Selvisin taas kouluvuodesta

Aiemmin kirjoitin viimeisestä koulupäivästä ja jäähyväisistä. Tällä hetkellä ajatukseni siitä ovat väistymässä, ja ajattelen lomaakin. Vaikka se onkin lyhyempi kuin olisi Suomessa, on minulla kuitenkin useita viikkoja vapaata. Ehkä käännän silti vielä katseeni kuluneeseen lukuvuoteen.

Kouluvuosi oli pitkä ja erilainen. Ulkomaiden kouluissa monet asiat eroavat Suomesta, alkaen vaikka kouluruokavaihtoehdoista lomien pituuteen. Vaikka olenkin jo tottunut kouluun, koulubussiin ja näihin erilaisuuksiin, törmään edelleen joskus tuntemattomiin asioihin, niin kuin viimeisenä päivänä toisten vuosikirjoihin kirjoittamiseen.

Yhdeksäs kouluvuosi oli myös aika ajoin hyvin rankka. Se ei koskaan näy luettujen kirjojen määrässä - koulumatkoilla on aikaa - mutta postauksien välisissä tauoissa. Kokeita kokeiden perään, esitelmiä, kaksi esseetä. Työharjoittelu ja esitelmä siitäkin. Viimeisen kuukauden aikana kolme viikkoa olivat varmaan kiireisimpiä ikinä: yhdelläkin viikolla oli neljä koetta. Nyt en edes pystyisi ajattelemaankaan joidenkin läksyjen tekemistä...

Mutta vuoteen kuului muutenkin. Tutustumista uuteen kulttuuriin, elämään, vieraiden kielien oppimiseen. Tutustumista myös uusiin ihmisiin, välillä hyviä ja  välillä huonoja hetkiä heidän kanssaan. Huomaaminen kuinka tärkeiksi hekin ovat tulleet. 

Vuoden aikana koin useita eri tunteita: myös ahdistusta, jännitystä ja stressiä. Välillä mieli oli vain maassa, ja voin sanoa, että tämä on ollut rankin vuosi elämäni aikana. Mutta sitten taas tapahtui jotain ihanaa: ulkomaanmatka, onnistunut teatteriesitys tai vain ihana keskustelu ystäväni kanssa, ja mieliala kohosi nopeasti.

Loppujen lopuksi selvisin tästä vuodesta, ja nyt on kesäloma.

Suomi-kukkakimppu <3

Viime vuonna tein bucket listan kesälomaa varten, ja nyt ajattelin tehdä samanlaisen :3

Kesällä 2016 aion:
-pitää netittömiä päiviä
-olla ulkona yöllä, mieluiten metsässä
-tehdä epäitsekkäitä tekoja
-syödä irtokarkkeja, Fazeria ja suomalaista ruokaa koko vuoden osalta
-lukea viisitoista kirjaa
-nähdä auringonnousun /-laskun tai mielellään molemmat
-keräillä kasveja
-kirjoittaa tarinoita...
-... ja ajatustekstejä
-päästä kärryille alle vuoden vanhoista suomalaisista lauluista
-tanssia sateessa
-toteuttaa parhaan ystäväni kanssa asioita omasta kesälistastamme
-unohtaa koulun ja ajankulun edes joskus
-pitää niin ihanan kesän kuin mahdollista

Lisäksi osallistuin Lukutoukan kulttuuriblogin julkistamaan Kesäbingoon. Viime vuonna oli ihanaa pohtia kirjoille bingoruutuja. :3

kuva Lukutoukan kulttuuriblogista, toteuttanut Mielikuvakirjan Pia

Muuten kesälomaani kuuluu niin lentäminen Suomeen (aivan pian!), mökkeily, ystävien ja isovanhempien tapaamista. Lukemista, rentoutumista ja metsäkävelyitä. Toivottavasti siitä tulee ihanaa!

Miten teidän suvenne on alkanut?

