomaa äitiensä välien yllättäen kiristyvän. Pitäisikö hänen tehdä jotain - saattavatko äidit erota?
Ensinnäkin tykkäsin molempien osien koukuttavuudesta, ja jo Virhemarginaalin jälkeen teki mieli lukea Takatalvi mahdollisimman pian. Nämä ovat myös hyvin nopealukuisia, mutta kuitenkin ensimmäistä kertaa pitkään aikaan en melkein halunnut saada niitä loppuun. Enää kaksi osaa sarjaa jäljellä, apua.
Toinen asia, josta tykkään sarjassa, ovat Moonan ja Tapion realistiset ongelmat. Molemmilla on kerrallaan parikin asiaa mielensä päällä, aina ystävistä ja ihastuksista vanhempiensa suhteisiin asti. On tosi tuttua joutua pohtimaan onko ihastuksen kohde vapaa vai varattu - ja joskus käy niinkin, että ihastuu ystäväänsä. Tapio suhtautuu tähän vähän liiankin fiksusti - joku toinen, esimerkiksi minä itse, ei olisi osannut toimia samalla tavalla.
Kumpikin päähenkilöistä on myöskin ihailtavan kunnollinen nuori - vain pari pientä alkoholisekoilua mahtuvat tarinaan mukaan. Moona muistuttaa myös, että voi olla aikuistuva ja intohimoakin tunteva nuori mutta kuitenkin välillä sortua hullutteluun, pulkalla laskemiseen ja vesi-ilmapallosotaan.
"Moonan kädet liukuivat kaulalta alas, alemmas, yhä alemmas.
Leo, Leo, Leo.
Voisi olla vaikeaa katsoa enää Leoa silmiin näiden ajatusten jälkeen.
Mutta enää Moona ei voinut lopettaa. Ei nyt, kun hän oli niin lähellä." - T, s. 131
Huomaan, että Moona ihastuu paljon helpommin kuin Tapio. Muutenkin Tapio tuntui jäävän vähän syrjään. Ensimmäisessä osassa, Kipinässä, hän oli aktiivisempi, mutta nyt hän vaikuttaa vain hiljaiselta ja mietiskelevältä matematiikasta pitävältä pojalta. Itselläni matikka on inhokkiaine koulussa, enkä muutenkaan oikein pysty samastumaan Tapioon muuten kuin hänen pohdintoihinsa ja rauhallisuuteensa.
Moonaan pystyn samastumaan paljon herkemmin, onhan tämä kaiken lisäksi tyttö ja samanikäinen. (Hän tanssi samat tanssitkin wanhoissa <3) Hänen ihastuksensa Leoon pystyin tajuamaan, mutta Tapio-ihastusta en vain yksinkertaisesti ymmärtänyt. Se johtui varmaankin siitä, että Tapio on toinen päähenkilö, eikä häntä missään vaiheessa olla kuvailtu romanttiseen tapaan. Moonakaan ei oikeastaan missään vaiheessa selittänyt, mikä Tapiossa oikein viehätti häntä. Tämä valinta on varmasti tehty sillä ajatuksella, että Tapio jäisi mieleen ihan normaalina poikana eikä minään hurmaavana komistuksena.
Jäin myös pohtimaan kirjojen nimiä. Takatalven tajusin, mutta mistä nimi Virhemarginaali? Ennen kirjan lukemista en ollut ikinä kuullutkaan koko sanaa, ja ihmettelin, kun kaverini käytti sitä ihan normaalisti.
Eniten pidän Tapio & Moona -sarjan pohdinnasta ja realistisista ratkaisuista. Ystävään tai koulun hurmaavimpaan poikaan voi ihastua, mutta tämä ei välttämättä pääty elokuvien elämää suurempaan suudelmaan. On myös ihailtavaa, kuinka kirjassa tyttö ja poika pysyvät koko ajan vain ystävinä.
"Asioista ei pitänyt tehdä suurempia kuin ne olivat. Lukio pysyisi pystyssä ilman Leeaa. Moona pääsisi eroon ihastuksestaan Leoon, kuten hän oli päässyt aiemmin eroon ihastuksestaan Tapioon. Kaikki etenisi, takatalvi hellittäisi, tulisi kevät ja kesä ja syksy ja taas talvi. Tulisi seuraavia vuosia ja niiden jälkeen taas lisää vuosia, uusia kouluja, työpaikkoja, ihmisiä. Moonan pitäisi vain uskaltaa mennä mukana."
- T, s. 192
Virhemarginaali sopii HelMet-lukuhaasteen kohtaan 27. "Kirjassa on sateenkaariperhe tai samaa sukupuolta oleva pariskunta". Takatalven laitan kohtaan 22. "Kirjassa on viittauksia populaarikulttuuriin".
sunnuntai 15. huhtikuuta 2018
Love sonnet
Olemme englannintunnilla lukeneet Shakespearen runoja ja viime viikolla saimme tehtäväksi kirjoittaa oman sonetin tuon runoilijan tyyliin. Seuraava sonetti on siis kirjoitettu sonetin nro. 18 perusteella. Mielenkiintoisina faktoina voin mainita, että Shakespearen viisi painollista tavua per säe -strategia pääsee tässä vain harvoin oikeuksiinsa. Kirjoitin myös runon joka toinen säe kerrallaan saadakseni riimit kohdalleen.
Shall I compare thee to thy previous ones
Who look away, as our eyes meet
Thy smile can warm like a thousand suns
And is directed to me, this time at least
The others I loved, they faded with time
They saw a friend, and left me there
The others, they trapped other hearts than mine
But thee, my dear, am I the only one to dare?
But still, I wonder, don't I ever reveal
thy eyes remind me of a coral sea
This time no dream, it's something real
to speak with thee, it's a heaven for me
But perhaps thou act just a bit too kind
Perhaps thou have got someone else in mind.
perjantai 13. huhtikuuta 2018
Naisten aakkoset: Q
Olen ehtinyt Naisten aakkosissa jo kirjaimeen Q. Sen luulisi olevan vaikea kirjain, mutta jotenkin sain täytettyä jokaisen kohdan. Haasteen on aloittanut Tarukirjan Margit.
Aiemmin olen kirjoittanut kirjaimista
A, B, C, D, E, F, G, H, I, J, K, L, M, N, O & P.
I Kuka on suosikkikirjailijasi?
- Tämä oli vaikein kysymyksistä, mutta lopulta muistin vuosi sitten lukemani kirjan Im Jahr des Affen (Apinan vuonna). Tämän kirjoittaja Que Du Luu on kiinalaistaustainen ja tullut Vietnamista venepakolaisena Saksaan. Kirja perustuukin hänen omiin kokemuksiinsa maahanmuuttajana. Mielestäni romaani ei ollut kaikkein vaikuttavimpia, mutta siitä sai hyvän kuvan itseään etsivästä maahanmuuttajanuoresta 80-luvulla. Erityisesti tykkäsin kirjassa esiintyvistä kantoninkiinan sanoista. Oli hauska huomata, että sanat olivat kirjoitettuna hiukan samanlaisia kuin mandariinikiinankin sanat. En osannut sanaakaan kantonia, joten kirjoitin kaikki sanat ylös ja loistin vähän myöhemmin kielitaidoillani matkustaessamme Hongkongiin (also known as osasin kiittää ravintolassa, do ze).
II Muutakin kulttuuria on olemassa kuin kirjallisuutta. Kuka nainen joltakin muulta kulttuurin alalta on suosikkejasi?
- Tähän kysymykseen olen nähtävästi keksinyt vastauksen jo pari vuotta sitten Annien (2014) vuoksi. Quvenzhané Wallis esittää taitavasti pirteää ja kekseliästä Annieta ja laulaa to-della hyvin (Opportunity)!
