Kiinnostus heräsi: samanniminen elokuva, jonka näin pari vuotta sitten, sekä kulttuurivallankumous aiheena
Unohdin ottaa kuvan kirjasta ennen palauttamista kirjastoon, mutta sen löytää esimerkiksi täältä.
Under the Hawthorn Tree
Ai Mi
2011
Anna Holmwood
Shanzhashu zhi lian (2007)
352 sivua
Virago
Eletään 1970-luvun alkua, kulttuurivallankumouksen jälkipuoliskoa Kiinassa. Jingqiu ei ole vielä edes lopettanut koulua, kun hän saa työkseen matkustaa muutaman koulutoverinsa kanssa pieneen maalaiskylään keräämään tarinoita ja kokemuksia uutta oppikirjaa varten. Jingqiun perhe on köyhä, ja isä ja veli on lähetetty kulttuurivallankumouksen mukana maalle 'uudelleenkasvatettavaksi'. Äiti on huolissaan perheestä ja sen maineesta ja on pienestä pitäen varoittanut tytärtään miehistä. Kuinka ollakaan, Jinqqiu kohtaa kylässä komean kenraalin pojan...
"Jingqiu's mother had always said one slip leads to a road of hardship, but at first she had misunderstood even this simple sentence, thinking her mother had said 'one's lip leads down a road of hardship', and even after the real meaning became clear to her, that one small error could lead to untold misfortune, she still hadn't really understood the meaning of this word, 'slip'. In her opinion, letting a boy know you loved him was a 'slip', because he could boast about it to his friends and destroy your reputation. Jingqiu knew of many such stories, and not just stories, but real girls who had been treated this way. She was always careful not to make that kind of mistake, and the best method, she thought, was to not fall in love - that way you couldn't possibly lose your footing." -s.88
Tätä kirjaa lukiessa tajuaa hyvin seksuaalikasvatuksen merkityksen. Jingqiu, vaikkakin noin 16-20-vuotias tarinan aikana, ei tiennyt mistä vauvat tulevat tai mitä seksi on, sillä kukaan ei ollut vaivautunut kertomaan sitä hänelle. Välillä hänen naiivi pohdintansa ja asioiden analysointi hämmensi ja ärsytti minua, mutta eihän hän voinut tilanteelle mitään.
Kirjan kerrontakin oli hiukan naiivia, mutta jotkut kohtaukset (esimerkiksi eräs seksikohtaus) yllättävän suorasti kuvattu, mikä taas ei ehkä sovi omaan lukumakuuni.
Kirja kuvasi hyvin tarkasti naisten huonomman aseman yhteiskunnassa. Esimerkiksi Jingqiun rakastettu käyttäytyi aluksi (minun mielestäni) lähentelevästi ja ahdistavasti, mutta toisaalta hän kehittyi pian paljon hyväksyttävämpään suuntaan. Enemmän kiinnitin huomiota Jingqiun kohteluun naisena työelämässä. Hän joutui tekemään raskasta ja hengenvaarallista työtä tienatakseen perheelle rahaa ja ahkeroi paljon enemmän kuin miehet, mutta silti hänelle naurettiin. Eräässä työpaikassa pomon lähenneltyä Jingqiuta hänen työtoverinsa neuvot antavat hyvän kuvan naisten asemasta seksuaalisen häirinnän tapahtuessa:
"Granny was dismissive. 'Oh, what's the big deal? What could he have possibly done up on that wall? Why get so worked up? You can't be so precious when you're trying to scrape a living through temp work.'
Surprised and angry, Jingqiu replied, 'How can you say that? If he had done it to you would you have thought it was nothing?'
'I'm an old woman, he wouldn't waste his energy trying to touch me. I'm afraid you're going to be the one to suffer most out of this. If you had broken your leg jumping off that wall what insurance would you have to fall back on? -" -s.221-222
Onneksi paljon on muuttunut, mutta täytyy muistaa, että samanlaista kohtelua tapahtuu yhä ympäri maailmaa...
Romaani näytti myös hyvin kulttuurivallankumouksen tai miksei muidenkin aikojen nuorten mahdollisuudet elämässä ja unelmien tavoittelussa. Jingqiuta uhkasi rankka 'uudelleenkasvatus' maalla, kuten kaikkia tuon ajan nuoria, mutta hän sai onneksi työpaikan kotikaupungistaan äitinsä koululta. Lisäksi hän teki kesäisin pätkätöitä (temp work) vaarallisilla työmailla. Vaikka kulttuurivallankumouksen aika oli jo väistymässä, heitti se yhä varjon perheen elämään.
"She told her sister to eat. Her sister was overjoyed; grabbing three pears she went to wash them so they could have one each. Jingqiu declined, saying she had already eaten some at the factory. 'That's the thing about pears, if you eat too many you get sick of them.'
Jingqiu watched her sister read while nibbling at a pear. After half an hour she still hadn't finished. Jingqiu's heart ached, and quietly she made a promise to herself: when I earn some money I will buy a big basket of pears so my sister can eat as many as she pleases, so many that she will never want to eat another pear again." -s.141
Muutenkin tuon ajan yhteiskunta ja tavat erosivat paljon nykyajasta ja Suomesta, varsinkin seksuaalikasvatuksen puutteessa ja tiukassa kurissa. Ehkä erikoisimpia olivat nuorten poikien rakkauskirjeet, joita Jingqiu oli lupautunut korjailemaan ja joissa käytettiin paljon metaforia ja Maon Punaisen kirjan sitaatteja: "Wait until the mountain flowers bloom, and out from the thicket she will smile." Kuulemma vain pahansuovat pojat kysyivät suoraan tyttöä ulos. Jingqiun rakastettua kutsuttiin nimellä Old Third, vaikka hänen oikea nimensä oli Sun Jianxin, eikä hän mitenkään vanha ollut.
Muutenkin Jingqiun ajatusmaailma on hyvin erilainen kuin suurimman osan nuorista tänä päivänä: hän ei aiemmin ajatellutkaan rakastumista tai unelmien toteuttamista vaan tiesi paikkansa yhteiskunnassa ja perheen elättäjänä. Hänellä ei ollut valinnanvaraa. Ehkä tällainen ajatustapa kuuluu kommunismiin mutta myös ylipäätänsä köyhempien perheiden elämään. Joskus mietin, pystyisinkö itse samaan vastuunkantoon ja -tuntoon, jonka kanssa monet nuoret ympäri maailmaa elävät.
"Jingqiu had never before thought of marriage as a way of altering her future; she was going to be sent down and she would never come back, and that was that. Her family was poor, and she did want to change that, but she refused to rely on marriage as a means of improving her situation. She'd rather rob a bank. For her, everything - school, finding work, joining the Youth League and so on - was out of her control. Only her private feelings were her domain, the only area of her life she could govern through her own free will. It was a question of motivation; she could marry out of gratitude, to repay their kindness, and she could save someone out of sympathy, but she couldn't override her emotions in exchange for money or position." -s.90
Ja viimeisenä muttei vähäisempänä: osa teistä tuntee kappaleen Hawthorn Tree suomenkielisen version! Löysin sen tajuttuani elokuvan musiikin kuulostavan tutulta.
Kolmen pisteen vihje: surullinen rakkauslaulu. (Eivätkö kaikki suomalaiset ole?)
Kahden pisteen vihje: kertoo puulajista.
Yhden pisteen vihje: vanha venäläinen sävelmä, jonka Tapio Rautavaara on levyttänyt.
Voitte kuunnella sen täältä :)
Kirja sopii HelMet-lukuhaasteen kohtaan 33. "Olet nähnyt kirjasta tehdyn elokuvan".
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kiina. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kiina. Näytä kaikki tekstit
tiistai 14. toukokuuta 2019
maanantai 23. heinäkuuta 2018
... And China again
Viidettä kertaa Kiinassa Pearl Clover...
... Pelkää lentämistä vaikkei koskaan ennen pelännyt (sai traumoja viimevuotisesta turbulenssista)
... Muistaa viime vuonna kuolleen tuttunsa ajaessaan taksilla
... Saa varmaan vegaaniaterian kasvisruoan sijaan, mutta käyhän sekin
... Tuskailee, voiko sanoa kylässä olevansa kasvissyöjä ja kuitenkin syödä lihapullan.
... Pitää lomaa blogista mutta aloittaakin postauksen
... Luuli pitävänsä lomaa internetistä mutta jääkin pahemmin koukkuun
... Lähtee aikaisin aamulla kävelemään metroasemalle
... Ja on sinne päästyään jo hiestä märkä.
... Tutustuu ystävänsä ystävään ja tekee uusia suunnitelmia tulevaisuudelle
... Vastaa historian tunnilla paremmin kuin muut entiset luokkalaisensa, vaikka luuli aina olevansa huonompi
... Muistaa mikä olikaan kioskien paras jäätee ja -kahvi
... Ja kuinka hyvältä suolaiset letut maistuivatkaan.
... Hyvästelee kaikki, joita ei viime vuonna ehtinyt
... Ja ihmettelee miten voi hyvästellä tai tavata vielä uudelleen
... Jos ei kuitenkaan oikeastaan tuntenut tätä
Vaan vain tervehti käytävällä ohimennen.
... Pelkää lentämistä vaikkei koskaan ennen pelännyt (sai traumoja viimevuotisesta turbulenssista)
... Muistaa viime vuonna kuolleen tuttunsa ajaessaan taksilla
... Saa varmaan vegaaniaterian kasvisruoan sijaan, mutta käyhän sekin
... Tuskailee, voiko sanoa kylässä olevansa kasvissyöjä ja kuitenkin syödä lihapullan.
... Pitää lomaa blogista mutta aloittaakin postauksen
... Luuli pitävänsä lomaa internetistä mutta jääkin pahemmin koukkuun
... Lähtee aikaisin aamulla kävelemään metroasemalle
... Ja on sinne päästyään jo hiestä märkä.
... Luulee ensimmäisen taksikuskin kanssa oikeasti osaavansa kiinaa
... Kunnes toinen palauttaa maan pinnalle eikä ymmärrä mitään
... Saa kehuja ääntämisestään
... Mutta ei osaa tilata edes teetä oikein.
... Jakaa ystävänsä kanssa kokonaisen kalan
... Toisen kanssa shoppailee kuten ennen:
... Ostaa sukkia ja suklaata ja elokuvajulisteen...
... Ja tajuaa liian myöhään joutuvansa maksamaankin kaiken.
... Tutustuu ystävänsä ystävään ja tekee uusia suunnitelmia tulevaisuudelle
... Vastaa historian tunnilla paremmin kuin muut entiset luokkalaisensa, vaikka luuli aina olevansa huonompi
... Muistaa mikä olikaan kioskien paras jäätee ja -kahvi
... Ja kuinka hyvältä suolaiset letut maistuivatkaan.