Toivon teille ihanaa ja kaunista kesää! <3

Jäähyväisiä

Viimeinen koulupäivä.

Koulu - tai suurin osa siitä - kokoontuu juhlasaliin, jaetaan palkintoja, katsotaan videoita ja esitetään esityksiä. Meidän luokalta vapaaehtoiset tanssivat rock'n'rollia. En saa sitä paria jonka haluaisin, mutta kuitenkin on mukavaa tanssia rockia.

Luokassa saamme todistukset, ja huomaan kuitenkin parantuneeni vaikka minusta oli tuntunut toisin. Ennen muuttoa olin lähes kympin tyttö, nyt ehkä kahdeksan ja puolen tyttö. Mutta jotenkaan se ei nyt haittaa. Eihän minulta voisi muuta odottaakaan. Ja jollain tavalla olen halunnut saada "värikkään todistuksen", erilaisia numeroita. Ehkä hiukan tuntuu epäreilulta, kuinka Suomessa ystäväni saavat täydellisen päättötodistuksen. Mutta eihän päättötodistus paljoa vaikuta: en hakenut parhaimpiin lukioihin, joten mitä väliä?

Saamme myös vuosikirjat, ja loppupäivä kuluukin muiden kirjoihin kirjoittamiseen. Menen vähän varovasti pyytämään muita kirjoittamaan omaani ja kirjoitan heillekin viestejä. Lopulta olen kerännyt melkein kaikilta tytöiltä viestit ja kolmelta "siedettävältä" pojalta. Siltäkin jonka kanssa halusin tanssia. Eräs tyttö kirjoittaa, että olen "cool". Minäkö?

Suomessa kesälomaa odotetaan jo helmikuussa, ja kukaan ei malta odottaa kevätjuhlan päättymistä ja lomalle pääsyä. Mutta ehkä harvemmin luokalta lähtee joku. Ulkomaillakin lomaa odotetaan jo aikaisin, ja totta kai kaikki iloitsevat vapaudesta. Mutta viimeisenä päivänä luulen kaikkien toivoneen, että olisi vielä yksi päivä ennen hyvästejä...

Minun luokaltani kolme ihmistä lähtevät. L, johon en niin hyvin tutustunut. A, jolle olin lähinnä ainoa ystävä ja jonka kanssa tein parityöt. F, joka on aina niin ystävällinen ja iloinen ja jonka kanssa vietin niin hauskoja hetkiä teatterikerhossa. Lisäksi on vielä L alemmalta luokalta, jonka kanssa opiskelin kiinaa ja jonka kanssa oli aina niin helppoa jutella.

Katson, kun osa halaa toisiaan ja itkee litroittain kyyneliä. Monen paras ystävä, poikaystävä tai pitkäaikainen luokkakaveri muuttaa pois. Itse en itke, mutta tunnen itseni jotenkin hysteeriseksi, sillä tavalla, että pelkään alkavani nauraa vaikka tunnenkin oloni haikeaksi.

Minulla ei ole hyviä ystäviä täällä, niin ajattelen. En tunne ketään hyvin, en ole kunnolla rento kenenkään kanssa. Se on kyllä totta. Mutta miten minusta kuitenkin tuntuu niin surulliselta hyvästellä nämä muutamat ihmiset? Koska he viettivät kanssani vuoden, koska he saivat minut iloiseksi, ja koska koimme ihania hetkiä yhdessä. Tulen ikävöimään teatteriryhmääni, joka hiukan särkyy; tulen ikävöimään juttelua kiinan ryhmässäni. Molemmissa kerhoissa tunsin oloni rennommaksi, varmemmaksi, normaalimmaksi.

Ja vaikka en tutustunut kehenkään todella hyvin, heistä on vuoden aikana tullut minulle tärkeitä. Tuntuu kummalliselta tulla parin kuukauden päästä taas kouluun ilman heitä... Minulla tulee jo heitä ikävä.