III b) Kenet suursuosikkisi haluaisit nostaa esille? Tässä myös muut alueet kuin kulttuuri käyvät.
- Seuraavan olen nähtävästi päättänyt paremman puutteessa joskus katsoessani How I Met Your Motherin viimeisiä kausia: Quinn Garvey, joka on Barneyn naisystävä muutaman jakson ajan. Tämä koetteli samankaltaisella tavalla rajoja kuin Barney työskentelemällä stripparina. Muistaakseni Quinn oli ihanan itsevarma ja osasi panna kampoihin jopa ärsyttävälle Barneyllekin.
Aiemmin olen kirjoittanut kirjaimista
A, B, C, D, E, F, G, H, I, J, K, L, M, N, O & P.
I Kuka on suosikkikirjailijasi?
- Tämä oli vaikein kysymyksistä, mutta lopulta muistin vuosi sitten lukemani kirjan Im Jahr des Affen (Apinan vuonna). Tämän kirjoittaja Que Du Luu on kiinalaistaustainen ja tullut Vietnamista venepakolaisena Saksaan. Kirja perustuukin hänen omiin kokemuksiinsa maahanmuuttajana. Mielestäni romaani ei ollut kaikkein vaikuttavimpia, mutta siitä sai hyvän kuvan itseään etsivästä maahanmuuttajanuoresta 80-luvulla. Erityisesti tykkäsin kirjassa esiintyvistä kantoninkiinan sanoista. Oli hauska huomata, että sanat olivat kirjoitettuna hiukan samanlaisia kuin mandariinikiinankin sanat. En osannut sanaakaan kantonia, joten kirjoitin kaikki sanat ylös ja loistin vähän myöhemmin kielitaidoillani matkustaessamme Hongkongiin (also known as osasin kiittää ravintolassa, do ze).
II Muutakin kulttuuria on olemassa kuin kirjallisuutta. Kuka nainen joltakin muulta kulttuurin alalta on suosikkejasi?
- Tähän kysymykseen olen nähtävästi keksinyt vastauksen jo pari vuotta sitten Annien (2014) vuoksi. Quvenzhané Wallis esittää taitavasti pirteää ja kekseliästä Annieta ja laulaa to-della hyvin (Opportunity)!
III b) Kenet suursuosikkisi haluaisit nostaa esille? Tässä myös muut alueet kuin kulttuuri käyvät.
- Seuraavan olen nähtävästi päättänyt paremman puutteessa joskus katsoessani How I Met Your Motherin viimeisiä kausia: Quinn Garvey, joka on Barneyn naisystävä muutaman jakson ajan. Tämä koetteli samankaltaisella tavalla rajoja kuin Barney työskentelemällä stripparina. Muistaakseni Quinn oli ihanan itsevarma ja osasi panna kampoihin jopa ärsyttävälle Barneyllekin.
sunnuntai 8. huhtikuuta 2018
Puolen vuoden soittolista
Viimeisen puolen vuoden aikana olen kuunnellut niin paljon samoja kappaleita, etten ole pystynyt keräämään kunnon soittolistaa ennen kuin vasta nyt. Aiemmin olen kerännyt kesän 2016, syksyn 2016, talven 2016, alkukesän ja viime kesän soittolistan.
Kaikki linkit johtavat YouTubeen, laulajien omille kanaville jos mahdollista.
Tiivistettynä syksyllä ja talvella kuuntelin lemppariani Lalehia ja muita yksittäisiä lauluja. Helmikuun tienoilla musiikinkuuntelussani tapahtui täysikäännös nähtyäni erään ihanan musikaalin. <3
Laleh: Better Life
In the Comet
What You Want
Elephant
Interlude + Samuel
Who Started It
Kaikki seitsemän kappaletta ovat Sjung-albumilta (2012). Heti ensimmäisellä kuuntelukerralla ainoa tunteita herättänyt kappale oli Better Life. Tämä on surullinen ja totuudenmukainen laulu, joka ainakin oman tulkintani mukaan kertoo pakolaisuudesta ja pelastumisesta. Hiukan surumielinen ja mystisen kiehtova on myös In the Comet, jonka sanomaa en ole suoraan sanottuna aivan tajunnut, mutta jolle olen yrittänyt jopa keksiä tanssikoreografioita. Who Started It sai ajattelemaan, kun tajusin laulun kertovan sodasta. Pidän varsinkin kappaleen vaikuttavasta lopusta.
What You Want ja Elephant ovat puolestaan mielenpiristyskappaleita, jotka kehottavat etsimään itseään epävarmuuden keskellä. Varsinkin ensimmäinen oli minulle syksyllä hyvin tärkeä. Interlude - laulettu kertomus - johdattaa Samuel-kappaleeseen, joka kertoo Raamatun Samuelista, rakastamisesta ja välittämisestä. (Lalehilla on paljon uskonnollisia aiheita). Levyllä näiden kahden vaihdosta ei edes huomaa, ja jaksan aina intoilla tästä jollekulle huoneessa olevalle.
"What you want, babe
And why you want it?
What you want, babe
And now I'm gonna get me out of this
So every time I'm gonna ask myself"
Ängeln i rummet (alunperin Eva Dahlgrenin)
+ Adam Lambert: Welcome to the show
Welcome to the Show on uusimmalta levyltä Kristaller (2016) ja todella puhuttelee minua sanoillaan. Oikeassa versiossa Adam Lambert on pääosassa, mutta Laleh laulaa levyllään kappaleen yksin.
Ängeln i Rummet on Lalehin Så Mycket Bättre -ohjelmassa esittämä kappale, joka oli minulle tänä talvena hyvin. Rytmi ja sävel on itkettävän kauniita ja sanat kehottavat rakastamaan ja osoittamaan rakkautensa. Alunperin kappaleesta jäi aina hyvä olo, nyt ehkä olen pilannut jo sen liittämällä laulun liikaa omaan elämääni.
"Det bor en ängel i mitt rum
Hon har sitt bo ovanför mitt huvud
Hon gör, hon gör mig lugn
Och hon viskar till mig
Allt det jag säger dig"
Grace VanderWaal: Escape My Mind
So Much More Than This
Darkness Keeps Chasing Me
Escape My Mind on hyvä tunteidenpurkulaulu, jos jos joku ihminen joko ärsyttää tai herättää liikaa tunteita. So Much More Than This kannustaa unohtamaan välillä kännykän ja todella elämään. Darkness Keeps Chasing Me taas on synkempi kappale masennuksesta. Kaikkien melodiat ovat ihania. <3
Haloo Helsinki!: Tuntematon
ft. Cantores Joulun kanssas jaan
Tuntemattomasta aloin todella pitää kuultuani sen akustisena versiona Haloo Helsingin! konsertissa. Laulussa on todella vahvat sanat ja surullinen tunnelma (sekä latinankielinen lause "Homo homini lupus est"). Äitini alkoi kuitenkin itkeä kerran laulaessani tätä, ja sen jälkeen kappale on alkanut ahdistaa, varsinkin kuolemateeman vuoksi.
Joulun kanssas jaan on aika erilainen, surumielinen joululaulu, joka vähän samastutti. Tätäkään en ollut kuunnellut aikoihin, kunnes lauloimme tämän jostain syystä maaliskuussa ystävieni kanssa.
"Sun katse on kaukana täältä,
ja tiedän
Et pelon päältä on mahdotonta alas kavuta
Jos et tunne täältä ketään"
Kim Wilde: Kids in America
Tämä 1980-luvun alun kappale on kyllä selvä outolintu listallani. :D Löysin tämän niin kummallisella tavalla kuin Nancy Drew -elokuvan lopputeksteistä. Jokin sen huolettomuudessa, nopeudessa ja ehkä myös sen yhteisöllisyydessä ("We're kids in America") ihastutti - eikä tämä laulu samastuta liikaa tai laita ajatuksia pyörimään päähän.