... Hyvästelee kaikki, joita ei viime vuonna ehtinyt
... Ja ihmettelee miten voi hyvästellä tai tavata vielä uudelleen
... Jos ei kuitenkaan oikeastaan tuntenut tätä
Vaan vain tervehti käytävällä ohimennen.
torstai 5. heinäkuuta 2018
Kesäkuussa vilkutin Saara Aallolle ja hyvästiksi monelle tutulle
Kesäkuussa luin kuusi kirjaa ja 1376 sivua:
Salla Simukka: Meno-paluu (156s) (T&M #4)
L.M.Montgomery: Kotikunnaan Rilla (244s) (Anna #8)
Terhi Rannela: Amsterdam, Anne F. ja minä (199s) (Kerttu & Mira #1)
Astrid Lindgren: Kati Amerikassa (158s) (Kati #1)
Salla Simukka: Viimeiset (179 sivua)
Radclyffe Hall: Yksinäisyyden kaivo (440 sivua)
Meno-paluu ei ollut lempparini Tapio& Moona -sarjassa. Tykkäsin kyllä Saksan matkan kuvauksesta ja Tapion ensisuudelmapohdinnoista, mutta muuten kirjassa syvennyttiin lähinnä (uus-)perheongelmiin, riitoihin ja fysiikan opiskelupohdintoihin, jotka eivät niin herättäneet mielenkiintoani. Odotan kuitenkin sarjan viimeistä kirjaa, joka taitaa keskittyä taas koulumaailmaan.
Kotikunnaan Rilla oli hyvä päätösosa alkuperäiselle Anna-sarjalle, vaikka olikin ylivoimaisesti surullisin. Jäin myös pohtimaan kertoiko kirja sodasta enemmän romanttisesti vaiko realistisesti.
Amsterdam, Anne F. ja minä oli ehkä ensimmäinen lukemani kirja LGBT+ -aiheesta. (Vanhan postaukseni voi lukea täältä, vaikka 14-vuotiaan Pearl Cloverin kirjoitustyyli kyllä vähän nolottaa minua.) Kirjan Amsterdam-matka ja uudet tuttavuudet olivat mielenkiintoisia, mutta tärkeämpää tällä hetkellä oli lukea Kertun identiteettipohdinnasta ja tyttörakkaudesta. Vähän kyllä häiritsi, kuinka tämä tajusi virheensä ja selvitti ongelmansa vain viikon aikana. Itse en olisi ihan niin fiksu. Tämä oli kuitenkin hyvä nuortenkirja!
Kati Amerikassa oli todella hupaiseva 50-luvun viihderomaani. Jossain kohdassa tuli selvästi Peppi mieleen, mutta muuten tämä oli aika erilainen Lindgren. Englanninkieliset lauseet ja sanat olivat kivoja tekstin lomassa, ja amerikkalaisesta elämäntavasta oli hauska lukea. Yllätyin kyllä myös, kuinka paljon tässä käsiteltiin tuon ajan rasismia.
" - Niin, niin, Vilhelmiina, ne ajat ovat olleet ja menneet! Oletko jatkuvasti samanlainen hassuttelija?
Minä katsoin Musteriin. Nyt hän alkoi saada juonteita suunsa ympärille.
- Onko hän! minä vastasin hänen puolestaan. - Sen hassuttelevamman pikku typykän kanssa en olisi voinut joutua ravaamaan maita ja mantereita. Minulla on täysi työ saada hänet pysymään aisoissa." -s.145
Viimeiset esitteli hyvin kolmen erilaisen tytön ajatuksia seksistä ja seksuaalisuudesta. Oikeastaan koko kirja käsitteli vain näitä aiheita (sekä hippusen ystävyyttäkin), mutta päähenkilöiltä sai paljon ajatuksia.
Yksinäisyyden kaivo oli ehkä hieman raskaampi teos, mutta yllättävän koukuttava. Se esitteli seksuaalivähemmistöön kuuluvien henkilöiden kamppailua 1900-luvun alun Euroopassa. Vaikka monesta asiasta ajateltaisiin hyvin eri tavalla nykyaikana, löytyi kirjasta monia puhuttelevia kohtia.
Olen katsonut viime aikoina tosi paljon huonoja perhe-elokuvia, mutta Great Gilly Hopkins (2015) oli pieni poikkeus tähän. Valitsin elokuvan sen perusteella, että siinä näytteli Kirjavarkaasta tuttu Sophie Nélisse. Elokuvassa ei ollut ylinäytteleviä aikuisnäyttelijöitä, kuten melkein aina tapaa olla, vaan se oli realistinen. Joitain juonikuvioita en kyllä ymmärtänyt, kuten kaikkia Gillyn päähänpistoja ja mielenvaihteluita.
Lady Birdkin oli hyvä filmi (siinä näytteli toinen lempparini, Saoirse Ronan), mutta jotenkaan en nyt kuukauden jälkeen muista siitä paljonkaan. Se näytti hauskasti teinielämän ongelmia, mutta olisi ollut ehkä vaikuttavampi elokuvissa. Filmi myös loppui hyvin yhtäkkiä, kuin kesken.
Sommaren med Monika oli vanha Ingmar Bergmanin ohjaama elokuva. Se alkoi hyvin, ja ajattelin nuorten Monikan ja Harryn olevan oikeastaan kuin nykyajan nuoret hulluttelussaan ja kapinoinnissaan. Loppua kohten elokuva kuitenkin muuttui hyvin kummalliseksi ja epärealistiseksi - en olisi toivonut Monikan ja Harryn tarinan päättyvän aivan sillä tavalla.
Kesäkuun ensimmäinen oli mielestäni ensimmäinen kesäpäivä: aurinko paistoi ja vietimme ystäväni kanssa hauskan iltapäivän jäätelöä syöden. Kesälomani puolestaan alkoi kauniisti myöhästyessäni todistuksenjaosta, mutta kävin myös mummun haudalla ja kaverin ylioppilasjuhlissa.
Jo kuun alussa lähdimme kahdeksi viikoksi Kiinaan, josta melkein kaikki tämänkin postauksen kuvat ovat. Asuimme ystävien luona (jotka varmasti väsyivät jo muutaman päivän jälkeen), tapasimme tuttuja, kävin vanhalla koulullani ja hyvästelin nyt vihdoin lempiopettajani, joita en viime vuonna ennäyttänyt nähdä... Yhden ystävän kanssa shoppailin tuntikausia ja selvisi, että molemmilla on juuri samanlainen ruokavalio; toisen ystävän kanssa söimme illallisella kokonaisen kalan. (Olin varma ettemme pystyisi siihen!) Kävin myös tutustumassa erääseen yliopistoon, jonne voisi mennä opiskelemaan kiinaa kesäksi tai vuodeksi. Katsotaan...
Paljon tulikin koettua matkalla ja tuntui surulliselta lähteä takaisin Suomeen. Nyt heinäkuussa reissusta tuntuu kuitenkin kuluneen jo kauan - enkä oikeastaan tällä hetkellä kaipaa sinne takaisin.
Kuun loppupuolen vietin sitten pääosin kotona, juhannuksena kävin yhdeltätoista poimimassa seitsemän kukkaa tyynyn alle, mutta näin unessa liian monta henkilöä. Ehkä suurimpia hauskimpia päiviä oli shoppailureissu kaverien kanssa, jolloin päädyimme sovittelemaan mitä oudoimpia vaatteita samassa pukukopissa ja menemään vielä kirjastoon ja jäätelöllekin. Suuria muutoksiakin tapahtui: leikkautin ensimmäistä kertaa elämässäni hiukset lyhyiksi ja osallistuin yllättävän moneen Pride-viikon tapahtumaan. Hieno hetki Pride-kulkueessa oli nähdä Saara Aalto ajamassa rekalla ohi. Vaikken olekaan mikään fani, lähdin sitten seuraamaan rekkaa ystäväni kanssa ja olen sitten viime päivät hoilannut kappaleita Queens ja Monsters.
Heinäkuussa olen lähes pelkästään kesätöissä. Olen aloittanut ne jo, ja vaikka ensimmäisenä päivänä tuntui vaikealta, on nyt neljäntenä jo parempi olo eikä enää jännitäkään samalla tavalla. Toivottavasti olen sitten ihan konkari kuun lopussa. Hassua kuinka samaan työhön voi liittyä lampaiden ruokinta, pianon soittaminen ja ihmisten kanssa jutteleminen...
Mutta on minulla muitakin suunnitelmia heinäkuulle: menen sukuhäihin ja aion osallistua Unelmien aika -blogin järjestämään Blogistanian lukumaratoniin 7.7 - eli aivan pian! :) Yritän muutenkin lukea paljon tämän kuun aikana - nyt on menossa ruotsinkielinen Annika Thorin Näckrosdammen.
KK: Osallistuitteko Pride-kulkueeseen tai muuten Helsingin Pride-viikkoon?
Kesäistä heinäkuuta! Millainen kesäkuu teillä oli?
Salla Simukka: Meno-paluu (156s) (T&M #4)
L.M.Montgomery: Kotikunnaan Rilla (244s) (Anna #8)
Terhi Rannela: Amsterdam, Anne F. ja minä (199s) (Kerttu & Mira #1)
Astrid Lindgren: Kati Amerikassa (158s) (Kati #1)
Salla Simukka: Viimeiset (179 sivua)
Radclyffe Hall: Yksinäisyyden kaivo (440 sivua)
Meno-paluu ei ollut lempparini Tapio& Moona -sarjassa. Tykkäsin kyllä Saksan matkan kuvauksesta ja Tapion ensisuudelmapohdinnoista, mutta muuten kirjassa syvennyttiin lähinnä (uus-)perheongelmiin, riitoihin ja fysiikan opiskelupohdintoihin, jotka eivät niin herättäneet mielenkiintoani. Odotan kuitenkin sarjan viimeistä kirjaa, joka taitaa keskittyä taas koulumaailmaan.
Kotikunnaan Rilla oli hyvä päätösosa alkuperäiselle Anna-sarjalle, vaikka olikin ylivoimaisesti surullisin. Jäin myös pohtimaan kertoiko kirja sodasta enemmän romanttisesti vaiko realistisesti.
Amsterdam, Anne F. ja minä oli ehkä ensimmäinen lukemani kirja LGBT+ -aiheesta. (Vanhan postaukseni voi lukea täältä, vaikka 14-vuotiaan Pearl Cloverin kirjoitustyyli kyllä vähän nolottaa minua.) Kirjan Amsterdam-matka ja uudet tuttavuudet olivat mielenkiintoisia, mutta tärkeämpää tällä hetkellä oli lukea Kertun identiteettipohdinnasta ja tyttörakkaudesta. Vähän kyllä häiritsi, kuinka tämä tajusi virheensä ja selvitti ongelmansa vain viikon aikana. Itse en olisi ihan niin fiksu. Tämä oli kuitenkin hyvä nuortenkirja!