Bussissa kotiin istun katsellen ikkunasta ulos. Hyräilen jostain syystä Kerkko Koskinen Kollektiivin Laura Palmeria ja ajattelen tätä päivää, tätä vuotta. Viimeistä koulumatkaani yhdeksännellä, viestejä vuosikirjassani. Ihmisiä jotka hyvästelin. Ja itken hiukan. 

Vielä en pysty ajattelemaan lomaa.

Andrea Alban: Anya's War

Kiinnostus heräsi: nappasin vain kirjastosta; Shanghain historia

Kirja: Anya's War

Kirjailija: Andrea Alban

Julkaisuvuosi: 2011

188 sivua

Feiwel and Friends

Anya, hänen vanhempansa, pikkuveljensä Georgi ja isovanhemmat ovat kesällä 1937 asuneet Shanghaissa puoli vuotta. He ovat juutalaisia, jotka joutuivat pakenemaan Venäjältä kommunismin ja antisemitismin vuoksi. Anya viettää kesäpäiviä pyöräillen helteisessä kaupungissa, suunnitellen miten saisi ihastuksensa huomaamaan hänet ja toivoen idolinsa Amelia Earhartin löytyvän sekä perheensä muuttuvan entiselleen. Heinäkuisen sapatin aikana ehtii kuitenkin tapahtua vaikka mitä, alkaen siitä, kun Anya tuo kadulle hylätyn vauvan kotiinsa...

Anya's War on jo kolmas Shanghain juutalaisista lukemani kirja. (Vertailua Anne C. Voorhoeven Nanking Roadista ja Susanne Hornfeckin Torte mit Stäbchen -kirjasta voi lukea täällä.) Ja koska rakastan edelleen vertailua ja historiallisten ja kulttuuristen yksityiskohtien löytämistä, tämä postaus käsitteleekin aika lailla niitä.

Kun Nanking Road ja Torte mit Stäbchen muistuttivat jotenkin suuresti toisiaan, Anya's War tuntui minusta aivan omanlaiseltaan. Jotenkin kirjasta jäi minulle eksoottisempi vaikutelma. Anya saa asua varakkaalla ranskalaisella alueella (Frenchtown), kuten ennen vuotta 1937 saapuneet juutalaiset, ja tapahtumapaikat painottuvat juuri tänne. Inge ja Ziska, aiempien kirjojen päähenkilöt, saapuivat valitettavasti liian myöhään ja joutuivat asumaan köyhiin oloihin Hongkoun ghettoon.

Anyan alkuperä on muutenkin erilainen: hän ei pakene Saksasta vaan Odessasta, joka kuului silloin Venäjälle. Hänen perheensä on hyvin vanhoillisjuutalainen: kun Ingen äiti oli kristitty, Anyan perhe viettää puolestaan sapattia kaikkine kieltoineen ja yksityiskohtineen. Puolet kirjasta oikeastaan kuvasi tätä sapattia, auringonlaskusta havdalah-rukoukseen asti...

Niin, Anyan tarina kertoi tasan kolmesta päivästä tuona kesänä. Minusta se oli mielenkiintoista, varsinkin kun sapatista kerrottiin niin tarkasti, mutta kuitenkin. On se sitten vähän epärealististakin, kuinka paljon asioita näiden päivien aikana tapahtuu... Ja hiukan harmikin, ettei muuten Anyan elämästä kerrottu.

Minua jäi taas kerran häiritsemään erään historiallisen tapahtuman päivämäärä. Jätän nyt itse tapahtuman sanomatta, sillä se spoilaisi kirjaa kunnolla. Mutta siis, kirjan mukaan se tapahtui 24. heinäkuuta: sitä ei missään vaiheessa sanottu suoraan, mutta edellinen päivä oli ollut 23.7. Kun etsin netistä tietoa siitä, löysin aivan eri päivämäärän joka sivulta: 14. elokuuta. Tiedän, kuinka hoetaan, että nettiin ei pidä luottaa vaan kirjaan. Mutta voiko niin moni sivu olla väärässä? Päivämäärä on kuitenkin tärkeä yksityiskohta.

