maanantai 29. kesäkuuta 2015

Tohtori Živagot

Kiinnostus heräsi: kirjan perusteella tehty näytelmä


Kirja: Tohtori Živago
Kirjailija: Boris Pasternak
Julkaisuvuosi: 1958
Suomentaja: Juhani Konkka
Alkuperäisteos: Доктор Живаго (1957)
555 sivua
Tammi

Juri Andrejevitš Zivago on itsemurhan tehneen miljonäärin poika, lääkäri ja runoilija, joka on naimisissa lapsuuden ystävänsä Tonjan kanssa. Lara Fjodorovna Antipova on lapsena kaltoin kohdeltu kymnaasin opettaja, hiljattain avioitunut vallankumouksellisen miehen kanssa. Sodan ja Venäjän vallankumouksen pyörteissä nämä kaksi erilaisen taustan omistavaa henkilöä tapaavat - ja rakastuvat...

Anteeksi tuo vähän epäselvä juoniselostus, mutta kirjasta on vaikea kertoa muuta olennaista. Itsekin kun menin katsomaan Helsingin kaupunginteatterin näytelmän vuosi sitten, minulla ei ollut aavistustakaan siitä mitä odottaa. Tai no oli: mainokset kaduilla joista sain kuvan, että aihe olisi vähän samantapainen kuin Frankensteinissa. Eipä todellakaan ollut.

Kerroin kavereilleni seuraavana päivänä koulussa: "Näytelmä oli raaka, hurja ja surullinen - mutta oli se myös hyväkin." Nuo sanat pitävät paikkaansa. Tohtori Zivago oli sotakohdissa hurja ja myös raaka. Välillä itkin, esimerkiksi silloin kun hädintuskin aseistetut miehet juoksivat suoraan päin kivääritulta. Mutta rakkaustarinan vuoksi pidin siitä. Laulut olivat ihania ja ihastuin toiseen päähenkilöön Laraan (hänestä ja muista "ihastuksistani" voi lukea lisää täältä). Ensijärkytyksen jälkeen toivoin voivani nähdä näytelmän uudelleen - mutta se oli jo kadonnut ohjelmistosta.

Hups, voisin selittää jotakin kirjastakin... Se oli aika hyvä, mielenkiintoni pysyi ihan hyvin yllä, mutta ei se kuitenkaan koukuttanut. Filosofiset keskustelut teki kuitenkin mieli hypätä yli, kun en tajunnut niistä mitään... Vasta loppua kohden meni jännittävämmäksi. Romaanissa myös esiintyi hahmoja, joita näytelmässä ei ollut mainittukaan (esim. Jurin kolmas rakastettu) ja välillä menin niissä sekaisin, varsinkin kun heistä alettiin kertoa sillä tavalla, ettei ensin tajunnut miten he liittyivät päähenkilöihin. Elokuvaa katsellessa kirjan lukeminen kuitenkin auttoi, sillä oli helpompi pysyä kärryillä.

Kun näytelmä keskittyi enemmänkin rakkaustarinaan, kirja taas painotti Venäjän vallankumousta. Siitä oli mielenkiintoista lukea, mutta vaikka kävimme siitä joskus koulussa, en ihan tajunnut kaikkea. Oli punaiset: vallankumoulliset, työväenluokkaan kuuluvat, olivatko he bolsevikkeja? Vai oliko tämä aivan eri ryhmä? Sitten oli valkoiset, nähtävästi porvarit sekä muita erilaisia ryhmiä joiden tarkoitusta en ymmärtänyt. Ja ketkä henkilöistä kuuluivat mihinkin ryhmään?


Kirjan luettuani katsoin myös vuoden 1965 klassikkoelokuvan. Siinä pitkät selitykset oli jätetty pois, ja elokuva oli aika hyvä myöskin. En vain jotenkaan tässä tykännyt niinkään Larasta vaan enemmänkin Tonjasta. Odotin elokuvan olevan pelottava K15-ikärajan vuoksi, mutta minusta se oli aika liioiteltu. Ainakin jos vertaa kuvitelmiini K15-elokuvista...

Kolme Zivagoa katsottuni tai luettuani voin edelleen sanoa pitäneeni näytelmästä kaikista eniten. Oli kuitenkin hyvä tutustua myös alkuperäisteokseen sekä siitä tehtyyn elokuvaan, nyt olen ainakin lukenut jonkin venäläisen klassikon.

 
Tonja, Juri ja Tonjan isä (joka näkyy hyvin huonosti)

Juri Zivago

Tonja

Lara
Kirja menee Kirjan vuoden lukuhaasteeseen kohtaan 37 "Kirja joka on kielletty jossain päin maailmaa" (oli Venäjällä 30 vuotta) sekä Kirjankansibingoon "Keltainen".

Ohjaaja: David Lean                Käsikirjoittaja: Robert Bolt
Alkuperäisnimi: Doctor Zhivago     Juri Živago: Omar Sharif.   
Lara: Julie Christie.              Tonja: Geraldine Chaplin.   
Komarovski: Rod Steiger.           Paša Antipov: Tom Courtenay

lauantai 27. kesäkuuta 2015

Kesän lukumaratonissa 2015 luetut

Kesän lukumaratonin aikana luettuja kirjoja, luin yhteensä 444 sivua.

Kiinnostuksen herätti: sarjan aiempi osa, Outolintu (eli juonipaljastukset ensimmäisestä ovat hyvin mahdollisia!)


Kirja: Kapinallinen
Kirjailija: Veronica Roth
Sarja: Outolintu #2
Julkaisuvuosi: 2014
Suomentaja: Outi Järvinen
Alkuperäisteos: Insurgent (2013)
383 sivua
Otava

Tris on päässyt pakenemaan hyökkäyksestä, mutta maksanut siitä suuren hinnan. Hänen täytyy löytää turvapaikka mutta kehen luottaa? Sodan uhka eri osastojen välillä nousee koko ajan, ja Tris yrittää saada selville, mitä viholliset oikein haluavat. Mitä tietoa he havittelevat? Mikä divergenteissä (joita osoittautuukin olevan aika paljon) on niin erilaista? Ja mitä odottaa aitojen toisella puolella?