Kati Amerikassa oli todella hupaiseva 50-luvun viihderomaani. Jossain kohdassa tuli selvästi Peppi mieleen, mutta muuten tämä oli aika erilainen Lindgren. Englanninkieliset lauseet ja sanat olivat kivoja tekstin lomassa, ja amerikkalaisesta elämäntavasta oli hauska lukea. Yllätyin kyllä myös, kuinka paljon tässä käsiteltiin tuon ajan rasismia.
" - Niin, niin, Vilhelmiina, ne ajat ovat olleet ja menneet! Oletko jatkuvasti samanlainen hassuttelija?
Minä katsoin Musteriin. Nyt hän alkoi saada juonteita suunsa ympärille.
- Onko hän! minä vastasin hänen puolestaan. - Sen hassuttelevamman pikku typykän kanssa en olisi voinut joutua ravaamaan maita ja mantereita. Minulla on täysi työ saada hänet pysymään aisoissa." -s.145
Viimeiset esitteli hyvin kolmen erilaisen tytön ajatuksia seksistä ja seksuaalisuudesta. Oikeastaan koko kirja käsitteli vain näitä aiheita (sekä hippusen ystävyyttäkin), mutta päähenkilöiltä sai paljon ajatuksia.
Yksinäisyyden kaivo oli ehkä hieman raskaampi teos, mutta yllättävän koukuttava. Se esitteli seksuaalivähemmistöön kuuluvien henkilöiden kamppailua 1900-luvun alun Euroopassa. Vaikka monesta asiasta ajateltaisiin hyvin eri tavalla nykyaikana, löytyi kirjasta monia puhuttelevia kohtia.
 |
| "Cha" eli tee |
Olen katsonut viime aikoina tosi paljon huonoja perhe-elokuvia, mutta Great Gilly Hopkins (2015) oli pieni poikkeus tähän. Valitsin elokuvan sen perusteella, että siinä näytteli Kirjavarkaasta tuttu Sophie Nélisse. Elokuvassa ei ollut ylinäytteleviä aikuisnäyttelijöitä, kuten melkein aina tapaa olla, vaan se oli realistinen. Joitain juonikuvioita en kyllä ymmärtänyt, kuten kaikkia Gillyn päähänpistoja ja mielenvaihteluita.
Lady Birdkin oli hyvä filmi (siinä näytteli toinen lempparini, Saoirse Ronan), mutta jotenkaan en nyt kuukauden jälkeen muista siitä paljonkaan. Se näytti hauskasti teinielämän ongelmia, mutta olisi ollut ehkä vaikuttavampi elokuvissa. Filmi myös loppui hyvin yhtäkkiä, kuin kesken.
Sommaren med Monika oli vanha Ingmar Bergmanin ohjaama elokuva. Se alkoi hyvin, ja ajattelin nuorten Monikan ja Harryn olevan oikeastaan kuin nykyajan nuoret hulluttelussaan ja kapinoinnissaan. Loppua kohten elokuva kuitenkin muuttui hyvin kummalliseksi ja epärealistiseksi - en olisi toivonut Monikan ja Harryn tarinan päättyvän aivan sillä tavalla.
Kesäkuun ensimmäinen oli mielestäni ensimmäinen kesäpäivä: aurinko paistoi ja vietimme ystäväni kanssa hauskan iltapäivän jäätelöä syöden. Kesälomani puolestaan alkoi kauniisti myöhästyessäni todistuksenjaosta, mutta kävin myös mummun haudalla ja kaverin ylioppilasjuhlissa.
Jo kuun alussa lähdimme kahdeksi viikoksi Kiinaan, josta melkein kaikki tämänkin postauksen kuvat ovat. Asuimme ystävien luona (jotka varmasti väsyivät jo muutaman päivän jälkeen), tapasimme tuttuja, kävin vanhalla koulullani ja hyvästelin nyt vihdoin lempiopettajani, joita en viime vuonna ennäyttänyt nähdä... Yhden ystävän kanssa shoppailin tuntikausia ja selvisi, että molemmilla on juuri samanlainen ruokavalio; toisen ystävän kanssa söimme illallisella kokonaisen kalan. (Olin varma ettemme pystyisi siihen!) Kävin myös tutustumassa erääseen yliopistoon, jonne voisi mennä opiskelemaan kiinaa kesäksi tai vuodeksi. Katsotaan...
Paljon tulikin koettua matkalla ja tuntui surulliselta lähteä takaisin Suomeen. Nyt heinäkuussa reissusta tuntuu kuitenkin kuluneen jo kauan - enkä oikeastaan tällä hetkellä kaipaa sinne takaisin.
 |
| "Helsinki" |
Kuun loppupuolen vietin sitten pääosin kotona, juhannuksena kävin yhdeltätoista poimimassa seitsemän kukkaa tyynyn alle, mutta näin unessa liian monta henkilöä. Ehkä suurimpia hauskimpia päiviä oli shoppailureissu kaverien kanssa, jolloin päädyimme sovittelemaan mitä oudoimpia vaatteita samassa pukukopissa ja menemään vielä kirjastoon ja jäätelöllekin. Suuria muutoksiakin tapahtui: leikkautin ensimmäistä kertaa elämässäni hiukset lyhyiksi ja osallistuin yllättävän moneen Pride-viikon tapahtumaan. Hieno hetki Pride-kulkueessa oli nähdä Saara Aalto ajamassa rekalla ohi. Vaikken olekaan mikään fani, lähdin sitten seuraamaan rekkaa ystäväni kanssa ja olen sitten viime päivät hoilannut kappaleita Queens ja Monsters.
 |
| Täällä oli kuulemma 100 000 ihmistä! |
Heinäkuussa olen lähes pelkästään kesätöissä. Olen aloittanut ne jo, ja vaikka ensimmäisenä päivänä tuntui vaikealta, on nyt neljäntenä jo parempi olo eikä enää jännitäkään samalla tavalla. Toivottavasti olen sitten ihan konkari kuun lopussa. Hassua kuinka samaan työhön voi liittyä lampaiden ruokinta, pianon soittaminen ja ihmisten kanssa jutteleminen...
Mutta on minulla muitakin suunnitelmia heinäkuulle: menen sukuhäihin ja aion osallistua Unelmien aika -blogin järjestämään Blogistanian lukumaratoniin 7.7 - eli aivan pian! :) Yritän muutenkin lukea paljon tämän kuun aikana - nyt on menossa ruotsinkielinen Annika Thorin Näckrosdammen.
KK: Osallistuitteko Pride-kulkueeseen tai muuten Helsingin Pride-viikkoon?
Kesäistä heinäkuuta! Millainen kesäkuu teillä oli?
keskiviikko 16. toukokuuta 2018
Gloria Whelan: Chu Ju's House
Kiinnostus heräsi: ostin käytettynä Kiinassa
Chu Ju's House
Gloria Whelan
2005 (1.p 2004)
231 sivua
HarperCollins Publishers
Eletään 1900-luvun loppupuolta eteläisen Kiinan maaseudulla. Chu Jun perhe on saamassa toisen lapsen, ja kaikki toivovat sen olevan poika, sillä lain mukaan jokaisessa perheessä saa olla vain kaksi lasta. Toive ei kuitenkaan toteudu, ja Chu Jun nai nai, isoäiti, aikoo lähettää tyttövauvan orpokotiin. Pelastaakseen siskonsa Chu Ju karkaa yöllä kotoa ja lähtee etsimään paikkaa itselleen. Mutta tuleeko hän enää koskaan tapaamaan perhettään?
Jo kirjan asetelma on hyvin mielenkiintoinen - ja hämmentävä. Miten nuori tyttö voi lähteä kotoa yksin tuntemattomaan maailmaan ja selviytyä? Chu Jun tarina on oikea seikkailu, mutta hän löytää aina hyviä ihmisiä, jotka hyväksyvät hänet. Vaikka yksi henkilöistä kutsuikin Chu Juta urheaksi ja epäitsekkääksi tytöksi, jäi minulle kuitenkin mielikuva, ettei hänelle annettu kirjassa muuta vaihtoehtoa kuin lähteä kotoaan. Nykyajassa samantapainen epäitsekäs teko olisi ennenkuulumatonta, sillä eihän kukaan odota nuoren tytön uhrautuvan sisarensa puolesta.
Kirjoituskieli puolestaan on miellyttävää, yksinkertaista ja ehkä vähän vanhahtavaakin englantia, mikä jättää tarinan kivalla tavalla etäiseksi.
"When Wu and the boys returned, we ate our evening rice and fish. There was talk of the next place for fishing, and soon the boat was loosed from its moorings and once again we drifted downstream. The fields and villages became hills and then mountains sliced into green steps. As my ye ye had said, there was no end to where the river might carry you." -s.55
Ehkä eniten kuitenkin tykkäsin romaanissa Kiinan kulttuurin kuvauksesta. Pidän kirjoista, joissa sirotellaan erikielisiä sanoja tekstin lomaan. Chu Ju's House opettaa esimerkiksi kiinan sanat ma ma ja ba ba (äiti ja isä) mutta myös erikoisemman cha hukou (oleskeluluvan tarkistus). Sain myös uuden kuvan maaseudun ihmisistä, jotka eivät ainakaan tuolloin osanneet lukea ja elivät hyvin yksinkertaista elämää. Chu Ju söi tavallisesti ruoakseen pelkkää nuudelia tai riisiä ja ehkä hiukan tofua tai kalaa. Tarinasta myös välittyi hyvin tyttövauvojen surullinen kohtalo: jotta perheellä olisi vielä mahdollisuus poikalapseen, tytöt saatettiin laittaa orpokoteihin, joista heidät puolestaan lähetettiin työskentelemään huonoihin olosuhteisiin.
Chu Ju's House ei kuitenkaan ollut synkkä vaan enemmänkin realistinen ja toiveikas selviytymistarina. Se korostaa yksinkertaista maaseutuelämää suurkaupunkien sijaan ja kuvailee Kiinan maaseutua kauniisti. Kuitenkin siitä löytyy myös pieniä ajatuksia totuudesta. Voiko totuuden paljastaa joka tilanteessa - oli sitten kyse omasta menneisyydestä tai hallituksen epäkohdista?
Kirja sopii HelMetin lukuhaasteen kohtaan 38. "Kirjan kannessa on kulkuneuvo" (hah, puolikas purjevene!) ja #Hyllynlämmittäjä-haasteeseen.