Anya itse ja hänen perheensä olivat kivan sympaattisia, niin että he olisivat voineet elää nykyajassakin. Anyalla oli riitaa äitinsä ja pikkuveljensä kanssa, hän ihaili Amelia Earhartia (!) ja kirjoitti päiväkirjaa, jota kutsui nimellä Book of Moons ja jota olisi ollut mukavaa lukea enemmänkin. En tiedä, kuinka paljon hän oli oppinut kiinaa puolen vuoden aikana, joskin alussa mainittiin hänen ymmärtävän joitakin kiinalaisten haukkumasanontoja.

Tarinan romanttisesta puolesta olin kahtalaista mieltä. Anyahan on siis alussa ihastunut keilaamiskerhon poikaan ja yrittää keksiä nokkelia lauseita tälle sanottavaksi. Kirjan alussa teki mieli läimäyttää sitä: miksi olet niin häiritsevän kliseinen? Puolivälissä mietin että ehkä tämä onkin vähän normaalista poikkeava kirja hyvällä tavalla. Mutta lopussa kallistuin taas hiukan kliseeseen. Eihän kliseessä mitään väärää ole, mutta olen alkanut pitää sellaisista romanttisista juonista, joita on helppo sympatisoidakin.

Niin, kirjassa oli pieniä asioita, jotka jäivät pikkuisen häiritsemään. Juurikin tuo epäselvä päivämääräasia ja kliseinen rakkaustarina. Muuten kirja kuvaili upeasti sen ajan Shanghaita, ehkä eniten sen kurjempia puolia kuten juuri tyttövauvojen hylkäämistä ja vuosia ennen sotaa. Eri kulttuureja, kiinalaista, venäläistä ja juutalaista sekä niiden sekoittumista 1930-luvun Kiinassa. Kirjasta opin, kuinka venäjäksi  "Ya lu blue ti biah" tarkoittaa "minä rakastan sinua", sekä taolaisen käsitteen wú wéi. Do nothing, go with the river. Ja kiinnostuin vielä vähän lisää 1900-luvun Kiinasta ja juutalaisista Shanghaissa.

P.S Löysin täältä vähän vanhemman Shanghain kartan ja täältä kuvia vanhasta Shanghaista.

Kirja menee Helmet-lukuhaasteen kohtaan 17: "Kirjassa juhlitaan".

Naisten aakkoset: B & Blogger Recognition Award

Takana onkin kolme superkiireistä viikkoa koulussa, mutta nyt ajattelin kuitenkin ottaa kiinni postauksissa.

Naisten aakkosten B tulee kuukauden myöhässä, mutta pidetään peukkuja että saisin C:nkin kirjoitettua kesäkuun aikana. :) Haasteen on aloittanut Tarukirjan Margit. A-kirjaimeni löytyy täältä.

1. Kuka on suosikkikirjailijasi?
-A-kirjaimeen keksin helposti muutaman esimerkin, mutta nyt ei tule mieleen oikein ketään. No, Enid Blytonin salapoliisikirjoista pidin vuosia sitten, varsinkin Salaisuus-sarjasta ja Viisikoista.  Salaisuudesta luin kaikki kirjat, mutta näin jälkeenpäin ajateltuna Viisikon seikkailut olivat kyllä parempia. Niitä jaksaisin lukea vieläkin. Kirjailija on kirjoittanut muistaakseni parisen sataa kirjaa, parhaimpana vuonnaan huikeat 37!

2. Muutakin kulttuuria on olemassa kuin kirjallisuutta. Kuka nainen joltakin muulta kulttuurin alalta on suosikkejasi?
-En keksi. En vain keksi. Ehkä voimme elää sen kanssa.

