Näytetään tekstit, joissa on tunniste suomenruotsalainen. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste suomenruotsalainen. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 24. toukokuuta 2023

Aino Vähäpesola: Onnenkissa

Kiinnostus heräsi: Edith Södergran on lempirunoilijani (<- postaukseni hänen kootuista runoistaan)


Onnenkissa
Aino Vähäpesola
2019
191 sivua
*Kosmos

"Kun olin tanssinut kymmenen tuntia, uskoin bileisiin. Elämäni oli kuuma harha, ja niin sen kuuluisikin olla. Mutta kumpi oli harha, yöelämä vai päiväelämä? Onko sellaisilla kysymyksillä väliä, jos onnistui hetkisen olemaan pitelemättömän onnellinen? Ei kai. Silloin hetkeksi aukeaa tie maahan jota ei ole." -s.125

Onnenkissan nimetön päähenkilö on nimettömässä pääkaupungissa asuva 24-vuotias kirjallisuudenopiskelija, joka työstää feminististä gradua Edith Södergranista. Yhtä feministisen suorasta ja kriittisestä näkökulmasta hän tarkastelee elämäänsä ja yhteiskuntaa, yliopiston rakenteita ja tieteen tekemistä, arkeaan, sukupuolta, ulkonäköpaineita ja parisuhteitaan.

En voi sanoa lukevani paljon runoutta, mutta Edith Södergran on tähän mennessä ainoa runoilija, joka on useammalla runollaan tehnyt minuun vaikutuksen. En aina ymmärrä hänenkään tekeleitään, mutta niiden leiskuva kieli ja monitulkintaiset, hiukan hämärän peittoon jäävät sanat saivat sydämeni värisemään. 
Luulin tämän kirjan alun perin olevan romaani, mutta se paljastuikin sekoitukseksi romaania, autofiktiota ja esseetä. Tämä yhdistelmä oli virkistävää vaihtelua. Teoksen kieli oli hyvin runollista ja humorististakin, mutta heti perään akateemista argumentointia, se vaati keskittymään ja ajattelemaan. Lauseet pyrähtelivät pohtimaan aikaa ja kuolemaa, vain lennähtääkseen tieteen tekemiseen tai seksuaalisuuteen. Luin kirjan vuosi sitten, ja muistan sen samalla vastanneeni oman pääkoppani ajatuksiin mutta myös sekoittaneen niitä ennestään.

Kirjassa oli siis vastatusten kaksikymmentäluvun modernistisia runoja kirjoittanut Edith Södergran ja nykyajan feministinen kirjallisuusopiskelija. Joka luvun alussa siteerataan yhtä Södergranin runoa ja myöhemmin samalla runoa analysoiden pohditaan muita aiheita. Samoja teemoja löytyi varsinkin feminiinisyyden ja rajojen rikkomisen puolelta. Södergranin tunnetuimpiin runoihin kuuluu vahvasti naisen emansipaatiota ja sukupuoliroolien rikkomista korostava Vierge Moderne. Hänen runonsa edustavat kompleksisia naisia, miehet ovat sivuhenkilöitä. Kirjan päähenkilö puolestaan on saanut vaikutteita feminismistä ja queer teoriasta, joka korostaa seksuaalisuuden muovautumista ja sukupuolen performanssia biologisuuden sijaan. Itseäni ei-feministinen torjuva asenne kirjallisuuden luennolla sai hämmentymään, sillä en ole tähän mennessä kohdannut yhtäkään samantapaista professoria, päinvastoin. Osa huomioista sai ajattelemaan enemmän, kuten naisen paikka heteroseksissä. Heteroseksuaalinen seksi rakentuu helposti miehen aktiivisen nautinnon ympärille. Naiset, vaikkapa varmaan miehetkin, suostuvat välillä haluttomina seksiin. He antavat luvan mutta eivät nauti. Tutkimuksissa laskeskellaan seksikertoja mutta ei niiden laatua. Tai mikä edes lasketaan seksiksi?