Chu Ju's House
Gloria Whelan
2005 (1.p 2004)
231 sivua
HarperCollins Publishers
Eletään 1900-luvun loppupuolta eteläisen Kiinan maaseudulla. Chu Jun perhe on saamassa toisen lapsen, ja kaikki toivovat sen olevan poika, sillä lain mukaan jokaisessa perheessä saa olla vain kaksi lasta. Toive ei kuitenkaan toteudu, ja Chu Jun nai nai, isoäiti, aikoo lähettää tyttövauvan orpokotiin. Pelastaakseen siskonsa Chu Ju karkaa yöllä kotoa ja lähtee etsimään paikkaa itselleen. Mutta tuleeko hän enää koskaan tapaamaan perhettään?
Jo kirjan asetelma on hyvin mielenkiintoinen - ja hämmentävä. Miten nuori tyttö voi lähteä kotoa yksin tuntemattomaan maailmaan ja selviytyä? Chu Jun tarina on oikea seikkailu, mutta hän löytää aina hyviä ihmisiä, jotka hyväksyvät hänet. Vaikka yksi henkilöistä kutsuikin Chu Juta urheaksi ja epäitsekkääksi tytöksi, jäi minulle kuitenkin mielikuva, ettei hänelle annettu kirjassa muuta vaihtoehtoa kuin lähteä kotoaan. Nykyajassa samantapainen epäitsekäs teko olisi ennenkuulumatonta, sillä eihän kukaan odota nuoren tytön uhrautuvan sisarensa puolesta.
Kirjoituskieli puolestaan on miellyttävää, yksinkertaista ja ehkä vähän vanhahtavaakin englantia, mikä jättää tarinan kivalla tavalla etäiseksi.
"When Wu and the boys returned, we ate our evening rice and fish. There was talk of the next place for fishing, and soon the boat was loosed from its moorings and once again we drifted downstream. The fields and villages became hills and then mountains sliced into green steps. As my ye ye had said, there was no end to where the river might carry you." -s.55
Ehkä eniten kuitenkin tykkäsin romaanissa Kiinan kulttuurin kuvauksesta. Pidän kirjoista, joissa sirotellaan erikielisiä sanoja tekstin lomaan. Chu Ju's House opettaa esimerkiksi kiinan sanat ma ma ja ba ba (äiti ja isä) mutta myös erikoisemman cha hukou (oleskeluluvan tarkistus). Sain myös uuden kuvan maaseudun ihmisistä, jotka eivät ainakaan tuolloin osanneet lukea ja elivät hyvin yksinkertaista elämää. Chu Ju söi tavallisesti ruoakseen pelkkää nuudelia tai riisiä ja ehkä hiukan tofua tai kalaa. Tarinasta myös välittyi hyvin tyttövauvojen surullinen kohtalo: jotta perheellä olisi vielä mahdollisuus poikalapseen, tytöt saatettiin laittaa orpokoteihin, joista heidät puolestaan lähetettiin työskentelemään huonoihin olosuhteisiin.
Chu Ju's House ei kuitenkaan ollut synkkä vaan enemmänkin realistinen ja toiveikas selviytymistarina. Se korostaa yksinkertaista maaseutuelämää suurkaupunkien sijaan ja kuvailee Kiinan maaseutua kauniisti. Kuitenkin siitä löytyy myös pieniä ajatuksia totuudesta. Voiko totuuden paljastaa joka tilanteessa - oli sitten kyse omasta menneisyydestä tai hallituksen epäkohdista?
Kirja sopii HelMetin lukuhaasteen kohtaan 38. "Kirjan kannessa on kulkuneuvo" (hah, puolikas purjevene!) ja #Hyllynlämmittäjä-haasteeseen.
lauantai 28. huhtikuuta 2018
Ensimmäisenä keväänä
Kevät. Se alkaa iltoina, jolloin tuntuu oudolta mennä nukkumaan valoisan taivaan alla. Vähitellen katoavat lumikasat, tilalle tulevat aurinkoiset päivät ja vihreämmät männyt.
Tämä kaikki ennen kuin muistan kukkienkin kuuluvan kevään merkkeihin. Ensin pienet, nuokkuvat lumikellot ja idänsinililjat, sitten violetit ja keltaiset krookukset. Ja ne valkoiset pienet tertut, joiden nimeä en enää muista.
Kiinassa olisi nyt jo Suomen lämmin kesä. Sitä en kuitenkaan kaipaa. Olen tyytyväinen hitaasti esille hiipivään kevääseen. Mutta muuten ikävöin kyllä joskus Kiinaan.
Tai ehkä minä kaipaan vain sitä tunnetta, kun asuu suomalaisena ulkomailla. Kun voi kiittää ruokakaupassa kiinaksi, kun voi syyttää kaikesta saasteista ilmaa, kun voi kertoa kaikille asuvansa juuri Aasian jättivaltiossa. Siinä on jotain hienompaa ja erilaisempaa kuin pelkästään "Suomessa" asumisessa. Ehkä tämä tunne on minulle vähän liiankin tärkeä.
Kuitenkin Kiina on minulle kuin toinen koti. Ei samanarvoinen kuin Suomi, ei ollenkaan yhtä tuttu, ei niin lähellä sydäntä. Kuitenkin se tuntuu enemmän tutulta kuin joku toinen maa Suomen lisäksi. Kiinassa ollessa ikävöin Suomeen, Suomessa taas aina jollakin lailla Kiinaan.
Mutta nyt olen asunut kotimaassani jo melkein vuoden, ja koen sen kevään ensimmäistä kertaa kolmeen vuoteen. Kevätsateen kesken pesäpallopelin. Valkoisen kevätillan joka muistuttaa jostain vuosien takaisesta. Pienet purot kalliolla, joiden vuoksi kierrän aina sitä kautta kuuntelemaan niiden solinaa.
Metsä antaa minulle voimaa, metsä rauhoittaa silloin kun tuntuu vaikealta. Vaikka sen tuttuihin paikkoihin liittyy liikaa muistoja. Mutta uusia muistoja tulee koko ajan lisää. Uusia kävelyitä yksin tai ystävien kanssa, uusien paikkojen löytämistä.
Eräänä iltapäivänä tarkenen pitkästä aikaa lukea ulkona auringonpaisteessa. Niin kuin viime kesänä tai monta vuotta sitten. Mutta nyt myös tänäkin keväänä.
Tämä kaikki ennen kuin muistan kukkienkin kuuluvan kevään merkkeihin. Ensin pienet, nuokkuvat lumikellot ja idänsinililjat, sitten violetit ja keltaiset krookukset. Ja ne valkoiset pienet tertut, joiden nimeä en enää muista.
Kiinassa olisi nyt jo Suomen lämmin kesä. Sitä en kuitenkaan kaipaa. Olen tyytyväinen hitaasti esille hiipivään kevääseen. Mutta muuten ikävöin kyllä joskus Kiinaan.
Tai ehkä minä kaipaan vain sitä tunnetta, kun asuu suomalaisena ulkomailla. Kun voi kiittää ruokakaupassa kiinaksi, kun voi syyttää kaikesta saasteista ilmaa, kun voi kertoa kaikille asuvansa juuri Aasian jättivaltiossa. Siinä on jotain hienompaa ja erilaisempaa kuin pelkästään "Suomessa" asumisessa. Ehkä tämä tunne on minulle vähän liiankin tärkeä.
Kuitenkin Kiina on minulle kuin toinen koti. Ei samanarvoinen kuin Suomi, ei ollenkaan yhtä tuttu, ei niin lähellä sydäntä. Kuitenkin se tuntuu enemmän tutulta kuin joku toinen maa Suomen lisäksi. Kiinassa ollessa ikävöin Suomeen, Suomessa taas aina jollakin lailla Kiinaan.
Mutta nyt olen asunut kotimaassani jo melkein vuoden, ja koen sen kevään ensimmäistä kertaa kolmeen vuoteen. Kevätsateen kesken pesäpallopelin. Valkoisen kevätillan joka muistuttaa jostain vuosien takaisesta. Pienet purot kalliolla, joiden vuoksi kierrän aina sitä kautta kuuntelemaan niiden solinaa.
Metsä antaa minulle voimaa, metsä rauhoittaa silloin kun tuntuu vaikealta. Vaikka sen tuttuihin paikkoihin liittyy liikaa muistoja. Mutta uusia muistoja tulee koko ajan lisää. Uusia kävelyitä yksin tai ystävien kanssa, uusien paikkojen löytämistä.
Eräänä iltapäivänä tarkenen pitkästä aikaa lukea ulkona auringonpaisteessa. Niin kuin viime kesänä tai monta vuotta sitten. Mutta nyt myös tänäkin keväänä.
lauantai 22. heinäkuuta 2017
Neljäs kerta toden sanoo
Kolme viikkoa sitten seisoin jonossa lentokentän lähtöselvitykseen ja lauloin suomalaisia lauluja, kuten olen perinteisesti tehnyt kolmella aiemmallakin kerralla, kun olemme lentäneet Suomeen. Tämä vain olisi neljäs - ja viimeinen kerta.
Minua jännitti jättää Kiina, jossa olen asunut kaksi vuotta ja jännitti tulla Suomeen monista eri syistä. Mutta vaikka tämä oli pyörinyt ajatuksissani jo pitkään, tuntui lähtö kuitenkin tapahtuvan hyvin nopeasti. Lähdimme Kiinasta aivan kesken kaiken.
Lentokoneessa katson elokuvaa, jossa päähenkilö ottaa itselleen hanasta vettä juotavaksi. Ensimmäinen ajatukseni on: "Älä ihmeessä sitä hanavettä juo, siinä on bakteereja!" Tai siis. Tuntuu hassulta, että hanavettä voi taas juoda ihan surutta.
Suomessa on kylmä. Tai oikeastaan viileä. Silti nukun monet yöt paksu villatakki päällä peiton alla.
Seuraavana viikonloppuna lämpötila nousee hiukan, ja auringossa on minusta jo kuuma.
Helsingissä Rautatientorilla ystäväni pikkusisko selittää jotain entisestä turvapaikan hakijoiden leiristä, joka lopulta purettiin. Katselen hämilläni aukiota, eikä minulla ole aavistustakaan siitä mitä on tapahtunut. En ole lukenut uutisia.
Pohdin paljonko kahvilat maksavat Suomessa. En muista edes käyneeni Starbucksissa täällä. Kiinassa tietäisin vastauksen: frappuchino maksaa noin 35 yuania. Voiko se todella olla viisi euroa?
Kaksi ensimmäistä viikkoa tuntuvat kuluvan hitaasti, varsinkin ensimmäinen viikko. On ihanaa kun keittiössä tuoksuu kahvilta aamuisin, ja vettä ropisee usein. Olemme kotosalla, näen ystäviä ja kävelemme metsässä. Ihmettelen miten en ole kaivannut niitä enemmän...