3. Kaksi vaihtoehtoista kysymystä (voit tietysti vastata molempiin, jos haluat): b) Kenet suursuosikkisi haluaisit nostaa esille? Tässä myös muut alueet kuin kulttuuri käyvät.
-Ehkä tämä ei suursuosikki ole, mutta kuitenkin. Juurikin tässä Enid Blytonin Salaisuus-sarjassa oli nuorin etsivistä nimeltään Bes. Pieni kun oli, hän ei aina ihan ymmärtänyt kaikkea salapoliisin työhön liittyvää ja olikin isompien pomputeltavana. Minua ärsytti, kuinka isommat Larry, Kris ja Riki yrittivät aluksi jättää Pullan ja Besin ulos etsivätoimistosta... Loppujen lopuksi Pullahan oli paras etsivistä, ja Bes taisi löytää eniten johtolankoja.

Huomaa etten ole lukenut näitä aikoihin, saati sitten muista mitään... Muistin ensin, että Besin nimi oli Beth. o_o

                           ***

Blogger Recognition Awardin olen ennättänyt saada Kirjojen kamarin Katjalta, Kirjaneidon tornihuoneen Kirjaneidolta ja Mustetta ja paperia -blogin Maria Kinnuselta. Paljon kiitoksia kaikille! <3

Säännöt:

1. Kirjoita postaus palkinnosta logoineen.
2. Kerro lyhyesti kuinka aloitit bloggaamisen.
3. Anna ohjeita aloitteleville bloggaajille.
4. Mainitse ja linkitä blogi, joka sinut nimesi.
5. Nimeä kymmenen bloggaajaa palkinnonsaajiksi.

Aloitin bloggaamisen noin puolitoista vuotta sitten, uuden vuoden aattona 2014. Olin edellisen vuoden aikana löytänyt kirjablogeja, selaillut niitä välillä, harkinnut jo omaa blogia... Olin kirjoittanut vihkoihin tietoja ja juoniselostuksia kaikista lukemistani kirjoista parin vuoden ajan. (Valitettavasti en enää jaksa tehdä sitä..) Jokin vain sitten uuden vuoden 2015 lähestyessä sai minut aloittamaan oman kirjablogin. Kaipa ajattelin että olisi ihanaa kirjoittaa ylös ajatuksiani kirjoista ja saada muita kommentoimaan. En ole katunut päätöstä!

Merkintäni näyttivät kutakuinkin tältä

Seuraavat neuvot ovat ihan persoonallisia ajatuksiani, eivät pyhiä totuuksia. Varsinkin kun olen itsekin aika nuori bloggaaja.

Kannattaa kirjoittaa omalla tyylillään, omilla aiheillaan. Uskalla erottua, tämä neuvo pätee IRL- ja URL-maailmoihin. Vaikka aloittaisitkin kirjablogin, voit kirjoittaa myös kaikesta muustakin ihan oman maun mukaan. Toisaalta, jos puolet postauksista kertovat posliinikokoelmistasi, voit vaikka mainita jossain esittelypalkissa, että blogissa kerrotaan niistäkin.

    Ehkä kaikkia suomen pilkkusääntöjä ei tarvitse kerrata blogin perustamista varten (minä ainakaan en kerrannut enkä tule kertaamaan), mutta kunhan nyt peruskielioppi olisi hallussa.

    Jättäisin ehkä turhat kirosanat, huutomerkki- ja hymiökasat pois. 

    Hymiöt siellä täällä ovat kuitenkin kivoja. :)  

    Kuvatkin ovat kivoja, mutta itse tylsistyn kuvakasoihin. Se on varmaan yksilöllistä.  