Carola: Himlen i min famn
Kuulin tämän jo joskus vuosia sitten radiosta, mutta tänä talvena sain sen kappaleeksi laulutunnilla. Kaiken kaikkiaan joululaulu on kaunis ja surumielinen (saatatte kysyä, kuuntelenko ollenkaan iloisia lauluja!). Myös loppu on vaikuttava. Tykkään vähän suomalaisestakin versiosta, varsinkin säkeestä: "Kuka solmi kruunun nyt minun hiuksilleni?"
The Greatest Showman: Rewrite the Stars
Tightrope
A Million Dreams
This Is Me
Never Enough
The Other Side
Kerroinkin helmikuussa The Greatest Showman -elokuvakokemuksestani, johon kuului ehkä suurimpana osana ihanat musikaalikappaleet. Ensimmäisiä lemppareitani oli Rewrite the Stars, joka on Zac Efronin ja Zendayan duetto. Kappale puhuu rakkaudesta, joka uhmaa yhteiskunnan asettamia rajoja, ja on niin kaunis. <3 A Million Dreams on samalla tavalla maailmaa avartava kappale, ja minua koskettaa eniten kohta, jossa nuoren Ziv Zaifmanin ääni muuttuu vakaammaksi Hugh Jackmanin ääneksi. <3
This Is Me on näitä vähän synkempi mutta kuitenkin voimaa antavaa kappale erilaisuuden puolesta. Never Enough on vaikuttava, upeasti laulettu ja kertoo jo ennakolta jotain elokuvan tapahtumista. Tightrope oli puolestaan kappaleista ainoa, joka todella tuli omaan elämääni ja esitteli saman nuorallatanssijasymbolin, jota olen itsekin pohtinut. Tämä laulu on taaskin surumielinen, katkerakin, mutta samalla säkeistöjen melodia kepeämpi.
The Other Side on lemppareistani ainoa todella duurikappale, joka piristää ja naurattaakin kahden henkilön kinastellessa hupaisasti, elääkö muiden mielipiteiden mukaan vaiko omaa elämäänsä.
Lyhyesti sanottuna, nämä kappaleet saavat itkemään ja laulamaan sekä soittelemaan niitä uudelleen ja uudelleen pianolla.
"This is brave, this is bruised
This is who I'm meant to be
This is Me"
Löytyikö listalta tuttuja kappaleita? Mitkä laulut ovat viime aikoina vaikuttaneet teidän elämäänne?
Kaikki linkit johtavat YouTubeen, laulajien omille kanaville jos mahdollista.
Tiivistettynä syksyllä ja talvella kuuntelin lemppariani Lalehia ja muita yksittäisiä lauluja. Helmikuun tienoilla musiikinkuuntelussani tapahtui täysikäännös nähtyäni erään ihanan musikaalin. <3
Laleh: Better Life
In the Comet
What You Want
Elephant
Interlude + Samuel
Who Started It
Kaikki seitsemän kappaletta ovat Sjung-albumilta (2012). Heti ensimmäisellä kuuntelukerralla ainoa tunteita herättänyt kappale oli Better Life. Tämä on surullinen ja totuudenmukainen laulu, joka ainakin oman tulkintani mukaan kertoo pakolaisuudesta ja pelastumisesta. Hiukan surumielinen ja mystisen kiehtova on myös In the Comet, jonka sanomaa en ole suoraan sanottuna aivan tajunnut, mutta jolle olen yrittänyt jopa keksiä tanssikoreografioita. Who Started It sai ajattelemaan, kun tajusin laulun kertovan sodasta. Pidän varsinkin kappaleen vaikuttavasta lopusta.
What You Want ja Elephant ovat puolestaan mielenpiristyskappaleita, jotka kehottavat etsimään itseään epävarmuuden keskellä. Varsinkin ensimmäinen oli minulle syksyllä hyvin tärkeä. Interlude - laulettu kertomus - johdattaa Samuel-kappaleeseen, joka kertoo Raamatun Samuelista, rakastamisesta ja välittämisestä. (Lalehilla on paljon uskonnollisia aiheita). Levyllä näiden kahden vaihdosta ei edes huomaa, ja jaksan aina intoilla tästä jollekulle huoneessa olevalle.
"What you want, babe
And why you want it?
What you want, babe
And now I'm gonna get me out of this
So every time I'm gonna ask myself"
Ängeln i rummet (alunperin Eva Dahlgrenin)
+ Adam Lambert: Welcome to the show
Welcome to the Show on uusimmalta levyltä Kristaller (2016) ja todella puhuttelee minua sanoillaan. Oikeassa versiossa Adam Lambert on pääosassa, mutta Laleh laulaa levyllään kappaleen yksin.
Ängeln i Rummet on Lalehin Så Mycket Bättre -ohjelmassa esittämä kappale, joka oli minulle tänä talvena hyvin. Rytmi ja sävel on itkettävän kauniita ja sanat kehottavat rakastamaan ja osoittamaan rakkautensa. Alunperin kappaleesta jäi aina hyvä olo, nyt ehkä olen pilannut jo sen liittämällä laulun liikaa omaan elämääni.
"Det bor en ängel i mitt rum
Hon har sitt bo ovanför mitt huvud
Hon gör, hon gör mig lugn
Och hon viskar till mig
Allt det jag säger dig"
Grace VanderWaal: Escape My Mind
So Much More Than This
Darkness Keeps Chasing Me
Escape My Mind on hyvä tunteidenpurkulaulu, jos jos joku ihminen joko ärsyttää tai herättää liikaa tunteita. So Much More Than This kannustaa unohtamaan välillä kännykän ja todella elämään. Darkness Keeps Chasing Me taas on synkempi kappale masennuksesta. Kaikkien melodiat ovat ihania. <3
Haloo Helsinki!: Tuntematon
ft. Cantores Joulun kanssas jaan
Tuntemattomasta aloin todella pitää kuultuani sen akustisena versiona Haloo Helsingin! konsertissa. Laulussa on todella vahvat sanat ja surullinen tunnelma (sekä latinankielinen lause "Homo homini lupus est"). Äitini alkoi kuitenkin itkeä kerran laulaessani tätä, ja sen jälkeen kappale on alkanut ahdistaa, varsinkin kuolemateeman vuoksi.
Joulun kanssas jaan on aika erilainen, surumielinen joululaulu, joka vähän samastutti. Tätäkään en ollut kuunnellut aikoihin, kunnes lauloimme tämän jostain syystä maaliskuussa ystävieni kanssa.
"Sun katse on kaukana täältä,
ja tiedän
Et pelon päältä on mahdotonta alas kavuta
Jos et tunne täältä ketään"
Kim Wilde: Kids in America
Tämä 1980-luvun alun kappale on kyllä selvä outolintu listallani. :D Löysin tämän niin kummallisella tavalla kuin Nancy Drew -elokuvan lopputeksteistä. Jokin sen huolettomuudessa, nopeudessa ja ehkä myös sen yhteisöllisyydessä ("We're kids in America") ihastutti - eikä tämä laulu samastuta liikaa tai laita ajatuksia pyörimään päähän.
Carola: Himlen i min famn
Kuulin tämän jo joskus vuosia sitten radiosta, mutta tänä talvena sain sen kappaleeksi laulutunnilla. Kaiken kaikkiaan joululaulu on kaunis ja surumielinen (saatatte kysyä, kuuntelenko ollenkaan iloisia lauluja!). Myös loppu on vaikuttava. Tykkään vähän suomalaisestakin versiosta, varsinkin säkeestä: "Kuka solmi kruunun nyt minun hiuksilleni?"