Parhaan ystäväni kanssa huomaan eron kasvotusten ja viesteillä puhumisen välillä, joista viimeistä vaihtoehtoa olemme käyttäneen kaksi vuotta... On vaikeaa puhua läheisesti kasvokkain. Toiselle ystävälleni pääsen yllättäen yökylään, ja juttelemme ensimmäistä kertaa läheisemmin. Minulla on ihania ja vähemmän ihania päiviä.
Minua jännitti jättää Kiina, jossa olen asunut kaksi vuotta ja jännitti tulla Suomeen monista eri syistä. Mutta vaikka tämä oli pyörinyt ajatuksissani jo pitkään, tuntui lähtö kuitenkin tapahtuvan hyvin nopeasti. Lähdimme Kiinasta aivan kesken kaiken.
Lentokoneessa katson elokuvaa, jossa päähenkilö ottaa itselleen hanasta vettä juotavaksi. Ensimmäinen ajatukseni on: "Älä ihmeessä sitä hanavettä juo, siinä on bakteereja!" Tai siis. Tuntuu hassulta, että hanavettä voi taas juoda ihan surutta.
Suomessa on kylmä. Tai oikeastaan viileä. Silti nukun monet yöt paksu villatakki päällä peiton alla.
Seuraavana viikonloppuna lämpötila nousee hiukan, ja auringossa on minusta jo kuuma.
Helsingissä Rautatientorilla ystäväni pikkusisko selittää jotain entisestä turvapaikan hakijoiden leiristä, joka lopulta purettiin. Katselen hämilläni aukiota, eikä minulla ole aavistustakaan siitä mitä on tapahtunut. En ole lukenut uutisia.
Pohdin paljonko kahvilat maksavat Suomessa. En muista edes käyneeni Starbucksissa täällä. Kiinassa tietäisin vastauksen: frappuchino maksaa noin 35 yuania. Voiko se todella olla viisi euroa?
Kaksi ensimmäistä viikkoa tuntuvat kuluvan hitaasti, varsinkin ensimmäinen viikko. On ihanaa kun keittiössä tuoksuu kahvilta aamuisin, ja vettä ropisee usein. Olemme kotosalla, näen ystäviä ja kävelemme metsässä. Ihmettelen miten en ole kaivannut niitä enemmän...
Parhaan ystäväni kanssa huomaan eron kasvotusten ja viesteillä puhumisen välillä, joista viimeistä vaihtoehtoa olemme käyttäneen kaksi vuotta... On vaikeaa puhua läheisesti kasvokkain. Toiselle ystävälleni pääsen yllättäen yökylään, ja juttelemme ensimmäistä kertaa läheisemmin. Minulla on ihania ja vähemmän ihania päiviä.
Yhtäkkiä huomaan kuinka en ole monena päivänä paljonkaan ajatellut Kiinaa. Vaatii suurin piirtein tahdonvoimaa alkaa muistella yksityiskohtia siitä elämästä. Minulle oli aina kaksi elämää: Kiinassa ollessa unohdin Suomen, ja Suomessa käydessä halusin jäädä tänne.
Nyt se toinen elämäni on enää takanapäin. Vaarassa poistua mielestäni.
Tietysti puhun koko ajan Kiinasta. Mainitsen sen koko ajan ystävilleni; onhan elämäni viime vuosina ollut siellä. Yritän opettaa heille kiinaa. Mutta mietin sitä, kun koulu alkaa ja minä totun taas suomalaiseen koulurytmiin ja arkeen. Muistanko sitten enää kunnolla elämääni Kiinassa?
Lähdemme pariksi päiväksi mummulaan - millä muullakaan nimellä sitä kutsuisin? Siellä on ihanaa, kodikasta. Paistamme lettuja kuten ennen ja käymme papan lapsuudenkodissa. Yöllä nukun mummun entisessä vuoteessa. Tai yritän nukkua. Makaan hereillä papan kuorsatessa ja ajattelen mummua.
Nyt se toinen elämäni on enää takanapäin. Vaarassa poistua mielestäni.
Tietysti puhun koko ajan Kiinasta. Mainitsen sen koko ajan ystävilleni; onhan elämäni viime vuosina ollut siellä. Yritän opettaa heille kiinaa. Mutta mietin sitä, kun koulu alkaa ja minä totun taas suomalaiseen koulurytmiin ja arkeen. Muistanko sitten enää kunnolla elämääni Kiinassa?
Lähdemme pariksi päiväksi mummulaan - millä muullakaan nimellä sitä kutsuisin? Siellä on ihanaa, kodikasta. Paistamme lettuja kuten ennen ja käymme papan lapsuudenkodissa. Yöllä nukun mummun entisessä vuoteessa. Tai yritän nukkua. Makaan hereillä papan kuorsatessa ja ajattelen mummua.
perjantai 7. heinäkuuta 2017
Alkukesän soittolista
Alkukesä ulottuu minulla tänä vuonna huhtikuun lopulta kesäkuun loppuun tänne loman alkuun, kun lämpötilat alkoivat Kiinassa päin kivuta kesähelteisiin. Linkit johtavat YouTubeen, laulajien omiin kanaviin jos mahdollista.
Aiemminkin olen kerännyt viime kesän, syksyn ja talven soittolistat. Niidenkin lauluja on tullut kuunneltua viime aikoina, mutta seuraavat ovat uusia tuttavuuksia.
Haloo Helsinki!: Rakasta mua nyt
Saatanan Zen
Tää rakkaus ei lopu koskaan (ei YouTubessa)
Kärpästen herra
Halleluja (ei YouTubessa)
Sain sukulaisiltani lahjaksi tämän CD-levyn, kiitos teille. <3 Ensi kuuntelemalta en oikein tiennyt mitä pidän Haloo Helsingin! uudesta tyylistä. Rakasta mua nyt kuitenkin vaikutti minuun heti, sekä Saatanan zenin kertosäe. Samaistun ihan pikkuisen molempiin lauluihin.
Vähitellen aloin pitämään kaikista lauluista omilla tavoillaan. Kärpästen herrassa ja Tää rakkaus ei lopu koskaan on puolestaan vähän vauhdikkaampi melodia. Näissä lauluissa on vavahduttavat tekstit, ja oikeasti - sävelet <3 Halleluja oli surullisempi laulu - en suosittele kuunneltavaksi alakuloisena.
Ellinoora: Minä suojelen sinua kaikelta
Ensimmäistä kertaa ihastuin jonkun laulun cover-versioon, johon tutustun vasta alkuperäisversion kuulemisen jälkeen. Tykkään myös Ultra Bran alkuperäisestä laulusta, mutta Ellinoora tuo tähän laulun jotain aivan uutta. Laulu on täynnä tunnelmaa ja hyvin vavahduttava.
Johanna Kurkela: Ainutlaatuinen
"Kaunis pieni ihminen
Sä olet ainutlaatuinen
Mitä vastaan tuleekaan
Toista sua ei milloinkaan"
Ed Sheeran: Shape of You
Ensin en erityisesti välittänyt tästä. Ollessani vaatekaupassa rättiväsyneenä tämä kuitenkin rämähti soimaan kaiuttimista kaikkien tuntemattomien laulujen keskeltä ja piristi heti oloa. Sanoitukset ja lopun toistot eivät ole niin lemppareitani, mutta tämä on tunnelmallista tanssimusiikkia. Varoitus: saattaa saada hytkymään ja kokeilemaan mitä oudompia tanssiliikkeitä - tai jopa muuntelemaan sanoituksia.
Laleh: Some Die Young
En Stund på Jorden
Vårens Första Dag
Goliat
Aldrig blir som förr
Bara få va mig själv
Wish I Could Stay
Live Tomorrow
Big City Love
Kuuntelimme joskus vuosia sitten ruotsin tunnilla kappaleen Some Die Young, ja se jäi jonnekin takaraivoon. Nyt tajusin että tämähän on oikeasti upea laulu, sopii juuri minunlaisilleni surumielisten ja vaikuttavien laulujen kuuntelijoille. Pianomelodia vavahduttaa aina, ja opettelin laulamaan tätä käheällä kurkulla. Laulu on tehty Norjassa 2011 tapahtuneiden terrori-iskujen jälkeen.
Muihin Lalehin englanninkielisiin tutustuin kesäkuun puolella. Wish I could stayn ja Live Tomorrown tunnelma ja kertosäe olivat surumielisiä - ihania. Live Tomorrow -laululla on myöskin tärkeä sanoma. Big City Love -kappale on puolestaan hiukan persialaistyylinen, ja tuosta piirteestä tuli mieleen Viulunsoittaja katolla -musikaalin kappaleet. <3
Lalehin ruotsinkielisistä kappaleista en ymmärrä ainakaan puolta, varsinkin jos en ole katsonut lyrics-versioita, mutta ruotsi kuulostaa kivalta. Lauluilla on syvällinen merkitys ja ihana sävel. Goliat saattaa saada itkemään, mutta varsinkin Vårens Första Dag ja Bara få va mig själv piristävät. Laleh on myös todella kaunis. <3
"Some die young
But you better hold on
So many things I need to say to you
Please don't, don't let me go"
"Nu kan vi säga
Att vi har varit på jorden
Jag, jag var där"
Emma Salokoski: Veden alla
Tämä laulu tuntui sopivan tyyliltään johonkin musikaaliin. Se oli kaunis ja aaltoileva, ja sanoihinkin pystyi samastua.
"Kuuletko kun veden alla
Mä huudan ääneen sen kaiken"
Soili Perkiö, Hannele Huovi: Loppuleija
Tämän lastenlaulun valitsen mukaan sen vuoksi, että lauloimme sen ensin juhlissa jäähyväisiksi, sitten muistotilaisuudessa tuttavamme muistolle.
Liittyy tähän lauluun hauskempikin muisto: ihmettelimme kovasti, mitä mahtaa tarkoittaa "naururulla". :')
"Loppuleija lentää
Hyvän tuulen alla
Leijaan kiinni naururulla
Muistan tänne tulla"
James Bay: Let It Go
Harmittelin ensin kun kaverini ei laulanutkaan Frozenin Let it Gota koulumme juhlissa, mutta hän osasikin laulaa James Bayn kappaleen upeasti. Pidän etenkin kertosäkeen ja C-osan melodiasta. Laulussa on surullinen tunnelma, ja kitaran näppäily on mielestäni kaunista. En samastu koko lauluun mutta juurikin kertosäkeeseen yksinään.
"Why don't you be you
And I'll be me?
And I'll be me."
Löytyikö tuttuja lauluja? Mitä kappaleita te olette kuunnelleet viime aikoina? :)
Aiemminkin olen kerännyt viime kesän, syksyn ja talven soittolistat. Niidenkin lauluja on tullut kuunneltua viime aikoina, mutta seuraavat ovat uusia tuttavuuksia.