Kysymyksiä kysymyksien perään. Kapinallinen paljasti joihinkin vastauksen, mutta osa on edelleen auki. Kuten Outolintu, tämäkin osa oli koukuttava enkä yhtään tiennyt mitä seuraavaksi tapahtuisi. Kuitenkin pidin enemmän ensimmäisestä osasta. Tämä oli jotenkin koko ajan epäselvä, enkä aina ymmärtänyt mitä sillä hetkellä kirjassa tapahtui. Joskus kohta piti lukea uudestaan tai jatkaa vähän pidemmälle. En tiedä, johtuiko selkeyden puute lukumaratonista, siitä että vain luin ja luin ja luin... Lisäksi kirja jäi kummalliseen kohtaan, minusta sarjan olisi voinut lopettaa tähänkin osaan, melkein.

En oikein tiedä paljonko pidän Trisistä, sillä hänen luonteensa tuntuu vähän vaihtelevalta. Hän on fiksu, uhkarohkea, vahva ja heikko. Ja sitten ne hänen valintansa... Muutenkin, minua suretti kaikkien ihanien ihmisten kuoleminen ja heidän ystäviensä suru :'( Juuri kun olin yhdestäkin henkilöstä alkanut pitää, hän vain kuoli...

Kapinallinen oli aika hyvä, muttei niin selkeä. Toivottavasti Uskollinen päättää sarjan hienolla tavalla, pystyn tekemään vain pieniä arvailuja, mitä siinä tulee tapahtumaan...

Kirja menee Amerikkaa tutkimassa osavaltioon Illinois (kirjan kaupungin sanotaan muistuttavan Chicagoa), ja Kirjankansibingosta raksitan Kaupungin.

                                           ***

Lisäksi luin lukumaratonissa noin 60 sivua Hilja Valtosen Nuoren opettajattaren varaventtiilistä, josta teen kunnollisen postauksen luettuani sen loppuun. Juonesta kerron sen verran, että päähenkilönä on nuori Liisa Harju, joka matkustaa toiselle puolelle Suomea opettajaksi maalaiskylään.

Näin aloituksen lukeneena on vaikea sanoa paljoa, mutta en aio jättää kirjaa kesken. Liisan kommelluksista opettajana on hyvin hauska lukea! Varsinkin vuoropuhelut ja Liisan omat ajatukset (joita on paljon, sillä kirja on päiväkirjaromaani) ovat hilpeitä. En ole Hilja Valtosen myöhempiä kirjoja lukenut (tämä on hänen esikoisromaaninsa) mutta jossain vaiheessa täytyy kokeilla niitäkin. Ja katsoa hänen käsikirjoittamansa elokuvat, kuten Vaimoke (1936)!

perjantai 26. kesäkuuta 2015

Kesän lukumaraton(i) 2015 (silloin tällöin päivittyvä)

16:00
Otsikko johtuu siitä, etten edelleenkään ole selvillä, onko maratonissa i perässä vai ei. Mutta ei kai sillä väliä! :)

Niin, nyt alkaa ensimmäinen kesän lukumaratonini sekä ensimmäinen kirjablogien yhteinen lukumaraton, jossa olen mukana! Tänä vuonna tätä emännöi Hyllytontun höpinöitä. Itsenäisesti olen pitänyt maratonin kerran, blogini alkuaikoina eli viime helmikuussa. Tämän suorituksen voi käydä lukemassa täältä ja siinä luetut kirjat täällä.

Aloitan lukemisen kello neljältä ja jatkaa sitä seuraavan päivän kello neljään. Tässä kohtaa täytyy kuitenkin huomauttaa, että kellonajat ovat paikallista aikaa, eivät Suomen. Päädyin tähän vaihtoehtoon, etten itse menisi sekaisin, eikä teidän lukijoiden tarvitsisi ihmetellä, miksi menen nukkumaan neljän aikaan aamuyöstä :)

Päivittelen tätä postausta aina muutaman tunnin välein ja kerron vähän tekemisiäni, missä kohtaa olen kirjassa ja ajatuksia siitä. Toivon saavani ainakin pari kirjaa luettua, mutta katsotaan nyt! Myös veljeni osallistuvat tähän (:D) mutta ilman blogeja.

Tsemppiä kaikille muillekin osallistujille!!

18:26
Aloitin maratonin Veronica Rothin Outolintu-trilogian toisella osalla, Kapinallisella. Se on tarpeeksi koukuttava ja mielenkiintoinen,tosin ensin päähäni sinkoutui kysymys: "Tris, miksi jätit sen aseen taskuun?" Olen nyt sivulla 43 ja juonut niin teetä kuin hirveää greippimehua (oli pakko laimentaa omenamehulla), sekä syönyt hiukan maratonia varten ostettua tummaasuklaata, ainoaa herkkua jota sain ostaa. 
     Ensimmäinen tunti oli jälleen vaikea keskittyä kirjaan, varsinkin veljien kanssa hölmöillessä, mutta ihan hyvin onnistuttiin lukemisessa. Heille tosin tuli tauko, mutta toivottavasti jatkavat pian!