The Greatest Showman: Rewrite the Stars
Tightrope
A Million Dreams
This Is Me
Never Enough
The Other Side
This Is Me on näitä vähän synkempi mutta kuitenkin voimaa antavaa kappale erilaisuuden puolesta. Never Enough on vaikuttava, upeasti laulettu ja kertoo jo ennakolta jotain elokuvan tapahtumista. Tightrope oli puolestaan kappaleista ainoa, joka todella tuli omaan elämääni ja esitteli saman nuorallatanssijasymbolin, jota olen itsekin pohtinut. Tämä laulu on taaskin surumielinen, katkerakin, mutta samalla säkeistöjen melodia kepeämpi.
The Other Side on lemppareistani ainoa todella duurikappale, joka piristää ja naurattaakin kahden henkilön kinastellessa hupaisasti, elääkö muiden mielipiteiden mukaan vaiko omaa elämäänsä.
Lyhyesti sanottuna, nämä kappaleet saavat itkemään ja laulamaan sekä soittelemaan niitä uudelleen ja uudelleen pianolla.
"This is brave, this is bruised
This is who I'm meant to be
This is Me"
Löytyikö listalta tuttuja kappaleita? Mitkä laulut ovat viime aikoina vaikuttaneet teidän elämäänne?
lauantai 7. huhtikuuta 2018
L.M.Montgomery: Anna omassa kodissaan & Annan perhe
Kiinnostus heräsi: Anna-sarjan uudelleenlukuprojektini. Olen jo postannut kirjoista Anna ystävämme, Annan unelmavuodet ja Anna opettajana. (sisältää juonipaljastuksia näistä osista!)
Anna omassa kodissaan Annan perhe
L.M.Mongomery L.M.Montgomery
Anna #5 Anna #6
2000 2008
Hilja Walldén Paula Herranen
Anne's House of Dreams (1917) Anne of Ingleside (1939)
221 sivua 301 sivua
WSOY WSOY
Anna omassa kodissaan kertoo nimensä mukaisesti Annan ensimmäisistä avioliittovuosista hänen uudessa kodissaan Glen St. Maryssa. Heti ensi alkuun Gilbert ja Anna saavat ystäviä miehiä halveksuvasta Cornelia-neidistä, vanhasta merikapteeni Jimistä ja Lesliestä, jonka luottamusta Annan on vaikea voittaa. Onnellinen aviopari todistaa muiden rakkaustarinoita ja elää kokien niin pieniä kuin suuria iloja ja suruja. Jo parin vuoden jälkeen Anna joutuu kuitenkin jättämään Haavemajansa.
Annan perhe puolestaan siirtyy muutaman vuoden eteenpäin Kotikunnaalle. Anna odottaa jo kuudetta lastaan ja rakastaa hellästi Jemiä, Walteria, kaksosia Nania ja Ditä, Shirleytä ja Rillaa. Tämä kirja keskittyy kuitenkin enemmän lasten kommelluksiin: Nan ja Di tulevat vuoronperään ystäviensä huiputtamaksi, Walter joutuu kamppailemaan herkkyytensä vuoksi, Rillan täytyy kuljettaa kakku kylän läpi... Pääosin Kotikunnaalla on kuitenkin rauhallista ja rakastava ilmapiiri - mutta miksi Annasta alkaa yllättäen tuntua, ettei Gilbert enää välitäkään hänestä?
Anna omassa kodissaan muistan lukeneeni joskus yli kolme vuotta sitten ennen blogiani, mutta Annan perheestä kirjoitin keväällä 2015 blogiinikin. Pystyn allekirjoittamaan monta ajatusta kolmen vuoden takaa: esimerkiksi viimeisten sivujen aviokriisi tulee hyvin pohjustamattomana ja loppuu yhtä nopeasti kuin alkaakin. Minulla on myös ristiriitaisia ajatuksia Annan siirtymisestä taka-alalle: on hauskaa taas lukea lasten pohdintoja ja ajatuksia, mutta kuitenkin toivoisin Annan olevan enemmän keskiössä, onhan tämä Anna-sarja.
En muista mitä ajattelin ensimmäisellä lukukerralla Anna omassa kodissaan -kirjasta, mutta vaikka se oli hyvä kirja, en pysty tietyllä tavalla samastumaan Annan elämäntilanteeseen. Mielenkiintoisinta kirjassa olikin kapteeni Jimin elämä (hänen tarinoitaan olisi ollut kiva kuulla tarkemmin!) ja Leslien kohtalo, joka katkeroittaa hänen mieltään.
Ristiriitaisin henkilö oli minusta Cornelia-neiti, joka päättää jokaisen mielipiteensä sanoihin: "Mutta sellaisiahan miehet ovat." Ensimmäinen tulkinta hänestä olisi aikansa feministinen hahmo, joka haluaa elää miehistä riippumattomana. Tässä minulle kuitenkin herää nykyaikaisempi kysymys: saisiko mies samalla tavalla kertoa avoimesti halveksuvansa naisia? Minä en ainakaan pitäisi sellaisesta hahmosta (tai ihmisestä). Saako nainen sitten helpommin halveksua miehiä? Vai ajattelenko vain näin, koska olen itse naispuolinen.
Toisella tavalla tulkittuna Cornelia-neiti on kuitenkin enemmän koominen hahmo, joka menettää loppuvaiheessa uskottavuuttaan luopumalla vapaudestaan. Enemmän minusta alkoi tuntua, että Montgomery on luonut hahmon hiukan nauraakseen naisille, jotka haluavat olla riippumattomampia miehistä. Miksiköhän?
Annan perheessä viitataan paljon aiempaan osaan Anna opettajana (1936), sillä Montgomery kirjoitti nuo kirjat vasta parikymmentä vuotta muiden Annojen jälkeen. Ehkä juuri tämän vuoksi Annan ja Gilbertin aviokriisi on häthätää kyhätty mukaan, jotta kirjasta tulisi hiukan dramaattisempi. Toisen maailmansodan kynnyksellä kirjoitettu Annan perhe viittaa muutaman kerran tulevaan suureen sotaan. On surullista lukea Annan kepeä huomautus: "Sodat ovat jo menneisyyttä."
Jos alan pohtia näiden Annojen teemoja, mieleen nousee läheisen ystävyyden ja rakkauden tärkeys sekä omana itsenään eläminen. Anna muistelee Dianan kanssa heidän pitkää, kaunista ystävyyttään, toivoo Leslien pystyvän puhumaan hänen kanssaan avoimesti ja tasapainottelee ajassa, jolloin mielikuvitusta usein väheksyttiin. Anna kuitenkin pystyy säilyttämään sisäisensä lapsensa, Susanin sanoin "pikku tohtorinna" on aina keväisin hitusen höpsähtänyt.
"Vielä vähemmän hän [Susan] välitti kahdesta rupikonnasta, jotka Walter oli tuonut kellariin. Hän heitti toisen niistä ulos eräänä iltana, mutta ei löytänyt toista, ja Walter makasi sängyssään valveilla ja huolissaan.
"Entä jos ne ovat naimisissa?" Walter ajatteli. "Ehkä ne ovat nyt kauhean yksinäisiä ja surullisia ilman toisiaan. Susan pani ulos sen pienemmän, joka oli varmaankin vaimo. Entä jos se nyt pelkää kuollakseen isolla takapihalla, kun sillä ei ole ketään turvanaan... se on ihan kuin leski."" -s.139, AP
Annan perheessä esille tulee etenkin lasten kohtelu ja kasvatus. Kotikunnaalla lapsia ei lyödä, he saavat käyttää mielikuvitustaan ja Annalla on aina aikaa kuunnella lastensa pieniä huolia eikä naura niille kuin vasta jälkeenpäin Gilbertin kanssa. Osittain Kotikunnaasta saa hyvin kiiltokuvamaisen vaikutelman, sillä lapset eivät ole juuri koskaan tottelemattomia eikä Anna ikinä suutu tai huuda heille. Annan kasvatustapa on kuitenkin hyvin esimerkillinen aikana, jolloin lapsia lyötiin, käskettiin olemaan hiljaa tai heidän kysymyksilleen naurettiin.