    Pelkäätkö että postauksesi ovat tosi tylsiä ja "noloja", et osaa kirjoittaa kiinnostavasti mistään, ja kukaan ei tule koskaan lukemaan blogiasi? Niin minäkin. Tähän pelkoon en siis kunnolla osaa auttaa. Mutta ei oma bloginikaan sen kummoinen ole, ja kas, kyllä tänne aina kommentteja ilmestyy, ja seuraajiakin on jo ainakin 26. Joten blogisi löytää varmasti joku, vaikkakaan ei välttämättä koko Suomi.

     Jos et ehdi kirjoittaa joka päivä, jos pidät välillä parin viikon taukoja, sen ei luulisi haittaavan ketään. Kiireitä on ihan kaikilla. Ehkä voit ilmoittaa jos pidät pidemmän tauon tai perustella lyhyemmän myöhemmin.

     Saadaksesi blogillesi kävijöitä kannattaa seurata ja kommentoida muita blogeja. Kiertävän haasteenkin tekeminen auttaa.
     Tärkein neuvo on muistaa, että Blogger on joskus uhmaikäinen kiukutteleva kakara, eikä sen vuoksi kannata polttaa päreitään, niin kuin allekirjoittanut tätäkin postausta kirjoittaessaan teki.

Tämä on tainnut käydä jo tosi monella, joten haastan vain muutaman:

 Musteella ja hopealla
 Samakuu - blogi kirjoittamisesta
 Storytime is over
 Sanoja kirjavuoren takaa

Kauniita kesäkuun iltoja!

Toukokuu -16

Toukokuussa luin yhteensä yhdeksän kirjaa ja 1960 sivua:

1. Patricia Lauber: Lost Star (106s)
2. Ying Chang Compestine: Revolution is not a dinner party (208s)
3. Sara Hylton: Prinsessa Tuian amuletti (264s)
4. Rick Riordan: The Sea of Monsters (Percy Jackson #2) (247s)
5. Kristiana Gregory: Across the Wide and Lonesome Prairie (Dear America) (168s)
6. Tuija Lehtinen: Laura kesätöissä (Laura #8)(221s)
7. Vince Cross: Blitz (My Story)(144s)
8. Geraldine McCaughrean: The Middle of Nowhere (304s)
9. L.M.Montgomery: Sara, Tarinatyttö (298s)

Lost Star kertoi mielenkiintoisia asioita  naislentäjä Amelia Earhartin elämästä ja urasta, mutta oli myös hyvin tunteellinen, johtuen Amelian katoamisesta ja sen spekuloinnista.
     Revolution is not a dinner party oli niin ikään surullinen kirja aiheensa, Kiinan kulttuurisen vallankumouksen vuoksi ja kuinka päähenkilön perhe joutui kokemaan kovia sen aikana.
    Prinsessa Tuian amuletti ei ollut ensi lukemiskerralla sykähdyttänyt, mutta nyt rakastuin runolliseen kuvailuun Egyptistä, sen muinaisena ja modernina aikana, ja sain ensimmäistä kertaa matkakuumeen sen vanhoille raunioille.
    The Sea of Monsters jatkoi Percy Jackson -sarjaa jännittävästi, ja vaikka sarja ei ehkä niin upealta enää tunnu, kuin neljännellä luokalla, tykkään yhä lukea puoliveristen seikkailuista ja nauraa hauskoille kommenteille.
     Sain vihdoin lukea kirjan Dear America -sarjasta, nimittäin Across the Wide and Lonesome Prairie. Kirjasta oppii hyvin paljon tietoa Oregonin reitistä ja uudisasukkaiden vaarallisesta matkasta Lännen poikki 1840-luvulla.
     Laura kesätöissä jatkoi viihdyttävää ja koukuttavaa sarjaa teini-ikäisen Lauran arkielämästä, ja tykkäsin kirjasta kovasti, vaikka päähenkilön ympärillä pörrää mielestäni vähän liian monta ihailevaa poikaa.
     Blitz puolestaan kuuluu Britannian historiasta kertovaan My Story -sarjaan. Vaikka fiktiivinen päiväkirja itsessään on hiukan epärealistinen merkintöjen laadussaan (ne ovat tosi tarkkoja ja pitkiä), opin tästäkin paljon toisesta maailmansodasta Englannin näkökulmasta.
     The Middle of Nowhere kertoi tarinan 1800-luvun Australian takamaista pienen tytön näkökulmasta. Kirja on kai tarkoitettu lastenkirjaksi, mutta minusta se oli aika raju lapsille...
     Sara, Tarinatyttö oli ihana kirja Prinssi Edwardin saaren maisemineen, lasten leikkeineen, tarinoineen ja Montgomeryn luomine tunnelmineen. Samalla minulla odotti kuitenkin tippa silmässä sen jatko-osan vuoksi...  