21:58
Nyt on luettu jo melkein viisi tuntia, olen sivulla 87, ja kirja on hyvä. Tunti kului tosin kännykän käyttöön, kun juttelin kaverieni kanssa "taas pitkästä aikaa" :) Lisäksi oli ruoka... Ja sain vihdoinkin oikeasti rastitettua (tähditettyä) Kirjankansibingossa lukemani ruudut Paintilla! (Rullaa linkin sivu ihan alas.)
    Tällä hetkellä sataa, jee! Pari tuntia sitten oli mielenkiintoinen ukkosmyrsky jonkin matkan päässä. Jyrähdykset eivät olleet kamalan kovia, mutta salamat välkkyivät joka sekunti kuin salamavalot. Tuntui kuin rockkonsertti olisi ollut menossa ilman ääniä, pelkästään valojen räpsyntää. Koska olen vähän kaiken sään ystävä, olisin  vain halunnut sen jatkuvan! Oli ihanaa lukea omassa huoneessa hämärässä ja tarkkailla taivasta.

Salaman värjäämä iltataivas
0:09

Viimeisen kahden tunnin aikana olen lukenut tiiviisti ja olen nyt sivulla 155... Kirja vaikuttaa hyvältä, mutta siinä tuntuu taisteltavan koko ajan ja tietyt kohdat menevät aika nopeasti ohi. "Pitäisi mennä jo nukkumaan" - saarna kuului jo korkeammalta tasolta, mutta katsotaan nyt... Minusta ei ole kamalan reilua, etten saisi valvoa vielä hetkeä.

10:13
Heräsin tunti sitten, ja olen syönyt aamupalaa, tarkkaillut muiden blogeja sekä lukenut. Kirjassa s. 205. Saan sen luultavasti loppuun kuude tunnin aikana, mutta toivoisin pääseväni edes jonkinlaiseen suoritukseen seuraavassakin kirjassa... Kuuntelen samalla musiikkia.




12:33
Viime lukumaratonin saavutus, 298 sivua, ylitetty!

14:44
Kapinallinen luettu, eli yhteensä 383 sivua. Kirja oli ihan hyvä, muttei minusta kamalan selkeä tai sitten vaan olen väsyksissä lukemiseen. Pidin joka tapauksessa Outolinnusta vähän enemmän. Maratonia jäljellä vähän yli tunti, ja päätin loppuajaksi aloittaa Hilja Valtosen Nuoren opettajattaren varaventtiilin.

16:30
Kello neljältä lukeminen seis! Ehdin lukea Nuoren opettajattaren varaventtiiliä sivulle 61 ja havaitsin sen hauskaksi vanhan ajan viihderomaaniksi. Vaihtelin lukemispaikkaa koko maratonin ajan sängystä sohville, keittiönpöydän äärestä matolle, mutta viimeisen tunnin vietin kirjoituspöytäni ääressä suklaata napostellen.



Luin siis yhteensä 444 sivua (tarkalleen tuon verran :O) lukumaratonin aikana. Yhde kokonaisen kirjan ja aloitin toista. Olen tyytyväinen, että paransin viime maratonin suoritusta, mutta yritän ensi kerralla vielä enemmän. Blogien yhteinen lukumaraton oli hauska kokemus, varsinkin kun samalla pystyi seurata muiden suoritusta. (Tosin, välillä iski kilpailutunne Miten kaikki lukevat noin paljon?) Mutta ihmisillä on eri tahti ja eri keskittymiskyky. Itse olen todennut, etten aina pysty keskittymään johonkin kokonaan vaan on pakko tehdä kahta asiaa samaan aikaan. Musiikin kuuntelu tuntui kivalta samalla :)

Kirjoitan lukemistani kirjoista erillisessä postauksessa, joka ilmestynee tänään tai huomenna, mutta kerron vielä veljieni lukemisista. Molemmat lukivat Taru Sormusten herraa,varmaan lempisarjaansa, toinen liitteitä vaille Kuninkaan paluun eli 389 sivua, toinen 216 sivua Kaksi tornia. Nostan heille hattua!



18:34

Postaus lukumaratonissa luetuista löytyy täältä!

lauantai 20. kesäkuuta 2015

Kuulumisia keskikesältä

Uusi tällainen kuulumispostaus ajankuluksi... 50-luvun tyttöjen ystävät sekä Tohtori Zivago ovat edelleen kesken, tosin jo loppupuolella. Ensimmäistä yritän säästellä, toinen on ollut tylsähkö, mutta nyt muuttumassa kiinnostavammaksi! :)

Päätin osallistua ensimmäistä kertaa kesälukumaratoniin, jota emännöi tänä kesänä Hyllytontun höpinöitä. Samaten veljeni ehkä osallistuu myös sekä hyvä ystäväni Lizaahh :) Jännitän maratonia jo itsellenikin tuntemattomasta syystä, kaipa vain koska se on niin jännää! En ole vielä varma lukemistosta (enkä haluakaan olla), mutta jotain mitä täällä on mukana.

Eli jotain näistä...

Sellainen erikoisasia on paria viime päivää koskenut, että toinen silmänaluseni on ollut turvoksissa. Lääkärissäkään ei selvinnyt, mistä on kyse. Silmäni ovat nyt eriparia, ja olo on aika mielenkiintoinen... Mutta oikeastaan ei haittaa yhtään, kun ei siihen satukaan. (Ja muutenkin on vähän helpottanut.) Olenpahan vähän erinäköinen jonkin aikaa! :D

Omakuva tällä hetkellä

Tällä hetkellä on siis ihan mukava fiilis. Eilisiltana oli hyvin ikävä Suomeen, mutta tulemmehan sinne taas kolmen viikon päästä. :) Juhannusta emme ole paljon viettäneet, paitsi että tänä iltana on naapureita kylässä. En muistanut laittaa vielä kukkia tyynyn alle, eikä niitä täällä pahemmin olekaan :( Onneksi aiomme lähipäivinä ostaa niitä!