""Äiti, miksi tuuli ei ole onnellinen?" Walter kysyi eräänä iltana.
"Koska se muistaa kaikki maailman murheet ammoisista ajoista asti", Anna vastasi." -s.69, AP
Kirjat sopivat HelMet-lukuhaasteen kohtiin 1. "Kirjassa muutetaan" ja 19. "Kirja käsittelee vanhemmuutta".
Anna omassa kodissaan Annan perhe
L.M.Mongomery L.M.Montgomery
Anna #5 Anna #6
2000 2008
Hilja Walldén Paula Herranen
Anne's House of Dreams (1917) Anne of Ingleside (1939)
221 sivua 301 sivua
WSOY WSOY
Anna omassa kodissaan kertoo nimensä mukaisesti Annan ensimmäisistä avioliittovuosista hänen uudessa kodissaan Glen St. Maryssa. Heti ensi alkuun Gilbert ja Anna saavat ystäviä miehiä halveksuvasta Cornelia-neidistä, vanhasta merikapteeni Jimistä ja Lesliestä, jonka luottamusta Annan on vaikea voittaa. Onnellinen aviopari todistaa muiden rakkaustarinoita ja elää kokien niin pieniä kuin suuria iloja ja suruja. Jo parin vuoden jälkeen Anna joutuu kuitenkin jättämään Haavemajansa.
Annan perhe puolestaan siirtyy muutaman vuoden eteenpäin Kotikunnaalle. Anna odottaa jo kuudetta lastaan ja rakastaa hellästi Jemiä, Walteria, kaksosia Nania ja Ditä, Shirleytä ja Rillaa. Tämä kirja keskittyy kuitenkin enemmän lasten kommelluksiin: Nan ja Di tulevat vuoronperään ystäviensä huiputtamaksi, Walter joutuu kamppailemaan herkkyytensä vuoksi, Rillan täytyy kuljettaa kakku kylän läpi... Pääosin Kotikunnaalla on kuitenkin rauhallista ja rakastava ilmapiiri - mutta miksi Annasta alkaa yllättäen tuntua, ettei Gilbert enää välitäkään hänestä?
Anna omassa kodissaan muistan lukeneeni joskus yli kolme vuotta sitten ennen blogiani, mutta Annan perheestä kirjoitin keväällä 2015 blogiinikin. Pystyn allekirjoittamaan monta ajatusta kolmen vuoden takaa: esimerkiksi viimeisten sivujen aviokriisi tulee hyvin pohjustamattomana ja loppuu yhtä nopeasti kuin alkaakin. Minulla on myös ristiriitaisia ajatuksia Annan siirtymisestä taka-alalle: on hauskaa taas lukea lasten pohdintoja ja ajatuksia, mutta kuitenkin toivoisin Annan olevan enemmän keskiössä, onhan tämä Anna-sarja.
En muista mitä ajattelin ensimmäisellä lukukerralla Anna omassa kodissaan -kirjasta, mutta vaikka se oli hyvä kirja, en pysty tietyllä tavalla samastumaan Annan elämäntilanteeseen. Mielenkiintoisinta kirjassa olikin kapteeni Jimin elämä (hänen tarinoitaan olisi ollut kiva kuulla tarkemmin!) ja Leslien kohtalo, joka katkeroittaa hänen mieltään.
Ristiriitaisin henkilö oli minusta Cornelia-neiti, joka päättää jokaisen mielipiteensä sanoihin: "Mutta sellaisiahan miehet ovat." Ensimmäinen tulkinta hänestä olisi aikansa feministinen hahmo, joka haluaa elää miehistä riippumattomana. Tässä minulle kuitenkin herää nykyaikaisempi kysymys: saisiko mies samalla tavalla kertoa avoimesti halveksuvansa naisia? Minä en ainakaan pitäisi sellaisesta hahmosta (tai ihmisestä). Saako nainen sitten helpommin halveksua miehiä? Vai ajattelenko vain näin, koska olen itse naispuolinen.
Toisella tavalla tulkittuna Cornelia-neiti on kuitenkin enemmän koominen hahmo, joka menettää loppuvaiheessa uskottavuuttaan luopumalla vapaudestaan. Enemmän minusta alkoi tuntua, että Montgomery on luonut hahmon hiukan nauraakseen naisille, jotka haluavat olla riippumattomampia miehistä. Miksiköhän?
Annan perheessä viitataan paljon aiempaan osaan Anna opettajana (1936), sillä Montgomery kirjoitti nuo kirjat vasta parikymmentä vuotta muiden Annojen jälkeen. Ehkä juuri tämän vuoksi Annan ja Gilbertin aviokriisi on häthätää kyhätty mukaan, jotta kirjasta tulisi hiukan dramaattisempi. Toisen maailmansodan kynnyksellä kirjoitettu Annan perhe viittaa muutaman kerran tulevaan suureen sotaan. On surullista lukea Annan kepeä huomautus: "Sodat ovat jo menneisyyttä."
Jos alan pohtia näiden Annojen teemoja, mieleen nousee läheisen ystävyyden ja rakkauden tärkeys sekä omana itsenään eläminen. Anna muistelee Dianan kanssa heidän pitkää, kaunista ystävyyttään, toivoo Leslien pystyvän puhumaan hänen kanssaan avoimesti ja tasapainottelee ajassa, jolloin mielikuvitusta usein väheksyttiin. Anna kuitenkin pystyy säilyttämään sisäisensä lapsensa, Susanin sanoin "pikku tohtorinna" on aina keväisin hitusen höpsähtänyt.
"Vielä vähemmän hän [Susan] välitti kahdesta rupikonnasta, jotka Walter oli tuonut kellariin. Hän heitti toisen niistä ulos eräänä iltana, mutta ei löytänyt toista, ja Walter makasi sängyssään valveilla ja huolissaan.
"Entä jos ne ovat naimisissa?" Walter ajatteli. "Ehkä ne ovat nyt kauhean yksinäisiä ja surullisia ilman toisiaan. Susan pani ulos sen pienemmän, joka oli varmaankin vaimo. Entä jos se nyt pelkää kuollakseen isolla takapihalla, kun sillä ei ole ketään turvanaan... se on ihan kuin leski."" -s.139, AP
Annan perheessä esille tulee etenkin lasten kohtelu ja kasvatus. Kotikunnaalla lapsia ei lyödä, he saavat käyttää mielikuvitustaan ja Annalla on aina aikaa kuunnella lastensa pieniä huolia eikä naura niille kuin vasta jälkeenpäin Gilbertin kanssa. Osittain Kotikunnaasta saa hyvin kiiltokuvamaisen vaikutelman, sillä lapset eivät ole juuri koskaan tottelemattomia eikä Anna ikinä suutu tai huuda heille. Annan kasvatustapa on kuitenkin hyvin esimerkillinen aikana, jolloin lapsia lyötiin, käskettiin olemaan hiljaa tai heidän kysymyksilleen naurettiin.
""Äiti, miksi tuuli ei ole onnellinen?" Walter kysyi eräänä iltana.