"Kun heteroseksin ytimessä on lopulta aina yhdyntä ja yhdynnässä nainen on väkisinkin passiivisempi osapuoli, ei ole aina helppoa tietää, nauttiiko hän seksistä. Aktiivisen osapuolen tuntemukset kyllä huomaa. Passiivisen nautinto voi näyttää aika lailla samalta kuin ei-nautinto, ja hänen tuntemuksensa täytyy selvittää erikseen. Sitä kaikki eivät jaksa vaivautua tekemään. Jos asiasta vaietaan, tähän tyyliin on mahdollista harrastaa hyvin keskinkertaista seksiä todella pitkään. [...]
   Minun näkökulmastani oli siis todella vaikeaa ymmärtää, miten kukaan voi haluta harrastaa seksiä jonkun kanssa, joka ei ilmaise halua vaan antaa luvan. Vastaus piilee varmaan siinä, että poikaystävä oli seksin suhteen itsenäinen toimija. Hänen seksuaalinen omanarvontuntonsa oli sen verran hyvä, että hän pystyi rohkeasti laukeamaan toisen ihmisen ollessa läsnä, vaikka toinen lähinnä katselisi kattoa liikkumattomana. Minun kiihottumiseni oli kuin rusakko, joka kuunteli koko ajan ympäristöä, tässä tapauksessa poikaystävää. Se luikki tiehensä jos ympäristö ei ollut lämmin ja yhtä lailla halukas." -s.66-68

Onneksi nykyään on enemmän tietoisuutta ja huomaavaisuutta. En ollut ihan samaa mieltä siitä, ettei äärifeminismiä olisi olemassa. Feminismissäkin on radikaaleja liikkeitä, jotka eivät anna tilaa kysymyksille ja pohdinnalle tai jotka ylläpitävät miesvihaa. 

Mietteitä tieteen tekemistä oli myös mielenkiintoista lukea. Kirjallisuustieteiden reflektiivinen lähestymistapa on hyvin samanlainen kuin kulttuurientutkimuksessa. Jokaisen tutkimuksen takana löytyy tutkija, jonka etninen/kulttuurinen tausta, sukupuoli, kasvuympäristö, yhteiskuntaluokka ja arvot vaikuttavat hänen tapaansa katsoa tutkittavaa aihetta. Tutkimus ja sen tulokset eivät ole vain neutraaleja ja objektiivisia. Jo aiheen valinta perustuu tutkijan omiin mielenkiintoihin. Miksi siis pitäisi leikkiä ettei tutkimusaiheella ole mitään yhteyttä omaan henkilökohtaiseen elämään?

Samoin itsereflektio oli päähenkilölle tärkeää, siihenhän koko kirja perustuukin. Itsereflektio on minusta yksi tärkeimmistä ominaisuuksista ja taidoista, ehkä jopa tärkein. Miten muuten pystymme näkemään virheemme ja ymmärtämään toisia?

"Poikaystävä sanoi, että pelkäsi pienenevänsä, jos ryhtyisi ajattelemaan heikkouksiaan. Minun silmissäni hän pieneni, koska pelkäsi sellaista." -s.55

Kirja keskittyi pääasiassa näihiin aiheisiin, muut aiheet olivat henkilökohtaisempia. Ne sivusivat ahdistusta elämästä, hetkeen tarttumista, pienen huojentavan ajatuksen löytämistä kaoottisen maailman keskellä.

"Kun hän joskus kuolee, aavistus hänestä jää elämään minussa, ehkä siitä on lohduksi. Sillä sitten kun äitiä ei enää ole, sen lähin korvike olen minä itse. Minä olen se henkilö, jota lähemmäs äitiä ei voi päästä." -s.103

Entä onko kirjailijan elämällä lopultakaan mitään tekemistä teoksiensa kanssa? Onko Aino Vähäpesola yhtä kuin tämän kirjailijan päähenkilö? Onko Edith Södergran yhtä runojensa kanssa? Kirja leikkii juuri tällä ikuisuuskysymyksellä vastausta antamatta. Ehkä vastaus ei ole joko tai vaan sekä että.