Kotitekoinen kokko :)



Joka tapauksessa, hyvää juhannusta! Ja erikoiskiitos Lizaahhille, joka urheasti auttoi otsikon keksimisessä, vaikka päädyinkin sitten tuohon... <3

keskiviikko 17. kesäkuuta 2015

Maya Van Wagenen: Suosittu

Kiinnostus heräsi: etu- ja takakansi kirjakaupassa


Kirja: Suosittu. Omaelämäkerta
Kirjailija: Maya Van Wagenen
Julkaisuvuosi: 2015
Suomentaja: Leena Perttula
Alkuperäisteos: Popular (2014)
266 sivua
Karisto


13-vuotias Maya kuuluu koulunsa arvoasteikolla "sosiaalisiin hylkiöihin" eikä omista kovinkaan monta ystävää. Vanhemmiltaan hän saa 1950-luvulla kirjoitetun oppaan, jossa neuvotaan miten tulisi suosituksi. Maya päättää noudattaa kirjan neuvoja kahdeksannen vuoden ajan ja nostaa panoksia kuukausi kuukaudelta. Samalla hän pitää päiväkirjaa kokemuksestaan. Voiko kuka tahansa tulla suosituksi? Mitä suosittu edes tarkoittaa?

Kirja oli mielenkiintoinen. Ja koukuttava. Päätin lueskella sitä yhtenä päivänä, ja yhtäkkiä olinkin lukenut puoliväliin asti. Toissapäivänä otin tavoitteeksi lukea sen päivän aikana, mikä onnistui helposti. Minua ei kauhean moni kirja koukuta, vaikka kuinka hyvä olisikin.

Mayan koetta oli kiinnostava seurata. Hän aloitti helpoista tehtävistä, kuten ryhdistä ja hiuksista, ja lukuvuoden loppupuolella vasta tulivat vaatteet ja persoonallisuus. Minäkin haluan pukeutua 50-luvun vaatteisiin! (Paitsi käsineisiin. Olen aina ihmetellyt, miten ne 1800-luvullakin sietivät pitkiä käsineitä.) Myös kirjoitustyyli oli hauska ja koukuttava!

Mayan koulu ja elinympäristö tuntuivat hyvin erilaiselta minun kouluuni ja ympäristööni. (Tai suomalaiseen ylipäätänsä.) Ensinnäkin, Maya oli mennyt kuusivuotiaana kouluun ja hänen kesälomansa kesti kolme kuukautta. Koulussa tarjottiin lounaan lisäksi myös aamiainen mutta kumpaakaan ei ollut pakko syödä vaan sai tuoda omat eväät. (Eli epäterveellistä roskaruokaa.) Meksikon rajan läheisyys toi oman vivahteen tarinaan. Alueella 98% asukkaista olivat latinoja, mutta Maya ei osannut espanjaa kuin muutaman sanan. Huumeisiin suhtauduttiin hyvin tiukasti: oppilaiden reput saatettiin tarkastaa ja koulu panna sulkuun FBI:n huumeoperaation vuoksi. (Kaikki menivät luokkahuoneisiin ja olivat hiirenhiljaa varmaan tunnin ajan.)

Koulun sisäinen ilmapiiri oli myös jotain, mitä ainakaan minun koulussani tai luokassa ei tunnu olevan. Sosiaalinen arvoasteikko, jonka ylimpänä ovat urheilijat, musikaaliset, raskaana olevat... Miinuskategoriassa olivat sosiaaliset hylkiöt, opettajat ja sijaisopettajat. Kuulostaa aika armottomalta ja olen iloinen, että meidän koulussa sellaiselta on säästytty. :) En edes tiedä, mihin noista itse kuuluisin, ehkä sosiaalisiin hylkiöihin tai kirjastonörtteihin (!), jos olisi pakko päättää!

Joka tapauksessa Maya oli minusta hyvin rohkea, kun lähti kokeeseen, varsinkin juttelemaan vieraille ihmisille ja ystävystymään heidän kanssaan. Löysin meistä monta yhteistä puolta: hänkin lukee klassikkoja, halusi kirjailijaksi (ja nythän hän on!) sekä hänelläkin oli vaikeuksia kertoa muutostaan kavereilleen. Oli jännä tietää, että kirjan tapahtumat ovat oikeasti tapahtuneet hänelle! Tosin, kuinka paljon on muutettu editointivaiheessa...

Kirja menee Kirjan vuoden lukuhaasteen kohtaan 23: "Kirja jonka pystyt lukemaan päivässä", Läpi Amerikan osavaltioon Teksas ja Kirjakansibingon kohtaan "Kengät".

perjantai 12. kesäkuuta 2015

Kesäloma etenee

Kesäloman toisen viikon lopussa... Todistuksenjaosta tuntuu kuluneen jo pitkän aikaa. Mutta jo nyt koulunalku tuntuu olevan lähellä. Se on tosin normaalia, jo loman ensi päivänä mietin, että kohta se on jo ohi...

Ensimmäiset lomapäivät vietin pääasiassa kotona ja näin kavereitani. Kävin elokuvissa (Me Rosvolat - aika hyvä!) ja esitin näytelmän naapurieni kanssa. Me jopa tienattiin siitä! :) Lisäksi kävin jokavuotuisella retkellä Puuhamaassa - oli hauskaa!


Kasvinprässäys operaationi kotona

Noin viikko sitten muutimme. (Nähtävästi sitten puhunkin tästä vaikka toukokuun postauksessa en aikonutkaan ainakaan hirveästi.) Voisin sanoa sen verran, että täällä on kuuma, sataa aika usein (jee!) eikä posti ole luotettavaa. Arvatkaa, onko hauskaa, kun olin viimeiset puoli vuotta suunnitellut kirjoittelevani ensi vuonna kavereilleni. Pitää nähtävästi miettiä uudelleen, jos puolet kirjeistä ei koskaan saavu perille... Yksinäistä on.