Haloo Helsinki!: Rakasta mua nyt
Saatanan Zen
Tää rakkaus ei lopu koskaan (ei YouTubessa)
Kärpästen herra
Halleluja (ei YouTubessa)
Sain sukulaisiltani lahjaksi tämän CD-levyn, kiitos teille. <3 Ensi kuuntelemalta en oikein tiennyt mitä pidän Haloo Helsingin! uudesta tyylistä. Rakasta mua nyt kuitenkin vaikutti minuun heti, sekä Saatanan zenin kertosäe. Samaistun ihan pikkuisen molempiin lauluihin.
Vähitellen aloin pitämään kaikista lauluista omilla tavoillaan. Kärpästen herrassa ja Tää rakkaus ei lopu koskaan on puolestaan vähän vauhdikkaampi melodia. Näissä lauluissa on vavahduttavat tekstit, ja oikeasti - sävelet <3 Halleluja oli surullisempi laulu - en suosittele kuunneltavaksi alakuloisena.
Ellinoora: Minä suojelen sinua kaikelta
Ensimmäistä kertaa ihastuin jonkun laulun cover-versioon, johon tutustun vasta alkuperäisversion kuulemisen jälkeen. Tykkään myös Ultra Bran alkuperäisestä laulusta, mutta Ellinoora tuo tähän laulun jotain aivan uutta. Laulu on täynnä tunnelmaa ja hyvin vavahduttava.
Johanna Kurkela: Ainutlaatuinen
Isäni taisi laittaa tämän soimaan 16-vuotissyntymäpäiväni aamuna. <3 Tällä laululla on tärkeä sanoma, mutta jotenkaan se ei ole koskaan ollut lemppareitani Johanna Kurkelalta. Nyt minulla on siihen kuitenkin pianonuotit - ja pari muistoa.
Sä olet ainutlaatuinen
Mitä vastaan tuleekaan
Toista sua ei milloinkaan"
Ed Sheeran: Shape of You
Ensin en erityisesti välittänyt tästä. Ollessani vaatekaupassa rättiväsyneenä tämä kuitenkin rämähti soimaan kaiuttimista kaikkien tuntemattomien laulujen keskeltä ja piristi heti oloa. Sanoitukset ja lopun toistot eivät ole niin lemppareitani, mutta tämä on tunnelmallista tanssimusiikkia. Varoitus: saattaa saada hytkymään ja kokeilemaan mitä oudompia tanssiliikkeitä - tai jopa muuntelemaan sanoituksia.
Laleh: Some Die Young
En Stund på Jorden
Vårens Första Dag
Goliat
Aldrig blir som förr
Bara få va mig själv
Wish I Could Stay
Live Tomorrow
Big City Love
Kuuntelimme joskus vuosia sitten ruotsin tunnilla kappaleen Some Die Young, ja se jäi jonnekin takaraivoon. Nyt tajusin että tämähän on oikeasti upea laulu, sopii juuri minunlaisilleni surumielisten ja vaikuttavien laulujen kuuntelijoille. Pianomelodia vavahduttaa aina, ja opettelin laulamaan tätä käheällä kurkulla. Laulu on tehty Norjassa 2011 tapahtuneiden terrori-iskujen jälkeen.
Muihin Lalehin englanninkielisiin tutustuin kesäkuun puolella. Wish I could stayn ja Live Tomorrown tunnelma ja kertosäe olivat surumielisiä - ihania. Live Tomorrow -laululla on myöskin tärkeä sanoma. Big City Love -kappale on puolestaan hiukan persialaistyylinen, ja tuosta piirteestä tuli mieleen Viulunsoittaja katolla -musikaalin kappaleet. <3
Lalehin ruotsinkielisistä kappaleista en ymmärrä ainakaan puolta, varsinkin jos en ole katsonut lyrics-versioita, mutta ruotsi kuulostaa kivalta. Lauluilla on syvällinen merkitys ja ihana sävel. Goliat saattaa saada itkemään, mutta varsinkin Vårens Första Dag ja Bara få va mig själv piristävät. Laleh on myös todella kaunis. <3
"Some die young
But you better hold on
So many things I need to say to you
Please don't, don't let me go"
"Nu kan vi säga
Att vi har varit på jorden
Jag, jag var där"
Emma Salokoski: Veden alla
Tämä laulu tuntui sopivan tyyliltään johonkin musikaaliin. Se oli kaunis ja aaltoileva, ja sanoihinkin pystyi samastua.
"Kuuletko kun veden alla
Mä huudan ääneen sen kaiken"
Soili Perkiö, Hannele Huovi: Loppuleija
Tämän lastenlaulun valitsen mukaan sen vuoksi, että lauloimme sen ensin juhlissa jäähyväisiksi, sitten muistotilaisuudessa tuttavamme muistolle.
Liittyy tähän lauluun hauskempikin muisto: ihmettelimme kovasti, mitä mahtaa tarkoittaa "naururulla". :')
"Loppuleija lentää
Hyvän tuulen alla
Leijaan kiinni naururulla
Muistan tänne tulla"
James Bay: Let It Go
Harmittelin ensin kun kaverini ei laulanutkaan Frozenin Let it Gota koulumme juhlissa, mutta hän osasikin laulaa James Bayn kappaleen upeasti. Pidän etenkin kertosäkeen ja C-osan melodiasta. Laulussa on surullinen tunnelma, ja kitaran näppäily on mielestäni kaunista. En samastu koko lauluun mutta juurikin kertosäkeeseen yksinään.
"Why don't you be you
And I'll be me?
And I'll be me."
Löytyikö tuttuja lauluja? Mitä kappaleita te olette kuunnelleet viime aikoina? :)
torstai 29. kesäkuuta 2017
Viimeinen yöni talossa
Pidän silmäni auki
Tuo taulu kuunteli joskus murheitani
Tuohon taloon kerran saavuin
Täällä katselin aina keltaista kuuta
Niin pitkään kuin jaksan
Sillä onhan viimeinen yöni talossa
Jonka huoneet kohisevat muistoja
Jonka seinät kuiskivat elämää.
Tuohon nurkkaan piilouduin itkemään
Tuossa vuoteessa valvoin katkerana
Tuosta peilistä näin itseni
Kauniina
Tai riittämättömänä.
Tuo taulu kuunteli joskus murheitani
Tuolla pianolla opin soittamaan
ja soitin antamistasi nuoteista
Tuolla sohvalla kökötti kerran
valkopartainen ukki
ja joulukuusi loisteliaana vieressä.
Tuohon taloon kerran saavuin
Kun se oli minulle uusi ja outo
Kun oli liian kuuma
Enkä kai tahtonutkaan sopeutua
Mutta kaikki muistot tapahtuivat
Ja nyt huomaan valvovani
Paikassa, joka oli minulle hetken koti.
Täällä katselin aina keltaista kuuta
Lentokoneen valoja, auringonnousua
Silloin kerran, kauan sitten
Sillä nyt on kaikki vain muistoja
Ja viimeinen yöni - kotona
sunnuntai 25. kesäkuuta 2017
Viimeinen vuosi Kiinassa & Kesäsuunnitelmia
Tänä kouluvuonna tutustuin luokkalaiseeni paremmin, koska muodostimme kolmannen henkilön kanssa hetken pienen porukan. Sitten jäimmekin kahden, ja päädyimme pitämään toisillemme seuraa koko loppuvuoden.
Vuoden aikana minulla oli paljon työtä koulussa, lukion ensimmäistä vastaavalla luokalla. Toisaalta, luokkakaverini sanoivat tämän ja viime vuoden välillä vaikeutuneen paljon, mutta minusta tämä vuosi oli suurin piirtein yhtä vaikea. Vuoteen lisäsi kyllä paineita suomen kurssien tekeminen netin kautta, viiden kirjan lukeminen kahta kurssia varten sekä pitkän tutkielman ja siitä esitelmän pitäminen, jotka eivät herättäneet juuri ollenkaan motivaatiota.
Vuoden aikana nukuin liian vähän, mietin mitä muut ajattelevat minusta koulussa, en uskaltanut viitata virheiden pelossa ja pidin muutenkin pientä profiilia luokassa.
Minulla oli hankalia hetkiä ystäväni kanssa Suomessa, ja puoli vuotta stressasin Suomeen tuloa, laskin kuukausia ja viikkoja, enkä halunnut muuttaa.
 |
| Söpö piirros säästä Päiväntasaajalla :3 |
Tänä kouluvuonna, vaikka siirryinkin lukion ensimmäistä vastaavalle luokalle, numeroni hiljalleen nousivat. Sain tutkielman ja esitelmän kunnialla suoritettua - ensimmäistä kertaa en tärissyt ja panikoinut sitä pitäessä. Viimeisenä päivänä sainkin käteeni parhaimman todistuksen näiden kahden vuoden aikana.
Tänä vuonna, vaikka kaipasinkin viime vuoden teatterikerhon ryhmää ja harrastuksen tuomaa iloa, oli minulla vuoden lopussa hauskaa kerholaisten kanssa, ja näytelmäkin sujui hyvin. Katsojat ihmettelivät, kuinka hienolla liikkeellä osasin riisua vastanäyttelijäni aseista. :D Tätä kohtausta oli tullut harjoiteltua jokaista askelta myöten...
Vuoden aikana tajusin että vaikka suurta kaveriporukkaa minulla ei olisi, minulla oli kuitenkin kaksi ystävää luokallani ja yksi vuotta ylempänä. Näiden kanssa koin hauskoja hetkiä niin höpötellessä kesken tuntia ja piirrellessä toistemme vihkoihin, keskustellessa aamun hyppytunnilla tai nopeasti välkällä, tai sitten keksittyä eri sanoista tuttuja lauluja. Ja kävellessäni käytävällä moikkailin varmaan noin joka neljättä oppilasta ja opettajaa. On surullista tietää, etten näe heitä enää.
Vuoteen kuuluu myös muun muassa kiinanopiskelussa edistyminen, ulkomaanmatkat, kirjojen lukeminen, vesi- ja lumisateen odottaminen, tunnelmalliset pitkät koulumatkat ja kävelyretket keinumaan hämärässä. <3
Viimeisellä viikolla olisin todellakin tahtonut mennä kouluun - mutta ei, minulla todettiin keuhkokuume. Pääsinpähän sitten viimeisenä päivänä kouluun... Ehdin onneksi hyvästellä joitakin sen päivän aikana, saada ihanan muistoalbumin luokkalaisiltani ja luoda pitkän katseen koulurakennukseen, jonne en enää koskaan tule menemään.