"Maneki nekon ilme on täydellisen tyytyväinen ja mairea, vilkutus on tasainen ja joka kerta tismalleen saman mittainen. Päässäni alkaa kihelmöidä, kun katselen sitä. Mitä muuta kuin hyvää voisi tuoda se, että niin vähäpätöiset asiat - esineet, joilla on hymyilevä naama ja yksinketainen liikemekanismi - saavat aikaan pienen mutta totaalisen onnentunteen, joka toimii pakopaikkana ja tekee minusta suorastaan omavaraisen. Kaikki voivat vaikka kuolla, talo voi palaa. Siltikin on aina olemassa mahdollisuus, että aivoissa alkaa kihelmöidä ja olo muuttuu hetkeksi hyväksi, jopa sattumalta tai kutsumatta. Näin voi käydä silloinkin, jos joskus kuulen nousevan veden kohinan, joka upottaa tämän rannikkokaupungin kotitalot ja yliopistot, lopulta jääkarhutkin. Vasta kun aivoni lopettavat toimintansa, loppuu pieni ja nopea, kultaisen tulen tikkaus silmieni takana pienessä luolassa, jossa se kimpoilee pitkin poikin kehoa kuin flipperipallo. Onnenkissa, onnenkissa, se minä olen itse." -s.74-75

Kirja meni vuoden 2022 HelMet-lukuhaasteen kohtaan 1. Kirjassa sekoitetaan faktaa ja fiktiota.

lauantai 2. maaliskuuta 2019

Edith Södergran: Runoja



Runoja
Edith Södergran
Koonnut ja suomentanut Uuno Kailas
2017 (1.p 1942)
109 sivua
WSOY
"Koko ihmiskunnan tahdon vihkiä tulevaisuudelle.
Leimuavat rivini on jokainen lapsi lukeva."
                         - Mysteerio (Tulevaisuuden varjo, 1920)

Edith Södergran. Ennen vain yksi kuollut runoilija muiden joukossa. Todellako Suomen käännetyimpiä runoilijoita, ensimmäisiä suomenruotsalaisia modernisteja?

Luimme runon Suurissa metsissä äidinkielen tunnilla, myöhemmin tunnetun Vierge modernen, ja samalla tunnilla varasin Södergranin ensimmäisen runokokoelman kirjastosta. Ja kuten tiedätte, olen lukenut vain kaksi oikeaa runokokoelmaa elämäni aikana.


"Ikävöin maahan jota ei ole,
sillä kaikkea mitä on, olen väsynyt himoamaan.
Kuu kertoo minulle hopeisin kirjaimin maasta jota ei ole."
            - Maa jota ei ole (1925)

Valitettavasti onnistuin vahingossa lainaamaan samannimisen, Uuno Kailaan kokoaman kokoelman, mutta loppujen lopuksi tämä ei haitannut mitään. Runoja-kokoelmaan on suomennettu varmaan melkein puolet Södergranin viidestä runokokoelmasta. Se esittelee hänen erilaiset teemansa ja inspiraationsa rakkaudesta kuolemaan ja kohtaloon, ekspressionismista nietzscheläisyyteen.


"Ken on rakastettuni? Yö on pimeä
ja tähdet vapisevat vastaukseksi.
Ken on rakastettuni? Mikä hänen nimensä?
Taivaat kaartuvat korkeammiksi,
ja ihmislapsi vajoaa äärettömiin usviin
vastausta tietämättä.

Mutta ihmislapsi ei ole muuta kuin varmuus."
                - Maa jota ei ole (1925)

En voi olla kuin ihmettelemättä tätä säettä, minä epävarmuuden perikuva. Edith, mitä olet tarkoittanut? Olitko sinä varmuus?