Kirjahylly piristää <3

Otin lähipäivinä käyttöön uuden puhelimeni jonka sain jouduin ostamaan toukokuussa. Se on kosketusnäyttöinen, siinä on WhatsApp mikä on aika kiva juttu... Viimeiset illat olen keskustellut siellä kavereiden kanssa. Mutta minulla on ikävä Renniä, aiempaa puhelinta, joka on samalla ensimmäinen puhelimeni. Kyllä, sillä on nimi ja kyllä, minulla on ikävä "kivikautista puhelinta". Mutta en halua jättää Renniä! En pidä muutoksista enkä moderneista laitteista.

Viime päiviä on piristänyt tuntuvasti viimeisin fiktiivinen ihastukseni. Tai oikeastaan se ei ole viimeisin, sillä olen pitänyt hänestä jo kun näin toisen Hobitti-elokuvan. Mutta toissapäivänä ihastuin sitten häneen kunnolla.


Ne jotka ovat huom. katsoneet viimeiset Hobitti-elokuvat, saavat toivottavasti piirroksestani hahmon selville: Tauriel, Mirkwoodin haltia. Hän on rohkea, suojeleva ja hyvä jousiampuja sekä taistelija. Ja sitten hänen traaginen rakkautensa Kiliin... (Joka on kääpiö, ja kääpiöt ja haltiat ovat vihanneet toisiaan aina.) Tauriel&Kili <3 Ilman heitä en pitäisi Hobiteista ollenkaan, ne ovat mielestäni tosi raakoja. Piirrustuksen kanssa kului toissapäivä, ihastukset piristävät jotenkin kummasti.

Toinen piristys: sain pianon! Ja opettelin heti uuden laulun, Scott Joplinin "The Entertainer" (vasen käsi aika heikosti mukana). Osaan nyt soittaa pianolla viisi laulua :D Jee!

Hauskaa lomanjatkoa!

keskiviikko 10. kesäkuuta 2015

Kerstin Gier: Smaragdinvihreä

Kiinnostus heräsi: trilogian viimeinen osa (saattaa sisältää paljastuksia edellisistä osista)

 Takana näette silmäyksen uuden kodin kukoistavia
  kuihtuneita kasveja.
Kirja: Smaragdinvihreä
Kirjailija: Kerstin Gier
Sarja: Rakkaus ei katso aikaa #3
Julkaisuvuosi: 2014
Suomentaja: Ilona Nykyri
Alkuperäisteos: Smaragdgrün (2010)
485 sivua
Gummerus

Gwendolyn on vain pari viikkoa tiennyt olevansa kahdestoista aikamatkaaja, ja hänen elämänsä on muuttunut täysin. Hänen ja Gideonin täytyy kerätä kronografiin kaikkien menneiden aikamatkaajien verta, jotta verikehä sulkeutuisi ja... Niin, mitä sitten? Gwenny ei tiedä mitä tulee tapahtumaan ja kehen pitäisi luottaa. Asiaa ei helpota yhtään, että kreivi on paljastanut Gideonin vain teeskennelleen rakastavansa häntä.

Smaragdinvihreä on siis trilogian viimeinen osa, ja siinä tapahtumat vyöryvät aika nopeaa tahtia. Kun aiemmissa osissa on pudoteltu yhä enemmän kysymyksiä, tässä niihin aletaan pikkuhiljaa saada vastauksia ja asioita paljastua.

Eniten pidin tässä jännittävästä tunnelmasta, sekä aikamatkustuksesta. Gwenny ja Gideon saisivat minun puolestani tehdä enemmänkin matkoja 1700-luvun tanssiaisiin ja 1900-luvun kaduille. Lisäksi niitä matkoja saisi myös kuvailla enemmän. Kadehdin aikamatkaajia, jotka ensiksi saavat matkustaa ajassa (vaikka yleensäkin vain 50-luvun kellariin elapsoitumaan) sekä ihania pukuja, joita he saavat Madame Rossinin pukuvarastosta hakea. Haluaisin itsekin pukeutua historiallisiin pukuihin! (Ehkä joskus pukeudunkin!)

En oikein osaa selittää, mikä tässä joskus ärsyttää. Ehkä tämä Gwendolynin typeryys, kun hän ei ennen tätä kirjaa alkanut hahmottaa, mistä kaikesta oli kyse. Tai sitten hänen ja Gideonin suhde. Seurailin mieluummin Gwennyn parhaan ystävän Leslien ja Gideonin pikkuveljen Raphaelin ihastumista toisiinsa, molemmat olivat niin hauskoja hahmoja.

Lopusta minulla on vähän ristiriitaisia tunteita. Pääjuonen aloin tajuta jo kirjan puolivälissä, mutta se johtui ehkä siitä, että typerä minä oli mennyt jo ensimmäisen kirjan lopetettuaan lukemaan vahingossa tärkeän juonipaljastuksen. :/ Loppu oli jännittävä, ja jotenkin se kuka kreivi todella oli, tuntui minusta karmivalta! Lopetus kuitenkin tapahtui parissa kymmenessä sivussa, eikä sen jälkeen kerrottu paljoakaan myöhemmistä tapahtumista... Niistä olisin juuri halunnut lukea! Lisää L&R-suhteesta, mitä hahmoille tapahtui, jatkoiko järjestö toimintaansa, ...?

Olen kuitenkin hyvin iloinen, että luin sarjan ja suosittelen sitä kaikille historiasta, seikkailuista ja romantiikasta pitäville!