"Koska se muistaa kaikki maailman murheet ammoisista ajoista asti", Anna vastasi." -s.69, AP
Kirjat sopivat HelMet-lukuhaasteen kohtiin 1. "Kirjassa muutetaan" ja 19. "Kirja käsittelee vanhemmuutta".
maanantai 2. huhtikuuta 2018
Maaliskuussa ehdin jo sanoa hyvästit Talven hengelle
Maaliskuussa luin neljä kirjaa ja 943 sivua:
Georg Büchner: Woyzeck (38s)
Erik Eriksson: Det brinnande havet (313s)
Rhian Tracey: Neljän tytön kirjakimppa (291s)
L.M.Montgomery: Annan perhe (Anna #6) ( 301s)
Woyzeck oli hyvin nopealukuinen näytelmä, sillä se koostuu noin 28 sivusta ja lähes yhtä monesta näytöksestä. Sen juoni lyhykäisyydessään on köyhän miehen hulluudessaan ja mustasukkaisuudessaan tekemä murha. En oikein saanut siitä paljon irti, mutta lähemmän tarkastelun jälkeen kirjasta paljastui paljon esimerkiksi yhteiskunnan kritisointia sen eriarvoisuudesta.
Det brinnande havet -romaanin hahmot tuntuivat ensin kaukaisilta ja vaikeasti samastuttavilta, mutta loppuvaiheessa rakastuin kirjan kieleen, historiankuvaukseen ja sanomaan. Myös ruotsia oli nyt helpompi ymmärtää kuin aiemmin. Tämä taisi olla kuukauden lempikirjani.
Neljän tytön kirjakimppa puolestaan antoi minulle lisää kirjavinkkejä ja samastutti nuoriin päähenkilöihinsä. Se ei kuitenkaan tuntunut kaikkein laadukkaimmalta romaanilta vaan enemmän nuortenkirjalta täynnä draamaa.
Annan perhe herätti minussa hiukan ristiriitaa, sillä painopiste alkaa jo tässä kirjassa suuntautua enemmän Annan lapsien touhuihin. Niistäkin oli kuitenkin hauska lukea, ja Anna oli joka tapauksessa vielä paljon esillä. Edelleen tuntui oudolta, että takakannen mainostamasta Annan ja Gilbertin välien tuleentumisesta kerrottiin vain viimeisillä sivuilla.
Maaliskuun elokuvista ensimmäinen oli Rowan Atkinsonin tähdittämä Johnny English (2003), joka oli hauska mutta minusta myös vähän liiankin jännittävä. Maailman ympäri 80 päivässä (2004) oli Jackie Chan -versio, mikä tarkoittaa vähän liikaa toimintaa ja pakenemista, mutta lämpenin varsinkin pääparille (<3) ja kiinnostuin alkuperäisestä teoksestakin. Ihmeotukset ja niiden olinpaikat (2016) oli puolestaan minusta vähän pettymys, sillä en oikein ymmärtänyt kunnolla sen ideaa. Saattoi myös olla, että kiinnitin enemmän huomiota leffaseuraani kuin itse elokuvaan... Matka 2 - Salainen saari (2012) ei myöskään vakuuttanut minua: elokuva oli vain komedian yritys eikä romanttinen puoli poikennut ollenkaan muista normaaleista perhe-elokuvista.
Up - kohti korkeuksia (2009) -elokuvan muistin olleen hyvä viimeksi katsottaessa, mutta tällä kertaa itkin joka kerta, kun päähenkilö muisteli menneisyyttään edesmenneen vaimonsa kanssa. Pidin myös aivan realistisena sitä, että ilmapallojen varassa voisi lennättää kokonaista taloa, mutta en sitä, että vanha mies ja lapsi voisivat kantaa tätä taloa ja ilmapalloja narujen varassa... Plussaa kuitenkin siitä, ettei monikaan lastenelokuva kerro vanhenemisesta tai ylipäätänsä vanhuksista.
Maaliskuussa ei tuntunut tapahtuvan niin paljon kuin helmikuussa, tai ainakaan yhtä paljon suuria asioita. Puolet kuusta kului lopun flunssan parantelussa, toinen puoli yhä suuremmassa määrin kouluun. (Ja huhtikuussa sama jatkuu... ) Ehdin kuitenkin myös nauttia keväisemmäksi muuttuneesta säästä ja hyväksyä sen, että kevät on tulossa. (Sillä kyllä, minua ensin harmitti lumen sulaminen. Nyt kevät on kuitenkin ehtinyt jo hurmata minut.)
Suurimmat saavutukset maaliskuulta taisivat olla kesätyön hakeminen ja kesätyön saaminen. Niin, ja pianonkin sain vihdoin! Lisäksi ehdin viettää kolmia eri synttäreitä, käydä virpomassa vielä kerran ja kävellä kolmen eri ihmisen seurassa löytämälleni ihanalle kävelysillalle. Yksi maaliskuun kohokohdista oli kuitenkin luokan teatterikäynti: pääsimme tutustumaan kaupunginteatterin uumeniin ja illalla katsomaan romanttisen Rakastunut Sheakespeare -näytelmän. Parasta tässä oli Tuukka Leppänen sivuroolissa ja Shakespearen rakastettu, vahva ja unelmoiva Viola (Miila Virtanen). Tykkäsin. <3
Paras yksittäinen hetki taisi olla ystävien kanssa tuttujen kappaleiden laulaminen pianon säestyksellä. Tai sitten eräänä iltana, kun katselin kuunsirppiä taivaalla ja olin hetken verran vain huoleton ja onnellinen.
Maaliskuun runoihin kuului yksi koulussa kirjoitettu tanka:
KK: Milloin on teidän mielestänne kevät? Mietimme tätä teatterikerhossa - minusta silloin kun aurinko paistaa, tuuli suhisee, linnut laulavat ja vettä tipahtelee räystäiltä.
Kauneutta huhtikuun päiviin! <3
Georg Büchner: Woyzeck (38s)
Erik Eriksson: Det brinnande havet (313s)
Rhian Tracey: Neljän tytön kirjakimppa (291s)
L.M.Montgomery: Annan perhe (Anna #6) ( 301s)
Woyzeck oli hyvin nopealukuinen näytelmä, sillä se koostuu noin 28 sivusta ja lähes yhtä monesta näytöksestä. Sen juoni lyhykäisyydessään on köyhän miehen hulluudessaan ja mustasukkaisuudessaan tekemä murha. En oikein saanut siitä paljon irti, mutta lähemmän tarkastelun jälkeen kirjasta paljastui paljon esimerkiksi yhteiskunnan kritisointia sen eriarvoisuudesta.
Det brinnande havet -romaanin hahmot tuntuivat ensin kaukaisilta ja vaikeasti samastuttavilta, mutta loppuvaiheessa rakastuin kirjan kieleen, historiankuvaukseen ja sanomaan. Myös ruotsia oli nyt helpompi ymmärtää kuin aiemmin. Tämä taisi olla kuukauden lempikirjani.
Neljän tytön kirjakimppa puolestaan antoi minulle lisää kirjavinkkejä ja samastutti nuoriin päähenkilöihinsä. Se ei kuitenkaan tuntunut kaikkein laadukkaimmalta romaanilta vaan enemmän nuortenkirjalta täynnä draamaa.
Annan perhe herätti minussa hiukan ristiriitaa, sillä painopiste alkaa jo tässä kirjassa suuntautua enemmän Annan lapsien touhuihin. Niistäkin oli kuitenkin hauska lukea, ja Anna oli joka tapauksessa vielä paljon esillä. Edelleen tuntui oudolta, että takakannen mainostamasta Annan ja Gilbertin välien tuleentumisesta kerrottiin vain viimeisillä sivuilla.