Niin, nyt on siis vihdoin alkanut kesä, jota olen odottanut ja pelännyt viimeisen puoli vuotta. Valitettavasti vain kuusi ja puoli viikkoa lomaa, joiden alussa tulen muuttamaan Suomeen, tapaamaan ystäväni taas ensimmäistä kertaa puoleen vuoteen. Käymään toivottavasti isovanhemmilla ja pitemmän aikaa mökillä. Mummuni hautajaiset samoin kuin lukumaraton tulevat kuulumaan kesääni, ja toivottavasti saan luettua paljon, käveltyä metsässä ja muutenkin käytettyä ajan huolella.
Niin, nyt on siis vihdoin alkanut kesä, jota olen odottanut ja pelännyt viimeisen puoli vuotta. Valitettavasti vain kuusi ja puoli viikkoa lomaa, joiden alussa tulen muuttamaan Suomeen, tapaamaan ystäväni taas ensimmäistä kertaa puoleen vuoteen. Käymään toivottavasti isovanhemmilla ja pitemmän aikaa mökillä. Mummuni hautajaiset samoin kuin lukumaraton tulevat kuulumaan kesääni, ja toivottavasti saan luettua paljon, käveltyä metsässä ja muutenkin käytettyä ajan huolella.
Tänään tuli pitkästä aikaa tunne, että kesästä saattaa kuitenkin tulla ihana ja että meillä olisi yhtä hauskaa kuin ennenkin ystäväporukkani kanssa Suomessa. Toivotaan niin.
Tykkään kesän bucket listoista edelleen, joten:
/Aion toteuttaa parhaan ystäväni kanssa suunnittelemiani asioita
Niihin kuuluu etenkin metsäkävelyitä, yökyläily, kukkaseppeleen solmiminen ja kaupungilla käynti.
/Kirjoittaa ystävyyskirjeitä ja muutenkin kirjeitä
/Kirjoittaa ystävyyskirjeitä ja muutenkin kirjeitä
/Lähteä tilanteesta pois jos ahdistus iskee
/Olla pimeällä ulkona, mieluiten metsässä
/Katsella yhdessä tähtiä jonkun kanssa
/Olla vähemmän netissä kuin tänä vuonna
/Pelata sulkapalloa
Isä lupasi juuri tulla pelikaveriksi. :)
/Kuunnella SuomiPopia!
/Opetella laittamaan jotain ruokaa
Kiistelen vielä itseni kanssa pitäisikö luvata kokeilla ruoanlaittoa kerran viikossa - katsotaan nyt!
/Auttaa mökillä vanhempia siivoamisessa ja muussa vapaaehtoisesti
Nähtävästi lupasin nyt tämän! Ehkä pystyn nauttimaan siivoamisesta kuvittelemalla samalla eläväni entisajassa.
/Laulaa ääneen itsekseni ystävien läsnä ollessa
Minä laulan joka päivä ääneen, laulan joka päivä ääneen muiden seurassa. Mutta että laulaisin ystävieni kanssa, joita minua muutenkin jännittää tavata taas, ja ihan vain itselleni ajattelematta mitä muut ajattelevat siitä - no, katsotaan mitä tästä tulee.
/Tanssia sateessa ja metsässä
/Tehdä valokuvakansion kauneimmista kuvista Kiinassa
Jätän aina kaiken viime tippaan... Pitäisi vielä käydä kuvat uudestaan läpi ja valita loputkin, tulostaa ne ja liimailla kaikki vihkoon. ("Valokuva-albumini" tarkoittaa siis enemmänkin leikekirjaa.)
/Tuntea itseni kauniiksi ihanissa vaatteissa
/Tehdä jotain ikimuistoista
/Tottua elämään Suomessa, edes hiukan
(Tai ehkä minä totun heti, kuka tietää)
/Olla pimeällä ulkona, mieluiten metsässä
/Katsella yhdessä tähtiä jonkun kanssa
/Olla vähemmän netissä kuin tänä vuonna
/Pelata sulkapalloa
Isä lupasi juuri tulla pelikaveriksi. :)
/Kuunnella SuomiPopia!
/Opetella laittamaan jotain ruokaa
Kiistelen vielä itseni kanssa pitäisikö luvata kokeilla ruoanlaittoa kerran viikossa - katsotaan nyt!
/Auttaa mökillä vanhempia siivoamisessa ja muussa vapaaehtoisesti
Nähtävästi lupasin nyt tämän! Ehkä pystyn nauttimaan siivoamisesta kuvittelemalla samalla eläväni entisajassa.
/Laulaa ääneen itsekseni ystävien läsnä ollessa
Minä laulan joka päivä ääneen, laulan joka päivä ääneen muiden seurassa. Mutta että laulaisin ystävieni kanssa, joita minua muutenkin jännittää tavata taas, ja ihan vain itselleni ajattelematta mitä muut ajattelevat siitä - no, katsotaan mitä tästä tulee.
/Tanssia sateessa ja metsässä
/Tehdä valokuvakansion kauneimmista kuvista Kiinassa
Jätän aina kaiken viime tippaan... Pitäisi vielä käydä kuvat uudestaan läpi ja valita loputkin, tulostaa ne ja liimailla kaikki vihkoon. ("Valokuva-albumini" tarkoittaa siis enemmänkin leikekirjaa.)
/Tuntea itseni kauniiksi ihanissa vaatteissa
/Tehdä jotain ikimuistoista
/Tottua elämään Suomessa, edes hiukan
(Tai ehkä minä totun heti, kuka tietää)
Kaunista kesää teillekin <3 Vaikka se ei tuntuisikaan niin lupaavalta, niin jotain hyvää siitä varmasti löytyy.
torstai 22. kesäkuuta 2017
Tarinoita Kiinasta 20-luvulla
Kiinnostus heräsi: kirjastossa, Kiinan historia
Lin Haiyin
2005
Susanne Hornfeck
1960: Chengnan jiushi
208 sivua
Deutscher Taschenbuch Verlag
Kuusivuotias Yingzi on juuri muuttanut Pekingiin Taiwanista, jossa on tietenkin omat murteensa. Pieni tyttö on innokas tutustumaan erilaisiin ihmisiin ja auttamaan heitä parhaansa mukaan - joskus kuitenkin kohtalokkain seurauksin.
Kirjan aikana Yingzi ehtii tavata niin lapsensa ja järkensä menettäneen naisen kuin myös varkaan, joka lupaa tulla kerran hänen kanssaan katsomaan merta. Siinä oli myös muuten erilaisia ihmisiä: Yingzin ystävän pieksevät ottovanhemmat ja Yingzin oma isä, joka on hyvä tyttärelleen mutta uskoton vaimolleen. Ketkä heistä ovat hyviä ihmisiä?
Kirja perustuu Lin Haiyinin muistelmiinsa lapsuudestaan Pekingissä, ja se tuli kuuluisaksi manner-Kiinassa. Tarina on jopa filmattu vuonna 1983 englanninkielisellä nimellä My Memories of Old Beijing.
Kirja tuntui aluksi vähän tylsältä - en ehkä muutenkaan ole niin innokas lukemaan pienistä lapsista - mutta loppupuolella aloin tajuamaan Yingzin seikkailuja ja hänen mietteitään. Kirja oli tietyllä tapaa kaunis mutta myös surullinen.
Historiaan liittyvää kirjassa oli maininta keisarivallan kukistumisesta sekä esimerkiksi omasta asuinpaikastani Kiinassa. Yingzin perheellä oli amma (jota kutsuttaisiin nykyään nimellä ayi): lasten- ja kodinhoitaja, jolla oli sidotut jalat, eikä hän ollut nähnyt maaseudulla asuvia lapsiaan neljään vuoteen. Perhe on aika varakas, muttei asu minkään suuren kadun varrella, vaan kujalla. Yingzi elää kuitenkin kahden maailman, vanhojen perinteiden ja uusien tuulien välillä.
***
Kiinnostus heräsi: Kiinan historia, kirjastossa
Ein Meer dazwischen, eine Welt entfernt
Lensey Namioka
2004
Anna Blankenburg
1.p 2002: An Ocean apart, a World Away
211 sivua
Beltz & Gelberg
Yanyanin äidin jalat ovat sidotut, hänen iässään muut tytöt menevät naimisiin vanhempien valitsemalle miehelle, ja viimeinen keisari syöstiin vallasta vain kymmenen vuotta aiemmin. 20-luvulla Kiina on kuitenkin muuttumassa ja modernisoitumassa. Yanyanin isä rohkaisee tytärtään lähtemään amerikkalaisen tyttökoulun jälkeen opiskelemaan lääkäriksi. Se on ollut Yanyanin unelma jo pitkään. Hän tapaa kuitenkin veljensä ystävän Liang Baoshun, joka taistelee salassa mantshujen uuden hallinnon ja vallankaappauksen puolesta. Baoshu pyytää Yayania jättämään kaiken ja lähtemään mukaansa. Voiko Yanyan jättää tulevaisuudenhaaveensa seikkailujen ja miehen vuoksi?
Aluksi kirja tuntui olevan suunnattu hiukan nuoremmille: jotenkin kirjoitustyyli selitteli ja tapahtumissa hypittiin liikaa. Mutta myös tässä kirjassa aloin kiinnostumaan lisää ajankuvauksesta ja juonen etenemisestä.
Tiesin joidenkin kiinalaisten ulkomaalaisvihasta, mutta en tiennyt, että osa toivoi takaisin mantshuhallintoa. Mantshut olivat kansa, joka oli valloittanut Kiinan vuonna 1644 ja aloittanut Qing-dynastian, joka kesti keisarivallan kaatumiseen vuoteen 1911. Mantshunaiset eivät sitoneet jalkojaan - olisipa tämä tapa levinnyt muillekin kiinalaisille aiemmin. Tajusin myös, että mandariinit tarkoittavat keisarivallan aikaisia virkamiehiä, joiksi rikkaiden perheiden pojat pyrkivät.
Yanyanin veljet ajattelivat vanhanaikaisesti, ja hänen äitinsäkin halusi noudattaa entisiä tapoja. Vastoin odotuksiani perheen isä oli se, joka oli länsimaisen lääketieteen puolella ja kannusti tytärtään opiskelemaan sekä myös vaimoaan osallistumaan pöytäkeskusteluun ja kertomaan mielipiteensä.
Kirjassa vertaillaan Kiinan vanhoillisia ja modernisoituvia tapoja Amerikan elämäntavan kanssa. Kun 20-luvun Kiinassa yhä monet tytöt joutuivat sitomaan jalkansa ja naimaan vanhempiensa valitseman miehen, Amerikassa Yanyan voi jopa viettää aikaa ja jutella kahdestaan muiden nuorten miesten kanssa. Amerikassakaan ei tasa-arvo ollut huipullaan: naisten oletettiin opiskelevan taloudenhoitoa eikä todellakaan matematiikkaa tai fysiikkaa. Yanyan joutuu kokemaan syrjintää niin sukupuolensa kuin kansalaisuutensa puolesta: hänen vuokraemäntäsäkin luulee kaikkien kiinalaisten olevan hyviä pyykkäämään, koska nämä omistavat kaikki pesulat.