Kirja menee Kirjan vuoden lukuhaasteen kohtaan "Kirja jonka nimessä on väri" ja Kirjankansibingoon "Pariskunta"

maanantai 8. kesäkuuta 2015

Laura Ingalls Wilder: Pitkä talvi preerialla

Kiinnostus heräsi: aiempi lukukerta

Post-it-liuskat löysin kirjan välistä - ja
   päätin käyttää lainauksien merkitsemiseen

Kirja: Pitkä talvi preerialla
Kirjailija: Laura Ingalls Wilder
Sarja: Pieni talo preerialla #5
Julkaisuvuosi: 1990
Suomentaja: Esko Jämsén
Alkuperäisteos: The Long Winter (1940)
265 sivua
Gummerus

Ingallsin perhe on viimein asettumassa aloilleen, pienelle uudistilalle lähellä De Smetin pikkukaupunkia. Ensimmäinen talvi koettelee kuitenkin koko lähiseudun väkeä: lumimyrskyjä lumimyrskyn perään seitsemän kuukautta. Onneksi vanha intiaani oli varoittanut heitä, ja perhe muuttanut talveksi kaupunkiin. Vähitellen ruoka alkaa loppua, junat lopettavat kuljetuksensa ja toivo kevään koitosta alkaa hiipua...

Minun pitää kiittää Pieni talo preerialla -kirjoja ja Laura Ingalls Wilderiä. Jollen olisi alkanut lukea niitä viisi vuotta sitten, en ehkä olisi innostunut vanhasta ajasta kertovista kirjoista tai vanhasta ajasta ylipäätänsä. En olisi tutustunut uudisasukkaiden elämään 1800-luvulla enkä kirjoista tehtyyn tv-sarjaan, joka on edelleen toinen lempisarjoistani. Minulla ei roikkuisi preeriahattu päässä nykyäänkään. Enkä olisi alkanut kirjoittaa kymmenvuotiaana romaania entisajasta. Se on edelleen kesken, mutta tarinaa kertyi valehtelematta yli sata sivua.

Olen lukenut niistä nyt kuusi, mutta en osaa sanoa, mikä olisi paras. Ennen pidin eniten Lauran lapsuuden leikeistä, mutta nykyään on yhtä kivaa lukea hänen nuoruudestaankin. Pitkä talvi preerialla -kirjassa hän on melkein 14, auttaa entistä enemmän kotitöissä ja opiskelee, jotta pääsisi opettajaksi ja sisar Mary sokeainkouluun.

Kirjoissa on ihania, ihania kuvauksia 1800-luvun uudisasukkaiden elämästä (kuten että lumimyrskyn aikaan he söivät miltei pelkästään perunoita ja kahvimyllyllä jauhetusta vehnästä tehtyä leipää), preerioista jotka kutsuvat luokseen sekä muutenkin eri vuodenajoista:

Laura rakasti kaunista maailmaa. Hän tiesi, että ankara pakkanen oli tuhonnut heinän ja puutarhan. Kiertävät tomaatinvarret punaisine ja vihreine tomaatteineen ja kurpitsojen varret, joiden lehdet levisivät vihreitten, nuorten kurpitsojen yllä, kaikki ne olivat kimaltavan kirkkaita huurteesta. Maissin varret ja pitkät lehdet olivat valkeita. Pakkanen oli tuhonnut ne. Se tappaisi kaiken elävän ja vihreän. Mutta huurre oli ihanaa. -s.29

Tai lumimyrskyistä, joita vastaavia Laura perheineen ei ole koskaan kokenut. Ne eristävät muista kaupungin taloista, kestävät ikuisuuksia ja yrittävät lannistaa ihmiset.

Pieni kaupunki oli yksin laajalla preerialla. Kaupunki ja preeria olivat kadonneet rajuun myrskyyn mistä ei erottanut maata eikä taivasta, ei mitään muuta kuin raivoisan tuulen ja tyhjän valkoisuuden. - 
     Lamppu paistaa mustimman pimeyden läpi ja huuto kuuluu pitkän matkan päähän, mutta ei mikään valo eikä mikään huuto kantaisi myrskyn läpi, jolla oli omat villit äänensä ja omat luonnottomat valonsa. -s. 102

Huumoria sarjassa ei niinkään ole (mikä ei kyllä haittaakaan), paitsi perheen ystävän herra Edwardsin kertomuksessa verottajasta.

Kaveri tuli luokseni ja verotti minua viime kesänä. Käski minun panna yhteen kaiken mitä minulla oli. Niin laskin Tomin ja Jerryn, hevoseni, viisikymmentä dollaria kappaleelta ja härkävaljakon, Buckin ja Brightin, viisikymmentä dollaria ja lehmäni kolmekymmentäviisi dollaria.
-"Tässäkö kaikki mitä sinulla on?" hän sanoo. -No, minä sanoin hänelle että voin lisätä viisi lasta dollarista kappale.
-"Siinäkö kaikki?" hän sanoo. -"Entäs vaimosi?" hän sanoo.
-"Hitto" minä sanon hänelle. -"Hän sanoo etten minä omista häntä niin etten aio maksaa hänestä veroakaan", minä sanon. Enkä maksanut.
-s.94-95

Eräs juttu minua kyllä vähän häiritsee: se että henkilöiden nimet on suomalaistettu. Sehän oli ennen tapana, mutta koska Lauran perhe on oikeasti elänyt ja kirjat perustuvat heidän elämäänsä, tuntuu hyvin kummalliselta muuttaa heidän nimiään (varsinkin kun kaikki nimet eivät edes muistuta alkuperäisiä!). Laura on pysynyt Laurana, mutta esikoisesta Marysta on tullut Marja, Carriesta Leena sekä Gracesta Marketta. Isä Charles on Kaarle ja äiti Caroline Katriina.

Tiivistettynä: Pitkä talvi preerialla ja koko kirjasarja on ihanaa luettavaa 1800-luvun elämästä. Suosittelen lukemaan jos on vähääkin kiinnostunut aihepiiristä! 