Maaliskuun elokuvista ensimmäinen oli Rowan Atkinsonin tähdittämä Johnny English (2003), joka oli hauska mutta minusta myös vähän liiankin jännittävä. Maailman ympäri 80 päivässä (2004) oli Jackie Chan -versio, mikä tarkoittaa vähän liikaa toimintaa ja pakenemista, mutta lämpenin varsinkin pääparille (<3) ja kiinnostuin alkuperäisestä teoksestakin. Ihmeotukset ja niiden olinpaikat (2016) oli puolestaan minusta vähän pettymys, sillä en oikein ymmärtänyt kunnolla sen ideaa. Saattoi myös olla, että kiinnitin enemmän huomiota leffaseuraani kuin itse elokuvaan... Matka 2 - Salainen saari (2012) ei myöskään vakuuttanut minua: elokuva oli vain komedian yritys eikä romanttinen puoli poikennut ollenkaan muista normaaleista perhe-elokuvista.
Up - kohti korkeuksia (2009) -elokuvan muistin olleen hyvä viimeksi katsottaessa, mutta tällä kertaa itkin joka kerta, kun päähenkilö muisteli menneisyyttään edesmenneen vaimonsa kanssa. Pidin myös aivan realistisena sitä, että ilmapallojen varassa voisi lennättää kokonaista taloa, mutta en sitä, että vanha mies ja lapsi voisivat kantaa tätä taloa ja ilmapalloja narujen varassa... Plussaa kuitenkin siitä, ettei monikaan lastenelokuva kerro vanhenemisesta tai ylipäätänsä vanhuksista.
 |
| Tein itse pad thaita :) |
Maaliskuussa ei tuntunut tapahtuvan niin paljon kuin helmikuussa, tai ainakaan yhtä paljon suuria asioita. Puolet kuusta kului lopun flunssan parantelussa, toinen puoli yhä suuremmassa määrin kouluun. (Ja huhtikuussa sama jatkuu... ) Ehdin kuitenkin myös nauttia keväisemmäksi muuttuneesta säästä ja hyväksyä sen, että kevät on tulossa. (Sillä kyllä, minua ensin harmitti lumen sulaminen. Nyt kevät on kuitenkin ehtinyt jo hurmata minut.)
Suurimmat saavutukset maaliskuulta taisivat olla kesätyön hakeminen ja kesätyön saaminen. Niin, ja pianonkin sain vihdoin! Lisäksi ehdin viettää kolmia eri synttäreitä, käydä virpomassa vielä kerran ja kävellä kolmen eri ihmisen seurassa löytämälleni ihanalle kävelysillalle. Yksi maaliskuun kohokohdista oli kuitenkin luokan teatterikäynti: pääsimme tutustumaan kaupunginteatterin uumeniin ja illalla katsomaan romanttisen Rakastunut Sheakespeare -näytelmän. Parasta tässä oli Tuukka Leppänen sivuroolissa ja Shakespearen rakastettu, vahva ja unelmoiva Viola (Miila Virtanen). Tykkäsin. <3
 |
| Earth Hour, jonka melkein unohdin |
Paras yksittäinen hetki taisi olla ystävien kanssa tuttujen kappaleiden laulaminen pianon säestyksellä. Tai sitten eräänä iltana, kun katselin kuunsirppiä taivaalla ja olin hetken verran vain huoleton ja onnellinen.
Huhtikuussa aion jatkaa kevään merkkien bongailemista - ehkäpä ne lumikellot ja krookuksetkin pistäisivät lopulta esiin. Muistin vasta äskettäin, että nämäkin kuuluvat kevään merkkeihin! Lisäksi suunnitelmissa on ainakin eräs yhden illan kurssi sekä uusi teatterikäynti Sudenmorsianta katsomaan.
Hiljainen ilta
Järvi hitaasti tummuu
Lintu kirkaisee
Rauhallista ja tyyntä
Päätän sinut unohtaa.
KK: Milloin on teidän mielestänne kevät? Mietimme tätä teatterikerhossa - minusta silloin kun aurinko paistaa, tuuli suhisee, linnut laulavat ja vettä tipahtelee räystäiltä.
Kauneutta huhtikuun päiviin! <3
sunnuntai 1. huhtikuuta 2018
Nuortenkirjoja 2000-luvun alusta
Kiinnostus heräsi: tyttörakkaus
Terveystiedon tunnilla Kirsikan edessä istuu Susanna, joka näyttää hymyillessään aivan vanhojen kiiltokuvien enkeliltä. Ihastukseen on aina vaikea tutustua, mutta nopeasti tytöistä tulee hyvät ystävät, jotka antavat toisilleen lempinimet ja pitävät samasta jogurtista. Voiko Kirsikka kuitenkaan kertoa ystävälleen salaisista tunteistaan? Kirsikan perhe ja ystävät ovat jo aikoja sitten hyväksyneet hänen seksuaalisen suuntautumisensa, mutta mitä Susanna ajattelisi hänestä?
Ystäväni on kerran huomauttanut, kuinka kirjoissa ja elokuvissa lesbosuhteet päättyvät usein onnettomasti. Itse en ollut ajatellut asiaa, mutta vähän enemmän luettuani olen miettinyt, että monissa tapauksissa tämä pitää paikkansa. Ei kuitenkaan aina: onnellisesti päättyviä LGBT-tarinoita voi lukea esimerkiksi Terhi Rannelan Kerttu & Mira -sarjasta sekä Jandy Nelsonin I'll Give You the Sun -romaanista.
Kun enkelit katsovat muualle -kirjan juonesta en halua spoilata loppua, enkä suosittele takakannen lukemista, sillä se kertoo mielestäni kirjasta ihan liikaa. "Tavallisiin" LGBT-kirjoihin verrattuna Kirsikka ei kuitenkaan painiskele identiteettinsä kanssa ja hänen lähipiirinsäkin tietää asiasta. Tämä ongelma tulee kuitenkin esille Susannan kanssa, eikä Kirsikka uskalla ensin paljastaa totuutta itsestään. Toinen ongelma paljastuu heti alussa, kun terveystiedon opettaja pyytää oppilaita kertomaan mielipiteensä homoseksuaalisuudesta. Oma terveystiedonopettajani ei muistaakseni puhunut seksuaalivähemmistöistä ollenkaan, miksi?
Kirja on Salla Simukan esikoisteos, minkä ehkä huomaa kirjoitustyylissä ja juonen etenemisessä. Minusta romaani oli vähän liian nopeatahtinen ja sanotaanko vaikka nuortenkirjamainen. Vaikka Kirsikan ihastuksen kuvaus olikin suloista ja kieli kaunista, ei kirja mielestäni mennyt erityisen syviin teemoihin vaan pysyi koukuttavana, mukavanoloisena kirjana. SETA:n järjestämästä nuortenryhmästä olisin voinut lukea enemmänkin.
P.S. Viidentoista vuoden aikana koulujen kasvisruoka on nähtävästi parantunut pienistä tomaateista ja kaalimössöstä aika paljon. :)
Kirja sopii HelMet-lukuhaasteen kohtaan 32: "Kirjassa käydään koulua tai opiskellaan".
***
Kiinnostus heräsi: löysin kirjastonhyllystä
Mary kuulee suositun radiokanavan hakevan neljää tyttöä lukupiiriin, joka keskustelisi kerran kuukaudessa radiossa jostakin nuortenkirjasta. Opettajansa avulla Mary saa mukaan kolme koulunsa tyttöä: "kapinallisen" Meenan, Amerikasta muuttaneen Atlantan ja ujomman Bean. Marya puolestaan pidetään sosiaalisena ja koulusta pitävänä kilttinä tyttönä. Alkuvaikeuksien jälkeen tytöt innostuvat lukupiiristä ja ystävystyvät keskenään. Jokaisella on kuitenkin omat ongelmansa ja kaikki tekevät vuorotellen virheitä. Kenen virhe uhkaa hajottaa koko ystäväporukan?
