You should see me in a crown sijoittuu Indianan pikkukaupunkiin, joka on hulluna prom-päättäjäisiin. Liz Lighty on kuitenkin aina tuntenut itsensä ulkopuoliseksi kaupungissa ja koulussa. Hän onkin tottunut puurtamaan ahkerasti, pysyttelemään huomaamattomana ja panemaan muiden tarpeet omiensa edelle. Hänen elämäänsä varjostavat lisäksi äidin kuolema ja pikkuveljen krooninen sairaus. Liz on kuitenkin vuosia ponnistellut unelmansa eteen: saada stipendi maineikkaaseen Penningtonin yliopistoon, valmistua lääkäriksi ja päästä soittamaan yliopiston bändiin. Kun stipendi yllättäen hylätään, Liz tarttuu epätoivoissaan viimeiseen oljenkorteensa: hän lähtee kisaamaan prom queenin tittelistä ja stipendistä! Valitettavasti hänellä on vastustajinaan niin koulun kiusaaja ja varma voittaja Rachel kuin ex -paras ystävänsä Jordan sekä uusi tyttö Mack, jota kohtaan Liz alkaa tuntea vähän jotain enemmänkin kuin ystävyyttä. Liz ei uskalla asettaa mahdollista voittoaan vaakalaudalle, mutta onko hänen sittenkään parempi pitää itsensä piilossa vai astua esiin?
tiistai 12. lokakuuta 2021
Leah Johnson: You should see me in a crown
You should see me in a crown sijoittuu Indianan pikkukaupunkiin, joka on hulluna prom-päättäjäisiin. Liz Lighty on kuitenkin aina tuntenut itsensä ulkopuoliseksi kaupungissa ja koulussa. Hän onkin tottunut puurtamaan ahkerasti, pysyttelemään huomaamattomana ja panemaan muiden tarpeet omiensa edelle. Hänen elämäänsä varjostavat lisäksi äidin kuolema ja pikkuveljen krooninen sairaus. Liz on kuitenkin vuosia ponnistellut unelmansa eteen: saada stipendi maineikkaaseen Penningtonin yliopistoon, valmistua lääkäriksi ja päästä soittamaan yliopiston bändiin. Kun stipendi yllättäen hylätään, Liz tarttuu epätoivoissaan viimeiseen oljenkorteensa: hän lähtee kisaamaan prom queenin tittelistä ja stipendistä! Valitettavasti hänellä on vastustajinaan niin koulun kiusaaja ja varma voittaja Rachel kuin ex -paras ystävänsä Jordan sekä uusi tyttö Mack, jota kohtaan Liz alkaa tuntea vähän jotain enemmänkin kuin ystävyyttä. Liz ei uskalla asettaa mahdollista voittoaan vaakalaudalle, mutta onko hänen sittenkään parempi pitää itsensä piilossa vai astua esiin?
sunnuntai 10. lokakuuta 2021
Syyskuussa luin pitkästä aikaa päätoimisesti
Kate in Waiting on Becky Albertallin uusin tulokas. Pidin kirjan ystäväsuhteen ja ihastuksen kuvaamisesta, pienistä juonikäänteistä ja etenkin musikaaliteatterin tekemisestä. Kuitenkaan kirja ei yltänyt Simonin, Leahin tai Yes no maybe son rinnalle. Katen kaveriporukka tuntui ehkä vähän naiivimmalta eikä tarinassa löytynyt sellaista ahaa-elämystä, mutta hyvä lukukokemus se oli lopulta.
Kaksi rakkautta kuvasi elämää sota-ajan Suomessa naisen näkökulmasta ja onnistui olemaan hyvin uskollinen ajankuvaukselle. Pidin myös siitä kuinka kirja kuvasi naisen seksuaalisuutta ja yhteiskunnan odotuksia tämän elämälle sekä pohti onnellisuuden käsitettä. Onko tyyni arjen onni vai leiskuva hetken intohimo tavoiteltavampaa?