Ajatelma:
Isä: "Nykyisin edistytään liian nopeasti. Kaikki on muuttunut niin äkkiä. Rautatiet ja sähkölennätin ja lamppuöljy ja hiililämmitys - ne ovat kaikki herkkiä joutumaan vaikeuksiin. Ihmiset tulevat niistä liian riippuvaisiksi. -s.155

Kirja menee Helmet-lukuhaasteen kohtaan "Kirja joka tapahtuu paikassa, jossa olet aina halunnut käydä" (preeriat, siitä lähtien kun aloin lukemaan näitä), Amerikkaa tutkimassa osavaltioon Etelä-Dakota ja Kirjakansibingon raksiin "Värikäs".

keskiviikko 3. kesäkuuta 2015

Annie (2014)

Kiinnostus heräsi: traileri

Annie on orpotyttö, joka asuu muiden tyttöjen kanssa ilkeän neiti Hanniganin luona. Hän on elämäniloinen ja odottaa uskollisesti tietoja vanhemmistaan. Samaan aikaan pormestariehdokas Will Stacks tekee kampanjan saadakseen ääniä ja päättää ottaa hoteisiinsa tytön, jonka pelasti kadulla: Annien. Tämä saa siis hetkeksi ylellisen elämän. Mutta entä kun Will alkaakin kiintyä Annieen? Ja tämän biologiset vanhemmat?

Musikaali, taas kerran! Tämä ei siis ole yksi niistä kolmesta/neljästä jotka aion tänä kesänä katsoa (ja joista kaksi muuten kävin ostamassa tänään ihan vain mainitakseni :D) Laulut olivat tässä ihan parhaita. Pidin ehkä eniten lauluista "Tomorrow" ja "Opportunity". Annien näyttelijä osasi laulaa tosi hyvin! 

Mistä tulikin mieleeni, että suosittelen elokuvaa original-muodossa. Itse katsoin sen dubattuna, mikä oli vähän outoa näytellyssä elokuvassa. Laulut olivat taas englanniksi, mikä oli hyvä juttu, mutta niissäkään ei ollut suomenkielisiä tekstejä, joten en ymmärtänyt tai saanut selvää paljoakaan.

Itse tarinakin oli ihana <3 Se ei ollut hurja mutta tunteikas, ja jotenkin kyynelet tunkivat silmäkulmista lopussa sekä joka laulun kohdalla! Henkilöt olivat erilaisia, ja jotkut hyviltä näyttävät olivatkin "pahoja" ja pahoilta taas hyviksiä. Esimerkkinä tyttöjen holhoaja Colleen Hannigan, joka oli häijy pilalle menneen elämänsä vuoksi, mutta pohjimmiltaan kuitenkin hyvä ihminen. Cameron Diaz näytteli tätä taitavasti.

Päällimäisenä elokuvasta jäi romantikkona mieleen Willin sekä tämän assistentin Gracen rakkaustarina. Seurasin sitä etupäässä, vaikka tärkein elokuvassa olikin Annien ja Willin kiintymys toisiinsa. Grace jäi minun mieleeni äidillisenä hahmona loppuillaksi. <3 Kaikin puolin siis upea elokuva!

Ohjaaja: Will Gluck    
Käsikirjoittajat: Will Gluck, Aline Brosh McGenna 
Perustuu: aiempiin musikaalielokuviin ja -näytelmiin "Annie", Harold Grayn sarjakuvaan "Little Orphan Annie"   
Annie: Quvenzhané Wallis     Will: Jamie Foxx
Grace: Rose Byrne     Guy: Bobby Cannavale    
Colleen Hannigan: Cameron Diaz

tiistai 2. kesäkuuta 2015

Rick Riordan: The Blood of Olympus

Saattaa sisältää juonipaljastuksia sarjan aiemmista osista!

Kiinnostus heräsi: Olympoksen sankarit -sarja


Kirja: The Blood of Olympus
Kirjailija: Rick Riordan
Sarja: Heroes of Olympus #5
Julkaisuvuosi: 2014
514 sivua
Disney Hyperion
 
Seitsemän puoliveristä kutsun sai,
myrskyssä tai tulessa maailma luhistuu kai.
Seitsemään hengenvetoon ei valapattoa näy,
viholliset asein ovelle Kuoleman jo käy.
                             -Ennustus
 
Percyllä ja lopuilla kuudella ennustuksen puolijumalalla on kiire. Heidän täytyy saada pysäytettyä gigantit ja Gaia, ennen kuin tämä herää ja tuhoaa maailman. Samaan aikaan preettori Reyna, Nico ja koutsi Hedge kuljettavat Athenen patsasta kohti Puoliveristen leiriä, jotta sota roomalaisten ja kreikalaisten välillä saataisiin estettyä. Molempiin on aikaa ensimmäiseen elokuuta...
 
(Hah, kerrankin lyhyt juonitiivistelmä!)
 
Nyt viimeinen kirja tätä sarjaa on luettu, nyyh... Tosin voin sanoa, että Percy Jackson -sarja oli minusta vähän parempi, mutta kyllä tätäkin tulee ikävä. Kirja oli aika hyvä lopetus sarjalle, mutta lopun arvasi kyllä ihan hyvin.

Rick Riordan osaa kirjoittaa ja keksiä vaikka mitä, Percy Jacksoneita voi hyvällä omatunnolla verrata Harry Pottereihin. Tämäkin mytologian maailma nykyajassa voisi melkein olla totta. Tässä sarjassa mukaan tulee myös roomalaiset puolijumalat ja heidän leirinsä, mikä ensin ärsytti, mutta ei enää. Tykkään myös, kun Riordan kirjoittaa sekä tyttöjen että poikien näkökulmista, tai sitten en vain yleensä lue miesten kirjoittamia kirjoja tytöistä. (Kyllä, asia taitaa olla niin.)