"Elämä on ahdas kehä, jonka vankeja olemme,
näkymätön piiri, jonka yli emme koskaan astu,
elämä on läheinen onni, joka kulkee ohitsemme,
tuhannet askelet, joita emme kykene astumaan."
                - Elämä (Runoja, 1916)


Niin realistinen käsitys elämästä, se joka usein unohdetaan, sillä se kuulostaa liian murheelliselta ja pessimistiseltä. 


"totuus, seuraan sinua, vaikka sinä kuljetkin usvien maahan.
Totuus, totuus, asutko sinä hautaholveissa tomun ja 
                                      käärmeiden parissa?
Totuus, asutko sinä siellä, missä on kaikki, mitä vihaan?
Totuus, valaisevatko sinun tietäsi surulliset lyhdyt?"
                            - Hamlet (Tulevaisuuden varjo, 1920)


Tämä runosi, Hamlet, vaikutti minuun ehkä eniten: se sai minut ajattelemaan totuutta ja miten tärkeää sitä on seurata. Mutta kuinka raskasta se on, ja kuinka helposti ihmiset peittävät siltä silmänsä ja korvansa, sillä onnellisuuden kuplassa on vain niin paljon helpompaa elää. 


"olen nähnyt punaista ja keltaista ja kaikki toiset värit -
mutta ihana meri on vaarallisin nähdä,
se herättää tulevien seikkailujen janon:
mitä on tapahtunut sadussa, on tapahtuva minullekin."
                         - Ihmeellinen meri (Runoja, 1916)

Miten runot inspiroivat minua? Edithin lukeminen sytytti minussa palon runojen lukemiseen, mitä muut runot eivät vielä olleet tehneet. Hänen säkeenä jäivät välillä soimaan päähäni kuin laulut ja hänen kuvainnollinen kielensä jäi mieleeni värimyrskynä.


"Sinun rakkautesi pimentää tähtesi -
kuu nousee minun elämässäni. 
Minun käteni ei ole kotonaan sinun kädessäsi.
Sinun kätesi on himo -
minun käteni on kaipaus."
                            - Havainto (Maa jota ei ole, 1925)

Tämä runo ei jätä päähäni värejä vaan hiljaisuuden.

Se on kokoelman ainoita rakkausrunoja, mutta kuinka surullinen ja kaipaava. Ajattelen naista, joka vaikenee ja alistuu kohtaloonsa puolisonsa hurvitellessa muualla - kunnes ehkä eräänä iltana lausuu tälle hiljaa nämä sanat. 

Edith ei ainakaan tietääkseni ollut suhteessa - ja hänen runojensa suurimpiin teemoihin kuuluukin sairaus ja kuolema. Edith sairasti vuosikymmeniä parantumatonta keuhkotautia, mikä tarkoitti varhaista kuolemaa ja toteutumattomia unelmia. 

"Ja raunioilla istuen
tiedän, että sinä tulet, sinä aavistamaton hetki.

Tiedän, että odotat teljetyn oven takana,
että olen lähellä sinua ja sinä voit ojentaa kätesi minulle."
                               - Hamlet (Tulevaisuuden varjo, 1920)

Mutta ennen kuolemaansa hän jätti jälkeensä pohdintansa, kiihkeän kuvailevan kielensä ja kohtalonsa: ei kaikkea mitä olisi halunnut, mutta paljon.


"Tulevaisuus luo minuun autuaan varjonsa,
se ei ole muuta kuin tulvivaa aurinkoa:
olen kuoleva valon lävistämänä;
kun olen polkenut kaiken sattuman anturani alle,
käännän hymyten elämälle selkäni.
                          - Tulevaisuuden varjo (1920)

Kokoelma sopii HelMet-lukuhaasteen kohtaan 19. "Et pidä kirjan nimestä" (Runoja on maailman tylsin kokoelman nimi!), #runo19- ja Mennään metsään -lukuhaasteisiin.