If you could be mine kertoi myöskin kahden tytön suhteesta mutta tällä kertaa Iranissa. Pidin siitä kuinka kirja oli hyvin realistinen muttei kuitenkaan aivan lohduton vaan tunnelin päässä näkyi valoa. Luin vuosi sitten Deborah Ellisin samanteemaisen romaanin Moon at nine, joka oli rajumpi. If you could be mine näytti Iranin kulttuuria, kuten järjestetyt avioliitot, mutta myös seksuaalivähemmistöjen selviytymiskeinoja ja valotti lisäksi transsukupuolisten arkea - Iranissa transihmisten sukupuolenkorjaukset sallitaan, mutta ne ovat haastavia, ja korjauksen läpikäyneet kohtaavat joka tapauksessa transfobiaa. Tässäkin kirjassa oli ilahduttavan avoin loppu.
Sainpa kerrankin tehtyä sydämen! |
Knives out (2019) oli näppärästi tehty dekkari, joka piti otteessaan, vaikka aluksi katsoinkin sitä vain sivusilmällä. Tarinaan kuului äkkinäisiä juonenkäänteitä ja tihenevä jännitys ja olin viimeiseen asti epävarma, olisiko päähenkilö syytön vai syyllinen. Tämä oli kiva koko perheelle (no ei ihan pienille tai herkille) sopiva dekkari.
Lentäjä Amelia Earhart on kiehtonut minua jo pitkään, ja olenpa lukenut hänen elämäkertansakin Lost Star kerran. Siksi ilahduin löytäessäni Amelian (2009) DisneyPlussasta. Oli kiehtovaa seurata hänen tarinaansa nyt valkokankaalta. Elokuvassa oli myös pätkiä vanhoista filmimateriaaleista! Amelian ja George Putnamin rakkaustarina oli ihan suloinen, vaikka Putnam vaikuttikin varsinkin aluksi vähän kontrolloivalta. Tarinaan oli myös nähtävästi lisätty avioliiton ulkopuolinen suhde, mikä jäi vähän häiritsemään. Amelia oli kuitenkin hyvin inspiroiva: hän oli jotenkin täysi vastakohtani kohdatessaan pelkojaan kerta toisensa jälkeen ja tahtoessaan elää täysillä loppuun asti. Hän myös vaati säilyttää itsenäisyytensä jopa mennessään naimisiin. Jotkut ilmailuun ja radiotekniikkaan liittyvät asiat jäivät tosin hieman avoimeksi, ja siksi loppukohtauksessa oli vähän vaikea pysyä perässä. Opin Ameliasta uusia asioita, mutta tunnistin myös hänen viimeiset sanansa välittömästi niiden lausumisen jälkeen.
Olen joskus katsonut uusia 2000-luvun versioita Vaaleanpunaisista panttereista, mutta ne aiheuttivat lähinnä vain traumoja. Peter Sellers on ainoa oikea Clouseau!
Aamiainen Tiffanylla (1961) en ollut katsonut ainakaan kymmeneen vuoteen, enkä muistanut siitä kohtauksen kohtausta tai yhtäkään juonenpätkää. Olin aina muistellut etten ollut tykännyt koko elokuvasta. Luulen nyt etten vain pienenä ymmärtänyt sitä, sillä nyt ihastuin tähän. Elokuvaa onkin heteronormativisoitu hurjasti (Truman Capoten kirjassa Paul on homo ja Holly bi, mutta tässä he rakastuvat toisiinsa!), muttei se yllättäen haitannut, koska en ole lukenut kirjaa ja koska rakkaustarina oli niin hienosti rakennettu ja poikkesi itsekin normista. Holly oli mielenkiintoinen hahmo, joka elätti itseään tapailemalla miehiä ja haikailemalla rakkauden sijaan varakasta avioliittoa niin että oli valmis lähtemään sen perässä Brasiliaan. Kuitenkin hän vain pelkäsi sitoutumista niin että ei ollut nimennyt kissaansakaan. Olen niin iloinen että häntä näyttelee Audrey, joka pääsee näyttelemään astetta vieläkin särmikkäämpää hahmoa kuin My Fair Ladyn Eliza. Ja tässä elokuvassa hän myös laulaa itse Moon Riverin! Elokuvassa oli niin hauskoja kohtauksia kuin surullisiakin, ja kyynel nousi silmäkulmaan lopussa Hollyn etsiessä Kissaa sateessa. Filmi on mahtanut olla pieni sensaatio 60-luvun alussa?