Kirjan hahmot ovat hyvin erilaisia ja heillä on erilaiset ongelmat. Toiset painivat rakkausongelmien kanssa, toisille kelpaisivat ystävätkin. Hauskoja kommentteja heittelevät eniten Percy ja Leo, kuten tämäkin:

[Kekrops] "My people were the original Athenians - the gemini."
"Like your zodiac sign?" Percy asked. "I'm a Leo."
"No, stupid", Leo said. "I'm a Leo. You're a Percy."

Jouduin ensin pari kertaa lukemaan kohdan ennen kuin tajusin zodiac signin tarkoittavan horoskooppia ja sen jälkeen nauroin kohdalle jonkin aikaa. Kannatti ottaa englanninkielinen kirja luettavaksi, mutta toivon myös suomennoksen kattavan kaikki huvittavat vitsit ja kommentit. Sarja ei syyttä kuulu lempikirjasarjoihini. Myös kansikuva on minusta hienompi kuin suomenkielisessä.

Mutta niin, harmi että tämäkin sarja on nyt luettu. Pitäisi varmaan lukea PJ:n extrakirjat sekä suunnitelmissa olisi myös Percy Jacksonien lukeminen uudelleen, koska viime lukukerrasta on vuosia. (En tahdo muistaa niistä mitään!) Lisäksi Rick Riordan aloittaa uuden sarjan skandinaavisista jumalista, ja ensimmäinen osa julkaistaan syksyllä.

Kirja menee Amerikkaa tutkimassa New Yorkin osavaltioon (Puoliveristen leiri), Kansikuvahaasteen kohtaan "Monta henkilöä" sekä Helmet-lukuhaasteen kohtaan "Kirja jossa on yli 500 sivua".

maanantai 1. kesäkuuta 2015

Toukokuu -15

Aah, jälleen kuukausikoosteen aika! Tosin, vastahan kirjoitin edellisen...

Toukokuussa luin ennätysmäärän kirjoja tänä vuonna, kuusi loppuun ja noin 1244 sivua (noin siksi, että jouduin heittämään sivunumerot aika summanmutikassa).

1. David Almond: Naakkakesä (201s)
2. Jerry Spinelli: Tähtityttö (209s)
3. Susan E. Hinton: Die Outsiders (230s)
4. Narinder Dhami: Bend it like Beckham (90s)
5. Katarina Eskola (toim.): Tyttö Pitkänsillan molemmin puolin (347s)
6. Rick Riordan: The Blood of Olympus (Heroes of Olympus #5) (514s)

Naakkakesän luin koulun vuoksi, se kertoo ihmisen sisäisestä pahuudesta ja maagisesta realismista. Aika hyvä kirja, josta jäi päällimmäisenä mieleen Northumberlandin maaseutu ja puheet ikivanhoista poluista ja piilopaikoista.

Tähtityttö oli tarina erilaisesta tytöstä, mikä upposi minuun hyvin. Erilaisuus ei ole rikos vaan rikkaus.

Die Outsiders luimme saksantunnilla, se on suomeksi Me kolme ja jengi. Kirja kertoo kahdesta jengistä, joista toinen on köyhä (Greaser), ja toinen rikkaampi (Socs). Kirja oli vaikuttava, myös siltä kannalta, että Susan Hinton kirjoitti sitä 15-18-vuotiaana.

Bend it like Beckham - koulun vuoksi taas kerran. Kirja oli tehty elokuvasta Parempi kuin Beckham, ja kertoo intialaistytön halusta päästä pelaamaan jalkapalloa. Jalkapallokirja ei oikein ensin kiinnostunut, mutta romaanissa oli paljon muutakin - kulttuuria, ystävyyttä ja romantiikkaa.

Tyttö Pitkänsillan molemmin puolin koostui Elsa Enäjärvi-Haavion lapsuuden päiväkirjoista. Elsa asui Helsingin Kalliossa sata vuotta sitten, mutta kävi koulua Pitkänsillan eteläpuolella. Sen ajan elämää oli kiva seurata, mutta Elsan tyttären Katarina Eskolan "lukukokemus" vei 200 sivua, se olisi voinut olla lyhyempikin.

The Blood of Olympus oli hyvä lopetus sarjalle, hauska ja taisteluita täynnä. Postaus toivoakseni tulossa.

Toukokuussa luin paljon koulun pakkokirjoja, jotka jotenkin oli kasattu viimeisille viikoille. Luin yllättävän paljon, ja parhaat olivat varmaankin The Blood of Olympus sekä Tähtityttö.

Lisäksi katsoin hyviä elokuvia niin Vadelmavenepakolaisen ja Paukkurauta-Katin kuin Into the Woodsin ja Annien. Vadelmavenepakolainen oli hauska, Cat Ballou täynnä villiä länttä. Parhaat olivat luultavimmin musikaalit Into the Woods ja Annie: hauskoja, vaikuttavia ja yksinkertaisesti ihania.

Toukokuussa myös loppui koulu (Loma! Loma!!), kerroin ihastuksistani Tarinoiden maailmassa ja kouluvuodestani sekä otin luontokuvia. Blogini muuttui vapaa-aikablogiksi (Sana?) sekä ajatusmaailmani muuttui jälleen kerran. Kävin vaelluksella, pidin synttärit väärään aikaan ja vietin jonkin verran aikaa kaverien kanssa. Esimerkiksi eilen, kun näin taas kaukana asuvaa kaveriani ja sählättiin riippumatossa :D

Kesäkuussa aion lukea kasan kirjoja (yksi on jo melkein luettu!): mainitsen listastani Tohtori Zivagon, Kapinallisen (Outolintu-sarjaa) sekä Smaragdinvihreän (Rakkaus ei katso aikaa-päätösosa). Samalla aion katsoa kolme ihanaa musikaalielokuvaa. Saatte niihin asti arvailla mitkä kolme ;) Toivon kesäkuusta tulevan hyvä kuukausi.

Liittyy sillä tavalla toukokuuhun, koska piirsin sen silloin :)
Entäs te muut?