Välillä ihmettelen miten ehdin nykyään lukea näin paljon... Vuosi pari sitten olin oikeasti onnellinen, jos sain luettua viisi kirjaa kuukaudessa. Nyt siitä on tullut aivan normaalia. Koulutöidenkin keskellä ehdin lukea lähinnä bussimatkojen ja välituntien vuoksi. Lisäksi viime vuosina lukemiseni, tai jotenkin sen ymmärtäminen oli hirveän hidasta, en edes osaa selittää miksi. Mutta nyt se on jotenkin kadonnut.

Oli miten oli, luin toukokuussa paljon, ja kaikki kirjat olivat enemmän tai vähemmän hyviä ja vaikuttavia. Erityisesti minuun vaikuttivat kuitenkin kirjat Lost Star koskettavine kerrontatapoineen, Prinsessa Tuian amuletin Egyptin kuvauksen vuoksi ja Sara, Tarinatytön tunnelmineen ja tarinoineen.

Elokuvia katsoin muistaakseni vain komedian Die Kirche bleibt im Dorf ("Kirkko pysyy kylässä") jonka svaabin murteesta en ymmärtänyt oikein mitään, mutta rakastuin yhteen paritukseen. :3 Niin ja katsoin Kingsman - Salainen palvelu, josta ei onneksi jäänyt painajaisia mutta oli se aika sairas. (Muut nauroivat kun ihmiset räjähtelivät ilotulituksiksi... ) Murdochin murhamysteerit jäivät taas kerran tauolle, mutta ehkä minä kestän muiden ohjelmien parissa. Nuori Morse on yllättävän hyvä.

Muuten toukokuussa oli niin hyviä kuin huonojakin hetkiä. Eka ja vika viikko koulussa olivat stressaavia ihan vain hirveän koulutyön määrän vuoksi - neljä koetta ensi viikolla - kuin myös esimerkiksi sen vuoksi, että yhtä kaveriani kiusataan. Näin loppuvuodesta heräsin skypettämään parhaan ystäväni kanssa. <3 Työharjoittelussa tutustuin kirjastonhoitajan työhön, missä oli niin tylsiä kuin kiinnostavia hetkiä. Parasta olivat kuitenkin viimeiset päivät, kun rohkaistuin juttelemaan ja ystävystymään kollegoihin, heitä on edelleen ikävä! Toukokuun lopussa puolestaan sydämeni koki pienen kolahduksen, mutta näin muutaman päivän jälkeen luulen sen olleen vain hyvä asia.

Kesäkuussa olen lukenut ja tulen lukemaan enemmän tai vähemmän ahkerasti kokeisiin, aloittamaan kesäloman - ja lentämään Suomeen. Vuoden jälkeen! Tuntuu hyvin oudolta, että seuraavan koosteen kirjoitan kotimaassa. Kesäkuun ensimmäiset päivät ovat jo olleet ihanimpia pitkään aikaan, toivon loppukuun olevan samanlainen. :)

KK voisi olla vaihteeksi tylsästi: Kuinka pitkään teillä on lomaa kesällä? Mitä odotatte lomalta?

Kauniita kesäkuun iltoja! <3