Yanyan oli myös sympaattinen halutessaan uran mutta kuitenkin rakastuessaan. Ja kerrankin joku oli paljon huonompi kokkaamaan kuin minä! :´)
Kirja menee Helmetin haasteen kohtaan 50. Kirjaston henkilökunnan suosittelema kirja sekä Amerikkaa tutkimassa osavaltioon New York.
Näissä kirjoissa oli paljon samaa, mutta eräs pisti esille: molemmat kirjat päättyivät nimittäin päähenkilön aikuistumiseen ja lapsuuden loppuun.
perjantai 2. kesäkuuta 2017
Toukokuussa lauloin itsekseni ja opin puhumaan kiinaa
Toukokuussa luin loppuun kahdeksan kirjaa ja 1742 sivua:
Robert Cormier: After the First Death (204s)
Ödön von Horváth: Jugend ohne Gott (126s + liitteet)
Eva Wong Ng: Chinatown Girl (My New Zealand Story)(207s)
Julie Lawson: A Ribbon of Shining Steel (Dear Canada) (204s)
Vashti Farrer: Plagues and Federation (My Australian Story) (172s)
Carolin Philipps: Made in Vietnam (140s)
Antti Halme: Mafiakesä (208s)
Klaus Kordon: Die roten Matrosen (471s)
Esittelen nyt vain yhden kirjoista lyhyesti, sillä osasta niistä kirjoitin oman postauksen ja osasta puolestaan toivottavasti tulen kirjoittamaan myöhemmin.
Jugend ohne Gott oli symboleita täynnä niin ihmisten silmistä kaloihin, kritisoi rasismia ja syrjintää maassa, jossa se oli sallittua, ja pohtii Jumalan olemassaoloa ja luonnetta. Ensin se vaikutti pikkuisen tylsältä ja vaikeasti ymmärrettävältä kirjalta, mutta loppua kohden aloin saada kiinni tarinan symboleista.
"Still, wie die dunklen Seen in den Wäldern meiner Heimat. [...] So schaut Gott zu uns herein, muss ich plötzlich denken. [...] Denn Gott ist die Wahrheit." -s.125
"Hiljaa, niin kuin tummat järvet kotimaani metsissä. Noin Jumala katsoo meihin, ymmärrän yhtäkkiä. Sillä Jumala on totuus."
Toukokuussa luin alkuvuoteen verrattuna todella monta kirjaa, joista osan olin kyllä aloittanut jo aikoja sitten. Ehkä eniten minuun vaikutti (ja värisytti) After the First Death. Chinatown Girl oli taas ehkä mukavin kirjoista.
En katsonut ollenkaan elokuvia, en ole katsonut niitä paljoa aikoihin. Mutta sitä vastoin ehdin tehdä paljon kaikkea muuta. Kuun aikana oli monta kivaa juhlaa (äitienpäivä, vappu, eräät kevätjuhlat ja kaverin synttärit), joista viimeisimmällä pääsin kokkaamaan thaimaalaista ruokaakin.
Toukokuussa oli neljä päivää pelkkää teatterikerhoa. En tunne edelleenkään olevani kauhean hyvä näyttelijä, ja minua hermostuttikin esityspätkämme, joista toinen kohtaus oli vähän hankala. Mutta ryhmässämme oli kuitenkin hauskaa ja kohtaukset esityspäivänä menivätkin oikein hyvin. :)
Eräänä päivänä tuli koettua jäähallin kylmyys ja katsomon hurrausaalto, toisena pyöräiltyä ja laulettua samalla. Tuli ostettua kaunis villatakki ja kauankaivatut farkkucaprit, joihin olen jo hiljalleen rakastumassa.
Ja tuli puhuttua kiinaa. Ensimmäistä kertaa kävin pari keskusteluakin kiinaksi: oikeasti osasin puhua vähän, vaikka kielitaitoni onkin vasta puhkeamassa kukkaan. Opin paljon uusia sanoja ja iloitsin silloin, kun satuin ymmärtämäänkin jotain. Toukokuun saavutuksiin kuului kiinan viralliseen kielikokeen (HSK) kakkostason tekeminen, joka ainakin tuntui menneen hyvin.
Kävimme myös Xi'anin kaupungissa loppukuun minilomalla. Nyt en voi kertoa pyöräilleeni kaupunginmuurilla, koska emme jaksaneet enää kokeilla sitä, mutta voin ainakin kertoa nähneeni terracottasotilaat. Vaikka ne eivät minusta niin ihmeellisiä olleet, ja olin tuona päivänä tulossa uudestaan kipeäksi...
Matkan aikana tuli kuitenkin käveltyä paljon, ja parasta oli kävellä illalla kapeilla muslimialueen kaduilla katukojujen vieressä polkupyöriä väistellen. Tuntui melkein kun olisin ollut Kiinassa sata vuotta sitten (jos ei siis lasketa neonvaloja ja sähkömopoja). Ja satuimme pieneen ruokapaikkaan, jonka seinällä komeili kuva Mauno Koivistosta syömässä samassa paikassa 30 vuotta sitten.
Toukokuussa tapahtui todella paljon: oli ihania, kamalia ja vähän normaalimpia päiviä.
Kesäkuusta tulee osittain aika hirveä. Siihen kuuluu hyvästelyjä, monien ihmisten ja paikkojen näkemistä viimeistä kertaa. Pelkkä ajatus saa vatsan puristumaan kokoon. Viimeisen puoli vuotta olen jo hermoillut Suomeen muuttoa, joten kesäkuu ei tule olemaan poikkeus.
Vielä on kuitenkin kouluviikkoja jäljellä, vielä on hiukan aikaa.
KK: Mitä te jännitätte kesältä? Entä mitä toivotte erityisesti?
Robert Cormier: After the First Death (204s)
Ödön von Horváth: Jugend ohne Gott (126s + liitteet)
Eva Wong Ng: Chinatown Girl (My New Zealand Story)(207s)
Julie Lawson: A Ribbon of Shining Steel (Dear Canada) (204s)
Vashti Farrer: Plagues and Federation (My Australian Story) (172s)
Carolin Philipps: Made in Vietnam (140s)
Antti Halme: Mafiakesä (208s)
Klaus Kordon: Die roten Matrosen (471s)
Esittelen nyt vain yhden kirjoista lyhyesti, sillä osasta niistä kirjoitin oman postauksen ja osasta puolestaan toivottavasti tulen kirjoittamaan myöhemmin.
Jugend ohne Gott oli symboleita täynnä niin ihmisten silmistä kaloihin, kritisoi rasismia ja syrjintää maassa, jossa se oli sallittua, ja pohtii Jumalan olemassaoloa ja luonnetta. Ensin se vaikutti pikkuisen tylsältä ja vaikeasti ymmärrettävältä kirjalta, mutta loppua kohden aloin saada kiinni tarinan symboleista.
"Still, wie die dunklen Seen in den Wäldern meiner Heimat. [...] So schaut Gott zu uns herein, muss ich plötzlich denken. [...] Denn Gott ist die Wahrheit." -s.125
"Hiljaa, niin kuin tummat järvet kotimaani metsissä. Noin Jumala katsoo meihin, ymmärrän yhtäkkiä. Sillä Jumala on totuus."
Toukokuussa luin alkuvuoteen verrattuna todella monta kirjaa, joista osan olin kyllä aloittanut jo aikoja sitten. Ehkä eniten minuun vaikutti (ja värisytti) After the First Death. Chinatown Girl oli taas ehkä mukavin kirjoista.
En katsonut ollenkaan elokuvia, en ole katsonut niitä paljoa aikoihin. Mutta sitä vastoin ehdin tehdä paljon kaikkea muuta. Kuun aikana oli monta kivaa juhlaa (äitienpäivä, vappu, eräät kevätjuhlat ja kaverin synttärit), joista viimeisimmällä pääsin kokkaamaan thaimaalaista ruokaakin.
 |
| Älkää arvatko, mistä tämä on tehty :D |
Toukokuussa oli neljä päivää pelkkää teatterikerhoa. En tunne edelleenkään olevani kauhean hyvä näyttelijä, ja minua hermostuttikin esityspätkämme, joista toinen kohtaus oli vähän hankala. Mutta ryhmässämme oli kuitenkin hauskaa ja kohtaukset esityspäivänä menivätkin oikein hyvin. :)
Eräänä päivänä tuli koettua jäähallin kylmyys ja katsomon hurrausaalto, toisena pyöräiltyä ja laulettua samalla. Tuli ostettua kaunis villatakki ja kauankaivatut farkkucaprit, joihin olen jo hiljalleen rakastumassa.
Ja tuli puhuttua kiinaa. Ensimmäistä kertaa kävin pari keskusteluakin kiinaksi: oikeasti osasin puhua vähän, vaikka kielitaitoni onkin vasta puhkeamassa kukkaan. Opin paljon uusia sanoja ja iloitsin silloin, kun satuin ymmärtämäänkin jotain. Toukokuun saavutuksiin kuului kiinan viralliseen kielikokeen (HSK) kakkostason tekeminen, joka ainakin tuntui menneen hyvin.
Kävimme myös Xi'anin kaupungissa loppukuun minilomalla. Nyt en voi kertoa pyöräilleeni kaupunginmuurilla, koska emme jaksaneet enää kokeilla sitä, mutta voin ainakin kertoa nähneeni terracottasotilaat. Vaikka ne eivät minusta niin ihmeellisiä olleet, ja olin tuona päivänä tulossa uudestaan kipeäksi...
Matkan aikana tuli kuitenkin käveltyä paljon, ja parasta oli kävellä illalla kapeilla muslimialueen kaduilla katukojujen vieressä polkupyöriä väistellen. Tuntui melkein kun olisin ollut Kiinassa sata vuotta sitten (jos ei siis lasketa neonvaloja ja sähkömopoja). Ja satuimme pieneen ruokapaikkaan, jonka seinällä komeili kuva Mauno Koivistosta syömässä samassa paikassa 30 vuotta sitten.
Toukokuussa tapahtui todella paljon: oli ihania, kamalia ja vähän normaalimpia päiviä.
Kesäkuusta tulee osittain aika hirveä. Siihen kuuluu hyvästelyjä, monien ihmisten ja paikkojen näkemistä viimeistä kertaa. Pelkkä ajatus saa vatsan puristumaan kokoon. Viimeisen puoli vuotta olen jo hermoillut Suomeen muuttoa, joten kesäkuu ei tule olemaan poikkeus.
Vielä on kuitenkin kouluviikkoja jäljellä, vielä on hiukan aikaa.
KK: Mitä te jännitätte kesältä? Entä mitä toivotte erityisesti?
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)