Kirjan takakansi lupaa henkilöihin samastumista, ja alun epäilyjen jälkeen huomasin samaistuvani vuorotellen kolmeen hahmoista. Vain Meenan kanssa en oikeastaan löytänyt mitään yhteistä. Heillä oli hyvin erilaisia ongelmia alkaen inhottavasta isoäidistä päättyen äidin lähtöön. Tyttöjen lukemat kirjat puolestaan liittyivät aina jotenkin heidän tilanteeseensa. Sain heti muutaman lukuvinkin lisää, mutta ilahduin löytäessäni kirjalistalta pari tuttuakin kirjaa.
Tässä kirjassa oli minusta syvällisiä ajatuksia, mutta jo kansi toitottaa tietynlaista, pinnallistakin, nuortenkirjaa. Kirjassa on mukana humalahakuista juontia, pettämistä, rakastumista - homoseksuaalisuuteen viitattiin epämääräisesti Maryn punastuessa Anne Frankin päiväkirjaa lukiessaan. Minua myös ärsytti hiukan kerrontatyyli: kirja näytti koostuvan neljän tytön päiväkirjamerkinnöistä, ja kaikkitietävä kertoja (joka kuulosti melkein juontajalta) tiivisti silloin tällöin senhetkistä tilannetta. Ratkaisu on omalaatuinen ja tarpeellinenkin, mutta olisin pitänyt enemmän vain yhdestä kertojasta tai edes kunnollisista eri näkökulmista kerrotuista kappaleista.
2000-luvun alun maailmasta sen verran, että koko tyttöjen lähiympäristö tuntui kuuntelevan samaa radiokanavaa. Tämä tuntui hassulta, mutta toisaalta - nykyään lähes jokainen tuntee edes jotenkin tv-ohjelma Putouksen. Radio vain on muuttunut tv:ksi.
Kirja sopii HelMet-lukuhaasteen kohtaan 16: "Kirjassa luetaan kirjaa"
Kun enkelit katsovat muualle
Salla Simukka
2003 (1.p 2002)
155 sivua
WSOY
Terveystiedon tunnilla Kirsikan edessä istuu Susanna, joka näyttää hymyillessään aivan vanhojen kiiltokuvien enkeliltä. Ihastukseen on aina vaikea tutustua, mutta nopeasti tytöistä tulee hyvät ystävät, jotka antavat toisilleen lempinimet ja pitävät samasta jogurtista. Voiko Kirsikka kuitenkaan kertoa ystävälleen salaisista tunteistaan? Kirsikan perhe ja ystävät ovat jo aikoja sitten hyväksyneet hänen seksuaalisen suuntautumisensa, mutta mitä Susanna ajattelisi hänestä?
Ystäväni on kerran huomauttanut, kuinka kirjoissa ja elokuvissa lesbosuhteet päättyvät usein onnettomasti. Itse en ollut ajatellut asiaa, mutta vähän enemmän luettuani olen miettinyt, että monissa tapauksissa tämä pitää paikkansa. Ei kuitenkaan aina: onnellisesti päättyviä LGBT-tarinoita voi lukea esimerkiksi Terhi Rannelan Kerttu & Mira -sarjasta sekä Jandy Nelsonin I'll Give You the Sun -romaanista.
Kun enkelit katsovat muualle -kirjan juonesta en halua spoilata loppua, enkä suosittele takakannen lukemista, sillä se kertoo mielestäni kirjasta ihan liikaa. "Tavallisiin" LGBT-kirjoihin verrattuna Kirsikka ei kuitenkaan painiskele identiteettinsä kanssa ja hänen lähipiirinsäkin tietää asiasta. Tämä ongelma tulee kuitenkin esille Susannan kanssa, eikä Kirsikka uskalla ensin paljastaa totuutta itsestään. Toinen ongelma paljastuu heti alussa, kun terveystiedon opettaja pyytää oppilaita kertomaan mielipiteensä homoseksuaalisuudesta. Oma terveystiedonopettajani ei muistaakseni puhunut seksuaalivähemmistöistä ollenkaan, miksi?
Kirja on Salla Simukan esikoisteos, minkä ehkä huomaa kirjoitustyylissä ja juonen etenemisessä. Minusta romaani oli vähän liian nopeatahtinen ja sanotaanko vaikka nuortenkirjamainen. Vaikka Kirsikan ihastuksen kuvaus olikin suloista ja kieli kaunista, ei kirja mielestäni mennyt erityisen syviin teemoihin vaan pysyi koukuttavana, mukavanoloisena kirjana. SETA:n järjestämästä nuortenryhmästä olisin voinut lukea enemmänkin.
P.S. Viidentoista vuoden aikana koulujen kasvisruoka on nähtävästi parantunut pienistä tomaateista ja kaalimössöstä aika paljon. :)
Kirja sopii HelMet-lukuhaasteen kohtaan 32: "Kirjassa käydään koulua tai opiskellaan".
***
Kiinnostus heräsi: löysin kirjastonhyllystä
Neljän tytön kirjakimppa
Rhian Tracey
2006
Laura Syysnummi
The Bad Girls' Club (2005)
291 sivua
Karisto
Mary kuulee suositun radiokanavan hakevan neljää tyttöä lukupiiriin, joka keskustelisi kerran kuukaudessa radiossa jostakin nuortenkirjasta. Opettajansa avulla Mary saa mukaan kolme koulunsa tyttöä: "kapinallisen" Meenan, Amerikasta muuttaneen Atlantan ja ujomman Bean. Marya puolestaan pidetään sosiaalisena ja koulusta pitävänä kilttinä tyttönä. Alkuvaikeuksien jälkeen tytöt innostuvat lukupiiristä ja ystävystyvät keskenään. Jokaisella on kuitenkin omat ongelmansa ja kaikki tekevät vuorotellen virheitä. Kenen virhe uhkaa hajottaa koko ystäväporukan?
Kirjan takakansi lupaa henkilöihin samastumista, ja alun epäilyjen jälkeen huomasin samaistuvani vuorotellen kolmeen hahmoista. Vain Meenan kanssa en oikeastaan löytänyt mitään yhteistä. Heillä oli hyvin erilaisia ongelmia alkaen inhottavasta isoäidistä päättyen äidin lähtöön. Tyttöjen lukemat kirjat puolestaan liittyivät aina jotenkin heidän tilanteeseensa. Sain heti muutaman lukuvinkin lisää, mutta ilahduin löytäessäni kirjalistalta pari tuttuakin kirjaa.
Tässä kirjassa oli minusta syvällisiä ajatuksia, mutta jo kansi toitottaa tietynlaista, pinnallistakin, nuortenkirjaa. Kirjassa on mukana humalahakuista juontia, pettämistä, rakastumista - homoseksuaalisuuteen viitattiin epämääräisesti Maryn punastuessa Anne Frankin päiväkirjaa lukiessaan. Minua myös ärsytti hiukan kerrontatyyli: kirja näytti koostuvan neljän tytön päiväkirjamerkinnöistä, ja kaikkitietävä kertoja (joka kuulosti melkein juontajalta) tiivisti silloin tällöin senhetkistä tilannetta. Ratkaisu on omalaatuinen ja tarpeellinenkin, mutta olisin pitänyt enemmän vain yhdestä kertojasta tai edes kunnollisista eri näkökulmista kerrotuista kappaleista.
2000-luvun alun maailmasta sen verran, että koko tyttöjen lähiympäristö tuntui kuuntelevan samaa radiokanavaa. Tämä tuntui hassulta, mutta toisaalta - nykyään lähes jokainen tuntee edes jotenkin tv-ohjelma Putouksen. Radio vain on muuttunut tv:ksi.
Kirja sopii HelMet-lukuhaasteen kohtaan 16: "Kirjassa luetaan kirjaa"
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)